26.5.2017:
-Tuleeko musta puliukko?
Tuo takoi päässä,mietin ja mietin etteihän musta voi tulla puliukkoa,mulla on lapsia.
Tarina on pitkä,pitempi kuin nälkävuosi,tulin tänne Vähentäjät-alueelle kun Lopettajat kuulosti kuin olisin kuollut ja täällä saa rötöstellä eli käydä välillä paukulla.
Oon nelikymppinen kundi,monialaluuseri,en osannut 18-vuotiaana juoda toisena päivänä,ei käyny mielessäkään…
Nyt reilut kakskytvuotta myöhemmin jokainen ryyppyilta johtaa 3-5 päivän putkeen,ensin meni kaks iltaa,se oli ookoo niin meni muillakin,sitten alkoi menee kolmekin ja nyt keväällä 2017 pohjanoteeraus viis päivää ja toinen neljä päivää,kolmen päivän rännejä en oo enää laskenu,ne on normaalia…Mutta aloin oleen huolissaan,olin kehittänyt itselleni lajin joka oli imaisemassa minut täyteen syöksykierteeseen.
Mä en oo ollut ikinä mikään tissuttelija,kotona dokaava,harvoin ryyppään kotona “varttia pidempään”,mä tarvin seuraa,mä meen baariin tai jonneki missä muutkin juo,en harrasta krapuloita mutta usein en muista millä olen tullut kotiin tai missä olen kun herään…
Harvoin kärsin päänsäryistä enkä muista millon olisin edes oksentanut vaikka olisin juonut 200 euroa(tai kuka lie juonut mutta mennyt kuitenkin) ja pullon viskiä eli olen harjaantunut tällä alueella.
Alkoholin käyttö on johtanut minut seitsemän kertaa vankilaan kahdessakymmenessä vuodessa,ei väkivaltaisuuden takia,se ei ole mun laji enkä ole sen takia ollut koskaan poliisin kanssa tekemisissä.
Mä olin omaisuuden uusinjärjestelijä…En terrorisoinut lähiympäristöä vaan operoin muualla,kaukana naapureistani.
Oon pikkuhiljaa pääsyt eroon rikoksista hankkimalla toisen tavan tienata rahaa mutta yksi tuomio on vielä edessä joskus,varmaan ens vuonna.
Nyt nelikymppisenä mä päätin että ehkä mun elämä konnana ja discohaina saa jäädä ja siirryn eläkkelle molemmista koska kumpikaan ei ole tuonut mulle mitään hyvää,pelkkää surua vanhemmille ja lapsille, aina mä hymyilen vaikka sisin itkee…Kaiken pahanolon mä olen aina pitänyt sisällä enkä koskaan näyttänyt kenellekään,mut tunnetaanki miehenä jolla ei ole koskaan huonoa päivää tai masennusta…Niinpä niin…
Kukaan mun kavereista ei ole rikollinen,nykyisistä lähikavereista,mutta kovia ne on juomaan olleet ja jotenkin mä oon ollu se jota käydään linnassa tapaamassa jos käydään,pääasiassa ei käyty. Kun ihminen joutuu vankilaan hän tavallaan kuolee…Muille alkoholisteille.
Asia voi hieman poiketa normalaista mutta kerronpa matkan varrella aikanaan että kaikki tämä on johtunut alkoholista,olen sen tiedostanut aina.
Nyt oon ollut kohta kolme viikkoa juomatta vaikka normaalisti tähän aikaan olis juotuja päivä ainaki se yhdeksän. Poistelin mun sometilejä,samalla katkes monia "kaveri"suhteita näiden juoppojen kans,ei oo kuulunu mitään ku ennen tuli jotain kautta aina ryyppykutsuja ym.mä olin luullut monia vuosia että ne on mun hyviä kavereita,mutta ne oliki vaan ryyppykavereita,sen mä olin tajunnut jo silloin kun istuin pitkää tuomiota,eipä moni soitellut vaikka avotalossa sai olla jokapäivä puhelimet…muutama soitteli,muut kymmenet ei ja lomalle tullessa oli aina bileet ja siviiliintuloa oli juhlimassa kymmeniä “kavereita”
Ei me muuta yhessä tehty ja naurettiin sille ku mut oli taas päätetty sijoittaa vankilaan,passitus oli kädessä “olipa hyvä ettei jouduttu kaikki linnaan,riittää ku yks istuu,kyl me sulle korvataan se”
Arvatkaa miten se korvattiin?
Ostettiin lomille tullessa halvin kirkas Leijona viinapullo jota en edes siedä,tarjottiin taskulämmitä olutta “makeeta et oot taas ulkona”…Ja kaikki ties että mä en juo mitään Leijonaa,mun merkki on Lagavulin16 ja Laphroaig10 eli kalliimmat viskit.Pääartikkelina.
Nyt kun totuus alkoi valua tajuntaan niin tajusin samalla että vuosikymmenet juotuani olen omasta tahdosta hypännyt kaikkien kelkasta pois ja jäin yksin,mutta ehkä tämä parantuminen vaatii sen että jotkut suhteet on pakko lopettaa…
Aiemmin jätin normiyhteiskunnan ja siirryin konnakerhoon,ryyppämään ja neuvomaan.Niin ja tekemään.
Sitten jätin rikollisporukat,se sujui kivuttomasti kun en ollut velkaa,vasikka tms. pahaa,aloin liikkumaan ryyppyporukoissa tai porukoissa joilla oli kyllä pääasiassa työt ym mutta elämää hallitsi alkoholihuuruiset vapaat aina. Rikokset alkoi pienenee ja lopulta ne jäi sitten pois. Nää oliki vaan juomakavereita,heistä kukaan ei halua tehdä mitään muuta vapaa-ajalla,eikä kukaan lähde minnekään selvinpäin,jos kännissäkään lähiräkälää kauemmas.
Väsyin siihenkin.Elämä ei tuntunut yhtään miltään “tätäkö koko vitun elämä on,istutaan ja juodaan ja sama toistetaan aamulla?” Eikä ole ees hauskaa oikeesti vaikka nauretaan.
Tässä vaiheessa kun sitten jätin nyt tänä keväänä nämä ryyppysakit niin tajusin että mähän oon polttanu kaikki mun sillat:
Hyvät ihmiset ei halua olla mun olla mun kans tekemisissä kuin korkeintaan moikataan “pakosta” vastaantullessa koska ne pitää mua aina gangsterina mutta johon on “hyvä pitää välit jos joskus tarvii apua alamaailmasta” joka olin yli 20 vuotta,leima on ikuinen,rikollisten kans en halua liikkua koska se maailma on täynnä vain tyyppejä,siellä ei ole kavereita loppujen lopuksi ketään.Ja rikokset…? En suosittele,paska maailma jossa keneenkään et voi luottaa koskaan.
Ryyppyjengi on melkeen samaa kaliberia kuin rosvot,siellä halutaan vaan ryyppykaveria,ilo irti toisesta samanlaisesta,mieluiten sellaisesta jolla on viinaa tai rahaa,muulla ei väliä…Ja mä saatana elin niitten kans vuosikaudet ja nyt kun en juo niin kukaan ei soita tai tekstaa enää kun sanoin pari kertaa ettei kiitos nyt.Ja niinkö kunnon juopot,ne vänkää,“lähe nyt,lähe,voit sä…”.KUN EN VOI.LOPETA NYT.
No silläpä niistä pääsi…Melkosia kavereita,ei ole tullu ikävä kyllä…
Tarina saanee jatkoa ja tulen puretumaan tuohon päihdemaailmaan syvemmin,siihen tuskaan ja miltä tuntuu kun kehität itselle salakavalasti alkoholista ongelman,sellaisen joka alkaa hallitsemaan elämääsi.
Ja sä tajuat kokoajan uppoavasi syvemmälle ja syvemmälle.Tulet vielä hukkkumaan ja senkin sä tiedät kun vaan ajattelet…
Sä mietit jo asunnon paikankin että on hyvä kulkea baariin ja alkoon…
Tämä oli avaus että tiedätte minkälainen ihminen mä olen,noin suurinpiirtein…