Kyllä on valtava suru kuultuani asiasta. Vaikka jollain tasolla on aavistanut tämän päivän joskus koittavan, niin silti poismeno yllättää. Olisin toivonut ex miehelle hyvää elämää, raitistumista ja hänelle ja lapsille paljon hyviä hetkiä. Nyt tämä tilanne tuli eteen paljon nopeammin kuin osasi odottaa.
Onko jollakin kokemuksia siitä, miten voisi lapsia tukea, kun isä on kuollut? Onko kouluterv.huolto ainoa taho, vai olisiko jotain muutakin tukea ehkä saatavilla? Lapset ovat teini-ikäisiä.
Otan osaa, Lehvästö! Suru koskettaa luonnollisesti sinuakin.
Minä sinun tilanteessasi puhuisin teini-ikäisten lasten kanssa asiasta ihan niillä sanoilla, mitä mieleen tulee ja antaisin lasten ymmärtää, että äiti on valmis kuuntelemaan, JOS lapsi haluaa mieltään purkaa isän kuolemasta.
Asioita ei tarvitse kaunistella, mutta koska selvästi sinäkin koet surua, niin miksei sitä voi lapsille sanoa. Äiti suree, äiti olisi toivonut asioiden menevän toisin, mutta näin kuitenkin kävi. Teillä kaikilla on oikeus olla surullisia, mutta oikeus on olla myös helpottunut, vihainen tai mitä tahansa, mitä tunteita sieltä mielestä sitten pulpahtaakin. Sen haluaisin lapsilleni tuoda esille.
Koulu-/opiskeluterveydenhuolto on ihan hyvä paikka aloittaa keskustelut ulkopuolisen kanssa, jos niihin on tarvetta etkä sinä, Lehvästö, tunne olevasi “sopiva” keskustelukumppani lapsillesi.
Elämä jatkuu, se kai on myös se tärkeä viesti.
Osanottoni. Surullista.
Minullakin tuli ensimmäisenä mieleen koulupsykologi. Jollei lapset suostu käymään itse vastaanotolla, niin voit sieltä itse tiedustella kuinka tässä tilanteessa olisi parahin asioita käsitellä ja toimia ja uskon varmasti saavasi monta kullanarvoista neuvoa!
Itse juurikin laitoin lapseni koulupsykologille viestiä, että miten olisi lapseni kanssa järkevin käsitellä asioita, antaisiko vinkkejä ja niitä nyt tässä odottelen…asia oli tietenkin ihan erilainen kuin sinun, mutta kyllä uskoisin ammattilaiselta saavan hyviä neuvoja.
Kovasti jaksamista sinulle ja lapsillesi.
Voi, otan osaa sureen suruunne!
Koulun kautta varmasti osaavat ohjata teitä oikeaan paikkaan. Kun oma isäni kuoli pikkusiskoni oli teini-ikäinen ja äitini haki heille keskusteluapua perheneuvolan kautta. Vaikket varsinaisesti kokisikaan keskusteluun tarvetta ulkopuolisen kanssa, uskoisin että etenkin teini-ikäisten kanssa siitä voi olla paljonkin apua. Olisi varmasti hyvä koko perheelle päästä kuulemaan kuinka surussa kaikki tunteet ovat sallittuja ja kuinka kaikki käsittelevät surua eri tavalla.
Voimia ja jaksamista teidän perheelle!
Hei !
Meidän perheessä on käynyt samalla tavalla noin kolme vuotta sitten. Eli lasten isä kuoli tuolloin päihteiden käytön seurauksena.
Mekin olimme eronneet hieman aiemmin ja lapset olivat lähes tulkoon koko ajan minun hoidossa jo ennen kuolemaa, mutta silti se oli suuri shokki, suru ja elämän pysäyttävä tapahtuma. Minun lapset olivat tuolloin 11 ja 5 vuotta.
Minä kysyin lapsilta tuolloin haluavatko he mennä juttelemaan jonkun aikuisen kanssa tilanteesta, kumpikaan ei halunnut.Ilmoitin tietenkin kouluun ja päiväkotiin tilanteesta ja kehoitin heitä heti olemaan yhteydessä minuun jos jotain poikkeavaa lasten voinnissa siellä ilmenisi.
Näinme olemme sitten eteenpäin menneet hissukseen. Arki on palannut uomiinsa ja vaikuttaa että me selviämme tästä kuitenkin.
Voimia teille !
HopHop
Hei Lehvästö, saitko lapsillesi apua?
Myös meidän perheemme joutui samanlaisen asian kanssa painimaan jokin aika sitten.
Alakoululaiselle löytyi apu koulupsykologilta ja itsekkin jouduin turvautumaan mt-toimiston palveluihin.
Ex siis pahasti alkoholisoitunut ja viinahan sen lopulta hautaan toimitti.
Koville otti vaikka kuinka exä olikin.
Pahoittelut ketjun aloittajalle! 
Itse meinasin mennä pari päivää myöhemmin perässä oman juomisen seurauksena. Heräilin sairaalan letkuissa 4 promillen kännissä hengityskoneessa. Itsellä on ihqu ekaluokkalainen, jolle en soisi samaa murhetta mitä muiden juoppojen perheet ovat kokeneet. Pitää vain ajatella, että parasta mitä elämässään voi juoppo saada aikaan, on pysyä raittiina. Saapi nyt jäädä korkki kiinni. Se olisi miehen teko.
Ex-mieheni kuoli alkoholin seurauksena ja olen niin surullinen hänen puolestaan. Olen niin suuttunut hänelle, koska teki tuon teon. Jotenkin toivoin, että hän viimein ymmärtäisi olla juomatta, kun otan eron hänestä.
Olin jo monta kertaa jättämässä häntä, mutta annoin aina anteeksi. Tänä keväänä, en enää jaksanut mennä hotelliin tai ystävän luokse yöksi vaan sanoin hänelle, että otan eron ja näin tämä kirja loppui.
Minulla on 6v. Tytär exäni kanssa. En haluaisi itkeä pillittää näin paljon. Ja järki sanoo, että en voi toista ihmistä muuttaa. Pitää varmaan kääntää takakansi kirjasta kiinni ja yrittää unohtaa.
Minun miehelleni tämä oli ehkä parempi näin. Kauhea kirjoittaa. niin myös minulle, etten enää mieti kuinka hän jaksaa ja onko hänellä ruokaa. Milloin hän näkisi lastaan tai uskallanko mennä käymään.
Anteeksi Kulta etten jaksanut enää.
Otan osaa suruusi, Kunnes kuolema meidät erottaa. Sinulla on täysi oikeus olla tällä hetkellä surullinen ja vihainenkin. Voin kuvitella, että kannat myös jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että jätit miehesi, joka ei sitten jaksanutkaan “ryhdistäytyä” eron jälkeen, mutta toivottavasti ymmärrät, että ratkaisu ei ollut sinun käsissäsi.
Anna itkun tulla, kun se on tullakseen. Tyttärellekin voit hyvin kertoa, että äitillä on hurjan paha mieli iskän kuolemasta, mutta että paha mieli menee kyllä ajan kanssa ohi. Eihän itku satuta ketään, vaan sen avulla olo yleensä huojentuu. Jos nyt patoat tunteesi, ne saattavat “pullahtaa” esiin ihan puskista silloin, kun vähiten osaat niitä odottaa.
Jos vaan mahdollista, niin hae itsellesi keskusteluapua vaikkapa paikkakuntasi avoterveydenhuollosta tai ota yhteys valtakunnalliseen kriisikeskukseen.
Valtakunnallinen kriisipuhelin
päivystää numerossa 010 195 202
arkisin klo 9.00–07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Puhelimessa vastaavat kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset 25 paikkakunnalla ympäri Suomea.
Voimia ja hyväksyntää asialle; ole itsellesi armollinen.
