Foorumin julkisuus

Hei

Kun löysin tämän Päihdelinkin niin rekisteröidyin, jotta pääsisin lukemaan Vilpolaa. Mutta aivan vähän aikaa sitten minulle vasta kävi ilmi, että lukemaan kyllä pääsee rekisteröitymättäkin, sitä tarvitaan ainoastaan kirjoittamiseen.

Mutta voisiko näitä julkisuusasetuksia tiukentaa? Ainakin minusta olisi helpompi kirjoittaa jos tiedän että lukijoilta vaaditaan ainakin rekisteröitymistä ja olisiko tuo tavattoman tiukkaa, jos rekisteröitymistä pitäisi anoa ylläpidolta parilla lauseella perustellen?

Jotain samankaltaista minäkin aikoinani ajattelin. Tieto siitä, että jonkun asian googlettamallakin saattaa tulla omatkin kirjoitukset tuosta vaan esiin, panee miettimään, mitä oikein elämästään tuo esiin. Mutta kaiketi tämä on sitä viestintää ja sen mahdollisuuksia .

Tämä on totta että täältä voidaan tunnistaa ihmisiä. Täällä on ollut joitakin suljettuja ryhmiä, mutta silloin ulkopuoliset eivät näe ryhmää. Silloin sinne ilmoittaudutaan etukäteen ja otetaan tietty määrä läheisiä.

Yksi hyvä tapa on olla kertomatta missä päin asuu, muuttamalla joitakin tietoja (suurista tapahtumista kertoa eri aikaan eli vaikka tapahtuma olisi käynyt tänään niin kirjoittaa vaikka vko aiemmin eikä yskityiskohtia, oma lapsi voi olla käyttäjän frendi, tyttö voi olla poika tms.). Lisäksi liian paljastavat viestit kannattaa sensuroida… Osittain ainakin. Itse olen kirjoitellut varovaisesti, koska kyllä mut on pari kertaa tunnistettu… Aluksi kun kirjoitti turhankin tarkasti… Mitään asioita en valehtele, mutta jo sukupuolen ja paikan perusteella tunnistaminen voi olla turhan helppoa… :neutral_face:

Mä itse olen miettinyt asian niin että monet tätä lukevat varmasti hakevat apua/tietoa. Todella vaikea kuvitella että joku lukisi tätä vain siinä tarkoituksessa, että haluaisi satuttaa mikäli tunnistaa… Myös hoitoonpääsyt kannattaa jättää epämääräiseksi tai ainakin myöhemmin sensuroida. Kun lukee muiden kirjoituksia, niin huomaa asioita jotka saattavat paljastaa ihmisen mikäli hänet tuntee… Kuinka herkästi itse epäilisi läheistä kirjoittajaksi? Viimeistään varmasti silloin, jos hänen työt esim. täsmää tai poliisi käynyt siinä epäilemässä kämpässä kun tänne on kirjoitettu…

PS. Nuo lainaukset kannattaa muistaa. Mikäli joku on lainannut kirjoittamaasi tekstiä, voit muuttaa omaa osuutta, mutta jos tahdot lainauksen pois joudut sitä pyytämään lainaajalta…

Itse aiemmin tein kuivaushuoneesta suljetun version juuri tuon tunnistamisvaaran vuoksi. Siitä on jo vuosia, mutta tämän foorumin tarkoitus on myös auttaa muita ihmisiä… :unamused: Ajatuksia ja normaaleja käyttäjän toilailuja ei voi tunnistaa mitenkään varmuudella ellei ikä ja paikkakunta suunnilleen täsmää… Lisäksi mitä on läheisille kertonut… Vanhoja viestejä sensuroin osittain, mutta jätän sen verran että asia voi auttaa jotakin muuta… Kaksiteräinen miekka :confused: :open_mouth: :astonished: :unamused:

PPS. Kuivaushuoneeseen tulee anoa kirjoittamista… Halusimme sitä, koska saunan puolelta uskoimme tulevan spämmiä… Tällöin sinne voi kirjoittaa vain ne, kenen tarkoitus on lopettaa.

Sehän näissä foorumeissa on ongelmana, että jos myös lukemiseen vaaditaan rekisteröitymistä, niin kynnys voi olla liian korkea ja moni lukemisesta hyötyvä voi jäädä siltä osin pois. Ja toisaalta helposti käy niin, että kirjoittaessaan ei muista, kuinka avointa kaikki on ja kertoo liikaakiin asioista.

Itse olen niin läpikäynyt asiat ja ajatellut, että jos joku joku tunnistaa, niin siitä vaan. Kaiken kirjoittamani voin myös sanoa ääneen, jos sellainen paikka tulee. En tietenkään missään levittele näitä asioita, mutta olen myös valmis myöntämään. Itse koen olevani jo niin vahvoilla, että voin kirjoittaa kaikesta ja minut saa tunnistaa. Sanojeni takana pysyn ja kaikki läheiset ja moni muukin tietää asiat.

Mutta ilman muuta pieni varovaisuus verkossa on aina paikallaan. Toisaalta, jos kaikki menee suljetuksi, niin laajempi asioiden jakaminen jää. Joissain kohdin pienempi suljettu piiri on kyllä varmasti paikallaan. En tiedä, miten ylläpitäjät ovat asiaa pohtineet. Jos ohjaajista joku lukee tämän, niin voisi ottaa kantaa.

Eilen olisi ollut tyttären syntymäpäivä. Minä suorastaan Aikoinaan jaoin tätä osoitetta läheisilleni, jotta lukisivat ja ymmärtäisivät minua paremmin. Ja osa lukikin. kuten siskoni.

MIettikääs nyt itse>:" Olen työssäkäyvä nainen helsingistä, lapseni käyttää huumeita ja on ollut huostaanotettuna siksi."
Tuosta tunnistaisi ainakin 12 000 naista…

Kiitos A:n äiti ja muut. Jälleen kerran auttoi asiasta puhuminen :slight_smile: