En halua enää pelata.

Hei vaan teille kaikille.

Täällä 28v Pirkanmaalainen perheellinen nainen jolla peliriippuvuus. Lähinnä nuo netticasinot ollu käytössä. Olen paininut tämän ongelman kanssa jo 7-8v Olinkin tuossa välissä reilu 2v pelaamatta mutta juuri niinkun monella muulla kävi että pelasin taas kun kuvittelin että se pysyy hallinnassa. :cry: no ei vaan paljon pahempana tullut takaisin pelihimo tai ainakin nemmän vaikeelta tuntuu eroon pääseminen. tai ainakin lopettaminen tuntuu miltei mahdottomalta. Laskut saan jotenkuten maksettua ja lapset saa mitä tarvitsee. kaikki ns. ylimääränen raha menee sitten pelaamiseen. Välillä isompiakin summia. Tunnen suurta syyllisyyttä koska oisin voinut paljon viksumminkin n rahat käyttää!!! Sillä pelkään että kohta pelaan taas kaikki rahani. Mies on työttömänä joten ihan itse kustannan oman pelaamiseni ja maksan omat velkani.

Sain nyt monen vuoden sairasloman ja kuntoutuksen (epävakaa persoonallisuushäiriö) jälkeen ihka ekan työpaikan mistä tienaan ihan ok.
Elämä sillälailla on tasoittunut ja päivärytmit että pää vähän sieltä kaaosesta selkiytynyt ja herättäny mussa taistelu tahdon uudestaan. En ainakaan tahdo luovuttaa vaan. mulla kuitenkin paljon menetettävää. Haluaisin viimein olla onnellinen tuntuu että jollain kierolla tavalla koko ajan han jotain ongelmaa itelleni ihan kun en ilman niitä pärjäisi.

Täällä siis pelaamattomia päiviä 1 kpl. Kai se on jostain alotettava… :frowning:

En ole aiemmin vastaaville foorumeille kirjotellut. Nyt siis haen täältä tsemppausta, ajatusten vaihtoa ja tukea tuleviin päiviin.

Tervetuloa mukaan :slight_smile: kaikki me sieltä ykkösestä ollaan alettu, ja monet meistä useaan kertaankin. Ja niin kuin olen sanonut monille, tämä on hyvä alku kun tänne kirjoittaa. Täältä saa vertaistukea ja pääsee purkamaan ajatuksiaan ja olojaan. Hienoa, että olet jo kerran ollut pidemmän ajan pelaamatta, itse en uskalla edes haaveilla sellaisista lukemista vielä. Varmasti selviät ja hyvä että huomasit asian ajoissa, ennen kun kaikki omat ja vieraiden rahat on tuhlattu, niin kuin minulle kävi.

Onnea pelittömyyteen!

Kiitos isabelluska! <3 Juu niin se on ei se mee niinkin upeesti kun kerrasta poikki. täytyy valitettavasti monen monta kertaa aloittaa alusta. Juu on se jo minulla mennyt siihen että monta kertaa lainaan rahaa kavereilta pelattujen rahojen tilalle tai vastaavasti pelaamiseen. Tuntuu niin turhauttavalta koska oikeasti olen aika pihi ja järkevä rahankäytön suhteen, niin sitten teen jotain noin typerää. Tilanne on pahentunut nyt niin paljon että ajattelin tänne kirjoittaa ja vastedes kirjoitan ahkerasti niin hyvässä kun pahassa.

Tervetuloa pelureiden vertaistuen nettimaailmaan :smiley:

Yksikseen kun pään sisällä pyörittelee ajatuksia ni se tahtoo olla noidankehä, tekee hyvää jakaa ajatuksia ihmisten kans jotka käy (tai on käyny) samoja ongelmia läpi.

Kiitos,
ois kiva teijänki tarinaan tutustua vähän. Kertokaa ihmeessä jos jaksatte!

Mä oon pelaillut muutaman vuoden netissä, varmaan pari vuotta ollut ongelmissa pelien kanssa, viime syksynä
Kävin läpi peli poikki-ohjelman. Mulla on velkaa, pikavippejä ja lainoja, ulosottoon loppusummaksi tulee 3000-4000e ja muut vipit ja lainat saan maksettua lokakuussa pois. Ulosoton velkoja mietin sitten. Peliriippuvuus on mulla se jäävuoren huippu, millä yritin paeta muita ongelmia. Nyt siis 2 viikkoa pelaamatta ja päivä kerrallaan eteenpäin. Mä tunnen nyt, että
Mun on pakko muuttua, jos haluan lapset ja mieheni pitää. Ja haluan muuttua. Se halu on varmaan iso osa tätä prosessia. Siinä sekava tiivistelmä mun ongelmasta.

moi, mulla kanssa perhe iso kannustin + myös minä itse. Viimeinkin ajattelen että minäkin ansaitsen parempaa. Itse olen jo epävakauden ja tyhmyyden takia omat luottotietoni (ehkä voin jopa sanoa että onneksi) pilannut jo ennen riippuvuuden alkamista. koska sitä velkaa olisi mahottoman paljon enemmän melko varmasti… :unamused:

mulla nyt lähtee voudille osa palkasta. toisaalta hyvä niin. en kuitenkaan tienaa niin suuria summia eli ei ne kauheasti vie kun ihan ok suojaosuus.

2 viikkoa pelaamattomuutta tekee jo ihmeitä pään sisäselle elämälle… Sitä voi jo paremmin. Se pelaamiskrapula ainakin mulla kestää abaut just sen 2vk…

Mä aikasemmin otin lainoja mun miehen nimeen siis siitä on monta vuotta. mä vieläkin voin pahoin kun edes ajattelen sitä… Sekin motivoi että en palaa noin sairaaseen käytökseen enää ikinä. Vielä ei ole mennyt uudestaan. mutta todennäkösesti se menee jos ei nyt lopu…

pelaamattomia päiviä siis nyt 2, ja silmissä pyörii slotit. nään unta pelaamisesta ja iso himo. :frowning: Onneksi ei oo tilillä rahaa nyt. Se eka koitos on nyt perjantaina kun rahaa tulee. Pakko heti tulla tänne kirjottamaan perjantaina että pysyis tää fokus pelaamattomuudessa. Munhan täytyy ihan totaali pelaamattomuutta koittaa. mulla on se että joo jos teen vaiks yhen rivin lottoo niin se hiljalleen kasvaa siittä. ei siis edes sitä.

Rahapäivät on aluksi pahoja. Mulla nyt ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan on pysynyt rahat tilillä, enkä ole pelannut.

Mieti mitkä on ne sun keinot olla perjantaina pelaamatta? Oletko sulkenut kaikki pelitilit? Anna pankin avainlukulista jollekin läheiselle talteen, tai maksa laskut ja nosta käteiseksi rahat. Asenna peliesto ohjelma koneelle. Jne. Kannattaa ennakoida perjantai jo nyt, kun se on pieni sekunti vaan, kun se peliriippuvuus saa ihmisen houkuteltua tallettamaan…

hei,
joo suljin pari mitä olen tannoin käyttänyt. Tosin mulla niin paljon tilejä että en edes pysy enää kärryillä. :unamused: joo kyllä mä käteiseks ne nostan mitä’ laskujen jälkeen jää. Laskut onkon jo maksussa. päivä.3 siis menossa. Ehkä hiukan jo helpottaa… tai sitten tää on vaan tää olo kun on aamu…

huoh.
kaveri maksoi muutaman kympin velan eilen takasin. Ostin tänää tupakkaa ja tilille jäi reilu kymppi. isäntä ilmotteli menevänsä kaverille iltaa istumaan nii heti heräs himo pelata. Ihan kauhee! Et joo vois pelata sen kympin…

En pelannu vaa heti laitoin sen miehen tilille. Nyt minuu oikeesti harmittaa että en voi pelata. oikeesti kuinka ristiriitaset tunteet voi ihmisellä olla… :cry:

pelaamaton päivä 4.

Hyvä kun siirsit sen rahan pois!

Mun mielestä oli maailman parasta aikaa ennen, jos mies ja lapset oli pois kotoa. Oli mahtavaa, kun sai pelata ihan yksin rauhassa. No ei se näin jälkeenpäin ajatellen kovin hienoa ollut. Mutta silloin se tuntui parhaalta asialta maailmassa.

Ole ylpeä itsestäsi.

Kyselin tuolla omassa ketjussa tosta ulosotto asiasta, haluatko käydä kertomassa jotain jos tiedät :slight_smile:

tänään tuli vähän rahaa. Tilillä 50e laskujen jälkeen. mä annan sen olla siellä. käyn kuitenkin vielä kaupassa. hirvee himo on pelata, tuntuu jotenkin ihan fyysisenäkin rinnassa ja kaulassa. . ihan eka ajatus oli päässä kun heräsin. Jotenkin se saa mut tajuamaan vielä enemmän että kuinka sairaalloinen käyttäytyminen mulla on… tästä mä haluan irti.

isabelluska toki jeesin jos vaan voin :slight_smile:

pelaamaton päivä 5 alkoi nyt .

Moi kaikki.
Nyt on pelaamattomia päiviä ollut 8 . On ollut tosi rankkaa, pe ja la oli varsinkin mutta selvisin niistä. Himo oli ihan hirveä ja tilillä kun oli muutama kymppi koko ajan. Vielä ei olla ihan selvillä vesillä mut tää on pitkästä aikaa eka kerta että en oo langennu kun tilillä ollu rahaa. Hyvä minä!

Mites teillä muilla on mennyt?

Upeaa. 1,5 viikkoa ilma pelaamista. retkahdin. sinne meni 90e rahaa eli kaikki mitä tilillä oli. :frowning:

Älä ota retkahdusta kovin raskaasti, olet taas kuitenkin uuden yrittämisen tiellä ja se on tärkeintä, siis yrittämisen pelien loppettamiseen, se vaan on niin vaikeaa jos on tullut oikeasti niistä riippuvaiseks.
Hurja aika sulla tuo kaks vuotta pelaamatta, siitä voit olla ylpeä.
Eihän auta kun alkaa taas alusta.
Mä oon nyt ollut 2 kuukautta pelaamatta, vuoden oon yrittäny irti päästä, sitä ennen vuoden “huoletonna vain pelailin”.
Mua ahdistaa ihan kamalasti ja masennuskin meinaa painaa, mä tiedän että pelaamattomuus on lisännyt näitä oireita, jotain tarttis keksiä tilalle, jotain jännää mutten oo keksiny.
Muuten sitä ei tiedä yhtään milloin repsahdan taas.
Mut tää mielialojen vaihtelu mua kummastuttaa, välillä on niin itsevarma olo ja hetken päästä se onkin tipotiessään.
En tiiä, mitä mää mistään lopulta tiiän, parempi kun nyt en ala liikaa pohtimaan.
Tinja

Hei,
Ikävää, että repsahdit pelaamaan mutta nyt voit yrittää uudelleen pelaamattomuutta. Olet kuitenkin onnistunut olemaan jonkin aikaa pelaamatta. Miten teit sen? Kuinka pystyit vastustamaan pelihimoa? Voisiko niitä keinoja käyttää jatkossakin? Oletko miettinyt mikä sai sinut pelaamaan jokin tapahtuma, tunnetila jne? Kannattaa pohtia syvemmin “syytä” pelaamiseen niin sitten seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa on hieman vahvempi.

Hyvä ettet pelannut velaksi, ettei käy kuin minulle ja joutuu velkakierteeseen. Sekin on ikävä juttu. Pelaamisessa on yleistä häviäminen, kokeiltu ja testattu on ja monta kertaa. Toisaalta voittaminen on kaksi piippuinen juttu. Se herättää henkiin “valheellisen” mielikuvan siitä, että voi voittaa vielä lisää ja pelaaminen jatkuu kunnes rahat on loppu.

Uskon pystyväni samaistumaan tämän hetkiseen tunnetillaasi. Siellä on koko negatiivisten tunteiden kirjo ja vielä lisäksi rullat pyörii koko ajan silmissä, koettu on. Mutta siitä voi selvitä. Minulle jokainen pelaamaton päivä antaa uskoa siitä, että voin selvitä peliongelmasta. Samaa toivon sinulle. Voimia taisteluun.

Kiitos vastauksista. eipä se auta kun todella vaan yrittää uudestaan… nyt on vaan niin ahdistunut olo että en tiedä miten tästä selviän. päivä kerrallaan. niinhän se menee.

Tosiaan tsemppiä vaan pelaamattomuuteen. En väitä että tie on helppo itse sen tiedän nyt noin 5kk pelaamatta ja velat maksettu ja rahaa 3000e tilil ja ei tee mieli ku säästää :slight_smile: . Sen verta omaa taustaa etvajaa 30v ja peleihin menny varmaa 40000e 10v pelihistorias mut nyt elän elämäni parasta aikaa. Muutos oli kova vaimo pakkas kamat ja vei loputki halut elää velkoje keskel tei kokoaja töit et saa maksettua kaike ja ittemurhaakin yritin mut ei häkää kertyny kai tarpeeks. Saatan jonku 50e kerra kuus pelata jotain mut kiksit on kadonnu ja ei tarvi koittaa voittaa niit takas et eteenpäin vie tää polku :slight_smile: panostanu töihin enempi ja sainki palkankorotuksen ja asunkin ilmatteks toistaseks et nyt on mun sauma saada pelattuja takas ja uus alku hyvin säästäen. Siihen helvettiin en palaa enää olo on ihan jees vaik haavat peleist ja ex muijast on syvät. Pelit on kutistanu sosiaalise elämäni aika pienee ja itseluottamus muual ku töis aika 0. Meinaan vaa et sinkku haastaval ja mu historial ei oo mikää nais magneetti :frowning: mut joo siin omia mietteit itse kääntelin veistä haavas 3v ennenku pääsin irti mut ku kerta hengis oon niin loppuelämä menee ilma pelei nuoruude ne vei jo. Voimia kaikil pelureil :slight_smile: