Niinhän se on, että se oma halu pitää olla kaikessa. Halu raitistua, mennä ryhmään, ottaa kummi, etsiä Korkeinta Voimaa, oppia nöyryyttä, oppia kuuntelemaan, oppia puhumaan,… mutta käskepä joku liikaa juova ihminen tekemään kaikkensa, jotta raitistuisi, niin jopa myrkyn keitit. Halu ei tosiaan tule käskemällä.
Halu raitistua löytyy kai useimmin siten, kun ei enää itsekään jaksa keksiä syitä juomiselleen, kun haittojakaan ei kykene enää selittämään parhain päin.
Vaikka kaikki me joilla on tiedossa omat ja toistenkin ongelmat, johtuen juomisesta ja sen tarpeesta, kirjaisimme ne kirjaksi heille, jotka ei vielä halua lopettaa juomista, niin en usko, että sekään toimisi lopettamishalun ja raitistumishalun löytymiseksi.
Minullakin oli ratttijuopumuksia viisi tai kuusi ja uskoisin normi-ihmisellä parinkin riittävän 
, jotta halu raitistua löytyisi, mutta ei löytynyt.
Entä perhe sitten, niin jo luulisi sen riittävän syyksi lopettaa juominen, kun se särkee avioliiton, mutta ei riittänyt.
Entä sitten ne lukemattomat muut ongelmat joita vedin mukanani, joita en halunnut nähdä, kuulla, omata,… vaan join yhä lisää, jotta tuntisin jotain toisin, olisin iloinen, onnellinen ja vapaa.
Vapautta me viimeiseksi halutaan menettää ja jos joku kummi ehdottaa tekemään viimeinkin aivan päinvastoin, kuin ennen, niin jopa myrkyn keitti, sillä onhan se ikävää, jos ei saisi yhä edelleen itse määrätä milloin lopettaa juomisen, minne menee ongelmansa kanssa, keneltä ongelmansa pitää vielä salata, ketä kuunnella, mitä elämästään/menneisyydestään löytää, jotta ne auttaisi sen halun löytymiseen ja mitä sen oletetun ongelmansa johdosta pitäisi muka tehdä. Normi kaava on se, että “huomenna lopetan”, kaiken kiellän, salaan ja parhain päin selitän. Ja vaikka kuinka suuret ongelmat olisivatkin johtuen juomisesta ja sen tarpeesta, niin yksin on ensiksi koetettava, jos jokin syy pakottaa lopettaa. Jos se yksin yrittäminen ei auta, niin sitten on jotain muita helppoja keinoja, kuten lääkkeet ja puolittaiset toimet.
Nyt kun raitista elämää on saanut viettää jo tovin, niin pitäisin sitä ihmistä lähinnä sairaana, joka ehdottaisi minulle tarjoavansa illan kapakassa tietäen alkoholismini. Joskus olisin kiittänyt tarjouksesta ja lähtenyt vetämään lärvät. Näin ne asiat muuttuu, kun se halu raitistua ja tehdä kaikkensa on tehnyt tehtävänsä. Enää en pidä heitä vihollisina, jotka ehdottaa niitä “kaikkia” toimia jotka auttavat raitistumiseen. Enää Jumala ei ole vihollinen, vaan minun käytettävissä olevan “työkalu”. Kummikin on hyvin läheinen ihminen joka itseäänkin auttaakseen puhuu minulle omasta elämästään suruineen ja iloineen. Pääasiassa meillä kummallakin menee vain hyvin ja erittäin hyvin. Kumma juttu.
Jos joku “käskee” toista ihmistä menemään ryhmään, ottamaan kummin, toimimaan ohjelman mukaan, niin en saata uskoa, että pahuuttansa sitä tekee, vaan on kai siinä jotain muuta pelissä. Juomaanko pitäisi ihmisen käskeä menemään, jotta tuntisi vieläkin ikävemmäksi elämänsä, jotta halukin olisi sen mukainen. Ei siinä mitään, itse en käske mihinkään, paitsi kurkkaamaan missä jamassa sen juomisen ja sen tarpeen johdosta on.
Herkkänahkaisia me alkoholistit kaikesta kovuudestamme huolimatta olemme, sillä eihän ketään saa sanoa edes alkoholistiksi, vaikka olisikin, kun onhan se ikävää, jos sitäkään ei saa itse päättää mikä on.
Vapautta haluta pitäisi voida säätää, mutta eipä tuota kyetä tekemään, kun kaikkien on koettava kaikki itse, vaikka maailmassa on miljoonia tarinoita samasta aiheesta sillä samalla kaavalla. Pohjan kautta alkoholistiksi ja jos tuuri/armo käy, niin saa sen oikean ryhmän, kummin, toiminnan ja lopuksi raittiuden.
R
