Hei. Tällainen tuurijuoppo haluaisi lopettaa alkoholin käytön. Olen vajaa kolmekymppinen mies. Aloitin alkoholinkäytön jo 13 vuotiaana lapsena. Se oli heti humalahakuista lähes jokaviikonloppuista kännäämistä. Edesmennyt isäni oli kova kittaamaan ja häneltä kai miehenmallin otin. Monta vuotta meni lähes joka viikonloppu alkoholia. Tuntuu kuin olisin ollut heti ensikännistä alkoholisti. Se vain oli niin minun juttu. Voi murrosikäisen kehittyvän pojan aivoraukkoja, nyt kun jälkeenpäin ajattelee 
19-vuotiaana hain ensimmäistä kertaa apua juomiseen paikkakuntani nuorisoasemalta.Sitä ennen olin valittanut masennusta lääkäreille. Oikeastaan siitä lähtien olen ollut kausittainen juoja. Välillä olen kuukausi-pari selvinpäin, kunnes tulee mieleeni, jospa sittenkin voisin ottaa. Olen joskus pystynyt tilapäisesti vähentämään alkoholinkäyttöäni, mutta ne ovat tosiaankin vain ollut tilapäisiä. Olen myös usein vedonnut muihin ongelmiin, jotka aiheuttaa juomiseni. Kaikenlaista on kokeiltu, että olisin saanut elämäni hallintaan. Aina löydän itseni uudestaan toivottomasta tilasta. Monesti oikein kuitenkin suunnittelen juovani paljon. Haluan kai paeta ajatuksiani tai jotain. Saattaa mennä taas kolme kuukautta, niin että siihen mahtuu useita sellaisia useamman päivän putkia. Ei siis kerralla mitään kuukausitolkulla mutta anyway liikaa kuitenkin. Ja määrät ovat kyllä rajuja, koska toleranssia on kehittynyt runsaasti. Nyt alkaa tuntua siltä, että olisin löytänyt sen oman pohjani, koska en ainakaan tällätavalla halua elää. Ja jos vielä jatkan, niin tuskin minulla kohta olisi työpaikkaakaan. Krapula poissaoloja, “mahatauteja” on jo nyt ollut silloin tällöin. Muutenkin olen kovin pettynyt itseeni ja hirveä morkkis menneistä vuosista. Tällaiselle kausijuopolle toki tyypillisesti tulee se unohdus ja olon paraneminen, joka johtaa uuteen juomiseen. Ensimmäisiä fyysisiä ja henkisiä kunnon rapistumisia olen jo itsessäni havainnut. Esim muisti on tullut huonommaksi, ajatus kulkee hitaammin, masentuneisuutta, ylämahakipuja, ruhjottuja jäseniä jne jne… Hirveitä kohelluksia ja aivan älytöntä käytöstä. Risainen parisuhde meni, ajokortti meni, putkaa, rikkottuja välejä, huolestuneita perheenjäseniä… Aivan hirveitä omantunnontuskia ja katumuksia. Olen kuitenkin selvinpäin ihan kiltti ihminen. Mitä nyt loukkaannun helposti ja saatan kiukutella, kuin pikkupoika. Harmittaa vietävästi, että se unohdus tulee, ja alan kieltämään tilaani. Olen pettynyt itseeni ja haluaisin pois näistä kärsimyksistä. Elämä on niin sekaisin, kun olen asiat sotkenut Pitäisi silti yrittää elää vain päivää kerrallaan ja saada sitä voimaa ja totuutta. En minä yksin pärjää alkoholille.Haluan nyt tänään kutsua itseäni alkoholistiksi. Koska mielestäni minulla on alkoholiongelma, vaikka työt nyt jotenkin olen hoitanutkin. Kausiluontoista tämä tuntuu omalla kohdalla silti olevan. Kiitos. Oli pakko johonkin purkaa ahdistusta.
Samaa itsekin haluan, oikean elämän ilman häpeää ja jatkuvia morkkiksia. Uuden päihteettömän elämän rakentaminen onnnistuu ainoastaan hylkäämällä kokonaan mennyt päihteellinen elämä.
Kiitos kokemuksen jakamisesta!
Voi PeQ, sinun kertomuksessasi on tosiaan kaikki tyypilliset alkoholismin piirteet: nuorena alkanut juominen, alkoholisti-isä, humalahakuinen ja alkoholistinen juomistapa heti alusta lähtien, masennus, muihin ongelmiin vetoaminen juomisen selityksenä, ongelmia ihmissuhteissa ja työssä juomisen takia…
Korutonta kertomaa, ja kaikki mitä tyypillisimpiä piirteitä alkoholistin taipaleella. Varmasti kaikki tällä foorumilla ovat kokeneet joitain noista, ja monet jopa kaikki nuo oireet ja vastoinkäymiset jotka sinäkin.
Monet ovat myös selvinneet ja toipuneet täysin, eli toivoa on. Ja fyysinen ja psyykkinen terveys kyllä palautuvat ja korjaantuvat aika hyvin, kun vaan lopettaa itsensä myrkyttämisen. Ihmiskehon kyky korjata itseään on ällistyttävä! : )
Haitkin jo apua Nuorisoasemalta ja lääkäristä? Oliko niistä apua, tai ehdottivatko sinulle mitään muuta tukea vielä? Onko A-klinikka tai AA tuttuja?
Tietysti jos pystyt välillä olemaan parikin kuukautta selvinpäin, voi tulla sellainen fiilis että ei sinulla mitään ongelmaa olekaan jota pitäisi hoitaa… mutta sitten jos taas tulee useamman päivän rajuja rännejä ja asiat alkaa mennä pieleen, niiiiiiin…
It’s up to you! Pitäkää huolta itestänne.
Sama täällä. Tuurijuoppo dipsomaani, joka välillä on juomatta ja välillä juo 1-4 pv yötäpäivää ja sen jälkeen kärvistelen kauheissa oloissa puoliviikoa. Viimeisen juomisen jälkeen viikko sitten olo oli, että jos nyt säilyn hengissä ja ilman aivovauriota, niin olen muutaman kuukauden juomatta ja sen jälkeen harkitsen asioita uudelleen.
Olen itsekin tuurijuppo, lopunikääni tietysti, vaikken juokkaan, eihän alkoholismi parane.
Ihmettelen vaan mitä pohtimista tuossa on?
A-klinikka ei ole jotenkin ollut minun juttu. Heillä on vähän tapana sitä kohtuukäyttöä mainostaa. Kävin myös AA:ssa jossakin vaiheessa. Ja A-klinikalla, sekä AA:ssa samaan aikaan. Ne olivat jotenkin 2 niin eri paikkaa että sotkivat yhteisvaikutuksellaan omia käsityksiään alkoholiongelmasta. Olen jättänyt molemmat avut sikseen. Kuten edellä ehkä tulikin jo selväksi, etten menneisyydessäni ole vilpittömästi ongelmaa myöntänyt jatkuvasti. Kun on ollut niitä parempiakin aikoja. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, etten yksin pysty selviämään ja haluaisin taas mennä taas AA:han. Jos soittaisi auttavaan tänään. Tuskin siellä näissä tuskissani mitään pystyn puhumaan, mutta jos nyt edes pääsisi menemään, vaikka hävettääkin. Se että toipuneita on, vieläkin toivottomimmista juopoista on suuri lohdutus kyllä. Vieroitusoireetkin alkoivat helpottaa, mutta tulivat viimeyönä takaisin. En ole oikeen nukkunut kolmeen yöhön niin siksikin tämä tekstini on aika ruikuttamista. Onneksi se helpottaa vielä.
Ei siinä mitään pohtimista juuri nyt olekaan. Kyllä alkoholista on minulle isoa haittaa. Jos taas tarkoitit tarinaani, niin se oli vain kokemukseni, jonka halusin kertoa tänne tullessani.
Ei kun se oli tarkoitettu tuolle Rauhalle.
Tervetuloa joukkoon PeQ!
Se on iso ja merkittävä askel, että myöntää itselleen olevansa alkoholisti. Alkoholismista toipuminen voi olla hyvin yksilöllinen juttu. Mene ihmeessä AA:han, varsinkin, jos se yhtään tuntui sinun jutultasi. Raittiuteen on paljon paremmat edellytykset, kun ei tee sitä yksin. Vaihtoehtoja on, ja niitä kannattaa monia kokeilla, jos siltä tuntuu.
Ehkä mun ei taaskaan pitäisi olla tällä puolella, mutta mun mielestä sulla, Dave, on aika jyrkkä tapa suhtautua. Kyllä kai jokainen, joka on tiedostanut vakavan ongelmansa alkoholin tai jonkin muun päihteen/riippuvuuden kanssa, järjellään ajattelee, että paras ratkaisu on päästä siitä kokonaan eroon, mutta tunnepuolella ei olekaan niin helppoa erota pitkäaikaisesta “elinkumppanista”. Moni täällä ottaa vasta niitä ensiaskeleitaan raitistumisen tiellä ja kyllä siinä helposti tossut lipsuvat ja mielessä pyörii kaikenlaista. Ei kai se päihdeongelma mikään ongelma olisikaan, jos sen saisi tuosta noin vain napsaistua poikki yhdellä päätöksellä ilman pohtimisia ja viinapirun huutelua. En tarinaasi tunne tarkemmin, mutta tuskin sinäkään juomistasi lopetit ihan kertarykäisyllä sinä hetkenä, kun sinulle ensimmäistä kertaa valkeni, että alkoholi aiheuttaa sinulle ongelmia.
Heips PeQ
Tervetuloa minunkin puolestani. Näin tuurijuoppona pystyin hyvinkin samaistumaan tarinaasi, monet asiat tuntuivat niin valitettavan tutuilta. Mutta raitista päivää sinullekin, kahvin ja vissyn voimalla itsekin tänään.
-Jokke
Moro vaa. Tuossa lueskelin ketjuasi ja samankaltaista tarinaa tuntuu olevan. Muutenkin lueskellut paljon tänään näitä. Vaikka välillä huomaa sen lukemisen ymmärtämisen olevan kovin vaikeaa sumuisilla aivoilla 
Eiköhän sekin korjaannu. Ei tässä fyysisesti enää yhtä huono olo ole. Pitänee ottaa ensimmäiset asiat ensiksi. Sitä tässä yritän itselleni toitottaa. Sotkua kyllä riittää menneisyydestä ja kipeitä asioita, joista en ole pystynyt puhumaan tai yli pääsemään. En nyt mitään ihan raakuuksia ole tehnyt mutta asioita, jotka on selvittämättä. Pitkä prosessi se olisi, mutta ei nyt auta elää kuin tässä ja nyt.
Noniin, se on sitten raitis päivä tänään. Tai voiko sitä raittiudeksi sanoa. Selvä ainakin. Eikö raittius tarkoita samaa kuin vapaana viinasta? Ei minun nyt ainakaan tee edes mieli juoda kun on niin nöyryyttävä fiilis. Mutta haluan toimia asian eteen, jotta jonain päivänä olisin oikeasti raitis, eikä tulisi niitä juomakausia. Siksi olen tänään ottamatta. Fiilis on synkkä ja toivoton. Eikä ole jaksanut tehdä juuri mitään, vaikka velvollisuuksia olisi ja asioita hoitamatta. Tarkoitus olisi mennä pitkästä aikaa tänään aa:han. Jos saisi jonkinlaisen toivonkipinän ja voimaa alkaa hoitamaan itseäni. Pelottaa vaan niin paljon mennä. Ja hävettää. Mitä sanon siellä? tuleeko paniikki istua siellä missä on ihmisiä? näytänkö säälittävältä? Lähdenkö taas pois sieltä ja kiellän taas olevani alkoholisti? Pitäisi uskaltaa kysellä asioita ja oppia kuuntelemaan. Viime kerrat olivat sellaisia, etten oikein ymmärtänyt miten se ohjelma toimii, mitä pitäisi ensi alkuun tehdä ja miten ikinä tuollaisesta ohjelmasta suoriudun. Sekin pelottaa. Kyllä mä aa:han tutustuin jonkin verran lukemalla ja koen että minä en voi raitistua koskaan, ellen siivoa omaa sairasta päätäni ja selvitä asioita. Menen silti. Ei siinä mitään menetä.
Tiistaina oli työpaikan juomingit. Meni 1 päivä taas railakkaasti, vaikka oli tarkoitus olla se muutama kuukausi selvinpäin. Nyt uusitalähtö lähtökuopista tavoitteena se 3-4 kk ilman pullon pulloa.
Hei PeQ!
Oli pakko vastata viestiketjuusi.Sinä olet pitkään käyttänyt alkoholia. Elämäsi on todella menossa pieleen. Minusta sinun kannattaisi hakea A-klinikalta terapeutti kulkemaan ja käsittelemään elämääsi. Kai siellä on muitakin ihmisiä kuin se mihin olit pettynyt. Myös AA:sta voi saada kummin, jonka kanssa kulkea juomatonta aikaa. Minä olen 40 vuotiaasta juonut 52 vuotiaaseen. Ja nyt olen kohta 6 kuukautta ollut selvinpäin. Tämä kuudes kuukausi on ollut vaikea, mutta antabuksen avulla olen siitäkin selviämässä. Ja tietysti elämä ilman alkoholia on ollut antoisaa. Se on ollut sitä oikeaa elämää. Toivon sinulle paljon juomattomia päiviä. Kirjoittele plinkkiin sekin auttaa.
Uudestaan vaan 
Mutta vaikka sinulla on tuo 3-4kk tavoite, niin ehdotan että elät vain tätä päivää. Mutta jos koet että pystyt noin isoja palasia kerrallaan, niin hienoa sekin. Minun on vaikea ketään neuvoa ja tsempata koska olen itsekin ihan pihalla 
Mutta haluan silti yrittää, koska tiedän kuinka toivottomia hetkiä sitä voi krapuloissaan kärvistellä. No mutta hyvä ettei tuon pitempää sitten mennyt. Tosin joillekin yksikin tuntuu olevan liikaa. Ainakin minulle.
Hyvä kuulla että raitis elämä voi olla antoisaa Olen AAssa käynyt mutta jotenkin olen mennyt entistä hämilleni. Se on niin vaikeaselkoista. Lisäksi tulee välillä fiilis että siellä on niin pahoja juoppoja ollut, että mahdankohan itse olla alkoholisti ollenkaan Lisäksi AAtekstistä löytyy ristiriitoja ja on todella mustavalkoista. Alkoholistista puhutaan että se on AINA tällainen ja tällainen, eikä koskaan tällainen. Olen löytänyt samaistumista ja samalla asioita, joita en todellakaan ole ollut vaikka kuinka rehellisesti miettii. Jokatapauksessa raitis elämä on jonkinlainen haave jota samalla pelkään. Tänään selvinpäin. Saa nähdä tuosta AA:sta onko se minun juttu. Täytyy yrittää kuunnella ja olla ennakkoluuloton.
Sanotaan aloittaja näin, että ikä meillä jokseenkin samaa luokkaa, itsellä aavistuksen enemmän toki kuin sinulla. En ala pitkiä raapustuksia nyt sanomaan, en ole henkilö joka kauheasti muita osaisi neuvoa tai vertaistukea antaa, mutta muotoillaan näin että itsellä meni jo yläasteella niin kovaa että kasi meni kahteen kertaan ja ysiltä potkaistiin maailmalle nostaen selkeästi neloset vitoseen sen verran ettei tarvinnut opettajien katsoa enää enempää. Eka kasi ei ole ihan muistikuviltaan palautunut vieläkään 
Mutta ei tuohon aikaan ollut nuoriso-ongelmia päihteiden kanssa, ne niputettiin muiden murheiden alle, joten ihan hyvin sai siementä kasvattaa tälläkin saralla eikä kyselty paitsi “mitä kuuluu?” (ja kuoliaaksiymmärrettiin kun tiedettiin kotitausta…). Vähän samaa rataa reilu parikymppiseksi, vaikka siinä sitten opiskelujen ja töiden runsauden jne vuoksi alkoi vähän järki päässä raksuttaakin… Tämä nyt vain tällaisena lyhyenä kommenttina ja “tiedän kyllä mistä puhutaan”.
Tyytyväinen saa tosin olla näin reilu kymmenen vuotta myöhemmin katsovana, että ei jäänyt mitään luurankoja tai murheita, itse asiassa vielä kun viinan “vain lopetti” pariksi vuodeksi, (eka vuosi vedonlyönnin vuoksi) ensin ilman dramatiikkaa ja kun alkoi vähän kikkailemaan sitten niin sai huomata, että kyllähän siellä joku toki sellainen siemen on, että esim. iltaa olisi vaikea lopettaa kesken edes konttauskunnossa, mutta positiivisena puolena on nykyään NIIN hc-krapula suht pienestäkin jurrista, että aamulla ei varmasti jatka enää ja muistaa monta kuukautta… Sisäinen rajoitin.
No, en nyt tarkoita tällä mitään sellaista, että juu mä vaan lopetin, mitä vaikeeta siinä? Vaan ihan tämä omakohtainen pointti jonka toki aina voi yhtenä pienenä osa-alueena miettiä itseskukin (riippuu tietty miten kova riippuvuus on, mikä ajatus kävelee minkäkin yli…): Itsellä kun sukurasitteita on terveyden puoleen aika paljon ja juuri maha, sydän jne… ovat sellainen arka kohta olleet aina ja suuresti ihmettelen, että mitään jälkiä ei jäänyt. (Vaikka varmasti eivät tykänneetkään), niin terveyspuoli ja sen miettiminen herätti ajattelemaan asiaa ja se oli oikeastaan suurin syy miksi homman jättikin. Oikeastaan oma siunaus asiassa oli reilu parikymppisenä haimatulehdusepäily yhden rajun parin päivän kännin jälkeen. Ympärillä kun oli vähän vanhemmilla kavereilla nähnyt vaikka mitä vaivoja, mutta oli aina edelleen ajatellut: “Mä nyt oon nii nuori vielä, enkä oo juonu paljon”. Sitten yhden vapunaaton alla kävin viikon kestäneen närästelyn takia lekurissa ja tuttu tohtori epäili ensin haimaa.
Pisti sairaalaan jossa paljon kokeita… kaikki priimaa ja syy oli ylämahan voimakas katarri, ei haima. Tuo pari päivää herätti jotenkin itseni, kun lekurit ehtivät jo sanoakin, että nyt sitten loppu ikuisesti juominen jos vielä otat ja tämä haima on… Siinä ehti miettiä elämää piittkät tunnit ja minuutit, että ikää on parikymmentä ja on ikäänkuin itse antanut pois päätäntävallan itseltä, nyt ei olisi enää vaihtoehtoja. (Olin nähnyt monta haimatulehdusta ympärillä ja juuri toinen tuppasi yleensä se aivan letkuihin vievä tai jo hautaan, monella ollutkin). Vielä kun vertasi itse asiaa omaan ottamiseen, eli juonut joskus koko kesäloman liki säännöllisesti päivittäin teininä ja nyt oli ottanut toista päivää ja olisi jotain peruuttamattomasti paukahtanut. Se hetki, kun kuulin että ei… väärä hälytys. Se on itsellä ollut se juttu, että kun sairaalasta kävelin ulos niin siihen loppui. Kyse oli liian kovasta henkisestä asiasta itselleni. Etenkin kun vielä vapun oli maannut lasaretissa ja oli kypsynyt ajatus ettei voi juoda enää ikinä… Se oli kova, todella kova paikka.
Toinen ei tällaisista tietenkään välitä ja haimakin paukkuu sen kakskytä kertaa, aina vain takaisin radalle. Mutta tämä oli se oma virstanpylväs ja tuon hetken jälkeen se on ollut joku tyyliin yks mäyräkoira hyvin harvoin jos oikein sopiva tilanne on ollut. Jos olisi tehnyt mieli jatkaa vielä edes toinen päivä, on palauttanut tuon hetken mieleen. Eli jos tuolla ottamisella kävisi niin huono säkä, että joku paikka poksahtaisi (voihan teoriassa haimakin mennä ihan tuntemattomasta syystä vaikka parista kaljasta, saati yhdestä omaan tasoonsa sillä kerralla “rajusta kertakäytöstä”), niin se olisi sitten juttu jonka jo ns. hyväksyisi koska siinä olisi jo muitakin tekijöitä ja niin huono säkä että ei semmoisia voisi ennustaa, mutta itsellä ei psyyke kestäisi ajatusta viinalla tuhotusta terveydestä. Kaiken haluaa pitää omissa käsissä mitkä omissa käsissä ovat. Jos rattijuoppo ajaa ylitseni vaikka olen varonut, sille ei voi mitään, kaikkeen ei voi varautua. Mutta moni asia on omissa tumpuissa, itsellä oli noin pienestä kiinni päätös. (No, jos sairastuisin johonkin jo muutenkin peruuttamattoman vakavaan sairauteen, jonka ennuste olisi muutenkin erittäin huono, ne ovat tietty aina täysin uusia tilanteita… ei semmosia voi ennustaa heittäisikö silloin hanskat nurkkaan ja antaisi mennä vain, mutta väitän, että sellaista maallista selvitettävää asiaa ei tule joka ryyppäämään saisi. Kaiken avioerosta ja lähes koko suvun hautaan kantamisesta ja “välillä on vähän enempi rahaa, välillä sitä ei ole yhtään…” -tilanteetkin on nähnyt, niin on itsensä oppinut tuntemaan, eli ei sen anna hetkauttaa mikä on hoidettava asia.
(ja niin no, miksi itse ylipäätään täällä kirjoittelee ja satunnaisesti katselee tekstejä… johtunee siitä, että juhlapyhien läheisyydessä on edelleen se jokin ihmeellinen vanha imu jonka vuoksi kai silti palauttelee vähän asioita mieleen… Mutta vaikka alkoholi ei yhtäkään vakavaa suhdetta ole ikinä torpannutkaan, niin kai se on silti ihan hyvä linja, että nykyinen toinen vaimo välillä kyselee, että relaisit säkin joskus ja juhlisit vähän enempi, vaikka olen kyllä maininnut joskus häppää menneen pikkuisen enempikin ja “olen kyllä juhlinut jo…”. No, mutta kaippa se on ihan hyvä linja jos kukaan ei edes usko jos sanoo millainen joskus on ollut ja mitäpä hehkuttamista siinä. Jokainen voi vetää pään täyteen ja alfauroksena mennä nakkikioskille tappelemaan…)
Oli hyvä teksti. Itsellä pelko diabeteksen puhkeamisesta ja juuri haima on se tärkeä elin sen välttämisessä. Kypsyy koko ajan ajatus lopettamisesta, kun aina, vaikka vaan yhden päivän ottaisi, niin se on se noin 20 annosta ja jos useamman päivän, niin joka päivä vähintään 20 annosta. Yleensä ensimmäisen päivän jälkeisinä päivinä vielä enemmän, kun se on silloin aamusta yöhön ja joskus jokin sisäelin varmasti sanoo toimintansa päättyneen. Ei vaan haluaisi lopettaa, vaikka järkeilemällä tajuaa sen olevan ehkä ainoa vaihtoehto.
Kiitoksia mielenkiintoisesta kokemuksesta Stadu78X. Hyvä jos olet päässyt irti alkoholista ainakin melkein kokonaan. Taisi olla sun pohja siinä. Pistää vaan aina ajattelemaan kun monet tahot sanovat että ihminen, joka kerran alkaa käyttämään alkoholia alkoholistisesti, ei voi enää koskaan palata kohtuukäyttöön. Aika jyrkästihän se on sanottu, jos sinäkin kerran joskus harvoin otat sen mäyräkoiran. Tietysti tässä yksilöitä ollaan ja “erityistapauksia” aina on. Sanoivat AAlaiset ja minnesotalaiset sitten mitä vain. Itse luulen tuntevani itseni kuitenkin senverran, että luulen etten voisi palata kohtuukäyttöön edes terveyden takia. Olen juodessani niin välinpitämätön tuollaisista asioista. Välillä tuollainen “otan vain joskus” ajatus houkuttaa, kuten kohtuukäyttöajatuksetkin. Harvemmin kuitenkaan kohtuukäytöstä niin haaveilen, koska kyllä minä ainakin olen halunnut juoda humalahakuisesti. Muistan Uudenvuoden joskus 15v kun päätin että otan sivistyneimmin tässä seurueessa. Se onnistui 12 asti. Olin väkisin sivistyneessä humalassa, vaikka elimistö huusi lisää ja lisää. Lopputulos kuitenkin, että minä olin se joka talutettiin kotiin. En tiedä miksi tämä muisto tulee aina ensimmäisenä mieleen kun alan diagnosisoida itseäni alkoholistiksi(Joka on hiton vaikeaa). Paljon esimerkkejä tällaisista tapauksista, mutta tämä tulee ensimmäisenä mieleen. Sitten on kertoja/hetkiä, jotka yrittävät todistaa etten ole alkoholisti. Esimerkiksi jokunen viikko sitten otin 3 ykköskaljaa ja jääkaappiin jäi loput. Silloin olin varma etten ole alkoholisti. Sitten alkoi tulla taas pikkuhiljaa vkoloppukännit 2-3 päivänä ja lisää putkia jne. Viekas, hämäävä, voimakas alkoholi Vai teenköhän tämän jotenkin tahallisesti sairaassa päässä? Itsetuho tai itsesäälimielessä? Paljon on mietittävää, enkä tiedä saanko koskaan vastausta. Vaikeinta on mielen jatkuva vaihtelu ja sekamelska. Tosin aikaisemmin kun olen ollut selvä, niin se on alkanut helpottaa. Itse olen fyysisesti kai terve vielä. Mitään peruuttamatonta ei luulisi vielä olevan tapahtunut näin “vähällä” liikajuomisella Maksa-arvot ovat joskus olleet lievästi koholla. Nykyään en tiedä yhtään, mutta en usko, että ovat koholla. Tuo ylämahakipu vähän arvelluttaa. Närästyksestä kärsin helvetisti ja tuossa kerran kännissä oksensin verta. En koskaan mennyt lääkärille vaikka olisi pitänyt. En ollut ihan satavarma oliko se verta mutta kyllä se erehdyttävästi näytti siltä. Aika paljonkin sitä oli. Sen jälkeen ei mitään, kun tarkkailin tilannetta. Enemmän pelkään kuitenkin mielenterveyttä ja tulevaisuutta noin yleensä. Se tuntuu menevän vaikeaksi läträämisen takia. Kun olen saanut asiani kuntoon selväkauden aikana, yhtäkkiä olen sotkenut asiani juomalla. Jotenkin käsittämätöntä, miksi ihminen tekee näin.
Olen myös, kuten Rauha pelännyt diabeteksen puhkeamista. Ryyppäämisen jälkeiset oireetkin jo kertovat sen, että ikuisuuksia elimistö ei tällaista kestä. Ja sinullakin rauha, ovat annokset tosi isoja. Itsellänikin tuota luokkaa ekana päivänä ja yönä. Sen jälkeen hieman ehkä vähenee, koska promilleja on pohjalla niin palon. Tai en nyt koskaan niin tarkkaan ole laskenut, mutta liikaa. Usein huomaa ryyppäämisen jälkeen olevan kuusikymmentäkin tyhjää oluttölkkiä ympäri taloa. Ja ne ovat kotona juodut. Se on surullinen näky ja kun katsoo vielä baarikuitteja tai pankkitiliä niiden lisäksi, niin hyi.
No mutta, en juo tänään, vaikka kuumotus olikin suuri. Huomenna AAhan kuuntelemaan. Tarkoitus ainakin. Saa nähdä, tulenko viihtymään. Toivottavasti olette juomatta tämän ehtoon itse kukin, joka sitä ehkä haluaa.
On hyvä havahtua tietenkin noin suuriin juotuihin alkoholimääriin, mutta kuitenkin oleellisempaa taitaa olla itse alkoholiongelma ja miettiminen, miten itsensä saisi kuntoon. Kehotan sinua Rauha ajattelemaan rehellisesti, pystytkö koskaan juomaan kohtuudella. Jos et, niin ongelmat eivät vain lopu. Brutaalia mutta totta. Tiedän, se on hankalaa myöntää. En itsekään kokoajan vilpittömästi halua lopettaa. AAssakin useimmat mielestäni tuskailee sen asian kanssa. Vaikka halu lopettaa juominen olisi kyllä vaatimus. Sinäänsä moni rikkoo sitä siellä. Ei sellaista kokoaikaista vilpitöntä halua ole niin helppo saada.