En jaksa enää miehen juomista....

Pakko kirjoittaa jonnekkin ja avautua asiasta.

Mieheni on aina ollut melko kova ottamaan, mutta alkuun ja niin kovin rakastuneena se ei häirinnyt kovasti eikä tuntunut ongelmalta. Nyt yhteistä taivalta on jo yli kolme vuotta ja kaikenlaista siihen on mahtunut.
Ollaan muutettu yhteen ja lähdin pois juomisen takia. Olimme erillään melkein puoli vuotta, mutta jollain lailla jokin meidät veti taas yhteen ja uskoin miehen vilpittömiin lupauksiin paremmasta ja hölmö hyväuskoinen ja rakastunut palasin takaisin.

No kaikki menikin jo pitkään hyvin ja vietimme aikaa yhdessä viikonloppuisin ja mies oli kotosalla ja ei juonut paljoa. Nyt kaikki on karannut taas käsistä. Juomista ja ryyppyreissuja on alkanut ilmestyä kuvioihin enemmän ja enemmän. Aluksi menemisistään ilmoitti ja kysyi vähän jopa lupaakin. Nyt kun tilanne on pahennut ei todellakaan enää kysele vaan menee ja suuttuu jos asiaan jotain sanon ja menee kuitenkin. Nyt tänä vklp ei edes vaivautunut ilmoittamaan enää mitään vaan lähti eilen suoraan ulkohommista eikä ole vieläkään tullut takaisin kotiin. Kerran soittanut eli tiedän missä on ja kuulosti olevan umpitunnelissa.
Ja viinaa menee eli alkaa perjantaina jos paha viikonloppu ja juo su aamuyöhön asti myös lauantai päivän ja sunnuntain nukkuu yleensä ja ma töihin.
Jos ei niin paha vklp niin ottaa vain toisena iltana vähemmän ja toisena enemmän eikä juo päivällä.

Mies ei näe itsellään olevan mitään ongelmaa koska juo vain viikonloppuisin ja lomilla ja kesälomalla voi mennä vaikka viikko putkeen tai ainakin jossain määrin. Ja hänellä lapsia entisestä liitosta, joten on joka toinen vklp täysin juomatta eli ongelmaa ei siis hänen mielestään ole.

Itse koen tämän juomisen pahanakin ongelman ainakin meidän parisuhteemme kannalta. Toinen menee miten haluaa ja ilmoittamatta. Minä en tiedä missä on ja milloin tulee. Mitä tekee ja kuinka humalassa on kun tulee kotiin jos tulee. Kännissä on usein paha suustaan ja ärsyyntyy helposti varsinkin jos sanon asiasta jotakin. On heti liikkeellä asenteella, että kukaan ei määrää hänen menojaan ja uskovaiseksiko tässä pitäisi alkaa. Ja hänhän menee jos haluaa ja ei kotiin jää nyhjäämään.

Kaikkea olen yrittänyt. Olen suuttunut ja ollut suuttumatta. Kiristänyt ja uhannut erolla ja yrittänyt puhua ja selittää, että minulla on paha olla ja en tällaista halua. Mikään ei auta. Lupaa vähentää, mutta lupaus kestää vain hetken ja taas sama kaava jatkuu. Ja jotenkin saa minulle aikaan olon, että olen nalkuttava akka ja pakko lähteä kotoa juomaan kun ei kestä olla kanssani.

Tuntuu niin kovin pahalle. En haluaisi erota, mutta en voi elää tällaisessa. Pelkään vapaita viikonloppuja ja jännitän mitä ne tuovat tullessaan. Jo viikolla alan miettiä miten tuleva viikonloppu menee. Tutkin kalenterista ovatko lapset täällä suurempina juhlapyhinä kesällä kuten juhannus, vappu ym. Ja alan jännittää jo niitä jos vapaina ja mahdollistaa miehen juomisen.

Tuntuu, että jään aina toiseksi eikä meidän suhteellamme ole mitään merkitystä :frowning:

Mymmeli30, jos tuo on ikäsi niin olen samanikäinen :slight_smile: täällä on sinulle tosi monta kohtalotoveria, jotka tunnistavat itsensä tuosta tekstistä. Hyvä että uskalsit kirjoittaa, käy lukemassa muidenkin tekstejä niin saat itselle ajattelemista. Miehelläsi on alkoholiongelma. Nyt pitäisi enää miettiä, mitä sinä elämältä haluat.

Voimia, halaus

Mieti ystävä hyvä, mitä sinä haluat suhteeltanne ja saatko sen? Pelkoa, haukkumista, jännittämistä viikonlopuista ja muista vapaista. On olemassa vaihtoehtokin.

Jos jäät aina kolmanneksi pyöräksi suhteessanne, niin miksi jatkaa?

Näitä samoja itsekin mietin ja entistä lähempänä on lähtö sekä mielessä että tavoitteissa. Jos lapsia ei olisi, niin olisin jo lähtenyt. :wink: Nyt odotellaan lasten koulun loppumista ja sitten nostetaan kissa pöydälle, eikä päästetä pois. :stuck_out_tongue:

Kiitos vastauksistanne ja helpottavaa kuulla, että muitakin painii samojen ongelmien kanssa. Vaikka en kenellekkään tällaista kohtaloa toivoisikaan.

Mieheni saapui eilen illalla myöhään kotiin ja melko humalassa. Tuli luokseni halailemaan ja kyselemään onko ollut ikävä niinkuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan eikä mikään olisi huonosti. Huomasin ensimmäistä kertaa, että minua oksetti ja halusin huutaa, että älä koske! No mieheni tuntien yritin vain olla tyynesti ja valita sanojani. Sen olen oppinut, että kun kännissä on niin voi suuttua ihan mistä vain ja oikeita sanoja ei olekkaan. Vaikka ei koskaan ole väkivaltainen ollut niin suustaan osaa olla paha. Oli sitten laittanut satoja euroja uusiin vaatteisiin vaikka muuten puheistaan päätellen rahat ovat olleet kovinkin tiukilla. Asiaa ihmettelin ja melkein suuttui etteikö sitä saa vaatteita ostaa ja elämästä nauttia. No mikäs siinä sitten. Eipä sitä rahaa vain ole ollut kun uusi sohva olisi pitänyt ostaa…

Nyt nukkuu ja minä mietin mitä tekisin. Jos löytyisi voimia ja tahtoa alkaa järjestellä asioita itselle parempaan päin. Puhuminen ei taida enää auttaa. Tiedän, että olisi niin helppo taas jatkaa normaalisti kun muutenkin sunnutaina aina helpottaa kun tietää viikonlopun olevan ohi. Kunnes taas seuraava tulee…

Hei Mymmeli30,
Jospa alkaisit miettiä Al-Anoniin menoa (www.al-anon.fi). Se on alkoholistien läheisten yhteisö, jossa he meittivät juuri noita aisoita, joista kerroit.

Sinulla on oikeus siihen, että saat halauksia ihan selvinpäin. Juoppo ei tajua, että hänen juomisensa jättää jäljet ja vaikuttaa sinuun (ja häneen) silloinkin, kun hän ei juo. Silläkään ei ole oikeastaan merkitystä, mitä sanot, kaikki sanat voidaan kääntää vääriksi jos sellaisella tuulella sattuu olemaan.

Ei suhde saisi olla pelkäämistä ja seuraavan viikonlopun miettimistä, tiedän tunteen hyvin :frowning:

Hei Mymmeli30 ja tervetuloa mukaan!
Meitä kohtalotovereita on täällä tosiaan pilvin pimein, ja täällä saa aivan hienostelematta kertoa kaiken mikä mieltä painaa. Muut ovat kokeneet vastaavanlaisia asioita ja tietävät, mistä on puhe. Vertaistuesta saa voimaa, ja sitä juopon puolisona totta vie tarvitsee, riippumatta jatkaako hänen rinnallaan vai eikö, kumpikaan ei ole helppoa. Lähteminen ei ole helppoa missään vaiheessa, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kasvaa kiinni jollain oudolla tavalla ja ikävä kyllä jopa tottuu epätyydyttävään elämään, sanon minä kokemuksen kumealla rintaäänellä :open_mouth: , juopon rinnalla 26 vuotta, ja nyt alan pikkuhiljaa tajuta, ettei tämän juopon tarpeista huolehtimisen ehkä sittenkään olisi tarvinnut olla elämäntehtävä :mrgreen: Mutta tässä olen edelleen :stuck_out_tongue:

Miehellä ei varmaan tosiaan olekaan ongelmaa, jos ajattelee vain itseään. Mutta teitä on liitossa kaksi. Sinun kannaltasihan tuo on yhtä piinaa. Milloin teillä on mahdollisuus viettää laatuaikaa yhdessä, kun arkena on omat velvollisuudet, vapaalla mies jättää sinun tunteesi huomioimatta? Ei riitä selitykseksi häneltä, että on selvä silloin kun lapset ovat hänellä: ettehän te silloin ole kahden. Jos hän ei huomioi sinua kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen, eikä suo teille sellaista vapaa-aikaa yhdessä joka teille molemmille toisi iloa, miten lienee 10 vuoden kuluttua, 20 vuoden kuluttua…? En yllytä sinua mihinkään, mutta mieti, onko todennäköistä, että elämänne muuttuu vuosien kuluessa paremmaksi, onko luultavaa, että ongelmat häviävät. Vai pahenevatko ne? Tilanne on raskas sinulle jo nyt. Mieti tulevia vuosia. Ja sitten jos tulee yhteisiä lapsia, yhä enemmän kaikkea yhteistä omaisuutta jne, ratkaisujen teko tulee aina vain vaikeammaksi. Vaikka vain tulisi yhteisiä vuosia, nekin sitovat yhteen yhä enemmän… En halua järkyttää, vaan haluan, että ajattelet vaihtoehtoja oikein tosissaan. Voimia sinulle, sillä niitä tarvitaan joka tapauksessa!

Sinä ansaitset onnellisen elämän, sinä olet tärkeä :slight_smile:

Niin en tiedä onko tuo alkoholi sitten ongelma vai ei. Toisaalta jos se ei ole ongelma niin jäljelle jää sitten syy, että mies ei todellakaan vain välitä panostaa meidän suhteeseemme eikä hoitaa sitä. Jos taas olisi alkoholisti niin se olisi sairaus ja alkoholi toimisi suurimpana vaikuttajana ongelmiin. Ehkä vielä pahempaa huomata minulle, että mies onkin vain täysin välinpitämätön meidän suhteestamme :frowning:

Olen usein ottanut esille asian ettei meillä ole yhteistä aikaa viikonloppuisin. Mieheni kanta asiaan on, että kun viikolla illat ollaan yhdessä niin viikonloppuisin pitää olla sitten sitä omaa aikaa. Joo pitää sitä omaa aikaa olla en sitä kiellä, mutta tekisi edes jotain järkevää tai harrastaisi jotain eikä ainut harrastus olisi perseet olalle.
Ei tilanne ennen ollut näin paha eikä mies näin välinpitämätön. Taustalla voi olla jokin syy, mutta kun tuo ei puhu mistään mitään.

Tänään ei olla puhuttu toisillemme mitään. Minulle todella hankalaa koska olen sellainen, että haluaisin puhua ja selvittää asiat. Nyt yritän esittää välinpitämätöntä vaikka sisällä myllertää.
Toisaalta odottaa, että toinen tulisi ja pyytäisi anteeksi ja olisi pahoillaan. Toisaalta ei sillä taida olla mitään väliä. Pelkkiä sanoja ja tyhjiä lupauksia.

On jotenkin niin koomista, että on todella vaikea irtautua vaikka suhde on tuottanut niinkin paljon pahaa mieltä.

Haavemaa, kaikki päättyi kyyneliin…

Moikka Mymmeli ja tervetuloa saittiin munkin puolesta :slight_smile:
Mietin myös noita samoja asioita jatkuvasti. Meillä on takana kohta seitsemän vuotta yhteistä elämää eikä tämä tämän hetkinen ole muualta,kuin tosi syvältä. Alkoa retku ryystää vähintään pullo per päivä. Joskus saattaa pitää päivän tauon. Työelämässä ei olla kumpikaan, joten ei tarvitse edes viikolla skarpata. Välillä oli ajanjakso, jolloin antabuksen avulla se pysyi neljä viikkoa juomatta. Se onkin pisin aika meidän parisuhteen aikana, kun on ollut selvänä!Siitä se taas pikkuhiljaa alkoi paheneen ja nyt mennään taas jo tota tahtia…
Ollaan käyty yhdessä ja erikseen a-klinikalla. Mä käyn al-anoneissa sekä avoryhmissä, retku joskua jopa aa:ssa.
Mutta mitä helvetin hyötyä siitäkään on, kun ei ole sitä omaa tahtoa raitistua. Se viina kun on niin rakas, ihana,
hurmaava, huumaava ystävä. Kolmas pyörä, se olen siis mä. Viina on se,kenen kanssa retku huoraa.
Sillä mitä sanon tai teen, ei ole mitään merkitystä. Sama jatkuu hamaan tappiin saakka.
Kerran meillä oli jo harkinta-aika menossa, mutta sitten taas kerran uskoin paskapuheisiin, enkä hakenut lopullista eroa.
Rahat on aina loppu, kun retku juo kaiken, mitä vain käsiinsä saa. Kun omat ja mun liikenevät rahat on juotu, tulee ihanat “kaverit” apuun, ja taas ollaan velkaa sinne ja tänne. Viinaan löytyy aina rahaa, se on kyllä kumma juttu. Siihen kehdataan pokkana pyytääkin kaverilta vippiä -toisin, kuin jos vaikka jääkaapissa olisi pelkkä valo.
Näin ajateltuna tämä on ihan selvä juttu omalta kohdaltani. Vaan eipä se ole, koska kuitenkin välitän siitä retkusta niin paljon.Koko ajan vähemmän, mutta vielä kuitenkin liikaa, jotta juuri nyt voisin lähteä.
MillaM

Mä puutun tuohon elämän tärkeysjärjestykseen.

Oma ukkoni hoitaa joo työnsä. Ja on mukana harrastuksessa, oikea yhteiskunnan tukipilari. On kavereilleen hauska seuramies.

Siihen se selvä aika sitten tuhraantuukin, mitä jää perheelle? Itse olen valmis jopa siihen, että ei tästä fisusta niin väliä, kunhan olisi oikea isä noille sinteille! Mutta ei, ei, ei olla ykkösiä miehen elämässä. Koska kaikki se aika, joka liikenee, on annettava viinalle (niin ja sille juopporingille, joka soittelee toisilleen viikonloput läpeensä).

Joskus tulee mieleen, että voisi olla jollekulle oikeasti tärkeä. Mä luulin alkuun kanssa, että vaikka tuota viinaa kuluu niin onhan se ihana mies kun puhuu tunteistaa. Paskat puhuu. Sen omat tunteet merkkaa sille kaikkea. Se, että hän rakastaa, tarkoittaa juuri sitä että hän tuntee rakkautta ja menettämisen pelkoa.

Se ei tarkoita sen ihmeempiä rakkauden tekoja, se on vaan puhetta.

Astele askeliasi, Mymmeli. Eteenpäin ne menee, jonnekin tulet päätymään.

No niin täällä taas…

Nyt mennyt kaks päivää miettiessä mitä tässä oikein tekisi. Kerroin miehelle, että olen nyt vakavasti miettinyt että lähden eikä se tarkoita vain erolla uhkailemista. Asioista ollaan puhuttukin jonkin verran ihme kyllä… Eilinen ilta oli oikein mukava. Jollain tavalla tuntui hyvälle saada pitkästä aikaa sitä huomiota, jota on halunnut jo pidempään vaikkakin se johtui nyt varmaan täysin siitä, että mies yritti suostutella minua vielä harkitsemaan lähtöäni… Tämä on kyllä yhtä vuoristorataa. Todella huonoja hetkiä ja todella paljon pahaa mieltä ja sitten vastapainoksi taas erittäin hyviä hetkiä. Ennemmin mä ottaisin kuitenkin vain sitä tavallista tasaista arkea.
tiedän, että tätä hyvää kautta kestää tasan niin kauan kun ukon morkkis helpottaa ja tulee uusi mahdollisuus mennä. Tai onhan se menossakin. Kohta viikoksi pohjoiseen. Sen takia olen olettanutkin, että olisi nyt voinut ottaa iisimmin ja viettää viikonlopun kotona ihan minun kanssani kun tietää, että pääseen ihan vapaasti rellestämään.

Suuria tunteita laidasta laitaan, sitähän tämä on. Ja juuri kun olin omasta mielestäni tehnyt sen vakaan päätöksen, että totta tosiaan lähden tästä suhteesta niin tunteet alkavatkin huutaa muuta. Ja miksi ne kaikki rakkauden tunteet pulpahtaa pintaan just sillon kun niiden pitäis todellakin pysyä jossain ihan piilossa.

Kultakala: Tiedän niin tunteen kun on tärkeysjärjestyksessä siellä häntäpäässä. Ja niin kovin tutulta kuulostaa tuo juopporinki :laughing: Heti kun perjantai tulee alkaa ukon puhelin soimaan tiuhaa tahtia. Missä oot, mitä teet tai mitä aijot tehdä…Itsellä nousee karvat pystyyn heti kun puhelin soi…

Voi kun näihin omiin ajatuksiin sais jonku selvyyden. Mutta kun tunteet vaihtelee päivittäin, tunneittain. Välillä oon ihan sata varma, että nyt lähden ja välillä taas, että en.
Kai tässä alkaa omakin pää pikku hiljaa pehmenemään :mrgreen:

Tämä on nyt erilainen vastaus aiempiin. Onko se vika aina toisessa - hänessä joka juo? Harvapa sitä ilokseen kännää. Syy on usein se ettei jaksa eikä kestä enää tätä elämää - syystä tai toisesta. Alkoholismi ei ole sairaus vaan jonkun muun sairauden oire. Älkää väärin ymmärtäkö - tämä ei tosiaankaan ollut mikään puolustus päihteiden käytölle.

Mymmeli:
jospa nyt ottaisit sellaisen harkinta-ajan että muutat pois ja sitten katsotte molemmat miltä elämä alkaa tuntua. Muuttuuko miehen juomakäyttäytyminen (ja mihin suuntaan), kestääkö rakkaus erillään olon vai helpottaako todella? 1/5 - 1 vuosi erillään asumista. Aina pääsee takaisin jos olette molemmat sitä mieltä.
Tottakai eroaminen on vaikeaa ja tunteet sahaavat edestakaisin, onhan teillä ollut hyviäkin hetkiä. Tilannetta on helpompi selvittää kun voi miettiä rauhassa ilman painostusta.
Voimia.

Tuskin tässä vaiheessa on syytä etsiä syyllistä. Tilanne on ajutunut siihen ettei puolisokaan jaksa, hänellä on oikeus helpompaan elämään. Jos alkoholisti ei halua etsiä/ottaa vastaan apua sairauteensa, ei siihen toisenkaan tarvitse jäädä sairastumaan.

Ja kyllä se alkoholismikin sairaus on. Sen myötä tulee muita sairauksia ja elämänhaluttomuutta. Tosin myös seuraus jostain muusta syystä, mutta ei juomisella asioita ainakaan helpoteta.

Suoraan sanottuna ei oikein enää jaksa kiinnostaa ne käsittelemättömät asiat. jotka mahdollistavat tai antavat luvan alkoholistin juoda viinaa. Kaikilla on omat ongelmansa eikä elämä todellakaan ole helppoa kenellekään, mutta jokainen päättää itse, miten ne ongelmat kohtaa ja ratkaisee: toiset juo, toiset ei.

Käytännön esimerkki (tapahtui tosielämässä): Minut raiskattiin kun olin nuori, parempi puolisko sanoi juovansa (nyt vielä kymmenen vuoden jälkeen) koska elämä oli niin raskasta tuolloin, eikä hän ole koskaan saanut tukea asian käsittelyssä.

Kyllä se on nimenomaan näin kuten Tuulenviemää kirjoitti - nimittäin jos alkkis ei apua halua niin se on hänen ongelmansa. Asia on tietty eri jos hänkin haluaa pelastua.

Näinkin. Kuten alko myös vahvat kipulääkkeet (=huumeet) ovat loppupeleissä varsin turmioillisia sekä käyttäjälle itselleen että läheisille (kuten tuolta Saunan puolelta voi lukea). Miksi kukaan ei kyseenalaista niiden käyttöä kun todellisia fyysisiä tuskia hoidetaan? Onko kipu lupa käyttää huumeita? “Elämä ei ole helppoa kenellekään. Jokainen päättää itse miten ne ongelmat kohtaa ja ratkaisee: toiset lääkitsee, toiset ei”. Leukaperillä ne tuskat kohdata ja kestää pitää :angry: Voi alkaan vuosien mittaan olla psyyke aika kovilla, toiset ajautuu itsemurhaan. Useinkaan esim. kroonisiin neuropaattisiin kipuihin mitään ratkaisua tai helpotusta yksinkertaisesti oikeasti ei vain ole olemassa. Tämä vain vertauksena tuohon alkoholistikeskusteluun - ei kai sitä kipupotilastakaan puolison tarvitse sietää kun se pilaa perheen elämän… Kyllä se vaan on niin ettei tasan käy onnenlahjat - elämä todellakin on toisille helppoa ja toisille täyttä helvettiä. Minäkin luulin että mun elämä oli täynnä vastoinkäymisiä, sit kun kunnolla laitettiin kapula rattaisiin niin vasta tajusin miten helppoa se elämän siihen saakka oli ollutkaan.
No, loppukaneetti: Viina ei auta ketään, ei auta myöskään kipulääkkeet - hetken lämmitää ja sitten kaikki on entistä huonommin. Siihen menee ne viimeisetkin helpotuksen ja toivon rippeet. Ja lähipiiri tuomitsee, vika on aina siinä joka juo (vaikka hän voimiensa mukaan muuta yrittää), on vaikea asettua toisen asemaan kun lopulta se oma elämä on kutakuinkin siedettävä :exclamation: Asia on tietysti aivan eri jos vain ilokseen juopottelee eikä muuta haluakaan - silloin saakoon ansionsa mukaan.

Tsemppi;
huomasin vasta viestini jälkeen että kirjoitat myös Saunan puolella. Kipulääkityksen takia huumeisiin ja alkoholiin kiinni jääneet ovat, sanoisinko suuri surullinen ryhmä. He tarvitsevat kipuunsa lääkityksen, sehän on selvä asia. Lääketiede lienee ymmällä ja voimaton tässä asiassa, hoito johtaa riippuvuuskierteeseen. On minunkin lähipiirissäni näitä tapauksia. Enkä pysty tekemään juurikaan mitään konkreettista.

Täällä keskustelussa on kysymys nyt kuitenkin “tavallisesta” alkoholin käyttäjästä jonka ongelma olisi (ehkä) helpommin ratkaistavissa jos vain omaa tahtoa riittäisi. Tiedän - ei sekään ole helppo asia, olen itsekin toipuva alkoholisti ja kauan meni ennenkuin ajatus muuttui niin pitkälle että osasin tehdä lopettamispäätöksen. Mutta omaisten ei tarvitse uhrata itseään eikä varsinkaan lapsiaan alkoholistin hyysäämiselle. Heillä on oikeus onnnelliseen elämään.

Toivottavasti osasin selventää kantaani, ei ole tarkoitus aliarvioida kenenkään ongelmia. Jokaisella on oma tarinansa. Tallaisessa yleiskeskustelussa väkisinkin tulee ohitetteu toinen toisen kustannuksella. Ääh- taidan vaan sotkea asioita.

Kipu kuin kipu. Henkinen tai fyysinen - harvoin kuitenkaan itseaiheutettu. Toinen lääkitsee viinalla, toinen lääkkeillä. Toinen on muka hyväksyttävämpää kuin toinen. Lopputuloksena ihan sama paska. Ongelmaperheissä se “kunniallinen” osapuoli näkee ja kokee sen oman kärsimyksensä mutta sulkee silmänsä toisen hädältä ja tuskalta - ihan huvikseen ja piruutaanhan se vaan juo :exclamation: Kannatan kyllä sitä että ero tällaisessa tapauksessa on hyvä ratkaisu (varsinkin lasten kannalta). En nyt taida osata kirjoittaa siten että tämän viestiketjun lukijakunta ymmärtäsi mitä tarkoitan.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta olen eri mieltä. Kyllä se juominen itsessään aiheuttaa paljon sitä kipua ja pahaaoloa - samoin kuin lääkkeiden tai minkätahansa päihteen käyttäminen. Holistiseen ajatusmaailmaan kuuluu juurikin tuo uhriajattelu- juon koska olen niin kipeä, pakko lääkitä tätä olotilaa viinalla, muuten en kestä. Kyllä se kipeys ja pahoinvointi on jäljellä sen jälkeenkin, jos alkoholisti lopettaa ryyppäämisen, mutta vasta sen jälkeen on mahdollista parantaa sitä asiantilaa. Siis parantua oikeasti, vähitellen. Niin kauan kuin juo (tai käyttää muita päihteitä, vaikka bentsoja) ei parantuminen vain ole mahdollista.

Eli varmasti juopolla on syy juomiseensa - aina niitä löytyy. Syy ei kuitenkaan koskaan, ikinä ole toisissa ihmisissä tai perheessä. Syyt löytyvät sieltä omasta päänupista, mutta holistinen ajattelutapa yrittää ulkoistaa syyt toisille. Vaimolle, lapsille, lääkäreille, yhteiskuntaan.

Näin on näreet, valitettavasti :mrgreen:

Eikä se alkoholisti voi parantua ennen kuin myöntää tämän - syy juomiseen ja päihteiden käyttöön on oman pään sisällä, ja sairaudesta voi alkaa parantua vain lopettamalla juomisen ensin kokonaan. Vasta sen jälkeen alkaa toipuminen. Henkinen kipu on jäljellä vielä silloinkin kun korkki menee kiinni - se jopa pahentuu hetkellisesti, mutta vasta nyt on mahdollista sille tehdä jotakin. Vasta nyt hoitokeinot tehoavat.

Voimia sinulle - en tunne tarinaasi, mutta arvaan että se ei ole mikään mukava. Olet ottanut jo ensimmäiset askeleet, ja tosiasioiden tunnustamisesta se toipuminen lähtee. Se parantuminen on yksinäistä hommaa - tukea ja apua kyllä löytyy, mutta kukaan ei voi tehdä työtä puolestasi. Sinut voi parantaa vain sinä itse.

Sitruunapippurille: Niin minä en tosiaankaan päihteiden käytön puolesta puhunut - päinvastoin. Juurihan kirjoitin että sekä alkon että huumelääkkeiden käytön tuloksena on sama paska (=entistä pahempi olla). Molemmat ne on samanlaisia “keppihevosia”. Enkä myöskään kirjoittanut että perheen täytyisi alkoholistia joka ei edes halua raitistua sietää. Mutta ehkä jonkinlaista ymmärrystä ja tukea hänkin kaipaa osakseen, kärsijä ei vain ole se parisuhteen “parempipuolisko”, hän jolla on se sädekehä pään päällä. Oletko sinä Sitruunapippuri ollut elämässäsi sellaisessa tilanteessa että enää ei jaksa ja kaikki voimat loppuu just tähän paikkaan (vaikka kuinka oot raitis) ja mistään ei saa apua :question: Ei, minun ongelma ei ole alkoholi vaan bentsot joihin ajauduin Panacodin kautta. Kipulääke tuli tosi tarkoitukseen kun en enää vain jaksanut sietää. Syy todella alkoi löytyä sieltä omasta päänupista kuten asian ilmaiset. Ketään en syyllistänyt mutta kun apua pyysin vanhemmatkin heti löivät luukkunsa kiinni eivätkä ottaneet kuukausiin mitään yhteyttä edes kysyäkseen miten pärjään - no tämäkinhän on tietty vain sitä “holistista” ajattelutapaa (tuolloin kyllä päihteitteni käyttö rajoittui pariin olueen viikonloppuisin), muissa ei ole mitään vikaa että “näin on näreet” :mrgreen: ). Nyt on siis asiat vielä huonommin, olis pitänyt nekin tuskat vain niillä leukaperillä kestää mutta kuollut varmaan olisin. Hieman harmittaa tämä syyllistäminen -kukaan meistä ei ole täydellinen eikä sitä sädekehää oo kellään (holistista?). No, ehkä olenkin väärässä. Liekö se päihdeonglemainen tosiaankin aina se syyllinen ja kaikean pahan alku ja juuri - muut on viattomia. Kysypä muuten päihdelääkäriltä, onko alkoholismi sairaus vain vaan jonkun taudin oire?