Eroahdistusta :( ----> Ja elämää eron jälkeen :)

7 vuoden suhteen jälkeen laitoin viimein pari viikkoa sitten eropaperit vetämään. Mies on taas juonut melkein kuukauden päivät, välissä ollutta 5 päivän katkoreissua lukuun ottamatta. Katkolta lähtikin suoraan taas juomaan ja sillä reissulla on edelleen. Täällä ollaan alle vuoden ikäisen lapsemme kanssa kotona ja mietin tässä, että mitäköhän nyt? Puheyhteyttä mieheen ei ole, yksin pitää siis pähkäillä kaikki asiat. Vituttaa, masentaa, pelottaa! On huoli siitä juopostakin vaikka yritän kylmettää itseni.
Ideana oli, että harkinta-ajan aikana voitaisiin asua tässä yhdessä ja mies olisi katkonsa jälkeen lähtenyt kuntoutukseen. Oltaisiin sitten rauhassa saatu molemmat miettiä asioita tämän 6kk aikana ja katsoa mitä tapahtuu. Eipä näytä paljon motivaatiota löytyvän kun heti narahti korkki kun katko loppui. Kyllä tää on kuin kivirekeä vetäis perässään, ei ole motivaatiota enää minullakaan. Liian monta kertaa ollaan aloitettu alusta, liian monta katteetonta raitistumislupausta kuultu, liian monta kertaa saanut pettyä. Kyllä sitä onkin ollut tyhmä ja naivi, kun on näin kauan jaksanut uskoa ja toivoa, jos sittenkin… Ja aina tulee paskaa niskaan jossain vaiheessa.
Pitäisi jaksaa järjestellä kaikkia käytännön asioita, no ero on ainakin vireillä, mutta sen lisäksi mietittävänä on asumisjärjestelyt, talous, lapsen asiat jne. jne. Ahdistaa kun on niin monta kysymysmerkkiä. Tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Välillä olen varma että ero on ainoa oikea vaihtoehto siitä juopposiasta välillä taas tulee mieleen se ihana ihminen joka hän raittina ollessaan ja kaikki erohalut katoavat hetkeksi. Voi kun saiskin sen ihanan ilman sitä juoppoa! Yritän aina palauttaa mieleen ne kaikki sekoilut ja sen paskan mitä on saanut hänen juomisensa takia kokea niin taas helpottaa ja katoaa pilvilinnat mielestä. Ei kai se siitä koskaan mikskään muutu. Vaikka muutama viikko tai kuukausi menisi hyvin, niin kohta viinapiru iskee kuitenkin ja kaikki menee perseelleen. Se on kauhean raastavaa elämää. Pakko ajatella lasta, hän ansaitsee tasapainoisen elämän. Pian hänkin alkaa ymmärtämään asioita vaikka nyt onkin vielä pieni.
Mietin tässä, että rakastanko miestä vielä vai onko tämä jotain läheisriippuvuutta. En tiedä. Tiedän vain, että näin tämä ei voi enää jatkua.

terve!

Ensimmäistä kertaa tällä keskustelupalstalla ja valitettavan tuttua on! Samanlaista rimpuilua täällä… Olisi niin kauhean yksinkertaista sulkea ovi ja mennä, mutta kun on ne lämpimätkin (joskus) tunteet toista kohtaan vielä olemassa. Minun on ollut pakko kehottaa miestä poistumaan, koska itse en voi lähteä noin vain. Hän ei tosin ole mennyt fyysisesti… mutta minun mielestä olisi ehdottamasti nimenomaan lasten vuoksi parempi, että menisi. Miksi en sitten itse mene ja vie lapsia pois? Koska minulla on vastuullani n.40 eläimen hyvinvointi eli lypsykarjaa. Miten niidenkin kävisi, jos lähtisin noin vain. Kokemusta on. Kerran tulin kotiin lasten kanssa, harrastuksethan ovat aina lypsyaikaan… siellä lehmäparat seisoivat vielä kaksi tuntia lypsyn normaalialoituksesta lypsyasemalla, koneet käynnissä, mies pää verta valuen umpihumalassa makkarissa. Ja koska meillä on vuoren kokoinen velka. Kuka on ratkaissut tämän yhtälön? ja millä lopputuloksella?

Tervetuloa palstalle, kumpikin. Hyvä, että osuitte tänne. Kannattaa lukea toisten ketjuja, niistä löytyy hyviä kysymyksiä ja joitakin vastausten aihioita, joiden avulla voi itse onnistua hiukankaan aukomaan omia ajatustensa solmuja.

Tärkeintä nyt on alkaa heti pitää erityisen hyvää huolta itsestään! Ihan perusasioista, syömisestä ja nukkumisesta seuraaviin, eli muihin mukaviin asioihin, mitä itse haluaa tehdä. Pyri nyt aluksi irtautumaan siitä ahdistavasta alkoholistisesta maailmasta ilman sen suurempia päätöksiä tai päämääriä. Älä käytä voimiasi ainakaan alkoholistisi pelastamiseen, vahtimiseen tai muuhun huolehtimiseen. Hän on aikuinen ihminen, huolehtikoon nyt hetken itsestään. Ota sinä aikaa itsellesi. Et nimittäin mitenkään voi jaksaa olla hyvä vanhempi lapsellesi tai hyvä hoitaja eläimillesi tai hyvä työkaveri tai mitä tahansa, jos et ensin pidä huolta itsestäsi. Tästä kaikesta saat voimia siihen, mitä elämä seuraavaksi eteesi tuokaan.

Toiseksi ala pikkuhiljaa pohtia, mitä sinä elämältäsi haluat? Millaista haluat kodissasi olevan? Oletko saanut olla oma itsesi? Oletko nauttinut elämästäsi viime aikoina? Ja muista, että nyt voit luottaa vain itseesi: jos haluat elämääsi muutosta, sinun on se tehtävä. Siihen voi löytyä erilaisia vaihtoehtoja, ne löytyvät sinusta itsestäsi.

Mitään ei ole pakko päättää, jos oikeata päätostä ei tunnu löytyvän. Anna asioiden myös hautua, sisimpäsi käsittelee niitä kyllä. Olet jo tehnyt suuria päätöksiä, kuunnellut itseäsi hiukan. Nyt ei tarvitse tehdä mitään sen suurempaa. Ala vain hoitamaan itseäsi. Pidä itsestäsi huolta!

Tänne voi avata oman ketjun, johon käy päiväkirjamaisesti kertomassa kuulumisiaan ja toisetkin voivat sitten kommentoida. Siitä voi sitten myöhemmin itsekin lukea ja huomata ehkä päässeensä hiukan eteenpäinkin - ja joskus menneensä hiukan taaksekin päin…

Näitä ketjuja lukiessani, huomasin tosi paljon ihan samoja piirteitä muissakin suhteissa missä toisena osapuolena on päihdeongelmainen! Kauan olen kuvitellut, olen saanut melkein yksinoikeudella kärsiä näistä juopon kommervenkeistä. Taudinkuva taitaa siis olla melko universaali… Olen niin paljon saanut mietittävää teidän muiden kirjoituksista. Luojan kiitos,että löysin tämän palstan.Tuntuu vihdoin, että joku ymmärtää ja on kokenut samoja asioita eikä tuomitse!
Mieheni soitti eilen 4 päivän hiljaisuuden jälkeen, kännissä tietysti.Pakko myöntää, että kihisin jo kiukusta ja huolesta ja vaikka mistä, kun ei mitään elonmerkkiä ole vaivautunut antamaan tai puhettakaan että olisi ajatustakaan suonut minun ja lapsen pärjäämiselle. Aloitti puhelun;“Isi täällä hei, ootko ihan kyllästynyt minuun?” Voi jessus kun kiehahti! No en tietenkään rakas, täähän on niin kivaa… Kovasti oli kotiin tulossa, kun oli niin minua ja lasta ikävä ja heti maanantaina lähtisi kuntoutukseen.Joopa joo. Alkoi tietysti itkemään kun kielsin tulemasta kännissä lähellekään. Olisi ollut niin helppo taas heltyä ja ottaa se tänne paranemaan, onneksi sain pidettyä pääni kerrankin. Sain pientä ylpeyden aihetta :smiley: Siinä muutamia sanoja vaihdettiin vielä, kun mies tokas että poliisit on perässä. Oli näet autossa kun soitti, ihme kyllä ei tällä kertaa itse ratissa. Poliisit saivat sitten vihdoin minun autoni pois sen käsistä, toivottavasti veivät vielä putkaan!
Kyllä ihmisen mieli on sitten petollinen. Väkisin hiipii mieleen ne kaikki ihanat muistikuvat siitä juoposta; kuinka ihana se osaakin olla selvinpäin, hoitaa lasta ja hemmottelee minua, tekee paljon kotona hommia, työnsä hoitaa moitteettomasti selvänä kautena, on tosi auttavainen kaikille sukulaisille ja ystäville…lista on loputon. Yritän aina palauttaa mieleen sen itsekkään kusipään mikä siitä kännissä tulee. Kuinka paljon huolta ja tuskaa se onkaan minulle aiheuttanut. Kai mä vielä ajattelen liian paljon sitä selvää miestäni että pääsisin henkisesti siitä eroon. Huomaan, että vieläkin toivon, että jos se kuitenkin vielä tajuais mitä on menettämässä. Jos meidän ei tarviskaan ihan lopullisesti erota. Jos asuttaisiin harkinta-aika erillään ja mies menisi kuntoutukseen ja sen päässä vihdoin kolahtais palaset paikoilleen, sitten voitaisiin taas jatkaa perheenä. Taitaa olla turhaa itsensä pettämistä nuo jossittelut, mutta en voi itselleni mitään!!
No, nyt on joka tapauksessa ainakin harkinta-aika käynnissä. Katsotaan mitä tapahtuu tai tapahtuuko mitään. Onneksi olen saanut hänet fyysisesti pois tästä ja osoitteen vaihdettua hänen lapsuudenkotiin. Ymmärrän, kuinka paljon vaikeampi tilanne on sen suhteen tuolla kirjoittajalla, jolla on vielä lypsykarjakin huolehdittavana! Siitä on vaikea päästä lähtemään, tunnen suurta sympatiaa sinua kohtaan. Varsinkin nyt kun huomasin itse kuinka huojentavaa on ollut kun olemme saanut etäisyyttä toisiimme juovan puolison kanssa, parempi kun ei näekään koko juoppoa juuri nyt! Olen saanut olla MINUN kodissani miten itse haluan, eikä tarvi stressata ja kytätä, että joko se taas käy salaa autotallissa juomassa piilopullosta…

Rosalie, olet mielestäni toiminut ihan oikein. Juopuneen ikuiset unelmat ja lupaukset hukkuvat seuraavaan pulloon. Ja niitä piisaa!! Et suojele vain itseäsi, vaan lastasi ennenkaikkea. Minun lapseni ovat jo niin isoja, että voin keskustella heidän kanssaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Yrittää analysoida heille, miksi isä ei voi olla raitis jne. He pystyvät ainakin hiukan ilmaisemaan pahaa oloaan sanoin ja käsittävät tilanteen melko hyvin. Tietenkin tilanne on heille myös traumaattinen, mutta heillä on jonkunlainen käsitys tilanteesta ja mahdollisuus käsitellä asiaa. Pienokaisten kanssa on huonompi tilanne minusta. He ymmärtävät vain sen, että jotain on pahasti vinossa. Äiti on surullinen ja vihainen, ei jaksa ehkä olla minun kanssa niin paljon kuin ennen. Onko tuo paha möhkäle siellä sisällä koko elämän? Miten he selviäisivät aikuisten ristiriidoista. Minua pelottaa joka päivä poikien puolesta. Kun puhelin soi, minun ensimmäinen ajatukseni on, että onko koulussa tullut jotain ongelmaa… Ikkunasta katson koululaisten tuloa sisälle ja koetan arvata, onko päivä mennyt hyvin. Onneksi ne ovat hetkellisiä pelkoja, jotka hiipuvat pois!
Minä olen kuitenkin tehnyt jo jotain omalle voinnilleni. Olen hakenut aikuiskoulutukseen ja lähden pian silloin tällöin pois kotoa. Saan vihdoin toteuttaa hyvin vanhan unelman!

Kuule, teillä on yhteinen historia ja rakkautta toinen toistanne kohtaan. Nuo ajatukset ovat täysin luonnollisia ja sallittujakin. Ei sinun tarvitse niitä kummastella, selittää tai hävetä. Totta kai ihminen toivoo, että kaikki menisi satumaisen onnellisesti ja hyvin. Ei kukaan suunnittele elämäänsä niin, että: “Rakastun ja menen naimisiin, saamme varmaan lapsiakin. Ja sitten paljastuu, että se toinen on juoppo ja tulee ero. Sitten elän onnellisempana yksin.” Ei se ole mikään ensisijainen suunnitelma ja nyt pitäisi sitten vain olla tyytyväinen, kun se näyttää toteutuvan…

Toinen asia on sitten se, että vaikka HAAVEILET tuollaisesta, niin älä petä itseäsi: älä jää ovimatoksi ja toivota taas kerran elämääsi kaikkea sitä paskaa, mitä olet jo ihan tarpeeksi katsonut. Sä oot ihan tarpeeksi monta kertaa jättänyt omat tunteesi, haaveesi ja tavoitteesi taka-alalla sen vuoksi, että toinen saa juoda. Lopeta se heti ja tähän paikkaan, siihen peliin älä lähde enää.

Mä laitoin mieheni matkaansa ajatuksena, että se on viimeinen keino saada hänet tajuamaan asioiden todellinen tila ja raitistumaan. Kärsin oikein todella siitä, että minun piti olla niin kova ja tyly, että sain hänet lähtemään… Tunsin, että rakastan häntä niin paljon ja toivoin vain, että hän raitistuisi…

Kun pääsin alkoholististani irti, asenteeni muuttui: huomasin, miten koti tuntui kodilta eikä joltain täyspalvelujuottolalta, miten poikani vapautui ja rentoutui, oli taas iloinen lapsi, miten minä tunsin itseni vapaaksi ja onnelliseksi pitkästä aikaa…

Ja mieheni raitistui (tai ainakin pääsi hyvään alkuun, on ollut 3 kk raittiina). Toiveeni siis toteutui. Paitsi siltä osin, että en enää halunnutkaan häntä takaisin. Luottamus on mennyt, usko ei riitä. Sisältäni löytyikin järkyttävä määrä vuosien aikana sinne padottua vihaa, pettymystä ja surua. Ja minulla olikin koko ajan ollut oikeus niihin tunteisiin, vaikka en sitä ollut käsittänyt! Ja niinpä tunsin itseni petetyksi, kuin olisin elänyt aivan jonkun toisen elämää ja todellisuutta. Ja se kaikki voitti sen rakkauden, mitä enää oli jäljellä… :frowning:

En tarkoita, että sinulle kävisi näin, mutta sekin on mahdollista. Mutta anna elämän kulkea ja nauti siitä. Etukäteen asioita murehtimalla ei oikeastaan kuitenkaan voita mitään…

Täällä sitä valvotaan…Muksulle tulossa hampaita ja yöunet on ollut vähän niin ja näin :frowning:
Kävin tänään tai siis eilen hakemassa autoni pois poliisilaitokselta ja kuulin, että siellähän se isäntäkin on putkassa edelleen, on ollut siitä torstai-illasta asti. Ilmeisesti on onnistunut taas säätämään oikein perusteellisesti. Toivon mukaan pitävät sen 3 päivää kiinni, siinähän on hyvä katko. Jos se tehois paremmin kuin A-klinikkasäätiön paikka :slight_smile: Hyvin oli ukko varautunut juomapuolen suhteen, autosta löytyi meinaan 4 isoa kossupulloa, korillisen verran kaljaa ja melkein saman verran lonkeroa. Pitäiskö lahjoittaa poliisien pikkujouluihin!? :laughing:

Miehen ex-vaimokin on innostunut taas aloittamaan kiusanteon, Juoppo kävi putkensa aikana ex:n luona heidän kahta yhteistä lasta katsomassa, turpa täynnä tietenkin ja nyt tulee kivoja vittuiluviestejä ex-rouvalta mulle. Kiva, jos se viestirumba ja muu shitti taas alkaa, pari-kolme vuotta sitten jouduttiin hakemaan sille naiselle lähestymiskielto kaiken sortin häiriköinnin takia. On se sitten mukava, jos tää saakelin holisti on taas sen matopurkin avannut! :imp:

Nyt olen järjestänyt ohjelmaa viikonlopulle, päätin että parempi olla ihmisten joukossa kun koko ajan märehtimässä näitä asioita täällä kotosalla. Eilen kierreltiin ostoksilla siskoni kanssa ja tänään lähden muksun kanssa lasten joulutapahtumaan, taidetaan napata kummitätsy mukaan. Toimintaa on nyt oltava, pää hajoaa muuten jatkuvasta asioitten pyörittelemisestä. Sunnuntaita odotan jo kauhulla, silloin viimeistään ukko pääsee putkasta. Mitäköhän kivaa sitten taas tapahtuu…

Hei Rosalie,
Olisiko sinun mahdollista käydä muutama kerta Al-Anonissa (www.al-anon.fi). Ryhmiä on noin sadalla paikkakunnalla.

Kävin tuolla Al-Anonin sivuilla, näyttää olevan ryhmä minunkin kotipaikkakunnalla. Ainakin vielä tuntuu, että kynnys on vuorenkorkuinen mennä ryhmään täällä pienellä paikkakunnalla ja lähellä ei muita ryhmiä ole. Mistä tämä syvä häpeän tunne oikein tulee? :frowning:

Häpeää… niin miksi pitää tuntea häpeää, jatkuvaa häpeää. Häpeää miehen juomisesta ja toilailuista, omasta vihasta ja voimattomuudesta ja ties mistä. Minä selätin sen häpeän viime keväänä ja otin yhteyttä mielenterveystoimistoon. Heti ensimmäisellä kerralla naapuri näki, kun olin menossa sinne. Yllätin itseni ajattelemalla, että mitä ihmettä minun pitää hävetä. Tämä naapuri on itsekkin melko holisti jne. Eiköhän meillä jokaisella ole jotain ongelmia. Ja lähes nokkaa nostamalla menin sisälle. Minä ainakin tunsin saavani apua siitä, että voin puhua täysin luottamuksella kaikki asiat. Vieraalle on paljon helpompi puhua, kuin tutulle.
Lähes kateellisena luin Rosalie, että yksi holisti on putkassa, kun minun makaa sohvalla. Siitä pääsee hakemaan lehden…ja sohvalle…syömään ja sohvalle. Voi että se saa minut lähes raivon partaalle, kun tietää miten monta asiaa pitäisi tehdä. Ja ai miten kilttiä yritetään olla, kun ei ole viinaa saatavilla. ja akka paskiainen ilmoitti, ettei aio enää pestä pyykkiä, tuossa on pesukoneen käyttöohjeet! Meillä on nyt se vaihe meneillään, että kyllä minä täällä teen “jotain” töitä! Tää on hänenkin työpaikkansa. Ai, hän kävi antamassa öljyä rehunjakovaunuun laitettavaksi lomittajalle :open_mouth: Sen jälkeen kun lomittaja oli sitä korjannut ja minä kuumeisena kuljetin kottiksella ruokaa lehmille sillä aikaa…

Kyllä nää vaiheet on tulleet jo tutuiksi. Hänen mielessään on vain, miten pääsisi lähtemään pullon hakuun. Pirskatti, kun siinä on kaksi ongelmaa. Ei ole ajolupaa ja ei oo paljo rahaa… Jos karkaa jollain kulkuneuvolla, niin muija soittaa heti kytät.
Eli täytyy odottaa, että talo tyhjenee, niin silloin mä pääsen lähtee!!!

…kauhulla minäkin ajattelen tulevaa. Tiistaina loppuu miehen sairausloma. Sitten pitäisi alkaa navetoimaan yhdessä. Se tulee olemaan melkoista he… Voisipa videioida sen joskus. Siitä tulisi hyvää tositv viihdettä. On kaikki mahdolliset kirosanat käytössä ja no…olkoon.

Pienen tauon jälkeen taas täällä…
Oli ihan kiva viikonloppu; siellä jouluhässäkässä oltiin lapsen kanssa lauantaina ja illalla sain lapsenvahdin sukulaislikasta joten eikun paikalliseen kuuntelemaan aikas hyvää bändiä! Teki tosissaan hyvää tuulettaa päänuppia :smiley:
Koittihan se sunnuntai sitten ja oven takana oli surkea ilmestys, putkasta tuleva siippa… Oikein pelästyin, että mikä haamu siinä seisoo, näytti haudasta nousseelta. Pakollinen 3 päivän katko oli saanut pään selviämään vihdoin. Siitä ne itkut ja katumus sit alkoi. Paineli lääkekaapille ja otti antabukset, eikä taas ikinä juo ja nyt alkoi uusi elämä jne. Kovasti oli hämmästynyt kun ei nyt jutut ihan purreetkaan ja ilmoitin, että what ever, ero etenee joka tapauksessa. No, saatiin sentään vähän puhuttuakin asioista, eipä tässä kuukauteen olla paljon kommunikoitu.Ollaan nyt sovittu, että mies saa asua tässä toistaiseksi sillä ehdolla ettei juo ja jos alkaa juomaan, etsii asuinpaikan jostain muualta. Joulukuun puolessa välissä hän on menossa kuntoutukseen tai ainakin on paikan sinne saanut, katsotaan meneekö. No, menee tai ei, itse on vastuussa tekosistaan.
Enpä oikein tiedä mitä mieltä olen tästä tilanteesta, kai se on vaan katsottava mitä tapahtuu. Outoa tää on, asutaan yhdessä mutta ei oikeastaan olla yhdessä. :confused:
Bloodysweatatears: Meillä mies kovasti aina touhuilee pihalla tai autotallissa kun alkaa huikkaamaan, ensinnäkin varmaan siksi että pääsee helpommin käsiksi piilopulloihinsa ja toiseksi siksi että on ihan taatusti jonkin sortin adhd, ihan pakko koko ajan värkätä jotain. Kuten esim. keskellä yötä lähteä traktorilla aurailemaan ihmisten pihoja ja teitä, ihan huvin vuoksi vaan (siitäkin reissusta tuli ratti…). Tai ex tempore tehdä perunapelto keskelle meidän nurmikkoa! Näitä miehen projekteja on lukuisia… :unamused: Naapurissa asuu vielä toinen juoppo, jonka kanssa ovat keksineet vaikka mitä kivaa… Krapuloissaan ei kyllä eväänsä liikauta…

Hei Rosalie ja bloodysweatatears, tervetuloa palstalle! :smiley: En ole pahemmin viime aikoina kirjoitellut (oma elämä on niin tasaista, vaikka ajatukset ovatkin sekavia, ettei siitä pahemmin kertomista ole), mutta halusin teidän tietävän, että minäkin seurailen ja myötäelän tarinaanne. :smiley:

Mulla on oma ketju tuolla jossain alempana, mutta tiivistetysti tilanne on aika samanlainen kuin Rosaliella. Sillä erotuksella, että olen asunut yksikseni kolmisen kuukautta. Meilläkin on avioeron harkinta-aika menossa, ja ajatuksena oli myös, että kumpikin selvittelee omia asioitaan tahoillaan. Käytännössä tää ei tietenkään mennyt ihan suunnitellusti. Mä olen kyllä käynyt alusta asti terapeutilla ja Al-Anonissa, mutta mies ei alkuun näyttänyt haluavan tehdä alkoholiongelmalleen mitään konkreettista. Kai sillä oli pää niin sekaisin, ettei se edes pystynyt sellaista ajattelemaan. Laitoin eropaperit postiin, kun mies kertoi puhelimessa juomisensa johtuneen mun kanssa olemisesta, se kun oli niin ahdistavaa. No, myöhemmin se huomasi, että sitä saattaa -ylläri ylläri- ahdistaa jopa yksinkin. Nyt mies on käynyt muutaman kerran AA:ssa ja terapeutillekin on aika varattuna. Tämä tosin voi olla meidän kannalta liian vähän ja liian myöhään, mutta katotaan nyt harkinta-aika kuitenkin ihan rauhassa loppuun.

Meillä taitaa olla sama ongelma: ei voi elää kanssa, mutta vielä pahempaa on yksin. Olisiko masokisti, kun kuitenkin haluaa ehdottomasti jauhaa samoja juttuja, vaikka tietää miten käy. Semmoista rakentavaa keskustelua ei voi syntyä, jos aina on toisen syy kaikki. :confused:
Mihin ne omat vankat periaatteet ( en juo kuin viikonloppuna yhtenä päivänä) joutui, kun tähän on tultu. Syyllisiä tuntuu toisinaan olevan paljonkin. Mutta sitten kun rauhassa kysytään miksi, niin vastausta ei ole milloinkaan. Ei juomareilla useinkaan ole mitään vastausta siihen, miksi he juovat.
Surullista, jos asia on niin kuin yksi ex-holisti tv-ohjelmassa: Kun kaikki omaiset oli hylännyt ja äitikin sanoi, että enää milloinkaan et tule kotiin, minä en jaksa enää sinua. Mene pois! Silloin vasta oli alkanut ajattelemaan, ensi loukkaantumisen jälkeen, että olisiko aihetta muuttua. Pitääkö mennä ihan pohjan kautta, jotta voi nousta.? :frowning:

Alkoholisti löytää kyllä aina syitä juomiseen. Meillä kuultuja syitä on mm.vittuileva akka, raskas työ, iso urakka töissä saatu loppuun, joku asia ketuttaa, joku asia saa niin iloiseksi, kaveri tarjos, piti tarjota kaverille ja juoda itse seuraksi, isäkin oli alkoholisti, velikin juo liikaa miksen siis minäkin…jne jne
Kekseliäisyyden puutteesta ei ainakaan voi syyttää :slight_smile:
Varmaan se on niin, että se pohjakosketus pitää ottaa ennen kuin voi aloittaa sen nousun sieltä. Saa nähdä onko minun miehen pohja jo löytynyt, vai kuinka paljon alemmas tästä pitää vielä mennä. Maanantaina on edessä lähtö kuukauden kuntoutukseen, sai tänään tietää, että oli peruutuspaikka vapautunut. ainakin puheissaan uhkuu motivaatiota. Suhtaudun “hiukan” kyynisesti ja epäillen. No katsotaan kui äijän käy.

No, ehkä ne syyt loppuu sitten ku ei oo akkaa, (eros ja vei muksut), ei oo työtä,(sai potkut), ei ole kotia(ei rahaa muuhun kuin viinaan). Sitten ei anakaan voi syyttää enää ketään. Muuta kuin itteensä.

Ihanan rauhallista ja tasaista eloa ollut muutama päivä. Mies lähti kuin lähtikin maanantaina kuntoutukseen. Tekee hyvää meille molemmille tämä kuukauden ero. Tosin puhelin on soinut monta kertaa päivässä, on kuulemma niiiin kova ikävä. Jännä juttu, ei ryyppyreissuilla ikävä iske moneen päivään missään muodossa… Voi ei, mä olen niin kyyninen, en voi itselleni mitään. :frowning: Mitenköhän sais itselleenkin vähän positiivisemman asenteen tätä miehen raitistumisprojektia kohtaan???
Yritän nyt keskittyä joulutouhuihin ja lapsen kanssa touhuamiseen. Jos vaikka lähtis tänään jouluostoksille :slight_smile: Joulu on aina ollut ehdottomasti mun lempijuhla! Mieskin on aina onnistunut olemaan joulun pyhät selvinpäin ja niistä on pelkkiä hyviä muistoja. Tämä joulu on vielä erityisen spesiaali kun on lapsen ensimmäinen joulu. Eiköhän se isikin pääse lomalle jouluksi, että näkee lapsensa ilon.
Joulu on varmasti monessa perheessä ahdistavakin juhla jos vanhemmilla on päihdeongelma. Toivon kaikille enkeleitä ja päihteistä vapaata joulua. Lapset ansaitsevat ihanan joulun!

Niinpä, lapset todella ansaitsevat oikean joulun. Meidän joulu 08- meni niin jotakuinkin, että me laitettiin isojen tyttöjen kanssa isännän toivomaan ajankohtaan joulupäivällinen. Alettiin siinä koota porukkaa syömään, niin isä löytyi navetan pukuhuoneesta aivan tajuttomassa kunnossa. Lapset kainalosta kanto isän kylmästä navetasta sänkyyn. Ei ees kenkiä saanu itse, mun piti ne ottaa pois. Muisti kyllä seuraavana aamuna onneksi, mitä on tullu tehtyä. On siinä ollu hiukan kylmää hikiä, miettiessä, miten uskalletaan ottaa jouluksi lomalle ukko. Jos kuitenkin tekis sen historian suurimman joulusiivon ja kääntäis koko huushollin ympäri piilopullojen löytämiseksi. Se on kuitenkin maatalossa oikeastaan mahdoton. Ulkorakennuksia on muutama, iso tuotantorakennus ja huisin hyviä piiloja myös sisällä…
Riipiväähän se on, kun haluaisi kannustaa raittiuteen, vaan on jo tarpeeksi saanu köniin. Epävarmuus tulevasta kaivelee kuin mato omenassa sisuskaluja. Uskoakko vai ei? Paljon paremmin jaksasi, jos ei koko ajan olis sen epätietoisuuden ristitulessa. Olla siinä sitten psykologi ja hellä vaimo sekä riittävä vielä lapsille.
Aina on kuitenkin toivoa. Se taitaa olla se suurin syy, miksi jaksaa.

Kummasti se pieni toivonkipinä jaksaa vielä hehkua. Sen takia varmaan on näin kauan jaksanutkin.

Sama epätietoisuus vallitsee täällä, tosin helpotti kummasti, kun sanouduin itse irti vastuusta ja siirsin sen miehelle. Jos alkaa juomaan, niin se on sitten siinä. Minä en voi sille mitään, juo jos on juodakseen, tein sitten mitä tahansa. En suostu enää olemaan hanen huoltajansa ja holhoojansa. Ottakoon vihdoin vastuun itse elämästään. Tukena yritän tietysti olla parhaani mukaan.
Jouluksi kun hän tulee kotiin, niin aikoo ottaa antabukset tueksi, samoin kuntoutuksen jälkeen. Toimisiko sama teillä? Ei ainakaan sinun tarvisi etsiä niitä piilopulloja ja saisit olla joulun rauhallisin mielin lasten kanssa. On niitä pulloja meilläkin etsitty…Kerran pistin piilosta löytyneeseen kaljapulloon kunnon lurauksen tiskiainetta joukkoon, mahtoi olla muikea ilme kun kävi ottamassa huikan :laughing:

Kylläpä sait aikaan makiat naurut mullekkin, Rosalie! On voinut tosiaan olla hieman yllättynyt ilme, maku hiukan erikoinen… mm…?
Meillähä isäntä on kokeillut Antabusta jo kevättalvella kotihoidoksi. Ja voi hitsi, hän kuuluu siihen pieneen ryhmään, joka pystyy juomaan lääkityksestä huolimatta. :confused: Eräässä kuntoutuksestakin antoivat sen ymppäys santsin viikonloppulomaa varten. Sen vaikutus jäi oksentelukohtaukseen, ja ehkä jotain pientä muuta, koskapa juominen onnistuu tosi hyvin. Ja sehän johti siihen lopulta, että potkittiin pois kesken kaiken, kun meni viimeiseltä lomalta 2.8 prom. humalalassa takaisin. Jonkunlaista arviota keväisen tajuuttomuuskohtauksen aiheuttajaksi epäiltiin silloin antabusta, mutta jos ihminen ei syö, juo vain, niin todennäköistähän on tälläinen myrkytyskohtaus joka tapauksessa. Aika ison määrän oli juonut kerralla aamulla. Kuitenkin hengenlähtö oli jo silloin hilkulla.
Ei tosiaankaan ole meidän vaimojen eikä muidenkaan vastuulla aikuisten ihmisten valinnat. Laki kun sallii tämmöisen hitaan itsensä tappamisen, mutta samanlaillahan voidaan puhua tupakasta ja jopa ruuasta. Kyllä syömälläkin voi tappaa itsensä. Mutta taas ne lapset… niiden takia ajattelin joulun aikana estää hinnalla millä hyvänsä vahingon tapahtumista. Mies on melkoinen veijari ja osaa vedota kyllä loistavasti tunteisiin saadakseen tahtonsa läpi. Siinä lajissa alkoholistit ovat varmaan huippuosaajia. Isommat ovatkin jo ilmaisseet huolensa joulurauhasta.
En silti taida suostua pilaamaan jouluani murehtimalla asiaa. Teen siivoni ja se riittää. Jos isäntä sitten kaikesta huolimatta onnistuu pilaamaan joulun, (voinhan se pilaaja olla minä itsekkin, en etukäteen syytä.) se on sen ajan murhe ja aina meillä on kuitenkin valinnan vapaus, miten suhtaudumme asioihin. Kuten sinä, Rosalie olet päättänyt tehdä! Ei muuta kuin iloista mieltä, niitä löytyy lasten kanssa ihan pikkuisista asioista!