Harrastukset, urheilu, tv-sarjat ja vaikka mitä

Uutta avausta.

Tähän ketjuun voisi kirjoittaa mikä muu kiinnostaa raitistelun lisäksi.
Itse olen mm. penkkiurheilija. Eilen tuli katsottua Suomen potkupallopeli ja olen vähän hämilläni, kun voittavat koko ajan.
Ikuinen häviäjä (Suomi) on löytänyt jotakin. Niistähän pitää alkaa tykätä, kun peli alkaa muistuttaa jalkapalloa.

Lisäksi seuraan jääkiekon sm-liigaa. HPK on syntymäkaupunkini seura, eikä sekään paskempi ole.
Välillä riehaannun lukemaan, viimeksi luin Antti Tuurin koko tuotannon putkeen.

TV:stä katson etupäässä HBO:n ja Netflixin sarjoja. Suomalainen tosi-tv ei oikein nappaa. Saattaa olla jollekin toiselle ihan must.

Välillä yritän kirjoittaa ja maalata… Pieni taiteilija sisälläni.

Noista tv-sarjoista: Mad Men, Dexter, Sons of Anarchy on tullut katseltua parhaita kun muistelen. Huumoripuolelta tanskalinen Rita aika upea. Naisetkin saattavat tykätä. Kaikki em. sarjat löytyvät noilta maksukanavilta, voi katsoa vaikka putkeen ryyppäämisen sijaan. Maksukanavan katseluoikeus on muuten alle kymppi/kk. Sama hinta, mitä pullo valkkaria.

Kertokaa omista puuhistanne, jotka voivat olla vaikka mitä. 0132 vaeltaa erämaissa, eräät mökkeilevät. Mitäs muut?

Saapa nähdä tuleeko tähän ketjuun jatkoa, vai painuuko aloitusten hautausmaalle…

Musiikki. Sen kuuntelu(yllätys,yllätys :slight_smile: )
Ryhmissä käynti on muodostunut jo eräänlaiseksi ajankuluksi ja harrastukseksi.
Liikkua koetan jonkin verran, kun pitäs: kävelyä, pyöräilyä, frisbeen heittelyä.
Kavereita haluan nähdä paljon, olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Kirjoitella koetan ainakin jonkinverran, sellaista mietittyä ajatusta tai samalla ajatuksia työstäen.
Jotain harrastuksia kokeilen ajoittain…esim. meditaatioryhmiä ja improvisaatiota. ei noista usein
pidempiakaista kehkeydy.
uimassa tykkään käydä ja nyt sain sellaisen liikuntakortin jolla vopin käydä tietyn
ajan ilmaiseksi pari kertaa viikossa uimahallissa…sinne siis. hyvää ja maistuvaa mitä vaan… :slight_smile:

Luen aika paljon. Kirjastossa poikkean 3-4- kertaa viikossa, ja jotain lueskelen suunnilleen joka ilta. Usein kyllä jotakin höttöä, dekkareita ja semmoista. Mutta kyllä asiapitoinen tekstikin kiinnostaa. Olen tainnut täälläkin silloin tällöin mainita kun jotain mielenkiintoista olen lueskellut.

Metsissä kuljen -ajoittain. Nyt se on jäänyt taas muutamaan sieni- ja marjaretkeen mutta toki sopivan tilaisuuden tullen livahdan yöksi jollekin autiotuvalle tai laavulle. Ongellekin menen kesäaikana, ainakin jos joku yllyttää. Luonnonkasvit ja niiden käyttömahdollisuudet houkuttelevat kovasti.

Historiaa, sitä mielelläni tutkin. Kun olen sukututkimusta ja paikallishistoriaa harrastanut pari-kolmekymmentä vuotta, niin siihen saadakseni ns. lihaa luiden ympärille menen kyllä kuuntelemaan historiaa sivuavista aiheista luentojakin jos lähiseudulla sattuu olemaan.

Työntekokin on jo puolittain harrastusta, jotenkin noista satunnaisista pätkätöistäni tykkään niin paljon että ei niitä voi pelkkänä ansionhankintana pitää.

Monenmoiseen kansalaistoimintaan ja vapaaehtoistoimintaan olen osallistunut -ja lähden vieläkin kun sopivantuntuisia eteen sattuu.

Erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla saatan poiketa, mutta metrilakritsia en enää viitsi syödä.

Verkkosivuja olen rakennellut useammille yhdistyksille ja firmoille, ja siinä sitten piti opetella photoshoppaamistakin - siinä kyllä aika kuluisi, oppimista riittäisi vaikka loppuiäksi.

Linnunpöntön ja lintulaudan osaan tehdä, samoin sorvata kynttilänjalan ja perunamuusinuijan. Sorvaaminen on muuten aika rauhoittava juttu. Puusta kiertyvä lastu, puun tuoksu ja koneen tasainen hyrinä saavat osan kiireistä unohtumaan. Joskus voin innostuksissani hitsata rautaromuista eriskummallisia melkein toimivia tai jotenkin käyttökelpoisia vekottimia. Joinakin vuosina istutan pari-kolme sänkeä perunaa, joita en joka kerta muista edes kaivaa syksyllä ylös.

Elokuvissa ja teatterissa voin käydä, mutta harvoin ne kirjallisuutta voittavat.

Lähes päämäärätön haahuilu ja poikkeaminen mitä erilaisempiin paikkoihin ihan muuten vaan on ehkä osoitus omasta päämäärättömyydestäni mutta toisinaan myös helvetin hauskaa.

Ruuanlaitosta en taas aikoihin ole innostunut. Silakkalaatikon saan aikaan ja nokkossämpylätkin paistuvat uunissa tarvitgtaessa omatoimisesti. Sukkaa en usko osaavani kutoa, mutta mattoa kangaspuilla kyllä. Kun olen parit kangaspuut tehnytkin ja koekäyttänyt.

Akryylimaalausta kokeilin, mutta ei niistä tauluista häävejä tullut.

Plinkissä keskusteleminen on mukava harrastus, ja joskus siinä voi jopa oppia jotain uutta. Jos kohta paljon on yksitotista saman asioan moneen kertaan sanomistakin. Ehkä tässä voisi myös oppia kirjoittamaan niin että vaikka alkaisi muutenkin kirjoittamista harrastamaan. Se on aina joskus mielessä vilahtanut mutta siihen se sitten on jäänyt. Hautumaan.

Olisko ne nyt sitten siinä, ne päällimmäiset harrastukseni.

Tänään voin lähteä vilkaisemaan asunnottomien yön ja YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen päivän tapahtumaa naapurikaupungissa.

Tänä vuonna en ole itse laittanut tikkua ristiin kyseisten tapahtumien järjestämiseksi. Ehkäpä tästä menen käväisemään. Kai siellä ainakin tapaa jokusen tutun, ehkä jotain ajateltavaakin tulee vastaan.

Televisio-ohjelmista katson tietysti ajankohtaisohjelmia, dokkareita ja elokuvia, mutta nämähän ovat itsestäänselvyys. Vakituisesti seuraamieni sarjojen lista voi olla vähän yllätävämpi. :slight_smile:
Noin viikon studio (no sen saattoi arvata), Sohvaperunat, Villi kortti, Nelosen Stand-up ja Napakymppi kuuluvat vakituisesti katsotuihin.

Ruudusta jo poistuneista tai tauolla olevista on mieluisia olleet mm. Noin viikon uutiset (parasta ikinä!), Poliisit, Hell’s kitchen, Uutisvuoto, Siskonpeti, ja tietysti jännääkin jännempi Pasila.
Lisäksi mieleen on jäänyt joitakin oivallisia draamakokonaisuuksia, kuten brittiläinen Our girl, norjalainen Kotikenttä ja suomalainen Keisari Aarnio. :bulb:

Penkkiurheilen kausiluontoisesti, eli seuraan jääkiekon MM-kisat, jalkapallon EM- ja MM-kisat, sekä talviolympialaiset.
Keväisin saatan vilkaista toisella silmällä SM-liigan huipennusta. (HIFK tietysti, heja Stadi!)

Harrastelen bändissä soittamista, mutta keikkailua ei ole nyt ollut vuoteen. Jonkinlainen treenaava kokoonpano on kyllä toiminnassa, mutta toiminta on toistaiseksi vain jammailua treenikämpällä.

Sitten harrastan kuntosalia, joka on aika tärkeää. Siinä olen viettänyt syys-lokakuun taukoa, koska kesällä vedin niin tiukan ohjelman että päätin sen jälkeen chillailla ja palautella pari kuukautta. Uusi salitreenikausi alkaa marraskuun alusta, ja se on taas ihan paikallaan. :slight_smile:
Syksyllä olen pyöräillyt, ja kilometrejä fillarin selässä on kertynyt kesän ja syksyn aikana kaikkiaan 536 km. Enemmänkin ois voinut polkea, mutta vähän tullut laiskoteltua. (kätevää kyllä, kun kaupunkipyörä-systeemistä näkee ajomatkatkin netistä)

Leffassa on kiva käydä joskus ihan elokuvateatterissa. Lähiaikoina pitäisi mennä katsomaan ‘BlacKkKlansman’ ja "Hölmö nuori sydän’. Se on varmaan ehana.

Kävin asunnottomien yön tapahtumassa, kuten viimeksi suunnittelin. Kuuntelin tunnin verran hyvin asioita avaavaa paneelikeskustelua. Vaikka kaikenlaisessa mukana olen ollut, niin aina sitä uusia asioita tulee eteen. Jotain asioita taas ehkä ymmärrän hiukan paremmin.

Suurin anti tapahtumassa taisi minulle silti olla se, että siellä tapasin kymmenittäin tuttuja ja kavereita. Sellaisiakin johin en ole vuosiin törmännyt. Siinä sitten taas huomasin sen, että ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti ihan hyvällä toisiaan muistavat. Ei nimittäin tullut vastaan yhtään semmoista vanhaa tuttua joka ei olisi ihan iloisesti moikannut ja osa kätteli , halasikin, ja siltä se tuntui että ihan mukavia muistoja minustakin ihmisillä oli, semmoisillakin joita en tosiaan vuosiin ole missään tavannut.

Eikä ollut edes kysymys siitä että ne olisivat edes pääsääntöisesti olleet millään tavalla ryyppykavereita tai edes ryyppyihmisiä jollaisten kanssa toki on aikoinaan kovinkin hauskoja ja huvittavia sattumuksia ollut.

Mukavaa se oli.
Tänään sitten taas olen jättämässä kotilieteni lämmön kuten sanotaan. Semmoista kansalaistoimintaa joka jollain tavalla sivuaa kyllä päihdeongelmiinkin puuttumista … ihan illaksi ja yöksi ja huomiseksikin on sen sortin toimintaa nyt tiedossa.
Ehkä sielläkin jotain uusia näkökulmia avautuu ja jotain taustoitusta joihinkin ilmiöihin saan näkyviini. Ja jos ei, niin mitäpä siitäkään sitten. Uskon että ainakin aika kuluu mukavasti ja olenpa poissa kaikesta pahanteosta. Viihtye ja syöden hyvin ja nukkuen mukavasti. Eikös sitä jo siinäkin ole?

Semmoista harrastusta tällä kertaa.

Mä olen nyt hampaat irvessä harrastellu tota puutarhaa, jonka sain vähän niinku kaupanpäällisenä äijästä/yhdessäasumisesta. Äijälle se taas tuli autotallin kylkiäisenä…

Kiva ketju!
Niinkuin omasta ketjusta ilmenee harrastan urheilua. Urheilun kautta olen myos ystavystynyt useaan ihmiseen ja silloin talloin kaymme lounailla tai kahvilla. Ja juttelemme urheilusta.
Leipominen. Minulla taitaa olla piilevia leipurin kykyja. Huomenna leivon myyjaisiin beetroot dark chocolate brownies jotka on aina mennyt kuin kuumille kiville. Vaikka itse sanon ne ovat todella herkullisia.
Pidan kokkaamisesta ja harrastan fusion kitchen.
Tv katson melko vahan. Lahinna kokkausohjelmia.
Kirjastossa kayn la iltapaivisin lukemassa viikon lehdet. Muuten luen uutiset iPad sta. Seuraan Suomen uutisia Hesarin sivuilta.
Pidan tiivisti yhteytta pariin kaveriin whatsappissa. Vaihdetaan kaikenmaailman paivittaisia kokemuksia.
Elokuvissa kaynti. Saattaa menna kuukausia etten kay ja sitten kayn kolme kertaa saman viikon aikana.
Joogailen silloin talloin.
Historiaa luen varsin paljon.
Teatterissa kavin usein mutta siihen liittyi aina valiaikojen drinksut ja piilopullojen muiluttaminen saliin. Tana vuonna en ole kaynyt teatterissa.
Luen Plinkkia saannollisesti.
Nykyinen perjantaitraditioni on menna kahvilaan toiden jalkeen ja nauttia kuppi kuumaa yksin. En ole tottunut juomaan kahvia myohaan joten siksi olen nyt viela keskiyolla hereilla. Voisikin omaa ketjua paivittaa…
Lepopaivina urheilusta kayn lahipuistossa kavelemassa. Siella olen monet krapulat karsinyt ihmisia valtellen. Nykyaan on mukava tervehtia vastaantulevia tuttuja.
Viikolla lounastunnilla jos en lahde juoksemaan niin kayn kirjastossa (eri kuin lauantain kirjasto) matkakirjoja lukemassa.
Joskus teen ex tempore paivamatkan lahikuntiin tai -kyliin.

Elämässä ehkä tärkein ”harrastus” ovat ystävyyssuhteet: illanvietot, juhlat, dinnerien järjrstäminen jne. Kirjoitan kymmeniä, toisinaan satoja Whatsapp-viestejä päivittäin ystävieni kanssa. En selviäisi päivääkään ilman heitä :heart:

Kovin erilaisia olemme. Icetean kanssa täysin erilainen ihminen täällä. Minulla ei ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa whattsappailisin päivittäin. Olisi kiva, jos olisi, mutta kun ei oo.

Ajattelin kokeilla tosissani, vieläkö kirjoittaminen sujuu, vielä voisi kokeilla tuota piirtämistä. Mistä sen tietää, vaikka olisin Jimi Hendrixin tasoinen kitaristi, kun en ole koskaan kokeillut. Vai pitäisikö hankkia rumpupatteristo :slight_smile: Säälitään naapureita sentään.

Kauan sitten, kun juopottelin toisaalla entisessä elämässäni, laitoin takapihalle stereot ja kovaa countrya soimaan, volyyminuppi kaakkoon. Varikset lähti katolta, kukaan ei tullut valittamaan. Tietyllä tapaa minua pelolla kunnioitettiin.
Oikeasti tuohon oli syynä naapurin kaikesta nalkuttava vanhapiika, jota halusin vähän kiusata. Onnistui. Kyllä lasteni äitiäkin vähän huvitti, vaikka aika täysipäinen ihminen olikin.

Liikkeelle pitäisi päästä oikein tosissaan. Terve kroppa, fyysisesti. Laiskuus ainoa este.
Penkkiurheilu kiinnostaa: Minun seura, jota olen kannattanut lapsesta asti, on melko tusinaporukalla liigassa kolmantena, eilenkin haki pisteet pois kuleksimasta.
Iltapäivällä voisi katsella jotain sarjaa, HBO:lla kai moottoripyöräjengistä kertova sarja Mayans, jopsta pari tunnin pätkää näkemäti.
Halloweenin kunniaksi viikonloppuna voisi katsella muutaman kauhuleffan. Tuntikausien tv.n katselu on toisaalta aika typerää, mutta tietyissä vaiheessa sekin tekee päälle ihan hyvää. Saa omassa päässä pyörivät ikävät jutut työnnettyä takavasemmalle.

Kävinpä sitten tänään elokuvissa.
Pölösen ohjaama “Oma maa”.

Olihan se. Semmoinen mukava, ei siellä aika pitkäksi tullut, mutta ei se niin kovin sykähdyttänytkään.

Oliskohan siihen saatu mahtumaan lähes kaikki yksinkertaiset romanttisen elokuvan ainekset?
Rikas perijätär joka rakastuu persaukiseen mutta kovaa työtä tekevään mieheen, vanhemmat vastustavat, nuoripari kärsii puutetta ja tekee kovasti työtä, menestyy, ja maailma kolhii, viinan kirotkin on tietysti ympätty mukaan, muutama konna ja joku viisas vanha mies joka ymmärtää kaiken, puolipölhö renki on tietysti otettava yhdeksi henkilöhahmoksi, pari todella vastenmielistä asemansa valtuuttamaa kusipäätä katsojien paheksuttavaksi ja jokainen henkilö on niin yksioikoisesti juuri sitä mitä on, ettei katsojan tarvitse missään välissä jakaa sympatioitaan väärille hahmoille… oikeushan voittaa tietysti aina ja rakkaus voittaa kaiken…

Menkää nyt muutkin katsomaan, kyllä se ihan kiva elokuva on.

Vaikka Suomen jälleenrakentaminen oli todellisuudessa paljon moniulotteisempi juttu. Ja ihmiset hiukan monimutkaisempia.

Järjestötoimintaan piti osallistua tänä aamuna työmatkalla. Kaveri yhdestä yhdistyksestä soitti ja tuskaili että mites tässä pitäisi toimia kun toisen yhdistyksen kanssa on kovasti tekeillä yhteistä juttua mutta ei taaskaan tule sähköpostiin vastauksia… eikä oikein tietoa että kenen puoleen kääntyisi.

No, sanoin että katsotaan, taidan tietää avainhenkilön ja ehdinpä tässä poikkeamaan hänen työpaikallaan kun hiukan samaan suuntaan olen omiin resuisiin aheruksiini menossa.

Poikkesin, ja kerroin että sinua nyt kovasti kaivataan, soitatko tuohon numeroon… ja eikös vaan, yhteys syntyi. Juttelemaan jäivt kun heilautin kättäni ja jatkoin matkaani.

Joskus se vertaistuki on näinkin pienten asioiden hoitamista. Mukava mieli siitä itsellekin tuli kun joku asia hiukan eteenpäin nytkähti -semmoinen tieto sitten tuli tekstiviestinä iltapäivällä että avuksi olin kovasti ollut.

Pieniä asioita, niistä elämän mukavuus koostuu.

Minä kävin eilen sitten elokuvissa, kun sattui olemaan siihen otollinen hetki. Hölmö nuori sydän oli kieltämättä koskettava elokuva. Ei välttämättä elämää suurempi taideteos, mutta sen aiheuttamat fiilikset pitivät otteessaan pitkään elokuvan jälkeen.
Teini-ikäisten Kiiran ja Lennin kompurointi elämän aallokossa on todentuntuista ja riipaisevaa, vielä kun kuvaan sekoitetaan nykyajan sosiaalisia ongelmia ja yhteiskunnallisia jännitteitä. Se tuntui samaistuttavalta, ja yllättävän tutulta, vaikka omalle kohdalle ei olekaan osunut sellaista yllättävää asiaa kuin teiniraskaus tai teiniäitiys.
Ehkä omasta teini-iästä ei olekaan henkisellä tasolla niin pitkä aika, tai sitten elokuvan ilmiöt ovat muuta kautta tuttuja. No, sijoittuuhan se pääkaupunkiseudun lähiöihin.

Mun tän päivän harrastus yhden wordpressteeman kanssa vie multa lopunkin näkökyvyn. Se on ilmainen teema ja ilmeisesti sinne on tahaltaan jätetty virhe yhteen kohtaan. Mun päivä on mennyt siihen kun mä ensin olen kokeillut kaikki konstit millä sen voi kiertää, mutta ei vain ole onnistunut. Nyt mä joudun sit syynäämään sivulta inspectorilla juttua ja plärätä koodeja file managerissa vaikka kuinka saatarasti. Näkö sumentelee jo mut nyt mä olen jyvällä ja perskeles mä voin onnistua vielä tän vuorokauden nimiin kenties sen virheen korjaamisessa. Perse kuluu tällassiissa harrastuksissa, nilkkoja olen yrittänyt sen sijaan pyöritellä, jotta veri kiertäis jotenkin vielä.

Tänään harrastetaan penkkiurheilua, tulee NHL -peli ihan ilmaiseksi. Suomalaisia molemmissa porukoissa.

Kun päivällä vielä näki, harrastin lehtien haravointia. Pieni pläntti rivarissa. Riehaannuin ja haravoin naapurin kaverinkin pihan.
Tyyppi ei ole käynyt kämpässään montaa kertaa tänä vuonna. Keskikesällä leikkasin kerran sen nurtsin.
Pikkujuttu, mutta en käsitä tämän taloyhtiön henkeä. Talkoilla tehtiin kaikki muu, mutta tuon naapurin pihaa ei ajettu.

Sama kun toiselle puolelle muutti uusi naapuri jostain kauempaa.
Kolme päivää, niin alettiin puhua negaa sen koirasta, kun sattuu olemaan isompi, mitä tämän yhtiön asukkaiden räksyttävät lamppuharjat.
Muka haukkuu yksin jäädessään, eikä nainen pysty pitelemään sitä. Paskat hauku, nainen oli päivän töissä, eikä mitään kuulunut asunnosta.

Jotain mättää tässä Hämeen ja Pirkanmaan välisellä harmaalla vyöhykkeellä.
Periaatteessa ollaan muukalaisia vastaan, tai ennakkoluuloisia.
Itsekin tulin tänne muualta, vaikka aika lähellä olen syntynyt. Kuuden vuoden jälkeen minua edelleen katsellaan hieman hitaasti…
Tosin voi johtua siitäkin, että olen ehtinyt täällä kalsarikänneissä joskus hieman tonttuilemaan :smiley:

Mutta harrastellaan, yritän ennen matsia vielä josko osaisin edes vähän piirtää.

Saako ansiotyötä sanoa harrastukseksi?

Työ on tietysti työtä, mutta kun se tuntuu sopivan haastavalta, edelleen tuntee oppivansa jotain uutta ja kun työnantajat vaihtelevat niin ettei liiaksi pääse senkään takia rutinoitumaan -eikä tietysti ole koskaan mitenkään varmaa että työtä olisi kun senhetkinen homma valmistuu -eikö se vähän jo ole enemmän kuin sitä että aamulla mennään ja illalla palataan “elämään”?

Tänä aamuna taas heräsin viiden aikaan, miettimään miten tämän päivän hommat järjestelen, mitä materiaaleja on aamulla mukaan kotoa ja puutavaraliikkestä ja rautakaupasta mukaan kerättävä ja mitä työkaluja on muistettava mukaan ottaa. Ja mitä kaikkea on muistettava teettäjältä kysyä, että minkälaista hän nyt sitten mihinkin haluaa… ja näistä iltojen ja aamujen suunnittelutunneista ei tavallinen duunari laskuttamaan pysty. Eli, sinne harrastustoiminnan puolelle menevät.

Mutta, on se kyllä toisaalta mukavaakin, ja pitää ainakin aivoja hiukan virkeinä, niinkuin harrastuksen pitääkin.

Ilmastointiputkia tästä lähden tänään laittamaan tekemääni rakennelmaan. Vähän kuin legopalikoilla leikkisi, semmoista yhteensovittelua ja kokoamista se on, vähän sieltä homman yksitoikkoisemmasta päästä. Mutta onpa tulossa taas ihan lämmin päivä ullakolla konttaamiseen.

Että semmoista harrastusta nyt sitten tähän aikaan. Illalla voi sit taas tehdä jotain ihan muuta. Mutta ei ainakaan mitään kovin fyysisiä juttuja, kyllä tuo työ saa luvan riittää.

Tänään palasin tuon ongelman pariin ja mä olen onnistunut hirvittävien räläysten sekä sumplimisten jälkeen kiertämään tuon kuvion, koska tuota ohjelmakoodia en pääse sorkkimaan millään muotoa. Jumankavita näkö meinas aivan sumentua moisen koodien syynäämisen takia, mut ei se mithään sillä mä onnistuin.

Kirjastossa taas illalla kävin. Useampi kerta viikossa minulla tuntuu sinne olevan asiaa.
Vähän illalla lueskelin, ja kirjan kanssa alkoivat silmäluomet lurpahtelemaan.

Kun sattuu niin mukavasti, että tulee päivä paiskittua töitä, ihan vanhanaikaisia ruumiillisia töitä, niin ei siinä illalla paljon enää jaksa.

Nuorena jaksoi samanlaisen työn päälle illan ja usein yönkin hummailla ja naukkailla ja viettää joskus muutenkin syntisenmaukasta elämää.

Ei enää huvittaisi, ei sitten niin millään. Ei tämä kokonaan voi olla itseaiheutetusta asenteenmuutoksesta kiinni, kyllä tämä ikäkin varmasti paljon auttaa.
Vaikeaa kyllä sikäli, että tätä ei voi ainakaan toisille tyrkyttää , sanoa että koitas ny vanhentua vähän nopeammin niin helpottaa. Ei se onnistu.
Sikäli taas hyvä juttu, että kyllä se vauhti hiipuu itsekullakin, aikanaan. Mutta parempi on itsekin ajoissa jarrutella, ettei elimistö ehdi kärsimään ennenkuin rauhoittuu.

Tänään sitten työpäivän jälkeen raahauduin joksikin tunniksi kuuntelemaan asiantuntijoita ja keskustelemaan päihdeongelmaisten hoidossa esiintyvistä ongelmista. Ei se ihan niin hyvin sitten taidakaan toimia kaikissa paikoissa kuin lait ja asetukset edellyttävät.

Ja kun hoitoonpääsyssä tai hoidossa ja sen jatkuvuudessa tulee ongelmia, ei se reitti muistutuksen oikauvaatimuksen ja hallinnollisen valituksen jne kiertoteitä ole niin helppoa että just ongelmiensa kanssa kusessa oleva jaksaisi ihan tarkkaan oikeuksiaan kansalaisena edes alkaa peräämään.

Ainoana auttajana virkakoneistojen kanssa peuhatessa ja kuntien päättäjien kanssa resursseista väiteltäessä ovat usein nämä vertaistukijat, yhdistystoimijat, joiden samaan aikaan oletetaan toimivan virallisen koneiston “pikku apulaisina”, työn täydentäjinä ja osaltaan jopa hoitajina… asiat eivät yksinkertaisia ole. Päihdeasiatkaan.

Ei tuo illan osallistuminen välttämättä juuri uutta tietoa tuntu, mutta antoi taas hiukan virikettä ajattelulle, muistutti siitä että kait me ihmiset ihan ihmisinä jollain tavalla voisimme toisitamme vastuussakin olla, auttaa ihan konkreettisesti kun joku itse ei jaksa, ja toimia hiukan niiden puolesta jotka muuten joukkonakin unohtuvat.

Pitääpä miettiä, tässä joskus, taas noitakin asioita. Tahtoo täälläkin usein jutustelu mennä turhan henkilökohtaisiin (joskin tietysti jänniin ja tunteisiinvetoaviin) yksityiskohtiin.

Ja tämän illan sisältönä oli istua katselemassa pienen mutta taitavan harrastajateatterin esitystä.
Jotenkin ja joskus tuollainen pienellä budjetilla ja pienellä joukolla pienehkössä yksinkertaisessa tilassa tehty tuntuu oikein lämpimältä ja mukavalta.

Noita pieniä teatteriryhmiä on lähiseuduilla muitakin, joten ei tämä syksyn ja talven ainoaksi jää.

Kyllä se telkkarin katselun ja amerikkalaiset pyssynpaukutuselokuvat voittaa.