Ennusteita; milloin alkaa sinnittely ja väkisinraitistelu?

Itkua hammastenkiristystä, elämäikäistä päihderiippuvuutta, tuskaa tuskan perään ja kymmenien vuosien päästä tarvetta nojautua lohduttavaan ryhmään?
Tätä olen täältä lukenut.

Hannu mm:“Niille jotka luulevat saavuttaneensa raittiuden tämä on palsta jolla he jakavat omaa luuloaan totuutena toisille.
(vuoden pari sinnittelee kuivillakin savuttamatta” raittiutta")

Milloin se väkinäisyys alkaa?
Oloni on helpottunut koko ajan, ja raittius tuntuu yhä itsestäänselvemmältä. Asenteellako tekemistä, en luovuttanut en nöyrtynyt, en uskonut etten selviydy. Vielä nyt tämä on selvää ja helppoa. Huominen on aina kauempana viinasta kuin eilinen.
Mutta! Toteutuvatko AA:n profeettojen ennustukset? Tuleeko kymmenen vuoden päästä päivä kun raittiina olo muuttuu tuskaksi ja kärvistelyksi? Joku sanoi täällä että kymmenes vuosi oli se vaikein?
Mikä silloin eteen? Otanko yhden illan pöhnän ja vot! selviän taas, saan uuden kymmenen vuotta olla ilman kipuilua?
Vai onko kiusa iankaikkinen jollen viimeistään silloin mene AA-ryhmään (kitumaan mutta lohdutusta nauttimaan?) Mikä on tulevaisuuteni?

Oman mielenrauhansa tähden ei minusta kannata noteerata noita virallisesti ja ainoalla hyväksytyllä tavalla raitistuneiden henkilöiden totuuksia muuten kuin eräänlaisina esimerkkeinä siitä, että tuollaistakin se elämä juomisen jälkeen voi näköjään olla.

Jos vuosia tai jopa vuosikymmeniä selvinpäin elänyt ihminen ei kykene hyväksymään sitä, että erilaiset ihmiset raitistuvat erilaisilla menetelmillä, kertoo se ihmisen ymmärryksen tasosta aika paljon. Kenellä meistä on oikeus laatia jokin raittiuden standardi, jonka ulkopuolelle jäävät tapaukset eivät ole raittiita ensinkään? :slight_smile:

Oma oloni on minusta ylivoimaisesti luotettavin mittari kertomaan itselleni, miten minulla elämässäni menee. Se, miten elämäni järjestän sen jälkeen, kun olen lopettanut alkoholinkäytön, on yksityisasiani, josta voin silti halutessani kertoa jotain vaikkapa täällä nettipalstalla. Se on oma totuuteni, jolla juuri minä satun pysymään selvänä, mutta toisten ihmisten parasta en osaa sitten varman päälle sanoa.

–kh

Entä, jos mielikin on saanut raitistua? Elämänkatsomuksesta riippumatta? Minä en voi uskoa täsmälleen samanlaisiin elämänkatsomuksiin, niin paljon eri aatteiden, uskontojen, tieteidenkin sisällä on näkemyseroja. Ja mikä niistä on oikea? Jätän senkin tietämisen “korkeimman” haltuun.

Minä en tiedä mitään. En mieti tulevaa. Menneenkin miettiminen lienee osin turhaa. Elän nyt. Opettelen sitä parhaillaan ja se auttaa minua muunkin elämän hallinnassa.

Hyviä kysymyksiä.

Omalla tavallaan kaikki varikset ovat samanlaisia ja siltikin jokainen on omanlaisensa. Sama varmaankin koskee tätä raitistumista. Kun lopettanutta alkoholistia aletaan värvätä hoitotyöhön, usein nähdään kolme raitista vuotta hyvänä lähtökohtana. Samaiset kolme vuotta tuntuvat olevan myös usein käytetty pysyvän (sen jälkeen sortuvat lienevät siis kokonaan uudessa juopottelussa, eivätkä palanneet entiseen juopotteluun) raittiuden kriteeri kansainvälisissä tutkimuksissa.

Kolmea vuotta pidemmästä ajasta en itse osaa ihmeempiä sanoa, kun enemmästä minulla ei ole kokemusta. Tuohon kolmeen vuoteen kuitenkin mahtuu sellaisia muutoksia, yllätyksiä ja äkkimutkia, ettei hyvinkään alkaneen raittiuden kanssa kannata olla ylimielinen. Itkusta, hammastenkiristelystä ja kärvistelystä en kuitenkaan puhuisi. Pikemminkin ovat erilaisia luonnollisia vaiheita, jotka tulevat vastaan aivan omia aikojaan.

Nämä yhden asian kauppiaat ovat siinä suhteessa vallan mainioita, että heidät on helppo tunnistaa yhden asian kauppiaiksi. Ei heitä pidä siitä sen ihmeemmin moittia. Samanlaista itsepetosta se on se yhden asian liikeiden vastustaminenkin. Aikansa on jopa ihan hyvä kulkea näissä raittiusasioissa vähän laput silmillä. Yksikin keino kyllä riittää, jos se kerran toimii ja kahden kanssa on aina vähän arpomista, niinkuin naistenkin/miestenkin suhteen.

Siinä vaiheessa alkaa kuitenkin omassa päässä olla riittävästi raitista ilmatilaa, kun näkee sekä metsän, että puut. :smiley:

En usko niihin manauksiin minäkään.
Ja ehkä juuri siksi mitään ihmeellisiä viinanhimosieppejä ei ole sitten tullutkaan. Uskon lujasti että ihminen kykenee muokkaamaan omaa suhtautumistaan, myös päihteisiin.

Ensimmäinen päivä on hirressäkin pahin, sanotaan. Sitten tottuu.

Muutama ensimmäinen päivä, pari viikkoa muistaakseni oli melko hutera olo. Vanhasta elämäntavasta olin sanoutunut irti eikä uusi vielä ollut ehtinyt vakaantua. ;Mutta joka päivä oli vähän parempi kuin edellinen.

Joskus tuli mieleen että tämä “raittiuteni” (tai toisenlainen elämäntapa, miten vaan) oli alkuun kuin kuin hyvin arka ja hento kasvintaimi, se ei kärsinyt edes outojen katseita, arvioivia sanoja ei senkään vertaa.
Siksi sitä pari viikkoa niin tarkkaan varjelinkin, en kenellekään sanaakaan asiasta sanonut, ei sitä herkkää versoa sopinut antaa kenenkään koulittavaksi, leikattavaksi tai venytettäväksi, sormet pois!

Parin viikon selvänäolon jälkeen aloin hiljalleen tänne kirjoittelemaan, turvallisesti netissä, kaukana lähemmästä kosketuksesta. Muutama kuukausi oli sellaista aikaa etten halunnut riskeerata elävässä elämässä selviytymistäni päihdeasioihin paneutumisella, missään mielessä.

M utta, kun koko ajan olo vahvistui ja alkoholi oli yhä yhdentekevämpi aina omassa elämässäni, niin eipä se sitten enää häirinnyt… ihan hyvin saattoin vaikka raittiustilaisuuteen kävellä jo puolen vuoden etäisyydenoton jälkeen.

Olisin todella hämmästynyt, jos nyt ajatteluni alkaisikin kääntymään ihan päinvastaiseen suuntaan ja alkoholi merkitsemään henkilökohtaisessa elämässäni jotain joko himottavaa tai kiusallista tai muuten “isoa asiaa”.

Mutta, tietysti, vannomatta paras. Mistä sen tietää mitä ihmisen päänupissa tapahtuu. Hyvin epätodennnäköistä kuitenkin se päihdekeskeisyyteen palaaminen. Sen verran epätodennäköistä ettei siitä ainakaan kannata ylimääräistä murhetta ottaa. Moni muu paha ja vakava riesa on -valitettavasti- paljon todennäköisempää.

Mutta eivät nekään murehtimalla pakene, pikemmin päinvastoin.

Ihan samalla tavalla ajattelen minäkin. Retkahtamisesta ei ole (onneksi) omaa kokemusta nyt ajalta sen jälkeen, kun olen oikeasti lopettanut juomisen - mutta intuitioni sanoisi, että sen paluun alkoholiin olisi oltava prosessi, ei enää mikään “vahinko” tai edes mieliteko.

Mitä pidempään elän raittiina, sitä parempi vastustuskyky minulle kasvaa elämän kolhuja ja vastoinkäymisiä vastaan, ja samalla siis niitä turhautumisia vastaan, jotka ennen “pakottivat” juomaan. Normaali olotilani ja ajatteluni ovat jo niin toisenlaiset entiseen nähden, että vaadittaisiin jo melkoinen ajatusmaailman täyskuperkeikka, että mieleni alkaisi nähdä alkoholin juomisen taas jotenkin toimivana vaihtoehtona. Retkahtamiseen tarvittaisiin luultavasti ensin pohjalle pitkäaikainen stressi ja elintapojen rappio, jotta alkaisin olla henkisesti niin heikoilla, että se entinen nollaamisen tarve palaisi?

Toisin sanoen, tunnen olevani “turvassa” niin kauan, kun haluan huolehtia itsestäni ja olla rehellinen. Aiemmat raittiusyritykset kaatuivat aina siksi, koska jätin vain viinan pois ja odotin sitten elämäni korjaantuvan jotenkin itsestään. Parissa viikossa olin jo kypsä juomaan taas.

–kh

Väkisinraitistelu on sitä jos on PAKKO olla raittiina… Mutta jos voi itse valita olla raitis tai juomisen väliltä… valiten ITSE olla raitis… silloin ei väkisinraitistele koskaan. Monihan täällä jo etukäteen kauhistelee tulevia sukujuhliaan. Mutta voit asettua noiden muiden ihmisten yläpuolelle. Mitä se heille kuuluu jos et ota siellä huikkaa. Tai jos otat. mitä sekään heille kuuluu… Kaikki loppuu kun PÄÄTÄT

->tähän oma nimesi<- OLET ITSESI HERRA, ja kontrolloit itse kaikkea mitä teet!

Kyllähän sitä sinnittelyä voi olla AA:n penkissäkin, ja toisaalta jossain ihan muualla ei välttämättä muista koko alkoholin olemassaoloa. Ja niinkuin ihmisetkin on erilaisia, päivät on erilaisia. Voi ollakin joku päivä jolloin iskee himoja joita vastaan joutuu sinnittelemään, ja sitä vastoin monia ihan vapautuneita päiviä ja onnellista elämää. Ei se sinnittelykään mikään paha asia ole, kunhan se ei ole usein toistuvaa tai jatkuvaa. Samanlaista sinnittelyä tarvitaan monessa elämäntapamuutoksessa tai itsensä muuttamisessa, vaikkapa painonpudotuksessa. :smiley:

Sitäpaitsi vaikeita hetkiä voi tulla ajoittain vaikka miten monen vuoden raittiuden jälkeen.

Myllyhoito vaatii nykyisin 2 vuoden raittiuden työntekijältä ennen työsuhteen solmimista. Muissa minnesota-hoitomallin paikoissa rajat lienevät työpaikkakohtasia; jossain 2 vuotta, jossain 3 vuotta, jossain kai vuosikin riittää.

Ylipäätään sitten sosiaali- ja terveysalalle ei ole ehdotonta raittiusvaatimusta. Eikä kai voisikaan olla kun alalle opiskelemaan pyrkivät ovat suureksi osin 16 - 20 v. teinejä, eikä alkoholin kohtuukäytöstä ole haittaa alalla jos se on ihan oikeaa kohtuukäyttöä ja rajoittuu vapaa-ajalle.
Mutta jos taustalla on päihdeongelma, se pitäisi ainakin olla hoidettu pois. Hoitoalalta tehdään myös aika paljon hoitoonohjauksia päihdeongelman takia, ja olempa minäkin kohdannut yhden jos toisenkin alkoholi- ja bentsoriippuvaisen lähihoitajan ja sairaanhoitajan. Ja jopa lastensuojelussa työskennelleen subutexin käyttäjän! :open_mouth:

Lailliset lääkkeet on sitten jännä asia, silloin kun lääkkeenä on yleensä huumeena pidetty aine, esim. korvaushoitolääke. Nykyisin pääsee esimerkiksi päihdetyöhön korvaushoidossa oleva ex-narkomaani. Tunnen eräänkin päihdetyön ammattitutkinnon kunniakkaasti suorittaneen naisen, joka on Suboxone-korvaushoidossa. Tunnen myös erään kokemusasiantuntijaksi opiskelevan metadon-kuurilaisen.
Aivan loistavia tyyppejä ja alansa asiantuntijoita molemmat! Ensiksimainittu myös rautainen ammattilainen.
Heidän kohdallaan henkinen toipuminen on tapahtunut ikäänkuin fyysisen toipumisen edellä, ja päihderiippuvuus on kutistunut enää ainoastaan fyysiseksi sairaudeksi, joka pysyy kurissa korvaushoitolääkkeellä.

En ole kuullut että alkoholisteja sentään “värvättäisiin” hoitotyöhön, mutta on hyvä että alalla on päihderiippuvuudesta toipuneita. Ja puhun nimenomaan päihderiippuvuudesta, enkä alkoholismista. Parhaat henk.koht. tuntemani ammattilaiset on entisiä huumeidenkäyttäjiä.

On varmaa hyvin erilaisia tapoja kokea oma alkoholittomuus.
Minähän olen AAn kasvatti, kuten myös vanhempieni, peruskoulun (osin tosin kansakoulun), opintonikin ovat jonkin leiman jättäneet, kuten työni ja tapaamani ihmiset, läheiset ja ympäristöt/kulttuurit, joissa olen elellyt. Sinnittelyä ja väkisin raitistelua en ole kokenut. Luultavasti sellainen kokemus johtaisi kohdallani juomiseen, koska en pidä pakoista. Yritän pitää huolta siitä, että raittius on minulle luonnollinen ja perustarpeisiin kuuluva olotila. Toistaiseksi se on sujunut oikein hyvin. Vapaaehtoinen raittius on se minun juttuni. On hirveä hienoa, kun voi/saa/on mahdollisuus valita alkoholiton päivä elettäväksi ja koettavaksi kerta toisensa jälkeen. Toki tuo vapaan valinnan tekeminen edellyttää selvää päätä. :laughing:

No, jos raittius menee niin vaikeaksi että se alkaa jotain erillisiä ylläpitotoimia ja terapiakeskusteluryhmiä tai oman uskon puhumallavahvistamista vaatimaan niin ehkä sitten voi kokeilla jotain muuta asennoitumista asiaan.

Jotenkin uskon siihen logoterapian tuntijoiden väittämään että “kun ihmisellä on miksi, hän kyllä keksii miten” .

Minulle ei ole asiassa vaikeuksia tullut, tosin en ole niin tarkkaan edes omaa raittiuttani tai sitä edeltänyttä juomistani penkonut ja määritellyt.

Ne määrittelyt, karvan kymmenesosan tarkkuudella, itsensäsilppuaminen sielunsa syövereitä ja vanhan määreen munaskuita myöten päästäkseen vaikkapa tunnustamaan itselleen ja maailmalle että hep, minä olen alkoholisti!

En jaksa uskoa koko juttuun. Ainakin vielä minunmittaiseni juomishistorian jälkeen tärkeintä oli

  1. Lopettaa juominen
  2. asennoitua alkoholiin täysin eri tavalla

Ja näillä yhteenpötköön juoduilla vuosikymmenillä riitti sekin. Siitä alkoholismista olen kuullut niin monta eri määritelmää että jos sen kanssa itseäni olisin alkanut tutkiskelemaan niin enhän minä perskules vieköön olisi vieläkään ehtinyt selväpäistä elämää ilman alkoholin murehtimista aloittamaan.
Siinähän kelaisin samaa tarinaa eestaas ja olisin avuton kun lopullista selvyyttä siihen mitä alkoholismi on eivät ole täyspäivätoimiset professoritkaan selville saaneet.

En minä semmoisella tiedolla lopulta mitään tee, olenko ollut tai tulenko olemaan alkoholisti.

Mutta juomisen lopettaminen oli hyvä juttu. Siltä se ainakin tuntuu, kun ei tarvityse sillä päätäni vaivata… se oli niin kovin työlästä, joka päivä varmistaa että sai otettua.

Ja niin, se raittiuden määritteleminen, mitähän sekään sitten on… ilman viinaa joo, ilman tupakkaa joo, ilman lääkkeitä …joo jos ei satu joku tauti iskemään… entäs kahvi? en minä nyt sitten niin raittiiksi rupea, ainakaan vielä.

Ja pitääkö minun miettiä semmoistakaan olenko nyt raitis vai enkö? Kun olis muutakin tekemistä, tässä selväpäisessä elämässä on tosiaan niin paljon kaikenlaista tehtävää ja mietittävää että mitä se auttaa jos tuota alkoholin m iettimistä ja siitä puhumista mukanani kantaisin? En usko että mitään.

Täälläkin paljon mieluummin juttelisin kaikesta siitä mitä lopettaneena voi tehdä ja miten elämänhallintaa parannellaan kun on juominen lopetettu… se kiinnostaisi minua paljon enemmän. Ja luulen että ne maailmanlopun ennustukset “hammastenkiristyksineen” menettävät merkityksensä kun ei itse lähde mukaan siihen asenteeseen että selvänäolo olisi jotain sellaista jota “pidetään yllä” tai väkisin väännetään… parempi kun antaa sen asian olla ja katselee selvää maailmaa.

Aika paljon sä kirjotat tekstiä alkoholinkäyttöä ja raitistumista käsittelevälle foorumille, ottaen huomioon ettet oikeasti välitä puhua siitä ja sulla olis muutakin tekemistä.

Ai, minä luulin että tänne saa kirjoittaa jos on lopettanut juomisen?

ja keskustella vaikka selvinpäin elämisestä?

Tottakai saa. Eihän sitä kukaan kiellä. Ihmettelin vaan että miksi, jos koko foorumin aihe ei kiinnosta. Mutta eihän se minulle kuulu. :smiley:

No kiitos kun et kieltänyt minua kirjoittelemasta.

Selvin päin elämisessä on paljon kaikenlaista kivaa josta on joskus ihan mukava jutella muiden sellaisten kanssa jotka ovat kyllästyneet viinasta puhumiseen ja viinan juomiseen.

Ja täällä on muutama sellainenkin, AA:n jokaväliin tarjoajien lisäksi.

Mutta, saatan minä sinun ja Hannun kanssakin innostua vänkäämään… kun olette niin lujasti asiassanne kiinni että pitää joskus aina yrittää eikö miltään kantilta sitten mitään joustavuutta löytyisi :laughing: :laughing: :laughing:

Missähän asiassa sinä minun väität olevan kiinni?

Mitä tulee siihen loputtomaan vänkkäykseen AA:sta, kyllä sitä hannun ja perusmiehen lisäksi pidät yllä SINÄ.

Alkoholinkäytölläni ja varsinkin siitä luopumisella tulee olemaan suuri vaikutus koko loppuelämääni riippumatta siitä, ajattelenko sitä tai kirjoitanko siitä jonakin satunnaisena päivänä. Olen toki huomannut itse juomisen tulevan mukaan omiin viesteihini yhä harvemmin, kuten viimeisin humalanikin jää yhä kauemmaksi taakseni, mutta kyllä se eletty elämä on minulla kaikessa mukana sisäänrakennettuna, hiljaisena vaikuttimena. Aloin olla ihmisenä jo melko mahdoton juomisen loppuaikoina, joten juomisen lopettaminen oli paitsi välttämätöntä, myös paras yksittäinen tapahtuma, joka minulle on ikinä tapahtunut ihmisenä kasvun kannalta.

–kh

No vaikkapa nyt pakonomaisessa tarpeessa oikaista minun ajatelmiani joka ketjussa.

Oletko muuten huomannut, että minulle semmoinen ei niin tärkeää ole. Olen huomannut että katsot asiaksesi poiketa melkein jokaisessa ketjussa kertomassa miten asiat todellisuudessa ovat ja miten ne pitää ymmärtää.

En ole edes harkinnut seurata perässä kommentoimassa jokaista kannanottoasi… ja ehkä sinäkin voisit rauhoittua. Ei se lopulta niin maatamullistavaa olisi jos joku aamukahvijutusteluni jäisikin tuomitsematta.

Enkä tuomitse. En edes kommentoi aina, vaikka saatankin kirjoittaa jotain aloittamaasi ketjuun. Ja kun olet aina valittanut siitä ettei täällä keskustella muusta kuin AA:sta, minä pyrin tarjoamaan sinulle keskusteluseuraa ihan muista asioista kuin AA:sta.
Toivottavasti arvostat sitä että yleensä varon mainitsemasta tai edes viittaamasta koko asiaan viesteissäni. :slight_smile: (nyt kyllä pari kertaa mainitsin, anteexvanteex)

Mutta onhan se nyt hei ihan oikeesti vähän ärsyttävää, kun teidän kolmen (sun ja hannun ja perusmiehen) piirileikki samasta asiasta ulottuu jo syyttömien sivullisten ketjuihinkin nykysin.

Jaa… vai ollaan me semmoinen tiimi…minä ja hannu ja perusmies.

Sinulta on joskus päässyt lipsahtamaan silmien ohi kun ihan koko sivun verran on joku ketju ollut rauhallista keskustelua …vaikkapa tästä selvin päin elämisestä ja toimimisesta… enkä se kyllä minä ole joka siihen ensimmäisenä kaksitoista askelta ja ison kirjan ja AA-ryhmät vedän mukaan.

Ajoittain on ollut oikein mukavia kokonaisia iltojakin täällä useankin plinkkiläisen kesken jutellessa.
Mutta, yksi kaikentietävä voi riittää kaatamaan hyvinkinalkaneen keskustelun.

Mikäs noissa kavereissa… kyllä minä Hannun ja perusmiehen kanssa lähtisin vaikka pimeään riiheen jos selvinpäin olisivat, mutta ei meidän keskustelustamme mitään tahdo tulla. Niin eri tavoin maailmaan ja ihmisiin suhtaudumme. Heistä on minulle ollut ainoastaan se pieni ilo että olen heidän kommenteistaan huomannut olleeni alunalkaen juomista lopettaessani aivan oikeassa kun jätin AA_laisten avun väliin ja lopetin vaan.

No mutta… ja just muutama päivä sitten oli päivän epistolana se että AA_laiset eivät kommentoi … miten se oli… ettei kenenkään omakohtainen totuus muuttuisi kommentoijan totuudeksi tai jotain semmoista .

Kuinkas nyt… jaa ettei tuo olekaan kommentlointia vaan AA.n antamalla pätevyydellä tehty diagnoosi ?