Elämää yksin

Me Vähentäjät
41

Alemmuus ja istutettu häpeä. Aamulenkillä taas katselin ihmisiä jotka meni töihin, useemmankin henkilön ryhmiö jiotka yhdessä käveli johinkin selkeesti töihin. Jos ajattelen itseäni yhdeksi heistä, siihen hetkeen juuri, koen hirveää häpeää että ei ikinä. Kauheeta että tässä iässä ajattelee tollasia. Kuolenkin varmaan aikanaan niin että häpeän kun oon kuolemassa.

Mulla ei oo mitään lihavia vastaan, yksi lapsenikin on kymmeniä kiloja ylipainoinen ja ei oo mikään ongelma mulle, vain hälle itselleen kun ei jaksa mitään. Mutta sillon en koe lemmuutta kun harpon vaikka tänne viidenteen kerrokseen portaat kaksi kerrallaan. Mutta tää on suorittamisen kautta tunnettua hyväksyntää. Ei sen kautta mikä mä olen sisältä, sielusta, kuka minä olen, vaan mun suoritus.

Häpeen joskus mun vaatteita mut samaan aikaan pukeudun kuin hiiri ettei kukaan vaan “näe” mua.

Ei ihme on tullu juominen kuvioihin. Ekassa terapiassa, psykologilla, oon käyny 40v sitten, viimesin suhde loppui juuri kun terapeutti jäi eläkkeelle.

Lopultakin mun vanhemmat kuoli, en tuntenu enää edes vihaa, en mitään. Koska ei mulla ollu heihin mitään tunnesidettä.

1 tykkäys
42

Ihanaa. Joku muukin tykkää lähiöestetiikasta. Tai enhän minä tiedä, asutko lähiössä. Voihan tuo olla kaupungin keskustassakin, mutta lähiö tuli mieleen isosta kerrostalokompleksista, ulkoilumaastoista ja kun järvikin on rannassa.

Luulin olevani suunnilleen ainut, joka aidosti tykkää tai ainakin suunnilleen ainut, joka kehtaa ääneen myöntää aidosti tykkäävänsä kerrostalolähiöistä. Viihtyisiä paikkoja, eivät vain jotakin, johon pitää tyytyä, kun ei ole varaa siihen “jokaisen suomalaisen unelmaan”, eli omakotitaloon.

Juuri isot kerrostalokompleksit ja pimeällä ihmisten lukemattomat valaistut ikkunat ovat kaunista ja rauhoittavaa katseltavaa. Siinä se perussetti, eli parkkipaikka ja toisella puolen pihamaata viherpiha lasten leikkipaikkoineen, niin hitsi, kun on kotoisa olo. Metsään ja ulkoilureiteille pääsee heti takapihalta ja tässä maassa ei yleensä tarvitse paria kilometriä kauemmas kävellä, kun löytyy jokin vesistö. Palvelut löytyvät ihan iisin kävelymatkan päästä ja niihin, joita ei löydy, pääsee helposti julkisilla.

Ja se turvallisuuden tunne ja helppous. Aina on ihmisiä ympärillä ja kyllä sitä aina joidenkin naapureiden kanssa sen verran juttuun tulee, että uskaltaa mennä ovikelloa soittamaan, jos on tarvis. Silti saa olla rauhassa ja oma koti on se oma tupa, koska tyypilliseen suomalaiseen tyyliin ei liikaa tupata, eikä ole tarvetta kovin läheisesti kaveerata naapureiden kanssa. Minä en osaa häiriintyä äänistäkään kerrostalossa, vaikka niitä kuuluisi keskellä yötäkin. Kotoisia elämän ääniä ja jos niitä ei kuuluisi, silloin tulisi ahdistunut olo. Jos kärsin univaikeuksista, ne johtuvat ihan muista syistä, kuin naapurin mekastamisesta.

Jos vesihana vuotaa, patteri ei toimi tai tulee jopa isompi katastrofi, kuten vesiputki halkeaa, sen kun soittelee huoltoyhtiöön ja kyllä ne hoitavat homman tuota pikaa. Ei tarvitse hädissään alkaa etsiä ja siinä sivussa vielä kilpailuttaa jotakin LVI- tai muuta vastaavaa puljua. Ei tarvitse huolia nurmikonleikkuusta, lumitöistä ym. ulkohommista. Varmasti mieluisia monelle, mutta eivät ollenkaan minun juttuni.

Tykkään toki paljon myös metsistä, rannoista, pitsihuviloista, jugend-linnoista, vehreistä, piparkakkutalomaisista omakotitaloalueista, vanhoista hautausmaista ja vaikka mistä mestoista, rakennuksista ja asioista, jotka sattuvat hivelemään silmääni, mutta niin paljon löytyy kauneutta tästä omasta lähiöstäni ja yleensäkin tyypillisistä suomalaisista kerrostalolähiöistä.

Makuja on monia, eikä niistä mikään ole väärä tai huono. Ymmärrän oikein hyvin, miksi joku haluaa asua maalla tai omakotitalossa, mutta itselleni ne eivät sovi.

43

@Winston Sanasta sanaan samaa mieltä. Olet tässä asiassa sielunkumppani. Kuvailit saman mitä mä koen täällä.

En ole koskaan halunnut ok taloa, tai rivaria siis omaa, en edes kerrostalosta omaa, niitä en ymmärrä ollenkaan sä ostat vaan oikeuden asua laatikossa mutta et kuitenkaan omista sitä. Lisäksi vielä vastike? Olen asunut rivarissa muutaman kerran ei koskaan enää, maantasalla pelkään. Pelkäsin jo aiemmin mutta kerran tuli joku huumeissan ikkunasta läpi kolmen aikaan yöllä, tosin kävi ilmi se oli paossa eli haki turvaa.

Tämä mun on niiku kompleksi, kymmenkunta taloa ympyrässä, ei lomittain, ja talojen keskellä on yhteinen sisäpiha. Nämä kaikki talot samaa naapurustoa. Tälleen hiukan poikkeaa tavallisesta kerrostaloalueesta missä talot on lomittain ja sikinsokin ja jokasella melkein oma piha.

Mun ei tarvii enää matkustaa talvella Helsinkiin katsomaan kaupunkia. Toki teen kotimaan reisuja muutenkin mutta Hki oli aina talvikohde. Korkeasaari pimeellä, katsoa sieltä valoja ja merta joka jäässä.

Vanhat hautausmaat ai että rakastan niitä, toki myös käytössä olevat mutta oon kuleksinu hautuumailla lukemalla kiviä ja miettiny mitenhän hekin elivät, mihin kuolivat, katsellu vanhoja nimiä. Nyt mulla on hautausmaakin taas lähellä, meni välissä vuosia että ei ollu kävelymatkan päässä.

44

Kevät. Miten olin unohtanut tää on mun pahin vuodenaika? Nykyään sillä on jo nimi, olikohan joku käänteinen masennus kun valo ahdistaa. Aamut ollu tosi tahmeita kun ei enää ole aamupimeää. Mulla on kuiteskin kaun ollu rutiini että jos ei ole menoja niin aamulla käyn ulkona. Nyt oli tarkotus tehdä reipas sauvakävely, pöh, nastakengätkään ei pitäneet joten tuli rauhallinen lenkki. Menin kuitenkin. Jos jään aamulla sisälle, mun päivä ei lähe käyntiin ja saatan jumittua nettiin tai tv:hen.

Kattelin jotain tv sarjaa niin joka välissä käydään yksillä, avataan olut kun tullaan töistä, tehdään sopua viinipullolla, annetaan lahjaksi kallista viiniä.. Meiät on “ohjelmoitu” alkoholimarkkinoijien toimesta, että alko kuuluu joka asiaan. Iloon, suruun, töistä palautumiseen, palavereihin.. Tollasta pidetään hallittuna juomisena ja suljetaan silmtä siltä kuinka paljon yhteensä alkoa menee. Itse asiassa maksan kannaltahan on parempi juoda harvemmin vaikka jois enemmän, jatkuva tissuttelu tai annos pari joka päivä kuormittaa enemmän maksaa.

Kuuntelin aamulenkillä nämä

Eka on mun vakio, ja olen koittanut opetella, kun se himo tulee, mikä on se tunne, ajatus, olo, ja useimmiten se on ärsytys jostain, häpeä, yleinen tuska.
Toi äitijakso on vaikee, siis kuunnella. En edelleenkään voi ymmärtää.
Personality niin osuu ja uppoo. Mut on opetettu siihen että oon vääränalainen. Vielä nelikymppisenä yritin mukautua siihen mitä multa muut odotti. Havahduin vasta kun olin erään narsistin kumppanina ja lopulta pääsin siitä irtautumaan. SEn myötä tajusin monien aiempinekin suhteiden olleen vääriä, olin sietänyt huonoa kohtelua koska minähän se olin vääränlainen.

Meneeköhän mun loppuelämä miettiessä näitä? Toisaalta hyvä etten sitten aikanaan kuole häveten jopa sitä, vaan olen ehtinyt eläessäni ymmärtää mussa ei ole mitään vikaa. Vaan toi maailma tuolla on vääränlainen silloin kun se yrittää väittää mä olen vääränlainen. Toki on ollu ihaniakin ihmisiä elämssä, harmi vaan ne on kaikki menneisyyttä. Mua on jopa rakastettu, kehuttu, mun luonnetta ja syvää persoonaa on arvostettu.

1 tykkäys
45

Jung on ihan huippu <3

Kevät on myös minulle raadollinen vuodenaika, aina ollut. Onneksi se muuttuu aina lopulta kesäksi.

46

@Reepu :heart_hands: Kiva kuulla en oo ainoo hölmö joka ei raksta tota kirkkautta, likasia lumipenkkoja, vaan odotan lehtien puhkeemista ja ruohon viherrystä. Aih oih mulla on kadun toisella puolella laajat nurmikentät ja se järvi.

Mulla oli vaihe missä söin aina keväät yhtä nopeesti vaikuttavaa psyykelääkettä, nosto ja alasajo nopeet ja helpot. Siitä meni varmaan teho.

On tosi kauan varmaan 20 vuotta, muistan joitain päiviä millon en tienny vielä syytä, menin ovesta ulos tarkotuksena ulkoilla ja tulin samointein sisään, menin ulos vasta illalla.

Tähän liittyen saattaa liittyä mua miellyttää tummat värit kotona, tää uusi asunto täällä ihastuin heti lähes mustaan lattiaan, ja mun omat huonekalut on mustanruskeita. Joku Ikeavalkoinen on ahdistavaa.

Kodinkoneitakin saa nykyään väreissä, ei kaikkia toki, mutta kun uusin koneitani niin ostin mustaa ja harmaata, pyykkikoneenikin on nykyään musta. Tumma rauhottaa, tykkään pimeestä tietyllä tavalla.

1 tykkäys
47

Sammutin valot ja kattelin ikkunoista pihalle. Joillekkin toi on varmaan ihan perusjuttu. Nyt huomasin miten piha on valaistu. Tosi kivasti. Yhdet tolpat mitä oon päivisn ihmetelly, onkin valoja. Koko pihalla on myös matalia about 50cm korkeita valoja. Useimmat puutkin on jopa valaistu niin että maassa on lamppu mikä valaisee alhaalta ylöspäin. Missä aiemmin asuin oli semmosta ns parempaa aluetta mukamas, eli siellä oli vaan omistusasuntoja eikä esim maahanmuuttajia ollenkaan asunut, miksi, en tiedä. Ja siellä talojen pihoilla ei ollut, yhtään mitään. Eli sekin missä asuin, Perusvalotolpat parkkiksella, piha jossa puita, ei mitään, ei keinua, ei valoja, ei mitään. Se oli ihan oikeesti vaan koppi missä asuin vuosia. Pihalla siis ei voinut tehdä mitään, edes istua. Ja sillon kun muutin sinne se oli niiku niiin kiva. Höh.

Eli koska toi mun nimittämä kaupunkipimee on kaunista, koitan nyt imeä sitä, etten hae alkoholia. Kaikki keinot sallitaan. On ollu pari päivää vaikeaa, järkipuhe on vielä toiminut, raha, raha, raha, mun juomisella 50-100e kk, terveys, ja se yövalvominen, aamumorkkis. Mun pitää siis sammua eli olla kunnolla jurrissa etten valvois yöllä. Yleensä kännissä nukun jonkun aikaa ja herään, ja yöllä valvon useita tunteja, aamun tullen nukahdan tunniksi pariksi. Ja silti sitä vaan haluaisin juoda!

Tuli vastaan juttu tänään netissä Kaarlo Simola: Päihteillä peitetään aina tunnesäätelyn ongelmia, oli kyse sitten ahdistuksen lievittämisestä tai ilon vahvistamisesta, Simojoki sanoo.

Tää on se linja mikä mun mielestä pitää paikkansa. Tunteiltaan terveesti toimiva ei tarvitse alkoholia eikä tunne siihen vetoa. Eli mä en usko edes alkoholismiin sairautena vaan senkin perimmäinen syy on tunnesäätelyn vaikeus.

1 tykkäys
48

Joo, alkoholismi on terminä ja määritelmänä aika kyseenalainen. Siis jos sitä käytetään virallisissa ja lääketieteellisissä yhteyksissä. Puhekielessä jokainen voi käyttää niitä sanoja, mistä tykkää. Ei se niin nuukaa ole.

Totta kai alkoholiin tulee riippuvuus, kun sitä tarpeeksi kittaa. Voi olla jopa äärimmäisen paha fysiologinen riippuvuus, kun siinä pisteessä ollaan. Ja totta kai ihminen on sairas siinä vaiheessa, kun ei saa ränniä poikki ja jos saakin, istuu vain käsiensä päällä kitkuamassa, kuinka tekee mieli viinaa ja mitään muuta ei voi ajatella. Mutta tämä krooninen, elinikäinen sairaus, joka on ja pysyy ja taustalla uinuu, vaikka korkki olisi ollut kiinni vuosia ja vuosikymmeniä, eikä mitään mielitekoja olisi, on aika erikoinen ajatus.

Nikotiini aiheuttaa monilla todella pahan riippuvuuden. Ihan fysiologisenkin tietty, mutta fyysiset vieroitusoireet nyt ovat ne helpoiten taklattavat kaikissa riippuvuuksissa. Se psyykkinen, sosiaalinen ja tapariippuvuus voi olla nikotinistilla todella sitkeä ja hankala. Ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä täältä sähkötupakkani kanssa huutelen. Silti hyvin moni tumppaa ihan onnistuneesti sen viimeisen tupakkansa tai mistä on nikotiininsa imenytkään ja pienen alkukärvistelyn jälkeen jatkaa elämäänsä tyytyväisenä, eikä mitenkään kroonisesti kitkuavana riippuvaisena. Jos joskus erehtyvät polttamaan yhden vaikka seurassa, toteavat, että vittu mitä paskaa, miten olen tällaistakin joskus ihan innoissani kiskonut. Toki on niitä ihmisiä, jotka aloittavat tupakoinnin uudelleen ja niitä, joiden tupakkalakot menevät reisille kerta toisensa jälkeen, mutta yhtä kaikki; ei tupakan/nikotiinin lopettaneita pidetä yleensä virallisesti tai epävirallisemminkaan kroonisesti sairaina, joiden riippuvuus vain on remissiossa ja heikkoja hetkiä pitää varoa. He ovat vain ihmisiä, jotka tekivät fiksun päätöksen ja lopettivat.

Jos on kärsinyt ahmintahäiriöstä ja parantunut siitä, ei ihmistä silloinkaan pidetä kroonisesti sairaana, jonka pitäisi loppuikänsä varoa ja vältellä sitä ja tätä. Päinvastoin homma pyritään normalisoimaan niin, että ei esim. ole kiellettyjä ja sallittuja ruokia, eikä se niin vaarallista ole, jos ottikin joskus kolme palaa kakkua, vaikka pitikin ottaa vain yksi. Tietenkin tämä on eri asia, koska ilman ruokaa ei kovin pitkään hengissä selviä ja ilman alkoholia tai huumeita kyllä selviää hyvinkin, mutta ihan pätevä ajatusmalli myös alkoholiin sinänsä, että jatkuva itsensä ongelmaisena ajatteleminen tuppaa ylläpitämään sitä ongelmaa.

Ja syyt siihen, miksi alkoa on kitattu liikaa ovat ihmisillä tosiaan moninaiset. Joillakuilla syy voi olla ihan vain elämän sietämätön keveys ja se, että kännissä on kiva olla ja se meni sitten överiksi. Joka tapauksessa en usko minäkään mihinkään erilliseen, ensisijaiseen ja sisäsyntyiseen alkoholismiin, joka vain iskee, jos on iskeäkseen niille, jotka ylipäätään ovat joskus etanolia käyttäneet.

Jos alkoholin kanssa on ollut ongelmia, on tietenkin fiksu veto pistää korkki kiinni ja pitääkin se kiinni. Se on ihan fiksu veto, vaikkei mitään isompia ongelmia olisi ollutkaan. Hiton epäterveellistähän se on. Itse ajattelen asiaa kuitenkin niin, että kaikki ei vain sovi kaikille ja jos ei sovi, suotta siinä päätänsä seinään hakkaamaan. Ei siitä asiasta elinikäistä sairautta tarvitse tehdä.

2 tykkäystä
49

1. The 4PM switch in my brain

Around 4PM my thinking changed.

The day was done. Pressure dropped.

My brain started whispering… “you deserve something.”

That voice was stronger than logic.

2. I used alcohol to change how I felt

Stress. Boredom. Anxiety. Overthinking.

Alcohol was my emotional remote control.

I didn’t drink because I loved alcohol.

I drank because I didn’t want to feel what I was feeling.

3. Success hid the problem

I had a career. Responsibility. Money.

From the outside everything looked fine.

So I convinced myself nothing was wrong.

4. The identity trap

Drinking was part of my personality.

The funny one. The social one. The one who could handle it.

I didn’t know who I was without alcohol.

5. The “I’ll cut back” loop

Every Monday I had a new plan.

Drink less. Only weekends. Only beer.

Every Friday the same promise collapsed.

6. The fear of life without it

I genuinely thought life would be boring without alcohol.

No buzz. No fun. No switch-off.

That belief kept me stuck for decades.

7. My brain was addicted to the relief

Not the drink itself.

The relief.

That first sip when the day finally stopped.

8. I thought stopping meant losing something

I thought sobriety meant giving up a life I loved.

The truth?

Fb feedistä nappasin julkinen sivu ja se sivu tietenkin jo katosi, mutta, tossa on hyvä kiteytys!!

50

Hullu juttu, oon vannoutunut ettei enää koskaan parisuhdetta, niistä ei tuu mitään enkä kaipaakkaan sellasta. Silti selaan sinkkusivuja, ja katselen kuvia. Lähes poikkeuksetta mua ällöttää monien kuvat, ajattelen heti että jos tuon kanssa pitäisi harrastaa intiimiä hommaa niin yäk. Sitten ajattelen ajatellaankohan mustakin samalla tavalla? Siitä pääsen tähän ulkonäkökeskeisyyteen. Miten minä 60 luvun lapsi oon tässä ulkonäkökoukussa. Liittyy juomiseen, koska ulkonäköpaineet lisää henkistä pahoinvointia, mikä sitten taas triggeröi juomista.

Kesä tulee, joskus oon ajatellu oon tietoisesti pullukka niin en kerää katseita. Pitäs saada kiloja pois muttei kiinnosta.

Joku maanantai syvä alakulo?