Hallintaa(ko?)

Olen käynyt läpi kymmenen vuoden alkoholismin, jonka aivan viimeisinä vuosina on ollut muutamia selviä jaksoja. Viimeisin vei minut AA:n pariin, mistä jättäydyin sitten ikävän kokemuksen myötä pois (tai oikeastaan enemmänkin siksi, etten kestänyt toisten pahaa oloa tuntematta syyllisyyttä, mikä, tiedän, on täysin järjetöntä, mutta sillä tavalla minun mieleni toimii).

En muutenkaan halunnut allekirjoittaa AA:n periaatteita. Enhän minä halunnut lopettaa, halusin kohtuukäyttää! Sitä paitsi kun alkoholi otetaan pois ja siitä käydään jauhamassa kokouksissa pitkin viikkoa, niin siitähän tulee obsessio. Jos taas ei pidä juomista minään isona asiana, siltä pääsee rauhaan eikä se ole koko ajan vainoamassa; juonko/enkö juo… Siihenhän AA:ssa tarvitaan uskontoa. Obsession korvaamiseen toisella.

Ihme kyllä, kohtuukäyttöni on AA:sta lähdön jälkeen (puolentoista kuukauden ajan) onnistunut yllättävän hyvin. Pitkä selvä jakso katkon jälkeen tuntuu muuttaneen paljon. Ensinnäkin kotijuominen, joka oli minulle aina elintärkeää, ei enää viehätä. Toiseksi, pystyn lopettamaan juomisen parin drinkin jälkeen ahdistumatta. Kolmanneksi, en enää yhtenä iltana juotuani tarvitse seuraavana aamuna alkoholia. Ja tärkein huomio; nykyisin juon, koska se on hauskaa. Eikä ikinä, ikinä ensimmäisten kertojen jälkeen, minulla koskaan mitään hauskaa ollut, en minä ole ikinä juonut hauskuuden takia vaan aina koska se oli pakko, se oli elinehto. Oli pakko juoda ja monesti itkien kannoin kaljakasseja kaupasta.

Mietin kestääkö tämä, ja jos niin kuinka kauan? Voisiko minusta vielä kaiken tämän jälkeen tulla alkoholin suhteen normaali? Toisaalta mietin myös sitä, onko tämä pelkästään lääkityksen ansiota… Minulla ei ole ennen ollut noin suurta annosta Topimaxia.

Kuinkahan monelta kohtuukäyttö lopulta onnistuu pysyvästi? En uskalla katsoa liian pitkälle tulevaisuuteen sen pelossa että kaikki romahtaa taas. Jos täällä on niitä, jotka ovat kohtuukäytössä onnistuneet, kertoisitteko miten olette tehneet sen?

Pohdin samanlaisia ajatuksia kuin sinä.
Olen ajatellut asiaa niin, että jos kerran tuomitaan alkoholistiksi ja siitä leimasta ei mukamas koskaan pääse eroon, niin miksi edes yrittää. Vedetään vaan entiseen malliin.

Kuitenkin uskon,että järkevästi ajattelevan ihmisen on pystyttävä juomaan hallitusti.

Stanton Peele kirjassaan arvostelee kovasti hoitomuotoja joissa heittäydytaan omaan voimattomuuden uskoon ja jonkin ulkopuolisen Voiman parantavaan vaikutukseen.
Sen sijaan Peele uskoo että itsenäinen, sisäisesti motivoitunut riippuvuudeta paraneminen on mahdollista.

Suosittelen lukemaan kirjan: Stanton Peele : Miten voitat riippuvuudet. 7 vallankumouksellista keinoa riippuvuuksista vapautumiseksi.

Kirjassa on paljon täytettä, mutta muutamia ajatuksia jotka ravistelivat minua.
Esimerkiksi koukuttavamman riippuvuuden tupakoinnin, lopettamiseen ei tarvita vertaisryhmiä vaan oma päätös lopettaa useinmiten riittää

Tsemppiä meille kohtuukäyttäjille

Tuo Stanton Peelen kirja on hyvä. Itse olen toipunut ilman ryhmiä, ns. omavoimaisesti. Nyt 9 kk raittiinaa. Huomauttaisin kuitenkin, ettei kirjassa varsinaisesti suositella kohtuukäyttön opettelua. Pääasiallisena ideana on antaa eväitä sairaalloisesta tilasta toipumiseen omia, sisäisiä voimavaroja hyödyntäen.

Uskon, että alkuvaiheen alkoholistit voivat hyvinkin oppia kohtuukäytön jalon taidon ja kilistäää lasin skumppaa silloin tällöin. Se vaatii kuitenkin älyttömästi itsehillintää ja hallintaa, joten itse olen päättänyt olla mielummin ilman. En halua käyttää voimavarojani siihen, että pidän kurissa juomiseni. Silloin alkoholi hallitsee minua jälleen, vaikka ei ongelmia aiheuttaisikaan. :open_mouth:

Siihen en usko, että vuosikymmeniä juonut, mahd. hoitojakin läpikäynyt alkoholisti voisi enää opetella kohtuukäyttöä. uskon kuitenkin siihen, että kyseessä on sairaus, mihin taas Peele ei ukso.


Onko sellaista vaihtoehtoa, ettet käy AA:ssa mutta et myöskään juo? Näin alkoholi ei pääse hallitsemaan ajatusmaailmaasi…

Kohtuukäytöstä vielä toiseen ketjuun lähettämäni teksti:

Päämääräni oli se rentoutunut ja vapautunut olo, jonka sain alkaessani humaltua. Koska laskuhumala ja väsymys ottivat vallan jo puolen tunnin juomatauon jälkeen, oli pakonomaisesti kiskottava lisää, ettei tuo hyvä olo katoa. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin eteen se raja, jolloin homma ei pysynytkään enää lapsessa. Humala olikin jo liian kova, jotta juomista olisi voinut järjen kanssa kontrolloida.Kaatokänni ei ollut koskaan tavoite vaan seuraus siitä, että yritin saada itseni “sopivaan” humalaan, siinä onnistumatta.Kohtuukäyttäjä ei voi tätä ehkä ymmärtää, mutta muutama ei tuonut tosiaankaan sellaista hyvää oloa, että niitä olisi kannattanut ottaa.

Omalla kohdallani on siis kolme vaihtoehtoa 1. Illanvietto selvänä ja pirteänä 2. Muutama drinkki, väsymys ja kotiinlähtö, loppuilta nuutuneena 3. Humala ja hauskaa niin kauan kuin se kestää, loppuilta sekoilua.

Näinhän se - whatever gets you through the night :slight_smile:
Oma uskomukseni on se, että ison veden takana kulttuurilliset tekijät muovaavat tätäkin asiaa. Oma tuttavapiirini siellä on paljolti sellaista, joka on nuorempana käyttänyt runsaasti sekä alkoholia että huumeita, mutta vanhemmiten lopettaneet itse tai AA/NA:n avulla. Saattavat silti ottaa satunnaiset paukut ilman että se johtaa ‘putkeen’.
Stanton Peelen kirja ei ole kuitenkaan ottanut ‘tulta’ Suomessa vaikka julkaisusta on jo useampi vuosi, joten oma ajatukseni johtaa siihen että kysynnän ja tarjonnan laki määrää tässäkin… Jos se toimisi alkoholisteille, niin siitä hihkuttaisiin täälläkin vähän eri meiningillä. Mutta muistetaan sekin, että kaikki liikaa juovat eivät olekaan alkoholisteja.
Omalla kohdallani tunnustaudun holistiksi, joten minulle ei toimi muu kuin raittius. Ja miten se toimiikaan! En vaihtaisi edes kohtuukäyttöön :slight_smile: