Eroahdistusta :( ----> Ja elämää eron jälkeen :)

Aika on vierähtänyt joulutouhuissa, vielä viimeisiä kakkuja paistellaan ennen rauhoittumista joulun viettoon. :smiley:
fiilis on ainakin vielä kovin jouluinen ja ihana, mies tuli eilen kuntsarilta lomalle. Ihan hyvä että tulikin, riittää täällä hommaa vielä sillekkin! Viinaa ei kuulemma tee edes mieli, eikä mulla ainakaan ole sellainen tunne että pitäis sitä kytätä ja epäillä. Sovussa ollaan ja nautitaan joulun tunnelmasta, ainakin vielä…

Oikein ihanaa joulua teille kaikille! :smiley:

Niin se joulu sitten oli ja meni. Meillä se sujui ihan rauhallisesti, oli oikein mukavaa. Tuntui muutaman päivän ajan siltä kuin ei mikään viinapiru meidän perhettä edes kiusaisi. Itsensä pettämistä, tiedän. Siellä se piru istuu koko ajan miehen olkapäällä, mutta oli niin vapauttavaa, kun sai olla niinkuin ihan tavallinen perhe. Saunottiin, syötiin, avattiin paketteja ja käytiin hautausmaalla rauhoittumassa. Sain pitkästä aikaa sanottua miehelle että rakastan. Tuntuikin siltä.
Ensi sunnuntaina loppuu kuntoutus ja alkaa arki täällä kotona. Se pelottaa…

Niinpä niin, pelottaa! sinäpä sen sanoit. Mahtava vastustaja näin kälysesti varustelluille. Eikäpä kaikista maailman hyveistä taida tässä taistelussa olla apua. Viime kädessä kaikki on miehestä itsestään kiinni. Minusta kuitenkin tuntuu, että ei kannata etukäteen murehtia. Päivä kerrallaan. Minusta oli mukavaa lukea, että sanoit miltä sinusta tuntuu. Hieno juttu! Ei ainakaan sitä tarvitse katua, etten saanut sanottua, mitä ajattelin sillä hetkellä. Yksi epävarmuus vähemmän ja uskon että se antaa myös miehelle paljon. Rakkaus.
Minäkin haluaisin nojata tuttuun leveään selkään illalla, vaikka välillä pistää niin vihaksi. Pirskatin äijä, joi ja makoili niin, että ei oo jälellä ku varjo entisestä.

Ja miten se teidän arki sitten onkaan alkanut?? Minua hiukan jännittää sinunkin puolesta Rosalie! Toivottavasti ei ole ollut mitään pahempaa. Minä se taidan joutua tyytymään H&M miesten alkkarimainoksiin vielä :wink: . Ovat kyllä nuo mallit kovin ohkasia. Hiukan vain paremman näkösiä kuin oma nuupahtanut kultani. pitääköhän tässä ostaa joku palomiesten kalenteri, että näkis vielä mimmonen sen olla pitää… :laughing:.
Vaan oikeesti, olihan se ihan mukava painaa päätänsä tuttuun olkapäähän. Eilen vielä.

Kyllä on kovin arkista menoa ollut, mies tuli sunnuntaina kotiin ja heti maanantaina lähti töihin. Alussa oltiin molemmat jotenkin varovaisempia toistemme seurassa, tai ainakin minä huomasin olevani. Kai sitä jotenkin varoi ettei vaan sanois mitään väärin, ihan niinkuin se siinä sekunnissa romahtais ja retkahtais, jos väärän sanan lipsauttaisin! No, nyt on varovaisuus hälvennyt ja ollaan saatu jo yksi riitakin aikaiseksi…
Jotain muutoksia huomaa miehessä; on puhunut TUNTEISTAAN (hertsileijaa!), suorastaan vaatii saada hoitaa meidän tyttöstä ja on kyllä muutenkin osallistunut kaikkiin perhejuttuihin, oltiin jopa yhdessä perhekirkossa kun lapsemme nimi luettiin siellä. Onkohan tämä kaikki alkuhuumaa vaan, se nähdään.
Sovittiin, että pidetään tätä nyt uutena alkuna, eikä vanhoja mokia ja riitoja kaivella eikä niistä jauheta. Sepä onkin vaikeeta! Monta kertaa on ollut katkera sana jo huulilla ja väkisin on saanut sen nielastua, ainakin vielä…Ärsyttää, kun ukko luulee nyt, että kaikki on anteeksi annettu ja nyt on KAIKKI hyvin. Se tarkoittaa hänen mielestään myös sänkyhommia eli pitäis saada joka päivä ja mieluummin useammin kuin kerran ja vielä kiihkeästikin. Ongelmana on vaan se, ettei meikäläinen tunne mitään eroottista värähdystä! :frowning: Riittäis ihan pelkkä halailu nyt ja välillä sekin ärsyttää kun äijä koko ajan halailis ja pussailis, ARGH! Seksin suhteen miehet ja naiset on tosiaan eri planeetoilta, miesten tekee mieli pöllyttää lakanoita ihan koska vaan vaikka muuten olis asiat miten huonosti tahansa, naisilla se on vähän eri juttu…

Täällä taas pitkästä aikaa!
3,5 kk jaksoi mies raittiutta kunnes eilen sitten retkahti. Ei tullut yllätyksenä, pieniä merkkejä oli nähtävissä muutaman päivän ajan. Eikä voinut aloittaa antabuksia ajoissa vaikka merkit tunnisti varmasti itsekin! No, nyt ei kannata enää rypistellä, kurat on jo housuissa…
Tuolla makaa olohuoneen sohvalla pois viinahöyryjä ja haisee kuin rankki, yäk! Saa nähdä miten käy; loppuiko yhteen iltaan vai lähteekö jatkamaan kun on välikuolemat tehnyt? Töihin pitäis huomenna mennä, mutta eipä se herran harrastusta ole ennenkään haitannut. Jos vielä janottaa niin sitten ei vaan mennä töihin! Yksinkertaista.
Ylitin kyllä itseni ja osoitin suurta itsehillintää kun en nostanut tavanomaista metakkaa ja haukkuryöppyä kun paljastui tämä miehen lipsahdus. Olen kai vihdoin tajunnut ettei siitä ole mitään hyötyä, saan itelleni vain pahemman mielen ja juopa tuo sanon sitten mitä tahansa, jos niin on päättänyt. Ehkä olen oppinut sitten siirtämään vastuun miehen juomisesta hänelle ITSELLEEN?
Pakko myöntää, että kirpashan se että retkahti, mutta ihmeen rauhallinen olen nyt. Ei ole mitään paniikkimielialaa, minä tein ratkaisun hakea eroa silloin ennen miehen kuntoutusta ja koko ajan elellään harkinta-aikaa, mies tehköön nyt omat ratkaisunsa juomisensa suhteen. Tiedän juu, että taudinkuvaan kuuluu retkahtaminen, nyt jääkin nähtäväksi onko kyseessä pieni takapakki vai enteileekö tää taas kaiken romahtamista…?

Jatkoihan se juomista vielä eilisen päivän, kun ensin keräsi voimia sohvan pohjalla hetken…Palattiin kumpikin ihan samaan käyttäytymiseen; minä nalkutin ja olin pyhää vihaa täynnä, mies haki oikeutuksen juomiseensa vaikka mistä. Kaikki vanhat kaunat kaivettiin esiin taas kerran, vaikka niin pyhästi luvattiin ettei vanhoja asioita enää puida. Näin pian me taannuttiin ihan samaan pisteeseen missä oltiin ennen kuin mies lähti kuntsarille joulukuun alussa :frowning:
Olen pettynyt itseeni ja mieheen, näin säälittäviä me ollaan, eikö mikään ole muuttunut.
Lähti se sentään töihin tänään, joku laiha lohtu kai sekin on. Muuta positiivista en tässä aamussa näe. :cry:

Miten sulla menee nyt? Älä ainakaan kovin pahaa mieltä siitä kanna, että sorruit nalkuttamaan, samahan se melkein siinä tilanteessa on nalkuttaako, seisooko päällään, itkeekö, pomppiiko vai mitä tekee, tolkkuihin ei toista saa ennen kuin on taas se hetki :frowning: . Parempaa päivää sulle tänään :slight_smile: ! Olisikohan jotain erityismukavaa mitä voisit tehdä tänään piristääksesi itseäsi?

Älä välitä. Ei se niin helppoa ole. Vaikka teoriassa tietää, mitä pitäisi tehdä (tai mitä ei ainakaan pitäisi tehdä), niin tilanteen tullessa yhtäkkiä päälle sitä reagoi vaistolla eikä järjellä. Mulla kävi ihan samalla tavalla. Mies oli pari kuukautta juomatta ja repsahti. Alkuslaagin jälkeen pystyin olemaan ehkä päivän verran ihan rauhallinen. Juu se repsahti nyt, tiesinhän mä, että niin voi käydä, ei tämä ole mikään maailmanloppu jne. Mutta kun mies jatkoi juomista, valehtelua ja salailua ihan samaan malliin kuin ennenkin, niin ei vaan kertakaikkiaan pinna kestänyt. Siitä tuli parissa päivässä ihan samanlainen k*pää kuin se oli sitä kahta kuukautta aiemminkin. (Ja niin tuli mustakin.) Esimerkiksi selitykset siitä, miksei se voi ottaa antabusta, olivat lievästi sanottuna mielikuvituksellisia. Mä en voinut käsittää, että miten se voi heittää tuosta vaan mäkeen kahden kuukauden juomattomuuden.

Erona edelliseen käyttäytymiseeni mä ilmoitin miehelle, että jos jatkat juomista vielä tänään, pakkaan kimpsuni ja laähden, enkä vastaa puhelimeen. Niin sitten teinkin. Tosin vain viikoksi työreissulle. Tulin sieltä takaisin, mies oli ollut viikon tai jotain juomatta ja jatkoi taas. Sillä kertaa riitely nousi ihan uusiin mittoihin ja sillä kertaa mies sitten lähti, ja on sillä tiellä edelleen.

Mahdollisessa yhteenmuuttamisessa mua pelottaa mm. se, miten mä reagoisin miehen repsahtamiseen. Nyt kun asutaan erillään, kaikki on niin simppeliä sen suhteen. Jos se juo, niin mä en siitä edes välttämättä tietäisi, eikä se mun elämää mitenkään haittaisi. Mutta en pysty näkemään, että mä voisin stoalaisen tyynesti puuhailla omiani, jos toinen käyttäytyy mun kodissani kuin mikäkin känninen apina.

Jos ne vanhat kaunat nousevat esille, niin ehkä ne eivät olekaan vielä kovin vanhoja? Toisin sanoen ehkä sulla on kuitenkin sellainen olo, ettei aiempia asioita ole käyty kunnolla läpi.

Mulla ja lapsella on ollut tänään ihan hyvä päivä, on nautittu aurinkoisesta ulkoiluilmasta ja pääsin siskoni kanssa purkamaan vähän tota viikonlopun pettymystä.
Miehen mielen liikkeistä ei ole hajua, ei olla paljon puhuttu…Itse asiassa puhuminen loppui aika pian kuntsarin jälkeen, vaikka sen aikana pystyttiin aika hyvin puhumaan kipeistäkin asioista. Jotenkin tässä kotona puhuminen unohtui tai se jäi vain arkisten asioitten tasolle. Kai olis pitänyt tehdä jotain toisin; puhua enemmän ja mun olla enemmän tukena, mutta oliskohan silti tältä retkahdukselta säästytty? En mä tiedä mitä mun oikein pitäis tehdä omalta osaltani, että mies pystyisi olemaan raittiina?!?
Olin kyllä niin pettynyt siihen omaan itkupotku-raivariin minkä sain vaikka niin kuvittelin jo olevani sellaisen yläpuolella. Paljon on vielä meikäläiselläkin töitä tehtävänä itsensä kanssa ja tosiaan Vixen, ei ne kaunat taida olla kovinkaan syvällä pinnan alla eikä niitä olla käsitelty. On niin paljon loukkaavia asioita ja sontaa, jota en jaksa/osaa käsitellä. Helpompi on yrittää unohtaa ne. Näyttävät vaan nousevan pirulaiset esiin väkisinkin :imp:

Toosi pitkästä aikaa pitää kommentoida minunkin (oma ketju on vajonnut tuonne jonnekin toisille sivuille, kun en ole kuukausiin sitä päivittänyt). Mutta tämä nyt painokkaasti ja isoilla kirjaimilla (anteeksi, jos huudan liikaa…): ET OLE VASTUUSSA MIEHESI RETKAHTAMISESTA! Vaikka heittäisit volttia takaperin aamusta iltaan, niin et voi auttaa miestäsi pysymään raittiina. Jos tarve pysyä raittiina ei tule hänestä itsestään, niin sitten ei auta mikään.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten pettynyt itse on itseensä, kun sortuu vanhanaikaisiin raivareihin. Mutta ne ovat niitä meidän läheisten omia kipuiluja ja meissä itsessämme olevia juttuja. Onhan se ihanaa ja ylpeyden aihe, jos miehen retkahdusta jaksaa katsoa tyynesti sivusta, mutta ei se sinänsä miestä raitista.

Pitääpä taas vähän päivitellä parin kuukauden tauon jälkeen…

Eron harkinta-aika alkaa loppumaan ja 2. vaihe alkaa pian. Nämä kuusi kk on kyllä osoittanut sen että ero on nyt ainoa vaihtoehto. Mikään ei ole muuttunut ja jos edes eron uhka ei ole riittävä “kannuste” raittiuteen niin ei voi mtään. Lisäksi miehen lapsilla edellisestä liitosta on nyt niin huono tilanne että murrosikäinen poika on jouduttu ottamaan huostaan äidiltään, eikä sekään herätä tätä isukkia laittamaan korkkia kiinni ja kiinnostumaan lastensa elämästä. Pistää tosiaan vihaksi, ettei edes lapset tunnu merkkaavan nyt mitään!!! :imp:

Mies on juonut jo yli viikon tällä erää. Eipä ole paljon näkynyt viime aikoina kun tietää ettei kotiin ole asiaa päissään. Pikaisesti on täällä käynyt kuin varikolla syömässä tai muuten vaan vittuilemassa. Eilen oli sentään melkein selvä ja saatiin vähän juteltua. Ilmoitin, etten halua hänen asuvan enää minun ja meidän lapsemme kanssa. Ei taida vieläkään tajuta, että ero on nyt tosiaan väistämätön kun vieläkin inttää ettei me erota koskaan. Eikä ihme ettei eroon uskokaan, kun niin monta kertaa olen sillä uhannut ja toteuttamatta on jäänyt… Nyt ainakin tuntuu tosi lopulliselta, keinot jatkaa yhdessä on loppu.

Itku tuli eilen kun juteltiin. Mieleen tuli vain ne kaikki ihanat ajat ja kokemukset mitä ollaan vuosien aikana yhdessä kokeneet ja kamala surku lapsen ja isän suhteen puolesta. (taas vollotan kun ajattelenkin että erotan tässä isän lapsestaan) Olis varmaan helpompaa kun olisi täynnä pyhää vihaa eikä haluais sitä miestä koskaan nähdäkään. Voi kun se oliskin AINA täys kusipää niin tämä olis niin paljon helpompi juttu.

On aika paskat fiilikset; vituttaa, masentaa, itkettää. Pitäis miettiä kaikkia käytännön järjestelyjäkin, mutta ei nyt jaksa. Onneksi paras ystäväni tulee meille tänään saunomaan ja juttelemaan , saa vähän purkautua.

Vaikka vettä tulee harmaan taivaan täydeltä, niin mieli on ihmeen valoisa, kumma juttu. Johtuu varmaan siitä että olen laittanut asioita alulle ja sitä myötä ero alkaa tuntumaan konkreettisemmalta. Soitin Kiinteistönvälittäjälle ja sovimme, että tulevat arvioimaan taloa tällä viikolla. Sitten on edessä päätös, että myymmekö talon vai laitetaanko vuokralle vai mitä. Lapsen kanssa emme pysty jäämään tänne käytännön seikkojen takia. Haikea tästä kodista on luopua, mutta eiköhän me kiva koti saada jostain muualtakin muksun kanssa!
Tuleva ex väläytti sellaistakin mahdollisuutta, että hän jäisi tähän asumaan. No, sitä pitäisi miettiä tarkkaan. En meinaan ole yhtään varma pystyykö hän tähän jäämään rahallisesti, se tarkoittaisi meinaan sitä, että maksaisi minulle vuokraa ja kun nyt näyttää viina maistuvan enemmän kuin työnteko niin tulot on vähän niin ja näin… Ehkä sossu maksaisi hänen vuokransa jos työpaikka menee? Hmmm… enpä tiedä. :question:
Koskaan ei ole tuntunut näin varmalta se, että haluan erilleen tuosta juoposta, olisiko vihdoin se oma sisäinen mittari tullut täyteen vuosien pettymyksistä, valheista ja tyhjistä lupauksista. Kai mulla ja lapsella on oikeus parempaan. Tässä ollaan vielä suhteellisen nuoria, kurja ajatella, että vielä 10 vuoden päässäkin oltaisiin tässä samassa tilanteessa, vaikea enää uskoa että tämä tästä kummemmaksi muuttuisi. Nyt on vielä rutkasti elämää edessä, en aio sitä haaskata!

Rosalie, hirmuisen suuri lohduttava halaus täältä. Olet tehnyt ison päätöksen, hatunnosto siitä. Olen ihan varma siitä, että pärjäätte tyttöjen kesken aivan mainiosti, ja huomaat vielä tehneesi sen Oikean päätöksen. Toivon hartaasti, lasten takia erityisesti, että miehesi pohjakosketus löytyisi pian, eikä liian voimallisesti, vaan juuri tarpeeksi syvänä että hän heräisi järkiinsä.

Kaikkea hyvää ja kaunista toivotellen Noituus

Ai niin, ja tietysti ihan ältsin paljon voimia sulle itselles! Olet vahva ja viisas nainen, ja maailman tärkein ihminen sille pikkuiselle tytöllesi. Pidä nyt itsestäsi hyvää huolta, yritä parhaasi mukaan jättää eletty elämä sopivassa määrin taaksesi, nenät kohti tulevaa ja kesän lämpöisiä tuulia, te molemmat :slight_smile: Kyllä siitä selviätte!

Kiitos Noituus ihanista lohduttavista sanoistasi! <3
Vaikeammaksi tuntuu tilanne menevän ennen kuin helpottaa, mutta eikös sanota yönkin olevan pimein juuri ennen aamunkoittoa…
Viime yönä meni ikkunoita rikki ja mies murtautui kotiimme keskellä yötä. Jouduin nappaamaan lapsen peiton mutkaan ja juoksemaan karkuun. Onneksi poliisi oli meganopeasti paikalla ja saivat vietyä äijän putkan pahnoille yöksi. Toivottavasti nukkui makoisasti, sillä me muksun kanssa emme paljon sen jälkeen nukkuneet :frowning:
Aamupäivä menikin lasinsiruja siivoillessa ja ikkunoita peitellessä, toivottavasti vakuutus korvaa, taitaapi olla kallis pieti.
Aiemmin tällä viikolla poliisit hakivat miehen jo kerran ovilta riehumasta, silloin eivät edes vaivautuneet viemään putkaan vaan päästivät kaupungilla vapaaksi. Kehoittavat vain poistumaan kotoa jonnekin turvaan kun mies soittelee ja uhkaa tulla sisälle vaikka väkisin ja vaikka minkä kättä pitemmän kanssa… Aika epäoikeudenmukaista, että minun pitäisi lähteä lapsen kanssa omasta kodistamme tuon juoppohullun takia. Eikö sille saa mitään rotia?!?
Tulee olemaan rankka kesäkuu; pitäisi löytää taloomme vuokralainen, itselle sitä myöten halpa vuokra-asunto, tehdä muutto omakotitalosta paaaaljon pienempään asuntoon ja siinä sivussa koko ajan taistella räyhäävää juoppoa vastaan. Voin sanoa, että kun tästä selviän voittajana, niin selviän melkein mistä vaan :smiley:
Kaiken tämän kaaoksen keskellä yritän muistuttaa itseäni olemaan kiitollinen niistä monista asioista jotka ovat kuitenkin hyvin elämässäni: ihana iloinen lapseni, olemme terveitä ja ympärillämme on ystäviä ja sukulaisia joille olemme tärkeitä. Paljon on siis hyvääkin! :slight_smile:

Hei, heti välittömästi lähestymiskielto! Ihan ehdottomasti, vaikka se ei ole mikään varsinainen tae mistään, mutta ainakin seuraukset väistämättä muuta kuin “päästetään sut nyt tästä menee, elä mee enää riehumaan”… Onko teillä turvallista paikkaa, jonne voisit lapsen kanssa mennä pahimman myrskyn ajaksi? Tai turvakoti? Harkitse vakavasti, vaikka periaatteessa sun sieltä viimeiseksi pitäis joutua lähtemään… Mutta silti.

Kauheasti lisää voimia ja toiveita, että pääsisitte moisesta eroon mahdollisimman pian! Enkelit myös teidän molempien olkapäille istumaan lähetän täältä <3 Kauniita unia, toivon tosiaan, että saatte ensi yön nukkua rauhassa.

Saimme nukkua rauhassa viime yön! Oli meillä tosin kavereita yökylässä turvajoukkoina, mutta hiljaista oli koko yön. Liekö sitten putkareissu tuonut hieman järkeä päähän.
Niin, se lähestymiskielto. Kyllä olen sitä vakavasti harkinnut, mutta kun se sinänsä ei tuo mitään turvaa; ei se estä miestä tulemasta lasien läpi jne. Alkaa tietysti sakkoja ropisemaan sen rikkomisesta ja jopa linnatuomio jossain vaiheessa, mutta ei hällä väliä-asenteella viilettävää juoppoa paljon rangaistukset hetkauta, päinvastoin suuttuisi ja katkeroituisi entisestään jos sille lähestymiskiellon hommaisin :angry:
Päivystävä sos.työntekijä soitti silloin “sirpaleiden yönä” ja sain purkaa tilannetta hänen kanssaan. Lupasi viedä asiaa miehen osalta eteenpäin, että yrittävät hommata hänelle asuntoa jostain, jospa se rauhottaisi tilannetta hieman kun olisi hänelläkin oma kämppä missä päänsä kallistaa? Ja onneksi taidan päästä tästä pian kerrostaloon asumaan, on sinne vähän hankalampi tulla ikkunoita rikkomaan 3. kerrokseen… No, tietysti kiusaa voi tehdä monellakin tavalla. :frowning:

Asiat edistyneet! Saimme muksun kanssa kivan asunnon ja päästään tässä kuussa muuttamaan, jeeeee!!!
Ja taloomme löytyi vuokralaiset, ei siis jääty kahden asunnon loukkuun, suuri helpotus kaiken tän sonnan keskellä!

Juoppo jatkaa samaan malliin, paitsi että pari päivää kykeni olemaan sen verran tolkuissaan että kävi järjestelemässä vähän paikkoja pihalla, mutta johan tänään narahti viinipullo ja toivotin vaan bon voyage matkalle kohti maksakirroosia. Asuntoa se ei edes ole yrittänyt löytää ja mikäköhän se sosiaalipäivystäjän lupaama apu siihen on? Mitään apuja tilanteeseen ei sieltä ole tullut… Vaihdoin miehen kirjat nyt pois täältä, koska muuten se ei olisi ikinä tapahtunut. Huomasinpa tuossa että oli napannut eteisestä kotiavaimet mukaansa, (ne olen ottanut jo aikoja sitten pois häneltä) meinaa ilmeisesti seuraavan kerran tulla sivistyneesti ovesta ikkunoiden sijaan :laughing: tajuaisi nyt pysyä pois kuitenkin. Avaimiahan se ei suosiolla mulle annakaan. Taitaa tulla taas makseltavaa lisää, jos joudun lukotkin vaihtamaan ennen uusia vuokralaisia :frowning:

Ai niin, oli se yrittänyt piilotella auton avaimiakin, mutta löysin ne, jääpähän ainakin päissään ajelu minun autollani väliin. Käsittämätöntä, ettei ihmiseen voi luottaa hitustakaan, se kusettaa mennen tullen ja palatessa. Siellä se nyt itkee krokotiilin kyyneliä sukulaisilleen ja ryyppykavereilleen kuinka karsea akka sillä onkaan ollu, kun näin kylmästi heittää miehen pihalle ja jättää puille paljaille. Itse asiassa olen jostain kumman syystä luvannut kaikesta puolet äijälle, vaikka suurin osa tavaroista onkin enimmäkseen minun maksamiani ja minun nimissä. Vielä lisäksi on avioehto, mutta tuntuu liian kylmältä jättää toista ilman mitään. Näin ajattelen edelleen, kaiken paskan jälkeen. Onhan hän lapseni isä ja minulle rakas ihminen monen vuoden ajalta. Myyköön sitten vaikka kaiken ja ostakoon niilläkin rahoilla vaikka sitä ihanaa unohduksen nektaria, viinaa.

Nukkumaan meno jännittää. Tuleekohan se taas pyhää vihaa täynnä tänne meuhkaamaan? Elkeet oli ainakin sellaiset. Tekisi mieli ottaa pesäpallomaila sängyn viereen, saisihan siitä vähän tasoitusta :smiling_imp:
Enää muutama viikko, niin päästään ainakin tästä pois ja turvaan. Alkaakin jo riittää…

No tulihan se juoppo yöllä taas. Meni ensin leikkimökkiin nukkumaan, mutta kun kylmä alkoi vaivaamaan, tuli taas oville ja ikkunoille mesoamaan. Raotin inansa verran ovea, että sain pyydettyä häntä poistumaan, niin eikös herra kammennut itsensä väkisin sisälle pienen painin ja huudon jälkeen. Ja hirmuinen uho päällä, että nyt tapahtuu kauheita. Lapsi tietenkin heräsi taas kauheaan älämölöön :frowning: Ei auttanut muu kuin soittaa taas poliisit noutamaan mies pois.

Tämä päivä porskutetaan taas parin tunnin unilla :neutral_face:
Pääsis nyt vaan pian tästä alta pois, pari-kolme viikkoa niin ollaan uudessa kodissa, huoh.