Heippa ! Olen uusi täällä, valitettavasti vasta nyt. Eli vuodatan nyt hieman elämääni ja tilannettani yleisesti. Olen 22-vuotias miehenalku, ja olen kännännyt joka ikinen viikonloppu 13-vuotiaasta lähtien, ellei ole oikeasti ollut pakottava syy olla juomatta, mitä yleensä esim. Kuumekkaan ei ole ollut. Lähemmäs 10 vuotta jo tätä samaa kaavaa toistanut. Viimeiset 5 vuotta alkoholin käyttöni ei ole enää ollut millään tavalla hauskanpitoa, vaan itsensä ja ahdistuksen pakenemista. Olen teininä tehnyt kännissä niin järjettömiä asioita, että niistä ahdistuneena olen itseäni alkoholilla eteenpäin ruokkkinut. Olen jo muuan vuodeb tiedostanut, että alkoholi on minulle ongelma, ja sitä kaverini, ja alkoholilla tuhotut pariauhteiden toiset osapuolet ovat sanoneet. Olen myös viimeiset 5 vuotta ollut todella ahdistunut ja masentunut, enkä ole rehellisesti tuntenut näiden vuosien aikana eläneeni ollenkaan. Olen aina syyttänyt jotain mielenterveyshäiriötä asiasta, mutten ole koskaan ollut tämän vakuuttuneempi siitä, että kaiken pahan takana olisi tämä kuningas nimeltään alkoholi. Itsetuntoni on ollut todella huono ja itseinho todella korkealla näiden vuosien ajan joka ryyppykerran jälkeen. En voi päiviin käydä edes yleisillä paikoilla ja välttelen kaikkia mahd. ihmis-suhteita kun on niin paha morkkis. Monesti olen krapulassa miettinyt että nyt lopetan, mutta aina olen itseni samasta jamasta löytänyt. Tällä viikolla kuitenkin tuntui, että kerrankin sain koko sielun ja ruumiin voimin päätettyä, että nyt tämä pelleily loppuu. En koskaan ole ollut asian kanssa näin vakavissani, ja vaikkei edellisestä dokausreissusta ollut viikkoakaan tämän päätöksen tehdessäni, ahdistukseni ja paha oloni katosi miltei välittömästi kun ajattelin tulevaisuuttani ilman morkkiksia ja krapuloita. Tajusin, että elämäni kohokohta on ollut dokaus, enkä mitään muuta ole elämässäni nähnyt, arkisin olen vain tunteeton ihmisraunio, joka odottaa ainoastaan että pääsisi dokaamaan. Tuntuu siltä, että elämäni on monta vuotta ollut vain ympyrä, jota olen kulkenut, mutta nyt kun alkon käyttöä aion ankarasti vähentää, ympyrästä lähtee pala ja se aukeaa. Tämän oivalluksen jälken olen ruvennut näkemään tulevaisuutenikkn täysin eri tavalla, kun ennen en sitä nähnyt ollenkaan. Tahtoisin joskus kyllä alkoa ottaa, mutta en samoissa mittakaavoissa. Olen aina kammonut, että olisin alkoholisti, koska silloin peli olisi pelattu eikä voisi enää edes yhtä kaljaa ottaa. Toivon todella, että tällä kertaa saisin tartuttua härkää toden teolla sarvista.
Moikka ja tervetuloa foorumille. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että samankaltaisia ajatuksia oli itsellänikin, ei vielä ihan tuossa iässäsi mutta joitain vuosia myöhemmin. Hyvä että olet havahtunut jo nyt siihen, että alkoholi aiheuttaa sulle ongelmia. Tuolla loppupuolella kerroit kuitenkin haaveilevasi vielä joskus kohtuukäytöstä. Miksi? Aiemmin kerroit kuinka paljon alkoholin käyttöstäsi on aiheutunut harmia, masennusta, ahdistusta ja muuta mukavaa. Tuppaa olemaan vähän niin, että aika harva joka on juonut sen verran että se alkoholi on päässyt kehittymään ongelmaksi pystyy enää kohtuukäyttöön, ainakaan ilman hyvin pitkää täysin juomatonta pätkää. En sano, etteikö se kohdallasi voisi olla mahdollista, mutta oletko miettinyt niitä syitä, miksi juot ja mitä haluat sillä humalatilalla saavuttaa - tai paeta? Suosittelisin nyt aluksi olemaan täysin ilman kuukauden verran, päivä kerrallaan. Siinä ajassa ehtii jo pää ja kroppa selvitä aika hyvin, kun olet vielä suhteellisen nuori eikä juomisesi käsittääkseni ole ollut päivittäistä. Jos se menee heittämällä niin ehkäpä se kohtuukäyttökin on mahdollista. Mahdollisesti myös ei. Joka tapauksessa, toivotan tsemppiä!
Valehtelua sekin ois, jos vois pokerilla väittää, etteikö sillä olisi sosiaalisessa elämässä merkitystä jos ei voi tippaakaan juoda. Kaikki kaverit on viikonloppuisin viihteellä, eikä siinä itsellä olisi enää baareihin asiaa. Alkoholi on ollut ainoa keino ottaa rennosti, todella vaikeaa korvata sitä millään.
Niin. Onhan selvin päin olo välillä ihan helvetin tylsää. Mutta se on musta lopultakin paljon parempi vaihtoehto kuin jatkuva morkkis-ahdistus-masennus-angsti, mitä siitä dokaamisesta useimmiten seuraa. Kyllä sinne baariin voi ihan selvin päinkin mennä 
Mutta eipä siellä kovin pitkään viihdy. Vaan onhan niitä monia muitakin vapaa-ajanviettotapoja, enkä mä esim. keikoilla tai klubeilla käydessäni - jota tosin teen nykyään aika harvoin - enää juurikaan kaipaa niitä tumuja siihen päälle saati muuta kemiallista pään sekoitusta. Mutta aikansahan se ottaa että oppii uusille urille. Liikunta ja muiden selväpäisten ihmisten seura ovat ainakin itselleni toimineet oivallisina rentoutuskeinoina dokaamisen tilalle.
Oma kokemukseni on kyllä ihan toinen. Kun juomattomuuteen tottuu niin silloin vasta elämästä nauttii.
Jos aina vain juo jotta rentoutuisi ja osaisi pitää hauskaa, niin miten voisi koskaan noppia pitämään hauskaa selvinpäin. Sekin on taito, joka on opeteltava mutta kun sen oppii on npaljon kivempaa. Hölmöilyt jää ja muistaa vielä seuraavanakin päivänä kuinka kivaa on ollut.
Niin. No, mun pointti oli lähinnä se, että tässä ns. transitiovaiheessa, kun selväpäistä aikaa ei vielä ihan hirveän kauan ole takana, on sen korvaavan tekemisen keksiminen dokaamisen tilalle välillä aika helvetin vaikeaa, etenkin jos ne sosiaaliset viikonloppukuviot ovat aiemmin olleet kosteita. Ja nuorempana ne liittyivät vielä tiiviimmin alkoholin käyttöön. Siitä luopumisessa, etenkin jos kokee vielä saavansa noista reissuista jotain, on omat vaikeutensa. Varmasti ajan myötä helpottuu, eikä mulla esim. ole enää mitään hinkua lähteä baareihin vaikka viikonloppuisin useimmiten tylsää onkin. Hienoa jos Daven kokemus on alusta asti ollut pelkkää juhlaa kun alkoholi jäi, mutta mulla ei ole ollut, suorastaan todella paskamaista settiä välillä kieltämättä. Silti, mieluummin sitä angstaa selvin päin kuin hiprakassa tai kankkusessa, jolloin mistään todellisista syistä sille pahalle ololle ei saa otetta… 
Ja tottakai sen vuoksi siitä kohtuukäytöstä haaveilen, koska se on osa normaalia elämää.
Usein vain meillä jotka olemme juoneet niin paljon, että olemme saaneet siitä merkittäviä haittoja ja pahan koukun, ei ole mahdollisuutta palata kohtuukäyttöön. Eli on pakko luopua jommasta kummasta, fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä tai vaihtoehtoisesti tästä ihmisten normaalista tavasta käyttää alkoholia.
Mitä jos Heisenberg kokeilisit olla nyt alkuun hieman pidemmän aikaa täysin selvinpäin (1-3kk:tta) ja sitten jos haluat kokeilla kohtuukäyttöä niin sittenpähän kokeilet. Näät varmasti sitten aikanaan itsekkin onnistuuko se vai ei. Ja jos se ei onnistu, niin sitten sinun on tehtävä valinta, eikö niin?
Itsellänikään lopetus ei todellakaan sujunut kuten Davella. Elämä tuntui täydeltä helvetiltä ensimmäiset 6-9kk:tta.
No minullahan on kokemusta, koska tuurijuoppona lopetin niin monta kertaa. Käytännössä kuitenkin kolmisen viikkoa oli jonkinlaista mielitekoa ja tietysti ahdistusta siitä kaikesta ajan ja energian tuhlaamisesta ja hölmöilystä, jota viinan kanssa tuli tehtyä.
Me olemme tälläkin palstalla kovin erilaisia. Seuratessani lopettajien palstan kirjoituksia olen tullut siihen tulokseen, että monella on niin pahoja ongelmia itsensä kanssa, että vaikka he eivät olisi alkoholia nähneetkään, niin elämä olisi hankalaa. Monella on lapsuuden ja aikuisuuden traumoja, olematonta itsetuntoa ja suoranaista itsetuhoisuutta. Itse saan olla kiitollinen, että olen nykyisin melko tasapainoine ja itsetuntoni on kunnossa ja olen sinut niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin kanssa. Olen myös kiitollinen niille, jotka ovat asioistaan kertoneet, jolloin voin antaa arvoa omalle tilanteelleni.
Lisään vielä tuohon varsinaiseen aiheeseen, että uskoakseni paljolti myös asenne vaikuttaa. Jos lähtee siitä, että raittius on paskaa niin varmasti on. Jos taas lähtee siitä, että raittius antaa aikaa ja energiaa tehdä kaikkia kivoja asioita niin todennäköisesti sekin toteutuu ennemmin tai myöhemmin.
Minkä takia ko. sivustolla edes on “Me vähentäjät” osio, jos kaikkien mielestä se vähentäminen on vaan niin kertakaikkisen mahdotonta ja kuivat kaudet täyttä helvettiä ? Tähän kun joku tulee vielä repimään itse Jumalan ja hänelle antautumisen niin alkaa olla kaikki kliseet kasassa. Myönnän sen itselleni, että alkoholi on minulle ongelma, mutta en jaksa suhtautua asiaan kuin johonkin syöpään, mutta otan silti asian vakavasti. Ei itsensä mitään auta, vaikka se helppoa onkin.
*itsensä ruoskiminen
^ Ei kai täällä kukaan ole väittänyt vähentämisen olevan mahdotonta. Ihmisten kokemukset nyt vaan sattuvat olemaan sellaisia, että paluu kohtuukäyttöön on usein hyvin hankalaa ja monien kohdalla mahdotonta jos etanolia on tullut lipiteltyä ongelmaksi asti. Kyseessä on kuitenkin erittäin kova ja koukuttava huumausaine eikä mikään “elintarvike” jonka tulisi kuulua ruokaympyrään.
Kuten jo aikaisemmassa viestissäni sanoin, niin kehoitan kokeilemaan miten asia juuri sinun kohdallasi on. Voi hyvin olla, että pystyt vähentämään ja ns. juomaan fiksusti. Mutta jos et pysty niin silloin ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin tehdä valinta.
Ps. Itse olen ateisti ja kaikenmaailman korkeammat voimat sun muut höpöhöpöt ei kosketa minua millään tavalla.
Tarkoituksenani ei ollut demonisoida vähentämistä tai lopettamista - välillä se on ollut varsin helppoakin, joskaan tuo vähentäminen ei itseni kohdalla ikinä onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Mutta voihan se sun kohdallasi Heisenberg onnistuakin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että se edellyttää tuota Kanteleen mainitsemaa 1-3 kk:n täysraittiutta, jotta näkee missä mennään ja sinä aikana ne alkoholin aiheuttamat masennukset, ahdistukset yms. todennäköisesti häviävät lähes kokonaan, MIKÄLI taustalla ei ole jotain muuta ongelmaa jota sillä alkoholilla on ns. itselääkinnyt. Tai vaikka olisikin, niin kyllä se olo varsin todennäköisesti joka tapauksessa paranee 
Dave: Ei mun varsinaisesti tee mieli enää juoda, ei ole tehnyt pitkään aikaan, mutta kun on käyttänyt itsensä turruttamista ns. lääkinnällisenä keinona ahdistuksille yms. on niiden handlaaminen selvin päin välillä hiukan hankalaa. Monelle muullehan asia voi olla ihan toisin, just my 2 cents jne…
Hei,
En nyt laiskuuttani vielä lukenut ketjun muita viestejä, mutta aloitusviestiin tämän verran: Tuo oli kuin suoraan omasta elämästäni. Iät täsmää prikuulleen ja kaikki. Niin tuttua oli se, että omaa ahdistustaan pakeni juomiseen ja se oli ainoa “säväyttävä” asia koko elämässä. Ajatukset ja kaikki kulki kuin jotain, valtavaa päättymätöntä filminauhaa olisi pyörittänyt päässä, mikä toistaa aina vain uudestaan ja uudestaan samoja asioita. Eikä lopu ikinä.
Olin myös henkisesti ihan murskana ja arkipäivät olivat vain yhtä helvetillistä taistelua, kun pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Välttelin loppuvaiheessa kaikkia ihmisiä. Mukaanlukien parhaimmat ystävänikin (koska uskoinhan ettei mulla ole enää yhtään ystävää). Kerta kaikkiaan voimat eivät riittäneet edes siihen, että olisi minuutin puhunut jonkun kanssa puhelimessa. Välttelin kuin ruttoa kysymystä, “mitä sulle kuuluu?”.
Siinä sitten kävi sen verran onnellisesti, että tuska eräänä kauniina aamuna oli kasvanut, niin ylivoimaiseksi ja asiat loksahtaneet tietämättäni paikoilleen, että korkki meni kokonaan kiinni. Ja on pysynyt nyt kiinni aika tarkkaan 3,5 vuotta. Olen nyt saanut kohdata niitä asioita joita olin juossut pakoon sinne alkoholiin ja sitä ennenkin koko elämäni ajan. Olen ymmärtänyt, että voin ihan helkkarin huonosti jo ennen dokaamisen aloittamista ja se paha olo ei hävinnyt minnekään sen juomisen kanssa, vaan päinvastoin tuli entistä pahempana kaikkien korkojen kanssa takaisin.
Alkoholisoiduin siinä matkalla huomaamattani ja enää se sana ei ole “valitettavasti” alkoholisoiduin, vaan “onneksi”. Ymmärrän olevani helposti addiktoituva ihminen. Halusinpa sitä tai en ja tahdonvoima minulla lentää jonkkaan juuri sillä hetkellä, kun sitä “tyhjyyttä” minussa jollain rupeaa täyttämään. Sen kanssa pitää vain oppia elämään ja pysytellä erossa sellaisista asioista, jotka riippuvaisuuteen mennessä rupeavat haittaamaan elämää. Nyt esimerkiksi olen huomannut, että jään ihan yhtälailla koukkuun joihinkin tietokonepeleihin, kuin alkoholiinkin. Ihan samaa pakenemista ja tyhjyyden täyttämistä, vailla mahdollisuutta “kohtuukäyttöön” se on sekin, mutta eipä onneksi ihan niin vaarallista ja nyt kun nämä jutut alkaa tiedostamaan, niin niille voi jotain tehdäkkin. Ymmärtää ihan oikeasti mistä kenkä puristaa.
Oon melkein samanikäinen kuin sinä ja samanlaisia ajatuksia löytyy. Minäkin olen noin kymmenen vuotta vain vedellyt juomaa alas melkein joka viikonloppu. Pisin aika ilman on ollut kuukausi ja vain kaksi kertaa olen ollut kuukauden ilman alkoa tuon kymmenen vuoden aikana. Kuulostaa karulta ja sitä se onkin.
Itselläni ehkä pahin ongelma on yksin juominen. Tulee halu juoda pää ihan täyteen ja mennä johonkin ihan tiedottomaan tilaan sen seurauksena. Toisin sanoen haluan juoda itseni ihan penkin alle ja sammua. Jokin pakokeino omasta elämästä… Toinen ongelma on se, että en hallitse juomistani varsinkaan muiden seurassa. Juon siis liikaa ja liian nopeasti, vaikka se ei ole tarkoitus (kuten yksinjuomisessani se on). Tällöin saatan tehdä kaikkea todella typerää ja nolostelen tekemiäni asioita vuositolkulla.
Tällä hetkellä välttelen varsinkin yksin dokaamista. Lisäksi tunnustelen omia mielialoja viikonlopun lähestyessä. Kysyn itseltäni miksi haluan juoda. Olen alkanut tänä vuonna myös laskea juomien määriä ja luulen, että se on auttanut jonkin verran. Kun olen kirjoittanut määrät ylös, olen huomannut paremmin sen tosiasian, että juon liikaa. Jos en muista juomien määrää, on mennyt pahasti pieleen.
Harrastusten kehittäminen elämään on auttanut myös jonkin verran. Olen aina miettinyt mikä olisi sellaista mielekästä tekemistä, mutta en ole kunnolla yrittänyt mitään. Nyt olen kokeillut kaikenlaista ja löytänyt vaikka mitä kivaa puuhaa, joihin ei alkoholi kuulu.
Oma vähentämiseni ei ole aina mennyt täydellisesti, mutta onnistumisen kokemuksiakin on jo jonkin verran ja se kannustaa. Minäkin toivon sitä, ettei alkosta tarvitsisi kokonaan luopua. Saa nähdä.
Itsellä ongelma on aina ollut lähinnä siinä, että juon liian nopeasti. Joskus on ollut iloja, jolloin olen juonut saman määrän hillitysti, eikä silloin ol tullut sekoiltua ja muistaa vielä aamulla asiat. Toinen ja pahin ongelma, joka on ollut mukana koko ikäni on se, että minun on vaikea pysyä tietyssä asenteessa. Joskus löydän tietyn asenteen ja ajattelutavan niin elämästä ja kaikesta muustakin ja silloin elämä tuntuu ihanalta ja maailma näyttää kauniilta kaikkine vikoineen päivineen, mutta tätä herkkua kestää vain muuan päivän, kun taas kadotan tämän asenteen kyynisyyden taakse. Olen löytänyt sata ja yksi syytä vähentämiseen ja todella toivon, etteivät nämä syyt menetä ajan myötä merkitystä ja tilalle tulisi tämä kuuluisa “fuck that shit” asenne. Mutta uskon joka tapauksessa että tämä tulee edes jossain määrin hedelmää kantamaan, koska ennen olen yrittänyt vähentää muista syistä, mutta nyt teen sen puhtaasti itseni enkä kenenkään muun vuoksi.
Marinella, itsellä täysin sama meininki ! Perjantai iltaisin pää huppu täyteen vaikka yksin kotona ! Ja sama kaveri porukoissa, en haluaisi vetää päätä täyteen, mutta jotenkin se ujous ja itsekriittisyys muiden ihmisten silmissä saa sen alkon menemään turhankin nopeasti. Itse olen vasta 10 pvää ollut juomatta, mutta ei ole edes mieli tehnyt, kun on osannut iskostaa päähän sen, ettei alkoholia tulisi juoda kuin sillon tällön ja että haluan jälleen tutustua itseeni saadakseni itsetunnon takaisin ja kännäämällä se ei onnistu.