grape imoittaa raittiudesta (TAAS)

Perjantaina retkahdus, aiemminkin ollut kesällä.

Nyt alkoi raittius, nyt onneksi jo 5. raitis päivä menossa!!

Hyvä grape! Takasin tänne vaan. Kyllä se raittius löytyy ennemmin tai myöhemmin. Pääasia on, että pysyy kiinni ajatuksessa kuitenkin, muuten se ei ainakaan onnistu.

  1. syyskuuta perjantaina otin vielä kerran, mutta se jäi nyt viimeiseksi kerraksi.

Olen lähtenyt hakemaan apua itselleni. Onneksi.

  1. raitis päivä menossa. Aiemmin ensimmäiset 14 päivä ovat olleet vaikeimmat, sen jälkeen on alkanut
    helpottaa. Nyt on helpompaa. Elämän ottaminen raakana on silti välillä tosi raskasta. Ihmissuhde on katkolla,
    mutta alkoholin käyttö lähinnä pilasi sitä, kun olen sählännyt kännissä ihan tarpeeksi.

Sanoisinkin niin, että sellaista vaihtoehtoa ei ole olemassakaan, kuin että voisi elää rauhaisaa elämää ilman mitään
ongelmia. Sen takia ehkä kohdallani viina on ollut ovela vastusttaja, viinapiru on kuiskaillut, että koska elämässä
on aina hankalaa “kaikki”, niin kannattaa usein “rentoutua” ja “tehdä reset”. No, nuo ovat vain tuhonneet minua,
nuo lukuisat ryyppyreissut. Hyvästien jättö viinalle ei ollenkaan vaikeaa, se ei tässä ole ongelma. Vaikeaa on
hyväksyä se, että joutuu selvinpäin kohtaamaan elämän raadollisiakin puolia, kuten esimerkiksi omaa
raadollisuuttaan. Käynkin nyt eräänlaisessa terapiassa läpi AA:n 4. ja 5. askelta, ja olen jo ensimmäisen kohtaamisen
olleen hyvin rohkaiseva, toivoa antava ja omia syyllisyyksiä poistava. Kyseessä on kristillinen terapia, joka on
ainoa, joka sopii kunnolla minulle, kun uskon krintinuskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.

Uusi elämä on toivoa paremmasta, uskoa siihen, että kaikki menee parempaan suuntaan.

grape, kokemus on osoittanut, että itsetutkistelu ja väärien tekojensa todellisen luonteen myöntäminen toiselle ihmiselle vapauttaa väärästä syyllisyydestä ja antaa voimia kohdata omat lahjansa ja puutteensa. Nuo 4. ja 5. askelhan eivät ole AA:n keksimiä eivätkä yksinoikeus, vaan ne ovat ikivanhaa viisautta. AA:n 12 askelen ohjelma sisältää yleisinhimillisiä elämänohjeita monista kulttuureista, ja kun se on syntynyt USA:ssa, siihen luonnollisesti sisältyy ennenkaikkea länsimainen perinne ja kristinusko.
Kirjoituksesi perusteella päättelen, että olet oikealla tiellä ja sinua odottaa raittiuden mahdollistama hyvä elämä.
Siispä lyhyesti: päivä kerrallaan!

Moikkis grape ja onnea uuteen yritykseen. Olet oikealla tiellä apua hakiessasi. Etenkin viimeinen lauseesi ilahdutti minua siinä mielessä, että voit turvautua ihmisten ulkopuolella olevaan tukeen. Itse en ole kirkkouskovainen vaikka vielä muutama vuosi takaperin olinkin aika aktiivisesti seurakuntamme touhuissa mukana. Voin kuitenkin vilpittömästi sanoa, että ilman kristillisten organisaatioiden asiantuntevaa apua en olisi selvinnyt. Hengellisyys oli tärkeä komponentti raitistumisessani. Minulle se oli mahdollisuus nostaa kädet pystyyn niitten asioiden edessä joille en enää mahtanut mitään. Tietynlaista vastuunsiirtoa, myönnetään. Mutta mitä vikaa tässäkään on jos se kerran toimii. :smiley:
Tsemppiä!

1 tykkäys

4,5 ja 10-askel kannattaa tehdä kristillisen sielunhoitajan kanssa AA-hörhön sijaan. AA-hörhö ei ole vaitiolovelvollinen eikä tosihenk-kohtaiseen asioihin kyvykäs auttamaan.

Selvennyksenä ylläolevaan kirjoitukseeni: Käytin Diakonian ja Caritaksen asiantuntijapalveluja. :exclamation:

Hei, kiitos kannustavista ja hyvistä viesteistä!

4 vkoa raittiutta täynnä, yes!! :slight_smile:

Hyvä!
4 viikkoa ON hyvä juttu!
Eteenpäin vaan!

5 viikkoa raittiutta, hyvä olo, pääsee jo vähän paremmin pureutumaan niihin oman
elämän ongelmiin. Yksi ihmeellinen asia on jonkinlainen kalvava levottomuus, jota koen
erityisesti vkonloppuisin (jolloin on paljon vapaa-aikaa, aikaa olla). Minun on vaikea olla
vain, ilman, että olisi jotain, mitä pitäisi tehdä, on se sitten lukeminen, ulkoilu, tv:n katselu tai
senkaltainen. Mutta varmasti noita korvaavia, neutraaleja asioita kannattaakin tehdä, ettei anna
mieltään vapaana vaan vaellella, koska helposti ne ajatukset lipsahtavat aiheeseen: mitä jos ottaisi
vain vähäsen, että paha olo helpottaisi… Mielenkiintoista on siis se, että mikä se paha olo sitten
on, mitä olen niin paljon paennut, ja miksi minulla on paha olla? Olenko edes sinut itseni kanssa,
tunnenko itseni? Kuka minä olen? Olenko määritellyt itselleni omia unelmia, haaveita, omia projekteja?
Osaanko pitää hauskaa selvinpäin, ilman että syyllistäisin itseäni?

Tästä on silti hyvä jatkaa, pohdintaa, elämää, seikkailua.

Hyviä pohdintoja!

Vkonloppuna tulossa 8 viikkoa raittiutta täyteen…

Ei ole ollenkaan ollut helppoa raittiina kulkeminen (kuten ei aiemminkaan, onhan noita joitain
pieniä pätkiä ehtinyt jo hankkia).

Raittiina hautaan ja teholle, niinhän Grapen suuri viisaus menee…

9 viikkoa raittiutta täynnä!

Hieno homma!

Nöin se taas lähti lentämään!

Raittius ja raitis elämä!

Hyvä grape, 9 viikkoa on jo ihan mukava aika ilman alkoa.

Onnittelut, grape. Älä nyt kuitenkaan liitele liian korkealle ettet menetä pohjakosketusta. Tuskin tapahtuukaan. :smiley:

Joo kiitos varoituksesta, Andante! Toi on tosiaan hyvä pitää mielessä, että
liiallinen ilokin on hengenvaarallista! Koska sitä yleensä on ollut tapana aiemmin
“hieman” “juhlistaa”…