Evankelialistinen (ei evankelinen) usko apu raitistumiseen!

Evankeliaslistinen suuntaus korostaa omakohtaista uskon kokemusta- jopa tehdä eri ajatussuunnista rakennelma johon itse uskoo. ja kiistää normatiivisuuden esim. kirkon toimituksissa. Muiden uuden ajan merkittävimpien ajatussuuntausten tavoin se on olennaisesti amerikkalainen. Olen lukemani perusteella päätynyt seuraaviin tulkintoihin:

  1. On uskottava johonkin voidakseen toimia (jamesilainen pragmatismi, josta mm. AA-liike ottanut mallia) eli toiminnallisuus on tärkein epärationaalisuuden selittäjä (Charles Brunsson), KISS (kannattaa ideoida selkeästi ja suoraviivaisesti) mallia on sovellettava.

  2. Amerikkalaiset suuntaukset rakentuvat järkeville pääperiaatteille; Mormonien Smith ikään kuin korottaa amerikkalaiset valituksi kansaksi. Toisaalta kuvalaattojen löytäminen ja tulkinta ovat niin heiveröisesti todistettuja, että Joseph Smithiä voidaan pitää Jeesuksen ennakoimana vääränä profeettana. Premissi 1: vain Jenkki on jees!

  3. Jehovan todistajat kiistävät Jeesuksen merkityksen. Raamatun mukaan Jumala onkin ankara Jumala ja noudatettavia sääntöjä on noin 700. Jehovan todistajien mukaan pelastuvia on 144.000. Tulkinta vaikuttaa oikealta. Toisaalta Jehovan todistajat Russelin johdolla lähtivät omin päin ennustamaa maailman loppua ja pieleen meni eli myös Russellia voidaan pitää Jeesuksen ennakoimana vääränä profeettana. Premisse 2: Vain erittäin harvat pelastuvat, ja kaikki pelastuvat ovat Jenkkejä, koska vain Jenkki voi olla jees! Muut palavat ikuisesti tulikivijärvessä, jossa madot eivät kuole.

  4. Scientologia painottaa Hubbardin rikastuttamista. William Jamesin mukaan vain sellainen ajatusrakennelma on oikea, jolla on välittömät kassavistavaikutukset. Ajatus rikkaiden Jenkkien rikastuttamisesta vaikutaa järkevältä, sillä Raamatun mukaan Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään eli vain ne jenkit, jotka ovat multimiljonäärejä voivat pelastua.

  5. Fundamentalimikristillisyys painottaa raamatun eehtymättömyyttä eli vain oikeistorepublikaanisten fundamentalistikristillisen Jenkkien parhaimmisto voi välttyä ikuiselta tulelta.

Jos omaksuu em. näkemyksen ei tarvitse kadehtia ketään - ei esim. yhtäkään ei-yhdysvaltalaista (he kaikki palavat helvrtissä), ei rikkaita agnostikkoja kuten Bill Gatesia tai Warren Buffetia eikä varsinkaan ketään demokraattia. Demokraattien mädännäisyydelle on myös maallisia perusteita; he eivät ole tehneet jämäkkää politiikkaa vaan tavoitelleet kahta kautta. Kaikki uuden ajan hyvät presidentit ovat olleet demokraatteja:

A. Nixon liennytti suhteet Neuvostoliitton ja Kiinaan ja lopetti Vietnamin sodan. Hänen muistopatsaassaan lukeekin: The Peacemaker.
B. Reagan lopetti kylmän sodan ja vapautti Itä-Euroopan. Hän optimismillaan valoi uskoa ja Reanomics -talouspolitiikallaan käänsi talouden nousuun. Vaatimaton mies - ajoi Jeepillä.
C. G.W.Bush ajoi kuvernöörinä köyhien etua (omistusasunto kaikille -ohjelma) eikä vasemmistopoliitikkojen tavoin kierrellyt ulkomailla veronmaksajien rahoilla vaan matkusti ulkomaille vain Texasin naapuriin Meksikoon. Bush on myös intellektuelli; tutkinnot kahdesta huippuyliopistosta, menestynyt liikemies, puhuu sujuvaa espanjaa ja on vaatimaton (ajaa GMC:n pick-upilla).

Tässäpä näin aluksi!

.

[quote=“Lasolarska”]
Evankeliaslistinen suuntaus korostaa omakohtaista uskon kokemusta- jopa tehdä eri ajatussuunnista rakennelma johon itse uskoo.

  1. On uskottava johonkin voidakseen toimia (jamesilainen pragmatismi, josta mm. AA-liike ottanut mallia)/quote]

Jo näissä on ristiriita ja mahdotomuus!
Itsetehty usko ei ole uskoa lainkaan vaan järkioppia.
toinen lause taas on totta. On uskottava johonkin, miten voisi ihminen toimia ellei uskoisi? Se olisi päämäärätöntä harhailua pimeässä.

Pakanatkin etsivät, toivoen että voisivat hapuillen pimeässä Hänet löytää.
Meille on annettu sanoma jossa kerrotaan miten uskoa. sama on AA.n. Meillä on sanoma jota noudatamme emmekä pimeässä hapuillen etsi tuntematonta pelastajaa.

Tätä tarkoitin!

Järkiopit ovat harhaa, silmänlumetta.
Koettu ylhäältä meille annettu usko on ainoa totuus.
Totuus on meille annettu Raamatussa, ja sen kautta me löydämme, ja löydettyämme koemme. Hapuilemalla emme löydä, siksi sana on meille annettu.

Ei teillä ainakaan aika pitkäksi tule. Sen verran lujaa menee :smiley: :smiley: :smiley:

Kivenpyörittäjä. Sinä et tätä ymmärrä koska et ole itse kokenut täyttymystä. Siksi pidän hullutuksena sitä mikä on totuutta, jota ei voi sanoin selittää. Se on koettava.
Jonain päivänä sinä löydät totuuden ja silloin sinä tuomitset oman sokeutesi hengellisen elämän suhteen.

AA voi sinutkin hellävaroen ja painostamatta, ilman taka-ajatuksia ohjata hengelliselle tiellesi, kunhan itse nöyränä sen ovesta sisään astut.

Voit menetttää kurjuutesi ja ahdinkosi, alkoholistisen kärsimyksen mutta saat hengellisen elämän, rauhan ja uskon.

Älä potki tutkainta vastaan!

Niin moni taitaa olla väärin raitistunut, kun mukana ei ole jotain, ja mielellään juuri oikeaa, jumal-ulottuvuutta. :smiley:

Siinä se harha.
Niinkuin Hannu sanoi alkoholistit raitistuvat AA-ryhmässä ja muuten tulemalla uskoon. Joku ateisti ei kokonaisuutta muuta. Ne tutkimukset joissa “todistettiin” että suurin osa lopettaneista oli parantunut ilman ryhmää tai edes uskoa ovat tahallista harhaa ja valetta. Tutkimukseen oli otettu mukaan sellaisia jotka eivät olleet alkoholisteja olleetkaan! Mitä hiedän “paranemisensa” muka todisti? Ei mitään.
Puheet ilman hengellisyyttä saavutettavasta toipumisesta alkolismista ovat harvojen poikkeustapausten tuomista esille yleisinä mitä ne eivät ole.
Menkää AA.han, siellä kuulette vanhoilta alkoholisteilta kaunistelemattoman ja rehellisen totuuden!
Voi niitä näkevät eivätkä kuitenkaan näe!
Nöyrtykää itse ajoissa ennenkuin teidät nöyrrytetään!
Muista psalmi:
Viholliset ahdistivat israelilaisia,
ja heidän oli nöyrryttävä vieraiden valtaan.
43 Yhä uudestaan Herra pelasti heidät.
Silti he kapinoivat ja toimivat halujensa mukaan,
vajosivat syntiin yhä syvemmälle.

Aapina kirjoittaa uskonnollisesta näkemyksestään. Hänelle se sallittakoon, niinkauan kuin hän esittää sen omana näkemyksenään. Mutta kun hän väittää että me vanhat AAlaiset jaamme sen, niin täytyy kait panna vastaan. Ettei näitä palstoja lukevat uudet kuvittele, että me kaikki olemme yhtä ehdottomia. En viitsi kehuskella AA-vuosillani, mutta vihjeenä voin mainita, että eipä taida napapiirin pohjoispuolella vanhempaakaan (siis aa-vuosiltaan) löytyä. (Tästä esimerkiksi Hannu jo taitaakin tunnistaa minut.) Ja Korkeammasta Voimasta puhuttaessa olen joskus kerhossa hieman provosoivasti sanonut “Ei muuta Johtajaa, ei Luojaa, kuin kansa kaikkivaltias”, eivätkä ole uloskaan heittäneet. Harvoin olen kuullut, että kukaan AAssa olisi kääntynyt “oikeasti” uskovaiseksi. Ne, jotka puhuvat Jumalasta, ovat uskossaan olleet jo ennen AAhan tuloa. (Vaikka AA kirjallisuudesta saakin hieman erilaisen kuvan. Ehkä tilanne Jenkkilässä on toinen.) Eikä heitäkään ulos heitetä, vaikka oman uskonsa julistavatkin. Kyllähän AA kirjallisuudesta saa Suomessa hyvinkin kiihkouskonnollisen kuvan. Mutta Jenkeissä asia käsittääkseni ymmärretään asia hieman laveammin. Siellähän on jo vuositatojen ajan totuttu siihen, että kun puhutaan Jumalasta (isolla tai pienellä kirjoitettuna), niin se voi tarkoittaa kristittyjen, juutalaisten, muslimien, buddalaisten tai jotakin muuta Jumalaa. Meilläkin ollaan vähitellen oppimassa hieman avarakatseimaksi, kuin perinteinen körttiläis.lestadiolainen näkemys.

Mitä, mitä, mitä yhteistä on Körttiläisyydellä ja Lestadiolaisuudella? Käsittääkseni ihan ääripäitä kentässä. :unamused:

Juu, eihän ne (körttiläisyys ja lestadiolaisuua) sama asia ole. Otin vain esimerkkeinä suomalaisista tiukoista “oikeassa olevista” ryhmistä. Ehkä esimerkki oli huono, pyyhi pois ne nimet ja korvaa vaikkapa “kiihkouskovaisilla”.

Sitäpä minä juuri tarkoitan, että Lestadolaisuus on tuota sinun esittämääsi “kiihkouskovaisuutta”, mutta toista ääripäätä edustaa Körttiläisyys, joka puoletaan on hyvinkin suvaivaisevaista ja kaiken hyväksyvää.

Lainaan Wikipediaa: "Herännäisyys eli körttiläisyys on Pohjois-Savosta ja Pohjanmaalta 1700-luvulla alkunsa saanut yksi luterilaisen kirkon sisällä toimivista perinteisistä herätysliikkeistä. Nykyään herännäisyys on maltillinen ja yleiskirkollinen.

Liikkeelle on ollut tunnusomaista yksinkertaisen elämäntavan ja yhteiskunnallisen vastuunkannon korostaminen. Viime aikoina on otettu selkeä kanta muun muassa yhteiskunnalliseen epätasa-arvoisuuteen. Kirkon kiistakysymyksiin suhtaudutaan maltillisesti. Herännäisyydessä ei torjuta naispappeutta ja suhtaudutaan sallivasti seksuaalivähemmistöihin."

Joten minkäänlaista “kiihkoa” Körttiläisyyteen emme saa mahtumaan, vaan päin vastoin.

Nimimerkki Aapinan takana olevaa henkilöä mä tosiaan ihmettelen, että mitä pahaa AA lie hänelle tehnyt kun moisen “internet-roolin” avulla pyrkii antamaan siitä täysin kaistapäisen kuvan. :confused:
Muutenhan jutut voisi olla jopa hauskoja, mutta harmittaa vaan että menee useimpiin täydestä.

Lasol-Arska on minusta paljon kivempi. Kukapa voisi olla pitämättä intellektuellista rappioalkoholistista. :slight_smile:

Mutta; eipä kaikki voi tykätä kaikista. Ei kaikki ehkä tykkää minustakaan, mikä on minusta tosi omituista. (<- ironia : )) Meidän pitää kuitenkin tulla toimeen ja ainakin sietää toisiamme samassa maailmassa. Ja virtuaalimaailmassa.

Älä kuitenkaan tuomitse häntä, sillä on siellä ihan viisautta mukana.
Avoiminmielin vaan tutkimaan juttuja. :wink:

Ja, tykkää…

Juupajuu. Muistanpa hyvinkin, kun Aapina tänne ilmestyi. Hän oli AA-vastainen ja valitteli, että vaimo vaatii siellä käymään. Juomattomuutta oli silloin muutama päivä takana. Tästä on siis jokunen kuukausi. Aapina on käynyt poistamassa ja muokkaamassa vanhat viestinsä. Hän on siis kokenut äkkiherätyksen. Mikä on siis tarkoitus? Ilmeisesti aiheuttaa hämennystä ja sekaannusta kaikille.

Olisko noin?
Kirjoittajan tiedoissa näin:
Liittynyt:
13.10.2011 15:46:15
Viimeisin käynti:
28.2.2012 23:14:07
Viestejä yhteensä:
60 | Näytä viestit

Kyllä. Muistan Aapinan siksi, että hän kirjoitti ketjuuni juuri ennen kuin häivyin (Basilica) ja hän siellä nimenomaan vuodatti sitä, että hän ei halua mennä AAhan, mutta vaimo vaatii jne. Kävin myöhemmin katsomassa, niin viesti oli muokattu aivan toiseen muotoon.

Nopeaa toimintaa, kaikki tapahtunut 13.10.2011 jälkeen. :unamused:

Niin, siksipä en kauhean vakavasti jaksa ottaa, vaikka tuo hänen raamatun lainaaminen ja raamatullisten arvoistusten heittely tylsää onkin ja voi hätistää täältä apua tarvitsevia pois. Toivottavasti ei mitään sen pahempaa vaikutusta…