Juu, eli tuollainen on mun mies. En tiedä mitä tällä kirjoituksella edes haen, kai jonkinlaisia mielipiteitä siitä voiko tässä olla edes mitään järkeä? Oon kovasti pohtinut, mutten saa näihin asioihin selvyyttä itse. Enkä suoraansanottuna ole kauheasti läheisilleni kertonut, syystä minkä varmaan ymmärrätte kun luette.
Olen tutustunut nykyiseen poikaystävääni noin puolisen vuotta sitten. Tiesin miehellä olevan aika värikästä päihdetaustaa takana (noin viitisen vuotta). Hän on käyttänyt ennen aineita tyyliin päivittäin, tai ainakin joka toinen päivä. No kuitenkin niin, että siinä on kama vienyt miestä. Varmaan kaikkea vedetty paitsi heroiinia. Näihin aikoihin liittyy muutamia sairaalakeikkoja esimerkiksi amfetamiinin yliannostuksen johdosta, ja parit itsemurhayritykset.
Kun tutustuin häneen, tiesin hänen aktiivikäytöstään olevan aikaa noin vuoden verran. Alkuun hän sanoi joskus viikonloppuisin käyttävänsä viihteellä jotain. Essoa tai piriä, kannabista tai lääkkeitä ja alkoholia.
Totuus on alkanut valjeta tässä ajan myötä. Mies on tavallaan huumemyönteinen (vaikkakin katuu paljon jotain psykedeelejä ja toki sanoo ettei koskaan olisi alkanut mitään käyttää edes jos nyt saisi valita) Hän perustelee tuota ns. viihdekäyttöään vaan sillä, että esim. essopäissään on mukavampi mennä baariin kun jaksaa jorailla ja ei sammu kuin vaikka alkon kanssa.
Olen huomannut että mies vetää kaikessa aina yli, oli kyse sitten alkoholista; sitä hän juo niin että sammuu, tai sitten vaihtoehtoisesti ilta johtaa siihen että viinapäissään mennään hakemaan jostain piriä että pää selvenee. Sitten valvotaan seuraava yö, ja seuraava päivä ollaan pahalla tuulella ja masentuneita.
Joskus viikonloput menee vaikka niin, että juodaan muutaman kaverin kanssa, olutta, viinaa, syödään ryynejä, ja poltellaan kannabista ja hyvällä lykyllä vielä jotain muuta päälle. Hän ei siis osaa kohtuudella ottaa mitään. Mikään ei riitä. Kannabiksenkin poltto menee siihen, että kun mies olisi sopivassa rennossa mielentilassa, miettii jäikö jonnekkin, ei tunnu missään, pitää lähteä hakemaan lisää…
Me tapaamme miehen kanssa lähes joka päivä, yövytään toistemme luona. Itse en käytä huumeita, enkä kannabista vahvempaa ole koskaan käyttänyt. Juon alkoholia joskus vkonloppuisin ja käyn silloin yökerhossa.
Mies haluaa omien sanojensa mukaan olla selvinpäin. Mutta se miten pitkälle on päästy, on tällä hetkellä ehkä 7 päivää. Hän juo arkipäivisin muutamia oluita, joskus sekin karkaa hanskasta ja sitten se ilta meneekin täyskänniin ja mahdollisesti piriin jotta ei olisi niin sekaisin… jne
No tapailumme alussa en juurikaan näistä asioita miehelle “valittanut” vaan en oikein kai siinä kohtaa ollut ihan varma mikä on viihdekäyttöä ja mistä nyt toiselle viitsii ylipäätään sanoa. Nyt kun ollaan pidempään jo tapailtu, ihastuminen on syventynyt siihen pisteeseen että ajoittain mietin meidän tulevaisuuttamme.
Ja se mitä mietin on se, että voiko meillä olla tulevaisuutta? Mies on selvinpäin ihana, hauska ja kaikinpuolin todella ok tyyppi. Pidän hänestä, ja tiedän että hän pitää minusta.
Toivon tulevaisuudelta tasaisuutta ja turvallisuutta. Mutta nyt tuntuu siltä, että joka kerta kun mies juo tai ottaa jotain muuta (n. 1x vko, ehkä 2-3x/kk) tipun niin kovin korkealta ja petyn aivan kauheasti. En halua tälläisen jatkuvan lopun elämää.
Sanon miehelle että tuntuu pahalta. Mies ei ymmärrä, sillä käynhän minäkin välillä baarissa? Minähän poltan itse tupakkaa, miksei hänellä saa olla mitään? Olen koittanut selittää eroa sillä, että esimerkiksi mun tupakan polttaminen ei muuta mun käyttäytymistä esimerkiksi. Ei tunnu ymmärtävän…
Pahalta tuntuu musta myös se, että jos on sovittu että menen lauantaina hänen luokseen… menen, ja huomaan miehen olevan sekaisin. Tätä en odottanut, ja en itse halua juoda. Sanon miehelle että olen näköjään vähän väärinymmärtänyt tän illan merkityksen. Hän ei ymmärrä miksi haluan lähteä pois jos hänen kaverit tulee jatkamaan kahden päivän ränniään hänen luokseen? Sinne, missä meidän piti viettä kaksin lauantaita. Mitä pahaa siinä on jos vapaalla pitää hauskaa, kolme kokonaista päivää aivan sekaisin. Mä en edes itse ole paikalla tuollaisina hetkinä, sillä ei paljoa kiinnosta ja toi maailma pelottaa mua suoraansanoen.
Mä en osaa edes perustella miehelleni sitä, mikä mua haittaa siinä jos hän vetelee kaikenlaista vaikka 3 vapaapäivää putkeen. En osaa selittää, musta se ei vaan ole normaalia. Ja taaskaan ei ymmärretä toisiamme.
Miehellä on myös mielenterveys aika heikoilla kantimilla, kai tuo kaikenlaisen kaman vetäminen ja ikävissä asioissa pyöriminen on jättänyt jälkensä. Hän ei nuku ilman unilääkkeitä, mieliala heittelee välillä todella. Ja mä koitan käyttäytyä niin, ettei mies joudu hermostumaan. Sillä kun se hermostuu, lentää helposti vaikka lasi seinään paskaksi, ja mä pelkään sellaista käyttäytymistä vaikka tiedän ettei hän mulle mitään pahaa tekisi. Miehen päässä on paljon kaikenlaisia “epänormaaleja” ajatuksia. Välillä miettii joitain tosi vanhoja asioita, pahoja ihmisiä ja ei siksi halua olla yksin kotona. Kai ne on jotain pieniä vainoharhoja. Itsemurha ajatuksia usein, 2 kertaa suhteemme aikana meinannut heittää lusikan nurkkaan… josta minä olen hänet puhumalla “pelastanut”. Miehellä on ihan tosi paha olla itsensä kanssa selvinpäin ilmeisesti, ja se on kai se syy miksi pakenee tätä käyttämällä jotain.
Mies on alkanut syyllistämään mua. Mä tuomitsen hänet, oon välillä kauhee nalkuttaja enkä vaan ymmärrä häntä. Olen sanonut että koitan kyllä helvetisti ymmärtää ja mietinkin usein sitä mitkä asiat hänet ajaa tuohon tilanteeseen että pää on saatava sekaisin tavalla tai toisella.
Viimeaikoina oon varoen koittanut vakavasti jutella miehen kanssa siitä mihin tälläinen suhde voi johtaa? Mä petyn pettymisen jälkeen, pelkään ja oon epävarma. Mies vittuuntuu kun minä en ymmärrä ja minä valitan, oon kontroilloiva ja en vaan ymmärrä häntä. Itsekäs.
Mikä se järki tässä muka on jos molemmat voi noin huonosti? Kuitenkin kun mies ymmärsi etten välttämättä kauaa enää jaksa, hän otti pienen aikalisän ja kertoi tekevänsä kaikkensa sen eteen että meillä voisi olla tulevaisuutta. Haluaa muuttua itsensä, ja myös mun takia. Ja että tekee paljon paranemisen eteen mun takia, ja että olen tyyliin ainoa asia hänen elämässään mistä hän saa iloa ja ei halua menettää minua.
Kai mä tässä toivon tavallaan että joku tulis kirjottamaan että miten tälläisistä on selvitty ja elo on mukavaa yhdessä, entisen käyttäjän kanssa 
No, luinpas tän tekstin tuossa esikatselussa, ja eihän tää nyt munkaan silmiin kauheen hyvältä näytä 
