Kielsin emäntää lähtemästä juomareissulle. On kuulemma niin kova stressi et pitäisi päästä. Itse en käytä alkoholia ollenkaaan. Nyt tässä eroa oltu tekemässä kiellon takia, on kuulemma kohtuuton. Sanoin että voi ottaa tässä kotona, jos haluaa. Mutta ei kuulemma halua. Meillä on 3 alle 9 vuotiasta lasta. Ehdotin että lähdetää yhdessä joskus liikenteeseen ja ottaa sit. Meillä kuitenkin niin huonosti lastenvahteja, et siihe voi mennä tovi. Tuntuu että olisi päästävä nyt melkein seuraavana viikonloppuna kavereiden kanssa. Juoma reissuja ollut aikaisemmin n. Kerran kuussa. Mutta viimeiset kolmekertaa itkenyt minulle aamuviiden aikaan että elä päästä minua enää ryyppäämään. Lähtenyt parille ja tullut aamuyöstä ihan pyörryksissä kotia. Viimeiseen viiteen vuoteen tullut lontit kaulassa kotiin, lähti jatkoille ja kuulemma käytiin väkisin päälle. Parikertaa napsinut jotain pillereitä reissullaan, pilleri porukoilta ja itkenyt sitä että kännissä ei osaa kieltäytyä. Viimekerralla taas itki että lähti käsistä viinan otto ja pyöri jonkun jätkäporukan kanssa kaupungilla ja tullessaan antoi kaveripusun jollekkin jätkälle meidän pihassa. Näin ikkunasta, kun autotuli pihaan. Kommentteja? Onko minulta kohtuutonta kiltää emäntää lähtemästä baariin. Hänen mielestään on.
Hei,
ihan yhtä kohtuutonta, kun isännänkin lähtö.
Vihdoin oppineena: se riittää, että juomisesta kärsii yksikin läheinen.
Jos hoidat lapset, hänen ei tarvitse ottaa vastuuta. Ei välttämättä ottaisi, vaikka vastuuttaisit.
Matkasi on valitettavasti sama kuin meillä muilla…toivoton, jos puolisosi ei havahdu. Luepa noita pitkiä ketjuja ja huomaat, miten polku kulkee samaa rataa. Minulta meni nyt 2,5 vuotta ymmärtämään, että ollaan kaukana raitistumisesta. Piti erota. Nyt toinen itkee, yksin on, lapsetkaan eivät häntä juuri näe (eivät yhteisiämme).
Nyt eniten kadun sitä, että en väistynyt aiemmin. Jos väistää, voi vain voittaa. Jos puoliso havahtuu ja raitistuu siitä, hyvä. Jos ei, hyvä kun veit lapset ja itsesi rauhaan. Win-win.
Ajattele etenkin lapsia, he aistivat.
Hei. Tässä on puitu asiaa. Ajattelin antaa emännälle viellä mahdollisuuden näyttää että muutosta tulisi asiaan. Itsekkin aikoinaan otin ja emäntä antoi minullekkin mahdollisuuden nyt kohta ollut viisi vuotta selvänä. Toivotaan että muutosta tulisi hänen baari käyttäytymiseen ja lupaili että käy muutaman kerran vuoteen tästä lähin, minkä teki ennen n kahdessakuukaudessa. Jesse…
Hei,
toivotaan, että hyvin käy.
Hieman vaaralliselta kuulostaa tuo vähentäminen. Alkoholisti ainakin tuntuu jättävän sillä luvan juoda. Sitten taas keskustellaan määristä. Niillä ei taas merkitystä sinällään, vaan mitä seuraa…
Niinhän jossain todettu, että läheinen jaksaa minkä jaksaa. Ohan kuin alkkis juo minkä juo, kumpikaan ei saa toista muuttumaan kuin hetkellisesti. Vain itsensä saa.
Kuulostan pessimistiltä, mutta taidan olla ihan vaan realisti.
:mrgreen:
Hienoa, että olet itse ns selvillä vesillä alkoholin suhteen. Jos olet saanut itse lopetettua, et välttämättä ollut vielä slkoholusti, vaan hevijuuseri. Jos vaimosi on sairastunut alkoholismi-nimiseen sairauteen, homma ei toimi ihan samoin.
Mutta lue ihmeessä ketjuja, niistä saa tietoa ja voimaa.
Toivottavasti täsyä kaikki paranee siellä päin!