Elämä potkii päähän

Olen 25v ja viimeiset neljä vuotta oon käyttänyt huumeita varmaan joka päivä eikä elämässäni ole ollut juuri mitään järkeä. Ekat pari vuotta käytin pilveä, piriä ja alkoholia. Sitten tuli kuvioihin xanorit, subutexit ja oxycontit. Sitten kaikki alkoi meneä päin peetä ja menetin järkeni totaalisesti. Kaikki piti piikittää - unilääkkeistä happoihin. En varsinaisesti yrittänyt tappaa itseäni (jos paria kertaa ei lasketa), en vaan välittänyt. Menetin pitkäaikaisen tyttöystäväni, kämppäni, luottotietoni ja suurimman osan kavereistani. Nyt en ole elokuun jälkeen ottanut mitään, paitsi kaljaa juon keskimäärin about kerran viikossa. No, joulukuussa söin vähän aikaa panacodeja ja diapameja koska mua puukotettiin ja pääni potkittiin vesimelonin kokoiseksi.

Tää on niin pirun rankkaa. En oo ikinä enne lopettanut, tai edes yrittänyt lopettaa. Oon ollut niin idiootti että nää mun morkkikset vastaa sadan normaalin ihmisen morkkiksia. Haluaisin kuopata entisen itseni. On tää vähän helpottanut. Ekan kuukauden makasin pimeässä huoneessa ja halusin kuolla. Nyt olen töllöttänyt leffoja monta kuukautta. Musiikkimakuni on parantunut huomattavasti :smiley: En juurikaan oo tekemisissä ihmisten kanssa.

Luojan kiitos mun vanhemmille, jotka antaa mun punkata niiden tykönä ja eivät vittuile kaikesta tapahtuneesta. On pieni ihme että olen hengissä, en ole vankilassa ja mulla on kaikki sormet tallella. Tässä kevään aikana olis tarkoitus rakentaa jotain elämänpoikasta.

Hiljaa hyvä tulee…?

Jeap, hiljaa hyvä tulee ja hyvä alku on jo. Kylmää on ollut kyyti ja rankasti on potkuja tullut, mutta kaikki voi vielä korjaantua hyväksi. Ei ole pakko menettää yhtään sormea tai saada jotain parantumatonta sairautta tai vammaa ennenkuin voi raitistua. Eikä tarvitse päästä hengestään ennenkuin voi päästä eroon päihteistä.

Mutta hyviä tukikeinoja vielä kenties tulet tarvitsemaan. Onko NA tuttu?

Pärjäämistä!

Tervetuloa mukaan. Täältä löytyy meitä, joille elämä on näyttänyt sen varjoisamman puolensa mutta jotka sittemmin ovat saaneet kokea myös niitä auringonsäteitäkin.

Itse elin miltein kymmenen vuotta totaalisessa pimeydessä. Vetäen naamaani kaikki hiemankaan päähän jyrisevän. Samalla vajoten jo niin syvälle, että yritin tosissani lukuisia kertoja päästä hengestäni.

Kiitollinen minäkin olen tänään läheisilleni. Ilman heidän tukeaan en olisi jaksanut enää tuolta suosta nousta.

Ohessa “linkki” oman blogini aloitustarinaan. Siitä käy ilmi se, millaista elämäni on joskus ollut.

Tänään elän ja hengitän raitista elämäntapaa. Jokainen päivä on minulle mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja sen myötä jakaa omia kokemuksiaan myös toisille samojen ongelmien kanssa taisteleville.

Olet hyvällä alulla kulkemassa kohti parempia aikoja. Kuten Ketostix tuossa jo mainitsi NA on yksi erinomainen vaihtoehto saada vertaistukea. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen tutustumaan siihen.

Ihmisen ei tarvitse yrittää selvitä kaikesta paskasta hampaat irvessä yksin. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen osoittaa vahvuutta sekä halua kulkea kohti parempaa elämää, hetki kerrallaan. Meidän tehtävänämme täällä ajassa on oppia arvostamaan itseämme ja sen kautta myös muita kanssamme matkaavia.

Voimia uudelle tiellesi. Olkoot tuulet leudot sekä myötäiset.