Elämisen vaikeus

Onko täällä muilla sellaista tilannetta että joka aamu alkaa halulla kuolla ja sitä kestää siihen asti että saa sammutettua päänsä jollakin aineella?

Minulla tämä on alkanut jo 10 vuotta sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt turhaan itsemurhaa viisi tai kuusi kertaa, kolmesti ollut lähellä ja teholta löytänyt itseni, entistä maseentuneempana. Olen jopa tarjonnut rahaa yhdelle hämärien kujien kasvatille siitä, että hän lopettaisi kärsimykseni, koska en siihen itse pysty, mutta ei onnistunut ja täällä vielä nuokutaan :unamused:

Mitä tehdä kun elämänhalu on täysin kadonnut, eikä enää toivo mitään muuta kuin kuolemaa?

Huomenna olisi edessä muutto, koska minulla ja kihlatullani tuli ero, eikä uutta asuntoa ole tiedossakaan, kotiin ei voi mennä koska isä kuoli kuukausi sitten ja muita sukulaisia ei ole.

Onko enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa tosissaan narkata ja toivoa että tulisi vahingossa överit ja sitä kautta pääsisi ajasta ikuisuuteen? Kunnollista lääkehoitoa en saa koska on merkintöjä sekakäytöstä.

Olipa mahdollisimman sekavasti kirjoitettu, mutta enpä minäkään enää täysillä käy :confused:

Voi ei nää itsari-postaukset on kyllä aina niin rankkoja. En osaa nyt tähän hätään sanoa muuta ku et apua sun pitäis saada. Luultavasti sulle on sitä tarjottukin, kun sulla noita itsari-yrityksiä kerran on jo noin paljon. Eikö mistään masennuslääkkeestäkään oo ollu mitään apua?

Aika epätoivoista kyllä on alkaa narkkaa sen toivossa et tulis “vahingossa” överit. Voihan sen ihan tahallaankin tehdä…

Hei,

tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta. Kriisitilanteessa tuntuu usein siltä, että vaihtoehtoja ei ole tai niitä ei omin voimin löydä. Silloin pitää jaksaa yrittää ottaa vastaan kaikki se apu ja tuki, minkä läheiset tai terveydenhuolto voivat tarjota. Toivomme, että hakeudut avun piiriin pikimmiten, apua on varmasti tarjolla.

Nopeasti apua saat yleisestä hätänumerosta 112 tai voit myös soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen 01019 5202, ma-pe 9-06, la 15-06, su 15-22.

Apua löytyy myös täältä: apua.info/fi-FI/apuanopeasti/

Ystävällisin terveisin,
Päihdelinkin moderaattori

Älä luovuta! Elämässä voi olla niin paljon kaikkea hyvää juttua, pieniä asioita. Ja asiat voi muuttua. Kymmenenkin vuotta - ajattele et jos asiat onkin sit muuttunu tosi paljon - miten iso moka oliskaan sit ollu tappaa ittensä.

Myrrysmies, olin aiemmin jatkuvasti toivottomis mielentilois, sairauden syövereis, “kroonisesti suisidaalinen”, mutta en enää halua tehdä itselleni pahaa… En uskonut ollenkaan, että oloni, sairaalakierteeni, itsetuhoni voisi muuttua mitenkään, mutta se muuttui. Pienin askelin, ei yhdel kertaa, välil ne askeleet meni taapäin, sit taas etiäpäin. Mua jotkut psykiatriset hoidot auttoivat, tai ehkä kaikesta jäi käteen jotain hyvää, vaik en ois tuona aikana tajunnutkaan. Itsemurha on hirveintä, mitä ihminen voi itselleen tehdä… :frowning: Minä päätin elää, ihan vaikka kiusallani :confused: . Mulla kuten sulla on samat perusoikeudet kuin muillakin ihmisil, oikeus elää ensimmäisenä :exclamation: Helpotus voi tulla, vaikka se ei olis/ole pysyvä olotila, se voi alkaa jostain pienestä helpotuksen hetkestä! Älä anna periksi… Elämäs on myös hyvää, vaik helvetillises ahdistukses ja masikses tai harhois tai tuskaisuudes tai kriisis tai mil sanal ihmisen epätoivoa kuvataankaan, sitä ei todellakaan usko… Se, mitä se hyvä kullekin on, sitä ei kai voi ulkopuoliset sanoa; mistä merkityksen elämälleen löytää. Juu, en ala enempiä täs kirjotteleen enkä neuvoon tai puoskaroimaan, koska uskon, että sä tarvit todella apua siel, missä sä olet, on se sit psykiatriselta tai päihdepuolelta tai mistä ikinä onkaan, mut toivon sul paljon v o i m i a, jaksamista ja uskoa siihen, että asiat voivat muuttua. Kyl mua nykysin moni asia pännii, kuten allekirjoituksestani käy ilmi :unamused: , mut elää haluan!

(Kirjoituksesi ei ollut muuten sekavaa tekstiä, vaan sangen selvää ja suoraa puhetta.)