Hampaat irvessä vai hymyillen?

Eilen vietin syntymäpäivääni ja join. Taidan olla mielestäni aika hyvä tyyppi, kun kerran saan juoda huolimatta siitä, että alkoholi on kontrolloinut elämääni jo kymmenen vuotta. Nyt päähän pölähti ajatus: jospa tämä alkanut vuosi elämässäni olisikin raitis? Minkähänlaisia ajatuksia tässä pääkopassa syntyisi, jos en suostuisi sitä alkoholilla sumentamaan?

Sitten itse kysymykseen. Mietin tässä, että onko joku onnistunut raitistumaan, vaikka ensin juomatta oleminen on tapahtunut todella hampaat irvessä? Tarkoitan tällä sitä, että on tehnyt edelleen mieli juoda, mutta on vain kärvistellyt pahimman yli ilman alkoholia. Voiko näinkin siis onnistua raitistumaan? Enemmän olen itse lukenut kertomuksia siitä, miten raitistuminen on tapahtunut hymy huulessa, jonkinlaisen “heräämisen” jälkeen.

Minun täytyy nyt kokeilla tuota hampaat irvessä -metodia, koska ei tässä voi enää muuta odotella. Katsotaan, miten käy. On tässä kuitenkin jo monta lopettamisyritystä minullakin takana. Kaikenlaisia “valaistumisia” olen mukamas kokenut. Nyt ei ole suunnitelmissa mitään muuta kuin se, että korkki pysyy kiinni. Jospa tällä kertaa antaisin itselleni luvan raitistua.

Hyvää eilistä synttäriä ja tervetuloa palstalle. :smiley:

Täällä on lukuisia esimerkkejä siitä, että hampaat irvessä pahimman yli -tyylillä voi selviytyä kyllä vallan mainiosti. Omalla kohdalla mittari oli niin täynnä, että viinan himo ei phemmin kutitellut eli taidan kuulua tuohon eräänlaiseen heränneiden ryhmään. Lue Wikan ketju, erinomainen esimerkki siitä, että viinan himo hellittää kyllä ajan myötä otteensa, vaikka se olisi lopettaessa ja vielä pitkään sen jälkeenkin kiusana.

Hyvää synttäripäivää minultakin.
Eiköhän jokainen jollakin tapaa hampaat irvessä aloita, en usko “herännäisyys” on poikkeustapaus. Mutta positiivinen asenne auttaa kestämään ja hurtti huumori pahoissakin tuskissa helpottaa hampaankiristystä.
Tervetuloa kokeilemaan. Voin taata että kannattaa.

Kiitos vinkistä, kävin jo lukemassa osan Wikan ketjusta, täytyy katsoa loput myöhemmin, kun pää on paremmassa kunnossa. Nyt on kuitenkin krapula pahimmillaan, eikä ajatus oikein kulje. Lohduttava ajatus on se, että tämä voisi olla elämäni viimeinen krapula.

Huumori ja positiivisyys ovat tänään hiukan hakusessa, mutta eiköhän nuo löydy, kun olotila helpottuu. :slight_smile:

Lapseni tuli juuri koulusta. Nyt täytyy esittää pirteää, vaikka omassa päässä muhii melko masentuneita ajatuksia. Hampaat irvessä vaikka sitten jatkan juomatta. Heti huomenna täytyy ottaa antabus - onneksi niitä on valmiiksi purkillinen keittiössä. Tänään en uskalla sitä ottaa, koska eilen tuli juotua melkoiset määrät alkomahoolia . :blush:

Minulle on tainnut olla jonkinlainen syy juomiselle sekin, että olen mukamas odottanut sitä “valaistumista”. Ilman sitä ei muka ole voinut olla ilman viinaa. Toisin sanoen: on ollut helpompi juoda kuin alkaa kantaa vastuuta omasta raittiudesta. Onkohan näissä ajatuksissani nyt mitään järkeä? :unamused:

Tuulenviemää, usko tai älä, mutta monenlaista havahtujaa on täälläkin, ei se niin poikkeuksellista ole. Oman kokemukseni mukaan esim. AA ryhmistä ihmiset jakaantuvat puolet ja puolet tuon asian suhteen. Toisia vaivaa viinanhimo lopettamisen yhteydessä ja sen jälkeen eri pituisia aikoja ja toisilta se lähtee samalla hetkellä, kun lopettamisen päätöksen tekee. Tuo ei mitenkään silti ennusta onnistumisprosenttia. Yhtälaiset ovat mahdollisuudet molemmilla ja viinanhimon puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö kaikenlaista muuta hampaan kiristystä voisi olla tiedossa. Siitä on minullakin kokemusta rutkasti ja se on se kohta, missä siihen alkoholiin voi sortua vanhasta tottumuksesta ja silkasta outoudesta, kun joutuu setvimään elämäänsä selvin päin. :smiley:

Daphnelle sanoisin, että olet varmaan oivaltanut jotain oleellista omasta tilanteestasi. Ei sitä heräämistä kannata odotella hautaan asti, kun sitä ei välttämättä tule. Eli härkää sarvista vaan ja hiljalleen kääntämään niitä ajatuksia siihen suuntaan, että minun ei tarvitse juoda enää. Kyllä se siitä kääntyy ja samaan tahtiin irvistyksen kanssa, hymyyn siis. :smiley:

Voihan tuossa piilläkin totuuden siemen. Juomisen lopettaminen on kyllä helppoa, mutta pysyvää muutosta haluttaessa ei riitä pelkkä juomatta oleminen, minkä sinäkin olet jo joutunut huomaamaan…? :wink:

Ihminen voi jatkaa juomistaan ja odottaa maailman muuttuvan hänelle jotenkin mukavammaksi, jotta hänen ei tarvisi enää juoda. Todennäköisempää kumminkin on, että maailma ei muutu mihinkään, joten sen muutoksen on tapahduttava ihmisessä itsessään, hänen tavassaan suhtautua maailmaan. Entisellä elämänasenteellani minäkin ajauduin juomaan aina viikon-parin viikon kuluessa “lopettamisesta”, kun en osannut elää ja hoitaa asioitani selvinpäin kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Pakenin todellisuutta, huomatakseni olevani sen kanssa yhä pahenevassa ristiriidassa.

Ei se minunkaan raitistuminen vaatinut taikatemppuja onnistuakseen, kun olin lopulta tullut juomisessani siihen pisteeseen, etten enää pärjännyt itseni kanssa. Piti aivan ensimmäiseksi lopettaa juominen, jotta asioilla oli ylipäätään mahdollisuus ruveta järjestymään - eikä juuri toisinpäin. Sen jälkeen piti ruveta haluamaan selvän ihmisen elämää enemmän kuin juovan ihmisen elämää, sillä noita molempia elämiä en pystynyt toteuttamaan samanaikaisesti, vaikka kovasti yritin.

–kh

Aikamoista kaksoiselämää tämä on ollut. Juuri sitä juopon ja ns. kunnon ihmisen elämien elämistä samanaikaisesti. Nyt olen aivan lopussa molempien suhteen. Täytyy varmaan ainakin itselle myöntää tiettyjä asioita omasta alkoholismista, jottavraitistuminen voisi joskus olla mahdollista.

Juuri nyt on aivan hirveä olo. Päätä särkee, oksettaa, tulee tärinäkohtauksia ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Ihmettelen sitä, että tämä kroppani on näinkin pitkään kestänyt näitä myrkytystiloja.

Hitto vie, en todellakaan voi jäädä enää mitään valaistumisia odottamaan. Minun on pakko tehdä asialle jotain itse.

välillä on vaikeampaa, välillä vähän helpompaa, vaan pitemmällä kaarella
ajatellen muutokset taitavat tapahtua pikkuhiljaa, vähän huomaamatta.
tällä hetkellä on taas juoma-ajatuksia, joiden luulen johtuvan väsymyksestä
ja tietynlaisesta ajatusten sekamelskasta päässäni.Moni asia mietityttää ja
tuntuisi mukavan helpolta paeta juomisen turrutukseen.lienee kuitenkin parempi
koettaa ottaa pienet unet: olo on takuulla sitten parempi.
sen verran vielä, että olen ollut juomatta vajaan vuoden ja viisi kuukautta lukuunottamatta
kolmea kertaa, jolloin ottaminen on onneksi loppunut alkuunsa.
muistelen esim. soikanteleella olleen tosi kovia juomahimoja pitkään lopettamisen
jälkeen, muistankohan oikein?
-tsemiä.

Kyll maar silläkin on merkitystä himoihin ja irtipääsyyn, miten on viinaa ottanut. Itse olin iskostanut tavan tiukkaan - ottanut paljon ja joka päivä, ja jatkanut vuosikaupalla. Siksi ei ollut ihan helppoa irrottautua. Ajatusmaailmakin vaikutti hidastavasti, ensin kun ajattelin vain valkaista nenua ja aloittaa uudestaan kohtuullisesti, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä vähemmän kiinnosti koukuttua uudestaan. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joissakin tilanteissa koen vieläkin, että alkoholi voisi rentouttaa, mutta se kaikkinainen ahdistus, mitä siitä lopulta seurasi, oli kyllä paljon pahempaa kuin se näennäinen lyhyt hyöty.

Jos jotain hyvää täytyy tästä päivästä keksiä, niin eipähän ainakaan tee mieli juoda! :mrgreen: Aivan kamala krapula sen kuin jatkuu. Jostain syystä en kuitenkaan ole tänään ollut niin ahdistunut kuin yleensä olen juomisen jälkeen. Olisiko täällä päihdelinkissä vierailu auttanut siinä? Niin tai näin, täytyy sanoa, että aika valtava tieto- ja tukipaketti tänne on kertynyt vuosien aikana! Tuntuu siltä, että kunnon juopot sitä vasta fiksua porukkaa ovatkin :smiley:. Todella viisaita ajatuksia ja hämmästyttävää itsetutkiskelua olen täältä löytänyt.

Hiukan pelkään sitä, miten kiukkuiseksi tästä vielä muutun, jos hampaat irvessä aion olla ilman viinaa. Täytyy varmaankin alkaa harrastamaan jotain meditaatiota tai muuten vain syvällistä ajattelua. Ehkä onnistun ajattelemaan itseni olevan oma koekaniinini, jonka olotiloja ja viinanhimoja voin tarkkailla eri tilanteissa. Itsesääli on nyt melkoinen, joten jonkinlaista etäisyyttä täytyisi saada tähän juovaan minään. Jospa sitten uskaltaisin hänestä vaikka kokonaan luopuakin.

Hei Daphne,

tsemppiä taisteluun. Itselläni toimii se että olen “vaan” päivän kerrallaan raittiina. Alkuun asetin tavoitteeksi pahoissa paikoissa vaan 10 minuuttia.
40 raitista päivää takana ja olo on tasapainoinen ja rauhoittunut kun ei tarvitse aikatauluttaa päiviään juomisen mukaan. Kiukku, alakulo ja kaikki muutkin tunteet on sallittuja, nehän kuuluu ihan jokaisen ihmisen elämään. Selvänä ne vaan on helpompi kohdata ja nähdä asiat oikeissa mittasuhteissa.
Silloin kun tekee mieli juoda vien ajatusketjun loppuun saakka ja mietin mitkä on sen seuraukset, kannattaako korkata…Sitä mukaa kun raittiita päiviä tulee lisää sitä harvemmin juominen tulee mieleen. Kirjoitan myös tuntojani päivittäin Jeppe juomapäiväkirjaan.
Välillä on hyvä vaan olla ja rauhoittua, antaa ajatusten virrata tai tyhjentää mielensä täysin hetkeksi. Lepoa, ulkoilua, hyvää ruokaa, hemmottele itseäsi ja ole armollinen itsellesi.

Minusta on helpompaa ajatella, että juominen ja selvänä eläminen ovat pohjimmiltaan kumpikin valintoja.

Omalla kohdallani on auttanut sen ymmärtäminen, että minulle ei ole välimuotoja juomisen tai selvän elämän välillä, koska tiedän jo että alkoholiongelmani palaisi samantien, jos ottaisin alkoholin nyt takaisin elämääni. “Kohtuukäytöstä” en ymmärrä muuta kuin ne viralliset annosmäärät, jotka ihminen voi juoda kerralla tai viikossa ilman terveyshaittoja… eikä noin vähäinen juominen onnistu minulta kuin ehkä kerran tai kaksi hampaat irvessä annoksia laskemalla, jos enää silloinkaan näin pitkän tauon jälkeen. Siinäpä se minun kohtuuteni olisi, joten on helpompaa valita elää selvinpäin, ja muokata muutkin elintapansa tätä tukeviksi. Kun liikun, lepään ja syön säännöllisesti, voin paremmin kuin passiivisella ja epäterveellisellä elämäntyylillä, ja pysyn turvallisen kaukana huonosta olosta, joka johtaisi kenties pitkään jatkuessaan juomahalujen heräilemiseen. Kyse on siis elämänhallinnasta, ei pelkästään hampaat irvessä juomatta olemisesta.

–kh

Elämänhallinta. Sepä olisikin hieno juttu. Juuri nyt on elämä aika solmussa, koska juominen on mennyt niin usein kaiken muun edelle. Nyt, kun fyysinen olo alkaa parantua, alkavat psyykkiset ongelmat nostaa päätään. Koko ajan mieltä painavat kaikki ne karmeudet, joita olen juomalla elämääni hankkinut. Kaikki ne menetetyt mahdollisuudet…

Kuinkakohan paljon noita menneitä kannattaa nyt pohtia? Ettei vain venyisi irvistely jo liian leveäksi. Onko jollakin ihan konkreettisia tekoja, jotka auttoivat alussa pysymään erossa pullosta? Siis ihan pieniäkin asioita, kuten kävelylenkillä käyminen tms. Se positiivisyys pitäisi nyt löytää ennen kuin on taas elämä muka niin harmaata, että on “pakko” juoda. :imp:

“Kyse on siis elämänhallinnasta, ei pelkästään hampaat irvessä juomatta olemisesta.”

Allekirjoitan edellisen Kuivahikan lauseen täysin. Kyse on myös nöyrtymisestä ja asennemuutoksesta tosiasioiden edessä, että pystyy myöntämään ettei enää pärjää viinalle.
Etene pienin askelin, järjestä asia kerrallaan kuntoon ja elä päivä ja hetki kerrallaan. Ja eilisellehän et voi tehdä enää mitään, niitä on nyt turha murehtia.
Minä ainakin olen huomannut päivittäin pieniä positiivisia muutoksia elämässäni juomisen lopetettuani.
En ole tehnyt loppuelämäänni tai kuluvaa vuotta koskevia raittiuspäätöksiä vaan mulle riittää nyt se että voin päivän päätteeksi todeta että en ole tänään juonut ja huomennakin pyrin olemaan juomatta.

Niitä konkreettisia keinoja on tosiaan esim. kävelylenkki, leffaan meno, musiikin kuuntelu, herkuttelu, ystävien tapaaminen…mitä tahansa mikä vie ajatukset pois juomisesta ja aiheuttaa sulle iloa ja tyytyväisyyttä.

Hyviä ideoita kaikki! Kyllä on ihmisen pää sekaisin ja elämä viinaa täynnä, kun ihan rehellisesti elokuvissa käyminen tuntuu aivan kummalliselta jutulta. Tähän asti kun on vapaa-aika aikuisiällä kulunut melko tarkkaan pullon kanssa. Ihan tuli sellainen olo, että tuollahan on kokonainen maailma, elämä, johon voisin tutustua. Tuntuu siltä, etten ansaitse mitään hyvää, mutta täytyy ajatella, että lapseni kyllä ansaitsee raittiin äidin ja siistin kodin. Ehkä pieni kiukuttelu juomattomuuden alussa ei ole niin paha asia. Aika idiootiksi kyllä tunnen itseni, kun huomaan, ettei elämässäni ole minkäänlaista tärkeysjärjestystä millään asioilla. Ainoa asia, josta olen huolehtinut ja pitänyt kiinni kynsin ja hampain, vuodesta toiseen, on juominen. :frowning:

Jotain hyvää: sain juuri töitä koko kesäksi (opiskelen nyt päätoimisesti). Siinä olisi tilaisuus saada talousasiat kuntoon ja välttää kesäterassien houkutukset. Ainakin on helppo sanoa terassille seuraksi pyytäville, että olen töissä, en voi juoda.

Sitä vielä pohdin tässä, että voisikohan sellainen “valaistumisen” hetki tulla sitten joskus myöhemmin? Eli nyt aluksi täytyy kyllä olla hampaat irvessä, mutta ehkä se sitten muuttuu hymyksi ajan myötä. Jotenkin tekisi mieli nähdä valoa tunnelin päässä.

Kuulun itse niihin “kerrasta kirkastuneisiin” siinä mielessä, että juomahaluja ei ole ollut sen jälkeen, kun lopetin kolme vuotta sitten. Mutta olinhan minä toki jättänyt juomista jo useaan otteeseen aiemminkin, kun juopotteluistani aiheutui toistuvasti kaikenlaisia vaikeuksia ja pahaa oloa, mitä nyt kuvitella saattaa… Mutta aina kun kohmelot oli kärsitty ja morkkiskin alkoi painua taka-alalle, se ikuinen tyytymättömyys ja tyhjyyden tunne kasvoi, ja juomahalukin alkoi nousta takaisin pinnalle. “Tätäkö tämä selvänä eläminen sitten on? Aivan sama juoda…”. Halusin kyllä sinänsä olla juomatta, mutta en silti halunnut ruveta elämään selvänä, eli oikeastaan jäin aina ihan tyhjän päälle. Sitten kolme vuotta sitten juomiseni ja kohmeloni kurjuutta taisi olla minulle riittävästi, kun erään putken jälkeisen päivän ahdistuksessa ja pelkotiloissa jostain sisältäni tulikin tunne siitä, että nyt se on sitten osaltani loppu. Sen jälkeen ei ole enää tuntunut tarpeelliselta juoda.

Tältä kannalta olen ehkä vähän väärä henkilö sanomaan, miten lopettamisessa voi onnistua, jos juomahalu on vielä olemassa. Juomisen välttelyn keinot lienevät jo tuttuja sinullekin, mutta onko niistä sitten lopullista apua, jos et pohjimmiltasi halua (vielä) muutosta? Suunta on kyllä jo oikea, olethan jo tiedostanut alkoholiongelmasi ja ilmaissut sen täällä. Liikunta on kyllä erittäin hyvä tapa saada ajatuksia muualle omasta tilanteestaan, lievittää stressiä ja parantaa yöuntakin. Itse pidän kävelystä.

Sanoisin sen, että se lopettamiseen tarvittava “pohjakosketus” on jokaisella omanlaisensa, eli kukaan ei voi päättää puolestasi, milloin alkoholiongelma on “riittävän paha” jotta lopettaminen kannattaa. Jonkun pitää juoda koko omaisuutensa, ihmissuhteensa ja terveytensä ennen kuin haluaa lopettaa, toiselle taas voi riittää jo se, kun joutuu ensimmäistä kertaa perumaan jonkin sovitun asian krapulan takia. Ei kannata vertailla omaa juomistaan muihin, sillä aina on mahdollista löytää esimerkkejä ihmisistä, joilla menee varmasti huonommin kuin itsellä! Omasta elämästähän tässä on kyse, joten lopettaa voi siinä vaiheessa, kun tuntuu että on sen aika.

–kh

Minulla on ollut montakin sellaista tilannetta elämässäni, että olen ajatellut löytäneeni oman pohjani. Kaikkein vakavimpana työpaikan menettäminen juopottelun takia. Silloin ajattelin, että nyt riitti - mutta eipä riittänytkään. Työttömänä olikin aikaa juoda kahta enemmän, varsinkin kun oli niin masentunut olo. Nyt täytyy vain kokeilla tätä “väkisin” raitistumista. Ehkä sekin voi onnistua, jos todella asettaa aina tavoitteekseen yhden päivän tai vaikka tunnin kerrallaan. Tuntuu siltä, etten osaa kohdata elämän suruja ja murheita, vaan pakenen niitä aina juomalla. Juomisen piti myös poistaa tylsyys elämästä ja tuoda uusia kavereita elämääni. Niinhän siinä ei tietenkään käynyt.

Pari päivää menee varmasti helposti ilman alkoholia, mutta käykääpä joku kurkistamassa mitä minulle kuuluu lauantai-iltana. Se olisi minun juomisrytmissäni seuraava juopottelupäiväni. Mitään siivous- tai pyykkipäiviä minulla sen sijaan ei ole. Nyt voisinkin päättää toisin.

Kyllä voi. Nyt korkki kiinni ja pahimman yli. Valoa ei välttämättä ole kuin jääkaapissa aluksi, mutta kuten tuosa aikaisemmin jo totesin täällä on hyviä esimerkkejä siitä kuinka irvistys muuttuu hymyksi ajan kuluessa.
Kerrot tuossa myös, että yksi työpaikkakin on jo mennyt alkon takia ja olet ajatellut pohjan löytäneesi jo moneen kertaan. Miten olisi ulkopuolinen apu? Tunnut epäröivän ja jo vähän ounastelet, että lauantaina olisi rytmisi mukaan juomapäivä. Mitäs jo nyt toimisitkin toisin. Varaisit ajan A-klinikalle, hommaat ehkä antabukset, käväset tutustumassa AAssa. Raitistuminen ei tapahdu toivomalla, vaan toimimalla. Ala tehdä tekoja lopettamisesi eteen. :smiley:

haluamatta mennä mitenkään henkilökohtaisuuksiin, on tuo minä-asenne
ainakin itselläni ollut suurimpia raitistumisen estäjiä. minä vastaan muut,
minä vastaan maailma, on jotenkin olevinaan erityistapaus tai sellainen
jota kukaan ei ymmärrä.
on koetettava mennä selvinpäin maailmaan ja nähdä maailma jotenkin
toisin silmin, yrittää mennä mukaan samanarvoisena toisten joukkoon.
raittiina pysymiseen on monia kikkoja, esim. juoda vetta niin paljon, ettei
enää sisään mahdu, vaan jokin muutos ajattelutavassa lienee tapahduttava
pysyvämpään raittiuteen pyrkimisessä.