Elämän suuria kysymyksiä

Tää nyt ei ole ehkä ihan niin suuri kysymys, et se ois oikeuttani tällasen ketjun aloittamiseen. Mut askarruttaviin asioihin kuitenki liian isoksi. Ja mä nyt vaan halusin tällasen ketjun.
Mut siis mun kysymykseni on:

Miksi mulle ei tullukaan tyhjä olo ensi-illan jälkeen?

Yleensä, kun tollanen tosi intensiivinen prokkis saadaan päätökseen, niin tulee sellanen olo ku ois juossu täysillä puuta päin. Takana uuvuttava maratoni-suoritus, adrenaliini kohisee, sinkoilee paikasta toiseen silmälaput päässä, ja lopulta PAM päin seinää. Sit siinä seisoo suu auki ja pää pyörällä, ja ihmettelee et mihin suuntaan seuraavaksi.

Mut nyt mä vaan oon ihan lamaantunut. Tyhjä olo on kyllä, mut se tuntuu jo ikuisuuden vanhalta.

Toleranssi kasvaa…

^ Ja mä vasta opiskelen, enhän mä oo edes vetäny noita enskareita ku vasta muutaman kertaa, eihän mul vielä voi olla minkäänlaista tolea!! Eli sit kun mä joskus pääsen kunnolla vauhtiin, niin se ei sit enää tunnukaan missään?! :open_mouth:

Ei kun mä kyllä luulen et tää johtuu nyt mun yleisesti apaattisuudestani, siitä, et koko prokkis oli jotenkin niin hämmentävä, ja siitä et kesä on lopuillaan ja joudun huomenna palaamaan opiskelupaikkakunnalleni, yksin, ja edessä on taas koko syksy ja kevät erossa mun miehestäni. :frowning:

Syksy ja kevät erossa puolisosta… Otan osaa. Itsellä se voi huonolla tuurilla olla ikuista. Vaikka kuinka huudan olevani sinkku, en ole.

Rakastaa voi, vaikkei saman katon alla pystyisikään elämään.

Kaikkea hyvää ja kestämistä. <3

Kuulostaa siltä, että toi on juuri yleisestä apaattisuudesta tai muusta vallitsevasta elämäntilanteesta johtuva tyhjyys. Ite oon paljon teatteritoiminnassa mukana, ja sillon kun ns.henkkoht elämä on menny mullinmallin tai ollu kriisiä/pahempaa masennusjaksoa meneillään, niin ei ensi-iltahumu ole tuntunut niin vahvasti. Korkeintaan on itkettäny oma väsymys. Kyllä se siitä, ja toleranssi ei tohon touhuun kyllä tietääkseni nouse lain, niin vaan ne vanhatkin näyttelijät/puvustajat/lavastajat/ohjaajat ja mikseipä muukin väki ainakin sinnikkäästi väittää että se on joka kerta se ensi-ilta oma maailmansa ja jännityksensä, ei siihen tule rutiinia.

Ei mulla ainakaan “Romanovin Kivet”, ensi-ilta tai mikään muu, kuin palkka tuntunut miltään. Olin lavastajan apulainen ja yleismies. En menny edes kattomaan koko leffaa, vaikka sain ilmaset liput. Niin helvetin ylimielistä jengiä, tuhosvat yhden linnankin (Hvittorp) seiniä ja alkuperästä lattiaa, kun piti porata reikiä tauluja varten ja jeesusteippi repi alkuperästä lakkausta lattiasta. Jättivät aina helvetilllisen siivon mun hoidettavaksi, sain kerran raivarin ja sillä kaksinkertasen palkan (Kinnuselle ja Hilkamolle ei varmasti kukaan ole huutanut niin lujaa ja herjannut kuin minä). Ja kehtasvat editoida kohtauksen, jossa mun tyttöystävä esitti sisäkköä pois… (Ehkä juuri siksi, kun latelin 120 desibelin karjunnalla mielipiteitä koko filmiprojektista). Oltu muussakin mukana, kiinnostanut vaan palkka.

Duplon basistiksi en halunnut, kun en osannut soittaa kunnolla, vaikka idea oli, ettei kukaan muu osaa soittaa mitään, kuin laulaja/kitaristi Aleksi. Jätin homman siis kaverille, Latelle, joka oppi nopeasti. Itse 3 v. harjoittelun jälkeen en soittanut kuin yhden biisin kunnolla. (oikeus on voittanut taas: hassiset) lyhyet sormet (mikä ei tarkoita ettei nyrkki olisi iso). Arto muna ja milleniumista tunsin jokaisen, pari tyyppiä+ samasta ala- ja yläasteelta. Ei ihme eittei vallua näy usein telkkarissa, meni jossain palkintojenjakotilaisuudessa näyttämään nysäkulliaan suomen mediavaikuttajille… Muutenkin, soitampa vallulle ja lähden dokaamaan sen kanssa ensikuun alussa, jos se vaan dokaa vielä… tietysti dokaa. Ei uskoisi sitä siloteltua naamaa valluksi, mikä ruudussa näkyy. Akne + alkoholismi meikattu pois.

^ Nii, eiköhän tolla elokuva-alalla niitä ylimielisiä tyyppejä löydy. Menestys saa monen muuttumaan ja on varmaan aika helppoakin alkaa diivailemaan, vaikeempi se on pitää jalat tiukasti maassa ja muistaa et ihan samanlainen pulliainen sitä on ku kaikki muutkin. Suomessa nyt onneks on kuitenki vielä sen verran pienet piirit, ja vaikka täällä meilläkin on omat julkkiksemme ja elokuvatähtemme, niin ei se palvominen nyt kuitenkaan samankaltaista ole ku jossain jenkeissä.

Mä oon alalla siks et rakastan sitä. Vähän niinku vahingon kautta tälle ajauduin, en siis oo aina tienny et haluun just tälle alalle. Mut nyt ku oon sen löytänyt, niin en vaan osaa kuvitella tekeväni mitään muuta työtä. Ja rahaahan minä en tule tekemään, se on varmaa. Eli itse työn tekemisestä saatu ilo tulee olee suuri osa palkaani. Pitää katsoa, että kuinka pitkälle se kantaa…? Niin juu, ja mä en ole ylimielisiin kusipäihin vielä törmännyt. Kaikki työporukat joissa oon ollu mukana, ovat olleet joko äärettömän mukavia, tai vähintäänkin niin hyvin toimivia ku olosuhteissa voi. Mutta, mä olenkin ollut vasta muutamassa pikku-prokkiksessa, joissa kaikilla on vielä ollu jalat maassa.

Kysymys:
Mitä tehdä tilanteessa, jos kouluun hakiessa pitää kirjoittaa omaelämänkerta?? Ja liittää siihen cv. Elämänkerta saa, ja pitääkin olla tarinan muodossa kirjoitettu, mutta perustua todellisiin tapahtumiin tietty. Ja sit se cv… Joo, sen oletetaan koostuvan ainoastaan täysin todellisista tapahtumista.

^ Tollaset elämäkertakertomukset yleensä pyydetään aika lyhyinä. Onko sivumäärä annettu? Etenkin jos taidekouluun haet, nii ei tuossa niinkään olla kiinnostuneita sun elämän tarinasta vaan siitä, millasen tarinan saat aikaiseksi elämästäsi. Eli jos sua kuumottaa jotkut elämänvaiheet tai muu, niin tuskinpa niillä on väliä. Mahdollisimman luova kannattaa olla, mikä nyt varmaan oli tietty itsestään selvääkin jo. Omista vaiheistaan voi ammentaa aika monella tavalla, välttämättä se realistinen kronologinen luettelo ei ole se kiinnostavin vaihtoehto.

CV taas on cv, ei siihen tarvinne (Suomessa) laittaa kun koulutus ja työpaikat, harrasteet, erityistaidot tai muu relevantilta tuntuva. Aukot voi täyttää jollakin ympäripyöreällä - välivuosia, matkustamista, elämän suunnan hakemista tms. Ei siinäkään yltiörehellinen tarvitse olla itselle epämieluisalla tavalla.

Hyvin sanottu, kiitos neuvosta! Juu ei tosiaan pitää mitään romaania alkaa kirjoittamaan, ainoastaan yhden sivun pituinen juttu. Ja kun ikääkin on jo yli 30v., niin äkkiähän sen sivun saa täyteen. Mut aina noi tollaset tilanteet on tosi kuumottavia, joissa pitäis kertoa omasta elämästään, ja mitä on saanu tehtyä. Mulla onneks on opiskelua takana myös se artesaani tutkinto, niin onhan noihin opintoihinkin jo menny aika monta vuotta. Et onneks mulla ei oo mitään sellasta viiden vuoden yhtäjaksoista narkkausrupeamaa, joka pitäis työhaastatteluissa ynnä muissa yrittää selittää joksikin elämän tarkoituksen etsimisen ajaksi. Mut niitä “välivuosia” sen sijaan onkin joka raossa, ja se on kyllä aika kuumottavaa. Ja mä en uskalla kauheesti valehdellakaan. Puhdasta totuutta nyt en tietenkään voi kertoa, mutta en voi väittää esim. matkustelleeni, koska sittenhän ne saattaa kysellä niistä paikoista ja sit oon pulassa. Mut sellasta totuudesta ammennettua, liioiteltua ja kaunisteltua bullshittiä voi tietty heittää. Sitä on vaan aika haasteellista keksiä joka rakoon.

CV on vaan paha siksi, kun jos ei oo työtä tehny, niin sit ei ole. Kokemus jostain siivoomisesta tai kaupan kassalla istumisesta ei tietenkään auta mua pääsee mihinkään taidekouluun tai saamaan suunnittelijan paikkaa, mut ois se kuitenki parempi ku ei mitään. Osoistus siitä et on tehny jotain, et on niinku ylipäätään kykenevä tekee työtä.

CV on kieltämättä hankala jossei oo ollenkaan töissä ollu. Kannattanee täyttää se sitten niillä opinnoilla, harjotteluilla ja mahdollisilla harrasteilla etenkin jos ne jotekin liityy hakemaas paikkaan, ja valmistautua vastaamaan kysymyksiin aukoista. Kyllä se siitä suttaantuu jotenkin.

Mun omahoitaja sanoi hyvin aikoinaan kun kysyin tuota asiaa, että “nyky-aikana melkein millä alalla tahansa on aikoja jolloin ihmiset ovat työttömiä; ihmiset ymmärtävät kun tuona aikana on yrittänyt hakea töitä, opetellut itse asioita ja pohtinut muita vaihtoehtoja kuten opiskelu ulkomailla tms.”… Ei sitä valehdella kannata, mutta kertomatta jättäminen; ainakin haku-prosessissa… Monennäköiset ihmiset työttömyyden loukkuun putoavat, eivät pelkät käyttäjät… :unamused:

Ennenkaikkea et on yrittänyt tehdä edes jotakin 5 vuoden aikana. Sinänsä tuo on työmarkkinoilla huono mutta kouluun aivan hemmetin hyvä… Mikäli pääsee töihin tai kouluun niin loppunäyttö on kiinni itsestään ja taidoista… :slight_smile: