Haluan tulla omaksi itsekseni.

Hei kaikille.

Täällä taas yksi joka haluaa lopettaa. Niin kuin tuohon otsikkoon kirjoitin, tulla omaksi itsekseni, oppia ymmärtämään kuka olen ja mitä oikea elämä on. Lopulta. Haluan siis lähteä opiskelemaan elämää.

Jotakin pientä haluan itsestäni tähän pohjaksi kertoa. Olen vielä nuori ihminen, alle 30-vuotias, mutta silti jo ehtinyt ryypätä vuositolkulla ja pilaamaan monta asiaa elämässäni. Oikeastikin opiskelen eli en ole työelämässä. On tullut ryypättyä pilalle monta opiskelupaikkaa, monta ihmissuhdetta. On ollut muutakin kuin alkoholia mutta varsinkin sitä.

Olen saanut elämässä jotakin aikaankin eli en ole koko ajan voinut juoda, mutta puolet olen hyvistäkin asioista pilannut. Välillä on ollut täysiraittiita kuukausia, mutta koskaan en ole yli kolmeen kuukauteen yltänyt. Erityisen taipuvainen olen kunnon ryyppyputkiin eli en tarkoita muutamaa krapularyyppyä - vaan että käytännössä ryypätään 1-2 viikoa putkeen kunnes ei enää pysty.

Tässä vielä parannellaan viime viikonlopun lievää aivotärähdystä, joka tuli yli 3:n promillen humalassa, kuinkas muuten. Takaisin opiskeluhommiin ensi viikolla, tämä viikko on pakko pyhittää ihan vain toipumiselle.

Monta kertaa on tätä yritetty aikaisemmin. Tämä foorumi on minulle kuitenkin uusi tuttavuus. Ehkä täältä löytyy mielenkiintoista keskustelua ja kommenttia. Tosissaan lähden liikkeelle. Kiitos kaikille jotka lukevat tai kommentoivat sitä, mitä mahdollisesti tänne jatkossa raapustan.

Tervetuloa palstalle! Meitä on täällä moneksi, miehiä ja naisia, perusongelma on kumminkin kaikilla sama. Viina on toiminut meille kehomme ja psyykemme kannalta liiankin hyvin, joten siitä on seurannut monenlaisia ongelmia, riippuvuutta, elämänhallinnan menetys, ja jos juominen jatkuisi, menisi terveys ja lopulta henki. Tiettyyn pisteeseen juotuaan jokainen on kumminkin havahtunut tilanteensa kestämättömyyteen, ja halunnut muuttua.

Alkoholiongelmat eivät suinkaan aina katso ihmisen ikää. Minä esimerkiksi olen nyt 31 v. ja lopetin 29-vuotiaana, vaikka vaikeuksia alkoi tulla jo parikymppisenä.

–kh

Monta kertaa yritettiin täälläkin, mutta ei kuitenkaan täydestä sydämestä. Aina jokin veti takaisin ottamaan, vaikka ongelmaista juominen on ollut lähes siitä saakka, kun aloin juomaan parikymppisenä. Juomaan aina uudelleen houkutteli kai se toiveajatus, että ehkä tällä kertaa voisi olla kivaa kavereiden kanssa, jospa NYT osaisin ottaa kohtuudella. Pieleen meni lähes aina. Kun ei osaa, niin ei osaa…Putki jäi aina päälle…nuorella naisihmisellä. Alkoholistinen juominen ei katso ikää, ammattia, sukupuolta jne, kuten KH tuossa totesi. Onnea valitsemallasi tiellä. :smiley:

Moro ja tervetuloa lopettajien “temmellysareenalle”. Hyvin tärkeä päämäärä oman itsensä löytäminen. Ite etsiskelemässä kadonnutta balanssia. Tarkoittaen elämänsä suursiivousta ja väärien asioiden, tapojen ja ajatusten eliminoimista, menneen käsittely yms. Tulosta tulee, kun jaksaa veivata päivän kerrallaan, siinä suhteessa kaikki ollaan tasavertaisia. :slight_smile: Päivän palasina on raittius maailmalla.

Juomalla kaikki pirstoutuu, joten on huojentavaa tietää vaihtoehtojen olevan selkeä lopettaminen. Tuo kolme kuukautta kuulostaa tutulta, haamuraja. Kerran vain olen sen yli kivunnut ja sinne huudeille matkataan nytkin uusin latauksin, mutta tällä kertaa koitan tehdä jotain eri tavalla. Rentoutta ja kontrollia sopivisssa mittasuhteissa. Äääsenvälii-tyyli tai tiukka hammasten kiristely on ne ääripäät, jotka ainakaan eivät toimi. :confused:

Tästä on tullut jännä taipale ja muitten tuntoja lukemalla saa avarrettua omia silmälappujaan, siitä on apua. :slight_smile: Onnea ja tsemiä matkalle ja raitista iltaa ens alkuun. Täältä saa varmasti opastetta ja monen kirjavia tarinoita tosi elämästä. itse poiminut ne omaan pirtaan sopivammat talteen ja pohdinnan alle. Pohtimista ON nääs ja paljon, mutta pikku hiljaa vähitellen kuljetaan etiäpäin :smiley:

“Olen saanut elämässä jotakin aikaankin eli en ole koko ajan voinut juoda, mutta puolet olen hyvistäkin asioista pilannut. Välillä on ollut täysiraittiita kuukausia, mutta koskaan en ole yli kolmeen kuukauteen yltänyt. Erityisen taipuvainen olen kunnon ryyppyputkiin eli en tarkoita muutamaa krapularyyppyä - vaan että käytännössä ryypätään 1-2 viikoa putkeen kunnes ei enää pysty”

Moi ja tervetuloa plinkkiin. Täällä voi oikeasti keskustella asioista niiden oikeilla nimillä :smiley: Tuo lause ylhäällä on niin tuttu. Itse olen 29v mies ja itselleni krapularyypyt ovat tuntematon käsite. Se oli korkki auki heti kun heräsin…eli noin klo 4 aamulla :open_mouth: …sitten vaan mahd nopeasti känni päälle. Sitten kun rahat oli juotu ja pientä Deliriumia pukkas niin tajusi että helvetti sitä on tullut ryypättyä useampi viikko!!..Itseltäni on mennyt juomisen takia 1 ammattikoulu-paikka, 1 parisuhde (kihlaus oli suunitelmissa) ,noin 5-7 työpaikkaa, 1 vuokrakämppä jne. Mielenterveys meinasi myös mennä lopullisesti. Itselläni käännekohta oli 3 viikon putken jälkeen jolloin meinasin kirjaimellisesti kuolla yksin omaan pimeään kämppään. Tämän vuoden puolella on ollut kaikenlaista laitoshoitoa ja muuta. Nyt olen ollut selvinpäin jonkin aikaa, ja olen pikkuhiljaa saamassa elämääni jälleen raiteilleen. No helvettiäkö minä tässä avaudun :laughing: …sun ketjushan tää on :smiley: …tarkoitin vaan että tervetuloa keskustelemaan!!!

Muutama tunti sitten tuli heräiltyä. Oikeastaan hassua, että mulle ei yleensä ole nämä pari ensimmäistä päivää ryyppyputken jälkeen olleet kovin vaikeita. Usein on kyllä niin, että sitten kun krapula on haihtunut, niin luulee ettei tässä mitään ongelmaa ole ja kaikki on hallinnassa. Ja eikun baanalle.

Tällä kertaa ei ole krapulaakaan ollut enää pariin päivään, mutta on helppo pysytellä kotona, kun pitää tarkkailla tätä lievää aivotärähdystä. Ruhjeet on alkaneet jo parantua, paitsi yksi silmäkulma on aika paha vielä ja silmä verestää. Pää tietty myös melko kipee ja jotenkin kirjaimellisesti “tärähtänyt” olo. Mutta parempaan suuntaan eli ilmeisesti sen vakavampaa ei käynyt. Tuli vaan mieleen, että sitten kun naama ja olo on palanneet normaaliksi, niin käykö samoin kuin krapulan parannuttua eli “ei tässä mitään” ja kaljalle.

Vasta tosiaan tutustuin tähän foorumiin, mutta päätin heti kirjoittaa, kun huomasin että ihmiset täällä näyttävät olevan aika aktiivisia kommentoimaan toisten ketjuihin, mikä on tosi hyvä asia. Kaikin mokomin saa ainakin tähän ketjuun kaikki kertoa myös omia kokemuksia, on ne sitten samanlaisia tai erilaisia. Luulen, että niistä voisi oppia paljonkin.

Hyvä huomata, ettei ole muidenkaan mahdotonta myöntää olevansa alkoholisti, vaikka sitä ei olisikaan kestänyt vielä vuosikymmeniä. Itsellä ei ole perhetaustassa ollut minkäänlaista alkoholin ongelmakäyttöä, kukaan monesta sisaruksestani ei ole samaan taipuvainen kuin minä jne. En myöskään itse aloittanut mitenkään erityisen aikaisin. Asuin lapsena sellaisessa ympäristössä, jossa jotkut aloittivat viikonloppuryyppäämisen jo ala-asteella. Monilla se oli parin vuoden päästä jo ihan rutiinia. Itse en juonut ollenkaan silloin, kun keskityin kouluun, ei ollut hirveästi kavereita eikä perheestä tullut esimerkkiä. Opiskelijaelämään pääsin taas vähän liian aikaisin mukaan, kun muutin erityislukioon toiselle paikkakunnalle 16-vuotiaana. Silloin aloin juomaan, aluksi kuitenkin harvoin ja vähän. Noin 17-19 -vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa saada “oikeita” kavereita ja muita tuttuja, joista osa myös joivat enemmän. Niin minäkin sitten aloin.

Koulut menivät kuitenkin aika hyvin ja juominen liittyi yleensä viikonloppuihin, joskin jotain lintsaamisia joskus tuli. Noin parikymppisestä eteenpäin muistan jo sitten jotain sellaisia pahoja krapuloita ynnä muita sekoiluja. Vaikea arvioida mutta noin viimeiset viisi-seitsemän vuotta juominen on ollut jo ongelmallista ja jatkuvasti kasvavaa, vaikka tosiaan välissä on ollut raittiita kuukausia ja myös muutenkin tasaisempia/terveempiä kausia. Vasta kuitenkin viimeiset kolme vuotta on ollut niin, että juomisen takia ovat alkaneet opiskelut, työt ja ihmissuhteet tuhoutua. Sitä ennen ne jotenkin suvuivat ajoittaisista katastrofeista huolimatta. Eli mäkin voin luetella pari parisuhdetta, 3 työpaikkaa ja 2 opiskelupaikkaa, jotka ovat menneet kolmen vuoden aikana juomisen takia. Eli kuten näkyy, joka vuosi olen hakenut uusiin paikkoihin ja päässyt ja sitten jossain vaiheessa vuotta ne menettänyt… Ai niin on ainakin yksi asuntokin mennyt alta. Tähän on ehkä hyvä lisätä, että olen ihminen, jolle jostain syystä on hyvin hankala käsitellä epäonnistumisen ja häpeän tunteita, olen vaihtanut myös parin vuoden aikana monta kertaa paikkakuntaa ja osittain kaveripiiriäkin. Joka kerta siis ajatuksena, että nyt uusi elämä alkuun… Suureellinen projekti ja surkea lopputulos.

Nyt on taas asiat sillä tavalla “hyvin”, että on opiskelupaikka aluillaan itseä kiinnostavalla alalla (sama tutkinto jonka olen kerran aikaisemmin aloittanut toisella paikkakunnalla ja paennut ongelmien myötä) ja jonkinlainen asumismuotokin, vaikka tuntuu että jokin muu loukko olisi löydettävä. (Kämppäkaverit ovat myös viinaan meneviä ja huonoa seuraa ainakin päivittäisellä pohjalla.) Kerran olen ollut laitoshoidossa lyhyen aikaa. Kuitenkin jatkuvasti olen käynyt kaikenlaisilla ammattiauttajilla yms puimassa juomistani ja muitakin ongelmia, joista tosin varmaan suuri osa johtuvat juomisesta. Nyt olen toistaiseksi perunut psykiatriaikanikin, koska viimeksi vähättelin hänelle alkoholinkäyttöäni (psykiatrin kanssa olen puinut esim sosiaalisia vaikeuksia enemmän kuin juomista) - ja tätä aivotärähdysasiaa ja promillelukemia on mahdoton mennä kieltämään, kun näkyvät papereissa. Huoh. Että näin hyvin menee. Toisaalta vähän aiheen sivusta… Usein nämä ammattiauttajat aina kertovat minulle, että “sinullahan menee kuitenkin hyvin”. En tiedä kuinka huonosti pitäisi mennä, että ymmärtäisivät.

Voi miten toivoisin, että sinä ja tietysti monet muut pystyisivät raitistumaan jo nuorena! Jäisi moni paskajuttu tekemättä ja kokematta. Niin siitä, miten huonosti pitää mennä ennenkuin ymmärretään: oma kokemus vuodelta 2005, jolloin viimeksi yritin raitistua (siis viisi vuotta nuorempana :smiley: ) eräs melko tunnettukin päihdelääkäri totesi ollessani vastaanotolla pyytämässä Antabusta “mutta ettehän te näytä ollenkaan alkoholistilta”…Voimia!!!

Joo sitähän tässä itsekin toivoisi, itselle ja muille - ja parempaa elämää myös niille, jotka eivät siihen ole nuorena vielä päässeet. Toivottavasti ei ole koskaan liian myöhäistä kenellekään.

Kyllä tässä jotenkin on havahtunut siihen, että elämää on toivottavasti paljon edessä - mutta että elämässä saattaa olla myös sellaisia asioita, joita ei myöhemmin enää voi tehdä tai ei ainakaan ole kovin helppo enää tehdä.

Tuo viiden vuoden takainen kokemuksesi on todella tuttu mullekin… En meinannut päästä psykiatrille enkä saada lääkkeitä, kun en ollut tarpeeksi masentuneen oloinen. Ja sama juttu Antabuksen kanssa on käynyt mulle kuin mitä sinulle tismalleen. Olisi varmaan pitänyt maskeerata itsensä jotenkin juopomman/krapulaisemman näköiseksi, ettei olisi tarvinnut tapella siitä. :wink:

Itse en ole vielä Antabusta (tällä kertaa - aiemmin kyllä) aloittanut, mutta olen harkinnut sitä. Ongelma on vähän se, että käytän mielialalääkkeitä ja pitäisi ensin selvittää, että onko Antabus ok niiden kanssa. Varsinkin kun molempien kanssa pitää seurata maksa-arvojen kehitystä ja minulla on tässä kesällä todettu kohoumaa maksa-arvoissa. (Kyllä, jo tällä iällä!)

Ainakin taas raitis päivä takana joss ei muuta. Pitää muistaa varoa viikonloppua. Ei oo vielä tehnyt alkoholia edes mieli, mut epäilen, et se voi suuresti muuttua sitten, kun aivotärähdyksen oireet on lähteneet.

No niin, nyt alkaa sitten viikonlopun riennot. :wink: Ei vaan, täytyypä miettiä, mitä ne raittiilla ihmisellä voisi olla. Kertoo paljon sairauden laadusta, että sitä oikeasti täytyy todella miettiä. Kertoo myös jotain omasta sokeudesta, kun yksi melko hyväkin ystäväni on ollut täysiraitis jo ainakin yli 5 vuotta, ehkä enemmänkin. Tosin hänen tarinansa on sikäli erilainen, ettei hän koskaan ollut mikään ongelmakäyttäjä, vaan oli joitakin muita syitä. Siitä huolimatta: ehkä olisi voinut vähän tarkemmin tarkkailla, että millaisia asioita hän elämässään arvostaa. Vaikka tämä ystävä on ollut mulle tärkeä ja läheinen, niin jostain syystä en ole häntä parina viime vuotena nähnyt kuin pari kertaa vuodessa. Mistäköhän tämä johtuu? Aina on ollut liian kiire baariin.

Tänä viikonloppuna tosin en tee mitään, kun olen vielä “lomalla” aivotärähdyksen takia. Ruhjeet on muuten jo lähteneet, mutta silmä näyttää pahalta ja päätä särkee. Tapa se on tämäkin pysyä pois baarista. Mietin vain yleensä sellaisia asioita, mistä oikeasti pitää, mutta ei ole aikoihin tehnyt, kun ei ole juomiselta ehtinyt. Vois käydä elokuvissa, teatterissa, konserteissa… Lukea enemmän. Tavata ihmisiä joita ei ole tavannut aikoihin. Se onkin vaikeampi juttu, että missä merkeissä ihmisiä tapaa. Mulla kun on hyvin vähän muita kuin noita ryyppykavereita. No tänä viikonloppuna sitä ei tarvitse vielä hirveästi pohtia.

Hyvää perjantai-iltaa kaikille. Tosiaan vähän outoa, että on perjantai. Viikonloppu. “The ryyppypäivät”. Tosin mulla juomisessa ei hirveästi ole ollut eroa viikonlopun ja arjen välillä, niin ei tää kotona värjötteleminen niin oudolta tunnu. Toisaalta sitä miettii, että miten sitä on perjantai-iltoja vietellyt vaikka lähikuukausina. Eipä muistu montaa kertaa mieleen, että olisi kotona ollut. Tai ylipäätään ei muistu paljoakaan mieleen. Se kertoo varmaan riittävästi.

Kummallista oli käydä kaupassa, kun kaikki “tavalliset” ihmiset olivat siellä mäyräkoirien ja kaljakeissien kanssa jonossa ja minä mustan silmäni kanssa ostin vain ruokaa. Tuntui ihan kuin olisi ollut jotenkin vieras itselleen. Tai että osat ovat jotenkin väärinpäin.

Anyway, täytyy toivoa, ettei kovin moni haksahtanut tänään huonoille teille.

Ehkä se on hyvä, että mullakin alkaa arki (koulu) taas viikon alussa tämän pienen toipumisloman jälkeen. Tuntuu, että päivillä ei ole mitään eroa. Tosin samalta tuntui joskus keväällä ja kesällä juodessa, ei ollut arkea eikä viikonloppua - kun oli vain alkoholistin arki. Vaikka tässä onkin mennyt nyt vain vajaa viikko ja olen tarvinnut lepoa, niin jotenkin on ehkä liikaa aikaa märehtiä omia ajatuksia, miettiä juomisia sen sijaan, että tekisi jotakin. Ehkä pitää keksiä tänään tai huomenna jotakin erityistä.

Opiskelun lisäksi ajattelin aloittaa uudestaan vanhan harrastukseni joogan. Astangajoogakoululle täällä Helsingissä voi onneksi mennä tunnille milloin vain. Tulee olemaan varmaan aika hurja kokemus. Yleensähän joogassa keho alkaa puhdistua kaikesta paskasta, mitä sinne on kerääntynyt. Joogasin aktiivisesti noin 2003-2007. Sen jälkeen en lähes ollenkaan, juomisenkin takia. Nyt on sitten varmaan aika paljon “puhdistumista”. :wink:

Älkäähän sortuko tänäänkään! Mä en ainakaan. Vaikka oli pelottavaa, kun kaupasta kotiin palatessa kävi taas mielessä, että olisko pitänyt ottaa pari olutta mukaan. Meni onneksi nopeasti ohi se ajatus. Se on kummallista, että kun on köyhä opiskelija ja harvoin on tilillä rahaa, niin heti tulee automaattisesti mieleen, että nyt olis kerrankin varaa käydä vaikka baarissa ottamassa parit. Ei nyt kuitenkaan. Onneksi.

Kävin ulkona kävelemässä. Energiaa oli paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Koettelemuksia tuli silti vastaan. Hassua että vaikka asuu Helsingissä, törmää lähialueellakin silti jatkuvasti tuttuihin. Ja pitää väistellä kapakoita. Heti parin korttelin päässä törmäsin niihin kavereihin, joiden kanssa olin liikkeellä viikko sitten, kun sain aivotärähdyksen. Oli ehkä ihan hyvä, että tavattiin, niin kerroin lyhyesti, että asiat on nyt ok eikä käynyt pahemmin. Kuitenkin: nämä kaverit olivat juuri tupakalla erään kantakapakan edessä eli siis dokaamassa sunnuntaiaamusta. Eivät pyytäneet mua mukaan, mutta olin aistivinani, että olisivat halunneet (tai että itse olisin halunnut?). Onneksi lähdin nopeasti jatkamaan matkaa sen enempää miettimättä. Paluumatkalla kotiin mietin kuitenkin taas, että jospa sittenkin kävisin nopeasti poikkeamassa, jos ovat vielä baarissa… Näistä ajatuksista ei tosiaan pääse kovin nopeasti eroon, vaikka mitään rationaalista niissä ei oikein ole. (Nyt oli sunnuntaiaamu eivätkä nämä ole edes mitään kovin tuttuja/hyviä kavereita mulle, että olisin ihmisten takia halunnut mennä.)

Hienoa, että selvisit juomatta (kuten minäkin!). Mä oon kans noita joogajuttuja tutkinut, mut en oo täältäpäin löytänyt sellaisia kursseja et oisin saanut lähdettyä mukaan. Ominpäin oon jotain tehnyt, mut ois hyvä tehdä kunnolla ohjattuna ainakin alkuun. Vatsatanssia oon harrastanut välillä mut tunnit on viikonloppuisin joten ainahan se on darra ollut. Mutta joogaan liittyen olen nyt juomisen lopetettuani tehnyt maadoittumisharjoituksia :mrgreen:

Kiva kuulla että sinäkin selvisit viikonlopun yli. Tai siis ainakin melkein ollaan jo lopussa. Hassua että mulla tuli toi houkutus vasta tänään, tosin ei toikaan nyt vielä mikään paha tilanne ollut. Johtuu varmaan siitä kun tämä on ensimmäinen päivä, kun tuntuu että on energiaa lähes normaalisti tuon kännikaatumiseni jälkeen. Huomenna takas kouluun. Muuten odotan sitä innolla jo, mutta haluisin selvitä mahdollisimman vähällä selittämisellä siitä, mitä mun silmälle on tapahtunut.

Mistäpäin sä olet? Aika usein jonkinlaisia joogakursseja on ainakin isommissa kaupungeissa työväenopistoissa, kansalaisopistoissa yms jos ei muualla. Olet ehkä pienemmältä paikalta? (Et ehkä halua paljastaa. Ei se mitään. :=)) Mä asun nykyään ihan tässä Helsingin Kalliossa eli täällä on kaikki mahdollisuudet ja kaikki lähellä, mutta täällä on myös joka kadunkulmassa enemmän kuin yksi baari ja halpaa kaljaa. Kamalaa… Vaikka muutenkin viihdynkin. Ajattelin itse mennä tuonne Astangajoogakoululle, jonka yksi toimipiste on tosi lähellä mua, vaikka siellä onkin vähän kalliimpaa kuin jossain muualla. Sen verran kun aikaisemmin harrastin, niin ehkä en lähde ihan tyhjästä… Tai no en tiedä. Mut kävin tänään katsomassa tarkalleen missä se on.

Joo mulla sama että on ollut muitakin harrastuksia, mutta usein on jäänyt menemättä sitten. Varsinkin toi viikonloppu on kieltämättä juopolle aika paha ajankohta… Mä tein ennen myös sellaista työtä, mihin liittyi rankempaakin liikuntaa, niin se oli aika tappoa joskus, kun sinne krapulassa eksyi. Huono puoli nykytilassa siihen verrattuna on se, että nykyään tuntuu, että kouluun voi mennä kevyesti vaikka olis kohtuullinen krapulakin, kun ei ole kovin fyysistä. Mutta toivottavasti ei ole krapuloita enää tästä lähtien.

Mä en viitsi tänne kirjoittaa mistä oon, yritän välttää tunnistautumista (tosin kyllä mä jo epäilen et näistä mun kirjoittamista jutuista tutut jo tunnistaa jos on tunnistakseen), mut siis kyllä täällä jotain joogakursseja on. Kansanopistolla on vaan hathajoogaa ja mä haluaisin just ennemmin astangaa tms fyysisempää. Sit nuo astangakurssit tuppaa olemaan kalliimmissa paikoissa. Tietty jos tässä vähän rahaa säästyisi kun ei baariin kulu.

Mullakin alkaa pian taas koulu, mut mulla ei oo pelkoo siitä, et krapulassa onnistuis kouluun meno, mun krapulat kun on sitä oksennusosiota…

Joo arvelinkin, ettet halua kertoa. Se on aika järkevääkin. Mulla itsellä on aika hällä väliä asenne enkä tosin usko, että täällä edes käy ketään lähipiiristäni. Ja jos sattuisi käymään, niin sittenhän meillä on varmaan enemmän yhteistä kuin ajattelinkaan. :wink: Tietty Helsinki on muutenkin täynnä juoppoja. :wink:

Joo itse myös olen harrastanut astangaa. Aikaisemmin suhtauduin siihen ehkä vähän liikaakin suorituksena. Yritän nyt mennä jotenkin rennommalla asenteella, mutta toki sitä kaipaa myös fyysisiä haasteita. Mullakaan ei ole juuri rahaa, mut järkeilin, että olen käyttäisin normaalisti viikossa enemmän alkoholiin kuin joogatunteihin kuussa.

Mulla on aniharvoin krapulat oksennusosastoa… Se on yleensä vain silloin, jos on juonut jotain väkevämpiä ja todella paljon. Yleensä oluesta/siideristä/lonkerosta mulle ei tule koskaan sellaista eikä kohtuullisesta määrästä edes krapulaa, mikä on vähän huono. Mut kyl uskon että arkisin koulussa käyminen jo antaa vähän ryhtiä tähän elämään, niin raittiina pysyminenkin on helpompaa - eli viikonlopuista saattaa tulla ne suurimmat haasteet mullekin.

Huomenna kouluun. En ole varmaan aikoihin odottanut arkeen pääsyä näin hyvällä mielellä kuin juuri nyt. Juodessa sitä toivoi aina paria lepopäivää vielä lisää, vaikka tulossa olisi ollut mukaviakin “velvollisuuksia”. Nyt olen viikon levännyt ja nämä pari viime päivää on melkein tuntuneet jo siltä, että olisi energiaa vaikka mihin. Hyvä silti että tuli levättyä, kun lievää pyörrytystä oli vielä tänäänkin aamulla johtuen ilmeisesti lievästi aivotärähdyksestä, jonka aiheutin kännitoilailuillani reilu viikko sitten.

Toivotan kaikille hyvää viikon alkua ja jatketaan samaan, ellei parempaan, malliin.

Pitkä päivä takana. Taas koulussa ja asioita piti myös hoitaa. Ollut jotenkin hirveästi energiaa eikä aivotärähdyksestä muistuta enää kuin pahan näköinen silmä.

Toisaalta kotimatkalla iski taas pienet houkutukset. Jotenkin tällaisen pitkän ja onnistuneen päivän päätteeksi olisi mukava ollut vetää pari olutta, varsinkin kun kavereita oli kuulemma taas baarissa. Tulin kuitenkin kotiin (äsken). Onneksi väsyttää sen verran, ettei enää jaksa kovin paljon ajatella, että jos sittenkin.

Odotan jo innolla huomista koulupäivää.

Huh, nyt oli kyllä lähellä. Viikko takana raittiutta ja äsken sain jonkun mielenhäiriön ja lähdin hetkeksi “istumaan kokikselle” paikalliseen moikkaamaan paria kaveria. En tilannut tietenkään olutta, mutta… arvatkaa vaan kestikö 10 minuuttia, kun eteeni kannetaan täysi oluttuoppi. Sitä siinä sitten katselin toiset 10 minuuttia - ja taas kävi nämä kuuluisat “eihän se yksi mitään haittaa” -ajatukset päässä - ja sen jälkeen sanoin, etten taida nyt juoda ja säännöstelin tuopin sisällön toisten tuoppeihin. Istuin siinä vielä tovin ja oli itse asiassa aika vapauttaa, kun pääsin siitä tarjotusta tuopiosta eroon, niin ei edes tehnyt mieli enää käydä tilaamassa mitään.

Toisaalta osoittaa, että mulla on selkärankaa tähän hommaan. Toisaalta kaikki on todella pienestä kiinni. Pitänee kyllä jatkossa kyllä pidättäytyä näistä “kokiksella istuskelemisista” ainakin toistaiseksi, kun on vielä näin epävarmassa vaiheessa. Huh, tosiaan.