Olen kirjoitellut tänne harvakseltaan, mutta aika ajoin seurannut keskusteluja ja tavallaan nämä kuviot ovat tuttuja vaikka ns. koviin aineisiin en ole koskenut.
Hieman taustaa: Olin käytännössä kännissä kesäkuu 2018 - huhtikuu 2020 välisenä aikana, tai ainakaan promillet tuskin kävivät missään vaiheessa nollassa. Annosmäärät vaihteli noin 20-30 annosta /vrk. Viime huhtikuussa sairastuin haimatulehdukseen ja silloin oli yksinkertaisesti pakko lopettaa alkoholinkäyttö jos meinaa hengissä pysyä. Heh, ehkäpä mä pysyn kun nippanappa selvitin sen maagisen 27 iän rajapyykin ?
Aiemmin hiisailin aika harvakseltaan, mutta tuon yhtäkkisen raittiuden tueksi “tarvitsin” tai ainakin otin pilven säännöllisempään käyttöön. Poltin päivittäin suht paljon jostain touko-kesäkuusta aina viime viikonloppuun asti enkä ensin kokenut sitä isona ongelmana. Alkoi vain vähitellen ärsyttämään toleranssin kasvu ja kun siitä seurasi ymmärrettävästi harrastuksen kallistuminen. Poltin arkisin gramman-pari illassa ja viikonloppuisin usein pitkin päivää, eli aika paljon.
Viime sunnuntaina eli viisi päivää sitten tein päätöksen vähentää kunnolla ja hieman etukäteen pelkäsin lopetusoireita. Sunnuntain jälkeen on palanut yhteensä noin 2g eli alle puoli grammaa päivässä ja kyllä ne kaikki hiet, unettomuudet yms. ovat ilmenneet. Mutta. Tein sen perinteisen virheen, että olen aina miksannut pilveä tupakkaan ja leikannut saksilla jointin filtterin mahdollisimman lyhyeksi ja tökännyt sen eräänlaiseen holkkiin joka on pätkä kuulakärkikynän runkoa ? Kuitenkin olen huomannut pitkin viikkoa että pelkkä tupakointikin helpottaa oloa, eli ehkä kyseessä on enemmänkin nikotiinin kuin 420:n viekkarit? Ja kun polton joukossa oli tupakkaa, niin ehkäpä siksi teki mieli kääräistä jointtejakin niin usein ? Ja kun viikolla oli sopivasti denssiä saatavilla niin ostin pois ja se vasta on auttanutkin. Joo, ojasta allikkoon, mutta mielestäni pienempi paha tässä kohtaa eikä ainakaan äskettäin parin kilsan lenkillä hikeä puskenut samaan tapaan kuten alkuviikosta. Eikä pilveä kohtaan ole ollenkaan sellaista psyykkistä pakottavaa mielitekoa, että pitäisi saada pää sekaisin vaikka sitä kaapista löytyykin. Kuitenkaan mitään lopettamispäätöstä en ole tehnyt, annan toleranssin laskea kaikessa rauhassa ja myöhemmin sitten pitää kiinnittää enemmän huomiota milloin ja miten polttelee ja kuinka paljon.
Ja kirsikkana kakun päälle, jouduin joskus pari-kolme viikkoa sitten pudottamaan Lyrican annostusta noin 750-900mg/vrk → 450-600mg. Ihan varmasti tuokin on yksi osatekijä noissa fyysisissä oireissa, sillä usein lääkkeenoton jälkeen olo helpottuu joksikin aikaa. Reseptillä on ollut vuosikausia 600mg/vrk mutta kun Kelan käytännöissä on se porsaanreikä, että esim. kuukauden setin saa apteekista viikon etukäteen jne. niin helpostihan noita kertyi ja tuli huomaamatta syötyä yli tarpeen. Lääkärini vaihtui ja joku sijainen joka uusi reseptin, esti tuon porsaanreiän käytön ja merkkasi että saa toimittaa vasta tietystä päivästä alkaen. Pakkohan niitä oli pudotella ja silti uhkasi loppua kesken, joten kerroin asiasta ihan suoraan uudelle lääkärilleni ja vetosin lähinnä siihen että söin niitä unettomuuteen alkoholiongelmani jälkeen. Nyt resepti jatkuu kuten ennenkin, mutta ilman muuta pyrin myös tän kohdalla pitämään annoksen siinä 600mg/vrk, varsinkin nyt kun lääkäri nosti Ataraxin annostusta jota syön unilääkkeenä.
Silti täytyy sanoa, että tämä olotila pitkin viikkoa on ollut ihan lasten leikkiä pahimpiin krapuloihin tai esim. Temestan viekkareihin verrattuna. Eikä tämä ole suoranaisesti kannabismyönteinen postaus, koska sehän tässä eniten on niellyt rahaa, passivoinut hieman, aiheuttanut ylimääräistä kuumotusta esim. liikenteessä vaikka en olisi päiväsaikaan polttanutkaan. Mutta vähennäpä pitkään jatkunutta alkoholinkäyttöä tai bentsoja samalla menetelmällä niin kivat siinä ? Luojan kiitos sairaalassa pumpattiin niin täyteen Diapam-siirappia että ei tullut oikeastaan mitään oireita, tai ehkä niitä ei vain huomannut todella kipeänä kaiken sen kivun keskellä.
Viinahan on viisasten juomaa ja minä vihoviimeinen moralisoimaan ketään, eli mulle on ihan ok jos kohtuukäyttäjät nauttivat tänään tai huomenna vaikka pullollisen viiniä. Mutta yhteenvetona voisin todeta että melkeinpä join itseni hengiltä, ja jos jostain syystä olisin saanut päähäni lopettaa seinään omin voimin, niin varmaan viimeistään silloin olisi henki lähtenyt. Nyt olen vähentänyt aika reilulla kädellä 2-3 muun päihteen/lääkkeen käyttöä samanaikaisesti ja olo on ihan siedettävä, ja päivä päivältä parempi.
Ei nyt varmaan mitään uutta tai ihmeellistä tällä palstalla, mutta ajattelin kertoa omakohtaiset kokemukseni tähän mennessä ![]()