Epätietoisuus kalvaa

Olen eronnut vaimostani kolme vuotta sitten ja meillä on kaksi lasta. Lapset ovat yhteishuoltajuudessa ja vuoron perään kummankin vanhemman luona. Kummallakaan meistä ei ole ollut huumausaineongelmaa, exällä on alkoholiongelma, joka on pystynyt viime kuukaudet jotakuinkin hallinnassa. Exäni ja lapsieni elämään ja asuntoon ilmestyi muutama viikko sitten 15 vuotta suonensisäisiä huumeita käyttänyt kaveri, jolla on hepatiitti c ja jonka omat lapset on otettu huostaan. Exäni ei kertonut lapsillemme asiasta mitään, sain kuulla siitä muuta kautta. Välit ovat meillä tästä johtuen poikki, exäni ei näe tarpeelliseksi informoida minua tilanteesta. On ilmoittanut sukulaisilleen, että mies on kuivilla.
Kävin keskustelemassa huolistani sosiaaliviranomaisten kanssa, mutta he eivät voi asiaan vaikuttaa, sillä kyse on miehen yksityisasioista. Exäni ei suostunut viranomaisia tapaamaan, eikä heille antamaan miehen käytöstä informaatiota.
Oman näkemykseni ja muualta tihkuneiden tietojen perusteella mies ei ole ollut kuivilla pitkään, joten hän tuskin saa lääkehoitoa krooniseen hepatiittiin, joka hänellä on ollut jo kymmenisen vuotta. Olen tietoinen hepatiitin vaikeasta tarttuvuudesta, joten se ei ole ensisijainen huoleni, mutta pelkään aineidenkäytön astuvan jossain vaiheessa kuvaan. Vanhemman 12-vuotiaan poikani ja äidin välit ovat miehen ilmestymisestä johtuen tulehtuneet ja poika on ollut siitä lähtien luonani, mutta haluaa kuitenkin asua myös äitinsä luona.

Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta, mitä tietoa minulla on oikeus vaatia lasten nimissä, onko lasten tai äidin tarpeen mennä hepatiitista johtuen seurantaan? Näen asian lasten suhteen negatiivisena ja epäreiluna, sillä olisi myös heidän intressissään, että tässä pelattaisiin avoimin kortein. Nyt olen täysin epätietoinen uuden miehen tilanteesta; kuinka kauan hän on ollut ilman, jos on, onko hän seurannassa, saamassa lääkehoitoa, mikä hepatiittityyppi on kyseessä ja onko vastetta mahdollista saada? Mies ei virallisesti asu exäni ja lasten kanssa, mutta on käytännössä heidän luonaan ympäri vuorokauden.
Joudun vakavasti miettimään mahdollisia oikeudellisia toimia lasten yksinhuoltajuuden suhteen, jos tilanne jatkuu epäselvänä tai huononee, mutta onko sellaiselle perusteita, jos äiti ei käytä? Vai onko tilanne vain yksinkertaisesti hyväksyttävä ja odotettava pimennossa sen muuttumista suuntaan tai toiseen?

Tervetuloa palstalle!
Vaikean asian kanssa painiskelet. Sinulla on epäily siitä, että ex-vaimosi miesystävä käyttää yhä? Voi tuntua kummalliselta kysymykseltä, mutta miksi välit on poikki? Eikö olisi helpompi pysyä ajan tasalla, jos välit olisivat kunnossa?

Jos sosiaaliviranomaiset eivät näe samoja ‘mörköjä’ kuin sinä, niin voisitko harkita huoltajuuden siirtoa sinulle? Huoltajuuskäsittelyssä asioita tutkitaan varmasti tarkemmin. Muutenhan asia todennäköisesti menee niin, ettet pelkän oman epäilysi johdosta saa tietoa uuden miehen mahdollisesta aineiden käytöstä tai hänen sairauksistaan ylipäätään. Intimiteettisuoja se on ex-käyttäjälläkin :slight_smile:

12-vuotias on muistaakseni kelvollinen sanomaan myös oman mielipiteensä siitä, kumman luona haluaa asua.

Ex oli mennyt eilen tämän uuden miehen kanssa Tallinnaan. Tyyppi oli kuulemma ollut jatkuvassa raivotilassa ja oli lopulta vetänyt exääni tauluun. Kaveri on hävinnyt nyt jonnekin ja tänään ex-vaimoni oli syönyt jotain 130 tabua ja soitti minulle. Ilmoitin asiasta hänen siskolleen. Paikalle tuli kouristusten vuoksi kolmekin ambulanssia ja nyt exääni ollaan viemässä sairaalaan. :frowning:

Lapset ovat onneksi luonani, en heille ole puhunut mitään. Tämä oli järjestyksessään kolmas ex-vaimoni itsemurhayritys. Lääkkeillä kaikki kolme. Sydämen pysähdys oli nyt lähellä.
Avioeromme jälkeen hän ajautui vaikeaan suhteeseen erittäin dominoivan linnassa istuneen miehen kanssa. Tuona aikana yrityksiä oli kaksi. Lapset olivat juomisen vuoksi usein heitteillä. Pari vuotta sitten hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tehtyäni kolme ilmoitusta lastensuojeluviranomaisille, sain heidät lopulta vakuuttuneiksi, kun viimeisin ilmoitus tehtiin sairaalan puolesta. Olisin tuolloin saanut lasten huoltajuuden, mutta oletin sen aiheuttavan hänelle vielä suurempaa tuskaa, enkä ryhtynyt prosessiin.
Äiti lupasi lopettaa juomisen kokonaan ja näin on viimeisin vuosi mennytkin paria retkahdusta lukuun ottamatta.
On jotenkin käsittämätöntä, että kun tällä viikolla kävin lastensuojelussa, sosiaalityöntekijä sanoi minulle, että “Nyt on aika ottaa välimatkaa äitiin, eikä olla häneen yhteydessä”, aivan kuin minä aiheuttaisin tämän tilanteen? Saapa nähdä mikä on asenne maanantaina, kun joudun heille soittamaan uudestaan. En yhtään yllättyisi, jos tämä narkomaani olisi taas ensi viikolla kehissä ja minusta tehtäisiin syntipukkia lyömiselle ja lääkkeidenotolle. Lähden kuitenkin siitä liikenteeseen, etteivät lapseni mene äidilleen niin kauan kuin tyyppi on kuvioissa.

Huh! Karmaiseva tilanne kaiken kaikkiaan, en kadehdi sinua. Ex-vaimosi ei ole erityisen onnistunut eron jälkeisissä valinnoissaan. Jonkinasteinen itsetuhoisuus/itsensä rankaisu saattaa näkyä jo pelkästään niissä?

Kuulostaako kauhean tunteettomalta sanoa, että lasten etu on nyt tärkein? Että kaikki muu, jopa exän tuska on toisarvoista? On helppoa kirjoittaa täältä näppiksen takaa, tiedän.

Voimia!

Ex on nyt Meilahdessa hengityskoneessa ja nukutettuna… :frowning:
Olen seurannut 15 vuotta tätä menoa. Hän petti minua jatkuvasti suhteemme aikana, monesti myös tämän kyseisen narkomaanin kanssa, joka ilmestyi aina tasaisin väliajoin sotkemaan tämän pään. Exäni sekoili kännissä milloin missä ja kenen kanssa, ihastuksesta toiseen. Itse istuin lasten kanssa kotona itkemässä. Olin niin voimaton, etten pystynyt lähtemään pois. Lopulta hän itse haki eron.
Minulta on vienyt kolme vuotta saada itsetuntoni ja kunnioitukseni takaisin, eheyttää itseäni. Olen joutunut taistelemaan lasten etujen puolesta ja samaan aikaan avustamaan exääni uuden suhteen ja masennusten kanssa. Exäni edellinen suhde päättyi loppuvuodesta ja tämän narkomaanin tulo kuvioihin ja lasteni elämään oli kuin puukonisku selkään, joka repi kaikki arvet auki. En yksinkertaisesti jaksa tällaista elämää, jossa en itse pysty mitään rakentamaan, kun kaikki energia menee muista huolehtimiseen. Exäni käytös on kaukana aikuismaisesta. Kun hänellä on jotain uutta kiikarissa, hän osoittaa minua kohtaan halveksuntaa, kun taas tarvitsee apua, tulee hän ovelleni rukoilemaan. Autan, koska olen kiltti, mutta tämä on kovin raskasta itselleni. Haluaisin ottaa lapset ja juosta.

Mä sinuna ottaisin oikeasti kunnon pesäeron. Vaihtaisin numeron tai ottaisin toisen luurin ja pitäisin kiinni tuota hänellä olevaa numeroa, mikäli tarvitset rauhaa. Vaihtaisin asuntoa enkä kertoisi osoitetta.Tunnut olevan niin väsynyt kaikkeen + masentunut, että kriisiapu perheellenne voisi tehdä hyvää. Sun ei tarvitse auttaa millään tavalla exääsi, tiedät kyllä mihin rahat menevät! Kysy sossulta tukea ja sano että olet niin väsynyt tähän tilanteeseen ja vaikuttaa lapsiin ja seiso omilla jaloillasi… Sä pystyt kyllä siihen, olet hoitanut aiemmin kuitenkin yhtä lasta enemmän joka sekoilee puolelta toiselle, mikä sua estäisi pitämästä huolta niistä oikeista ja laillisesti lapsista; eikä aikuisesta joka käyttäytyy kuin lapsi… Jos usko tulevaan ei riitä, niin tukea saat varmasti. Täältä laittavat ohjaajat kyllä osoitteet viimeistään huomenna.

Mene al-anoniin ja huomaat että et ole yksin… Voimia, sä kyllä selvitä mutta pidä välimatkaa niin näet oikeasti kuinka paljon ex vaikuttaa sun voimiin… Vaikka hän onkin lastesi äiti. Tuo auttaminen kuulostaa jo riippuvuudelta, läheisriippuvuudelta. Monet alkoholin ja muiden päihdeiden puolistot sairastavat läheisriippuvuutta. Usein siksi, kun oma vanhempi on ollut päihde/mt ongelmainen… Kokeile Al-Anonia, varmasti löydät paikkasi. Jos et sieltä, niin muualta. Mutta uskon että voimaa löytyy enemmän mitä kauempana olet exän ongelmia… Paljon voimia!!!

PS. Nyt kun exä on nukutettuna, niin voit pitää lomaa ihan laillisesti. Lapset eivät voi mennä vierailulle; voi olla että ovat jo tilanteesta kärsineet jonkun verran joten itse miettisin tarkkaan mitä lapsille kertoisin ja missä vaiheessa… Yritä sä itse saada tilanne tasapainoitettua, jooko? Yritä kestää! :slight_smile:

Helpommin sanottu kuin tehty. Vedän omaa firmaa exäni asuinalueella, lapsien sukulaiset asuvat lähettyvillä, töiden takia joudun pitämään julkista numeroa. Lapset ovat virallisesti äidillään kirjoilla.
Olen ollut tietoinen läheisriippuvaisesta suhteestani exääni ja tehnyt irtiottoa hänestä jo toista vuotta. Olen häneen minimaalisen vähän yhteydessä, vain lapsia koskevissa virallisissa asioissa. Hän vain vetää minut takaisin tähän jätesäiliöön aina uudestaan ja uudestaan, kun alan nähdä valoa.
Soittivat sosiaalipäivystyksestä tänään ja kertoivat, että sairaala oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen äidistä. Päivystävä sosiaalityöntekijä sattui luikauttamaan suustaan, että tällä viikolla käymäni keskustelut heidän kanssaan oli kirjattu: Ei aiheuta jatkotoimenpiteitä. Joutuvat ilmeisemmin pyörtämään päätöksensä. En käsitä miksi viranomaiskeskusteluissa aina luotetaan äidin sanaan, mutta isät joutuvat aina kaiken todistamaan? Tältä ainakin tuntuu. Äiti oli ilmoittanut viranomaisille, etteivät he uuden miehen kanssa käytä minkäänlaisia päihteitä. Eilen exä kuitenkin kertoi soittaessaan ja lääkkeitä syötyään sekavassa humalatilassa minulle, kuinka raskasta tällä uudella miehellä on, koska hän joutuu syömään kaksi levyllistä pameja päivässä, ettei piikittäisi :confused: En itse tiedä, minkälaisia annoksia rauhoittavia kuiville yrittäville narkomaaneille yleensä määrätään?

Maximissaan 6 tabua kahta eri lääkettä. Eli tuo on katukauppa/ useampi lekuri-annostus… Ei 20 tabua päivässä määrätä rauhoittavia kenellekään… Luepa tuolta Kotikanavan puolelta nimimerkin “Pyykkipoika” ja oli ketjussa joku toinenkin mies kirjoituksia. Samaa puhuivat. Heillä naiset alkkiksia… Hakuun jos laitat niin löydät paljon kirjoituksia…Tässä 6 sivun juttu , lisää löytyy haulla… Aloittajana oli joku toinen nimimerkki; mies, jolla vaimo joi… Paras oli, että lopulta Pyykkipoika muistaakseni lähti tästä vuosia kestäneestä piinasta lasten kanssa… Sossu oli aina äidin puolella ja kyseli tyyliin “no mitäs SÄ olet tehnyt, että äiti juo tällä tavalla?”… Ihan kuin se olisi isän vika, vaikka näinhän addikti asian kääntää; aina jonkun muun vika että itse vetää… Ainakin määrätyissä tapauksissa… Voimia!!

PS: Mä en kuitenkaan rahaa antaisi. Se vain estää pääsyä “pohjalle”…

Moi Missä mennään!

Vaikea tilanne sulla. Itse olen irtaantunut exästäni lopettamalla loputtoman ymmärtämisen, auttamisen ja alkanut elää ns. itsekkäästi. Lapsille (siis isommalle, pieni ei vielä mitään ymärrä) olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman rehellinen ja kertonut asioista ikään sopivalla tavalla. Olen kokenut, että näin tunteista voidaan puhua, eikä lapselle synny ylimääräistä ahdistusta.

Oma isä on aikoinaan yrittänyt useamman kerran tappaa itseään lääkkeillä. Meillä ei näistä puhuttu ja äiti on jättänyt kertomatta teho-osasto käynneistä ym. Minun ahdistustani se vain lisäsi . Kuitenkin hyvin pienikin lapsi vaistoaa jo, että kaikki ei ole kunnossa isommasta puhumattakaan. Kun ei tiedä, asioita suurentelee omassa päässään entisestään ja ei opi käsittelemmän pahaa oloa. Sitten se vaan kasvaa ja kasvaa, kuten kävi minun tapauksessani. Minusta tuli lopulta tunnevammainen. Nyt olen toipunut, mutta monta vuotta siihen meni.

Suosittelisin, että puhuisit lastesi kanssa näistä asioista, vaikka se voikin olla vaikeaa. Itse olen tytölle sanonut, että isä tekee välillä väärin, että aikuisetkin tekevät joskus virheitä, mutta kaikki eivät suinkaan käyttäydy niin ja huonoa käytöstä ei pidä hyväksyä. Puhuminen on tuntunut hyvältä ja tyttö on saanut käsitellä tunteitaan ja pelkojaan turvallisen aikuisen kanssa sen sijaan, että olisi padonnut niitä sisäänsä.

Meillä tilanne on huomattavasti helpompi kuin teillä. Exä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vastuuntuntoinen ihminen ja haluaa lasten parasta. Välillä vaan tilanne karkaa lapasesta. Joka kerrasta hän on kuitenkin ottanut oppia ja on pyrkinyt parantamaan käytöstään.

Sulla tuskin on hirveästi mahdollisuuksia vaikuttaa exäsi käytökseen. Lastensujelu on nyt tietoinen asiasta, joten vastuu on heillä myös. Meillä ainakin ovat hanakasti koko ajan niskassa kiinni, vaikka lasten tilanne on oikein hyvä ja isäkin selvä suurimman osan vuodesta… Jos nyt pystyisit kekittymään itseesi ja lapsiin ja koittaisit päästää irti exästä ja huolesta, vaikka vaikeaa se toki. Pienin askelin tässäkin asiassa on hyvä edetä. Minä olen asettanut itselleni rajan kerrallaan. Ensin lakkasin maksamasta hänen laskujaan silläkin uhalla, että olisi voinut jäädä asunnottomaksi. Ei kuitenkaan jäänyt, vaan sai velkajärjestelyllä maksut sovittua. Nykyään en auta enää millään tavoin.

Lapset tarvitsevat ainakin yhden turvallisen, terveen aikuisen elämäänsä. Yritä sinä tulla sellaiseksi. Tehköön exä omalla elämällään mitä hyvänsä. Lapset kestävät aika paljon, kunhan on edes joku, johon voi luottaa.

Kiitos mietteistänne ja kiitos Dahlia näkemyksistäsi. Exäni on ollut koko ajan sitä mieltä, ettei lapsille saa puhua mitään. Olen häntä uskonut ja samaan aikaan saanut hyökkäyksiä niskaani jokaisesta exäni toilailuja koskevasta keskustelusta, jota olen vanhemman poikani kanssa käynyt, koska ex kokee kaikki tälaiset mustamaalauksena. Kyllähän poika on itse kaiken nähnyt, äidin katoamiset, mongerrukset ja sammumiset ja minun tuskani ja itkuni. Hän on sullonut tapahtumia jonnekin muistinsa peräkomeroon, josta ne vanhempana sitten tulevat ulos.

Olen usein miettinyt miksi niin loputtomasti ja epätoivoisesti olen exääni rakastanut ja en hänestä halua päästää irti. Uskoisin sen johtuvan äidistäni, joka vastuuntuntoisesti hoiti minut ja veljeni aikuisiksi kärsien samalla pitkistä masennuskausista. Äitini alkoholisoitui totaalisesti muutettuamme pois kotoa. Hän teki myös ainakin kolme epäonnistunutta itsemurhayritystä, oli Lapinlahdessa useaan otteeseen; koki isäni liian dominoivana ja pyrki tätä pakoon. Erottuaan isästäni alkoholinkäyttö pahentui, lääkkeiden käyttö räjähti totaalisesti. Saimme veljeni kanssa selvitettyä, että reseptejä kirjoitti ainakin neljä lääkäriä ja äitimme veti eri tabuja, rauhoittavia, unilääkkeitä, masennuslääkkeitä, kipulääkkeitä aivan järkyttäviä määriä kuukaudessa. En voinut enää antaa lapsiani hänelle hoitoon. Lopulta äitini tukehtui viinan ja lääkkeiden yhteisvaikutukseen, kun nielemisrefleksi ei toiminut. En enää äidin viimeisinä elinvuosina pystynyt tekemään hänen hyväkseen mitään, odotimme veljeni kanssa vain hänen kuolemaansa.

Äitini kuollessa olin järjettömässä kriisissä avioliittoni kanssa. Olimme olleet muutaman kuukauden asumuserossa ja olimme päättäneet palata yhteen. Kuolema tapahtui juuri yhteenmuuttomme kanssa samaan saumaan. En uskaltanut surra äitiäni, exäni syytti minua/äitiäni uusintayrityksemme tuhoamisesta. En halunnut oman liittoni menevän kiville, vaan panin siihen kaikki voimani, koska kyseessä oli oma unelmani, etten tekisi samoja virheitä kuin isäni tai sortuisi samanlaiseen katastrofiin. Jo noin puoli vuotta yhteenmuutosta exäni ihastui työkaveriinsa ja uusi episodi oli valmis alkamaan. Homma kulminoitui hienosti siihen, että exäni katosi useiksi päiviksi pois kotoa. Oltuani lasten kanssa neljättä yötä yksin, hän soitti keskellä yötä ja tiedusteli mahdollisuutta tulla kotiin. Uhkasin vihapäissäni vetää häntä turpaan, kun ilmestyy (en koskaan ollut häntä kohtaan väkivaltainen koko yli 10 vuotta kestäneen liittomme aikana), mutta monen yön odotus alkoi purkautua. Hänpä soitti poliisit, jotka saapuivat ja poistivat minut yhteisestä kodistamme väkivaltaisen uhkailun vuoksi. Humaltunut äiti saapui hoitamaan lapsiaan ja selvä isä heitettiin kassin kanssa pihalle. Käsittämättä tapahtunutta yritin poliiseille selittää epäoikeudenmukaisuutta. Herrat olivat kanssani samaa mieltä, mutta sanoivat, että säännöt ovat säännöt.
Hävisin reiluksi viikoksi, kunnes exäni rukoili minua palaamaan. Siitä lähtien kaikki oli yhtä loppua. En saanut itseäni enää kasaan, itkin päivästä toiseen, yritin ostaa peloissani exää itselleni ulkomaanmatkoilla ja materialla, mutta mulla ei ollut enää minkäänlaista itsetuntoa ja selkärankaa ja sain pelkkää halveksuntaa osakseni. Exäni mielestä olin vain etova surkimus ja lopulta hän ajoi minut ulos suhteestamme. Lapsia en hänelle kuitenkaan jättänyt, vaan vaadin samanveroisen yhteishuoltajuuden. Kuukausi poismuuttoni jälkeen uusi mies korvasi minut, ei kuitenkaan tämä exäni työkaveri, vaan aiemmin mainittu vankilakundi.

Olin suhteessamme pitänyt aina lapsista huolta ja kontrolloinut omaa juomistani, koska exäni juominen lähti joka kerta lapasesta ja loppui vain sammumiseen. Viinan loppuessa hän lähti juomaan muualle. Uudelle miehelle viina maistui myös ja sekoilut lasten paikallaollessa lisääntyivät ja johtivat tilanteisiin, että jouduin lapset hakemaan hänen viikoillaan pois tai äitiä ei ollut paikalla, kun lapsia palautin.
Kävin terapiassa kuukausia, kasasin lapsille tasapainoista kotia, yritin paria suhdettakin, mutta pysyin rikki ja suhteet kaatuivat. Ex juoksi aina luokseni, kun riitaantui uuden miehensä kanssa ja vetosi epätoivoiseen rakkauteeni häntä kohtaan. Oltuaan luonani pari päivää ja herätettyään tunteeni uudestaan hän palasi aina uuden miehen luo kieltäen minulta yhteydenotot. Meni kaksi vuotta, ennen kuin sain itseni joten kuten kasaan. Viime vuoden puolella alkoi elämä jo voittaa ja ensimmäiset onnentunteet täyttivät sisintäni vuosien pahoinvoinnin jälkeen ja pystyin sanomaan EI exälleni. Luulin olevani jo “kuivilla”, mutta tämänhetkinen episodi repi koko paperilinnani riekaleiksi. Kroonisen hepatiitin omaava narkomaanikaveri, jonka rikkovaa vaikutusta olin vuosia jatkuvasti pelännyt, onkin nyt lasteni kotona.

Aloitin 1,5 viikkoa sitten psykoterapian uudestaan, sillä menin niin rikki. Tiedän, että minun ja lasten on päästävä eroon exästäni ja hänen uuden miehensä vaikutuksesta. Exästä tuli itsemurhayrityksen seurauksena taas uhri ja hänen sukunsa luultavasti osoittaa minua asiassa ja saan vihat varmasti päälleni, kun olen ollut lastensuojeluun yhteydessä ja lapsia itselleni vaadin. En halua kaikesta huolimatta tuottaa exälleni tuskaa ja surua. Hän tuskin voi mitään itselleen, sillä on selvästi henkisellä tasolla viallinen ihmiskappale.
Jollain tasolla exästä luopuminen on minulle sama asia kuin luopuminen äidistäni, jonka kuolemaa en surrut. En pystynyt auttamaan äitiäni, ja hän kuoli. Yritin auttaa exääni, ja hän… luultavasti kuolee.
On todella vaikeata löytää elämästä kauniita asioita. Kaikki voimani menevät nyt lapsiin, sillä en usko onnea itse löytäväni. Pyrin vain paikkaamaan lasten reikiä, että he löytäisivät. Surkeaa kaikin puolin.

Mun on pakko sanoa ainoastaan se, että lue näitä muita topicceja. Kaikki ovat päätelleet, että on aivan eri asia onko ihminen oma lapsi jonka on itse synnyttänyt/kasvattanut ja jota tukee niin pitkälle kuin mahdollista/laittaa välit poikki, vai puoliso jonka kohtelua ei enää suvaitse… Ansaitsetko sä tuollaista kohtelua? Kyse on sairaudesta ja aikuista ihmistä ei saa hoitoon, sua vain käytetään hyväksi; tuolla tietopankissa on paljon tietoa sekakäytöstä ja käyttäjän käyttäytymisesta läheistä kohtaan; syyllistäminen, manipulointi, uhkailu yms yms… Voimia sulle! Suosittelen lukemaan oikeasti näiden muiden kirjoituksia; monella kyseessä mies, Pyykkipojalla ja jollakin muulla Kotikanavan puolella oli naisella alkoholiongelma ja miehenä kirjoittivat… Yritä jaksaa ja pidä lapset pois katsomasta tuollaista elämää; 20 pilleriä on aivan älyttömästi ja lapset huomaavat sen!!

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin en kadehdi kokemuksiasi. Raskasta on varmasti ollut.

Kaikella empatialla kuitenkin kirjoitan sen, miltä tilanteesi ulospäin näyttää.
Sinä et olet isäsi, exäsi ei ole äitisi. Et voi elää kenekään muun elämää kuin omaasi.

Olet itsekin uhri, mutta siihen ei kannata jäädä. Tee nyt asioita, joiden johdosta voit kunnioittaa itseäsi. Kun katsot vuosien jälkeen peiliin, voit sanoa ‘minä kunnioitan itseäni ja ratkaisujani’. Molempia (exääsi ja lapsiasi) et voi pelastaa, joten sinun on valittava.

Olen varma että löydät vielä onnesi. Minulle se tuli itsekunnioituksen kautta - kun kunnioitin ja arvostin tekemiäni valintoja, muutkin alkoivat kunnioittaa minua. Jos jättäydyin uhriksi, sain jäädä uhriksi.

Emme voi pelastaa koko maailmaa. Pitää siis valita taistelunsa. Lapset voivat kaikesta huolimatta saada terveen itsetunnon yhdenkin itseään kunnioittavan vanhemman avulla.

Voimia!

Hei Missä mennään

Olet saaanut mahtavaa vertaistukea ja neuvoja täällä kirjoittavilta.

Olet itsekin uhri, mutta siihen ei kannata jäädä. Tee nyt asioita, joiden johdosta voit kunnioittaa itseäsi. Kun katsot vuosien jälkeen peiliin, voit sanoa ‘minä kunnioitan itseäni ja ratkaisujani’. Molempia (exääsi ja lapsiasi) et voi pelastaa, joten sinun on valittava.
Tuohon Cricetin lauseeseen kiteytyy melkein kaikki.

Muutos ei tapahdu hetkessä joten kannattaa antaa itselleen aikaa. Hyvä että olet aloittanut terapian.
Onko sinulle ketään joka kulkisi siinä arjessa rinnallasi, sukulaisia, ystäviä?

Voit ottaa myös yhteyttä Irti Huumeista Läheis ja Perhetyökeskukseen.
irtihuumeista.fi/laheis-ja … on_keskus/ Palvelu on maksutonta ja koko maan kattavaa.

Terv. Ohjaaja Kerttu

Raivoisa riita lapsista exän kanssa päällä. Hän pääsi viime viikon alussa pois sairaalasta. Ehdotin lastensuojeluun, että lapset olisivat luonani arkipäivät ja kävisivät jonkin aikaa äidillään joka toinen viikonloppu. He ehdottivat asiaa äidille, mutta kun kävi ilmi, että kyse on minun ehdotuksestani, repesi riita saman tien. Sossut kehottivat ottamaan yhteyttä sosiaaliviraston perheoikeudelliseen yksikköön. En ole saanut kerättyä voimia asiaa varten, sillä se tuntuu aika kovalta ja lopulliselta tieltä. Pelkään myös, että asia ei ratkea mitenkään, vaan saan nenilleni.

Lapset ovat nyt minulla kolmatta viikkoa ja äiti käy viranomaisten kanssa neuvotteluja lapsia koskien. Uhosi minulle kuinka hänellä on todisteet, ettei uusi mies käytä enää mitään. Totesin, että hienoa, koska sitähän olen halunnutkin. Ehdotin riidan ratkaisuksi, että uusi mies menisi seurantaan ja hankkiutuisi hepatiitin suhteen hoitoon, mutta asia ei kuulu kuulemma minulle.

Tänään sain tiedon, että exäni on irtisanottu työpaikastaan. Menee varmaan minun piikkiini sekin.

Aika yksin tässä ollaan. On mulla yksi hyvä ystävä, joka on ollut tukenenani jo erosta lähtien. Nyt vain liikutaan sellaisilla vesillä, ettei hänelläkään ole oikein neuvoja. Halu toimia oikein on kova, mutta kuten otsikkokin kertoo, epätietoisuus kalvaa.

Kun omat voimat ovat vähissä ja harkintakyky siinä sivussa ohuilla, kannattaa kerätä ne vähäisetkin voimansa ja tehdä niinkuin sossu ehdottaa. Sinulla ei ole muuta pelättävää, kuin se, että pelon takia jätät tekemättä jotain lasten hyvinvoinnin kannalta olennaisen tärkeää.

Voimia ja kestävyyttä!

olen samaa mieltä cricketin kanssa. Jos lapsille tapahtuu jotain peruuttamatonta kun ovat äitinsä luona niin et anna itsellesi sitä ikinä anteeksi, tuli vain mieleen kun puntaroin omia asioitani tässä. Toivon että saat oikeat asiat tehtyä ja rauhan perheellesi.