Eropäätös vihdoin tehty. Tulevaisuus mietityttää silti.

Lähes 16 vuotta yhteiseloa takana. Alusta saakka suhdetta on värittänyt miehen runsas päihteiden käyttö.
Jotenkin tilanteeseen on vaan turtunut ja sopeutunut useista ylilyönneistä huolimatta.
Nyt ollaan kuitenkin pisteessä, ettei vaihtoehtoja ole ja ero tulee.
Suren, kuin hullu. Suren ihmistä, joka mies voisi ilman päihteitä olla. Todellisuudessa tiedän, ettei tule koskaan päihteitä jättämään ja ymmärrän, etten todellisuudessa edes tiedä, millainen ihminen hän olisi raittiina.
Suren myös suhdetta, jota en koskaan saanut. Suhdetta, joka on ollut olemassa vain omissa haavekuvissani.
Ja pelkään. Pelkään enemmän, kuin mitään, että pyörrän taas pääni ja jään tähän paskaan, koska se on helpompaa, kuin koko elämän muuttaminen.
Tilannetta hankaloittaa se, että mies on edelleen saman katon alla. Makaa sängyssä ja varmasti uskoo ja toivoo, että tilanne menee ohi, kun vaan sulkee silmänsä. Raitistumislupauksia ei ole tullut nyt kertaakaan. Ei pienintäkään halua avun hakemiseen, vaikka on menettämässä perheensä. Se kyllä avasi silmiäni lisää.
On luvannut lähteä maanantaina, kunhan löytää paikan, mihin mennä. Luvannut poistaa itsensä kirjoilta maanantaina myös. En usko, en luota. Olen hakenut käräjäoikeudelta päätöstä yhteiselämän päättämisestä, että tiedän saavani miehen täältä pois pakolla, jos ei suosiolla lähde.
Ahdistaa. Tiedän, että vähän helpottaa, kun mies lähtee. Pääsen alottamaan suruprosessin kunnolla.
Sekavaa tekstiä. Pakko vaan saada ajatuksia ulos ja samalla toivon, että löytyisi joku, joka on samassa tilanteessa, tai kokenut saman.

Tuo on niin totta, että elämään alkoholistin kanssa vain turtuu… Ja varsinkin jos on niitä parempiakin aikoja. Ihminen on outo, toivo ja ehkä uskokin parempaan saa monen jatkamaan.

Itsellä myös suuri pelko että jälleen pyörrän päätökseni. Toisaalta, nyt tuntuu jotenkin vahvemmalta tuo tehty päätös. Silti, jo nyt huomaan ajattelevani että onhan hän hyvä puoliso ja isä selvänä ollessaan. Järki ja tunne eivät pelaa yhteen… Olen kuitenkin päättänyt antaa järjen voittaa.

Toivotaan että sun miehesi oikeasti lähtisi maanantaina. Helpottaa omaa olemista kovasti kun toinen on poissa. Ainakin minulla. Voimia sulle!

Kiitos vastauksesta, Lopullisesti!
Olen kuluttanut eilisen päivän, yöhön saakka, näitä ketjuja lukien. Jotenkin saa voimia kohtalotovereiden teksteistä.
Huomaan, etten ole tällä hetkellä ihan oma itseni. Kirjoitan vieraalla “äänellä”…en tiedä, kuuluuko se tähän alun shokkivaiheeseen. Eihän eroaminen ikinä helppoa ole.
Tarkoitus olisi mennä aamulla töihin. Pelottaa, miten jaksan ja selviän. Saanko itkukohtauksia? Syöminen ja nukkuminen on vaikeaa, joten olo on ihan fyysisestikin heikko, mutta en tahtoisi ottaa sairaslomaa, koska ajattelen, että mahdollisimman normaalin arjen jatkaminen, on parasta lääkettä.
Joudun keräämään kaiken tahdonvoimani, etten ala sääliä holistia. Siitä, että menettää perheensä, kotinsa, kaiken. Joutuu lähtemään jonkun toisen nurkkiin, kunnes saa asunnon jne.
Mutta fakta on se, että tämä tilanne täytyy saada poikki ja miehen on lähdettävä. Kenenkään psyyke ei kestä, jos ollaan saman katon alla, kunnes mies saa asunnon. Siihen voi mennä kuukausia.
Kirjoittelen lisää sitä mukaa, kun voimia ja intoa löytyy. Ehkä tästä on apua nyt ja myöhemmin.
Suunnitelmissa olisi listata paperille mahdollisimman paljon miehen ylilyöntejä ja huonoja aikoja, joita muistissani on. Kaikkia en muista millään, mutta kyllä niillä muistissa olevilla yhden vihkon täyttäisi. 16 vuoden sisään mahtuu niitä liikaa.

Hei Merihelmi! Ajatuksesi ovat aivan samoja, jotka pitävät minua yhdessä alkoholistin kanssa. Sääli on noussut pintaan entistä enemmän, miten raaskin jättää toisen, kun selväpäisenä kuitenkin aina katuu juomistaan eikä haluaisi elää niin kuin elää. Mutta halu muutokseen ei kuitenkaan ole tarpeeksi vahva.

Minä pelkään myös, että pyörtäisin päätökseni. Oma juopponi ainakin osaa puhua ja luvata kuunkin taivaalta, ja siinä hetkessä varmasti uskoo lupauksiinsa itsekin. Meidän tapauksessa minä olisin lähtijä. Toisaalta ehkä olisikin helpompaa aloittaa kokonaan uusi elämä uudessa kodissa, mutta toisaalta tuntuu, että putoaa tyhjän päälle. Lisäksi muutto ja kaikki käytännön järjestelyt. Tuntuu, että olisi helpompi istua tässä sohvalla odottamassa, että ukko häipyy.

No nyt meni taas omien asioiden vatvomiseksi. Tsemppiä sulle ja kerrohan kuulumisiasi, jos vaan jaksat. Muiden selviytymistarinat tuovat lohtua ja toivoa itsellekin.

Kiitos Nalkuttava akka!
Ensiksi tsemppiä sinullekin!
Täällä sinällään “helpompi” tilanne, että mies ei kadu juomistaan, eikä näe juomisen olevan syy mihinkään. Ylilyöntejään katuu jonkun verran, mutta laittaa ne humalan piikkiin. Ja siitähän ne johtuukin, mutta sen vuoksi vielä hullumpaa, ettei koe alkon käyttöä ongelmaksi.
Apua ei ole koskaan edes suunnitellut hakevansa. Muutaman kerran ollut pakotettuna a-klinikan asiakkaana, lastensuojelun määräyksestä, mutta kieltänyt ja kaunistellut sielläkin, niin eipä siitä ole hyötyä ollut.
Mies on käyttänyt rajusti alkoa jo ennen mua. Lisäksi huumetaustaa ja meidänkin suhteen aikana ollut retkahduksia myös aineisiin. Lääkkeitä käyttää myös. Sekä reseptillä, että katukaupasta, mitä sattuu saamaan. Myös kannabiksen käyttö on runsasta.
Ylilyöntejä on ollut koko suhteen ajan, mutta nyt muutaman viimeisen vuoden aikana tilanne on selkeästi pahentunut ja agressiivisuus lisääntynyt.
Mulla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja, kuin erota. Pakko ottaa pää pois perseestä ja pelastaa lapset. Mulla on helvetilliset itsesyytökset siitä, että oon antanut tän jatkua näin kauan ja näin pitkälle. Mikä helvetti siinä on, että vuosi toisensa jälkeen vaan halusi uskoa, että nyt kaikki muuttuu?
Mä oon niin vihanen itselleni ja surullinen lasteni vuoksi.

Niin ja tää mun alkkis ei koskaan lupaile parannusta, taikka ruikuta, että antaisin anteeksi, että jatkettais yhdessä. Sponttaania anteeksipyyntöä en ole saanut koskaan. Vasta, kun olen käskenyt pyytää anteeksi, niin vaivautuneena on sen sanan saanut suustaan.
Tässä erotilanteessa lähinnä vittuilee mulle siitä, kuinka helppoa mulla on, kun saan lasten varjolla pitää asunnon ja hän joutuu tyhjän päälle.
Olen vaan todennut, että itsepähän on tilanteen aiheuttanut ja nyt saa korjata satonsa ihan itse.

Myös minun miehellä myös huumetaustaa. Meidän suhteen aikana tosin ei ole varsinaisesti käyttänyt, kannabista polttanut vuosia sitten muutaman kerran. Lääkkeitä kyllä käyttää paniikkioireisiin, mutta lääkkeet tulevat katukaupasta. :confused:

Tämä olisi sitten vuoden viimeinen päivä. Toivon että Merihelmi sun työpäivän jälkeen kotona odottaa iloinen yllätys ja mies on lähtenyt. Parempaa uutta vuotta meille kaikille!

Meillä meni liiankin hyvin miehen lähtö ja tän illan oon vaan itkenyt.
Lähti suosiolla. Poisti kirjat ja jätti avaimet.
Viimeinen yö puhuttiin. Valvottiin ja puhuttiin. Miehestä kuoriutui se mies, johon aikoinaan rakastuin. Koko sielu huusi, että älä päästä irti. Kainalokkain nukuttiin, mies heitti mut töihin. Lähti pakkaamaan. Poisti kirjat ja lähti.
Tosi hyvä mieli meidän keskusteluista ja vielä parempi mieli siitä, että pysyin päätöksessäni, mutta ruumis ja sielu huutaa tuskaa. Ei auta ottaa, kuin päivä kerrallaan.