Eroon kannabisriippuvaisesta puolisosta

En tiedä miten aloittaisin, olen ihan poikki ja rikki.
Olemme olleet yhdessä yli vuoden ja mies on käyttänyt koko tämän ajan kannabista päivittäin, useasti päivässä.
On polttanut nyt yhteensä n.3-4 vuotta eikä loppua tahdo näkyä.
Itse poltin ennen myös, ja polttaminen vaan paheni kun tapasin hänet, monet päivät olimme vaan kahdestaan paukuissa eikä tehty oikein mitään muuta, toi elämä masensi mua koko ajan.

Miehellä ei ole ollut ollenkaan työpaikkaa, kämppä ollut hirveessä kunnossa todella usein ja toiminut vaan kavereitten ja hänen polttamispaikkana. Nyt itsen olen ollut kuivilla 2 kuukautta enkä enää ikinä halua siihen helvettiin uudestaan, kärsin läheisriippuvaisuudesta jakäyn viikoittain psykiatrilla ja tämä vaikeuttaa tilannetta suuresti.

Ja tämä on kamalinta, meillä on ainutlaatuinen ja ihana suhde, rakastamme toisiamme niin paljon sitä en ole koskaan epäillyt, ainut ongelma mikä tekee tästä mahdotonta on tuo hänen riippuvaisuutensa.
Olen itkenyt päivittäin viimeiset puolivuotta tästä asiasta, lupaa olla polttamatta ja joka päivä pettää lupauksensa, on tähän asti sanonut että pystyy kyllä vähentämään mutta tänään hän myönsi, hän ei siihen kykene eikä pysty että se tuntuu liian raskaalta ja että hänen tekee niin paljon mieli polttaa.

Hän itki mulle miten hän ei halua enää loukata eikä kiduttaa mua vaan että olisi parempi erota.
EN HALUA SITÄ MIKSI HÄN EI VAIN VOI MUUTTUA, ei se voi olla niin vaikeeta olla viikosta se 4-5 päivää polttamatta ja harrastaa sitä sitten viikonloppuna. Mutta hän ei kuulemma pysty ja nyt mun on pakko jättää se, en vain tiedä pystynkö siihen, mietin meiän kaikkia ihania muistoja ja kaipaan hänen viereensä niin kovasti, sitä hellää ja lämmintä halausta ja sitä ääntä mikä aina rauhoittu mut ja lohdutti mua. Ikävöin häntä.

Tuntuu että elämä loppuu tähän, en pysty olla ilman häntä en vain pysty, hän on mun sielunkumppani ja tää tuntuu niin pahalta ja tekee niin kipeää. En vaan halua tulevaisuutta huumeriippuvaisen kanssa koska tiedän että se ei johda mihinkään enkä voi koskaan olla onnellinen.

Haluaisin vaan tulevaisuuden hänen kanssaan enkä kenenkään muun, kukaan ei vedä vertoja.

Kuulostaa varmaan kamalalta mutta tollasia asioita mun päässä pyörii enkä tiedä miten päin olla.

Voiko tollanen ihminen koskaan muuttua?

Vastauksena kysymykseen, voiko ihminen muuttua, vastaus on, että voi, kun hän itse haluaa sitä riittävän paljon.

Mun mies poltti 10 vuotta kannabista suuria määriä. Lopulta flippasi päässä niin, että oli hiuskarvan varassa tappaa itsensä. Kun henki ei lähtenytkään, lähti hakemaan apua itselleen ja ollut nyt yli vuoden täysin ilman. Olemme törmänneet vasta tämän vuoden aikana joten en (onneksi) ole tuntenut häntä kannabis-riippuvaisena vaan täysin uutena ihmisenä, joka sen alta on kuoriutunut.

Anteeksi toi mun edellinen viesti, olin vaan tosi sekasin ja kuulostankin ihan typerältä, kyllä mä tiedän miten asiat ovat.

Mes haki tänään tavaransa ja mä hain omani, nyt se sitten tuli mitä oon kauan pelänny ja odottanu kauhulla, ero.
Ero toisesta, tuntuu että musta vietiin toinen puolikas, ja surettaa niin paljon enkä tiiä miten päin olla.
Surettaa miettiä että se on yksin siinä asunnossa, yksin ongelmien kanssa, ilman vanhempia tai kunnon ystäviä. Ilman mua.

Sovittiin että ollaan nyt erossa, ja palataan yhteen vasta sitten kun mies pystyy teoilla todistamaan että on vähentänyt päivittäisen polttamisensa pelkästään viikonloppuihin. Se olisi mun unelma ja toive, vain viikonloppuna hän polttaisi ja arkipäivät olisi selvänä olemista ja toisen seurasta nauttimista, ulkoilua, yhteisen tulevaisuuden suunnittelua ja sitä mieskin haluaa, sitä en epäile mutta en tiedä pystyykö hän siihen.

Masentaa niin paljon lukea viestejä täältä että kun puoliso ei ole vain muuttunut, vaikka se on antanut toiselle uuden ihanan ja selvän elämän, toinen puolisko on jäänyt edelleen siihen huumekierteeseen ja molemmat ovat menettäneet toisensa, se on vaan niin kamalan surullista. En halua että meille käy niin.

Mies itki tänään että miten olen hänen kaikkensa, ja että hänellä ei ole koskaan ollut yhtä rakasta ihmistä kuin minä ja hän ei halua mua menettää.

Haluaisin toivoa ja uskoa taas, sadannen kerran mutta en tiedä uskallanko. Milloin tää helvetti loppuu? Millon saan varmuuden asioista?

En halua selvitä vaan elää.

Moi!

Älä turhaan pyytele anteeksi. Ei tossa sun ekassa viestissä mitään typerää ollut. Ja vaikka olisikin, niin saa olla. Mun mielestä tää on just se paikka missä saa purkaa myös ne typeriltä tuntuvat fiilikset, joita ei kehtaa livenä kenellekään tunnustaa. :slight_smile:

Ihan muutama juttu. Olet ilmeisesti vielä suht nuori? Jotain päälle 20? Nyt kannattaisi miettiä asioita myös vähän pidemmällä tähtäimellä, vaikka kokemuksesta tiedän, että se ei ole helppoa.

Tähän kannattaa nyt keskittyä oikein huolella. Millaisena näet tulevaisuuden ihmisen kanssa, joka ei käy töissä? Kävisikö hän töissä mikäli lopettaisi polttelun? Onko sinulla haaveena saada jossain vaiheessa perheen lisäystä? Millainen isä miehesi olisi? Entä millainen esikuva lapsille? Jaksatko sinä olla ainoa, joka kantaa vastuun perheen taloudellisesta puolesta? Mitä voit menettää, jos jäät tähän suhteeseen? Entä mitä voit saavuttaa, jos lähdet ja löydätkin jonkun vielä ihanammat sitten joskus, kun olet itse kunnossa?

Itse tiedän, että mun exä on mun sielunkumppani. Kun me olaan yhdessä kaikki on niin luontevaa. Meidän ajatukset käy yksiin, täydennetään sopivasti toisiamme. Tämä ajatus on vain vahvistunut nyt kun olen tapaillut muita miehiä. Exä on mulle tärkeä ihminen edelleen ja varmasti aina. On vain asioita, joiden takia ei voida olla yhdessä, mutta en ole surullinen enää. Ikä tuo muutosta. Olen itsenäinen, vapaa, nautin elämästäni näin. Molemmilla on parempi. Exä on kasvanut ihmisenä valtavasti eron jälkeen. Tullut vastuunsa kantavaksi aikuiseksi mieheksi.

Älä soimaa turhaan itseäsi, jos asiat eivät muutu heti, jos sinä et muutu. Elämää on vielä paljon jäljellä ja asioiden on parempi tapahtua omalla painollaan. Pääasia, että jotain tapahtuu, etkä jää vain roikkumaan vuosiksi. Jos miehesi pelkästään polttelee, niin ihan varmasti hän kyllästyy siihen joskus ja haluaa ainakin vähentää. Sinä et voi kuitenkaan päättää sitä, koska tuo päivä on, eikä sitä kannata jäädä odottelemaan. Jos rakastatte toisianne valtavasti, niin silloin ero ei ole mikään loppu. Yhteen voi aina palata, jos asiat muuttuvat.

-D

Tiedän, en näe mitään tulevaisuutta hänen kanssaan kun hän käyttäytyy tuolla tavalla, siksi tämä ero on ainoa ratkaisu, joko hän jossain vaiheessa herää todellisuuteen että mitä olen oikein menettänyt tai sitten hän ei sitä ymmärrä ja jatketaan molemmat elämäämme, ja tämä on juuri se surullisin asia.
Uskon että hän kävisi töissä jos hän ei polttaisi, vime talvena oli hetken aikaa töissä ja joka aamu heräsi töihin ja hoiti hommansa kunnolla, kertoi minulle iloisena mitä siellä oli tapahtunut yms. Senkin pilasi se että yhtenä iltana sääti itselleen pajaria ja sai sitä vasta keskiyön jälkeen ja masentui ajatuksesta että pitäisi herätä kuuden tunnin päästä, eikä ole edes vielä polttanut.

Tiedän että isänä hän olisi hyvä jos saisi elämänsä raiteilleen ja pystyisi kontroloimaan polttamistaansa eikä se hallitsisi häntä.

Mieheni on ollut painin em-mestari ja paininut 13 vuotta, mikä loppui n. 4 vuotta sitten. Hän oli todella lahjakas ja oli monissa lehdissä ja uskon myös tämän olleen yksi syy polttamiseen, loppuun palaminen. Vanhemmat vaativat häneltä hyvin paljon ja kun ei enää jaksanut painia, ei saanut viikkorahaa yms. :open_mouth:
Mies on ollut myös uskossa melkein koko ikänsä, tosin ei enää ole.

Tälläiset asiat saavat minut toivomaan, että ehkä vielä jonain päivänä mutta tiedän että näin se ei toimi että höösään hänen asioitaan ja käyttäydyn kuin äiti ja katson hänen toimimistaan läpisormien ja annan aina anteeksi. Miksi hänellä olisi edes motivaatiota lopettaa kun aina annan tolvailun anteeksi ja olen onnellinen tyhjistä lupauksista.

Kiitos Dahlia, olen lukenut usein kirjoituksiasi ja sinä ja muut täällä päihdelinkissä ovat osasyy siihen miksi laitoin tähän stopin, lopullisesti. Enää en tuohon helvettiin astu.

Tämäkin kuvio lienee tavallista urheilupiireissä. Kun se. mikä on ollut pitkään koko elämän sisältö loppuu, niin ei siihen ihan helposti saa jotain tilalle. Päihteet ovat näköjään olleet se korvaava tekijä miehellesi.Toivottavasti hän kuitenkin vielä jaksaisi joku päivä uskoa, että elämästä voi löytyä paljon muutakin mielekästä tekemistä. Olisiko masennus tässä päihdeongelmaa pahempi? Vai toisin päin? Toi on siitä vittumainen oravanpyörä, että molemmat ruokkivat toisiaan.

Kyllä sun miehestäs löytyy sitä päättäväisyyttä lopettaa päihteiden käyttö halutessaan. Onhan hän osoittanut kykynsä jo aikaisemmin. Vaatii aikamoista sitkeyttä ja päättäväisyyttä päästä noin pitkälle ja menestyä siinä mitä tekee. Hänellä siis on ne ominaisuudet siellä, jos vaan haluaa niitä käyttää.

Mun exä on sanounut, että olen toiminut ihan oikein, kun pistin hänet siihen tilanteeseen, että oli pakko muuttaa omaa käytöstään. Muutoksen on kuitenkin lähdettävä omasta halusta. Siinä ei saa olla pakkoa, uhkailua tai syyllistämistä. Mä vaan loppuvaiheessa totesin hyvin rauhallisesti miten asiat on. Mitä mä haluan ja sanoin, että mies saa tehdä ja vetää ihan mitä itse tahtoo, mutta mua se ei nää kuin selvänä. No eihän se ole ihan niin helppoa, mutta tämä vastuun luovuttaminen ja oman elämän haltuunottaminen on tehnyt meille molemmille hyvää. En ole kuitenkaan missään vaiheessa hylännyt miestä, vaikka erilleen muutettiinkin. Mä olen täällä, mutta tietyin ehdoin. Sellaisin, että molemmilla on hyvä. Ei syyttelyä, ei salailua, ei paapomista. Molemmat saa olla ja tehdä, mitä haluaa, mutta toista täytyy kunnioittaa.

Kiva kuulla! :slight_smile: Välillä mietin, että pitäisikö poistaa kaikki tekstit täältä, kun tuntuu joskus, että ne on ehkä liian henkilökohtaisia ja tiedä mitä lie pervoja surkutarinoiden kalastelijoita täälläkin liikkuu.

Paljon voimia sinne ja kirjoittehan taas kuulumisia! :slight_smile: Mä oon nykyään vähän hätäinen kirjoittaja, kun aikaa ei tahdo löytyä ja se ärsyttää, koska haluaisin ehtiä paneutumaan tekstiini kunnolla, mutta minkäs teet…

-D