En tiedä onko tämä tahallinen provo vai ei mutta tätä linjaa näkee AA:ssa valitettavan usein. Jos on provo niin melko hyvä sellainen, jos ei niin tekisi mieli oksentaa.
Vuosien kokemuksella AA:sta en voi kuin hämmästellä miten mielipiteet ajan saatossa muuttuu. Kun vihdoin vuosia sitten raittiudesta sain kiinni, ja nimenomaan AA:n ansiosta ja pahin tuska oli helpottanut niin iski itselläkin paha raittiushumala päälle. Olin “tehnyt” kaikki 12 askelta ison kirjan mukaan, NA:n kirjan mukaan, lukemattomien askeltyöskentlyoppaiden mukaan. Ja ne olivat elämän ohjenuora. Olin raitis, parempi ihminen, henkisesti herännyt, luonteenheikkouteni oli poistettu.
Naurattaa näin muutaman vuoden jälkeen kun tuota aikaa katsoo. Tosiasiassa olin “raitis pyhimys”, joka kuvitteli olevansa jollain tavalla “valaistunut”. Tosiasiassa, mitä enemmän “elin ohjelmassa” sitä enemmän hylkäsin itseäni ja arvomaailmaani, ja tuomitsin muut ihmiset automaattisesti. Lisäksi tiesin kaikesta kaiken. Jos joku retkahti niin sanoin heti että “ei ole löytäny pohjaansa tai ei ohjelma kelpaa” tai muuta vastaavaa bullshittiä. Vaaleanpunaiselta pilveltä putosin loppujen lopuksi itsekkin alas ja onneksi aloin nähdä maailman taas hieman realistisemmin.
Jos joku kokee, että nimenomaan 12-askeleen ohjelma on se juttu niin hyvä niin. Väärällä tavalla ei voi raitistua. Itse olen taas nykyään aivan päinvastaisella linjalla. Minusta on suorastaan ironista, että AA:ssa toitotetaan jatkuvasti sitä, miten “alkoholismi on parantumaton sairaus”. Ihmiset on niiiiin sairaita ja kaikki on alkoholismia. Sairauskäsitteellä on tarkoitus tietysti poistaa moralisointi päihdeongelmista, niinkuin kuuluukin. Ironista on se, että samaan aikaan ratkaisuksi tarjotaan ohjelmaa, jonka pohjimmainen sanoma on nimenomaan moralistinen: " Tulemalla paremmaksi ihmiseksi, ratkaiset ongelmasi". Tämän sanoman imin itseeni syvästi. Seurauksena oli pyrkimys olemaan kuin varajeesus ihmisen sijaan. Ja lisää arvottomuutta ja syyllisyyttä. Kunnes silmät aukeni ja aloin uskaltaa nähdä todellisuuden. Oman elämäni todellisuuden, joka on seuraava: AA oli ratkaisevassa roolissa, jotta raitistuin. Ja tämän teki mahdolliseksi vertaistuki. Se että löytyi ihmisiä, joille pystyi vaikeutensa jakamaan ja joista tuli myös ystäviä. Asia on tänäpäivänä hyvin yksinkertainen siis. Sen sijaan, ohjelmakeskeiset ja aa-kirjallisuutta jatkuvasti siteeraavat ihmiset ovat kärjistettynä toiseksi vittumaisin ihmisryhmä johon olen törmännyt. Vittumaisimpia oli ne juoppokaverit sen jälkeen kun halusi elämäänsä muuttaa, valitettavasti hyvä läjä AA ja NA-porukkaa pääsee selkeästi kakkossijalle.
Oma lukunsa on 12-askeleelle omistautuneet Mylly- tai Minnesotahoidon työntekijät, joilla on keskimäärin hyvin naiivi käsitys siitä mikä ihmisiä auttaa. Perusideologiahan on, että “poistetaan kieltäminen” ja saadaan “päihderiippuvainen ymmärtämään sairautensa”, jonka seurauksena hän tajuaa, että täysraittius on ainoa vaihtoehto - mikä sinänsä pitää varmasti alkoholisoituneen ihmisen kohdalla pitkälti paikkaansa. Naiivia tässä on se, että kuvitellaan ihmisten todellisuudentajun olevan hukassa. Totta on, että päihderiippuvuuden alussa kieltäminen on vahvaa, eikä haluakaan lopettaa ole. Mutta on typerää väittää, että ihminen, joka on menettänyt terveytensä, perheensä ja työnsä juomisen takia ei käsittäisi sen olevan muka ongelma. Henk. Koht luulen, että termi “kieltäminen” ei niinkään liity siihen, ettei ihmiset tajua todellisuutta vaan kieltävät ongelmansa siksi, että “alkoholisti”-leimaan on liitetty tietynlaiset mielikuvat, jotka eivät ole järin positiivisia. “Alkoholismi on aivosairaus” - tätä toitotetaan joka mainoksessa, mutta jos asiakas ei hyödy hoidosta niin voidaan todeta perään, että “hän ei ollut valmis” tai “lopettamiseen vaaditaan oma halu”. Ja tällä perusteella ei kriittisesti tarvitse katsoa peiliin, koska ne, ketkä ovat hoidosta hyötyneet, toitottavat sitä isoon ääneen 12. Askeleen mukaisesti “saattamalla sanomaa”. Tämä luo illuusion huippumahtavasta ja 100% tehokkaasta hoidosta. Tämä siksi, että lehdissä ei koskaan ole kenenkään haastattelua, joka on yrittänyt kaikkensa. Käynyt 28 AA-ryhmää viikossa ja neljä eri Minnesota-mallin hoitoa eikä siltikkään ole pystynyt olemaan selvinpäin. Pahinta on, että todennäköisesti ko. Henkilö syyttää entistä enemmän itseään. Koska sairaus muuttuu moraaliongelmaksi tai tahdonvoimakysymykseksi heti kun, joku ei hyödy 12- askeleen hoidosta tai AA:sta.
Minnesota-hoito mainostaa 90% hoitotuloksia “jatkuvalla raittiudella mitattuna”. Jännäksi asian tekee se, että rapakon takana jenkkilässä, joka helvetin päihdekuntoutuslaitos perustuu AA-ideologiaan/Minnesotamalliin ja puolueettomien tutkimusten mukaan toipumisprosentti on n.5-10. Ei sillä, että nykyinen Suomen päihdehoito olisi mitenkään laadukasta mutta kaveriksi sille ei kaivata ihmisiä, jotka luovat illuusion täydellisestä päihdehoidosta kun se ei sitä todellakaan ole. Itseäni on lisäksi aina häirinnyt se, että USA:ssa kuukauden hoitojakson maksavat pahimmillaan 30-90 tuhatta dollaria. Suomessa taitaa olla Minnesota-hoidon kuukausi n.6500 euroa. Ja sisältö on mitä? No sitä samaa, minkä saa jokainen ilmaiseksi kerrostalon kellarissa tai kirkossa tai missä tahansa missä AA-ryhmä kokoontuu.
Vertaistuki on korvaamaton etu monelle. Siksi en ymmärrä miksi sen hyvä idea pitää pilata 1930-luvun kirjoituksilla, jonka vuoksi moni ryhmään tullut nostaa kytkintä. Uskon, että jos tämäkin lähestymistapa saataisiin suvaitsevammaksi ja nykyaikaisemmaksi niin monet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole vielä kokeneet katastrofia päihdeongelmien takia, voisivat tarttua hommaan kiinni.
Arvostan AA:sta saamiani ystäviä, joista yksikään ei ole ohjelmafriikki tai päihdetyöntekijä ed. mainituissa puljuissa ja vertaistukea. 12-askeleen ohjelmalla ja AA-kirjallisuudella sen sijaan pyyhin tänä päivänä perseeni.
