Ensimmäinen tipaton kuuteen vuoteen alkamassa

Jännittävä tilanne jotenkin. Ensimmäisen kerran kuuteen (?) vuoteen kun haluan olla juomatta ainakin kuukauden. Viimeksi olin niin kauan selvinpäin nuoremman lapsen vauva-aikana. Nyt viimeisiltä vuosilta muistan että olisiko viisi päivää ollut pisin aika ilman. Se, että uskaltauduin tänne foorumille kirjautumaan ja kirjoittamaan julki oman juomiseni, vahvisti tipattomuutta hurjasti. Jospa saisin päätökseni pidettyäkin, kun on joku paikka missä purkaa tuntojaan.

Ameeban aloittamassa ketjussa jo jotain kerroinkin - olen siis iltajuoppo, kotona yksin ryyppäävä keski-ikäinen nainen. Lasten mentyä nukkumaan aukeaa normaalisti aina korkki. Päiväannokset on olleet semmoista vähintään 3 x 0,5l olut tai viinipullo + olut(ta). Aamulla on aina noustu laittamaan lapset kouluun ja itse on menty töihin, jotain hyvää sentään etten ole loippareita oikein oppinut ottamaan (paitsi pidemmillä reissuilla ilman lapsia - näitä on todella todella harvoin luojan kiitos). Välillä olen harmitellut etten osaa viskiä juoda, kun olen kaikki muut alkoholit talosta juonut. Joku raja minullakin näköjään on, joten uskon että toivoa on!

Meillä on suvussa alkoholismia, yhden Minnesota-hoidon olen seurannut todella läheltä. Minä olen se meidän perheen helppo ja kunnollinen lapsi, joten tätä asiaa olen halunnut todellakin piilotella vanhoilta vanhemmiltani. Muutama vuosi sitten kuitenkin räsähti oikein kunnolla - siinä oli työuupumusta, keski-iän kriisiä, isän kuolemaa, avio-ongelmia… Jotenkin on semmoinen mielikuva, etten sitä ennen joka päivä juonut - tosin saattaa tuo mielikuva olla vääräkin. Muista murheista on selvitty, mutta tuo juominen siihen kylkeen jäi. Onhan se toki ollut aiemminkin tapana. 14-vuotiaana ensimmäiset kokeilut ja lukiossa käyttö oli jo säännöllistä (känni 3 x vko).

En ole kovin sosiaalinen ihminen, joten baareissa riekkuminen pelkästään ahdistaa. En haluakaan lähteä “ulos”, koska juon ihmisten ilmoilla samantien itseni suojakänniin. Kotona jotenkin edes pysyy aisoissa… Tai höpö höpö. Eikä pysy. Ahdistaa ja väsyttää ja masentaa se juominen. Sydän tykyttää välillä niin että pelkään kuolevani. Puudutusta se on, en jaksaisi ajatella asioita itsekseni saati sitten puhua mieheni kanssa. Miehen kanssa puhuminen kyllä nykyään onnistuisi toisin kuin muutama vuosi sitten, ja se on hyvä se.

Kaksi iltaa nyt on mennyt selvin päin. Aamulla on ollut mukava herätä. Haluan huomennakin herätä siihen tunteeseen, mikä tänä aamuna oli.

Viikko on tuntunut pitkältä. Jotkut illat ovat olleet helppoja, mutta todella usein juominen tulee mieleen. Vähän niinkuin valonkatkaisija huoneessa olisi siirtynyt toiseen paikkaan, ja lihasmuistilla aina hapuilee sitä vanhaa nurkkaa.

Mies tuli eilen pienissä sievissä kotiin. Ajattelin, että onneksi en ole tuossa tilanteessa, enkä ollenkaan sitä, että miksi minä en voi olla pienissä sievissä. Ärsytti, mutta ei sillä lailla haitannut.

Yöt on olleet todella katkonaisia. Ja voi niitä unia! Monen monta unen pätkää yössä, ja niin kummallisia. Jalkoja pakottaa ja ravistuttaa, ei haluaisi olla paikallaan. Aamulla on väsyttänyt niinkuin ennenkin, mutta väsymys on väistynyt paljon nopeammin. Töissäkin olen saanut monta asiaa aikaan ensimmäisinä tunteina, kun ennen se alkupäivä tottapuhuen oli Facebookin selailua tai muuta hyödytöntä. En ole tiuskinut lapsille, enkä hätistänyt nukkumaan kaljapullon tieltä. Maha ei ole ollut kipeä eikä vessaan ole tarvinnut juosta. Tästä kaikesta on hyvä mieli.

Tänään on perjantai, se perinteinen lämmittelypäivä. Lauantai on ollut kaatopäivä. Voi juoda paljon enemmän ja kauemmin, kun edellisiltana/iltoina vähän lämmittelee. Tämän olen vuosien varrella oppinut. Nyt tällä viikolla perjantai on Netflixiä ja popkornia, ja huomenna aamusta kirppareita kiertelemään.

Voi kun mä hurahtaisin johonkin urheiluun. En ole ollenkaan urheilullinen ihminen mielestäni. Mutta olen hurahtamaan taipuvainen ihminen. Urheilu olisi niin hyvä kohde. Jotain pitäisi saada tämän humalan ajattelemisen tilalle. Onneksi on plinkki, minne kirjoitella.

Kiva, että aloitit myös oman ketjun ellaa! Mä tunnistan niin monia juttuja mistä kirjoitat. Kiltti/kunnollinen lapsi, työuupumus (mä vaihdoin itse sen takia alaa ja opiskelen nyt toista kertaa elämässäni), parisuhdekriisi, jokailtaiset tissuttelut yksin “rentoutuakseen”.

Jatketaan harjoituksia. Tulin tännekin nyt toivottelemaan sulle tsemppiä kun huomasin sun oman ketjun.

Kiitos tsempistä Ameeba :slight_smile:

Välillä tuntuu että mitä helvetin väliä tällä on. Olenko oikeastaan sen paremmassa kunnossa kuin ennenkään. Väsyttää ja yöllä nukkuu huonommin. Kaikenlaisia syitä keksii… Että mikäs ongelma mulla muka tässä on, ihan hyvin voi hakea sen viinipullon, onhan nyt viikonloppukin, onhan tässä nyt oltukin, ei jaksa tätä. Sen verran itsepäinen olen kuitenkin, että periksi ei anneta. No, tässä oli lyhyt marina ja itsetsemppaus samassa - heikoilla jäillä mennään hetkittäin. Ilta kerrallaan. Huomenna ei olla krapulassa vaan mennään lasten kanssa elokuviin.

ps. Luin jutun joka jäi mieleen, pohdiskelen sitä ehkä myöhemmin täällä. Tässä kuitenkin linkki jos haluat lukea. theguardian.com/news/2018/j … er-my-life

Tämähän oli hyvä juttu. Jäin pohtimaan omalta osaltani monia asioita siihen liittyen, mutta tuossa oli myös tosi selkeästi selitetty sitä miksi alkoholi tuntuu tepsivän jos mihin oloon. Olen usein itse miettinyt et miten voi olla, että alkoholi samaan aikaan rentouttaa ja piristää. Siksi sitä on niin helppo käyttää itselääkintänä moneen epätoivottuun oloon.

Ilta kerrallaan on hyvä mantra minustakin. Jostain luin, että muutaman viikon juomattomuuden jälkeen yleensä unikin alkaa tasoittumaan ja syvenemään. Että usealla juuri uni tulee levottomaksi kun lopettaa juomisen. Eli jaksa vaan, kyllä se siitä (kai!) :slight_smile:

Tuossa jutussa oli paljon mielen päällä pyörivää. Niinkuin se, että juodaan humaltumisen takia, ei humalan (“it’s not about being drunk, it’s about getting drunk”). En tiedä mitä mieltä siitä olen. Ainakin viime aikoina olen juonut humalan (=puudutuksen) vuoksi. Mutta ymmärrän kyllä tuon toisenkin näkökannan.
Ja että etsii sitä tasapainoa, täydellistä olotilaa… en tiedä siitäkään. Tuntuu, että mä olen vaan juonut siksi, että on ollut helpompi juoda.
Mutta sen ainakin tiedän, että kun on voinut murehtia omaa juomistaan, ei ole tarvinnut murehtia muuta. On tässä työmaata.

Mies on voihkinut ja tiuskinut krapulaansa pari päivää. Voisin olla kuten hän, mutta kun en ole! :smiley: :stuck_out_tongue:

Mä tunnistin jutussa hyvin sen “täydellisen hetken” tavoittelun fiiliksen. Että juo oikein kaksin käsin, jotta pääsee nopeasti siihen tiettyyn pisteeseen kun päässä ei enää surraa vaan on yksi kirkas ajatus (joka ei oo kirkas, mutta ainakaan ei ole miljoonaa ajatusta päällekkäin yhtenä älämölönä päässä). Mutta että sitten kun oikein kauan juo niin ei enää oikein koskaan pääse siihen pisteeseen, joten juo vähän enemmän ja sitten taas enemmän. Ja sen tunnistan kanssa oikein hyvin, että jo pelkästään alkoholin ostaminen ja sen kantaminen kotiin on tuottanut mielihyvää kun tietää, että kohta pääsee juomaan ja kaikki tuntuu hetken selkeeltä ja vähemmän sekavalta. Että siihen mielihyvään ei jossain vaiheessa enää tarvitse edes olla pullo huulilla vaan jo pelkkä odotuksen innostus tuon punan poskille. Olisko se nyt sitten sitä riippuvuutta :slight_smile:

Ja jäin miettimään ton tekstin jälkeen, että ei se kai ole mikään riippuvuuden tai riippumattomuuden mitta, että pystyykö olemaan yhden tai kahden kuukauden ilman alkoholia vaan myös se, miksi juo ja miten juo silloin kun juo. Olen nimittäin jollain tasolla tuudittautunut siihen ajatukseen, että jos pystyn olemaan nyt joitakin viikkoja kokonaan ilman niin olen jotenkin itselleni todistanut, ettei mulla mitään “oikeata” ongelmaa ole. Vaarallisilla vesillä ollaan kyllä noin yksinkertaistavien ajatusten kanssa.

Kiinnitin tänään muuten huomiota siihen, että nyt ilman jokailtaista viiniä ja paria olutta tunnen välillä ihan oikeaa nälkää (ei sellaista mässyhimoa, jota tuntee kun on humalassa/krapulassa) ja siihen nälkään tulee laitettua ihan oikeaa ruokaakin salaatteineen. Oletan, että keho kiittää. Tämä käytännön huomiona, jolla tsemppaan itseäni ja sua ellaa :smiley:

Hyvä pointti Ameeba - todistaako tämä esimerkiksi tammikuun tipattomuus kuitenkaan sitä, että ei ole riippuvuutta?
Tuosta artikkelista vielä - että ei sitä rajaa alkoholismin kynnyksellä itse huomaa. Ajattelen, että en ole vielä sitä ylittänyt. Mutta en usko siihen, että voin silloin tällöin ottaa lasin viiniä tai humalan ilman sitä kilpajuoksua mitä olen tähän saakka harrastanut - eli äkkiä kaikki huiviin ja humalaan perille asti, juomaa on parasta olla tarpeeksi. Tai olla ajattelematta juomista. En tiedä. Ehkä siihen pitäisi uskoa, että se onnistuisi. Vai onko kuitenkin parempi tunnistaa itsessään tuo heikkous ja hyväksyä se, ja käyttäytyä sen mukaan?
Kai mulla on syy siihen miksi juon? Mitä jos mä jotenkin ratkaisen nämä mua raastavat asiat, joita en ehkä edes kaikkia ymmärrä vielä, niin onko juominen sen jälkeen mulle ongelma?
MIKSI mun pitää ajatella juomista näin paljon?
Tämä ilta on kysymyksiä täynnä. Löysin olutta kotoa, mutta ei tee mieli avata. JES!
Niin! Ja näyttäisi siltä että housuihin pitää laittaa vyö - on tässä ainakin nestettä poistunut jos ei muuta. :smiley:

Minä tunnistan myös tuon tietyn fiiliksen metsästyksen. Aikanaan oli kiva lauantaina katsoa uutisvuoto ja sitten poliisisarja oluiden kera. Loppuajasta ei ollut enää niin kivaa,ja seuraavana päivänä piti katsoa Areenasta miten poliisisarjassa kävi kun ei muistanut…
Ei se alkoholismi ole aina kiinni siitä miten usein juo,vaan miten juo,aivan kuten aiemmin ketjussa todettiin. Kyllä vähentäminen kannattaa,tsemppiä ellaa ja Ameeba!

Kiitos tsempistä :slight_smile: Se tulee tarpeeseen.

Tässä sitä olisi mulle täydellinen ilta tissutella. Lapset nukkuu, mies on iltatöissä, koti on aivan hiljainen ja ihana. Olisin ehkä jo nukkumassa syvää humalaista unta kun mies tulee töistä. Mietin tässä sitä, että mikä ihmeen peruste tämä on avata se olut - nyt saan olla aivan rauhassa, ei ahdista eikä stressaa, ehkä normaali elämän alakulo tai tyyneys tässä on päällä… miksi sitten kaipaan sitä humalaa? Pitkän aikaa aikaisemmin tuntui päivät siltä, että niistä piti vain puskea läpi, ja lopulta sai illalla palkinnon. Nyt ei ole enää hetkeen ollut elämä semmoista selviytymistä, että tuntuisi siltä kuin jokainen ilta olisi voitto – “taas yksi päivä selätetty”. Vaikka päivät oli silloin vaikeita, niin ehkä mua kuitenkin enemmän ahdisti nämä omat elämäni valinnat ja niiden seuraukset, ja kaikki myllerrys ympärillä läheisten ihmisten kanssa. Niitä kai mä yritin juoda pois. Yritän kai vieläkin jollain tasolla, kun sitä unohdusta kaipailen. Enää ei kuitenkaan tunnu siltä, että pitäisi omaa päätään paeta. Juomisesta tuli tapa ja siihen ihanaan tunnottomuuteen jäi koukkuun. Mutta sitten siihen samaan olotilaan tarvitsee lisää ja lisää, ja sitten tarvitsee vielä siihen eilisen juomisen tuoman olotilan kumoamiseen, ja odottaa iltaa ja…
Äh, en mä tiedä. Voinkohan mä vielä joskus humaltua ilman syyllisyydentunnetta ja muresta. Käyköhän tässä niin, että tulevaisuudessa päätän juoda vaikka perjantaisin, ja silloin vedän yhtäkkiä pari viinipulloa ja sitten ollaan filmi poikki ja seuraavat päivät on mustaa ja pilalla. Jonka jälkeen mä taas korjaan parilla oluella ja palkitsen itseäni kun taas selvisin yhdestä kamalasta päivästä.
En mä halua että mun päivät on kamalia. Mutta voin ihan rehellisesti sanoa että joskus on niin kiva olla aivan naamat. Tai edes pienessä tuiterissa. Sitä mä koitan kai tässä pohtia, että miksi.

Jep ellaa, mä niin ymmärrän noita pohdintoja. Olen itse kanssa miettinyt tosi paljon, että mikä siinä humalassa oikein niin innostaa ja viihdyttää. Että mitä sillä mahdollisesti siirtää syrjään tai välttelee? Ja samalla olen alkanut ihan pikkaisen jo miettimään, että mitä tämän tammikuun jälkeen tapahtuu? Tai siis mitä minä haluan, että tapahtuu. En mä ole kokonaan luopunut juomisen mahdollisuudesta. Se tuntuu tällä hetkellä tosi kaukaiselta. Toisaalta kaukaiselta tuntuu myös ajatus, että siemailen jonkun lasin kerran kuukaudessa, enkä kaipaa enempää. Kyllä mun ajatuksissa juominen on aina liittynyt (ja liittyy todellakin edelleen) humalaan. Onko se jo sinällään ongelma? PItääkö siitä olla huolissaan? Tuntea syyllisyyttä? En mä oikeasti tiedä. Mulla on juuri nyt ihan hakusessa jotenkin se, että mikä tarkalleen on “hyvän” ja “huonon” juomisen välinen raja. Kyllä mulle selvää on se, että juominen, jota olen harrastanut viime vuodet ei todellakaan ole hyväksi kenellekään ja sen on loputtava. Mutta voinko koskaan enää juoda “oikein” ja mitä se tarkoittaa? Omalla kohdalla? Paljon kysymyksiä, ei vastauksia :smiley: Mulle se on aika normaali olotila sinällään :laughing:

Ameeba kirjoitti:

Minä olen ajatellut omaa vähentämistä enemmän sitä kautta, että vähennän kertoja jolloin juon. Sitten kun juon voin juoda itseni humalaan, jos se on siihen hetkeen ja tapahtumaan sopivaa. Eli kun menen kaverin kanssa syömään hyvin tissuttelen ruoka- ja jälkkäriviinit, mutta en ryyppää. Eikä minun silloin tee mielikään. Mutta sitten kun on vaikka jotkin synttäribileet missä muutkin juovat humaltuakseen niin sitten minäkin, jos se juuri silloin tuntuu hyvältä ajatukselta. Toki pyrin siihen, että opin tunnistamaan sen hetken milloin meinaa mennä överiksi. Mutta en edes pyri siihen, että joisin vain lasillisen tai kaksi ylipäätänsä yhtään missään. Ne voin aivan hyvin jättää väliin. Ei niitä tee edes mieli elleivät nyt sattuisi kuulumaan johonkin harvinaiseen viinien maistelutilaisuuteen (olen ollut 2 kertaa eläessäni eli ei kovin usein toistuva dilemma).
Minä en ole onneksi kauheasti vielä mokaillut kännissä. Mutta usein on alkanut käymään se, että en muista illan loppuhetkistä juurikaan mitään. Monesti on kotimatka aivan hämärän peitossa, tiedän vain tulleeni taksilla kotiin. Ja kun ei muista jotain niin on tietysti se pelko, että on tehnyt jotain tyhmää. Enkä tykkää siitä, että olen joskus kuullut nykyään kommentteja jälkeen päin “että sulla taisi olla aika hyvä meno” tai mieheltäni “olit aika pahassa jurrissa”. Tätä ehdottomasti aion nyt tarkkailla myös, mutta edelleen aion kyllä hankkia hauskan hiprakan silloin kun juon. Muutenhan voisi sitten olla ihan yhtä hyvin juomatta kokonaan. En ole italialaisella tai espanjalaisella geenillä varustettu eli en juo pelkän maun vuoksi :wink: .

Hyviä pointteja. Kertojenkin vähentäminen on jo sellaisenaan tosi hyvä tavoite. Ehkä omalla kohdallani vielä tunnustelen sitä, että pystyykö jossain vaiheessa juomaan niin, ettei se juomakertojen väli ole sitten sitä, että odottelee milloin pääsee taas juomaan. Olisi kiva (tavalla tai toisella) päästä jossain vaiheessa siihen, että alkoholi on edes suhteellisen mitätön asia arkipäivässä. Lieneekö realistista, en tiedä. Mutta yrittää ainakin aion.

Huomenta! Niin vain meni toinenkin perjantai korkki kiinni. Mukava istua tässä aamupuurolla kun ei kuvota tai ahdista sillä tavalla kuten ennen.

Huomaamiani muutoksia:

  • naama ei ole enää punainen
  • vatsa on normaali (ei jatkuvaa varpusparvea)
  • tupakkaa menee vähemmän (?!)
  • ei ole tarvetta jatkumaan syömiseen
  • YÖT NUKKUU VIIMEINKIN PAREMMIN
  • maailma ei tunnu niin mustalta

Ameeba - mäkin haluaisin just tuota. Että ei odottaisi juomisten välissä sitä seuraavaa juomista. Kuivahumalaksi sitä kai sanotaan, että selvänäkin vain ajattelee seuraavaa kertaa. Ja sitä haluaisin, ettei ensimmäinen reaktio murheisiin ole heti kännit. Eilen diagnosoin itseäni netissä (jep) ja mitä enemmän huolestuin, sitä paremmalta idealta humala tuntui. Se oli heti ensimmäinen reaktio kun huolestuin. Kun isä kuoli muutama vuosi sitten, otin ensimmäisenä tekona lonkeron (+ monta).

Edelleen tsempit kaikille teille.

Huomenta minunkin puolesta tänne :slight_smile:
Täällä on useampi uusi ihminen ilmaantunut taistelemaan viinapirua vastaan ja en nyt edes muista ketä oon toivotellut tervetulleeksi porukkaan eli tervetuloa minunkin puolesta kaikille :smiley: mulla on niin huono nimimuisti muutenkin niin täälläkin välillä en oikein muista kuka kukin on. Mutta tutuksihan tässä matkan varrella tullaan!

Se on palkitseva fiilis tää krpaulaton aamu :slight_smile: ei tartte mietiä millon uskaltaa hypätä auton rattiin eikä tartte miettiä kaupassa haiseeko vanhalle viinalle.
Mä huomasin, että edelleen lasken alkoholin palamista elimistössä vaikka oisin vain sen muutaman juonut. Sitä akutta muuten tännekin oon eksynyt kun käytin täällä olevaa alkoholilaskuria.

Juomisen aikatauluttaminen se on aina mullakin ollut verissä. Oon kaikki menoni aikaisemmin sopinut sen mukaan ettei se ole pois iltojen sohvalla istumisesta…ettei vaan tartte aamulla mennä jonnekki vaan saa rauhassa selvitä. Nykyään surutta olen sopinut vapaapäivien aamuiksi menoja. Mutta nyt opettelen pikkuhiljaa ettei aina tarttis sännätä aamulla jonnekin vaan pitää osata relatamuutenkin.
Tuo kuviahumala onkin hyvä nimitys sille fiilikselle kun oottaa sitä seuraavaa kertaa kun saa sen viinipullon aukasta. Mulla seuraava kerta onkin kavereitten kanssa reissussa. Ja ne kaverit on just niitä “yhen pikkusen siiderin juon saunan jälkeen kerran viikossa” :laughing: hahhaa siinäpä mulla sitten homma olla ihmisiksi :unamused: tuon tavan minä haluan just oppia. Että se viinilasillinen on vain se yksi 12 cl lasi. Eikä mikään viinitonkka.
Katotaan onnistunko, sinne päin pikkuhiljaa.

Mutta nautitaan nyt tästä olostamme :slight_smile:

Tsempit jokaiselle tavoitteissanne <3

Huomenta myös vilmastolle ja kaikille!

Mä kerroin nyt tästä juomisestani oikein livenäkin kahdelle ihmiselle. Miehelle, joka alkoi heti puhua omasta juomisestaan - saatiin kyllä puhuttua myös mun juomisesta. Äidille (koska olin niin innoissani hyvin nukutusta yöstä), joka alkoi heti puhua omasta juomisestaan, ja annoin puhua.

Eilen ajattelin, että tuntuu jotenkin epämiellyttävältä se humalan ajatus. Erikoista. Tiedän toki sen, että jo ensimmäisen kulauksen jälkeen ei tuntuisi enää yhtään epämiellyttävältä vaan päinvastoin. Ehkä siksi ei huvita humala, koska olen suorittaja luonteeltani, ja juominen tarkoittaisi epäonnistumista. Helmikuussa voi tuntua eriltä, mutta ajattelen sitä sitten kun pääsen sinne.

Mukavaa sunnuntaita kaikille, kyllä tämä saakeli tästä.

Huomenta

Minä olen tosiaan uusi täällä ja lueskelen pikkuhiljaa eri ketjuja. Ellaa sinun ajatuksesi ja tilanteesi on lähellä omiani. Täytyisi aloitella oma ketju…
Onnittelut tipattoman pysymisestä! Minäkin aloitin mutta heti meni pieleen. Viimeksi join viiniä viime keskiviikkona… mutta tämä on nyt eka viikonloppu varmaankin pariin vuoteen kun olen juomatta. Että edes pieni onnistuminen. Joo, mutta tavoitteena on useamman viikon selvinpäin oleminen ja se, että tämä alkoholinkäyttö normalisoituisi (eli ei miettisi sitä vähän väliä tai silloin kun ottaa niin ei joisi liikaa).

Sunnuntaita kaikille :slight_smile:

Ja mukava oli herätä krapulattomaan aamuun eikö vaan :smiley:

HIenoa ellaa, että oot kertonut livenäkin ongelmastasi! minä en siihen ole pystynyt. Toki miehelle olen sanonut vähentäväni. En ole edes koskaan kysynyt mitä mieltä mies on ollut mun “harrastuksesta”. Mies on just niitä joka sen yhen olusen juo. Eilen hällä olikin hurja saldo kun kolme oli juonut. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta ei todellakaan niin paljoa kuin minä eikä niin usein.
Mutta toivottavasti ellaa saat tukea läheisiltäsi!

Ja kannattaa siitä pienestäkin onnistumisesta iloita Pecorino! käyttää sitä onnistumista voimavarana eikä sitä epäonnistumista. minulla se ainakin toimii niin. Jollain toisella voi olla toisin. Tämän viikonlopun olin selvin päin just sen voimalla kun muistan kuinka kiva on olla krapulatta!
Se eka viinilasillinenhan on aina niin mahtava ja fiilis huippu. Mutta sitten puolenyön jälkeen olen niin usein istunut sievosessa kännissä sohvalla pettyneenä itseeni kun en osannut vain sitä yhtä lasillista juoda ja sitten oon vaan juonut vielä vähän lisää. Ja aamulla on v¤%¤%tanut.

Tsempita ja aurinkoapäiväänne!

Jes, Pecorino! Olen vilmaston kanssa samaa mieltä siitä, että huomio myönteiseen. Viikonloput on vaikeita. Eka viikonloppu juomatta pariin vuoteen - siinä on kuitenkin noin sata viikonloppua ensin juotuna, niin on se suoritus se ensimmäinen pitää juomatta! Hyvä!

Mä olen ajatellut sitä yhden viinilasin ottamista ja sitä seuraavaa olotilaa. En siis nyt, ei tunnu siltä että pitäisi retkahtaa, vaan yleensä. Mulle tulee semmoisesta liian pienestä humalasta epämiellyttävä olo. Seurassa varon hirveästi mitä teen tai sanon, etten vaan näytä humalaiselta. En tykkää siitä että pää ja kroppa ei tottele. Jos mahdollista, niin juon lisää, kunnes en enää välitä. Jos ei ole lisää juotavaa, odotan ahdistuneena että olo menee pois.

Yksinään juomisessa ei tämmöistä ongelmaa ole. En tarkoita, että mulle olisi normaalia tyytyä yksin ollessani siihen yhteen lasiin, ei ei. Mutta yksi lasi ei ahdista. Yksi lasi ei vaan riitä siihen, että olo tuntuisi rennolta. Ja sitten kun olo tuntuu rennolta niin sitten taas ei ole huolta huomisesta eikä väliä sillä, montako juo.

Sudenkuoppia on mun juominen näköjään täynnä. Kaikki tiet johtavat känniin (josta seuraavan päivän ahdistukseen) tai suoraan ahdistukseen. Mitä mieltä siinä sitten on? Ja miksi mun tekee kuitenkin mieli vaan napsauttaa aivot säännöllisesti pumpuliin?

Moi ja kiitos tsempistä! Hyvin tuntuu menevän tämän ketjun porukalla, onnittelut siitä kaikille ja ei muuta kuin jatketaan.
Yksin juomisesta. Mä olen pitkän aikaa sitten siirtynyt pääosin yksin juomiseen. No Joo, ehkä noin 3-4 kertaa vuodessa on jotkut kekkerit joissa juon enempi muiden seurassa, mutta siitä seuraa aina morkkis vaikka en edes tekisi mitään tyhmää. Saati sitten jos teen… Mutta siis olen nuorempana kännipäissäni mokaillut niin älyttömästi, että en vaan kestä mitään sellaista enää. Niinpä rentoudun juomalla yksin tai maksimissaan miehen läsnäollessa. Sitähän nyt pidetään huonona asiana verrattuna siihen, että joisi seurassa. Olen vaan joskus miettinyt, että millä tavalla se tekee siitä alkoholista parempaa kun sitä juo jossain seurassa? Meillä on yhdet tuttavat jotka aina sanovat sitä, että alkoholi ei ole ongelma jos sitä käyttää sosiaalisissa tilanteissa kuten juhlissa ja illanistujaisissa. Joskus tuntuu, että he kutsuvat ihmisiä kylään jotta voivat juoda sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla… mietin, että jos jotain hyvää voin itsestäni sanoa tässä asiassa niin minä ainakin voin myöntää itselleni, että nyt haluan rentoutua tai nollata alkoholilla ilman, että siihen täytyy kutsua joku seuraksi tai joku porukka jotta se tuntisi vähemmän rappiolliselta. No Joo, pointti olisi kai kuitenkin se, ettei sitä yksinjuomista harrastaisi viikoittain tai välttämättä edes joka kuukausi…
Tämmöisiä pohdintoja tähän väliin sunnuntai-iltaan.