Ettei totuus unohdu

Minä taas toivon sinun anonuumi avaavan maailmankuvaasi ja ymmärrät mahdolliset vakavatkin haitat toiminnallasi.

Ps. AKP ei ne huruklubin paprut kelpaa edes saunanpesän sytykkeeksi (takapuolensa saa tietysti jokainen pyyhkiä parhaalla mahdollisella katsomallaan tavalla)… ongelmajätelaitokselle vaan semmoiset sepustukset!

Usein “yhden” totuuden liikkeet, yhteisöt ja hengellisyydet ovat niitä sitä “yhden” totuuden esilletuojia, johon myös se oma uskomus ja usko perustuu. Muita totuuksia ei ole ja joka ei sitä yhtä “totuutta” ota vastaan tai kritisoi sitä, niin silloin on harhaoppinen ja ei ole käsittänyt “totuuden” sanomaa.

Sehän on täysin luonnollista uskomustoimintaa, eikä sillä ole järjen kanssa juuri mitään tekemistä. Jos sitä toisi esille liian väljää “totuutta”, niin oman uskomuksen ja uskonsa siinä julkisesti kyseenalastaisi ja se ei tietenkään käy päinsä, naurettavaksihan sitä itsensä tekisi ja romuttaisi oman arvopohjansa.

Onhan meillä Suomessa paljonkin “yhden” totuuden liikkeitä ja hengellisyyksiä ja sekin on sallittua. Heitä, jotka ei “tajua” näitä yksiä “totuuksia”, katsotaan jopa hieman säälien, että miksi he eivät ymmärrä tätä yksinkertaista pelastuksen sanomaa, jota heille tänään ja tässä lahjana tarjotaan.

Ugh, olen puhunut.

Minun kognitiivisen psykoterapeuttini mukaan herkkä ja geneettisesti altis henkilö voi mennä jopa todella pahaan psykoosiin tuossa “totuuden väljentämisessä” (varsinkin jos se tapahtuu yllättäen ja niin, ettei ihmisellä yksinkertaisesti ole mitään keinoa kumota asiaa) ja kognitiivinen dissonanssi nouseen tavallaan niin suureksi. Liian kova ristiriita siis psyykkeelle…

Kyllä. Tuloksilla retostelu liittyy erityisesti muutamaan pieneen yksityiseen hoitolaan, joilla kyse on myynnin edistämisestä. Samalla pyritään luomaan salaliittoteorioita muiden hoitojen huonoudesta, ja levitellään ns. kilpailevista tahoista jopa valheellisia huhuja.

No, kaikki laitoskuntoutukset maksavat aika paljon, mutta osa hoitopaikoista saa maksusitoutumuksia julkiselta sektorilta, eli niillä on ostopalvelusopimuksia kuntien kanssa. Näitä hoitoja siis maksamme me kaikki yhdessä verorahoillamme.
Tällaisia minnesota-hoitomallin paikkoja pk-seudulla on Kalliolan Myllyhoito, Myllyhoitoyhdistyksen avohoito ja Sillanpirtin pienyhteisö.

Itse olisin kyllä sitä mieltä, että varsin laadukastakin hoitoa on Suomessa saatavilla, ja hyvä puoli on se että hoitomallien kirjo on laajempi kuin vaikkapa juuri jenkeissä.

Jonkin moista laaduntarkkailuahan tehdään kilpailutustenkin yhteydessä, sillä kunnilla ei ole etenkään nykyaikana rahaa lapioida ihan laaduttomiin hoitoihin.

Päivän teksti

YKSI PERIMMÄINEN AUKTORITEETTI
Ryhmämme tarkoitusperiä varten on olemassa vain yksi perimmäinen auktoriteetti rakastava Jumala sellaisena kuin Hän saattaa ilmaista Itsensä ryhmämme omassatunnossa.

KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 141
Kun minut valitaan suorittamaan jokin pieni velvollisuus tovereitteni puolesta, pyydän Jumalaa antamaan minulle kärsivällisyyttä, avointa mieltä ja halua kuunnella niitä, joiden johtajana olen. Olen muiden uskottu palvelija, en heidän “hallitsijansa”, “opettajansa” tai “neuvojansa”. Jumala ohjaa sanojani ja toimiani, ja minun vastuullani on noudattaa Hänen ehdotuksiaan. Luottamus on tunnussanani. Luotan niihin, jotka johtavat. AA:n toveriseurassa luotan siihen, että Jumala perimmäisenä auktoriteettina ”johtaa showta

Päivän teksti 27.10.

MAAILMANLAAJUINEN KOKEMUKSEN JAKAMINEN
Riittää, että hän itse on alkoholisti, joka on löytänyt raittiuden avaimen. Alkoholistin on hyvin helppoa välittää tämä kärsimysten ja toipumisen kautta saavutettu perintöosansa toisille alkoholisteille. [size=200]Se on Jumalan lahja meille ja sen välittäminen edelleen toisille meidän kaltaisillemme on se ainoa tarkoitusperä, joka tänäpäivänä elähdyttää AA ryhmiä kaikkialla maailmassa.[/size]
KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 162
AA:n voima on jokaisen jäsenen ja jokaisen ryhmän halu kautta maailman jakaa toisten alkoholistien kanssa kärsimyksensä ja askeleet, jotka he ovat ottaneet saavuttaakseen ja säilyttääkseen toipumisen. Olemalla jatkuvasti yhteydessä Korkeampaan Voimaani varmistan sen, että haluni auttaa toisia alkoholisteja saa ravintoa. Siten varmistan ihmeellisen Nimettömien Alkoholistien toveriseuran jatkuvuuden.

Tämä olkoon tämän päivän teema.
Tähän tahdon tänään keskittyä.
Plinkissä keskustelussa puuttuu niin usein kaikki johdonmukaisuus ja ryhti, siksi päivän teksti on tärkeä kunkin päivän teemaksi.

Trolli

Ja ellei ole niin “herra armahda” :wink:

:laughing: :laughing: :laughing:

Päivän 28. 10. 2016 teksti

KATKEAMATON PERINNE
Mielestämme AA:n säilyminen ja leviäminen on tärkeämpää kuin se, että saattaisimme yhteisvoimin ajaa vielä jotain muutakin hyvää asiaa.: KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 189
Miten tärkeää minulle onkaan, että yli puolen vuosisadan katkeamaton perinne on lanka, joka yhdistää minut Bill W:hen ja tri Bobiin. Miten paljon paremmalla pohjalla tunnenkaan olevani toveriseurassa, jonka tarkoitusperät ovat pysyvät ja vankkumattomat. Olen kiitollinen siitä, ettei AA:n energiaa ole koskaan hajotettu, vaan keskitetty jäsenistöömme ja henkilökohtaiseen raittiuteen. Uskomukseni tekevät minusta inhimillisen. Olen vapaa olemaan mitä mieltä hyvänsä, mutta AA:n tarkoitus, joka niin selvästi on määritelty viisikymmentä vuotta sitten, on minulle raittiina pysyminen. Tuo tarkoitus on auttanut rakentamaan kellon ympäri jatkuvan kokousaikataulun, tuhannet palvelukeskukset ja keskustoimistot tuhansine vapaaehtoisineen. Aivan kuin polttolasin kautta heijastettu aurinko, AA:n ainoa näkökulma on sytyttänyt raittiususkon tulipalon miljoonien sydämissä, minun mukaanluettuna.

Tänäänkin muistamme mikä on tärkeintä ja annamme korkeamman voiman johdattaa meidät pysymään siinä

[b]Jes. 48:17

Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä. [/b]

Nämä alkaa käymään jo päivittäisestä huumoripläjäyksestä :mrgreen:

Päivän 29. 10. 2016 teksti

ELOON JÄÄMISEMME
Koska alkoholismista toipuminen on meille sama kuin elämä itse, on välttämätöntä, että säilytämme eloonjäämisenkeinomme täysivoimaisina.
KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 189
Rehellisyys, jota AA:n jäsenet kokouksissa osoittavat, pystyi avaamaan mieleni. Mikään ei voi estää energiavirtausta, jonka rehellisyys saa aikaan. Ainoa este tälle energiavirtaukselle on humalatila, mutta siinäkään tilassa kukaan ei päädy suljetulle ovelle, jos hän on lähtenyt pois ja haluaa tulla takaisin. Saatuaan kerran raittiuden lahjan jokaisen AA:n jäsenen tulee päivittäin hyväksyä rehellisyyden ohjelma. Korkeampi Voimani loi minut elämään jotain tiettyä tarkoitusta varten. Pyydän Häntä hyväksymään rehelliset ponnisteluni jatkaa matkaani hengellisen elämäntavan piirissä. Pyydän Häneltä voimaa tietää ja etsiä Hänen tahtoaan.

Hengen johdatusta. AA:n ylistäjiä on plinkkihistoriassa aina enemmistö.
Kun yksi päivän aamuhartauden copypastettaja lähtee niin tyhjästä nousee seuraava samanlainen.
Eikö se todista korkeamman voiman olemassaolosta?

Tulkoon ihan mistä suunnasta tahansa tuo robottimainen copypasten voima, mutta todettakoon vaan, että suurempi on se inhimillisyyden ja järjen voima, joka tavallisten ihmisten viisauden, kokemusten ja tuen muodossa tänne virtaa - ilman niitä en olisi täällä Plinkissä päivääkään.

Hmmm, tuo Yarzin kommentti taisikin olla sarkasmia… :mrgreen: :blush: :laughing:

Ja vielä kohtuu hyvää sellaista :laughing:

Päivän 30.10.teksti
Koskaan perustamisensa jälkeen AA ei ole jakautunut eri leireihin minkään suuren kiistakysymyksen vuoksi. Toveriseuramme ei myöskään ole koskaan julkisesti ottanut kantaa mihinkään kysymykseen tässä riitojen pirstomassa maailmassa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut omaa ansiotamme. Voisi melkein sanoa, että me synnyimme siihen henkeen. … “Niin kauan kuin emme riitele näistä asioista keskenämme, on itsestään selvää, ettemme tee sitä julkisuudessakaan.”

KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 188
Pidänkö mielessäni, että minulla on oikeus mielipiteeseeni, mutta muiden ei tarvitse olla samaa mieltä? Tämä on “Elä ja anna elää” lauseen henki. Tyyneysrukous muistuttaa minua Jumalan avulla “Hyväksymään asiat, joita en voi muuttaa”. Yritänkö yhä muuttaa muita? Muistanko kysyttäessä “Rohkeutta muuttaa, mitkä voin”, että minun mielipiteeni ovat minun ja sinun ovat sinun? Pelkäänkö yhä olla minä? Muistanko päästessäni “Viisauteen erottaa nämä toisistaan”, että mielipiteeni juontavat minun kokemuksistani? Jos asenteeni on kaikkitietävä, enkö silloin ole tahallisen riidanhaluinen.

Kaikkivaltias Jumala on asettanut asiat oikeille paikoilleen. Esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Kuten eri ruumiinjäsenillä on oma tehtävänsä on yhteiskunnassa sen jäsenillä oma paikkansa. Sen muuttamisyritykset ovat yhteiskuntaruumiin silpomisyrityksiä ja kapinaa Jumalan järjestystä vastaan. Olemalla tyytyviä meidän on hyvä olla toteuttamassa Jumalan tahtoa.

Lue myös tämä!
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yksimiel.html

Päivän teksti 31.10

KIISTOJEN VÄLTTÄMINEN
Koko historia on meille todistuksena siitä, kuinka taistelevat kansat ja muut yhteisöt ovat pirstoutuneet, koska ne joko tieten tahtoen tai houkutuksille alttiina ovat ajautuneet eripuraisuutteen. Jotkut sortuvat silkkaan omahyväisyyteen, kun ne yrittivät pakottaa muun ihmiskunnan omaksumaan jonkin heidän määrittelemänsä käsityksen tuhatvuotisesta valtakunnasta.

KAKSITOISTA ASKELTA JA KAKSITOISTA PERINNETTÄ, s. 188 189

AA:n jäsenenä ja kummina tiedän, että voin aiheuttaa todellista vahinkoa, jos annan periksi houkutukselle tarjota mielipiteitäni ja neuvojani toisen terveyttä, avioliittoa tai uskontoa koskevissa ongelmissa. En ole lääkäri, avioliittoneuvoja enkä lakimies. En voi sanoa kenellekään, miten hänen pitäisi elää. Voin kuitenkin kertoa, miten minä selviydyin samanlaisista tilanteista juomatta ja miten AA:n askeleet ja perinteet auttavat minua selviytymään elämästäni.

Päivän 1.11. teksti

EN PYSTY KÄÄNTÄMÄÄN TUULTA

On helppoa hellittää hengellisestä toimintaohjelmasta ja jäädä lepäämään laakereillaan. Mutta jos sen teemme, meitä odottavat vaikeudet, sillä alkoholi on kavala vihollinen.

NIMETTÖMÄT ALKOHOLISTIT, s. 98
[b]Ensimmäinen kummini kertoi minulle, että rukouksesta ja mietiskelystä oli sanottava kaksi asiaa: ensiksi minun oli aloitettava ja toiseksi minun oli jatkettava niiden harjoittamista. Kun tulin AA:han, hengellinen elämäni oli konkurssitilassa. Jos yleensä lainkaan ajattelin Jumalaa, kutsuin Häntä vain silloin, kun omavoimaisuuteni ei riittänyt jonkin tehtävän suorittamiseen tai, kun ylivoimaiset pelot olivat syövyttäneet puhki minäni. Tänään olen kiitollinen uudesta elämästäni ja rukoukseni ovat kiitosrukouksia. Rukoilemiseni on enemmänkin kuuntelua kuin puhumista. Tiedän tänään, että jollen voi kääntää tuulta, minun on asetettava purjeet sen mukaan. Tiedän eron taikauskon ja hengellisyyden välillä. Tiedän, että on olemassa miellyttävä tapa olla oikeassa ja monia tapoja olla väärässä.

[/b]

Hengellisen elämän konkurssitila joka korjataan siten että vaikutetaan rukouksella yliluonnolliseen olentoon joka sitten rukouksen seurauksena korjaa ongelman.

Mikäs sen yksinkertaisempaa.

Tieteellisen ja hengellisen maailmankatsomuksen rinnakkainolon mahdollisuutta on puolustettu Immanuel Kantista alkaen sillä että nehän koskevat aivan eri asioita. Tiede tutkii tätä maailmaa ja hengellisyys henkimaailmaa.

Kirjoittaja kertoo tietävänsä eron taikauskon ja hengellisyyden välillä.

Se on jo todellinen uutinen. Kannattaisi julkistaa, sillä tiedolla voisi tässä maailmassa olla käyttöä. Jos niillä jotain eroa on. Jotenkin tuo viittaa siihen että hengellisyys jakaantuu kahteen osaan, oikeaan hengellisyyteen jonka uskomukset ovat totta ja taikauskoon jonka uskomukset eivät. Jos kirjoittaja pystyy todistamaan väitteensä ja aukottomasti selvittämään mikä mitäkin on, loppuu monta tappelua maailmasta. Se on varmasti hyvä.

Mutta… epäilen että nämä ovat taas niitä heittoja joilla ei sitten muuta todistusvoimaa olekaan kuin se että “kun minä kerran niin sanon…” ja että “ohjelma sanoo…”

“Tiede” ei ole keksinyt alkoholismiin mitään parannuskeinoa. AA:n hengellinen ohjelma on auttanut miljoonia ihmisiä toipumaan. Siinä on todistus!
Nekin jotka ovat saaneet avuin ilman AA:n osuutta ovat tietäen tai tietämättään saaneet avun ylhäältä. Osa vielä itse sen kieltäen koska eivät ymmärrä.
MM:n puheet ovat perätöntä pahansuopaisuutta. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Todellisuus on löydettävissä hengellisestä kirjallisuudesta jota on myös AA-kirjallisuus ja AA-ryhmistä saatu apu jonka korkeampi voima niiden kautta välittää.