Etäisyyden mittaaminen?

Ihmisellä on kummallinen vimma mitata kaikkea. Joskus tarpeellista, joskus mittaamista mittamisen vuoksi.

Alkoholinkäytön lopettaneillakin on usein mieliteko tutkailla kuinka kauas pahasta on päästy. Turvallisuuden etsimistä, kenties, onhan se semmoista että elämäntapojen muututtua usein päihdehommat tuntuvat olevan vielä niin lähellä että hiukan voi pelottaakin, jospa ne vaikka voivat murtautua sisään tähän elämään kun ihan tuossa seinän ulkopuolella ovat…

Ja pelko ruokkii itse itseään. Ajattelemalla alkoholinkäyttöä se myös pysyy siinä nurkalla, tekee pesän, istuu kuin paska Junttilan tuvan seinässä, kuten ennen sanottiin.

No, se nyt ei ollut tämän aamun aamukahvimietteeni pointti.
Mitannut olen minäkin. Kun irrottautuminen oli just ajankohtainen juttu, siinä alkuvaiheessa, tiesin ihan tarkkaan kauanko viimeisestä ryypystä oli aikaa. Päivän ja tunninkin tarkkuudella. Mittaaminen tuntui tarpeelliselta, kai se jotain onnistumisen tuntua antoi kun lukema joka tunnin päästä kasvoi ja oli uusi ennätys.

Mutta nyt se pointti.

Olen nyt, asiaa jo aikaa kaukaa katsellen, tullut siihen tulokseen että etäisyys alkoholismiin ei olekaan välttämättä sama asia kuin selvänä vietettyjen päivien lukumäärä.
Etäisyys on jotain hiukan abstraktimpaa, vaikeammin mitattavaa. Jotain sensuuntaista kuin alkoholinkäytön omakohtaisen merkityksen osuus aivotoiminnassa (huonosti määritelty kai sekin) tai jotain sen suuntaista.

Ehkä silloin kun ei ole enää tarvetta mittailla, etäisyys on riittävä. Asialla kun ei ole enää hen kilökohtaista merkitystä.

Mutta, eri juttu tietysti on se, jos tuonkin asian mittaaminen vastaa johonkin tarpeeseen, ja mittaaminen itsessään on osa elämän sisältöä.

Kysymys: (ehkä pikemmin niille joilla akuutti irrottautumisvaihe on jo ohi, siinä siirtymävaiheessahan asia luonnollisesti näyttää erilaiselta)
Miten mittaatte etäisyyttä alkoholismiin?
Vai mittaatteko ollenkaan?
Huomioitteko etäisyyden kasvun vai onko se niin luonnollinen asia ettei tarvitse mitata?

Mä en oo kovin mittailevaa tyyppiä. Tarvitseeko sitä etäisyyttä alkoholismiin jotenkin erityisesti mittailla? Minulle riittää se ettei kyseistä litkua tee mieli lotkottaa kurkustaan alas.

Koska en ole ensikertaa raittiina, vaan aikaisemminkin on ollut yli 13 vuotta kestänyt raittius, niin tähän raittiuteen on ollut helpompi putkahtaa ilman sen kummempaa pelkoa juomaan palaamisesta. Olotila on jotensakkin palannut vanhoille raittiuden tutuille raiteille. - Sen verran kyllä tästä viimeisestä karmeasta kokemuksesta viisastuneena, en kyllä hautaa unohduksen syövereihin alkoholismia, enkä kevyesti suhtaudu asiaan. Enkä myöskään muille korosta sitä seikkaa, että kuinka tärkeää on unohtaa tuo loppuelämän kestävä lepotilassa oleva sairaus nimeltä alkoholismi.

Ei varmasti etäisyys ole sama kuin selvien päivien luku. Joku voi olla kymmenen vuotta ilman ryyppyä ja vielä elää pelossa ja murheessa. Toinen voi vuoden päästä olla kuin ei koskaan olisi juonutkaan.

Vaan kun kaikelle ei ole mittayksiköitä!

Millä mitataan jonkun vaikuttamattomuus johonkin ihmiseen? Kuuluuko se kemian vai fysiikan vai tilastotieteen yksiköihin? Sama kuin kysyttäisiin monenko mittayksikön levollisuutta tunnet aamuisin.

Kai tuolla on jokin itseni kannustamis-merkitys mulle.
Ei ajalla ole suurtakaan väliä alun jälkeen ja varsinkin omalla kohdallani se ei niin isoja
merkkaa, koska lopettaminen, lopettelu alkaa olla jo tapa ja tuttua.
Hieman kateeksi kyllä käy heitä, jotka eivät retkahtele niin paljoa, mutta omaa elämää tässä elän ja
koetan muistaa olla sinut itseni kanssa.
Olen toki iloinen heidän puolestaan, jotka saavat pitkiä raittiuksia.

Olemme erilaisia ja meillä on erilaiset taustat ja elämä. Sitä omaa koetan muistaa
keskittyä hoitamaan.

Ja se vielä, että jos ajan mittaaminen ja miettiminen on jollekulle tärkeää ja siitä hyötyy,
niin hyvä hänelle.
Päivän kunto kuitenkin on tärkein, henkinen vire, ja siihen on paljon mahdollista vaikuttaa
meidän jokaisen.

mies metsänreunasta kysyy

Meistä ihmisistä jonkinkokoinen osa on alkoholisteja, ja kuulun siihen vähemmistöön. Alkoholisteista jokin osa raitistuu juotuaan itsensä siihen pisteeseen, pohjalle, että ei enää halua vajota alemmas jatkamalla juomista. Kuulun siihenkin osaan.
Alkoholismi luetaan krooniseksi ja eteneväksi psyykkiseksi sairaudeksi, johon liittyy myös fyysinen tekijä. Siksi siihen sairastunut ei voi ottaa sairauteensa minkäänlaista etäisyyttä, vaan kantaa sitä mukanaan hautaan asti.

Alkoholia käyttävä ihminen voi kuitenkin miettiä ja tutkailla, onko alkoholisti vai onko vasta matkalla siihen. Kaikki juovat ihmiset eivät suinkaan ole alkoholisteja, mutta käsittääkseni alkoholistiksi voi tulla pelkällä juomisellakin, vaikka ei olisi minkäänlaisia tunne- tai sielunelämän häiriöitä. Alkoholi näet vaikuttaa aivojenkin rakenteeseen.

Ajattele, ajattele, ajattele

Ajattelen asioista eri tavalla. Teen eri asioita ja voin paljon paremmin kuin märkävuosina.

Nämä asiat tapahtui dokaamisen loputtua, eikä ole muuttuneet sen jälkeenkään.

Koitin mitata näitä juttuja tänä aamuna eteisessä kolmen metrin mitalla, mutta tulokset jäi vähän vaisuiksi.

Onneksi mä tiedän ja tunnen

Ei taida sopia kolmen metrin rullamitta tähän.
Jos ei sitten almanakkakaan.

Kai se on yhtä vaikeaa kuin onnellisuuden mittaaminen.

Sen vain jotenkin tietää, itsekukin, jos pysähtyy asiaa miettimään.
Voi silti olla, että mittaamisen tarve on yksi merkki siitä ettei asia ihan vielä hoidettu ole. Samoin luulen ettei onnellisen ihmisen tarvitse miettiä olenko nyt kolme kiloa onnellinen vai ainoastaan kaksi kiloa seitsemänsataa grammaa tai yhdeksänkymmentä prosenttisesti onnellinen tai kolmenkymmenenseitsemän sentin päässä tavoiteonnellisuudestani.

Kysymykseni siis oli jo syntyessään aika mahdoton.

Silti, jokin muu asiassa minusta on olennaisempaa kuin se montako vuotta, kuukautta ja päivää olen viettänyt päihteetöntä elämää.
Jotenkin asiassa minua kiinnostaa enemmän elämän laatu, ongelmattomuuskin, se kun ei välttämättä ole sama asia kuin päihteettömyys. Mutta joo, ei se taida mittauksilla selvitä, mikä siinä mitäkin on.

Mies metsänreunasta kysyy?
Miten mittaatte etäisyyttä alkoholismiin?
Vai mittaatteko ollenkaan?
Huomioitteko etäisyyden kasvun vai onko se niin luonnollinen asia ettei tarvitse mitata?

Si-järjestelmästä ei muuta sopivaa mittayksikköä löydy kuin aika.
Itse käytän etäisyysmittarina plinkin laskuria. Se kertoo minulle osatotuuden. Mutta kuten Helise taisi jossain ketjussa mainita on asia yhden ryypyn päässä, ei siis kaukana.
Ihmiset täälläkin paljolti ovat sitä mieltä että alkoholismi on ja pysyy.
Kalastaja joenvarrella on lähellä isoa saalista. Kulkee joenvartta pitkin. Kalastelee ja jatkaa kulkuaan. On koko ajan lähellä mutta ei vaan tärppää. Jatkuvana vaarana on pudota jokeen liukkailta kiviltä. Kalastaja on kokenut ja viisas. Osaa katsoa vaarapaikat ja toimia harkiten.

Kuuluisa englantilainen tiedemies Kelvin sanoi kerran: Vasta sitten kun voimme käsittelemämme asian mitata, voimme sen myös ymmärtää.
( Tekniikan peruskirja vuodelta 1953)

Varmasti irtiottovaiheessa aika on käyttökelpoinen mittari. Sitä käytin minäkin, kyllä siinä ensimmäisten viikkojen aikana tasan tarkkaan tiesin kauanko on…

Mutta, siitä eteenpäin, on siinä jotain ihan muutakin kuin aika.
En osaa sanoa onko se edes pelkkää etäisyyttä, luultavasti se on jotain monimutkaisempaa ja “syvällisempää”.
Asennoituminen koko ongelmaan on muuttunut aivan erilaiseksi. Alkuun oli tietysti kysymys kovin henkilökohtaisesta ja läsnäolevasta asiasta, siinä oli mukana ennakkoluuloja, jotain mielitekoja entiseen elämäntapaan, epäilyksiä, asia näytti kovin suureltakin, jotenkin se lohkaisi osansa koko ajatusmaailmasta.

En näe asiaa siten että pelkästään ajan kuluminen olisi muuttanut asennettani, ajatteluani, päihdeongelman muuttumista jostain minun sisäisestä asiastani sellaiseksi joka on jossain minun ulkopuolellani, tässä maailmassa ja tässä yhteiskunnassa, minunkin sosiaalisissa verkostoissani toki, mutta sitä ei kuitenkaan enää edes voi kokea samanlaisena, omassa päässä olevana mörkönä.

Muutoksia on tapahtunut. Ei se tietenkään sitä tarkoita, ettenkö niin halutessani saisi alkoholisoiduttua uudelleen. Mikäpä sen estäisi?

Joo, ehkä koko mittausajatus on väärin aseteltu tapa lähestyä kysymystä. Monen asian summaa ei ole helppo mitata yhdellä mittarilla.

Puhallusratsia pari viikkoa sitten: 0,00 hyvää päivänjatkoa.
Aina ei näin ollut. Mittarilla todettiin etäisyyttä olevan. :smiley:
Pitipä taas keksiä.
Mittasinpa etäisyyttä lauantainakin kun olin kaupoilla ostoksilla. Oikein harmitti kun tuli ilta enkä kerennyt hiihtämään… etäisyyttä sekin.

Tuossa se on!
Kun ajatukset on muualla kuin päihteissä se on kunnossa. Metsänreunanmies yritti mitata väärää asiaa. Ei ole etäisyyskyksymys vaan se miten paljon ajatuksista pyörii alkoholissa. Kun nollaan on päästy on kunnossa.

Kaikki sen yli on elämän tuhlausta. Toisilla päämäärään pääsy kestää vaikka monta vuotta ja toisilla vähemmän. Siksi sitä ei voi ajassa mitata.

Lopputulos ratkaisee eikä käytetty aika.

Niinpä kyllä.
Tosin jo kysymystä hahmotellessani myönsin että voin olla hakoteillä koko mittausajatuksen suhteen.
Olipa sitten mitattavissa tai ei, niin tuskin se mittayksikkö ainakaan tunti tai päivä tai vuosi on.

Jos olisi, niin silloin tietysti tämä ongelmattomuuteni (päihteiden suhteen) olisi tänään parempi kuin eilen ja huomenna vielä tätäkin päivää parempi. Niinhän asia ei tietystikään ole. Kun ongelma on poistettu -meni siihen sitten aikaa ja voimia miten paljon kullakin menee- niin ei se siitä sen kummemmaksi muutu. Pelkästään sillä että aikaa kuluu, muutenhan elämässä ja elämäntavoissa voi tietysti tapahtua muutoksia vaikka huonompaankin, mikäpä niitä ennustaisi.

Mutta, kun haluttu lopputulos on saavutettu, niin siinä se on. Se voi jokaisella olla erilainen, erilaisia kun nämä elämämme ovat. Jonkinlaisena optimina minäkin tuon asian suhteen pidän tätä jo pitkään vallinnutta tilannettani, eli sitä että henkilökohtaisella tasolla päihdeasian murehtimiseen menee pyöreä nolla promillea ajatustoiminnasta.

Olisko se sitten se mittayksikkö?

Re: RC piirtää ja kertoo
ViestiKirjoittaja paarma » 14 Marras 2009 03:30

[i]Mulle vuosilla onkin erityinen merkitys. Ekaksi: en usko kenenkään raitistuneen, jos ei yhtä vuotta pysy juomati.

Tokaksi: Minua vituttaa se, miten viisasta pelasin kun olin ollut vuoden juomati.
Kolomanneksi: Minua vituttaa se, miten viisasta pelasin kun olin ollut kaksi vuotta juomati.
Neljänneks: Minua alkaa pikkuhiljaa vituttaa se, miten viisasta pelasin kun olin ollut kolme vuotta juomati.[/i]

=> Siis eihän tuo mittaaminen ole mielestäni huono asia ja siinä matkan varrella asiat ja ajatukset
tuulettuvat ja muuttuvat, jos niin on käydäkseen. Jotenkin niihin vuosiin tulee nälkä, muttei itsetarkoituksena,
toivottavasti. Itsellehän niitä “kerää” ja kyse on ihan tavallisesta, päihteettömästä elämästä, joka on juopolle ihme.

Onko kyse sitten laadusta tai määrästä ? määrä tuo laatua sillä tavoin, että pakkohan muuta on tapahduttava ! :smiley:
Jos mikään ei muutu, niin onhan se sitten muuttumatonta ja tuttua helvettiä,
mutta se onkin sitten vain sitä yhtäjasamaa ja itse olen sen jo katellut

Ajan mittaamisessa ei tietenkään ole mitään pahaa. Ei edes arveluttavaa, se kun tapahtuu kans kovin luonnollisesti, muiden hommien ohessa. Kyllä muuten minäkin tiedän, ja hyvin pienellä muistelemisella ja laskutoimituksella osaan kertoa kauanko on aikaa siitä kun lopetin alkoholijuomien käytön kokonaan. Ehkä siihen vaikuttaa sekin että aika pian lopettamisen jälkeen tulin tänne plinkkiin juttelemaan kaikenlaisista asioista.

Sensijaan en muista milloin lopetin tupakanpolton. En edes vutta, vaiokka se oli ehkä suurempi elämäntapamuutos, terveyden kannalta tärkeämpikin, ja otti muuten kovemmalle kuin juomisen lopettaminen. Sitä ei vaan tullut painettua mieleen, muistan vain että vuosikymmenet tuli ketjussa poltetua ja kai siitä kohta kaksikymmentä vuotta on , siitä lopettamisesta.

Tuo maininta että 1970 ei nimittäisi raittiiksi ketään joka ei vuotta ole selvänä ollut, ymmärrän kyllä että jonkinlainen rajahan siinäkin on oltava. Muutenhan menee mitäänsanomattomaksi koko ilmaisu. Ja toisaalta on ihmisiä jotka elävät kuin tuuliviirit, saavat ahaa-elämyksiä vähän väliä ja julistavat myös ympäristölleen aina sen uusimman kääntymyksensä -menipä sitten parempaan tai huonompaan suuntaan. Jos heidän puheisiinsa ja itseotettuihin määritelmiin uskoo, niin vastuu tosiaan on kokonaan kuulijalla. Eivät he kaikki ihan oikeasti ja täysillä usko itsekään omiin puheisiinsa kuin korkeintaan just sen hetken jolloin jokin hehkutus suusta pursuaa.

Miten olennainen asia sitten on se, että on tuo nimike, arvonimi, leima, “raitis”?
Jos omalta kohdaltani ajattelen niin se pitävätkö muut minua raittiina, se ei juurikaan minua heilauta. Mahtavatko sitä juuri miettiäkään, en nyt niin kovasti julkisuudessa ja keskustelunaiheena ole että ehkäpä tuollaista asiaa ei kovin laajasti edes mietitä. Nyt kun tämä minimaalinen alle tonnin eläke takaa minulle leppoisan toimeentulon, ei tarvitse kovasti yrittää itseäni kaupata työntekoonkaan, eikä minun siinäkään asiassa koskaan tarvinnut alkaa esittelemään suhtautumistani päihteisiin. Ei se työn teettäjiä kiinnostanut. Se heitä kiinnosti miten pystyn työni tekemään, missä ajassa ja millä hinnalla, siinä ne pääasiat olivat.

Entäs, onko sillä merkitystä itselleni, sillä “raitis” -nimikkeellä?
Hiukan mutkallisempi juttu. Sanoisin että yleensä ei, mutta mahdollisesti jossain erityistilanteissa, jonkun asian yhteydessä, voihan sillä ollakin. Tuokin kuuluu niihin kysymyksiin jotka eivät ole mitenkään ajankohtaisia eikä semmoisia tule mietittyä. Kun asia on hoidettu kuntoon niin ei sitä tarvitse pohtia, tuommoistakaan. Muuten kuin ehkä ajankuluksi ja aivovoimisteluna tällaisessa mukavassa keskustelussa. No, voi olla että otan asian oikein mietintään, siinä on kyllä ulottuvuuksia, tuossakin kysymyksessä.

Minulle nimittäin raitis ja alkoholia käyttämätön henkilö ei välttämättä ole aivan sa,ma asia. En edes tiedä olenko minä kaikkein tiukimpien määritelmien mukaan “raitis” Alkoholia en käytä, alkuun en käyttänyt siksi että olin päättänyt lopettaa, nyttemmin siksi ettei ole minkäänlaista mielenkiintoa eikä halua käyttää. Syynä siis ei ole mikään puhdas raittiusaate tai ideologia, fanaattinen puhdasoppisuus tai helvetinpelko tai jollekin annettuja pyhiä lupauksia tms.
Lieneekö tämä sitten raittiutta ollenkaan, tämä minun päihteettömyyteni, en ole varma siitäkään.

Ehkä minun ei tarvitse siitäkään asiasta ihan ehdotonta kannanottoa nyt laatia, mietinpä sitäkin sitten joskus kun sattuu joutilasta aikaa olemaan ja asia siinä mielessä mietteisiini nousemaan.
Semmoinen mielipide minulla kylläkin on , että ihan mukavaa on elämä ilman juopottelua, ja kun juopottelu aiheuttaa niin paljon kaikenlaista harmia, niin jos jollain tavalla voin vähillä voimavaroillani olla mukana ehkäisemässä yleensä ongelmallista juopottelua nbiin tokihan yritän korteni kekoon kantaa. No, satunnaisia ovat nekin tekemiset, joten ei tuostakaan mielipiteestä ole minulle mitään rasitetta tullut. Mutta, toisaalta, kun en olniin kovin itselleni tai toisillekaan sitä raittiutakaan uhonnut, niin eipä ole tullut rasitetta siitäkään. Sen eteen ei henkilökohtaisella tasolla tarvitse tehdä sen kummempia, antaapa asian olla semmoisenaa, siinäpä se roikkuu mukana kun ei itse muuta tapojaan.

…niin…kukin tavallaan ja tahollaan…

Onhan sillä ajan mittaamisella ainakin ja edes jonkinlainen oheisarvoa asioissa…

Itselleni yksi vuoden tärkeimmistä päivistä on minun ja vaimoni hääpäivä… seuraava on kuudestoista… kuudentoista vuoden yhteiseloon kuuluu paljon kaikenlaista touhua ja tapahtumaa enkä silti halua unohtaa tuota aikaa ja päivää milloin aina uusi vuosi pyörähtää mittariin…

Raittiuden ajan kuluminen kulkee jouhevasti ja jopa mukavasti kun elää ja touhuaa…eikä liiaksi mieti päiviä, tunteja ja minuutteja… väistämätöntä kuitenkin on, että jostain päivästä tuo uusi vaihe elämästä on alkanut… ja itselleni on tärkeää myös muistaa tuo uuden elämisen alkamispäivä…

sitä en tarkkaan muista kuinka kauan meni juodessa ja kännissä… enkä jaksa sitä liiemmin pohtiakaan, koska mielestäni sen miettimisellä ei ole liiemmin positiivista vaikutusta kehitykseen.

Siispä Sukset jalkaan… ja toteuttamaan sitä itse elämistä!

[b]^^ VÄÄRIN.

1970 ei ole määritellyt vuoden perusteella mitään.

Silmä käteen ja oikolukemaan

SELVÄÄ tekstiä ![/b]

Perkele :laughing:

Minä vastaan VAIN omistani, en toisten lainauksista[size=200].[/size]

Raittius luonnollisena ja raittius uskonkappaleena sitäkö tarkoitat?
Eikö kumminkin se ole raitis joka ei käytä vaikka olisi ahdasmielinen, mitä se siihen kuuluu?
Yhtä hullua on eritellä kuka on oikea raitis ja määritellä kuka on oikea oikea alkoholisti ja kuka on oikea jalankulkija ja kuka oikea autoilija.

Minulla on jollain lailla tuloshakuinen ajattelutapa tässäkin asiassa. Ketju on hyvä, koska alkoholista etääntymiseenhän meillä on syitä. Etäisyyden saavuttaminen ja ylläpitäminen on oikeastaan koko raitistelun ydin. Mutta miten “laaduttaa” raittiuttaan? Ja missä vaiheessa koen itse olevani?
Leikkasin Lomapuiston tekstistä ylläolevan, koska erottelen eri aikajaksojen merkitystä samankaltaisin kriteerein. Alkoholismin aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen tarvitsee raitista aikaa eli etäisyyttä alkoholiin. Mikä sitten riittää saadakseen fysiikan ja psyyken kuntoon? Tästäkin on takuulla tutkimuksia, itselläni on jossain takaraivoni sopukassa arvio yhdestä vuodesta jonka tarvitsee palauttaakseen edes fysiikan entiselleen. En tiedä pitääkö paikkansa, riippuu luonnollisesti siitä mihin jamaan on itsensä juonut.
Tästä riippumatta pidän kalenterivuotta sellaisena etäisyytenä johon myös matkansa alkutaipaleella olevat voisivat tähdätä. Vuoteen mahtuvat kaikki entiset/nykyiset karikkopaikat ja vuoden etäisyydellä voi tuntea itsensä jo varmemmaksi. Kannattaa silti muistaa, että vuosikin koostuu yksittäisistä päivistä joten joka ikinen päivä sinällään on tärkeä.
iItse olen lopettanut kaikenlaisen mittaamisen aikoja sitten. Parhaana kannustimena raittiuden ylläpitämisessä toimii se, että halutessani voin listata niitä positiivisia asioita joita raittius on mahdollistanut. Siis mahdollistanut - ei tuonut automaattisesti mukanaan.
Tässä hieman sekavia heittoja hyvään aiheeseen. Palaan aamukahvin jälkeen ehkä vielä linjoille. :smiley:
…Palaankin jo nyt, koska kahvikupponen auttoi ydinkysymyksen selventämisessä. Ylemmissä ketjuissa kysytään joko suoraan tai rivien välistä lukien, kasvaako elämänlaadun määrä samassa suhteessa kuin raittiit päivät? Suhteutan tämän asian niin, että alkuvaiheessa raittiilla päivillä on enemmän merkitystä ja niihin kannattaa keskittyä enemmän kuin myöhemmin koska retkahdusvaara on suurempi. Vanhojen tapojen ja tottumuksien poiskitkeminen ja uuteen elämäntapaan opetteleminen vie aikaa ja vaatii työtä. Tätä prosessia on hyvä tarkkailla - myös mittaamalla.
Jossain vaiheessa tulee kuitenkin piste jossa elämänraamit ovat sen verran kunnossa, että juomisen aiheuttamia vahinkoja ei enää ole ja elämä rullaa tavallisten tavisten tapaan. Iloineen ja murheineen. Tässä vaiheessa etäisyyden mittaamisella ei enää ole mielestäni merkitystä. En ole tänä päivänä jollain mittarilla “mitattuna” sen raittiimpi kuin ensimmäisenä raittiina päivänänikään. Saiko kukaan koppia?

Hyviä huomioita taas edellisillä.

Raittius on kai yksi niistä sanoista joihin liittyy kovasti tunnelatauksia. Leimoja ja ennakkoluuloja, ortodoksiraitistelijoiden puristavia raamituksia ja aikansa eläneitä moraalin ja uskonnon ristisiitoksia -ei ihme että lähes kaikki entiset raittiusliitot ovat poistaneet nimestään koko sanan. Se oli niin täyteen sananselitystä ympätty termi että ihmiset alkoivat jo kammoksumaan sitä.

Ei sen olisi niin tarvinnut mennä, toisinkin olisi voinut käydä.Merkitykset kehittyvät yhteiskunnan sisällä ja ovat oman historiansa tuloksia.

Kai minäkin jotenkin raitis olen, kun kerran päihteillä ei merkitystä elämässäni ole. Silti kovin harvoin jos ollenkaan käytän tuota sanaa kun muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olen. Ihan siksi että en koskaan voi olla varma mitä mielleyhtymiä se kuulijassa herättää. Toki “alkoholisti” -sana on ainakin yhtä arvaamaton, kovia latauksia on siinäkin. Ja monenlaisia, se voi kuulijalle merkitä jotain aivan muuta kuin kuin puhujalle. Parempi on kai käyttää jotain neutraalimpia nimikkeitä jos haluaa tulla ymmärretyksi.

Täällä plinkissä asia kai on hiukan toinen, täällä keskusteleva porukka lienee sen verran laajakatseista että ymmärtää noiden nimikkeiden olevan moniselitteisiä eivätkä ole lukinneet ajatusmaailmaansa johonkin valikoituun ja muut poissulkevaan ymmärtämistapaan. Niinpä täällä asioista keskustelevat ymmärtävät että keskustelukumppaneilla saattaa olla noille sanoille erilainen tunne- ja sisältölataus kuin itsellä.

Andante nosti esiin sen, että niin ajanmittaus kuin muukin suhtautuminen on eri asian käsittelyvaiheissa erilainen. Tuloshakuisuus on yksi avainsanoista, mielestäni. Ellei mitään päämäärää ole edes sumuisena mielikuvana niin saattaapa siinä sotkeentua lillukanvarsiin ,etsiä jos jonkinlaisia sääntöjä ja rituaaleja jotta tuntuisi siltä kuin jotain olisi tapahtumassa.
Olen samaa mieltä siinä, että alkuvaiheessa, kun irrottautuminen vanhasta ajattelusta, siitä alkoholistisesta, on kesken, aikaa tarvitaan.Ehkä se vuosi on jonkinlainen karkea arvio, kaikkien vuodenkiertoon liittyvien vakiotilanteiden tultua eletyksi keskittyen johonkin muuhun kuin alkoholiin. Ehkä. Hyvinkin joillakin voi irrottautuminen tapahtua nopeammin ja joillakin voi mennä vuosia niin että sama vanha ajatelutapa vaan kummittelee ja nostaa päätään vähän väliä.

Uskon, että tavoitteenasettelulla on merkityksensä.
Mitä selkeämmin pystyy itselleen selvittämään mitä todella haluaa suhtautumisensa alkoholiin olevan , sitä helpompaa on päästä juuri siihen lopputulokseen.
Keinot saattavat sitten olla kovinkin yksilöllisiä, itsekukin sen kai parhaiten tiennee miten omaan päähän parhaiten asiat perille menevät.

Oikeassa olet. En erottanut lainausta omasta tekstistäsi. Luin huolimattomasti. [size=85] (olisi viestisi ehkä ilman kiroiluakin huomiokynnykseni ylittänyt, mutta kyllä nyt tuli selväksi)[/size]