Enää ei vähennetä nyt lopetetaan

Hei kaikki!

Osa teistä varmaan muistaakin / on lukenut mun kamppailua aiemmin pelaamisen vähentämisen kanssa toisessa aiheessa, jossa pyrin vähentämään pelaamistani kamppaillen lainojen aiheuttaman masennuksen ja pelaamisen lopettamisen vaikeuden välimaastossa.

Vähentäminen onnistui aluksi noh tosiaankin ALUKSI ja palasi hiljalleen taas samaan totaaliseen idioottimaiseen pelaamiseen, jossa vikatkin kolikot hakattiin nettikasinoiden uumeniin jättäen taakseen armottoman vitutuksen ja itseinhon ja havahduin tilanteestani, että lopettaminen on se viimeinen mahdollisuus.

Nyt kuitenkin jotain päässäni napsahti eritavalla kuin ennen… Pelaaminen alkoi vain tuntumaan turhalta ja merkityksettömältä aloin ajatella uhkapelaamisesta tuosta entisestä rakkaasta harrastuksestani negatiivisemmin.

Viime kauppareissulla loin pitkän katseen kaupan peliautomaateille ja mielessäni säälin henkilöitä, jotka siellä syöttivät kolikkoa kolikon perään automaattiin tiedostaen mahdottomuuden rikastumiselle, eli jotain on selvästi muuttunut riippuvuudessani.

Näillä sanoilla aloitankin nyt tämän totaalilopettamisen päiväkirjan pidon tänne teille ja tarkoitukseni on olla seuraava 365 päivää näin ainakin alkuun ja olla syöttämättä yhtään kolikkoa noille kelmeille pelipalveluita internetissä tarjoaville veijareille.

Päiviä on tosiaan menny pelaamatta täysin jo hyvä määrä ja edelleen jatketaan samalla draivilla eteenpäin.

Hyvä Raidaaja! Viisas päätös. Paljon tsemppiä pelaamattomuuteen! :slight_smile:

Päiviä on mennyt nyt taas eteenpäin eikä pelaaminen ole pyörinyt sen enempää mielessä.

Tällähetkellä vain stressaa nuo velat mutta pitää olla onnellinen siitä, että peleihin ei ole mennyt euroakaan.

Olen alkanut ajatella tilannetta siten, että ei tästä hetkessä nousta mutta jokainen pelaamaton päivä alkaa suoristamaan tätä vettä hörpännyttä laivaa.

Luottotiedot eivät ole menneet mutta joka ikinen päivä stressaa jos menetänkin ne…

Puhelinlaskun eräpäivä mennyt 2 päivää sitten 12 päivää aikaa käsittääkseni maksaa vielä ennen maksumuistutusta…

Tsemppiä Raidaaja!

Velat tosiaan stressaa, ja luottotietojen menetys, ja mahdollinen ulosotto, mut siitä huolimatta, jos pystyy pari tilipäivää olemaan pelaamatta, niin vaikka olis kuinka perseauki, niin kyl se hyvä fiilis siitä tulee!

Jos meinaa jäädä laskut maksamatta, niin rohkeesti vaan puhelin käteen ja vihreetä luuria velkojan suuntaan, asiat selvii sillä ,ja usein ymmärrystä löytyy!

Mennään kevättä kohden ilman pelaamisia, life is good!

Olen vihdoin saanut kerrottua läheisilleni osottain… Tyhmästi tuli pelattua omaan pussiin velkoja ja kerrottua näin ollen aika paljonkin pienempi lainamäärä kuin se oikeasti onkaan.

Olisi voinut kertoa suoraan vaan kunnolla, mutta ei ole vain pystynyt en halua tuottaa pettymystä.

Pitää varmaan jatkaa salailun tiellä ja koittaa saada hommia hoidettua vielä kun se on mahdollista.

Pelaamattomuus on mennyt suunnitellusti ja hyvin ei tee mieli pelata enää ikinä.

Kysyisin vain neuvoa… Stressaa sietmämättömästi velat ja nyt on tultu siihen pisteeseen ettei vain yksinkertaisesti varat / luoton maksu luotolla enää onnistu… Mihin joskus sortunut.

Stressi alkaa olemaan niin sietämätön yritän löytäö parempipalkkaista duunia nyt mutta sanokaa kannattaisko mun vaan vittu päästää toi velkataakka yli 12 velkojalta suoraan ulosottoon.

Pää ei enää kest summa kuitenkaan niin kamalan suuri ole ehkä parikymmentätonnia voisi olla huonomminkin …

Sori tuli kaameeta tekstiä koska oon nukkunut aikalailla huonosti stressin takia

Hei Raidaaja Ensiksi onnittelut että pelaamattomuus on pitänyt, todella hieno. Joo-o tuo stressi rahahuolien takia on kyllä kamala ja varmasti kaikille meille tuttu. Kokemuksia UO:sta minulla ei ole, mutta olen ymmärtänyt, että jopa velkaneuvonta kehottaa (ehkei aina) päästämään velat ulosottoon. UO on vissiin pitkä ja kivinen tie, mutta yksi asia on varma, tien lopussa olet päässyt sun veloista. Jos se on suinkaan vaihtoehtona, niin sanoisin että kannattaa, kun nyt kuulostaa siltä, että tuo stressiä kohta saa voiton sinusta.
Tämä oli vaan minun ajatus, ehkä joku viisampi osaisi sanoa jotain fiksumpaa :slight_smile: Tsemppiä joka tapauksessa :exclamation:

Tänään mennyt paremmin… En ole läheisille kyllä todellakaan saanut kerrottua miettisin että ehkä parempi vaan salailla kantaa tää oma risti ja olla sotkematta muita huoliini.

Vielä ei ole mennyt luottotiedot nyt vasta tiphti ensimmäinen maksumuistutus tässä vielä aikaa rauhoittua ja miettiä asioita voi kumpa saisin kokopäivätyön ennen kun menee luottotiedot silloin voisi olla vielä pieni toivon hiven…

Ei toi luottotietojen menetys mua huoleta eikö silloinkin ole rahaa ostaa ruokaa ja jotenkin elääkkin?

Se yksi asia on varma velat tavalla tai toisella tulee ainakin vanhenemaan 15 vuodessa 21 vuotias pojan kloppi kun olen niin tässähän on vasta elämä edessä näin mukavaa unta viimeyönä ja tajusin ettei nää velat perkele miestä huononna / pilaa mun fiilistä.

Nyt vaan vitun hyvä fiilis jokaisesta pelaamattomasta päivästä aika outoa ettei velat oikein edes tunnu miltään nyt ne tuntuu taas vaan luvuilta muistiossa mitä joskus alan makselemaan nyt vielä se ei ole mahdollista…

Olkoon tää se mun elämän koettelemus mut mä sanon teille! Mä nousen täältä enää en pelaa se on varma suomalaisella sisulla perkele

Aivan mahtava viikonloppu takana jotenkin aivan mahtava fiilis.

Koko viikonloppuna mielessä ei ole käynyt pelaaminen ja vihdoinkin musta tuntuu, että se pelaamisen mielikuva tuolla aivoissa alkais todellakin muuttua nyt lähipäivinä oon huomannut sen, että käsitys rahasta on alkanut palautua normaalille tasolle.

Oon käyttänyt nuuskaa jonkunverran nyt kun rahaa on ollut vähemmän sen käyttö on jäänyt jonkunverran… Nyt rahaa periaatteessa olisi mutta edes nyt viikonloppuna en ostanut / käyttänyt mitään nikotiinituotteita heh aika hyvä fiilis siitäkin :mrgreen:

Jotenkin noi velat ei stressaa tällähetkellä pelkästään euforinen tunne siitä, että lisävelkaantuminen on pelaamisen muodossa katkaistu. Ainoo millä nyt velkamäärä nousee on noi korot mutta ei sekään nyt niin radikaalia ole suurimpiin osiin veloista oon ton velkamäärän jo laskenut niinku monen vuoden korot mukaan.

Näillä mennään eteenpäin katotaan jos jaksaisi vielä jonkun uudemman postauksen pistellä tossa myöhemmin tänään.

Tänään saatu kerrottua lähimmäisille kaikki asiat. Enää ei tarvitse pelätä mitä sieltä postista tipahtaa ja tämä on vain yksi esimerkki siitä kuinka montaa stressaavaa asiaa elämääni onkaan sisältynyt.

Pelaamattomuus on pysynyt hyvin ei ongelmia sen suhteen, mutta vittu olo on nyt huojentunut palaan kertomaan lisää asiaa tähän ketjuun vielä kun kerkiän.

Rohkeasti toimittu kun kerroit ongelmasta lähimmäisille. Se varmasti toimii kannustimena olla pelaamatta. Itse olen maksanut pelivelkoja ja muitakin velkoja ulosottoon jo joitakin vuosia. Silti yhä olen sortunut pelaamaan vähistäkin rahoista. Nyt päätin lopettaa kokonaan ja tiedostaa pelaamisen olevan todellinen ongelma. Velkojen maksu on ollut rajua taistelua mutta kyllä siitä selviää ja siinä kyllä on tullut laitettua elämänarvoja uuteen kuosiin kun on pitänyt kovasta työnteosta huolimatta kituuttaa vähemmällä kuin työttömänä olisi saanut, sillä on olen maksanut ulosoton ohella myös sinne päätymättömiäkin velkoja. Jos velat saa lyhenemään ilman ulosottoa, sitä kannattaa yrittää ihan tosissaan ensin mutta ei ulosottokaan mikään maailmanloppu ole. Siinä todellakin maksetaan virheistä mutta kyllä kymmenienkin tuhansien velat sulavat pois ajan myötä ja elämä on ihan hyvää pienelläkin rahalla. Pitää vaan keskittyä muihin asioihin kuin tavaroiden hankintaan tai kulissien ylläpitoon. Ei niistä velka-asioista tarvitse kertoa kaikille mutta lähimmille kertominen on kyllä todella helpottavaa. Hyvä, että sait kerrottua. Aluksi tuntuu pahalta, hävettää yms. mutta elämä jatkuu ja ulosottovuodetkin kuluvat nopeasti kun hommaan tottuu (jos se siihen menee sinullakin). Oppii suhteuttamaan asioita ja osaa olla muillekin paremmin tukena heidän vaikeuksissaan kun oma kupla on puhkaistu. Kaikkein tärkeintä on se, ettei pelaa yhtään enää ikinä vaikka se ajoittain houkuttaisikin ja vaikka kuinka asiaa järkeilisi ja kuvittelisi hallitsevansa asian. Olen sen todennut moneen kertaan. Nyt tein päätöksen olla kokonaan pelaamatta. Pysy sinäkin tiukkana sen suhteen niin säästyt niiltä tuskaisilta hetkiltä joita olen itse joutunut kokemaan.

Pelaamattomalla tiellä edelleen astellaan.

Olen ollut aina ns nettipelaaja en ole koskaan pelannut kauppojen pelikoneita, mutta nyt kauppreissuilla huomannut että niidenkin ohi kävellessä on alkanut tulla pientä houkutusta niihin.

Velkojat soitelleet koko viikon varasin ajan velkaneuvojalle ja odotan pääsyä A-Klinikalle puhumaan tästä peliongelmasta. Lähimmäiset sanoivat, että tukevat asiassa mutta apua on kuulemma riippuvuuteen haettava ja näin aion myös tehdä, vaikkakin vieläkin tuntuu siltä, etten apua tarvitse olen halunnut aina selvittää sotkuni yksin.

Velkaneuvonnasta kehotettiin tämänhetkisen tulotason minunlaiselle 20 vuotiaalle huomioon ottaen jättää räikeästi vaan suuri osa ulosottoon päivä kerrallaan alan tätä selvittämään.

Se tunne kun ensimmäinen palkka ei mennyt suoraan vaan veljojen maksuun ja päivät ilman miettimistä mistä seuraavan vipin otan vanhojen maksuun on tuntunut uskomattoman hyvältä.

Pelipirua yritän myös hillitä käymällä, joka päivä salilla ja alkoholiakin yritän vähentää tällähetkellä kännit on tullut otettua parikertaa kuukaudessa, jos aluksi vaihtaisi tuon kerran kuukauteen… Jotenkin en kokonaan tuosta vielä pysty luopumaan enkä ehkä halua kun alkoholi ei koskaan ole ollut ”ongelma” mukavaa vaan välillä nollata kaverienkanssa saunoen