Huomenta. olen ollut raittiina jo kauan mutta silti mieltä lämmittää lukea muiden kokemuksia ja oma alku tulee mieleen. Noin minäkin tein alussa, liikunta tuli tilalle. Opettelin juoksemaan, harjoittelin sitä tosissaan, mutten maratonille lähtenyt, hiihdin talvella. Luonnossa samoileminen oli mieltä rauhoittavaa. Tanssikurssit, jooga, voimistelu, uinti, en muista kaikkea mitä tuli kokeiltua.
Ja juuri tuo että sai itsensä liikkeelle oli se voiman ponnistus. Mieli olis vain tahtonut jäädä kotiin neljän seinän sisälle, sänkyyn makaamaan masentuneena. Sillä minulla oli vakava masennus raitistumisen alkuaikoina, itsetuhoisuus ja itkuisuus oli jokapäiväistä. Mutta muiden raittiiden ystävien avulla lähdin liikkeelle. Mistä olen tosi kiitollinen tänään. Että vain sinnillä lähdin tuntu miltä tuntu. Koska sen jälkeen kun oli käynyt vaikka juoksulenkin oli tunne todella hyvä.
Kyllähän tunteet heilui alas ja ylös silloin. Mutta niin ne tekee nytkin, avioeron jälkeen on ollut tosi vaikeaa välillä lähteä liikkeelle, mieluummin jäisi sängyn pohjalle maate, mutta kun jo ymmärtää mikä siitä seuraa niin en tahdo itselleni enää sitä.
Tsemppiä ja liikkeelle tuntu miltä tuntu niin se antaa hyvää oloa.
Hei.
Täytyy yrittää pitää kiinni tuosta juoksemisesta. Siinäkin vaan voi vetää ns.överit. Viime viikko oli aika hurja minulle, tuli lähes sata kilometriä hölkkäiltyä. Yritän sanoa itselleni, ettei ole pakko ihan joka päivä ja että levätäkin täytyy. Elimistö alkoi varoitella, en palautunut oikein kunnolla. Tiedän, että jos en lepää ja anna armoa itselleni, jokin pettää. Ja sitten tulee paha mieli.
Eilen kuitenkin vielä yhden lepopäivän jälkeen taas 14km. Aamulla herätessä kärttyinen olo ja katkeruus vähän joka suuntaan, mistä hieman huolissani.
Tunnistan itsessäni jotakin noita fiiliksiä, mitä vieraammaksi54 kertoi oman raittiutensa alusta.
Minulla myös masennusta ja surua elämästäni taakse päin. Miksi kaikki meni miten meni? Miksi olen epäonnistunut kaikessa? (Eihän se ole edes totta, mutta alakuloinen mieli ei halua nähdä positiivisia asioita. Itsetuhoisuutta ei sentään ole, jos ei tätä ‘hullua’ kuntoilua lasketa. Joitain itsensä rankaisua siinä on, vaikka hyvä olo lenkin jälkeen kun sai tehtyä.
Yritän kääntää asian päässä siten, että tuo kaikki liittyy alkoholin käytön lopettamiseen. Uskon, että nuo huonot tuntemukset ajan myötä vähenevät, jos eivät kokonaan poistuisikaan. Sen verta mieli heilui aamulla ja kaikki oli huonosti, että otin yhden Antabuksen varoiksi pitkästä aikaa. En halua pilata tätä lyhyttä raittiutta ja tuo aine antaa peliaikaa käsitellä asioita.
On hyväksyttävä se, että kaikilla on huonompia päiviä ja ne tunteet pitää uskaltaa kohdata. Eikä mennä sen helpomman kautta ottaen alkoholia murheeseen. Kun sieltä se huono tunne tulee myöhemmin vähintään kaksinkertaisena silmille.
Jatketaan näin. Kaipa se päivä paistaa vielä uudelleen minullekin. Kaikkihan on oikeastaan hyvin, kun saa sen kerrottua itselle ja saa vielä aivonsa siihen uskomaan.
Tsempit kaikille, mitä sitten teettekin.
Moro.
Yritin kirjoittaa tänne äsken, mutta jokin esti viestin esiintulon. En ehtinyt sitä tallentaa itselle, harmi.
Muuta ei ollut asiaa, kun että hyvin menee. Kuvailin asiaa viestissä tarkemmin, mutta en jaksa enää uudelleen toistaa.
Raittiina olen ja pysyn, se kai tärkein asia oli tuossa.
Voimia muillekin, minulla niitä tuntuu riittävän.
Haluan edelleen. Jättää sen alkoholin.
Se olikin ensimmäinen kommentti täällä tänään 20.05.23
Panee miettimään. Taitaa olla aika hyvästellä tämä sivusto.
Lillemor, kirjoituksiasi on kiva lukea. En varmaan ole ainoa palstalainen, joka lukee sivustoa paljon enemmän kuin kirjoittaa. Vaikeina hetkinö siitä on paljon tukea.
Minä kanssa jäin vain satunnaiseksi seuraajaksi, ja lopetin kirjoittamisen osittain juuri siksi, kun ei ole dialogia. Ja kun kaipasin juttukaveria niin päädyin sitten kaverihakuun. Mietin myös Discord-palvelun mahdollisuuksia asiaan.