Fiiliksiä joulun jälkeen

Vilpola
1

Joulusta on selvitty. Etukäteen jännitetty aatto sujui suht ok. Poika oli tosin ollut edellisenä iltana ryyppäämässä (haisi todella viinalle, mikä on erittäin poikkeuksellista) ja sen vuoksi nukkui ja söi vuorotellen pitkin päivää. Jouluaterialla hän ei sitten jaksanut kauaa kanssamme istuakaan. Mummi ja toinen kylässä ollut sukulainen tietävät pojan tilanteen, joten osasivat suhtautua. Oli kiva jutella nuoremman pojan kanssa, häntä näkee niin harvoin nykyään. Pojat saivat lahjaksi Malibun ehdottamat “survival kitit”, siis isot kassilliset ruokaa, pesuaineita ja hygieniatuotteita. Nuorempi poika oli ilahtunut, vanhempi ei kommentoinut mitään.

Joulupäivän aamuna nukuttiin kaikki pitkään. Päivän aikana pojan puhelin soi useaan kertaan, hän vaikutti olevan hyvällä tuulella ja lähdössä. Niin hän lähtikin ja tuli takaisin vasta seuraavana iltapäivänä, kun oltiin muut sukulaisvierailulla. Nytkö ne yöpoissaolot sitten alkavat? Skarpattiinko jouluun asti, ja sitten alkaa taas mopo karata entiseen malliin?

Varmaan tuo joulu ahdistaa päihdeongelmaista itseäänkin, muut tarkkailevat hänen olemustaan ja vointiaan. Joutuu kenties pelkäämään, mitä sukulaiset kyselevät opiskelusta tms. En viitsinyt eikä ollut tilaisuuttakaan ruveta keskustelemaan pojan kanssa pyhien aikana. Nyt minulla on tämä viikko lomaa ja mahdollisuus nähdä poikaa enemmän, joten aioin tarttua härkää sarvista. Nyt käydään läpi hänen suunnitelmansa opiskelun ja muun suhteen. Ja tehdään selväksi myös meidän vanhempien odotukset hänen käyttäytymisestään.

Miten teillä muilla joulu sujui? Mitkä on fiilikset nyt?

2

NM,

kiva kuula, että joulu meni ok :slight_smile:

Minä en niin kauheasti jännittänyt joulua, kun poika ollut 8kk jo järjissään eli vetää subua sen verran, että viekkarit pysyy poissa, mutta ainahan se pieni pelko takaraivossa on retkahduksista. Oli ilmeisesti saanut hankkittua subua, kun joulunpyhät on ollut sukulaisissa ok ja minun kanssa puhelimessa joka päivä ok. Itse olen ulkomailla ja lapsia oli ikävä, mutta toisaalta sain olla mieheni kanssa…

Edellisenä jouluna muistan, kun poika vain nukkui sairaan näköisenä, eikä pystynyt juuri syömään. Sanoikin minulle, että tänä jouluna pitää huolen, että saa lääkkeensä, että ei käy niinkuin edellisenä jouluna. Ristiriitaista…kun poika oli edellisenä jouluna ilman subua, kaikki kuvittelivat, että on “huumeissa” ja tänä jouluna kaikki kuvittelivat, että on selvin päin, kun oli subuissa :confused:

3

Joulu sujui hyvin - itse olin vain ihan uupunut, kun olin etukäteen stressannut tyttären vierailua niin paljon! Tyttären ja avokin vierailu aattona meni hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Nyt pyhien jälkeen lomaa. Tänään en ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin lueskellut, katsellut telkkaria ja nauttinut rauhasta ja stressittömästä päivästä. Huomisesta en tiedä, siispä otan tänään tästä kaiken irti - ihanaa :smiley:

4

Hei,
Olipa mukava kuulla positiivivista jouluntunnelmista. Petunia, onneksi kaikki menikin sitten joulun osalta tyttäresi kanssa hyvin. Niin se on, että päivä kerrallaan on mentävä ja miten turhaa se etukäteen murehtiminen on. Silloin pahimmillaan tulee murehdittua kahteen kertaan sama asia. Inhimillistähän, mutta voimien säästämiseksi pitää nauttia silloin, kun voi ja murehtia silloin kun asia on päällä.

5

Kiva kuulla Petunia, että joulu meni kuitenkin ihan hyvin! Kyllä sitä stressaa etukäteen, sama oli mulla. Ja nyt olen kaksi päivää melkein vain nukkunut! Ehkä mullakin stressi laukesi.

Voi olisinpa minäkin ulkomailla nyt, niin kuin sinä Tumati! Mieluiten vielä jossain lämpimässä paikassa…:wink:

Pystyn hyvin kuvittelemaan tilanteen, Tumati. Itsekin olen nyt viikon verran ihmetellyt, miksi poika on ollut paljon rauhallisempi kuin syyslomalla lokakuussa, tai joskus aikaisemmin lukuisia kertoja. Tämä rauha kuitenkin päättyi eilen. Poika ei ole nyt kamoissa, vaan varmaankin sen puutteessa. Ja rahan puutteessa myös, mikä liittyy edelliseen. Hän raivoaa, kiroilee, huutaa, “uhkaa” välillä tappaa itsensä. Valittaa myös univaikeuksia ja vatsakipua. Yrittää syödä, mutta ruoka ei maistu. Kysyinkin, onko subuviekkarit päällä. Siihen hän tokaisi, ettei ole vetänyt subua. Mutta mistä sen tietää.

Olen lukenut noita ketjuja subujen käytöstä ja ajatellut, että ehkä on sittenkin helpompi, ettei poikani ole koukussa subuun (vaan piriin). Subujen lopettaminen tuntuu olevan vielä piriäkin hankalampaa. Tiedän myös erään äidin, joka maksoi poikansa subut katukaupasta korvaushoitojonon ajan. Siitä tuli aika järkyttävän iso lasku, ajattelin ettei minulla olisi varaa sellaiseen. Sen pojan kohdalla äidin toiminta tuotti kuitenkin hyvän tuloksen: nyt poika on korvaushoidossa ja moni asia on hänellä hyvin.

Omasta lapsestani en ole enää varma, missä koukussa tai koukuissa hän on. Ollaan nyt juteltu, hän haluaa lopettaa kaman käytön, mutta ilmeisesti ei pysty. Ilmeisesti hän on välillä viikkoja (?) ilman aineita, mutta silloin on jatkuvasti niin huono olo (tarkoittanee masennusta, ahdistusta ja unihäiriöitä), että nämä raittiit jaksot aina katkeavat. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, ettei raittiuden palkinnoksi saakaan hyvää oloa.

Nyt olen joka tapauksessa tehnyt pojalle selväksi, että en usko hänen vedätyksiinsä ja tekosyihinsä. Olen sanonut, että tiedän aivokemioiden olevan sekaisin ainakin puoli vuotta lopettamisen jälkeen ja ettei hän ole koskaan ollut niin pitkää aikaa käyttämättä. Rahaa ei myöskään anneta yhtään.

6

Meillä ei mennyt joulu kuin Strömssössä. Kuitenkaan kaikki harmi ei ollut tyttäreni vika, olin itsekin aika kusipäinen…
Tyttäreni vetää edelleen, mutta käy kotona ja käyttäytyy täällä ok. Siivoaakin jopa. Tililtään oli ottanut 180 euroa rahaa, selvisi tiliotteesta. Minä tietenkin olin tyhmänä uskonut, että on todellakin unohtanut tunnuslukunsa. Iloista oli se, että suurin osa rahoista oli edelleen tilillä. Kävimme syömässä ja juorusimme. Tytön kanssa on ihan kivaa, vaikkei olekaan täysin selvä. On kotona nyt kuitenkin ollut.

Ehkä me selviämme näin. Rakastan tytärtäni, eilen annoin hänen narkkariystävilleenkin ruokakassit, kun olivat niin nälissään. Tässä tein varmasti väärin, mutta ruoka olisi muuten mennyt roskikseen, kun päiväykset olivat menossa. Jaamme ystäviemme kanssa ruokaa säännöllisesti myös alkoholisteille, toki siis myös muille päihdeongelmaisille.

Ehkä me selviämme näin. Tyttäreeni on kuitenkin lähikontakti koko ajan.

7

A:n äiti,

ihan varmasti selviätte :slight_smile: Kuka nyt Strömsössä haluaisikaan elää :laughing: Me kaikki selviämme, mutta siihen menee vai aikaa… Tyttösi kuulostaa kuitenkin mielialaltaan voivan paremmin, kun siivoilee ja teillä oli kivaa syömässä.

Lämmitti mieltä nuo ruokakassit :slight_smile:

8

Hei

A:n äiti vaikkei teillä mennytkään kuin Strömsössä niin viestistäsi välittyy kuitenkin että tyttäresi tilanne on alkanut edetä parempaan suuntaan.
Hän kunnioittaa kotiasi ja samalla ottaa myös sinut huomioon.
Sinä taas pystyt tekemään hänen kanssaan niitä asioita mitä ns. normaalinuoren kanssa tehdään.
Se on tavallaan hänen kunnioitustaan. Narkkarikin on ihminen.
Tällaisessa tilanteessa on turha ottaa puheeksi aineiden käyttöä ellei käyttäjä itse tee aloitetta.
Lähikontakti säilyy ja se auttaa kumpaakin, ennenkaikkea teillä oli hauskaa yhdessä.
Sillä mennään jatkossa. Vaikka tulisi takapakkeja on jotain mistä ottaa kiinni.
Hienoa!
Aina ei tarvitse puhua huumeista ja niihin liittyvistä asioista.

Mitä mieltä olette muut, olisiko mahdollista ihan oikesti kertoa käyttäjälle että nyt tuli piste tähän juttuun.
Vaikka se olisi tehty jo sadat kerrat aikaisemminkin niin nyt yritettäisiin todella.
Lopetettaisiin huumeista ja siihen liittyvistä asioista puhuminen ellei käyttäjä itse ota sitä puheeksi.
Ei edes lähdettäisi mukaan tälläiseen keskusteluun tai kiristysyrityksiin.
Tämä voisi toimia ainakin sellaissa tapauksissa kun käyttöhistoriaa on useita vuosia.
Voi olla että aluksi olisi aika hiljaista, mutta ryhmä -ja omasta kokemuksesta voin kertoa että käyttäjään tämä tuo muutosta ja yleensä parempaan suuntaan. Se voi tapahtua hitaasti mutta hiljaa hyvä tulee.
Läheisellekin on helpompaa kun hän antaa tavallaan luvan itselleen päästää irti ja vastuuttaa toisen vastuuseen omasta elämästään.
Kun käyttäjä sitten ihan aidosti pytää apua, autetaan, puhutaan, tehdään kaikkemme, mutta ei silloinkaan tehdä asioita hänen puolestaan.
Annetaan hänen kokea onnistumisen ilo omien asioiden hoitamisesta.

Kohdellaan häntä sen ikäisenä kuin hän on, huomioonottaen taantumuksen jota päihteiden käyttö
useimmalle aiheuttaa.
Miltä tuntuisi?

T. Ohjaaja Kerttu

9

Hei!
Olen uusi täällä, mutta päihdeitä käyttävän äitinä jo useamman vuoden. Meillä ongelmana opiaatit ja pahinta siinä, et lääkkeet löytyivät kotoa. Olen itse ollut krooninen kipupotilas jo 11v ja leikkauksia takana kuusi. Enää ei voi leikata, joten ainoa keino on voimakkaat kipulääkkeet. Niitä meillä on ollut alusta asti alkaen tramalista ja panacodista, nyt oxy tuotteisiin.
Poikani jalkoja leikattiin 15v-18v yhteensä isoja leikkauksia kuusi ja tähystyksiä viisi. Tätä kautta poikani kohtasi itse tuntemukset opiaateista. Aluksi hän alkoi varastella minun lääkkeitä kipuunsa niin varovaisesti etten aikoihin tajunnut ongelmaa. Lopulta määrät kasvoivat ja sain hänet itse kiinni laatikoltani. Silloin poika myönsi et lääkkeistä saa tunteen et mitään ei ole vialla missään.
Pojasta tuli mestarivaras! Lopulta vain kassakaappi ja 3 muuta lukkoa saivat hänet pysymään poissa. Tietty jos vain muisti aina kantaa avaimia vessasta saunaan jne. Muutoin poika iski heti avaimiin ja teetti kopiot jos vain mahdollista.
No olemme nyt tilanteessa jossa pojalla takana kaksi viikon katkoa, kaksi 6vkn päihdeosastojaksoa ja nyt menossa toinen kuntoutuspaikka. Siellä vasta alkanut tulla jonkinlaista etenemistä.
Koska ongelmana on koti, niin ensimmäinen 3pvn loma sieltä kotiin nyt jouluna, aiheutti ahdistusta ja jännitystä jo etukäteen. Yllättävän hyvin meni henkiselläkin tasolla ja tuntui hyvältä kun koko perhe koolla pitkästä aikaa. Jostain syystä minulla on ahdistava olo…niinköhän meni puhtaissa merkeissä. Ei tämänkokoista omakotitaloa voi syynätä jemmojen varalta koskaan täysin. Tänään oli kamalan ahdistunut ja itkuinen olo minulla. Sitten huomasin, et olin jättänyt huoneeni oven auki ja kun olin taas tottunut lukkosysteemeihin, alitajunta varoitti vieläkin siitä. Kun huomasin asian ahdistus loppui.
Välillä tuntuu siltä että lopetan oman lääkitykseni…josko se saisi kodin taas rauhalliseksi.??? Tiedän vain sen,että sen jälkeen en enää kävele ja kipu tulee sietämättömäksi. Epätoivo alkaa vallata mieltä.

10

Jos poika on täysikäinen niin eikö olisi parempi että hän muuttaisi pois teidän luota? Mä ite oon entinen käyttäjä ja kerran myönsin äiskälle ottaneeni isän kipu-lääkkeitä jolloin sanottiin et jos vielä tapahtuu ni lukot vaihtuvat. Tuostahan voi tulla merkintää sullekin että syöt liikaa lääkkeitä, vaikka ne on varastettu… Olis varmasti teille kaikille parempi et poika itsenäistyis ja olis sovitut ajat jolloin kotona voi vierailla jotta ei tarvitsisi miettiä kokoajan häviääkö lääkkeet… Toivottavasti tuo laitos-jakso auttaa mut mun mielestä myös muun perheen tulisi saada tietoa rajojen vetoon käyttäjälle, ettei hän vie omasta kotoaan mitään… Voimia!

11

Kerttu,

kuulostaa hyvältä. N. 8kk sitten, kun poikani alkoi järkiintyä ja tahtoa eroon aineista, pyysi etten aina puhuisi aineista ja käytöstä. Silloin tajusin itsekin, että hyvää hyvyyttäni pahennan asiaa. Vieläkin puhun liikaa niistä ja pyrin auttamaan, mutta sehän on kuin kuivanarkkausta, kun toinen koittaa olla ilman. Pyysin häntä katsomaan ohjelmia huumeista, kun ajattelin, että auttaa, kun näkee mitä pahaa niistä seuraa. Sanoi, että ei halua katsoa, kun alkaa tehdä mieli…
Nyt lupaan Kerttu, että pidän suuni supussa. Auttamme varmaan enemmän tekemällä ja puhumalla muita asioita.

Tervetuloa Äippä41 :slight_smile:

12

Ja fiiliksiä uuden vuoden jälkeen. Olen täältä saamieni ohjeiden mukaan aloittanut uudenlaisen lähestymistavan. En paapo, enkä kyttää, kunhan kotona on ok. Tänään hain hänet sopimuksen mukaan kyliltä, jo autoa kohti kävellessä ilme oli “velmu”. Ajattelin, että kiva hymy, mutta heti perään, että mitä nyt- “tässä on taas joku koukku”.

Olimme ajaneet pitkän matkaa, kun tyttö sanoi, että hänen takkinsa alla on jotakin. Siellä oli kissa. Luurangonlaiha. Tyttö kertoi, ettei kaverilla ole yksinkertaisesti rahaa ruokkia eläintä. Olivat ajatelleet sen tuoda minulle, koska edellisenkin kissan hoidin ja käytin eläinlääkärissä ja päätin pitää. Pysähdyin ensimmäiselle huoltoasemalle ostamaan ruokaa katille. Ja miettimään. Tätä kuviota.

Päätin, ettei tilanne ole kissan vika, vien sen kotiini, hoidan kuntoon ja etsin sille kodin. Kissa on pieni, kiltti ja suloinen, mutta NIIN laiha. Mulla kuitenkin on jo oma koira, tyttären koira ja kissa ja nyt tämä uusi… Mietin kyllä, että missä näiden muiden lasten/nuorten vanhemmat ovat, miksei näitä roudata niille?

EI TEISTÄ KUKAAN HALUAISI KILTTIÄ PIKKUKISUA?
Niiden silittely kuulemma laskee vihaisena verenpainetta ja parantaa mielialaa… Saattaisitte joutua luopumaan mielialalääkkeistä :laughing: :laughing: :laughing:

Tuli kummia ajatuksia muutenkin mm. että vaikka edellinen olikin taas paapomista, niin onko kuitenkin ryhdikästä myöntää, jos ei pysty elävää olentoa asianmukaisesti hoitamaan. Ehkä minulle parin vuoden päästä tuodaan lapsia ja pakko sanoa, että se on ok. Jos ei pysty, niin ei pysty hoitamaan ja sille eivät lapset ja eläimet mitään voi…

13

Ei voi mitään, väkisinkin alkoi naurattamaan tuon tilanteen absurdi luonne. Hirveäähän tuo on, mutta kisun uusi vuosi alkoi parhaalla mahdollisella tavalla kun pääsi kunnon kotiin :slight_smile:
Toivottavasti lapsia eivät kuitenkaan ala luoksesi tuomaan. Oikein teit kumminkin, kissa on todella se viaton osapuoli tuossa kuviossa!

14

Meillä tapahtui tänään niin hirveitä, että en kykene asiaa käsittelemään. Maailmani on romahtanut ja tarvitsen kaikki voimani asia ymmärtämiseen. Siksi sanon teille hyvästi, sillä olen niin lukossa, että minusta ei ole enää Vilpolaan, olen niin katkera. Elämä ei ole kohtuullista…

15

Hei A:n äiti

Mitä ikinä onkaan sattunut et saa jäädä yksin tunteidesi kanssa. Vaikka et jaksaisi täällä Vilpolassa kirjoitella
soittele vaikka aamulla irtihuumeista.fi/ siellä ainakin osataan auttaa ja ohjata eteenpäin mikäli tarvitset kriisiapua.
Elämä ei useinkaan ole kohtuullista varsinkaan käyttäjän läheisille ja se saa ymmärettävästi tuntemaan katkeruutta.
Sinun on hyvä tietää että et ole yksin. Omilla kirjoituksillasi olet tukenut montaa Vilpolalaista.
Lähetän sinulle voimahalauksen!

Terv. Ohjaaja Kerttu

16

Minä myös lähetän lämpimän voimahalauksen.

17

halaus ja voimia sinulle A:n äiti. kiitos, että olen saanut tuntea sinut tämän ajan.

18

Lämmin halaus myös minulta, A:n äiti. Jos joskus myöhemmin jaksat, tule vielä Vilpolaan. Täällä on joukko ihmisiä, jotka myötäelävät ja tukevat. Voimia, jaksamista.

19

A:n äiti, iso hali myös minulta sinulle. Tukesi on ollut suurenmoista meille muille vilpolalaisille. Mitä ikinä on tapahtunutkaan, toivon ettet jää tässä tilanteessa yksin vaan haet apua. Voit soittaa Irti Huumeista ry:n keskustoimiston numeroon 010 830 8000 klo 9-15, ja pyytää saada jutella jonkun siellä olevan työntekijän, vaikkapa Jukan tai Miran kanssa, tai soittaa päivystävään puhelimeen 010 80 4550 klo 9-15 ja 18-21.

Voimia sinulle A:n äiti!

20

Hei A:n äiti :cry:

Voimia sinulle ja halaus myös minulta :cry: