Entäs nyt?

Hei!
Aloitin uuden vuoden jälkeen alkoholittoman elon alun. Olen varmaankin suht keskiverto käyttäjä, ei pahoja ylilyöntejä, enkä katso että olisin mitenkään “pohjalla”. Silti en ole tuntenut oloani hyväksi, krapuloista olen kärsinyt ja aloin kyseenalaistamaan alkoholin merkityksen. Onko siitä mitään iloa, hyötyä minulle? Alku mennyt hyvin, olen aikaisemmin juonut noin kerran viikossa jos sitäkään joten “päivien” juomattomuus on minulle tuttua. Mutta…toivoisin teiltä neuvoja että mitä sitten kun on ollut vaikkapa kolme kuukautta selvinpäin, on taas elämänsä kunnossa ja motivaatio ehkä katoaa raittiuden ylläpitoon. Miten pysyä selvinpäin? Mikä silloin myöhemmin motivoi jatkamaan ja miten selättää takapirun joka sanoo että toki joskus voi ottaa.
En odota että tästä aukeaa jokin ihmeellinen auvo ja olen yhtäkkiä energisempi ja iloisempi ihminen. Itselläni saattaa tunteiden käsittelyssä olla ongelmia ja jos ne on ikäviä, saatan lähteä turruttamaan niitä baariin. Miten käsittelette vaikeita tunteita? Ajattelen että pahimmat kompastuskiveni tulevat olemaan nimenomaan tunteiden käsittely ja motivaation ylläpitäminen. En näe juomisessa enää mitään järkeä ja haluan täysin selvän elämän. Haluaisin myös työvälineitä siihen väistämättömään keskusteluun itseni kanssa mikä jossain vaiheessa aiheesta tulee. Haluaisin valmistautua siihen ennalta että en vain lähtisi impulsiivisesti baariin “koska enhän sentään alkoholisti ole”. Absolutistin ja ihmisen joka ei juo- näkökulmasta sellainen kuitenkin varmaan olen. Mitä ajattelette asiasta? Varaudutteko etukäteen mahdollisiin retkahtamisiin ja mitä keinoja teillä siihen on?

Jos vaan tyytyy toteamaan, ja hyväksymäänkin sen ajatuksen, että juominen on täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Ja aika on arvokasta. Melkeinpä arvokkainta mitä meillä on.

Minulla toimii se, etten ole ”vain juomatta” vaan se, että rakennan ihan aktiivisesti uutta, mielekästä elämää. Sitä vaan alkaa haluta koko ajan enemmän kuin hukkaan juotua aikaa.

Aika tosiaankin on arvokasta ja tämä näkökulma erittäin hyvä. Sitä olen pohtinut, mutta ehkä se on jäänyt puolitiehen, sisäistämättä. Tuntuu että tarvitsee voimakkaan sisäisen vastauksen jos baareilu alkaa kiinnostaa.

Tämä myös tärkeää! Ja vaatii pohdiskelua että mitä se mielekäs elämä itselle tarkoittaa. Ehkä teen unelmakartan :smiley: Jos rikkoo omia rajojaan, niin ne ei ole ehkä niin kirkkaana mielessä.

Varmaan kaikki tuollaiset tehtävät voivat auttaa asioiden jäsentelyssä. Minulla on ollut vähän taipumusta katsella asioita liiankin laajasta perspektiivistä ja se on ollut omiaan kasvattamaan vaikkapa juuri unelmista niin suuria tai epämääräisiä, että minun on ollut vaikea saada niistä otetta, pikemmin tuntuneet uuvuttavilta. Viime syyskuussa, kun tuli äkkipysähdyksen aika, aloin kiinnittää huomiota enemmän aivan pieniin ja arkisiin asioihin. Jo kesällä aloin tehdä asioita, joita olin halunnut (pientä matkailua yksikseni yms.), mutta syksyllä sitten aloin aktiivisemmin kalenteroimaan kaikkea pientä. Kävin improkurssia, aloin liikkua enemmän ja nukkua säännöllisesti, tutustuin syvemmin kavereihini ja aloin avoimemmaksi heille, mentiin tapahtumiin ja teatteriin jne. En siis ryntäillyt epämukavuusalueelle vaan laajensin pikkuhiljaa mukavuusalueitani. Sen huomasin, että TARPEEKSI vähän kannattaa tehdä kerralla, kaikki uusi myös väsyttää ollakseen kivaakin. Nyt menossa addiktiivisen elämäntavan kokonaismurha siten, että suljin kaikki somekanavani: ehdottomasti yksi riivaavimmista ja päätä köyhdyttävimmistä pakkomielteistäni on nyt pitkällä paussilla :laughing: Ja kaiken pointti on se, että teen vain asioita, joista PIDÄN!

1 tykkäys

Itsellä on tarkoitus myös karsia elämästä kuormittavia asioita. Väsyneenä huomaan että ensimmäisenä tulee mieleen turvautua johonkin muuhun kuin lepoon. Olen monipuolisesti kiinnostunut vähän kaikesta ja se on välillä ongelma. Huomaan että en jaksaisikaan kaikkea. On kai tunne että elämä menee ohi jos hidastan ja yksinkertaistan, mutta niin aion juurikin tehdä. Karsin harrastuksia ja ylipäätään menojani siihen suuntaan että aidosti haluan lähteä ja jos olen väsynyt niin voin jäädä kotiin/ ottaa iisisti. Ja ehkä sellainenkin energia palaa että voin ja haluan olla paljon liikkeessä ja tunnen että siitä tulee virtaa ja iloa. Meininkisi kuulostaa hyvältä. Mielenkiintoinen matkahan tämä on!

1 tykkäys

Hienoa!

Vuorokauden voi jakaa suunnilleen kolmeen 8 tunnin osaan: niistä yksi menee väkisinkin nukkumiseen, toinen osa tavallisesti työhön ja loput jää itselle. Siihen kahdeksan tunnin omaan slottiin ei kerralla mahdu paljoa mutta jos sinne mahtuu vähänkin iloa ja nautintoa tuottavaa puuhaa tai epäpuuhaa (kyllä, ne telkkarin tosihömpätkin ovat monelle palauttavia ja virkistäviä), niin balanssia jo alkaa rakentua. Itselleni unirytmi on aivan kaiken a ja o. Se kun pelaa, pelaa kaikki muukin.

1 tykkäys

Aivan totta. Alkuun riittänee se että keskittyy ihan vaan mukavuusalueidensa laajentamiseen taiks syventämiseen. Minä pystyn, voin, osaan ja kykenen…
Onnistumisen kokemuksia laajalti, ei vain ja ainoastaan juomattomuuden suhteen, vaan muutenkin. Niitä todellakin alussa tarvitaan.

2 tykkäystä

No hei, yksisarvinen ja lämpimästi tervetuloa!

Tämä on hyvä tiedostaa. Minulla on ollut pieniä vaikeuksia sitä hyväksyä, varsinkin kun välillä vointi on aaltoillut tosi energiseenkin suuntaan. Mutta onhan se selvä, etten raitistumalla muutu sellaiseksi, mikä en ole koskaan ollutkaan.

Erilaisia vinkkejä täällä onkin ollut. Itse en heti alkuun ajatellut, etten joisi enää koskaan. Olin juomatta vain jonkin aikaa, kunnes ajatus loppuelämän raittiudesta alkoi jossain kohtaa tuntua luonnolliselta eikä mitenkään kahlitsevalta. Vieläkin tykkään seurailla erilaisia virstanpylväitä, esim. muutaman päivän kuluttua tulee täyteen 400 päivää tipatonta. Käytän myös mielessäni alkoholista sanaa myrkky, mikä osaltaan hillitsi juomahaluja jo heti alussa.

Tämä ja tämä…

… ovat minullakin ongelmana. Haluaisin tehdä monenlaista ja yritänkin, kunnes huomaan sorkkivani vähän kaikkea saamatta mistään otetta. Suunnitelmallisuuden olen huomannut vuoden aikana lisääntyneen ihan itsestäänkin paljon. Enemmän tai vähemmän sumuisten vuosien jälkeen katse kääntyi myös eteenpäin. Nyt vuoden alussa otin esiin ihan muistion, mihin kirjoitin tärkeät asiat mitkä haluan saada vuoden aikana hoidettua kunnolla, ja niille jonkinlaista tarkempaa aikataulua. Ja perään ne asiat, mitkä tulevat tärkeimpien jälkeen. Viimeisenä listailin vielä joitakin “jos resursseja jää, niin olisi kiva toteuttaa” -asioita. Kun asiat ovat konkreettisena esillä, ei toivottavasti tule yhtäkkiä keskityttyä liikaa johonkin kivaan mutta omastakin mielestäni turhaan ajanhukkaan.

Tällä kertaa en jättänyt pois myöskään muistutusta siitä, että älä tee väkisin vaan kuuntele myös omaa vointiasi ja muista lepo ja palautuminen. Sellaista sopivan vakaata tasapainoa etsien, että vähänkin voi tehdä kerrallaan. Liian helposti ainakin minulle käy niin, että latailen ja painan täysillä vuorotellen. (Ei sentään maanis-depressiiviseen tyyliin, mutta lievänä versiona.) Ja palstan aiheeseen liittyen, siihenhän on tullut alkoholia käytettyä apuna. Vireystiloja on kontrolloitu sillä vähän kumpaankin suuntaan.

Hurjasti tsemppiä!

Näitä miettiessä palasi mieleen kaaoksen terminologinen alkumerkitys ”suunnaton tyhjyys”, kreikkalaisessa mytologiassa eräänlainen alkutila, johon kaikki luotiin. Tuli siksi mieleen, kun vastaavasti raitistumisen lähtökohta on tyypillisesti khaos, äärimmäinen sekasotku arkirytmistä minäkuvaan. Juomisen todellisuus on kaoottista sekasortoa, jonka jäljiltä kaikki aakkoset ovat yleensä aivan levällään, kuten muissakin elämänkriiseissä. Voi ajatella niin - ja niin itse koin - että alussa aivan KAIKKI oli hujan hajan ja käänteentekevä hetki oli oman kaaoksen tuntuva tajuaminen, tosiasioiden näkeminen ja niiden hyväksyminen, kun eipä niiltä enää kaljallakaan päässyt pakoon. Itselleni tuo kaaos, sekasotku, merkitsi muutamaa muutakin asiaa kuin yksinomaan juomistani, mutta juominenkin sai tässä yhteydessä ikään kuin todellisen mittakaavansa mukaisen merkityksen. Elämäni oli nimittäin juodessanikin päällisin puolin ihan sujuvaa, perhe-elämää, mukavaa työtä, joitain harrastuksia. En ollut juonut aivojani tai rahojani vaikka viimeisen puolen vuoden aikana tahti olikin kiivasta ja pakonomaista. Kysymys alkoholista paljastui hyvin perustavanlaatuiseksi mutta samalla myös se, etteivät muut mahdottomat palikat elämässäni muutu mahdollisiksi pelkällä korkin sulkemisella.

Siksi en keskittynyt niinkään juomatta olemiseen vaan nimenomaan uuden elämän rakentamiseen. Avioliitto, joka minun juomisesta tai juomattomuudesta riippumatta ei muuksi ollut koskaan muuttunut yksin minun toimestani, osoitti mahdottomuuteensa. Se ei tulisi mahdolliseksi kuin kahden aikuisen tasavertaisesta kyvystä huolehtia itsestään enkä minä sitä voi tehdä omasta raittiudestanikaan käsin. Muillakin ihmisillä on omat hullunmyllynsä, ei vain meillä. Periaatteessa tämän käänteen olisi pitänyt rikkoa kaikki mutta itse asiassa tilanteen hyväksyminen antoi minulle rauhan keskittyä yksin asioihin, joille todella voin jotakin. Lopulta ne asiat ovat niin pieniä ja konkreettisia, etten voi niitä myöskään itselleni rehellisenä kieltää mahdottomiksi. Tämä oli minulle todella iso oivallus: tosiasiat, joille voin jotakin raittiuteni eteen, ovat oikeita asioita ja sellaisina hyvin pieniä, käytännöllisiä ja hetkellisiä. Jos jokin tätä minussa uhkaa, niin satunnaiset tunteet ja päähänpistot. Ovatko ne vielä juomista, ovatko ne epäonnistumisia? Eivät ole. Niinpä kysymykset myös siitä, miten suhtaudun omiin ajatuksiini ja tunneoikkuihini, palasivat uudelleenkäsittelyyn.

Aivan kaikkia tunteita ei tarvitse seurata eivätkä omat ajatukset ole mitään totuuksia. Niiden perässä ei voi vain ailahdella avuttoman lapsen tavalla vaan tarvitaan myös aikuisuutta. Järjellä on usein tehtävänsä ja tietyissä tilanteissa on mahdollista myös kasvaa omassa aikuisuudessa ikään kuin itse itseään kasvattaen. Kaikkea, mitä lapsi sisällä keksii haluta, hän ei kuitenkaan tarvitse. Vähän tällaista näkökulmaa olen palautellut mieleen omassa minäsuhteessani. Enimmäkseen aikuisuutta ei kuitenkaan punnita vain satunnaisten juotatusten kohdalla vaan ennen kaikkea fokusoitumisessa asioihin, joiden kautta voin rakentaa omaa hyvinvointiani sen tietäen, että kun esim. nukun riittävästi ja säännöllisesti, voin ja jaksan yleisesti paremmin ja hyvän kierteen seurauksena myös muut psyykkiset voimavarani vahvistuvat, kuten yleinen mieliala ja stressinsietokyky. Näissä pääsin ”tuloksiin” jo parissa viikossa. Muistan Plinkkiinkin kirjoittaneeni jo melko pian viimeisen krapulani jälkeen, etten muista aikoihin voineeni niin hyvin. Tällä hetkellä unirytmi on hieman kenallaan, mutta kun muuten olen alkanut voida paremmin, se ei saman tien suista raiteilta.

Mutta sitä tähdennän Hiiren tavoin, että riittävän VÄHÄN on muutoksia tehtävä kerralla ja mieluummin hitaasti kuin jatkuvasti jotain uutta opettelemalla. Tätä komppasi lääkärikin, jonka mielestä tupakoinnin lopettaminen on ajankohtaista vasta sitten, kun kestän siihen liittyvän stressin. Hän tarkasteli kokonaistilannettani hyvinkin stressikeskeisesti ja niin yritän nyt itsekin huomioida muutostilannettani, että kyse on myös pitkittyneen psyykkisen kuormitustilan palautumisvaiheesta eikä esim. hermosto tasapainotu kovan rääkin jälkeen ihan muutamassa viikossa. Siihen liittyneen jännittyneisyyteni olen ymmärtänyt vasta ihan viime aikoina, kun se on vähitellen alkanut todella hellittää.

Otetaan aikaa vaan!

Kiitos Hiiri :smiley:
Vähän kerrallaan hyvä! Minulla on tällähetkellä oikein hyvä olo ja olisi mahtavaa jos tämä menisi ilon kautta. Kuitenkin oletan että jossain vaiheessa tulee se hetki että tekisi mieli ja yritän miettiä että millä tavoin silloin pystyn menemään sen tilanteen ohi. Tässä kun olen miettinyt itseäni alkoholinkäyttäjänä, niin ykkösenä tulee se että pää pitää saada mahdollisimman nopeasti “sekaisin”. Haen “oloja”. Olen varmasti ajat sitten jo ehdollistunut nousuhumalan euforiseen tunteeseen jossa ilo suurenee, murheet unohtuu ja tylsyys katoaa. Se tietty kuitenkin illuusio joka ylipäätään kestää korkeintaan ehkä parikymmentä minuuttia, mutta luulen että toi on suurin ongelmani. Miten pysäyttää nopea impulssi ja fiilis että nyt pitää saada jokin extra-fiilis nopeasti. Pitäisikö lähestyä sitä niin että yrittää saada jostain terveellisen kiksin, vai pitäisikö opetella rauhoittamaan oma olo niin että tajuaa että mikä tahansa “kiksi” menee kuitenkin ohi, eikä ole tavoittelemisen arvoinen ylipäätään…

Toi oli hyvä muistutus itselle ja se että tässä tosiaan vähän kasvatetaan itseä :grin:

1 tykkäys

Joo sen tässä on joutunut myöntämään, että kehityksessä on SAATTANUT tapahtua pienimuotoinen regressio ja polla ehdollistua alkoholiin. Menee ehkä vähän tällaisen kaavan mukaan: ärsyke —> havainto —> tulkinta —> reaktio eli vaikka minulla väsymys + kapakan mainosvalo —> tarttuu silmään —> kuvitelma kapakan rentouttavasta lupauksesta —> ennen kääntyminen ovea kohti, nyt suora kulku ohi vaan, tuntui miltä hyvänsä.

Se, mitä voi aluksi muuttaa, on se reaktio. Minulla kaikki muu tuntuu muuttuvan sittemmin kuin itsestään, kun alan esim. tunnistaa väsymyksen väsymykseksi ja uusien reagointitapojen kertauduttua ja kertaamalla omaksutuiksi tulleina ne sitten muuttuvat uudenlaisiksi toimintatavoiksi.

Ulkoisia ärsykkeitä voi olla vaikka mitä mutta ne vaikuttavat vain niin kauan kuin niille annan sisäisesti luvan. Minun on yksinkertaisesti helpompi elää kokonaan ilman kuin hähmäisessä ehkä-suhteessa alkoholiin - siis siitä huolimatta, etten ollut enää aikoihin juonut mitä tahansa enkä jatkuvasti miten paljon tahansa. Jollekin alkoholiongelma voi olla hyvinkin pieneltä näyttävä tissuttelu ja silloin se heille on sitä. Pakko on pakottava vankila. Minua tympivät jo monet muutkin, sisäänsä ehkä harmittomat pakot, addiktiot, kuten some. Pistin kiinni ja silti opettelen vielä kauan räpeltämään älykännyä moninkertaisesti vähemmän. Se ahdistaa ja katselin myös kymmenen vuotta aivan nettiriippuvaisen puolison pään sisällä jumittamista ja näin mitä sekin tekee ihmiselle, jonka pitäisi myös hoitaa itseään eikä vain tonkia netistä koko ajan uusia ongelmia, ismejä ja muita kiksejä. Nekin kaikki ovat nimenomaan kiksejä, synteettisiä tunne-elämyksiä tunne-elämältään latistuneelle mielenlaadulle. Tavallaan ahdistaa moinen sekä oman että tällaisen vierestä havaitun taantumisen myötä. Tupakka on toinen, kaikista vaikein minulle. Nyt laastarit jo päällä ja tupakointi puolitettuna, seuraavaksi se suurempi askel. Ei vaan jaksa elää koko ajan jonkin typerän ulkopuolisen ”käskijän” ehdoilla.

Mutta kaikki, aivan kaikki tuntuu minulle mahdollistuvan vain riittävän pieninä asioina kerrallaan.

1 tykkäys

Ooksä lukenu Stumppaa tähän?

Kuuntelin sen joskus. Ehkä vähän liian jenkkiä mulle.

Luin ajatuksella ja teksti jäi reiluksi vuodeksi jonnekin mielensopukoihin, taka-alalle. Sitten se vaan jäi. Siitä on pian 3 v.
Mutta tsempit. Eroon keinolla millä hyvänsä…

1 tykkäys

Ihan hirveetä p…aa. samoin korkki kiinni. Anteeksi vahva ilmaisu.

Minulla toimii lähinnä nikotiinilaastarit ja sitten niiden ensimmäisten yhdeksän vuorokauden sietäminen, jotka ovat aivan yhtä helvettiä. Ongelmana lähinnä se, että käyn laastareilla kolmesti läpi samat viekkarikierteet rankkoine univaikeuksineen ja elimistön sekoiluineen. Lekuri lupasi tähän jonkin lääkkeellisen helpotuksen tueksi myöhemmin keväällä mutta taidan kokeilla laastareilla jo aiemmin. Carrin jankutuksessa hyvä ja osuva pointti oli kuitenkin se, että tupakanhimo on aivan samanlainen kuvitelma kuin kaljanhimokin. Sen olen lopetusyrityksissä todennut itsekin ja jopa pärjään niiden himojen kanssa, mutta huhhuh niitä fyysisiä oireita :frowning_face: