Elämänmuutos ennen äitiyttä

Moi! Oon ihanan 2,5 vuotiaan tytön yksinhuoltajaäiti. Oon myös entinen päihteiden käyttäjä, sekakäyttäjä, alkoholin väärinkäyttäjä, addikti - ja nyt ollut raittiina noin 4 vuotta. 8 vuotta käytin päivittäin. Tästä ajasta puolet halusin lopettaa tai vähentää. Painin asian kanssa melkeen joka päivä, mut päivä toisensa jälkeen huomasinkin olevani vaan edelleen enemmän tai vähemmän sekaisin. En onnistunut tekemään päätöstä. Menin katkolle ja kesken katkon päätin jättää huumeet kokonaan. Katkolta menin lyhyelle kuntoutusjaksolle ja sieltä piti jatkaa toiseen laitokseen, mutta en päässyt sinne asti. Mulla meni sen sijaan vuosi siinä, kun vain join ja polttelin pilveä. Yritin miettiä elämäni tarkotusta ja tää juominen muodostui sen vuoden tarkoitukseksi.

Yks päivä sit huomasin olevani raskaana. Siinä meni hetki päätöstä tehdessä. Teenkö elämänmuutoksen vai jatkanko samaa rataa ilman suuntaa. Päätin että en lopeta kokonaan, oon raskauden ja imetyksen selvinpäin. Mut ohjattiin heti neuvolasta Ensikodin piiriin ja aloitin avokuntoutuksessa, missä kävin melkein 2 vuotta. Mulla oli myös A-klinikalle asiakkuus sekä lastensuojelu mukana kuvioissa.

Oon nyt tänä päivänä pari kertaa juonut ja ehkä joskus tulevaisuudessakin juon. Mutta mun pitää olla tosi varovainen juomisen kanssa, ettei se lähde lapasesta. Pelkään, et alan juomaan liian usein tai et alkoholi johtaa muihin päihteisiin. Eli en oikein uskalla juoda vaikka välillä tekis mieli.

Mun lapsen isä on alkoholisti, joka haaveilee vähentämisestä. Se ei vaan vielä oo päässyt siihen vaiheeseen, että alkoholin vähentäminen näkyis sen elämässä. Me ei siis olla yhdessä. En oikeen tiiä, miten toimia sen tilanteen kanssa?

Lapsen saaminen oli mulle pelastus enkä vaihtais tätä elämää pois, vaikka välillä haaveilen ettei tarvis kantaa vastuuta aina. Mun avohuollon tukitoimet on päättyny (päihdekuntoutus), lastensuojelun asiakkuus päättynyt. Maksan pois ulosottovelkoja, käyn töissä (tosin nyt en, koska korona…), C-hepatiittihoito loppui kuukausi sitten. Mut ennen kaikkea voin olla äiti mun lapselle ja saadaan jakaa arkea toistemme kanssa. Siitä oon niin kiitollinen joka ikinen päivä.

Kerrassaan mahtava selviytymistarina! :slight_smile: Lapsi voi tehdä ihmeitä. Itse olen lapseton. Paljon tsemppiä!

t. Juhani

Kiitos Juhani viestistä ja tsempeistä! Muutos ja vähentäminen on hyvinkin mahdollista, vaikka ei lapsia olisi. Mulle raskaaksi tuleminen oli vaan se viimeinen syy löytää motivaatiota itsestäni. Välilllä tuntui tosi vaikeelta löytää se syy olla juomatta. Tsemppiä myös sulle vähennyshommiin!

kiitos että jaoit sun selviytymistarinan ja mahtavaa et oot löytäny sen voiman sun sisältä .Voit olla päihteetön ja elää elämää lapsesi kanssa :slight_smile: mun taustoissa hyvin samoja piirteitä. Painin myös samanlaisen isä asian kanssa, koska lapseni isä käyttää päihteitä ja elää sitä elämää siellä maailmassa ,mistä itse olen pois päässyt. Suojelen lastani kuin leijonaemo ja en halua päästää tätä isää pienen elämään, ennenkuin on kunnossa…toivoin että se päivä joskus tulisi että poika tietää mitä isä tarkoittaa. Ei ne päivät ole aina ruusuilla tanssimista mutta siitä saan paljon voimaa että oon nyt tässä ja mulla on maailman ihanin pieni poika mun elämässä. Tsemppiä sulle tosi paljon kans jatkoon <3

Hei.
Hieno homma että olet saanut elämää raiteilleen, onneksi olkoon! Minulle isänä tulee mieleen että tyttäresi isää pitäisi aktiivisesti haastaa elämänmuutokseen. Ei moittimalla tai arvostelemalla mutta ystävällisesti haastaen kantamaan vastuunsa. Lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaansa. Jos suinkin mahdollista niin vaikka ihan kädestä pitäen taluttaa ukko avun piiriin päihdepoliklinikalle tai mikä kotikunnassa näitä palveluja järjestääkin. Lakikin velvoittaa kuntaa apua antamaan.

Kiitos kommenteista ja tsempeistä Alexia ja paljon voimia myös sinulle! Vaikka mun lapsi osaa sanoa isi ja osaa ikävöidä, ei se silti tarkoita että ymmärtäis mitä se isä oikeesti merkitsee… sydän tässä särkyy kun pohdiskelee oikeita vaihtoehtoja tän isäasian kanssa. Lapsi ja sen turvallisuus tulee aina ensin, mut pelkään et sen tunteita tullaan viel loukkaamaan… samaa aikaa kun yrittää elää tässä hetkessä ja mennä näillä mitä on, silti se ajatus vie sinne tulevaan ja kaikkiin kauhuskenaariohin…

Moi Avustaja67 ja kiitos kommentista! Alkuun olin tosiaan juurikin tuomitseva ja jopa ilkeä, kun olin niin vihainen ja pettynyt. Olen yrittänyt kannustaa juttelemaan päihdepuolelle, mutta toistaiseksi hän ei ammattiavun olevan tarpeellinen. Ikävä kyllä. Asiat ovat kyllä muuttuneet vähän parempaan, mutta en oikeen tiedä miten kannustaisin enemmän olemaan selvinpäin… olen sanonut että lapsen kanssa saa olla kaksin pidempiä aikoja vasta kun raitistuu tai voin oikeasti luottaa 100% että ei joisi lapsen seurassa. En usko että hän joisi, mutta en vaan luota… enkä halua ottaa riskiä. Olen toki kanssasi samaa mieltä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja tätä asiaa pohdin päivittäin. Jos en anna isälle mahdollisuutta, ei lapselleni ole edes tätä pientä mikä nyt on. Mutta pelottaa, että putki menee päälle ja lapsi unohtuu (tai muistetaan vain liian kännissä, kun paha mieli muutenkin…) ja jäljelle jää vain lapsen ikävä kun on saanut jo maistiaisen isästä…

Onko kellään vinkkejä miten lempeästi kannustaa isää olemaan vastuullinen isä tai vähentämään juomista?

Minäkin olin alkuun todella jyrkkä ja kylmä, sen suhteen että en halua häntä vauvan lähelle. Jotenki suojeluvaistot heräs kun tuli päihtyneenä katsomaan vastasyntynyttä. Sit yritin että jos saisi motivaatiota pojasta lähteä kuntoutuun ja yritin myös puhelimitse olla tukena. Hän pääsikin avun piiriin. Mut ne päihteet vei. Veikin parisen vuotta ja hänestä ei kuulunut mitään. Nyt kun poika hieman vanhempi yritin uudestaan kun hän näytti siltä et alkaa selviään. Kävi sama homma ettei sit ollu pitkään selvänä. Mun lapsella ei siis ole minkäänlaista sidettä kunnolla vielä rakentunut isään. Pelottaa nyt kun poika jo 3v ja ymmärtää jo paljon, että joutuu pettymään niinkuin minä. .jos saa rakennettua sitä suhdetta. Suojelen kans jotenkin pojan tunteita ja katsonkin parhaimmaksi meille että me ei olla tuossa vaiheessa enää mukana… sitten kun seisoo hieman paremmin jaloillaan. Mulla ei ole voimia kannatella, uskoa aina parempaan ja taas pettyä. Olen samaa mieltä että lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan ja voi kuinka toivonkaan että poikani elämässä olisi isä. Ja kuinka poika tarvis isää myös neuvomaan ja kasvattamaan ja elämään. Mutta joskus vaan täytyy punnita, mikä on sille sun lapselle se parhain ja turvallisin vaihtoehto.

Niin ja yritin tosiaan lempeästi kannustaa. Että olisi vaikka pojasta löytänyt sen motivaation ja kaivanut sisältään sen voiman että pääsee kuntoon ja haluaa ITSE lähteä kuntoutuun. Jos sitä omaa halua se ihminen ei löydä, niin siinä on silloin aivan turha olla tukemassa… Siinä kuluttaa vaan itseään… Voisitko yrittää saada lapsesi isälle kaivettua juuri nuita merkityksiä ja mistä hän saisi motivaation lähteä selviään. Tiettyyn rajaan asti voi olla tukemassa ja apuna. Jokainen vetää sen rajan itse. Ja miettiä mikä on parhaaksi just sulle ja sun pienelle :slight_smile: nää on tosi vaikeita asioita, tiedän. Vaikka itse olen sen rajan nyt vetänyt niin toivoa en aio silti menettää…että joskus munkin pojalla olisi isä.

Kiitos Ananaskuu kun jaoit tarinasi!
Olet rohkea ja selviytynyt hienosti! Mahtavaa kuulla, että raskaus oli sinulle motivaatio elämänmuutokseen.

Siitä, mitä olette keskustelleet isien tilanteesta, olen samaa mieltä kanssanne. Toista ei pysty raitistamaan vaikka kuinka haluaisi. Omat voimavarat huomioiden voi yrittää kannustaa toista hakemaan apua.

Mietit, että miten voisi auttaa toista vähentämään juomista. Täällä päihdelinkissä on hyviä oma-apu neuvoja ja laskureita, joita voisi kenties ehdottaa: paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/alkoholi

Tässä linkissä alkoholinkäytöstä lapsen näkökulmasta:
lasinenlapsuus.fi/sites/default … -testi.pdf

Jäin miettimään sellaista, kun sanoit, että välillä on tosi vaikea olla juomatta kun tekisi mieli. Mitä sä teet silloin? Mikä sua auttaa, että pääset yli siitä mieliteosta?

Pari kesää on ollut paljon mielihaluja johtuen auringosta. Mulla se kimpoili vapaudenkaipuusta. Nykyään onneksi tunnen oloni vapaaksi suurimman osan elämästä, mutta ei se ole ollut ihan itsestäänselvyys.

Paras mikä mulla toimii mielihaluihin on palaaminen johonkin kamalaan hetkeen/tilanteeseen/olotilaan. Maistan ja haistan päässäni edelleen eri päihteitä jos niitä mietin liikaa. Ja tämä jo itsessään aiheuttaa vastareaktion. Ja myös hyvien ja huonojen puolien listaaminen saa aikaan päänsisäinen dominoefektin kaaosteorioneen. Joskus alkuraittiudessa vaati paljon työstöä, ettei käytä/juo. Vaikka tiedosti usein käytön haitat, se hetken helpotus vei herkästi voiton. Mainitsen vielä yhden mulle toimivan keinon mielihaluihin sekä ahdistukseen: kävely (tai mikä tahansa liikkunta). Saa ihan konkreettisesti muuta tekemistä ja mielihalu saattaa vaan unohtua.

Äidiksi tulemisen myötä esim juomisen tuoma hyöty on minulle aika pieni verrattuna haittoihin. Ihan seuraavan päivän huono olo (krapula saattaa kestää yli päivän) ja pitkällä tähtäimellä pelko siitä että alan taas turruttamaan/boostaamaan itseäni päihteillä. Myös selvinpäin voi nauttia elämästä, jopa näistä aurinkoista ihanista kevätpäivistä!

Ja Alexia, toi on aivan totta että muutoksen pitää lähteä itsestään. Ja sen motivaation kun saa kummuttua itsestä, vaikka toki itsellänikin pieni ulkopuolinen tekijä oli mukana kuvioissa. Mutta ei ole itsestäänselvyys että vanhemmuus raitistaa/saa vähentämään.

Aion olla lapseni isän tukena, mikäli hän löytää halun oikeasti vähentää juomistaan. Siihen saakka… odotellaan ja elellään omaa elämää… koska painostaminen ajaa vaan turhiin lupailuihin enkä jaksa itse joka viikko odottaa, että joko… Ite ainakin muistan sen ”mä lopetan huomenna” -ajan, sitä kesti 4 vuotta… Mutta kun päätöksen teki ja siinä pysyi, avautui aivan uusi maailma.

itselläkin se suurin motivaattori oli lapsi jonka vuoksi halusin kuntoon. Ennen sitä en löytänyt merkitystä miksi kuntoutuisin. Vuosia meni ja mulle vilauteltiin kuntoutusta mut se ei ollu mulle mahdollisuus…en lähtenyt edes yrittään. Jos olisin lähtenyt jonku painostuksesta niin ei se ois kauaa kestäny. Olin vaan siinä pisteessä että en nähnyt toivoa itsessäni tai missään muussakaan asiassa.Mut tuo lapsi sai kyllä ajatukset muuttuun aivan täysin :smiley:

Terve taas! Keväällä kirjoittelin tänne Vanhemmuuden teemaviikoilla ja nyt marraskuun teemaviikoilla kirjoitin myös läheisen näkökulmasta (kun lapsen isä käyttää alkoholia) tekstin Kotikanavalle. Sinne saa myös tulla kirjoittelemaan, erityisesti jos aihe on myös sulle lähellä sydäntä. Olen myös täällä Me Vähentäjissä toki edelleen :slight_smile:

Kevään kirjoituksesta asiat eivät ole kovin paljoa muuttuneet. Olen edelleen raittiina ja yksinhuoltaja. Lapsen isä ottaa hetkittäin enemmän vastuuta ja yritän sitä hänelle antaa. Mutta toisen vähentämishaaveita saan kuunnella. Eikä siinä mitään, on aina mukava kuulla hänen puhuvan edes pienestä muutoksesta. Mutta kun se enemmän jää vaan puheen tasolle… Oon aina uskonut, että ne on ne teot, ei sanat… Hups, tämähän meni ihan isän asioiden pohtimikseksi…

Mutta palaan nyt omaan päihdeongelmaani. Välillä juominen on käynyt enemmän mielessä ja pari kertaa kesällä tuli otettua. Sitä on jatkuvasti tarkkana itsensä ja ajatustensa kanssa. Etenkin nyt kun on antanut itselleen luvan välillä ottaa. Edelleen kyllä mietin, että onko se mun juttu… Miksi juon, mitä sen halun taustalla on, onko tästä muodostumassa mulle ongelma? Onko käyttö mulle ongelmallista?

Muuten tässä arki rullaa mukavasti, eikä onneksi alkoholi ole vallannut mun arkea tai mieltä. Siitä olen kiitollinen.

Moikka Ananaskuu!

Mukava kuulla että otit kesällä vain pari kertaa. Mutta jos se tuntuu tulella leikkimiseltä niin voithan lopetta kokonaan. Jos lapsesi isä käyttää enemmän, niin hyvä että asuu eri osoitteessa. Paljon tsemppiä ja hyvää lähestyvää talvea!

t. Juhani

Moi Juhani!
Kiitos viestistä! Tosiaan, miksi sitä juoda ollenkaan, jos se tuo vain pelkoja… Näin päihdeongelmaisena en ole testaillut, voinko käyttää… Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä kesä oli testi ja lopputulema se, etten alkoholia kaipaa elämääni… Ihanaa alkavaa talvea sinne ja toivottavasti vähentely sujuu suunnitellusti. Vai onko sulla suunnitelmissa vähentää enemmänkin?

Kiitos kysymästä. Kyllä mulle nykyinen säännöllisen epäsäännöllinen taso riittää. Mutta jos alkaa tulla yhtään suurempia ongelmia alkon kanssa niin lopetan.

t. Juhani

Ihana selviytymiskertomus Ananaskuu! Luin ketjusi läpi ja sulla on kyllä paljon viisaita ajatuksia jotka puet hienosti sanoiksi. Tsemmiä ja voimia :smiley:

Mukava kuulla, ettei suurempia ongelmia ilmeisesti siis ole! Ja itsellä ainakin epäsäännöllisyys tuo turvaa ja toivoa. Mukavaa (toivottavasti) alkavaa talvea sinne ja paljon tsemppiä vähentelyyn! ?

Kiitos kauniista sanoistasi, Tiikeri! Miten sulla sujuu vähennyshommat? Onko sulla muuten lapsia?

Paljon tsemppiä myös sinne! ?