Esittäytyminen

Hei kaikki,
löysin vasta tieni tälle palstalle ja olen lueskellut aloituksia suurella mielenkiinnolla.
Elämässäni on tapahtunut jonkunlainen käännekohta tämän kevään aikana ja olen alkanut ensimmäistä kertaa käsittelemään alkoholismin varjostamaa lapsuuttani ja sen aiheuttamia traumoja minussa ja kaikkea sitä mikä minussa on tänäkin päivänä vialla.
Olen vasta viimeviikkojen aikana alkanut käsittämään miten paljon lapsuudenkokemuksilla on ollut vaikutusta siihen minkälainen ihminen olen tänä päivänä ja että kärsin läheisriippuvuudesta ja toistan tiettyjä kaavoja elämässäni jatkuvasti kaiken suhteen.
Elämäni on päällisinpuolin hyvinkin mallikasta ja lähimmät ystäväni, joille olen hiukan avannut tuntojani viime aikoina, ovat olleet täysin hämmästyneitä ikävistä fiiliksistäni koska olen kuulemma niin täydellisen täysipainoinen ja ihana ja täydellinen ihminen kaikinpuolin. :unamused: Minusta on uskomatonta että sisälläni voi koko ajan olla käynnissä niin suuria myllerryksiä ja ahdistusta ja masennusta ja silti mikään siitä ei pääse ulos vaan kaikki näyttää olevan ihan kunnossa.
Isäni oli alkoholisti ja muistellessani lapsuuttani muistan päällimmäisenä ahdistavan yleisfiiliksen, tietynlaisen turvattomuuden tunteen ja sen että minua ei ole huomioitu, minusta ei ole välitetty niin kuin olisi pitänyt. En syytä vanhempiani koska myös isäni kasvoi alkoholistiperheessä ja ei ollut terve hänkään, vanhempani tekivät parhaansa ja tiedän heidän rakastaneen minua ja sisaruksiani, vaikkakaan eivät osanneet rakastaa kai oikealla tavalla. Isäni kuoli alkoholistina kymmenisen vuotta sitten.
Minä olen itsekin ollut riippuvainen alkoholista ja huumausaineista nuorempana, tuon elämän katkaisi ensimmäisen lapseni syntymä, nykyään en juo tippaakaan, en voi ottaa edes yhtä tuoppia koska en voi ikinä tietää milloin lähtee käsistä, parempi on olla kokonaan ilman.
Haen jatkuvasti hyväksyntää ulkopuolisilta ihmisiltä, varsinkin miespuolisilta, vaikka olen naimisissa. En ole koskaan fyysisesti pettänyt miestäni mutta minulle on ylettömän tärkeää että minua pidetään viehättävänä. Samalla tunnen oloni varsinkin miespuolisessa seurassa erittäin epävarmaksi ja joudun todella skarppaamaan ja ponnistelemaan pitääkseni yllä tiettyä roolia tai käyttäytymismallia jonka olen omaksunut.
Tuntuu että muutoinkin kaiken sen, mitä olen ja mitä teen, sanelee muut ihmiset. Ei niin että he sanoisivat minulle mitä tehdä ja miten olla vaan yritän tulkita heidän mieltymyksiään ja tehdä sen mukaan. En siis elä lainkaan niin kuin itse tahdon elää vaan täysin muille ihmisille ja se on hirveän surullinen asia!
En tiedä yhtään miten voisin vapautua näistä kieroutuneista käyttäytymismalleistani ja tästä läheisriippuvuudestani, tuntuu että kaikki tekoni ovat tuhoontuomittuja koska en tee niitä tavallaan täydestä omasta tahdostani sydämellä vaan toistan vain samaa kaavaa aina vain uudestaan.
Ehkä tämä tänne palstalle rekisteröityminen on taas yksi askel toipumisen tiellä, käsittelen näitä asioita todellakin aivan ensimmäistä kertaa elämässäni. Pelottaa samalla mutta ajatus vahvasta minästä, kyvystä olla oikeasti oma itsensä vie eteenpäin ja luottamus siihen että Jumala kulkee rinnalla koko ajan.
Kertokaa mielipiteitä, ajatuksia ja olkaa armollisia please :slight_smile:

Hienoa että olet löytänyt tänne!
Toipuminen alkaa kullakin omalla tavallaan. Itse olen saanut todella paljon apua alkoholistien aikuisten lasten vertaistuki ryhmästä. Voit käydä tutustumassa asiaan aal.fi sivuilla.
Olen saanut ryhmässä apua ja oppinut muuttamaan toimimattomia käyttäytymistapojani ja ajattelukaavojani jotka eivät johda muuhun kun kasvavaan pahaan oloon.
Tekstistäsi löytyi paljon yhtymäkohtia omaan menneisyyteeni ja uskon että sinäkin pääset eteenpäin kun vaan jaksat yrittää!! Itse olen onnelinen siitä että sain toipumisen alkuun 2,5 vuotta sitten. Päivä kerrallaan!

Voi hyvin!!

-Vilppu- :sunglasses:

Heippa!
Olen 39 vuotias yhden ihanan pimun äiti. Lapsuuteni tausta sisältää lyhykäisyydessään Alkoholisti isän joka oli varsinainen narsisti ja äitini joka oli pelokas ja heikko alkoholisti/ lääkkeiden väärinkäyttäjä jolla vielä vakavia mielenterveys ongelmia. Poliisit kävi meillä niin säännöllisesti että toivat jo mukanaan minulle karkkia. Väkivalta ja riidat hallitsivat perhe elämäämme ja itse sain aikuistua todella varhain sekä oppia pitämään itsestäni huolta.
Nuoruudessani käytin alkoholia itsekkin hyvin holtittomasti mutta jo noin 15 vuotta olen ollut kuivilla ja otan vain satunnaisesti pari kolme kertaa vuodessa. Perhe elämämme keskellä kehitin itselleni kuitenkin aika kyseenalaisia keinoja selvitä pahasta olosta. Viiltely ja syömishäisriö. Itsemurhaa yritin kolmetoista vuotiaana. Nämä ovat olleet poissa jossain taustalla jo kymmenisen vuotta. Äitini raitistui vuonna -96. Isäni kuoli juomiseen -97. Kuitenkin jostain syystä vuonna 2008 marraskuussa äitini ratkesi taas juomaan ja alamäki oli valmis. Tämä oli minulle traumaattinen kokemus ja näin olen nyt tämän kesän aikana itsekkin alkanut taas oireilla. En juo mutta syömishäiriöni on palannut ja tilanne kärjistyi itsenäisyyspäivään jolloin sain tikit taas. Olen surullinen ja häpeissäni koska ikänikään ei näytä suojelevan minua haitallisilta jo huonoiksi havaituilta selviytymiskeinoiltani. En ole siis viisastunut vuosien varrella paljoakaan. Uskon kuitenkin että elämä vielä voittaa. Äitiini olen joutunut tekemään aika suurta pesäeroa että itse nyt jaksaisin.