Ensimmäinen LSD-trippi

Tässäpä siis trippistoori ensimmäisestä LSD-tripistäni. Ensimmäisen sienitrippini stoori löytyy myös, osoitteesta paihdelinkki.fi/keskustelu/v … php?t=5899 . Kiitos ja moi.

  • LSD T+ 00:00 = 31.12 18:20

Huh. Nyt on edessä kokemus jota olen miettinyt ja odottanut jo todella monien vuosien ajan. LSD. Tuo mystinen ja mustamaalattu aine, josta kaikilla ihmisillä tuntuu olevan hirveästi käsityksiä, ja useimmilla huumevalistuksen jäljiltä todella paljon negaatioita (joista osa on toki varsin aiheellisiakin). Pelonsekainen kunnioitus, jännitys, innostus. Tämä on todellista. Minulla on aika suuret odotukset tämän reissun merkityksellisyyden suhteen, vaikka reissun tapahtumia en sen kummemmin tahdo miettiä etukäteen. Viikko sitten tekemäni 2C-I-trippini (jolla koin elämäni ensimmäiset closed eye visualit) jälkeen innostus tähän hommaan on aika katossa. Hui.

Tyttöystäväni Q sekoittaa omaa lsd-tipalla kyllästettyä sokeripalaansa appelsiinimehuun, jotta voisi psykedeeliherkkänä ihmisenä ottaa vähän pienemmän dosen kuin minä, n. 3/4 tipasta olisi tarkoitus saada kulautettua. Odottelen.

T+ 00:00 Huhhuh… Tungin sokeripalan suuhuni, pureskelin sen ja nielaisin. Mahassani kouraisi todella voimakkaasti, hullua. Saas nähdä. Tuskin tulen ihan kauheasti aikaa tässä koneella viettämään kuitenkaan. Q joi oman annoksensa, josta ystävämme O otti myös pienen, tuskin juurikaan vaikuttavan kulauksen.

T+ 01:26 joojoo täh mitä on aika?

Realtimelogi loppui tähän. Ja sitten jälkikirjoitukset.

…Noniin. Eilen oli aivan helvetin hienoa. Mistäköhän sitä aloittaisi…?

Nojoo. Aluksi oli pientä jäykkyyttä ja epämukavuutta omassa kehossa, aika tuttua juttua psykedeelinousuissa. Sitten tuli tanssimis- ja venyttelyfiilis ja alkoi olla kaikin puolin omituista. Hassuja sekalaisia tuntemuksia, joista ei tässä vaiheessa tule enää hirveästi mieleen, mutta ainakin jossain vaiheessa wc:n oven kahvasta kiinni otettuani tunsin jotenkin sulavani oveen kahvan kautta. Oli aika sekavaa. Q näki todella paljon visuaaleja, minä en nähnyt kuin ihan vähän jotain pientä. Jossain välissä piirsin pienen kuvan, tuntui ihan helvetin hienolta tunteelta piirtää tyhjälle paperille ja olla miettimättä sen kummemmin mitä on piirtämässä. Kuvasta tuli varsin hupaisa, overgrow.com/edge/gallery/73 … --Acid.jpg

Henkilöt F ja G, joista F on Q:n ystävä ja G on F:n ystävä jota en ollut koskaan ennen tavannut, tulivat paikalle. Olin vähän sitä ajatusta vastaan, että asuntoomme tulisi tuntemattomia ihmisiä, kun kyseessä oli kuitenkin elämäni ensimmäiset happonousut enkä ollut kovin vakaassa tilassa, mutta ajattelin sitten kuitenkin että samapa tuo. Esittelin itseni G:lle, ja ilmoitin ettei kannata ihmetellä käytöstäni koska olen todella kiertoradalla.

F ja G olivat suunnitelleet syövänsä yhden hapon puoliksi. Heillä oli tarkoituksena odottaa kunnes ehtisivät paikkaan, jossa aikoivat uudenvuotensa viettää. Odotellessa he polttivat pilveä. Minä olin todella jumissa nousujeni kanssa, totuttuun tapaan, kuten psykedeeleissä yleensäkin, yritin todella paljon analysoida omaa olotilaani mutta verbaaliset taitoni olivat laskeutuneet todella heikolle tasolle. Pitäisi muistaa, ettei nousujen aikana kannata puhua vaan fiilistellä. Olin kuitenkin aika ikävissä fiiliksissä koska huomasin etteivät vieraamme, varsinkaan G, osanneet ihan suhtautua olotilaani. Jossain vaiheessa F:n kysyessä häneltä, milloin he söisivät happonsa, G vastasi ettei ole syömässä. F ehdotti sitten, että josko seuraavana päivänä, johon G ilmoitti, ettei ole syömässä ollenkaan. Tajusin välittömästi tämän johtuvan siitä, että hän oli säikähtänyt olotilaa, jossa minä ja Q olimme, etenkin minä koska puhuin varmasti paljon enemmän omituisia. Tai ehken niinkään omituisia, mutta olin helvetin jumissa. Jumissaolemistani vain lisäsi F:n ja G:n läsnäolo, koska koin että minun olisi pitänyt skarpata, ja siihen olin täysin kykenemätön.

G:n päätös olla ottamatta happoa oli mielestäni jollain tapaa hilpeä: Että minun käyttäytymiseni saa jonkun jättämään kokonaan käyttämättä jotain päihdettä. Oikeastaan kuitenkin aika hyvä ratkaisu: Hänen käytöksestään sai vahvasti sellaisen kuvan, ettei hänellä ollut juurikaan käsitystä siitä, millaisen olotilan psykedeelit voivat aiheuttaa. Parempi siis näin päin. Turha sellaisen ihmisen, joka ei ole valmis psykedeeliseen kokemukseen, on päätään hajoittaa.

Jossain vaiheessa, tarjotessamme vieraillemme pilveä, F kysyi, haluanko hänen ottavan kukkaa vai lehteä. Tämä oli minulle aika yhdentekevää, joten sanoin että ihan sama. Viestini ei mennyt perille: Hän kysyi todella moneen kertaan, että kumpaa, ja minä en sekavassa mielentilassani saanut tilannetta haltuuni pääni sisällä. Toistin useampaan kertaan, etten jaksa miettiä, että ihan sama, antaa mennä. Myös G sanoi F:lle, käsittääkseni useampaan kertaan, että ihan sama, kumpaa vain, mutta ei mennyt perille. Sen lisäksi, että tämä tilanne jumitti todellisuudessa, se myös luuppasi minun happoisessa päässäni todella voimakkaasti. Happoluuppi oikein luupin päällä. Onneksi se ei kuitenkaan kestänyt hirveän pitkään.

F ja G lähtivät. Sekä minun että Q:n fiilikset paranivat huomattavasti. Löhöilimme ja piirtelimme. Jossain vaiheessa olo alkoi tasaantua. Tuntui kivalta ajatukselta lähteä ulos. Aiemmin fiilikseni oli ollut sellainen, että jo parvekkeella hengailu oli liikaa, koska ympärillä oli niin paljon hallitsemattomia tekijöitä. Sisällä oli staattiset seinät eikä yllätyksiä, vain lämmintä energiaa tuovia rakkaita ihmisiä. Turvaa. Nyt oloni alkoi kuitenkin olla huomattavan skarppi, joskin selvästi aivan erilainen kuin normaalitila. Oleminen alkoi olla ihan käsittämättömän miellyttävää. Emme sitten kuitenkaan päässeet lähtemään ulos vielä pitkään aikaan. Aloimme keskustelemaan Q:n kanssa psykedeelitilasta, meditaatiosta, uskonnoista, filosofiasta, todellisuudesta… kaikista näistä perinteisistä. Aikakäsitys hävisi mielistämme. Pystyimme kyllä tiedostamaan, että normaalitietoisuudessa on olemassa käsite nimeltä aika, mutta nyt tuntui siltä, että kaikkeus on tätä yhtä ja samaa hetkeä, jatkuvasti, ikuisesti. En ole ikinä kokenut ajan suhteen mitään näin voimakasta, ennen aika on vain kadonnut. Tämä oli todella nautinnollista. Tuntui upealta ajatella maailmaa, jossa olisimme aina tällaisessa tilassa, mutta Q ja O tipauttivat minut kauniista rakennelmastani toteamalla, ettei elämää voisi elää ihan käytännön syistä ilman suunnittelua ja kykyä käsittää sanan “tulevaisuus” merkitystä: Semmoiset perustekijät kuin ruoka ja asunto olisivat pidemmän päälle aika mahdottomia hoitaa. Toisaalta… Jos lajimme eläisi niin suuressa sopusoinnussa luonnon kanssa, että voisimme syödä suoraan luonnon antimia tyylillä pensaasta suuhun, niin ehkä sitten? No, tällä planeetalla sellainen skenaario ei näillä näkymin tule enää koskaan olemaan mahdollinen, joten antaapa olla.

Havahduin käsittämään, kuinka sokea ja raivokkaasti omista käsityksistäni kiinni pitävä olen elämässäni ollut: Olin nuorempana voimakkaan ateisti ja kielsin väkevästi kaiken joka vähänkin viittaa mihinkään, mitä ei voi tieteellisesti todistaa. Psykedeelit ja keskusteluni rakkaan tyttöni kanssa viimeisen vuoden aikana ovat kiepauttaneet maailmankuvani ympäri täysin ja totaalisesti. Koin nyt suuria tajuamisen tunteita siitä, mistä uskonnoissa on pohjimmiltaan kyse. Pidän edelleen kiinni siitä, etteivät asiat joihin uskon, saa ainakaan mitenkään suoraan uhmata logiikkaa, jolloin esim. suurin osa raamatun ja muidenkin uskontojen kertomuksista on nimenomaan satua, ja mielestäni niiden todenmukaisuuteen sellaisenaan uskominen on enemmän tai vähemmän naiivia. Tajusin kuitenkin jotenkin paljon selkeämmin kuin koskaan, että lopulta suurin osa uskonnoista yrittää selittää elämän tarkoitukseksi sitä samaa asiaa, jotkut ehkä mutkien kautta, jotkin ehkä vähän kummallisia ideologioita esittäen, mutta useimmat silti hyvin järkevästi. Sitähän Jeesuskin yritti meille ennen kaikkea sanoa: Rakastakaa.

Tajusin, että elämän tarkoitus, se tila, jota kohti uskonnot pohjimmiltaan ja erityisesti psykedeelit ja meditaatio vievät ihmisen ajattelua, on eläminen täysin tässä hetkessä, ilman ahdistusta tai negaatioita elämän tarjoamia hetkiä kohtaan. Suhtautua elämään nimenomaan Kokemuksena, sisälsi se sitten negatiivisilta tai positiivisilta tuntuvia asioita. Jos kaikkeen tapahtuvaan osaisi suhtautua kiitollisena siitä, että saa kokea, elämä ei voisi koskaan tuntua tarkoituksettomalta tai epämääräiseltä. Kun eläisi tässä hetkessä eikä stressaisi tulevaa, irroittautuisi kaikista ideologioista tuntien vain rakkautta, mitä muuta voisi toivoa? Naureskelimme Q:n kanssa sille, että olemme tajunneet elämän tarkoituksen, näemme sen täysin selvänä edessämme, mutta emme kuitenkaan osaa polkua sen luokse. Q:lle tämä kaikki oli kuitenkin huomattavasti selkeämpää kuin minulle, koska hänen uskomuksensa ovat jo vuosia, kauan ennen psykedeeleihin koskemista, olleet tähän suuntaan. Minulle nämä asiat tuntuvat kuitenkin helvetin isoilta, koska olen lähes koko elämäni niin helvetin pakkomielteisesti pitänyt kiinni tieteellisestä maailmankuvastani.

Tuona yönä voitin huomattavan suuren osan kuolemanpelostani. Tajusin, että eläminen tässä hetkessä tarjoaa loputtoman nautinnollisuuden elämässä: Riippumatta siitä, kuolenko tänään vai 50 vuoden päästä, olen saanut kokea, vieläpä todella paljon. Toki haluan elää pidempäänkin, mutta kuoleman ollessa fakta joka on pakko hyväksyä, tällainen asennoituminen auttaa huomattavasti. Juuri nyt minulla on elämässäni kaikki mitä voisin kaivata: Rakkautta, mahdollisuus toteuttaa itseäni niin musiikillisesti kuin kirjoittamallakin, kiva työ (joskin haaveilen elämästä jossa minun ei tarvitsisi tehdä lainkaan rutiinityötä vaan voisin elättää itse itseni oman luovuuteni avulla), hyviä ystäviä, turvallisuutta. En voi oikeasti valittaa, ja jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena.

Ehkä siinä oli riittävästi filosofointia. Kronologisesta aikakäsityksestä irtautuneena kävimme Q:n kanssa todella intensiivisesti useita keskusteluja useasta aiheesta yhtä aikaa. Pompimme keskustelusta toiseen tavalla joka ulkopuolisen tarkkailijan, tässä tapauksessa O:n, näkökulmasta vaikutti hänen kertomansa mukaan todella mielivaltaiselta (en muista tarkkoja sanoja joita hän tästä käytti). Meille keskustelu oli kuitenkin täydellisen looginen ja järkevä. Analysoimme ja analysoimme. Yritimme selittää O:lle, kuinka näimme maailmankaikkeuden, mutta siinä määrin happoisia tuollaiset kelat ovat, että on turha kuvitella muiden omaksuvan niitä jolleivat itse oma-aloitteisesti niitä tajua, kuten on oikeastaan asian laita kaikkien elämänkatsomusten ja näkemysten kanssa. Se ei kuitenkaan estänyt meitä selventämästä näitä kelojamme niin toisillemme kuin O:llekin. Välillä lopetimme sanallisen keskustelun ja vain tuijotimme toisiamme silmiin Q:n kanssa. Telepatian/kollektiivisen tajunnan tunne oli todella vahva, eikä sitä yhtään vähentänyt se kun O huomautti, että pitkän hiljaisuuden jälkeen toinen meistä jatkoi usein ääneen keskustelua jota hän ei ollut kuullut, mutta jota ilmeisestikin olimme jollain abstraktilla tasolla käyneet toistemme mielissä. Välillä jatkoimme suoraan toistemme lauseita, poukkoilimme aiheesta toiseen ja O:lla oli huomattavasti tekemistä pysyäkseen mukana ajatustemme juoksussa. Jossain vaiheessa hän tajusi, millä logiikalla ajasta irti -keskustelumme toimi. Hän piirsi siitä jonkinlaisen kaavionkin. Tuntui aika helvetin hienolta pystyä deeleissä asioihin, joihin ei selvinpäin pysty mitenkään ja jotka myös ulkopuolinen havainnoija voi varmistaa todellisiksi.

Hupaisia hetkiä keskusteluissamme koimme myös, kun yritimme selittää O:lle ajatuksiamme elämän tarkoituksesta, siitä, kuinka elämän tarkoitus on päästä täydelliseen meditaatiotilaan, jossa mieli on yhtä kaikkeuden, universumin, kollektiivisen tietoisuuden kanssa. Joidenkin epämääräisten keskustelukulkujen kautta O käsitti, että asiaa, josta puhuimme, jota mikään sana ei kuvaa tarkasti, voidaan kutsua myös nimellä Jumala (joka ei myöskään ole sanana kovin eksakti). “Eli Jumala?” -repliikkiin vastasimme jotakuinkin yhteen ääneen “Niin” sellaisella äänensävyllä, kuin elämän tarkoitus olisi jotenkin maailman itsestäänselvin asia eikä mikään ihmeellinen kela. Jota se oikeastaan onkin :slight_smile: Totesin Q:lle, että käymämme keskustelu oli hienoimpia kokemuksia koko tähänastisessa elämässäni, se tuntui kuin täydelliseltä henkiseltä rakastelulta.

Sitten menimme syömään. Jäimme pygimään todella pitkäksi aikaa. Selvensimme yhä olotilaamme, analysoimme ja filosofoimme niin paljon että Platon kääntyisi haudassaan. Jossain vaiheessa koin hassun tajuamisen: Psykedeeleissä on todella helppo tajuta ihan käsittämätön määrä asioita ja rakennella todella massiivisia ajatusketjuja, selventää todellisuutta tyylillä “näin se menee” ja tietää asioiden todellinen laita, kunnes joku huomauttaa jostain koko ajatusrakennelman perustavasta osasta, että “hei, x ei kyllä y”, jonka seurauksena tulee POKS-efekti joka räjäyttää koko hienon kelan kuin ilmapallon. Mutta ei se mitään, pääasia on että on hauskaa ja tulee ajateltua enemmän kuin normaalitilassa koskaan pystyisi, ja aika usein tajuamiset kuitenkin osuvat oikeaan.

Lopulta pääsimme viimein lähtemään ulos. Olo tuntui välillä jo häkellyttävän normaalilta, mutta pimeälle metsäpolulle päästessämme todella erikoinen ja valtava tilantuntu vyöryi päälle. Se tuntui älyttömän hienolta. Nousimme korkealle kukkulalle josta näkee kaupungista suuren osan kerralla. Tuijotimme tähtiä ja seurasimme ilotulitusraketteja, joiden määrä ja korkeus kasvoi kellon ollessa tunnin vajaa puoliyön. Levitin käteni sivuille, tuntui kun olisin leijunut ilmassa. Tuijotin tähtiin ja avaruuteen. Sitten suljin silmäni. Tuntui siltä että olisin todella paljon halunnut päästää irti fyysisestä ruumiistani ja sulautua ympäristööni. Älyttömän kaunis hetki…

Lähdimme vielä kävelylle mutta palasimme samaan paikkaan vähän ennen puoltayötä. Jostain tuli koira luoksemme. Kumarruin silittelemään sitä. Sen läheisyys tuntui todella hyvältä, häiritsi vaan vähän kun tietyllä tavalla pelkään koiria, varsinkin tuntemattomia (joka on oikeastaan varmaan aika tavallinen ja turvallinen pelko).

Tunne… Joka puolella nousi ilmaan raketteja jotka muodostivat taivaalle todella kauniita kuvioita, ja samanaikaisesti ääretön rakkaus olemassaoloa ja rakkaitani kohtaan. Ehdimme tosin negailla hieman siitä, kuinka paljon jätettä, saastetta ja rahan haaskausta ilotulitteet aiheuttavat…

Alkoi tulla kylmä, joten menimme takaisin kotiin. Olo jatkui pirteänä. Kuuntelimme Hallucinogenin LSD:n, se tuntui jotenkin pakolliselta biisiltä siinä tilanteessa. Tuntui todella kivalta ajatukselta, että lähtisimme bileisiin, mutta lopulta emme päässeet minnekään kun toiset bileet olivat keskeytyneet ja toiseen ei enää päässyt sisään. Lähdimme kuitenkin viimeisellä bussilla kaupungille jossa tapasimme ystävämme Z:n. Hän oli täysin selvänä, ja miellyttävänä ja rauhallisena persoonana sopi joukkoomme todella hyvin. Pyöriskelimme jonkin aikaa kaupungilla ja totesimme menon ikävän aggressiiviseksi ja nihkeäksi, joten myöhemmin saamamme kyyti kotiin tuli tarpeeseen. Jatkoimme vielä iltamme viettämistä nelistään. Piirtelimme. Päätin polttaa vähän pilveä koska halusin piirtämiseeni enemmän näkemystä. Pieni pilvi vaikutti todella miellyttävästi, ja piirtäminen olikin todella kivaa. Q opetti minua piirtämään, minä kun olen vuosien aikana ehtinyt unohtaa piirtämisen taidon täysin menetettyäni joskus yläasteella kiinnostuksen siihen huonon opettajan vuoksi. Piirsin parhaan ihmishahmon jonka olen koskaan piirtänyt. Oli hauskaa. Q poltti myöskin hieman, ja se kuulemma nosti tripin takaisin todella korkealle ja nautinnolliselle tasolle.

Jossain vaiheessa alkoi väsyttää. Ehdimme kuitenkin vielä kokea Q:n kanssa jotain uskomattoman kaunista rakastellessamme semiväsyneessä pilvihappopöhnässä. Ah, sitä positiivisten tuntemusten myrskyä… Seuraavana päivänä olo oli kirkas, valaistunut ja onnellinen. Elämäniloinen.

Ehkä elämäni paras trippi, joka tuskin jää viimeiseksi.

Oleminen on upea kokemus. “Celebrate this chance to be alive and breathing”

Kiitos trippistoorista ja tervetuloa :arrow_right: olemaan ja :arrow_right: elämään :bulb:

sitä vaan että tuo ylläoleva linkki ei toimi, virheilmoituksen perusteella pitäisi varmaan komentaa
chmod 744 31-12-04—Acid.jpg

Otappas siitä “www.” osa pois niin toimii.

Oli ihan rattosaa tekstiä tosiaan.Hyvin monilla deeleillä on tuo “valaistus” efekti, siis elämän ja ymmärtämisen valaistus.

Joo, Overgrowssa lienee joku suoraanlinkkaamisesto eli ottamalla jotain noita etuliitteitä pois varmaan toimii.

Loistava trippitarina! Puit sanoiksi suuren osan siitä jota olen itsekin kokenut hapoissa, mutta en oikein koskaan saanut ilmaistua mitenkään järkevästi. Todellakin, psykedeelit voivat auttaa oivaltamaan erinäisiä maailman tosiasioita joita ei muuten välttämättä miettisi lainkaan.

Tuli mieleen tuosta elämän tarkoituksen oivaltamisesta oma kolmas happomatkani. Otin tuolloin kolme pisaraa imeytettynä sokerikuutioihin, tarkkaa annosta en tiedä. Sanokaamme, että jo yhdestä pisarasta tuli hieman visuaaleja. Kolmesta meinasi tulla valaistuminen, tai ainakin siltä tuntui kun olin juuri tuon elämän tarkoituksen ratkaissut (ja päätynyt täysin samaan tulokseen), mutta transsini keskeytyi kun kaveri soitti. :imp: Huudahdinkin ääneen siinä, että “EI NYT!” Sinne meni valaistuminen. :cry: Täytynee yrittää uudelleen joskus, vaikka sienillä.

Viimeks happoillessani (yksi pisara (otin kylläkin samalla myös noin 10mg 5-MeO-DiPT:iä, ja myöhemmin epämääräisen (kuitenkin turvallisen) annoksen MiPT:iä, sekä polttelin hasista (kyllä, hasista, ei lätkää (saisiko vielä lisää sulkuja, kiitos (olen savuissa, antakaa anteeksi))))) koin ymmärtäväni tanssin tarkoituksen (olin psykebileissä) eli sen miksi ihminen tanssii musiikin tahtiin ja mitä hän sillä yrittää viestittää jne. Tuli koettua myös voimakas ykseys musiikin kanssa.

Pitää keksiä jotain uutta ja mielenkiintoista jota voi sitten yrittää ymmärtää seuraavan kerran kun olen deeleissä…

Jeh, kiintoisa kertomus. Alkaa tuollaisten juttujen jälkeen yhä enemmän vaan kiinnostaa happo, sitä kun en ole koskaan kokeillut…

edit…

Hmm, toivottavasti jengi ei nyt liikaa innostu… Muistakaa ettei se happo aivan vaaratonta ole. Varmistakaa se set&setting älkääkä tripatko paskoilla fiiliksillä!

muok

Haha haa… joo, mutta toi just huumaavissa aineissa on niin hauskaa, joskus niistä tulee niin uskomattoman mukava olo!! :laughing:

Aahaaa… Siis sen takia jengi vetää kamaa…! No nyt ymmärrän.

Piri ja hapot eivät kyllä liity mitenkään toisiinsa eikä niiden vaikutuksia voi verrata oikein missään määrin. Toki jos on ylipäätään heikko pää niin hapot kannattaa jättää väliin, mutta en kyllä puhuisi silti samassa lauseessa. Piri on nimensä mukaisesti piriste. LSD on psykedeeli. Haloo.

Joo, mutta jos puhut ihan vaan euforiasta niin tässä en puhunut varsinaisesti siitä, vaan laajemmasta havahtumisesta siihen, kuinka ihanaa on olla olemassa. Tuollaiset olotilat jäävät helposti päälle kun trippi on ohi, päihteiden aiheuttama euforia on päihtymisen myötä ohimenevää…

LSD on kyl siit erikoinen aine et sen tuoma hyvä olo voi kestää parikin viikkoa yhtäkyytiä, toisin kun vaikka essoissa jossa se hyvä olo loppuu kuin seinään ainakin mulla. Psykedeelit yleensäkin on ihan eri asia kun oikeestaan mikään muu aine, ne eroaa kaikista muista aineista ihan omaksi ryhmäkseen eikä psykedeelejä oikeen voi sitten verrata mihinkään varsinkaan piriin.

Jos opiaatit olis yö ja stimulantit päivä, niin psykedeelit olis avaruus yön ja päivän ympärillä.

Toki kaikki on yksilöllistä kuten sanottu jo moneen otteeseen, mutta MDMAn ollessa empatogeeni ja jollain tavalla verrattavissa psykedeeleihin voi sekin kyllä aukaista silmiä sen verta, että muutos jää pysyväksi. Muutos kuin muutos, mutta ei oppimaansa kuitenkaan tuosta vaan unohda. Omalla kohdalla lähinnä jotain sosiaalista havahtumista.

Minulle jäi päälle jonkinasteinen afterglow muutamaksi päiväksi elämäni ensimmäisen essoiluillan jälkeen. Ei mitään masennuksia tai vastaavia. Seuraava päivä toki meni elbaillessa, lojuttiin sängyllä johonkin kello 6:n asti iltapäivällä tekemättä yhtikäs mitään. Tylsää ei silti ollut.

Juu, ei ollut minullakaan masennuksesta tietoakaan.

Sepä vasta olikin mukavaa ekoilla essokerroilla, ettei tullut mitään laskuja. Sama vauhdin kanssa. Myöhemmin laskuista onkin sitten tullut aivan hirvittäviä. Kasvaneilla käyttömäärillä lienee osuutta asiaan.

Juu, yksi kokemukseni MDMA:sta ei kyllä jättänyt minkäänlaisia laskuja, oikein miellyttävää oli. Ja kai mikä tahansa voimakas kokemus voi jättää pysyviä muutoksia, mutta varsinainen suoranaisesti päihteen euforisoivasta vaikutuksesta johtuva hyvä olo tuskin jää päälle.

Kerron tässä hieman omaakin lsd matkaa. Kaikki alkoi siitä kun saimme kaverin kanssa 6 lappua, white crystal. Otimme ne noin 17.00. Odotimme innolla että alkaa toimimaan, sillä tämä oli ensimmäinen kunnon lsd trippi mutta kaveri oli kokeillut ennen. Otimme molemmat yhdet laput. Kävelimme keskustaan päin ja mulla oli pieni krapula eilisestä joten kävin hakemassa ison lonkeron että tasoittuis hiukan ja toimis ehkä paremmin. Menimme istumaan rannan viereen ja nyt oli kulunu noin 45 minuuttia. Aloin huomaamaan pintojen hengitystä ja pieni “trippy” olo. Toinen kaveri soitti tässä että missä mennään ja hän halusi nähdä. Kun nähtiin meiän kaveri koin ison muutoksen tunnelmassa koska hän oli aika jurrissa kun äskön tullut baarista. Hän halusi pilveä, joten kävimme hakemassa muutama gramma. Ei vieläkään toiminut vielä mitenkään tajunnanräjäyttävästi, mutta kumminkin. Kävimme säädön jälkeen hakemassa rizloja yhdeltä stockmannilta. Ehdimme hukkua sisällä ja nyt alkoi sit toimia ja hyvin. Tämän jälkeen mentiin polttaa blosset ja tunsin oloni tosi tosi sekavaksi. Sain ihmeellisiä oloja ja koin että silmät on ainoa juttu kehossa jolla tajuaa missä ollaan ja että ollaanko olemassa edes. Lähdimme kävelemään siinä vaiheessa kaverin kämpille ja muut eivät vielä tienneet että olin hapoissa ja koin paljon sosiaalista kiusallisuutta ja koin että maailman näkee tässä olotilassa paljon kirkkaammin ja näkee kuinka pahasti maailma on sekasin. Kävelimme metsän läpi ja kaikki näytti niin hienolta, kuin olisi hd näkö. Koin tunteita että tunnen sieluni ja että kaikki olemme vain käveleviä kolmioita. Kerroin matkalla että olin ottanut happoo ja he ottivat asian aika rennosti. Myös huomasin että se vaikutus menee täysin ilmapiirin, ympäristön ja seuran mukaan, mutta silti en osannut hallita trippiä. Lähdin sitten loppujen lopuksi himaan kun ei ollu mitään hienoo tekemistä kun sato kaatamalla. Valvoin sinä yönä 4 asti aamulla katsellen leffoja ja mietiskellen. Kaikin puolin hyvä kokemus mutta sosiaaliset tilanteet oli vain vähän ahdistavia.