En kerro!

Syömishäiriötä 15 vuotta takana…
En ole vielä saanut kunnolla otetta.

Mulla ei ole mitään haluja mennä kertomaan tästä häiriöstäni jollekkin terapeutille kun suurinpiirtein tiedän mistä ja milloin se on tullut.
Äärimmäisesti se mua vituttaa, sen olemassaolo.
Se suurin syy tähän on poistunut mun elämästä ja välillä tuntuu et on jäänyt vain toi inhottava tapa joka välillä ilmottaa itestään.
Tosi paljon olen saanut sitä hallintaan tietoa hakemalla ja sinänsä olen luottavaisin mielin et toi joskus häviää, joskus olis kiva elää sen kummemmin murehtimatta mitä sinne suuhunsa heittää ja heittäytyä vaik pullukaks ja olla vaan ilonen kaikista kiloista mitä löytyy edestä ja takaa, mut toi paska päänuppi kiroilee heti jos herkkuja on tarjolla.

Miten perkeleessä voin olla näin kaksjakonen.

Ärsyttää syödä ja silti tulee ihan himo.
Suurinpiirtein ulkonäkö on ihan ok ja ällöän kilojani.

En ala enään mihkään dieeteille ja päässä pyörii kaikki mahdolliset laihdutusvalmisteet ja syömättömyyden mahdottomuus, raastaa ja ärsyttää.

Välillä ei jaksais raahautua salille ja sitten kun siellä on vetää kiloja naama irvessä.

Juuri nyt on huonompi päivä.

moi mulkabhin opn läski riippuvuus ja aina tekee mieli nälkään mut ei kannaita mennä siihe pahaa maailmaa vaa mäkkii hehe siel on hyvää ruokaa

Hei sinä, EN KERRO!

Olet oikeassa, ei dieteeistä ole apua vaan elämänmuutoksesta. En pysty itsekään siihen kuin osittain. Olen jo 51 ja olen inhonnut “läskejäni” 30 vuotta. Mitä helvettiä ole tehnyt? Tuhlannut elämäni silloinkin kun en ollut läski:(. Minut on ehdollistettu lapsesta pitäen että, olen hyvännäköinen - ei muuta. Ja nyt sitten pitäisi hyväksyä etten ole täydellinen ja että minussa on muutakin kuin hoikka kroppa ja kauniit kasvot. Entä muut? Pitäisi etsiä kokonaan uusi ystäväpiiri mutta miten, ei tietoa. Paras kehu jonka olen saanut oli se, “että, olen hyvä ihminen”. Sillä olen ratsastanut jo kaksi viikkoa. Ehkä eka kehu ja kaivattu sellainen elämäni aikana jonka jopa uskoin.
Just eilen oli huono päivä ja syöminen alkoi jo aamusta. Söin kaiken mikä houkutteli syömään. Minulla ei ole keinoja kuin pitää jääkaappi tyhjänä, pilata ruoka tai ostaa sellaista mistä en pidä. Niin ja kaupp-asiat saisi hoitaa joku muu. Mut ole sinkku ja se siitä. Nivelet eivät kestä painoani joka on nyt 85kg. Lonkat ja oikea polvi ovat kovilla. Sisällä siis ilman ihania mustikkareissuja ym.

Koitetaan saada pakkoajatukset kuriin ja pidetään tsemppiä yllä! Kuulinpa sellaisenkin neuvon että laihiksesta voi pitää vapaapäivän tai kaksi - ehkä se auttaisi???

T, Minä joka onnistui kuusi vuotta sitten. Koko 36, nyt 44 - kivaa näillä helteillä ja hävettää mennä ulos:(

Hei takas laineet!

Tänään oli se vapari. Meni kaikki mahdollinen.
Mä olen yrittänyt löytää sitä -huono omatunto pois-juttua syömisestä ja on vähän pirun vaikeeta. Mä tiedän et oon jo huomenna rankaisemassa kehoa lenkillä tai jollain muulla, ei hyvä.
Pääpiirteissään syön ihan terveellisesti, mut en pysty antaa itselleni lupaa herkutella hyvällä omatunnolla vaikka sen pitäis olla ihan luonnollinen juttu, kaikkea en vielä tajua mitä sen taakse liittyy, se ainakin kun jouduin olemaan kersana ilman ruokaa hiukan liian pitkän ajan, tapoja rankaisuun ja heitteillejättöön kun perheissä on :imp:

Kaikkein naurettavinta täs on se et ammatiksi valitsin ruoka-alan, suorastaan loistin koulussa ja päivääkään en oo alan hommia tehnyt, enkä edes halua, en halua kotonakaan tehdä ruokaa kun mählyän sit kuitenkin et yäk :confused: :unamused:

Mulla tulee noi pakkoajatukset selkeimmin silloin kun tajuan et rahat alkaa menee finaaliin. Yleensä just silloin menen paniikkiin,ostan kaapin täyteen ruokii ja varsinkin kaikkee sellast mahtimässyy, ihan sairasta, ihan ku nyt ruoka kaupast loppuis tai en sais enää koskaan milloinkaan syödä. Kaikkee paskaa toi teettää.

Nyt on tällä hetkellä vaan tollain kymmenisen kiloo yli, ei paha, mut eijoo lähetä dieeteille, ollaan vaan ja mietitään josko tää tästä. Mäkin mietin strategiaa miten peittää makkaraa vetämättä sissitelttaa päälle. On aika pirun kuuma.

Subunig. Taisit vetää hampparii kirjottaessas, hais tänne asti :open_mouth: Mässyishän menee vaik ruisleipäketsupilla kilokaupalla :angry:

Moikka Paju!

En ole ehtinyt käydä täällä kun olen ollut jääkaapilla :slight_smile: . Ei vaan! Luulin laihtuvani jonkin verran kun nämä helteet alkoivat ja ei oikein maistu ruoka. Lisäksi en ole juonut pariin viikkoon alkon tuotteita. Mutta pömppömaha senkuin pullistelee. Voi p…kele! Tulee jo mieleen että mulla on vatsasyöpä tai odotan viimeisilläni jotain hemmetin ufoa:/!!!

Kyllä mä aika normisti syön mutta en saa sitä rytmiä pysymään oikeana, huoh…ja sitten kun syön, niin syön mitä vaan. Ei siinä tarvita roskaruokaa tai mässyjä. Mä teen pannarin ja vetelen sen heti naamariin - kokonaan! Joskus mietin että jos olisi aina jotain hyvää kotona niin osaisiko sitten namitella oikein??? Kääk…enpä taida ottaa riskiä. Ajattelin käydä ravitsemusterapeutin luona - olisko hyvä? Olen kai sitten kaikki terpat käynyt. En olekaan. Seksiterapeuttia en ole tavannut:).

Sulla tulee sentään toi liikunta mukaan tai sali…ähh, tuskin sekään paras ratkaisu on. Miellä on suurin piirtein saman verran ylipainoa. Kunpa vain keksisi mitä voisi puolirampana tehdä muuta kuin olla sitten syömättä???

Jaksutellaan. Palataan jos selviän näistä helteistä hengissä:). Tsemppiä, tsemp!
t. laineet

:sunglasses: Ai mitä tehdä rampana? Voithan sä ehkä uida, kenties? Jossain mis muut ei nää?

Mul on sama valitettava raskausmahafiilis vikanäkö, tosi ärsyke :imp:
Pari kertaa oon ollu lautamahana mut sekin meni ohi.
Mul toi alkojen kippaaminen taas laihenti kun tuli syömättömiä päiviä ja silleen, se vaan on muuten pitemmän päälle raskasta ettei sit jaksa.

Täällä meni puol pellillistä pizzaa, ei jaksanna kokonaan syödä, loput kyllä menee alta aikayksikön, taitaa olla vatsalaukku hieman pienentynyt kun samaan ei kykene kuin ennen, hyvä niin.

Sama vika myös ton rytmityksen kanssa jos oon kotona, joten oon yrittäny keksii jotain muuta tilalle ja täl hetkel on lukeminen ihan ykköskamaa. Jotenkin tulee upottua hyvään kirjaan ettei ajankulua tajua, tai sitten lähden kameran kans kävelylenkille. Telkkaria en voi katsoo kun silloin yleensä herkuttelen.
Tavallisena päivänä rytmit on veressä, annoskokoo täytyy vaan suhteuttaa.

Mä en tosta ravitsemusterapeutista tiedä, tulee vaan mieleen et ne vaan sanoo, syö kasviksia, ei rasvaa tai makeaa.
Voihan se ollakkin ihan jees jos kokeilee, eri juttu sit miten saa itsensä niin kuriin kotona et pystyy pilkulleen sit noudattaa?

Mikäs seksissä vikana? Sehän on hyvää liikuntaa kans? Mitä seksuaaliterapeutti terapioi, jos saanen kysyä(siis yleensä ottaen, puhumatta nyt susta)?
Onko sua noi terapeutit auttanu paljonkin?

Jaksellaan ja palataan(onneks tääl ei helteile enään)!

Ps.Pois sielt jääpist :imp: Ellet vaan tarkasta et sammuuko se valo sittenkin.

Lukaisin läpi ton riippuvuuksien korostuminen ketjun. Tunnistin samaa omassa käytöksessä ja nyt onkin meneillään työriippuvuus joka ilmenee turhautumisena kun tulee vapaa-aikaa.
Ja turhautuminen siirretään joko liikuntaan tai shoppailuun varojen mukaan.
Eilisien saldo, laihtunut 3kg.

Ja se menee näin:

-Vittu mun vaatteet on venyneet!(laihtunut)
-Vittu mä olen ruma!(miehet on ollu mun takia varmaan siksi ettei tarvi olla mustasukkasia)

-4kg

Olipa monenmoista, mutta mielenkiintoista tekstiä. Itse olen ollut aina normaalipainoinen tai sitten liiankin hoikka. Tanssin aikoinaan klassista balettia ja sen vartaloihanteen nyt kaikki tietää. Lisäksi olin pitkä klassiseksi tanssijaksi (176cm) joten 50kg raja oli aikamoinen luuviulu osasto meikäläiselle. Silti en ole koskaan ollut tyytyväinen vartalooni. Olen aina kokenut olevani muita paljon isompi. Peilissä tuntuu näkyvän valtava pullukka, vaikka muut mitä sanoisivat.

Lopullisen niitin teininä syömishäiriölle antoi silloisen poikaystäväni syy jättämiseeni:“eihän tollasen läskin kans voi olla!” Kylläpä olinkin ihan hirveä pullero: 56kg. Siitä alkoi ensimmäinen anoreksia jaksoni. Pääsin kuiville ilman sairaalahoitoa, mutta opin lähes kaikki “temput” alalta. Sittemmin jaksoja on tullut aikaajoin…en oikeastaan voi edes alkaa laihduttaa, koska se karkaa käsistä naps vain. Minusta on helpompi olla syömättä mitään, kuin rajoitella. Syömättömyydestä tulee äkkiä sairas euforinen olo!

Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ylipainon rajan yläpuolella vähän yli vuosi sitten. Inhosin itseäni, mutta pelkäsin dieettejä. No 2010 lähti kilot sairastumisen myötä ja en nyt tarkoita syömishäiriötä. Kunnon vatsatautivirus pudotti 18kg kuudessa viikossa ja muu sairastelu on vienyt lisää kiloja.

Voi miten monia vuosia me naiset käytämme elämästämme ulkonäön ja varsinkin kilojen murehtimiseen!!! Ihan älytöntä!!! Kun katselen muita naisia, en minä katsele ovatko he lihavia vaai mitä. Jokaisessa on jotakin kaunista ja maalatessani yritän kuvata noita tunnelmia. Oma nykyinen rakas mieheni rakastaa minua sellaisena kuin olen…minuna…ei pelkkänä vartalona. Kolmesta lapsesta tulleet raskausarvetkin ovat hänestä tiikerin raitoja, joista pitäisi olla ylpeä. Onhan keho tuottanut maailmaan uuden elämän.

Aika heittelehtivää minun kirjoitukseni tänään on, mutta haluaisin tsempata kaikkia naisia olemaan itsestään ylpeitä olipa niitä makkaroita tai puuttuuko sitten niitä (joskus ongelma on sekin). Pirskatti…tänään peilin eteen ja vähintään yksi huomio siitä mikä minussa on kaunista. Ottakaa haaste vastaan!

On paljonkin.

Mun ruumiinkuva on vaan tosi häiriintynyt, en nää sitä mitä muut näkee, se vaan on.
Paino edelleen tippunut.

Mulle sanottuna tää osottautui maailman suurimmaksi valheeksi johon mä tyhmänä ja naiivina uskoin, naiivi, tyhmä ja sinisilmäinen, eikä koksaan opi, eisittenvittumilläänperkele :smiling_imp: