en keksinyt otsikkoa

Heippa vaan kaikille tasaisesti. Olen paljon kirjoitellut tonne Valtin puolelle, mutta ei siitä sen enempää. Keskitytään nyt tähän toiseen ongelmaan eli alkoholismiin. Kyllä. On se vaikea ollut itsellekin myöntää se tosiasia, että oma suhde alkoholiin on sellainen kuin se on. Viinasta on tullut hyvä ystävä, ja samalla on huomannut että yhä enemmän kaikki muu on menettänyt asemaansa elämässäni.

On se kyllä erikoista, että vasta nyt on tosi tavalla vaikeaa. Alkoi kesäloma. KYllä, mitäs nyt tekisi, ansaittu loma ja kuumat hiostava ilma. Viinaa himoava mieleni kyllä tietää mitä tarvitaan, mutta en sitä sille suo. 100 päivää olen nyt ollut juomatta. Alkuhuuma on niin sanotusti ohi. Taistelu on siis vasta alkanut.

Piru kun teki tänään taas mieli ns. nollata. Nyt on ollut monta päivää taas niitä tunteita että tekis mieli ottaa viinaa. Tunnepuoli on siis sekaisin. Haluaisin kokea sen nousuhumalan, mutta toisaalta kammoksun niitä muistoja ja sitä vanhaa karmeaa elämää joka siitä seuraisi. Tiedän vallan hyvin, vaikka yritän välillä itselleni valehdella että alkoholin käyttöni olisi jatkossa kohtuukäyttöä. Niin, kohtuudella menisii se eka tuoppi, mutta sitten kun on antanut periksi, toteaisin että jahhas, eipä tota kuivaa kautta sitten olisi jaksanut pidempään kuin ton 3kk, että vedetäänpä taas vähäsen. Olen sen ansainnut.

Järjetöntä! Mikä vimma ihmisellä ylipäänsä on himoita viinaa. Jotain on pilalla kun lomalla joudun oikein miettimään että mitä sitä tekisi? Voi luoja, on sitä sitten mieli sairas. Vanha minä istuisi tietysti nyt terassilla, ja tuhlaamassa elämäänsä jossakin räkälässä. Nyt joudun “tyytymään” katsomaan elokuvaa rakkaani kanssa ja juomaan teetä ja syömään juustoleipää.

Mulla on sairas mieli. Näin se vaan on. En ole tyhmä, etten pysty hallitsemaan alkoholinkäyttöäni. Olen sen sijaan fiksu; tajuan että minulla ongelma. TAjuan sen että minulla on yhtälailla ongelma vaikka harvoin olen juonut itseni sammuksiin. 5 annosta päivässä, joka päivä keskimäärin on yhtälailla alkoholismia kuin se että vetää viikonloppuisin perseet. 35 annosta viikko on terveydelle haitallista, mutta tärkeämpää on se että itse olen havahtunut ongelmaani.

Upeinta on mielestäni se tällä hetkellä, että vaikka olen väkisin ollut välillä juomatta ja juomattomuus on ollut välillä aivan tuskaa, niin paljon hyviäkin hetkiä on olut. Ja sanotaan että 90 päivää sadasta on ollut ihania. Huomaan että kynnys juomiseen on päivä päivältä korkeampi. Huomaan että vaikka tulisi minkälainen mahdollisuus ottaa viinaa, en halua sitä. En halua humaltua. Raittius on paljon parempaa.

Silti, tämä ei todellakaan ole mikään homma hanskassa tilanne. Minun täytyy tiedostaa jatkuvasti ongelmani. Olla nöyrä sen edessä. Ehkä vaikein on takana sitten kun loma on ohitse, ja paluun arkeen tapahtuu. Silti elän vain päivän kerrallaan, olen kiitollinen jokaisesta raittiista aamusta. Olen kiitolline myös vaikeista ajoista elämässäni. Kaikilla on tarkoituksensa, enkä olisi nyt se minä jos en olisi tehnyt mitä olen tehnyt. Kai se on sitä kuuluisaa kasvua.

Tsemppiä kaikille viinapirun kanssa painiville!!:slight_smile:

Tähän loppuun vielä täytyy sanoa että tänäänkin aamulla oli taas erikoinen fiilis. Eilen oltiin tultu myöhään kotiin, syöty ja nautiskeltu ulkona ym ym. Mutta aamulla kun heräsin, vaikka jo melko pitkään ollut juomatta, oli vähän hämmentynyt olo. Jotain puuttui? Ei ollut krapulaa:D hahaha. Siis vieläkin sitä kokee sen jotenkin oudoksi.

.