Enää ei meinaa jaksaa

Täytyy sanoa, että olen kyllä huono lopettaja. Olen ollut täällä eri nimimerkeillä jo vuosia ja tuurijuoppouteni senkun jatkuu. Viimeaikoina motivaatio lopettamiseen on ollut hyvä, toteuttaminen äärimmäisen heikkoa, sillä olen totaalisen uupunut ihan kaikkeen. Olen kohta saanut opinnot suoritettua ja tämä stressi tästä viimeisestä parista viikosta on aivan karmeaa.

Entä jos en pääsekään syystä tai toisesta läpi koulua ja olen tehnyt töitä näin pitkään turhaan? Todennäköisyys tähän on pieni, mutta olen tosiaan niin jumissa kaiken kanssa, että en jaksa enää edes ymmärtää missä olen ja mitä teen. Olen alkanut epäillä jonkinlaista dementiaa tms. koska vielä pari viikkoa sitten suoriuduin lähes mistä vaan, mutta aivan totaalinen romahdus on tapahtunut ihan viime aikoina. Tuntuu etten ymmärrä lukemaani tai kirjoittamaani, enkä saa aloitettua yhtään mitään. Olen vain jumissa kaikessa kaaoksessa enkä tiedä mistä lähtisin purkamaan tilannetta.

Minulla on tosin aloitettu masennuslääkitys aivan vasta ja en ihmettelisi, vaikka sekavuuteni olisi jotain aloitusoireita, tosin en ole kyllä helpottanut tilannetta lainkaan, koska olen hallitsemattomasti käyttänyt alkoholia viimeisen viikon, johon tuli nyt stoppi, sillä huomaan että juominen on karkaamassa lapasesta jälleen. Tämä on ensimmäinen putkeni koko vuoden aikana. Tähän asti olen selvinnyt yhden illan reissuilla helposti, eikä edes korjaussarjalle ole ollut käyttöä, kun mielummin nukkuu päänsä selväksi. Nyt se jostain syystä ei tahdo kuitenkaan onnistua, joten nostan kädet pystyyn ja myönnän edelleen omaavani rappioalkoholistiin piirteitä, vaikka kuinka uskottelen itselleni, että voin ihan hyvin juoda silloin kun siltä tuntuu. Kohtuukäyttö onnistui vuoden, siihen tyssäsi. Vielä talvella saatoin juoda yhden tai kaksi, enkä tarvinnut enempää. Nyt tuntuu että menisi vielä pari ämpärillistä, vaikka heti. Eilinen juominen johti krapulaan ja ehkä ymmärrykseen siitä, miten outoa käytökseni on viimeaikojen vaikeuksista johtuen ollut.

Elämässäni on tapahtunut niiiiiin paljon viimeisen vuoden aikana muutoksia, että en enää ole itsekään kärryillä, mitä on tapahtunut ja milloin. Sisälläni kytee surua ja menetyksen tunnetta, joka ei tule pois. Olen menettänyt ihanan ihmisen elämästäni ja joutunut lopettamaan kaksi lemmikkiäni ihan lyhyen ajan sisällä, joten en sinänsä ihmettele pahaa mieltäni, ihmettelen vaan sitä, etten saa sitä purettua mihinkään ja pakenen äärimmäisyyksiin työssäni, joka uuvuttaa ja uupumustahan hoidan tietysti tuttuun tapaan alkoholilla. En tunne mitään, olen aivan turta ja väsynyt. Uni ei kuitenkaan tule ja ihan oikeasti jään tuijottelemaan suu auki eri tilanteissa, kuin olisin jotenkin vammautunut tai jotain. Alan ihan oikeasti olla huolissani, mitä aivoilleni tapahtuu. Voiko näin käydä esimerkiksi ihan vain yliväsymyksen vuoksi tai uupumuksen tai minkä vaan liian yrittämisen ja stressin? Vai onko oikeasti jotain mistä pitäisi olla huolissaan. Puheeni tuntuu takertelevan ja muisti pätkii niinkin nopeasti, että jos päätän tehdä jotain, kävelen toiseen huoneeseen ja unohdan sillä välin mitä olinkaan menossa tekemään. Koita tässä sitten suoriutua koulutyöstä.

Olen lopen uupunut ja hieman peloissani siitä, mitä minulle on tapahtumassa. Tiedän, että alkoholi pahentaa tilannetta, mutta jokainen meistä tietää sen, että se on se helpoin reitti lähteä helpottamaan omaa oloaan. Se keino millä on paennut kaikkea maailman pahuutta tähänkin asti. Tänään (eilen 7.6.) oli siis krapulapäivä ja ensimmäinen “selvä” päivä.

Laskuri näyttää väärin, koska en jaksa sitä nyt alkaa tässä säätämään tänään.

Ihmeellistä tässä on se, että tiedän kirjoittamisen tänne auttavan tähän kaaoksen selvittämiseen päässäni, mutta en jostain syystä ole kehdannut tänne kirjoitella, kun olen aina niin muka lopettavinani ja ratkean aina uudestaan ja uudestaan vain siksi, että en pidä itseäni arvokkaana. Elän aina jonkun muun elämää ja pyrin auttamaan ihmisiä elämässään eteenpäin, epäonnistuen aina omassa elämässäni senkin edestä. En vaan näe itseäni niin tärkeänä hahmona, että osaisin pitää itsestäni huolta ennen muita. Tämä taas vaikeuttaa niin monia asioita, että ei helposti uskoisikaan minkälainen sekamelska olen, kun ulkoista, rauhallista ja järkevää olemustani katsoo. Sisällä myllertää niin outoja asioita, että en voi ymmärtää niitä oikein itsekään. Tiedän niiden syntyperän, mutta se taas on niin kaukana lapsuudessa, että on kasvanut minuun kiinni kuin kasvain, enkä osaa hoitaa itseäni kuntoon.

Tiedän tarvitsevani ulkopuolista apua, mutta en tiedä enää mihin kääntyä, kun kaikki on ennakkoluulottomasti kokeiltu. Vertaistuki on itselleni aina tärkeää, mutta se, missä sitä saan ja minkälaisin keinoin, on äärimäisen vaikeaa hahmottaa tässä tilanteessa. AA-kerho on kokeiltu, eikä mielestäni yhtään huonompi vaihtoehto. Se, miten mikäkin siellä toimii, ei tietysti sitten osu minun kohdallani lainkaan oikeaan, koska häpeän ja pelon verho edessäni on niin painava, etten ikinä saisi käytyä läpi niitä 12 askelta, huolimatta siitä, että uskon Jumalaan ja pidän näitä askelia varmoina ja tehokkaina keinoina päästä raskaasta taakasta eroon. Vielä tässä vaiheessa en ole niin vahva, että uskaltaisin lähteä tuollaisilla tunteilla leikkimään. Tunnen myös vahvaa epätoivoa, koska olen liian väsynyt ajattelemaan edes pyykkikoneen täyttöä, joten ehkä keskityn nyt vain siihen, että voimistun henkisesti edes sen verran.

Yöllinen epätoivo alkaa ihan vähän kääntyä jo positiivisuudeksi. Soitin sinne ilmaiseen päihdeneuvontaan ja kyselin, onko estettä aloittaa Antabus ja olosuhteet huomioonottaen, oli jopa fiksua aloittaa ne. Otin ensimmäiset siinä neljän jälkeen yöllä. Unen tulo oli hankalaa ja nukahdin vasta ennen seitsemää aamulla. Yllättävän mukavasti sain nukuttua, tosin vieläkin väsyttää ja stressitaso nousee ankarasti, kun ajattelenkaan että pitäisi tehdä mitään juuri nyt. Odottelen rauhassa että herään kunnolla, josko sitten saisin jotain fiksua aikaiseksi. Sain jopa syötyä pienen aamupalankin.

Hei! Mitä sulle kuuluu?

Kirjoitat, että olet aloittanut uuden masennuslääkkeen. Se voi aiheuttaa monenlaisia oloja ja usein vähäksi aikaa masennus voi voimistua ja väsyttää enemmän. Kuulostaa sille, ettet ole nukkunut tarpeeksi. Nukkuminen on tärkeä juttu ja unenpuute itsessään aiheuttaa sekavuutta.

Et oikein tiedä mistä aloittaisit ongelmavyyhtisi kanssa. Kun masentaa ja väsyttää on vaikeaa tietää mikä johtuu mistäkin. Mulle vaihdettiin viime syksynä masislääke. Olin siihen asti kieltäytynyt ymmärtämään kuinka paljon alkoholi sotki kuvioita ja hankaloitti elämää. Päätin antaa lääkkeelle mahdollisuuden, siis tarkoitan sitä, että päätin olla juomatta kun aloitin lääkkeen. Halusin nähdä kuinka lääke oikeasti vaikuttaa. Kun juo alkoholia, masislääkkeen vaikutus kumoutuu eli se ei pääse vaikuttamaan sillä tavalla kun on tarkoitus. Pohdin sitä, että kun lääkäri seuraavalla kerralla kysyy onko lääke tepsinyt, haluan oikeasti tietää onko se sopiva vai ei. Niin, ettei alkoholin tuoma ahdistus ja väsymys sekoita pakkaa.

Suosittelen sinuakin testaamaan niin, että joisin mahdollisimman vähän. Minä huomasin kuinka paljon viini vei minulta voimia. Olin väsynyt ja aloitekyvytön. Alkoholi huononsi omaatuntoani.

Kun käytit kohtuudella voitko paremmin? Minulla alkoholi heijastui juuri tuohon itseni arvostamiseen. Viinin sijaan aloin huolehtia itsestäni enemmän. Krapulassa soimasin itseäni ja koin itseni tosi huonoksi. Kun en ollut krapulassa nuo ajatukset poistuivat ja pikkuhiljaa aloin katsoa peilikuvaani myönteisemmin.

Kaikkia ongelmia alkoholin poisjättäminen ei tietenkään poista. Osa ongelmista saattaa voimistua, koska ne näyttäytyvät suoremmin, koska alkaa hahmottaa paremmin. Mutta toisaalta niitä jaksaa työstää paremmin, kun ei ole koko ajan juomisesta väsynyt.

Lääkäri sanoi syksyllä, että hyötyisin terapiasta, mutta juomiseni esti terapian aloittamisen. Hyvä niin näin jälkeenpäin ajateltuna. Ensin täytyy hoitaa juomisongelma pois, että jaksaa porautua niihin syvempiin ongelmiin. Yksi asia kerrallaan.

Mä jotenkin ajattelen, että sunkin ongelmat pikkuhiljaa alkaa selkiytyä kun juomisongelma pienee. Se tapahtuu pikkuhiljaa, mutta uskon niin. Alkoholin liikakulutus tuo mukanaan niin paljon painolastina, että itse koin helpotusta kun ei enää tarvinnut pelätä terveytensä ja tulevaisuutensa puolesta. Silloin vapautuu tosi paljon aikaa ja energiaa muihin asioihin.

Sinuna pohtisin millaista tuo kohtuukäytön aikani oli. Mitä positiivista silloin koit?

En muutos ollut mullekaan helppo. Vösymystä itkin ja pelkäsin, kuten sinäkin. Rohkeasti vaan eteenpäin, kyllä se elämä kantaa! Ja hienoa, että otit antabuksen käyttöön. Se on askel siihen, että alkoholi ei määrää tahtia vaan sinä.

Neetu kirjoitti

Olet hyvällä tiellä, kun tiedät ja myönnät tarvitsevasi apua. AA:sta raittiuden saaneena haluan korostaa, että kukaan meistä aa-laisista raitistuneista alkoholisteista ei ole pystynyt läheskään täydellisesti noudattamaan 12 askelen ehdotuksia. Nehän ovat oppaita. Niistä ei tule tehdä itselleen kivirekeä, koska voimamme ja kykymme ovat rajallisia. On annettava itselle aikaa ja edettävä omaa, itselle sopivaa vauhtia tulevasta päämäärästä luopumatta. Päämäärään pääsemme päivän matkan kerrallaan. Siihen säännölliset palaverit antavat tukevaa rytmiä.

Alkoholismi käsitetään fyysisen ohella tunne- ja sielunelämän sairaudeksi. Enimmät häpeää ja tuskaa tuottavat tekomme on tehty sairaassa mielentilassa. Sekin on vain hyväksyttävä ja annettava anteeksi itselle. Raittiuden ja voimien kertyessä menneisyyttä voi selvittää asian kerrallaan. Pienistäkin askareista onnistuneesti selviäminen tuo tyytyväistä iloa arkiseen oloon.

Hiljaa hyvä tulee

Kerroit että AA:n ohjelma on kokeiltu ja uskonto on kokeiltu eikä aivotoiminta ole kuntoon tullut. Ei tilanne kuitenkaan ole niin synkkä, että kaikki vaihtoehdot olisi käyty läpi. Kyllä niitä riittää, juuri sinullekin toimiva.
En uskalla alkaa “tohtoroimaan” ja suosittelemaan mitään, me täällä keskustelufoorumilla kuitenkin tiedämme toisistamme kovin vähyän ja neuvot voisivat mennä aivan metsään.

Masennuslääkkeiden ja alkoholin yhdistelmä kuullostaa kyllä minusta arveluttavalta. Eikö se liene niinkin että kaikki lääkkeet eivät edes toimi, ainakaan odotetulla tavalla, jos samalla nappailee ryyppyjä?

Kerroit ettet tunne itseäsi niin vahvaksi että uskaltautuisit “leikkimään tunteilla” … se voi olla paitsi pelkoa myös viisautta. Joskus ihminen tarvitsee ihan yksinkertaisesti aikaa voimien keräämiseen, palautumiseen normaalielämään, etäisyyttä ja mielllään juuri selviä päiviä jotka kasaantuessaan ja tavaksi muuttuessaan kutistavat pelkojakin pikkuisen kokoisikseen. Ei ole mitään pakkoa tökkiä tikulla herkimmillään olevaa mielentilaansa, ei ole pakkoa repiä itseään kaikkien tuulien puhallettavaksi ja raekuurojen armoille. On ihan luvallista etsiä rauhaa ja levollista oloa -ihan omilla ehdoilla.

Jaksamista toivottelen, ja usko pois vaan, kyllä maailma vielä hymyileekin.

Tilanne on vähän mutkistunut entisestään, kun olen lopettanut tupakoinnin samalla. En arvannut, mutta huonomminhan siinä kävi kun olisin uskonut. Joka paikassa on toitotettu sitä, että koetun stressin määrä pienenee niillä, jotka tupakoinnin saavat lopetettua ja kyllähän se paikkansa pitää. Aika lauhkea olen siltä osin verrattuna. Olen myös äärimmäisen uupunut tässä ohessa, että en kyllä oikein hahmota mikä johtuu mistäkin. Selvää aikaa on jo alla sen verran, että uupumus ei johdu siitä, mutta toisaalta stressiä on ollut viimeisen vuoden ajalta ja ehkäpä aivot nyt vaan sanovat, että on aika pysähtyä lepäämään. Selkä on ihan jumissa ja päätäkin särkee. Lääkäri ottaa verokokeita huomenna ja jos niistä ei löydy mitään ihmeellistä, niin sitten alkaa olla jo kivet käännetty ja todettava että hulluksihan sitä on tulossa. Ei sentään hulluksi, mutta väsymys ja uupumus on sitä luokkaa, että pahinkaan krapula ei ole mitään verrattuna tähän.

Katsellaan.

Tunnistan itseni kertomuksessasi Neetu. Tuurijuoppo huonolla tuurilla.
Jossain ketjussa Lomapuisto kirjoitti hyvin, että ei elämä raittiina ole missään nimessä helppoa, koska eteen tulee menetyksiä, murheita ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä elämän eri saroilla. Tämän allekirjoitan täysin. Heikkona hetkenä sitä miettii elämän mielekkyyttä ja matka viinan tuomaan hetken lohtuun tuntuu lyhyeltä ja helpolta. Sitten taas toisaalta hyvinä hetkinä sitä luottaa oman viinan käytön hallintaan ja haluaa nauttia elämästä ja kenties palkita itseään ihan vain kahdella huurteisella.
Yhteistä näissä plinkin lukuisissa kirjoituksissa on se, että kaikista elämän käänteistä huolimatta, kaikki kiittävät raitista aikaa ja repsahduksen syövereissä muistelevat tätä aikaa kaiholla. Ne, jotka ovat olleet kuivilla vuosia tai vuosikymmeniä, ovat tyytyväisiä raittiiseen elämään ja katsovat erilaisesta perspektiivistä juoppouden aikaa verrattuna raittiuden aikaan. Näitä näkemyksiä luen erityisen herkällä silmällä, koska nämä tarinat antavat uskoa siihen, että juopottelusta (olipa tuuri tai muu juoppouden laji) voi päästä irti niin, että välimatka kasvaa ja elämä saa aivan uuden sisällön, jossa viina ei ole kuskin paikalla, vaan muistona eletystä elämästä.

Hei Toivoton, mukavaa että kirjoittelet ja että raittiutesi on kestänyt!

Kirjoitit

En kuitenkaan tarkoita, että vastoinkäymisiä ym tulisi välttämättä eteen jokaiselle raitistuneelle alkoholistille, mutta niinkin voi sattua.
Kirjoitin

Hyvää kesää ihan vain päivä kerrallaan!

Kiitos vastauksista. Selvisi yhden yön sairaalareissun jälkeen, että huoleni jaksamisestani ei ollu aiheeton, koska olen uupunut. Virallisesti mitään tiettyä uupumusta ei määritelty, mutta käytännössä tarkoittaa, että en enää meinaa jaksaa ja olen siksi näin poikki. Jotenkin tekisi mieli nollata tilanne, mutta eipä oikein ole sellaista nollausmekanismia, mistä saisi itsensä resetoitua. Olen tosi väsynyt koko ajan ja jotenkin yksinkertaisimmatkin tehtävät, kuten kauppalistan laatiminen aiheuttaa uskomatonta stressiä. Yksinkertaisesti ei vain jaksa.

Lepoa ja elämästä nautiskelua nyt lääkärin määräyksellä. Josko tämä tästä, kun olen kerta kaikesta huolimatta pysynyt viikon ilman tupakkaa / nikotiinituotteita.