enpä olisi uskonut...

…niin, parikymmentä vuotta piti alkon kanssa pelleillä ennen kuin tähän pisteeseen tultiin.

Taustalla on nuorena aloitettu rankemman puoleinen ryypiskely, lähinnä nyt viikonloppuisin ja satunnaisesti. Kaveriporukka joi ja kun itse olin ujo, niin äkkiähän sitä oivalsi kuinka alko tähän asiaan “auttaa” :smiling_imp: Eli aina oltiin naamat, jos vain rahaa ja juotavaa jostain saatiin. Teki varmasti hyvää nuoren kehittyvälle kropalle ja nupille. Monesti oli poppoosta jollain henkikulta hiuskarvan varassa, mutta se ei tahtia hidastanut…teki vaan touhusta jännempää. :open_mouth: Vanhemmat eivät asiaan oikein osanneet puuttua, en tiedä tiesivätkökään silloin nuorempana, kuin paljon joimme. Niin, ja kun suvussa vielä on taipumusta alkon väärinkäyttöön, niin eihän sitä ehkä osanneet tarpeeksi rankasti tuomitakkaan…

Jossain vaiheessa meno hetkeksi rauhoittui. Tuli fiksu poikakaveri ja opiskelut. Vanhojen tapojen palatessa pikkuhiljaa ja opiskelujen tökkiessä muuttui suhde elämäni mieheenkin, lopulta loppui. Siitä erosta toipumiseen tarvittiin monta vuotta tolkutonta kännäystä. Tai ainakin sitä niin itselleen perusteli! Laskeskelin kauhuissani, että pahimpaan aikaan saatoin olla kolmenakin iltana viikosta baarissa ja kömpiä lopuksi kotiin ihan naula päässä. :imp:. Opiskelut ja duunit hoidin kuitenkin pääsääntöisesti hyvin. Aluksi touhu oli hauskaa ja kun miehiäkin vielä riitti, niin mikäs oli melskatessa! Jossain vaiheessa seura rupes sitten oleen ties mitä ja homma oli jo luisumassa kovaa vauhtia ojan pohjaa kohti. Onneksi kuvioon astui nykyinen siippa ja sai hiukan rauhoitettua tilannetta. Juominen ei silti vielä moneen vuoteen ollut lähelläkään “kohtuullista”. Edelleenkin tuttavat ja ystävät ryypiskelivät kiitettävästi viikonloppuisin, minulla oli vielä tapana tissutella kotona itsekseni viikollakin vapaapäivinä…punkkuplo ja muutama siideri uppos kevyesti.

Sitten rupes tuo biologinen kello vinkumaan ja puhuin ukolleni lasten teosta…vastaukseksi sain epäilyjä sopivuudestani äidiksi, koska juon niin paljon!! Täh?!? Ensin suutuin, kielsin ja sitten mietin…jouduin nöyrtymään ja lupasin parantaa tapani. Lapsia tuli ja alko pysyi jotenkuten hallinnassa. Hoidin työt, kodin ja lapset ok. Joskus tuli otettua, niin että homma meni överiksi, mutta harvoin lasten nähden…yleensä vapaailtoina. Tissuttelu sen sijaan jatkui ja kausittain aina pahempanakin. Pahimmillaan saatoin juoda pari siideriä ti-to joka ilta ja vkonloppuna sitten enemmän. Joskus siidukka aukesi jo ennen puolta päivää, jos oikein työttömyys/liian rankat työt/paskamainen ukko yms. ahdisti. Aina kun homma rupes lipeämään otin “valkaisu viikot” ja sain juomisen taas “kontrolliin”…niin minä riepu asian ajattelin. :smiling_imp:

Kyllähän tässä vuosien varrella on suhteestani alkoon minulle huomautelleet eri tahot, mutta olen ajatellut sen kumminkin olevan hallinnassani. En ole alkoholisti en. :wink: Sitten tuli se aika, kun lapset rupes asiaan puuttumaan ja kommentoimaan. Siinä tuli jonkinmoinen käänne. Rupesin enemmän tiedostamaan mitä teen. Silti touhu edelleen lipsui, yllätys pyllätys!

Noh, näin tissuttelukesän ja kerättyjen kilojen myötä kiukustuin taas itseeni ja tein päätöksen lopettaa tissuttelun. Otan vain juhlissa ja sielläkin fiksusti… :smiling_imp: Pari vkoa meni ok. Sitten rupes ahistaan liiaksi ja naapuruston kesänlopettajaisetkin oli jo ovella. Niinpä annoin itselleni luvan aloittaa hiukka etuajassa…(huokaus!) Juhlissa tuo kohtuuskin sitten unohtui tyystin. Aamulla heräsin omasta sängystä ja mietin miten sinne olinkaan tullut…Lapset olivat mukana juhlissa (kun aikuisten piti ottaa sievästi…muut varmaan ottivatkin! :neutral_face: ) ja niinpä hädissäni kiersin ihan ekaksi tarkistamassa tilanteen. Kaikki tallessa ja ehyinä. Päivän mittaan kuulin sitten siipalta, että olin ajellut pyörällä yksinäni viisi vuotiaamme kanssa kotiin ja vielä kaatunut matkalla. Isommat muksut katselivat koko päivän alta kulmainsa fiksua äitiänsä. Mulla oli niin kamala olo, ettei koskaan ennen. Olin aina ajatellut, että ok, jos juon, mutta lapsia en ikinä sen myötä vaaranna tai säikyttele. :cry: Nyt olin toiminut juuri vastoin periaatteitani ja vielä nolannut koko perheen naapuruston silmissä. Hitto! Vielä nytkin, viikkoja tuon tapahtuman jälkeen, tulee fyysisestikin kuvottava olo. Entäpä, jos jotain kamalaa ois matkalla sattunut… Sen jälkeen en ole tippaakaan maistanut. Päätin lopettaa ja päätin onnistua. Toki pelottaa kuinka heikoista hetkistä, jotka ovat vasta tulossa(tiedän sen) selviän, mutta sitä varten päätin kirjoittaa tuon illan toilailun itselleni ylös, jotten varmasti unohtaisi mitä pahimmillani voin tuhota.

Oli pakko kirjoittaa oma stoorini tänne, koska aiemmin lueskellessani tätä palstaa törmäsin niin moneen “minuun silloin 10 vuotta sitten” tuolla vähentäjien palstalla…josko jollekin heistä puolestaan sattuisi silmään tämä mun kirjoitus ja kellot rupeais soimaan. Itseään on niin pirun helppo vedättää.

Nyt taas arjen kimppuun ja nauttimaan pöhnättömästä olosta.

Tervetuloa kaamos :smiley:
Monilla se oma pohja tulee joskus vastaan ja siitä on hyvä lähteä.
Voin hyvin kuvitella millaiset morkkikset tuosta tapahtumasta on jäänyt ja todella onni ettei mitään pahempaa tosiaan sattunut.
Eräänä iltana itselleni iski lievä paniikkikohtaus ja sain nieleskellä tosissani kyyneleitä, ja pelkästään sen takia kun näin kännissä olevan pariskunnan ja iski omat muistot mieleen :open_mouth:
Itselläni tuli pohja vastaan silloin kun tajusin ettei kroppani enää kertakaikkiaan kestä juomista.
Vaihtoehtona oli sairastuminen ja ennenaikainen kuolema tai raitis elämä. Valitsin jälkimmäisen.
Minulla on niin paljon hyvää elämässäni; lapset, rakkaani, lemmikit… enkä todellakaan halua kuolla ennen aikojani vaan nauttia kaikesta mitä elämä on minulle antanut!
Nyt, kohta puolen vuoden juomattomuuden jälkeen, olen todellakin havainnut miten
ihanaa on elää!
Jokin aikaa sitten mietin niitä “onnen” hetkiä, mitä juomalla sain ja niitä oli triplasti vähemmän kuin nykyään, selvinpäin.
On helpompi havaita kaikki positiiviset asiat elämässään ja osaa myös antaa niille arvoa, toisin kuin kännissä jolloin elämän tärkein asia oli alkoholi.

Paljon tsemppiä ja positiivista mieltä jatkoon!

Harvinaisen tyypillinen elämänpolun kulku alkoholistinaiselle! Nyt vain päätät itse, oletko alkoholisti. Jos olet, pistät korkin kiinni visusti ja lopullisesti. Ilman reunaehtoja. Tämän teet itsesi tähden, et kenenkään muun takia.

Jos sitä vastoin toteat, että et ehkä sittenkään ole alkoholisti, suosittelen lämpimästi vielä kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ehkäpä tuon kokeilun jälkeen oletkin valmis tarkistamaan kantaasi. Niin, se vielä että yhtään,ensimmäistäkään kohtuukäyttöön kykenevää alkoholistia ei ole tullut vastaan minun poluillani.

:smiley: …aika pahoja paarman purasuja tuli!

Eipä tuota asiaa voi enää itseltäänkään kieltää. Jos muksuja ei voi viedä yhden aikaan kaverille autolla kylään, koska äippä on juonut jo pari siideriä…Jos arki aamuna joutuu paniikissa miettimään onkohan sitä jo ajokuntoinen viemään lapsensa ysiltä autolla kouluun…Jos yllätysvieraiden pöllähtäessä paikalle joutuu selittelemään kolmen siidukan iloisessa nousussa, että menipä tuo yksi siideri nuppiin, kun piti siivouksen päälle ottaa palkkio :smiley: :slight_smile: :neutral_face: , niin milloinkas sitten onkaan alkoholisti?!

Sekin on niin tosi, että syyt raitistumiseen täytyy lähteä itsestä…itsensä vuoksi. Omalla kohdallani olen nuo syyt monesti käynyt läpi ja järkeillyt…haluan nähdä lasteni kasvavan, haluan nauttia jokaisesta päivästä aidosti ilman pöhnää todellisuuden edessä enkä halua päätyä surkuttelemaan itseäni johonkin räkälään ukon häivyttyä lasten kanssa, kun äipän mopo on karannut lopullisesti käsistä. SILTI, niin monesti olen vajonnut takaisin…kuvitellen, että minusta nyt yhtäkkiä ,hokkus-pokkus, sukeutuikin kohtuukäyttäjä! :smiling_imp:

Tämän hetkisen oloni ero aiempaan on oikeastaan tarkalleen ottaen se, etten enää lainkaan kuvittele pystyväni koskaan olemaan kohtuukäyttäjä. Minä en osaa hallita pullonhekeä, vaan se vie minua miten tahtoo.

No, nyt on haettu muksuille kaupasta saunalimut ja niitä samoja litkii mammakin, eikä edes haluttanut aikuistenversiota. Minulle nämä ekat päivät ovat aina ne helpoimmat, mutta kun arki taas tasaantuu, olo muuttuu paskaksi, pää jälleen “surisee” ja morkkis hellittää, niin rupeaa jollain tapaa kaipaileen rakasta turrutustaan… :imp: Mutta nyt olen tunnustanut olevani alkoholisti, joten tiedän mitä vastaan taistelen;…sitä ensimmäistä kulausta. :unamused:

Ok. Kerrot että olet tunnustanut olevasi alkoholisti. No siinä tapauksessa kipin kapin hakemaan apua itsellesi, että voisit lopettaa juomisen. Apua livenä, koska nämä jutut eivät onnistu “kirjeopiston” välityksellä.

Että oikein live-apua? Kamalaa? Vai? Jos siltä tuntuu, niin et sittenkään ole päättänyt ihan kokonaan lopettaa alkon käyttöäsi. :sunglasses:

Komppaan paarmaa täysin.
Ensimmäinen asia on se että oikeasti pitää myöntää itselleen olevansa alkoholisti ja että ei enää voi ikinä ottaa pisaraakaan alkoholia.
Itselläni tuon asian myöntämiseen ja hyväksymiseen meni vuosia.
Oli järkyttävä ajatus että ei edes yhtä viinilasillista voi nauttia, on kieltäydyttävä kaikenlaisissa juhlissa siitä alkoholipitoisesta maljasta, ei enää “palkinto” juomia ja ei rentouttavaa lasillista illan päätteeksi. Apua, eihän sellainen voinut olla edes elämää!
Todellakin yllätyin miten helppo oli loppujen lopuksi lopettaa. Kun asennoitui siihen että alkoholi ei kuulu enää elämääni, tuli valtava helpotus että sai moisen taakan harteiltaan.
Elämä on huomattavasti mutkattomampaa ilman että tarvitsee koko ajan miettiä alkoholia ja sitä koska voi ottaa, missä, milloin ja miten paljon :smiley:

Jep, odottelinkin jo milloin eka kirahtaa, jotta AA:han akka kipin kapin. :smiley: Pieni paikkakunta ja yrittäjän alkuna täytyy miettiä kerta jos toinen kokoukseen menoa…
Paarma voi olla oikeassa tuomiossaan, mutta olen kuitenkin päättänyt selvitä toistaiseksi avaamalla “sinisen kirjani” kohdasta " Viimeisin mokaus", joka kerta kun kuvittelen itseni hallitsevan alkon suhteen. Sen ystävälleni kumminkin lupasin, että ellen hänen tuellaan tästä selviä, niin kokoukseen saa minut taluttaa.

Hassua on, että sitä voi olla vuoden…jopa kaksi ilman viinaa. Raskaus ja piiiitkä imettäminen pakottivat. Sitten taas repsahtaa takas. Paljon olen miettinyt tuota verenperinnön vaikutusta asiaan, yrittämättä nyt vanhuksia tai sukua saada edesvastuuseen omista valinnoistani. Mutta jotainhan se pakostakin vaikuttaa, jos muksuna näkee joka viikonloppu ukkojen ja akkojen viunan kanssa hauskaa pitävän kenenkään sitä niin kamalasti paheksumatta. (voi samalla miettiä mimmoinen esimerkki sitä itse onkaan… :blush: ) Ennen ajattelin ihan toisin (pystyin perustelemaan itselleni miksi mun juominen ei haittais omia muksujani), koska minähän olin sisarusparvemme ainut kännääjä eli se siitä huonosta esimerkistä…no, perässä ovat tulleet sittemmin muutkin ja tarkemmin, kun sukuaan tutkii, niin harvassa ovat ne kohtuuottajat.

Jos miettii syitä miksi itse joi…sosiaalisiin estoihin, maailman ahdistavuuteen, tylsyyteen, pettymyksiin ja lopulta vain tavan vuoksi. Joo, psykolle vois varmaan ajan hommata. Sais nupin selvitettyä ja löytäis sen ongelman,mihin alko muka oli ratkaisu. Edessä on elämäntapojen ja -asenteiden muutos, jotta tässä onnistuu. Joutuu sukeltamaan syvälle oman nuppinsa syövereihin ja miettimään ratkaisujaan muunkin, kuin viinan suhteen. Itse Ongelma on kumminkin tuolla jossain viinan ja ylensyönnin alle haudattuna.

Uskon, että täällä kirjoittelijat tietävät kyllä mistä puhuvat, mutta vänkäämpä nyt ihan kurillani vastaan…AA:n teesejä olen lueskellut ja miettinyt sinne menoa. Jokin siinä tökkii muutoinkin. Ehkä se, etten usko ulkoaohjautuvuuteen…pullonhenki on poikkeus tietty :smiling_imp: …olen sitä mieltä, että itse se valaistuminen pitää itsestään kaivaa. Tutkia nuppiaan ja tekojaan, kunnes järjenvalo himmenee tai tulee se ahaa-elämys. Nyt siellä varmaan vanhat ja viisaat puistelevat päitänsä, mutta kuten sanoin… Menen sitten ystävän taluttamana parin kuukauden päästä. :sunglasses:

No, minä olen esimerkki siitä että AA:ta en ole tarvinnut, mutta itselläni onkin ollut ja on rakkaani jonka kanssa voimme puhua ja käydä läpi tuntemuksiamme. Hänhän lopetti yhtä aikaa kanssani, tai oikeastaan 3 päivää aikaisemmin… Se on suuri rikkaus :smiley:
Ulkopuolinen tuki ja toisen ihmisen näkökulmat antavat voimaa sekä päättäväisyyttä. Purkautuminen ihmiselle/ihmisille jotka YMMÄRTÄVÄT mitä on alkoholismi on valtava apu henkisessä helvetissä.
Mutta, mutta… jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on omat keinonsa selviytyä, pääasia että on onnellinen :smiley:
Olet oikealla tiellä jo myöntäessäsi ongelman ja kun hyväksyt sen, ollaan jo lähellä voittoa!
Paljon itsehillintää ja suuria oivalluksia toivotellen sekä
jo saavutetusta!

Kaamos hei! Mie en huomaa että olisin AA:sta mitään sulle sanonut kommentissani ja kehoituksessa hakea apua livenä.
Ei se, että mie joskus AA:ssa piipahtelen, tarkoita että sinun sinne pitäisi mennä. Apua livenä on monenlaista. Valkkaa niistä mieleisesi. Mutta se on koko lailla varmaa, että yksin saattaa olla enemmän kuin vaikea raitistua, koska itsensä kanssa keskustelu ei ole objektiivista. Täällä saat jotain apua ja vinkkejä, mutta se jalkatyö on itsesi tehtävä.
Mukavaa päivää ja kehittäviä ajatuksia!

…ukko aina naputtaakin, että luen rivien välistä semmoista mitä siellä ei edes ole. Piru vie, sekö onkin oikeassa!? :smiling_imp: :laughing:

Mun tapani käsitellä probleemoja on kirjoittaa ja kirjoittaa…kirjoitan kaiken hajalle ja sitten rupean kokoamaan uudestaan, ainakin yritän. Kun sitten on saanut asiat omassa päässään jollekin tolalle, on jotain ymmärrettävää, josta puhua muillekin, niin sitten suuntaan hyvän ystäväni luo puhumaan ja puhumaan…yleensä kylläkin viiniplon kera. No, se on nyt pois suljettu vaihtoehto ja onneksi ystävänikään ei ole viunan ystäviä, joten teehen siirtyminen ei ole hänellekään epämieluista. Vielä toistaiseksi asiat on saatu reilaan tämän kotipsykon kärsivällisellä avustuksella, mutta voipihan tällä kertaa edessä olla sen verran isompia asioita, ettei rahkeet enää piisaa…saas nähdä. Onneksi tällä privaatti psykollani on kokemusta alkoholistista…peilaa aina soppelisti sitä sivustakatsojan fiilistä minullekin.

Olen kyllä kade tuosta Lumilinnun tilanteesta…ihanaa, kun on rinnalla puoliso, joka ymmärtää missä mennään. Omalleni, kun alko ei ole ongelma (eikä hänen alkon käyttönsä ole ongelma muillekaan, eli kuuluu niihin onnellisiin normi käyttäjiin), niin asiasta on hiukka hankala keskustella…vallankin, kun toisen asenne on jyrkästi se, että “Ei alkoholismi mikään sairaus ole, luonteen heikkoutta ja luuseriutta vain!!” Niin…no, sitäpä juuri. :smiley: Mieleni tekis sanoa täräyttää aamuherätykseksi ukko-kullalleni, että “Vaimos on muuten alkoholisti…” :smiling_imp: . Tapauksen jo aikasen hyvin tuntien, ei kannata…tiedossa ois henkistä väkivaltaa (=piruilua ja irvailua yli äyräiden) ymmärryksen ja tuen sijasta. Tässä kohti alitajunnasta taas pyrkii pinnalle, jos mimmoista “psykologiaa” suhteesta ja sen perustasta, mutta kun asiat harvoin on niin yksinkertaisia.Mielenkiinnolla odotan korjautuvatko asiat vai hajoaako paljonkin tämän prosessin myötä…

Sepä siitä pohtimisesta…perjantaita mennään. Ajelin tuossa tovin autolla työhommien takia ja mietin omia syitä ja taustoja, historian siivet havisi. Oivalluksiakin taas tuli. :astonished: Kotiin tullessa ajelin videovuokraamon kautta…ja mietin, että yleensä samalla reissulla mukaan eksyy myös punkkuplo ja chevre…mikä upea yhdistelmä hyvän leffan äärellä. Silloin ei edes tehnyt mieli kääntää alkoon, mutta nyt, yllättäen,tätä kirjoittaessa rupeskin himottaan molempia!!? :open_mouth: Onneksi tämä fiilis menee ohi…Ja on ollut todella hienoa heräillä ilman kohmeloa, vaikkakin muutoin olo on todella tukkonen ja nuhjunen.

Syksyistä perjantaita muillekin lopettajille…sytytellään roihuja syysdepistä vastaan.

Kaamos: voit onnitella itseäsi siitä ensimmäisestä askeleesta, joka ei ole helppo, kaikki eivät siihen pysty koskaan; olet tajunnut oman ongelmasi olemassa olon ja vieläpä pysyt sen rehellisesti tunnustamaan maailman tärkeimmälle ihmiselle, itsellesi. ! :slight_smile:

Itsellänikin juominen alkoi juuri viikonloppu juomisesta, eli “biletyksestä” vaikka todellisuudessahan halusin vain kännätä, enpä juuri muuta. Tätä juomista onkin takana kohta melkein kymmenenvuotta! :blush:
Huomautuksia tuli mullekin käytöstä aina vuosien varrelta, mutta en luupäänä niitä koskaan uskonut, vaan ajettelin eläväni “normaalia” nuoruutta rellestyksineen. Tuon mäen, nimittäin alamäen, kulkua ei edes itse kunnolla huomaa, niin petollinen ja hidas se on. Suvantovaiheineenkin suunta on yleensä alaspäin. Voin vain sanoa että hienoa kun otat lusikan kauniisen käteen ja alat lusikoida itse keittämääsi soppaa kiltisti. On syytä olla nöyrä ja varovainen, tilanteita ja houkutuksia tulee matkan varrella, eikä raittius ole helppoa. Mutta selvänä oloa on kertakaikkiaan hienoa.

Vielä kerran onneksi olkoon kun olet tajunnut tilanteen ja sen pystynyt rehellisesti myöntämään. Raittiuden tie on alussa kivinen mutta mikään hyvä ei tule helpolla. Elettävää elämään on vielä paljon jäljellä, selvänä se on parempaa. :wink:

Huomenta…“entisessä elämässä” tämä ois varmasti ollut siidukan lipittely päivä…ja punkkuplokin ois varmasti mennyt alas, koskapa leffojen palautusreissulla se ois tarttunut takuulla jo mukaan. Eilisillasta asti olo ja elo rupes meneen poskelleen; äijä nosti viduduskäyrää ilmoittamalla viikon ympärivuorokautisen (hiukka lapinlisää tai jotain, mutta ainakin päivänvalon ajan) töissä piileskelyn päälle suuntaavansa koko lauantaiksi kavereittensa kanssa harrastustensa pariin. Aamulla heräsin ennen sianpieremää, kun ukko teki lähtöään ovia paukutellen ja muksuilla kylässä ollut kaverilauma heräs tietty siihen (tottumattomina moiseen menoon) ja herättivät omatkin muksuni metelillään…aarrgh! :imp: Eli tiedossa on kitinää ja kärtyämistä kunhan väsymys rupeaa hiippaileen jälkipolven mieliin päivän mittaan. Nyt on kumminkin vielä semmoinen meno ja härdelli, että aamu-unista äippää huimaa. Voi että yks ja kaks siidukkaa turruttais ihanasti oloa. Mulle se alku nousu on kuin heittäis ahistavat epämukavat vaatteet veks ja sukeltais ihanaan lämpimään veteen polskuttelemaan…tuon kun aamusella tajusin, niin hiffasin myös miksi on niin pirun kova pala vastustaa alkoa. Pitäisköhän kaivaa oma uima-allas tuonne tiluksille, oiskohan se parasta vieroitushoitoa tässä tapauksessa… :stuck_out_tongue:

Joku jossain (tähän aikaan ja tässä metelissä ei nyt jaksa miettiä tarkemmin) totesi, että viinaa juodaan sen itsensä takia, ei ongelmiin. Niin no, miten tuon nyt ottaa. Koen itse juovani viinaa, koska se tuottaa tietyn olon, joka taas auttaa pakenemaan silloin vallitsevaa epämukavaa olotilaa… Itselleni olen aina selitellyt, että juon koska on tylsää eikä elämä mene suunnitellusti. Mahtava ongelmienratkaisutaito akalla. :laughing: Jossain täällä netin syövereissä oppinut sitten kirjoitti, että alko voiskin olla syy siihen miksi koen elämäni tylsäksi ja ahdistavaksi selvänä ollessani. Loogista kyllä juu. Ihan iski semmoinen olo, että “hiphei, mun elämähän voikin siis olla ihan jees, kunhan pääsen eroon tuosta alkosta!!?” Sehän ois kerrassaan mahtava palkinto, jos kaiken taistelun lopussa odottaisi mielekäs elämä, joka on koko ajan minulla ollutkin, en vain ole huuruilta huomannut. Pahoin vain pelkään, ettei se ihan noin helposti mene… :confused: . Elämässäni on kuitenkin ollut parinkin vuoden täysin raittiita jaksoja, joiden jälkeen olen pikkuhiljaa ajautunut takaisin tissuttelemaan enemmän ja vähemmän joka päiväisesti. Eli jotain on siis muuallakin, kuin alkon suhteen pielessä…

Sitä tässä jaksaa vain itsessään ihmetellä, että vaikka kuinka tietää omat murheet ja ahdistuksen aiheet pieniksi ( juuri tällä hetkellä, kun isojakin suruja on kumminkin jo elämään mahtunut), niin miten ihmeessä sitä ei osaa suhteuttaa niitä todella isoihin ongelmiin? Niin monella on asiat elämässä paljon paskemmin ja silti ne ei istu siidukat kädessä ahdistustaan pakenemassa. Katsoin eilen leffan “Revolutionary Road”…jotenkin se kuvas tätä nykyihmisen elämän mielettömyyttä, pani funtsimaan.

Nyt tarvii aamusumpit, penskatkin häipyi pihalle, joten on ihanan hiljaista…kuulee jo orastavat ajatuksensakin. :slight_smile:

Huomenta Kaamos ja Aurinkoa elämään !

Ymmärrän Ymmärrän ja Ymmärrän :stuck_out_tongue: varovaisuutesi AA:ta kohtaan.
Vuosia AA:ssa käyneenä ja varsinkin pikkupaikkakuntien ryhmissä voit olla varma ettei käyntisi jää vaille huomiota !
Miten sitten suhtaudut asiaan on se oma lukunsa !
Eilen muissa asioissa terveydenhoitopuolella törmäsin kysymykseen et vieläkö pidän AA-ryhmää paikkakunnalla ?
Minua huvitti suunnattomasti koska käyntini jo loppuneessa ryhmässä olivat olleet harvassa työelämän vaatiessa liikkumaan siellä sun täällä ! Joka taasen oli onneni, koska sain käydä perinteitä noudattavissa ryhmissä :slight_smile:

Mutta Kaamos ! Hakeudu jollekkin isommalle paikkakunnalle palaveriin tai hae apua jostain !
Tää alkoholisoituminen on niin pirun hankala juttu ettei se yksin taho selvitä, ton sanoi eräs kansakoulun opettajatar joka kärähti ratista hakiessaan työpäivän jälkeen lapsiaan päiväkodilta :unamused:

Raittiin alkoholistin ei tarvitse hävetä hoitoa, känniselle on sitä vastoin tarjolla paskaa yllin kyllin :slight_smile:

Aforismia Pukkaa :confused:

Kukapa meistä selvänä ollessaan menisi kännissä rattiin :blush:

Hoidosta kotiutumisen jälkeenkin häpesin AA-ryhmään menoa paikkakunnallani. Sanoinkin sen ryhmässä. Eräs ryhmän vanhimmista kysäisi silloin, että no ei hävettänyt heilua kylällä kännissä kaljakassi kolisten?
Tuo kysymys hälvensi häpeän ja nyt olen valmis menemään vaikka minne. Ilman häpeän tunnetta. Ei hävetä mennä töihin, ei pankkiin tai kauppaan tai häihin taikka hautajaisiin. Selvänä. Humalassa olen käynyt kaikissa noissa paikoissa ja tilaisuuksissa…

…sadetta pukkaa…vaihtoehdot; saunan pesu vai netti…uusi riippuvuussuhde orastaa :open_mouth: …kaakaota menee netissä roikkuen. Filmit palas lähtöpisteeseen, eikä oikeasti edes mielessä käynyt sinne alkoon kiepata. Antaa nyt olla vaan.

Kävin joutessani (mites se sauna? Pesee itse itsensä?!) lueskelemassa noita vanhoja kirjoitteluja lopettajien ja vähentäjien palstalla. Mielenkiintoisia kuvioita jo näin äkkiseltään, tuoreena tapauksena, sieltä bongasi. :wink: Sitä noviisina hämmästeli kaikenlaista kommenttia mitä porukalta sai, mutta sitten tajusin…meitä todellakin on niin moneen junaan ja kaikkea mitä kommentoidaan ei tarvi edes oikeasti noteerata. Sehän on sama, kuin menis istumaan kaffilaan ventovieraiden joukkoon ja keksis yhtäkkiä pistää pystyyn henkevän jutustelutuokion kaikkien kanssa vaikkapa ilmastonmuutoksesta tai rakkaudesta. Kommenttia, ohjeita ongelmiin ja mielipiteitä satelis varmaan laidasta laitaan. Eihän niihin jokaiseen siinä tilanteessa tarttuisi tosissaan, vaan kuuntelis, pohtis, hylkäis tai ottais asian mietintään.Täällä palstalla asetelmat ovat periaatteessa samat, tosin ongelma hiukka eri tyyppinen…Mutta jotenkin sitä on herkempi kommenteille ja ajattelu vähemmän joustavaa, kun kyse on näin henkilökohtaisesta ongelmasta.

Siihen taas, että hävettäiskö mua tunnustaa ystävilleni, naapureille, sukulaisille yms., että olen alkoholisti. Periaatteessa ei. Toisaalta, kun tiedän mitä semmoisen ääneen pamauttaminen tietäisi käytännössä, niin josko nyt kumminkin hiukka “piilottelis”. Minun alkoholismi ei kumminkaan ole niin näkyvää ja luulenpa, ihan oikeasti, ettei sitä monikaan puolituttu edes niin ajattele. Tietävät, että sillä emännällä on huono viinapää, mutta sitä tuskin moni tietää paljonko niitä piilo siidukoita menee viikossa ja mihin aikaan. :blush: Ei muuten tiedä ukkokaan…olen aika haka lymyileen niiden kanssa… ja toisen krooninen työnarkomania on tässä tapauksessa “eduksi” mulle. :smiling_imp:
Ajatelkaas nyt, että kailottaisin naapurustoon, että olen alkkis…moniko mamma tois muksunsa meille enää illaksi leikkimään tai muksujaan yökyläileen…saati sitten päästäis kimppakyytiin mun ollessa ratissa. Itse ainakin oisin miettinyt aiemmin moneen kertaan, jos jostain vanhemmasta moinen juttu kiiris. Se oli siis ennen kuin hokasin itse olevani alkoholisti… :laughing: :smiling_imp: Suvulle taas, jos kerron nyt kaiken mitä päässä on meneillä, niin APUA! :open_mouth: …saan roikkua koko ajan kännyssä vakuutteemassa, jotta kaikki ok. Porukkaa lamppaa solkenaan kylässä…täytyyhän sitä suvun ainoaa (tunnustautunutta) alkoholistia käydä ihmettelemässä…mahtavaa sitten mennä kotiin iltaolusten kera kauhistelemaan kuin sillekin niin oli päässyt käymään…“Ei ois siitä uskonut, päällisin puolin kaikki niin hyvin!?” :smiling_imp: Ei pää kestäis…vahvempikin vois ratketa uudestaan. Mulle sopii paremmin jonkin asteinen omavaraisuus tässä ongeman voittamisessa ja harvojen luottoihmisten tuki kyllä kantaa. Kaikki kunnia AA:lle sen saavutuksista, mutta jokainen tavallaan. Ja nyt sinne saunan pesuun… :smiley:

Ymmärrän kyllä, ettei ole tarvetta kulkea kyltti kaulassa - kenelläpä olisi? Ensiksi taitaa kylläkin riittää asioiden todellisen tilan myöntäminen itselleen, eikä sen jälkeenkään ole pakko sitä asiaa kaikille vastaantulijoille kuuluttaa. Mutta pakko on kysyä, kuinka pitkälle toipumisessa ‘jonkin asteinen omavaraisuus’ on toiminut? Oletko kuullut paljonkin tarinoita ja lukenut kirjoja siitä, kuinka se toimii? Kyseessä on sairaus, jota on yritetty hoitaa monella tapaa, ja jos taaksepäin katsoo on vain yksi ylitse muiden…
Onhan se teoriassa mahdollista, että olet nyt keksinyt uuden tavan, ja ensi vuonna opiskelemme kaikki ‘Saunan pesu alkoholismin hoitomuotona’ -teosta :slight_smile: Mutta se ei valitettavasti ole todennäköistä.
Voimia ja sitkeyttä!

Näin käy vasta kun on juonut muutaman tankkiautollisen. Valtaosa ex-deekuista on aloittanut ja jatkanut juomista juuri “ongelmiin”. Vasta alkoholismin portaita jokusia kiivettyä, alkaa piiska heilua kunnolla ja viinaa juodaan enää vain siksi, että sitä sattuu olemaan saatavilla… Molemmissa vaiheissa kannattaa yrittää hypätä ulos todelliseen elämään.

kahleeton

Kolmisen vuotta olen tätä palstaa seurannut ja kirjoitellut. Milloin aktiivisemmin, milloin vähemmän. Eksyin tänne oltuani jonkun kuukauden juomatta.
Paljon on käynyt porukkaa ja paljon on pois lähtenyt. Paljon on esitetty myös “maata kaatavia” konsteja raitistumiseksi. Niissä konsteissa on yksi yhteinen nimittäjä. Se on omavoimaisuus. On vain tullut pantua merkille, ettei ole vielä ilmaantunut sellaista omavoimaisuuteen perustuvaan konstia, joka olisi toiminut. Tai jos on, keksijä on patentoinut ja pantannut sen itselleen, koska on häipynyt palstalta. Tiedä vaikka tehnee isoa tiliä jenkeissä uudella alkoholismin parannus terapiallaan tai ihmeoivalluksellaan. Toivottavasti sellainen saadaan meillekin. Valtion kannattaisi tukea noita oivaltajia kunnolla, koska silloin olisikin kansanterveyden suurin peikko, alkoholismi selätetty… :mrgreen:

…sivumennen sanoen, by the way, mulla oli omia ja lainattuja konsteja tukuttain. Se toimiva juttu alkoi kelvata sitten kun tympäännyin omissa ulosteissani lillimiseen. Mutte menetteleehän sekin aikansa…ja siihen pääsee takuvarmasti jos ei kuolo korjaa armolisesti aikaisemmin… :sunglasses:
Mainittakoon vielä tarkennuksena, että “se toimiva juttu” ei tarkoita pelkästään AA:ta, vaan yhtä hyvin myös muuta, ulkopuolelta tulevaa apua, joka ei ole pelkkää nyökyttelyä ja pään silitystä.

Huomenta Kaamos :smiley:

Neuvoja satelee suuntaan jos toiseenkin :open_mouth: mitä sitten kuunnella tai uskoa ?

Haluan rohkaista sinua valitsemallasi tiellä, siis tällä mitä tänne kirjoitat .
Ihmiset päin vastoin väittämiä raitistuvat ja alkoholisoituvat omalla tavallaan kaikki.
Siksi alkoholiongelmasta puhutaan “henkilökohtaisena ongelmana”.
Lopputuote alkoholismissa on se housuihinsa laskeva itekseen jupiseva juoppo jollaiseksi alkoholistit kuvitellaan !
Kuvitellaan myös raitistuneiden veisaavan virsiä pyhimyskehän alla.

Jos raittiutta haluat ei sinun tarvitse mennä äärimmäisyyksiin vaan voi hypätä alkoholielämästä raittiiseen sillä pysäkillä missä haluat, se ratkasee eikä se mitä muut sinulle haluavat !
Tiedän monta laillani juonutta jotka ilman AA:ta ovat päässeet raittiuden tielle siitä huolimatta etten voinut uskoa raitistumisen tapahtuvan missään AA:n ulkopuolella !

Kuitenkin ajattelen alkoholistien tarvitsevan apua ongelmaansa, koska yksin miettiessä se vanha konsti eli pullo tuppaa tulemaan neuvoa jakamaan :imp: