Haluisin kysyä miten olette selvinnyt erosta? Ja mitä päihdeongelmainen on sitten tehnyt? Uskoisin että kaikilla oman päihdeongelmaisen kanssa erotessa on ollut varmasti ainakin huolta että miten toinen selviää vai selviääkö? Miten siitä huolesta selviää?
Jakakaa pliis kokemuksianne, itellä sellainen tilanne että tarttis rohkasua ja toivoa eroon ja toivoa tulevaisuuteen.
Hei,
Nyt mennään jo melkein tammikuun puoltaväliä. Onko tilanne teilläpäin liikahtanut suuntaan tai toiseen?
Minä en osaa kertoa, mitä eron jälkeen tapahtuu, sillä olen parhaillaan sitä tekemässä ja tällä hetkellä keskityn hyvin konkreettisiin asioihin eli siihen kunka saan kaikki arkiset asiat rullaamaan. Aika rajoilla tässä kyllä tuntee nytkin menevänsä eikä ylimääräistä energiaa juuri jää. En edes jaksa murehtia, että kuinkahan se toinen pärjäilee lusikoiden jaon jälkeen. Tuntuu, että olen murehtinut viime vuosina jo liikaakin. Ja siltikin välillä vielä huomaan ajattelevani “entäpä jos sittenkin…”, mutta vielä en ole päätöstäni pyörtänyt. Toinen on selvällä suomenkielellä sanonut, että aikoo jatkaa touhujaan, joten se ei kerta kaikkiaan mahdu siihen kuvaan, jota loppuelämästäni olen maalaillut.
Muistan muutamia vuosia sitten ajatelleeni ihmisten eroavan liian helposti. Nyt olen muuttanut mieltäni. Vuodenvaihteessa luin uutista, jossa pariterapeutti sanoi tavanneensa pareja, jotka päätyivät eroon, vaikka rakastivatkin toisiaan. Muut asiat tai ongelmat ikäänkuin tappoivat liiton. Jutussa muistutettiin, että niitäkin pareja on, jotka selviävät pettämisistä, päihdeongelmista jne. Siinä juuri tuli taas se ajatus, että annanko minäkin liian helposti periksi. Mutta ei, enhän minä voi sitä päihdeongelmaa yksin hoitaa. Muitakin ongelmia on, mutta tuota juttua minä en vain millään pysty nielemään tai lakaisemaan maton alle, kun ei se edes siellä kuitenkaan pysy. Mutta hupsistakeikkaa, nythän tämä menee jo tilitykseksi…
Toivottavasti tähän ketjuun tulee vastauksia. Meitä on varmasti muitakin, jotka kaipaamme rohkaisua.
Moi!
Voimia itse kunkin tilanteeseen. En ole samassa tilanteessa vaan mies on toipumassa. Abigail, tuli vaan mieleen kommentoida tuota kun sanoit, että aloit taas pähkäillä lähditkö liian helposti, niin toivottavasti siinä lukemassasi jutussa tarkoitettiin että ihmisten parisuhteet selviää päihdeongelmista JOS ONGELMA POISTUU. Ei kai siinä tarkoitettu että päihdeongelmaisen kanssa tarvitsisi yrittää jatkaa. Ja sekään ei ole helppoa selvitä vaikka toinen raitistuisi. Mutta älä ihmeessä soimaa itseäsi jos jätät käyttäjän <3
Noppapeli, juurikin niin siinä jutussa tarkoitettiiin, että mikään ongelma ei ole liian suuri voitettavaksi ja jopa päihdeongelmistakin voi päästä eroon liiton särkymättä.
Miten siellä menee??
Tervetuloa vuoristorataan! Jotenkin nämä kurvit alkavat olla jo tuttuja. Kaverin meno kävi melko levottomaksi, siis levottomaksi minun mielestäni, omasta mielestään kaikki oli kunnossa, mitä nyt minä/lähipiiri/yhteiskunta/maailma potkii päähän. Sitten vähän rauhottui ja seuraavaksi sainkin taas kuulla, kuinka hänen ongelmansa on helppo hoitaa kuntoon. Eli nyt olis taas syötti tarjolla, johon voisin tarttua. Raa’asti sanottu, mutta ehkäpä ymmärrätte mitä tarkoitan. Jostain syystä nyt ei vaan ole kala syönnillään.
Eli tältä suunnalta ei mitään uutta tai mullistavaa. Mitenkäs muilla?
En tiedä miksi piti tulla katsomaan tänne.
Ei yleensä kai ihmiset tule eron jälkeen tänne kertomaan elämästä ja miten kävi toiselle eli eksälle.
Tämä on siis minun tulkintani tarinasta ja siitä mitä itse tulkitsen miten toiselle kävi ja tosiaan, en tiedä mitä hänelle nyt kuuluu.
Meillähän on ollut aina sellainen on/off tilanne päällä yli kuuden vuoden ajan. Ensimmäisen kerran sain tietää hänen aineiden käytöstä jo puolen vuoden suhteen jälkeen. Ihmettelin silloin hänen maanisuutta ja hänellä oli silloin huono elämäntilanne - on ollut pitkään masennusjakso. Minun tavattuaani hänen elämäntilanne kohentui valtavasti. Meillä on ollut tosi kivaa yhdessä. Tiesin tavanneeni sielunkumppanini. Kun aloitin jonkun lauseen, hän jatkoi sen loppuun ja samoin toisinpäin. Kun tapasimme ensimmäisen kerran niin tuntui, että hän on ihan vanha tuttu ja olen tuntenut hänet aina. Huumorintaju natsasi ja näkemys elämästä natsasi hyvin yhteen. Ainoastaan luontorakkaus häneltä puuttui, mutta itse vein usein hänet koko päiväretkelle kävelemään.
Hän itse sai minut rakastumaan moottoripyöriin ja aloitin käymään mp-koulua. Kortin jätin hakematta - koska johdin yhtä onnettomuustilannetta- >se sai minut pelkämään mp-ajoa joissakin tilanteissa.
Kyydissä rakastin istua.
Miehen elämätilanne paheni kuitenkin vaikka on näitä elämän tasapainoilemassa upeita juttuja. Häntä painoi rahaongelma ja mielen sisäiset möröt ja lisäksi huumeriippuvuus. Kun suhdetta kesti vuoden niin hän katosi usein ja tuli sekavana kotiin. Itse en koskaan ole käyttänyt mitään - itselläni on kaikki hyvin. Paitsi oli kova huoli toisen hyvinvoinnista. Jossain vaiheessa häneltä paloi rahaa pelaamiseen. Otti lainaa eri firmoista ja alkoi pelata rahaa ja “tietokonenörttinä” ymmärtää koneen toiminnan. Hän pelasi omistusasunnon ja lisäksi kaikki lääkärin määrämät lääkkeet ja huumeet söivät miehen.
Meillä oli sitten ero välissä - hain itselleni apua. (oli väkivaltatilanne asunnossa ja olin lukittuna omaan asuntooni miehen psykoosikohtauksen ja erojärkytyksen takia) Ystäväni olivat kaikki huolissaan. Olin sekaisin - siinä mielessä että rakastin häntä liian paljon ja välitin. Tuntui, että en voi jättää häntä näin. Kauheata näin väittää- että hän oli ihanin mies, joka osasi keskustella ja sai minut nauraamaan ja oli yhteisiä juttuja.
Näitä juttuja toistui kerta toisensa jälkeen jo kolme kertaa. Kaksi ystävääni lopetti ystävyyden, kun ei jaksa enää katsoa tätä tilannetta. Opiskelin työn ohella ja tilanne oli sellainen, että jos mies oli jossain katoamistempauksessa niin silloin minulla on oma elämä eli opiskelin, työskentelin ja kävin lenkkeilemässä, harrastamassa ja tein koko ajan omia juttuja. Kun mies tuli toipumaan - niin olin vähän enemmän kotona. Ruokin ja psyykasin häntä ja etsin hänelle apua. (miehellä oli koko ajan oma paikka - kunnes joutui asunnottomaksi ja pääsi tukiasuntoon)
Aineita tuli koko ajan lisää eli aineriippuvuus ei ole enää vain yhtä vaan aineet kovenivat kovaa vauhtia - en enää tuntenut sitä miestä. Hänestä tuli varjo. Hän alkoi puhua outoja juttuja. Itsekin koin olevani aika lailla hullu. Työelämässä oli kovia muutoksia ja yhteiskunnan asenne koventui. Miehen tukiverkosto muuttui koko ajan ja hän ei pystynyt enää luottamaan kenenkään kuin vain minuun. Sosiaaliviraston virkailija sanoi minulle, että ei pysty auttamaan, kun hän ei noudata mitään aikatauluja taikka lähde mihinkään hoitoon. Hän sai häädön tukiasunnosta. Ongelmat alkoivat olla niin monisyisiä ja oli oikeasti vaikeaa seurata miten ihminen voi vajota niin alas. On ollut hyvä työpaikka ja kaikki. Hän alkoi olla minua kohtaan hyvin halveksiva ja omahyväinen. Kiristi usein rahaa - tiesin niiden menevän aineisiin tai velkoihin.
Sitten minulla kilahti, kun näin asunnossani neulan. Siinä meni se raja. Meillä oli yhteinen sääntö, että minun asunnossani ei käytetä mitään päihteitä ja se on nollatoleranssi. Kun hän sen rajan rikkoi niin paluuta ei ole. Siitä alkoi sellainen tapahtumaketju, että tarvittiin poliisia, oikeutta ja aikaa. Raskas prosessi se on. Meni varmaan nelisen kuukautta - mutten halunnut nähdä häntä ja oli kyllä lähestymiskieltohakemus päällä - mutta hän ei ole koskaan vastannut siihen haasteeseen - koska on asunnoton ja hän eli ties missä. Tuomari laittoi viestiä, että otetaanko hakemus pois jos tilanne on pois päältä. Vedin hakemukseni pois, koska mies ymmärsi pysyä poissa.
Koska hän rakastui toiseen. Muutti toiseen kaupunkiin. Kertoi minullekin, ettö miten oikea hän on. Ero siitä tuli vuosi kuluttua. Muutama kuukausi - niin on rakastunut johonkin toiseen. Nyt erostamme on yli kolme vuotta - hän on ollut sillä aikaa vankilassa ja erilaisten naisten kanssa. Nykyään en tiedä miten hänellä menee.
Se syyllisyydentunto oli minulla hirveän kova. Jätin miehen pulaan - kun on asunnoton, työtön ja vailla yhteiskunnan tukea. Jokainen mies joka nyhjötti portailla sai minut katsomaan onko hän se mies. Usein huokasin helpotuksesta, ettei ole. Joskus eromme jälkeen oli viesteilty - mitä kuului.
Jossain vaiheessa voin tosi huonosti - työelämässä oli liian kova tahti ja koko ajan muutoksia ja olin koko ajan allapäin. Yritin pysyä pinnalla. Tuntui ihan, että on vanne koko ajan rinnassani. Sitten päätin vain jättää työni. Jätin irtisanoutumisen ja ajattelin, että en pysty auttamaan muita (olin siis terveydenhuollon ammattilainen) jos voin huonosti.
Tein kaikkea, mitä sai minut hymyilemään ja harrastamaan kaikenlaista ja kävin kirjoituskurssilla ja avasin kaikkia asioita kirjoittamalla. Annoin itselleni armahduksen, annoin kaikille anteeksi, tapasin paljon uusia ihmisiä, luin ja olin. Lepäsin tosi paljon. Etsin töitä. Sitten sain vanhan työpaikan takaisin - suhde elämääni on muuttunut.
Tämä kokemus eli elämä narkomaanin läheisenä on kova. Siinä menee ihan välillä järkikin ja tunne pois. Olen oppinut oikeastaan jämäkkyyttä. On erittäin surullista nähdä oman rakkaan menevän vain alaspäin ja toivo toisen toipumisesta hävisi. Kun se neula oli asunnossani niin jotenkin ymmärsin, ettei hän enää kunnioita minua ja yhteistä sääntöä ja tässä menee myös minä.
Nykyään minulla menee ihan ok. On ystäviä, koira, asunto ja työ. Uutta rakkautta en kaipaa -koska olen onnellinen näin. Erosta toipuminen meni minulla ainakin kaksi vuotta. Kun pitää avata kaikki ihmeelliset ajatukset ja tunnelukot. En tiedä miten ne kuusi vuotta oikein sai minut olemaan hänen kanssa. Hän oli tosiaan tosi mahtava mies. Loppupeleissä ei. Ehkä se rakkaus ja miehen mahtavuus sai minut vain uskomaan ja toivomaan muutosta. Hänen valinta oli toinen. Sitä oli vaikeaa hyväksyä. Kun hyväksyy, että hän ei sittenkään halua/usko itseensä tai on niin aineissa ettei tiedä mitä haluaa tai uskoa vaan elää turtuneena, häpeässä tai toivottomuudessa, poissaolevana, lepäilemässä) Sitten on kai ne kaverit ja velkojat niskan päällä. Hän oli jo täysin toisessa maailmassa kuin minä. Hän hävisi sinne.
Oma toipuminen oli rankka - olen kertoillut melko avoimesti omista kokemuksista muille. Muu ovat aika hiljaa - kun ei tunne tätä aihepiiriä. Monet sanovat, että se on taaksejäänyttä elämää. Sanoin, että kyllä.
En tiedä miksi minun pitää tämä tarina kirjoittaa. Kyllä se elämää löytyy eron jälkeen. Eron käsittely vie vaan paljon aikaa. Ja sen, että vain harva ihminen ymmärtää mitä toinen on kokenut. Se ei ole mikään vertailevissa tavallisten parien ero. Tavalliset ero-oppaat ei oikein anna mahdolliuutta käsitellä asioita.
meillä on vain tämä yksi elämä- sen voi käyttää hyvin.
Tämä on ollut minun yksi luku elämässäni. Uusia lukuja tulee. Osa ihmissuhteet tulevat jäädäkseen ja osa tulee ja lähtee. Tämä luku narkomaanin kanssa kesti kuusi vuotta ja kaksi vuotta toipumiseen.
Olen miettinyt, etten enää varmaan rakastu. Se on varmaan se uusi elämäkoulu edessä - että pystyy luottamaan ja rakastamaan toista miestä. Olen torjunut kaikki treffiehdotukset taikka lähentelyt. En tiedä olenko siis vielä toipumassa taikka tämä on vain minun tapani elää. Pääasia on se, että voin hyvin. Luotan itseeni ja teen asioita mikä saa minut nauraamaan ja iloitsemaan. On huonoja ja hyviä päiviä - kuten kaikilla ihmisillä. Päihteetön elämä on parasta siis läheisenä. En ole koskaan käyttänyt mitään ja enkä tule edes kokeilemaan mitään. Viiniä ja siideriä juon vain yhden tai muutaman lasillisen ystävien kanssa. Ainoa pahe on suklaat ja herkut.
Tämä on siis minun tarinani. Monenlaisia tarinoita löytyy. minulle tuli vain se raja vastaan.
Kiitos ihan hirveästi kun jaoit tarinasi. Onnellisiakin loppuja siis on. Tässä tapauksessa tarkoitan siis läheiselle. Sanon näin siksi, että olet onnistunut päättämään jotain ja pysymään siinä ja päätös on vetänyt sinut kuiville. Itselläni ei ole sama tilanne koska en harkitse eroa koska mies on raittiina, mutta rajojen näkeminen ja pitäminen tässä hetteikössä, etenkin sen hahmottaminen missä on raja omien ja toisen asioiden välillä ja miten säilyttää oma järki - se on vaikeaa. Olen voinut viime aikoina huonosti näiden asioiden kanssa. En osaa yhtään elää omaa elämääni vaan kaikki ajatukset pyörii miehen ympärillä enkä tiedä mitä sille asialle tekisin. Ajattelin että yrittäisin päästä taas ryhmään (al-anon), jätin siellä käymisen kesällä.
Moikka kaikille! Kiva kun ootte jakanu ajatuksia. En oo käyny täällä taas vähään aikaan ja nytkin on sellainen olo että kirjotan vaan tän ja laitan sitten pois. Alkaa jotenkin taas ahdistamaan, luin uudimmat keskustelut mutten pysty mitään kirjoittamaan. Kai se on oma häpeäkin mikä painaa… Edelleen siis yhdessä, työstän asiaa (päivittäin) mutta näyttää että on aika pitkän työn ja matkan takana. Aivan loppu ja kokoajan tulee uusia käänteitä mistä en voi edes kirjoittaa. Oma elämä hakee raiteitaan. Mä vaan toivon että se oikea raide löytyisi. Palaan ku voin paremmin 
Hei, tuli mieleen palata tähän kun sanoin että ei ole kokemusta erosta mutta onhan mulla. Siis kun miehen aineiden käyttö kävi ilmi päälle vuosi sitten niin hän joutui heti lähtemään kotoa. Itselläni on raja siinä; meillä on pieniä lapsia, niiden seurassa ei voi olla aineissa. Eikä munkaan kanssa. Mitä miehelle tapahtui? Meni asumaan äitinsä luo ja jatkoi narkkaamista entistä kovemmin pari kuukautta kunnes joutui myös sieltä ulos. Sitten pyöri vain jotain viikon joidenkin luona ja hakeutui sitten katkolle. Olin kyllä tuona aikana tosi huolissani, mutta ehkä kun on lapsia… en mä näe että mä olisin pystynyt jotenkin suojelemaan miestä tai sitä pelastamaan. Ei mun tekemisilläni ollut osaa eikä arpaa sen aineiden käytössä. En voinut siihen vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Mä näen sen niin että ovien sulkeminen käyttävältä mieheltä ja esim se että ei saanut nähdä omaa vauvaansa sinä aikana oli tosi tärkeetä sen kannalta että pohja ja sen jälkeen halu toipumiseen löytyivät. Jos hän olisi voinut jäädä luoksemme niin täällä hän varmaan käyttäisi kamaa edelleen, minä paapoisin häntä ja keskusteltaisiin rakentavasti että pitäiskös lopettaa. Ja mun mielestä käyttäjän kanssa noi keskustelut on pelkkää ajanhukkaa. Puheita on riittänyt mutta vasta teot ja todellinen katko käyttöön puhuivat puolestaan. Ja voisi hän myös kuolla aineisiin ihan yhtä lailla täällä mun “hoteissa”, ei se käyttö mun vallassa ole ollut koskaan.
Ihana kuulla susta elän! Vaikkakaan ei yhtään ihana kuulla että oot noin loppu 
Muista et sun ei tarvi hävetä mitään, luulen et kaikki täällä ymmärtää miten vaikeaa sulla on. Ero vaatii kypsyttelyä ja vaikka sen aika viimein tuntuis koittavan niin sittekin asiat saattaa vielä kääntyä aivan päälaelleen. Sellaista näiden päihteilevien rakkaiden kanssa on. Mutta eroon täytyy olla täysin valmis, ei siihen muuten pysty. Ja jos et koskaan ole, niin sekin on ok. Älä häpeä, äläkä varsinkaan meidän seurassa. Tiedän että helpommin sanottu kuin tehty 
Toivon vaan että jaksaisit paremmin. Koita lokeroida asiat mihin voit vaikuttaa ja mihin et, ja keskittyä siihen mitä voit muuttaa. Tee edes vähän aikaa jotain mistä tavallisesti nautit, tai jotain “aivotonta” millä voit purkaa tuota ahdistusta. Kirjoita lapulle mitä vaihtoehtoja sulla on elämällesi ja mitä hyvää/huonoa niistä seurais sulle. Halaus <3 Meillä olis niin paljon juteltavaa lasillisen ääressä.
Oi Ebt, kiitos kauniista sanoista, luin ne nyt tänään… tasan 3kk päästä.
Tilanne on välistä ollut parempi ja välistä huonompi. Lopettaa, ei lopeta, lopettaa… Raskasta on ollut ja on. Jotenkin ajattelen että asiat on ehkä vähän edenneet, ainakin mun pään sisällä. Nykyään en mee raunioiksi jos mies lähtee. Nykyään katon krapulaista ja vieroitusoireista miestäni kuvotuksella ja välinpitämättömyydellä, en säälillä ja rakkaudella.
Ebt, miten me saataisiin vaihdettua yhteystiedot, olisi erikiva joskus vaikka se viini juoda tai ihan vaikka soittaa! Miten teillä menee tällä hetkellä? Oon välillä asiaa miettiny ja ajatellu että pitää tulla kirjottelemaan. Nyt täällä taas, paremmissa voimissa kuitenkin kuin 3 kk sitten.
Hienoa että jaksat vähän paremmin! Vaikka ei silti hyvältä kuulosta mä niin toivon että joku lopetuskerta olis teilläki se viimenen! Kuinka pahasti pohjalla sun mies on käyny?
Täällä menee hyvin, kohta alkaa olla vuosi kuivilla ja erossa käyttäjäkaveteista. En uskaltanut toivoa näin täyttä pesäeroa kaikesta, mutta nyt kun ajattelee järjellä niin tämä on ainoa tapa. Epävarmuus ja epäluottamus kaivertaa välejä välillä edelleen. Pääseekö niistä koskaan tässä suhteessa ja kaiken tämän läpikäyneenä, en usko. Mutta niiden kanssa eletään
Niin, miten ihmeessä me saatas vaihdettua yhteystiedot 
Ebt, vuosi vau! Miten hienoa?! Mä haluun kans tollasta hienoa!!
Laitan mun asetuksista sillee et mulle voi laittaa yksityisviestejä (en oo varma pitääks sun laittaa sillee mys, että voi sitten kirjottaa yksityisviestejä). Laita sinne viestii jos haluut, täytyy tulla useemmin käymään täällä kattoo
Katotaan jos osaan reilu vuosi siis meni kuivilla, ja nyt retkahti rauhottaviin. Tästä se alamäki taas alkaa
Edit. Asetukset on kai nyt oikein mutta viestiä en osaa laittaa 
Ei hitto! En mäkään osaa 
öööö.
edit. ehkä tääl ei voi? Mut outoa että asetuksissa on kuitenkin että voi laittaa että voi lähettää yksityisviestejä… En ummarra!
edit 2. lueskelin ja tutkin asiaa, yksityisviestejä ei tosiaan voi laittaa, on linjattu niin. Harmi.
Ebt, mitenköhän sitä sais yhteyden?
Meil mennään kans taas ja lujaa, ei osaa oikeen taas mitään järkevää kirjoittaa. Viime yö tuli valvottua suurimmilta osin kun hän soitteli tunnin välein aivan sekaisin… Enkä uskalla äänettömälle jättää jos on joku hätä, mikä olikin sitten tänä aamuna… Nyt laitan sormet ristin ja toivon että tää päivä ei tuo enempää katastrofeja… Nyt on “uusia” aineita jo vedetty jne. Oon niin shokissa viime yöstä ja tästä aamusta, ajatukset aivan sekaisin… Ei saa yhtään mitään tolkkua omista keloistaan… Plus et on nii jotenki jo sisällä tässä paskassa, ettei nää tilannetta järkevästi. Järkevintähän olisi lähteä nyt kävelemään, mut kyl te kaikki ketkä tänne kirjottelette ja näit luette ni tiiätte nää kelat… Pitäis lähteä, mut… MÄ VIHAAN TOTA MUT OSAA ja tota pitäisi…
Mä vaan vihaan huumeita niin paljon. Huomaan toivovani kokoajan että tulli ja poliisi saisi enemmän ja enemmän kaman tuloa suomeen estettyä… Heh… Alanko olee epätoivoinen…
Toisiinne saatte yhteyden niin, että sovitte tietyn ajan , ja jompikumpi siihen aikaan laittaa sähköpostiosoitteensa hetkeksi esille, ja kun se on välittynyt toiselle, laittaja poistaa viestistään osoitteen. Sillä keinolla on useampia postiosoitetta vaihdeltu… Viestejään tässä voi muokata.
Kiitos Zurussa.
Muutan nyt sitten 200km päähän yksin. Mies on aika järkyttynyt että tämä meni tähän, niin oon minäkin. Mutta kun tekstejäni luin niin sen ensimmäisen retkahduksen jälkeen 2kk eteenpäin edelleen sama tilanne, käyttää - ei käytä - käyttää, ja valehtelee siitä, niin eiköhän tämä ala olla aika selvä. Se yksi kerta riitti taas horjuttamaan tahtoa ja uskoa että vuoristorata on taas alkanut. Miehen luonnekki muuttu aika nopeasti takas käyttäjäpersoonaksi. Ei se ole tällä hetkellä se kenen kanssa tulevaisuuden halusin. Muhun sattuu niin paljon etten pysty tähän enää jäämään. Hävettää, miten minä oon tässä tilanteessa taas ja edelleen? En kehtaa kertoa vanhemmille että ero on edessä, minkä minä edes sanoisin syyksi? Kyllä taas houkuttaa ajatus ulkomaille lähdöstä. Miehellä riittää syitä käyttää, masennus, työstressi ym, ja aiko sallia nyt itselleen helpotuksen ettei tee itelleen mitään peruuttamatonta. Mitä siihenkää sitten sanoo…
Minä vihaan myös huumeita ja lääkkeitä. Yritän nyt keskittyä pelkästään omaan tulevaisuuteen, mut hankalaa se on. Mun elämä ehti sen kuivan vuoden aikana mennä ihan sekasin muista syistä, niin siihen päälle vielä tämä. Kun nyt vaan jaksaisin olla lähtemättä inttämään onko ok käyttää vähän sillon tällön vai ei, kyllä se kuiville haluava kaveri tietää realiteetit ilman mun paasaamistakin.
Miten paskaa että sielläki menee niin huonosti elän. Kunpa me ei olis koskaa tavattu näitä tyyppejä 
Aikamoinen arsenaali löyty kaikkea jemmasta. Suonensisäsiä menee taas, ei usko kun pyydän jäämään sairaslomalle. Ajan kysymys millon töissä tajuavat, ja minä lähden muualle. Yrittää silti kaikin keinoin pitää kuivilla saavuttamistaan asioista kiinni. Uhkaavaa käytöstä minua kohtaan, ensimmäistä kertaa. Mua pelottaa et tää on menossa siihen että mies tekee itelleen jotain, kun tajuaa mihin pisteeseen on ajatutunut.
Hei! Osallistun nyt ohjaajana keskusteluun.
Ebt - jos puoliso on uhkaava ja ylimielinen, ole huolissasi itsestäsi, älä puolisosta.
Tiedän, että se on vaikeaa. Mutta aikuinen tekee omat valintansa, ei kannata uhrata omaa hyvinvointiaan päihderiippuvaisen puolison takia. Se tuntuu julmalta, ja on täysin terve merkki olla ahdistunut kun tuntuu että päihderiippuvainen jää “oman onnensa nojaan”.
Mutta uskokaa pois, kyllä ne puolisot sieltä suosta nousevat jos ovat noustakseen ilman että päihteetön puoliso pistää oman elämänsä säpäleiksi.
Saara
