Eli pitempi tarina hieman lyhennettynä jotta mahdollisimman moni jaksaisi lukea tämän.
Olen mies joten tämä teksti on varmaan hieman harvinaisempia kuin päinvastaiset tilanteet.
Tapasin nykyisen naisystäväni noin 5 vuotta sitten. Olin juuri päättänyt erittäin ikävän suhteen jossa sain päivittäin kuulla miten huono ihminen olin. Olin todella maassa koska tämä mollaaminen oli kestänyt jo yli 5 vuotta.
Rakastuin nykyiseen naiseeni todella nopeasti ja huomasin että välillemme syttyi todella suuri rakkaus. Hän oli täydellinen vastakohta edelliseen ja ensimmäistä kertaa tuntui siltä että todellakin merkitsin jollekkin jotain.
Pari vuotta elettiin suunnilleen ruusuilla tanssien ja elämä hymyili. Otettiin molemmat alkoholia silloin tällöin mutta se ei ollut kummallekkaan ongelma silloin (juhlittiin suunnilleen kerran kuussa).
Sitten se alkoi. Pikkuhiljaa avopuolisoni ryhtyi juomaan iltaisin oluen töitten jälkeen. Siitä tuli varsinaisesti ongelma noin 2.5 vuotta sitten. Alkoholia menee päivittäin töitten jälkeen runsaasti ja viikonloppuisin päivä alkaa oluella.
Nykyään riidellään lähes päivittäin kun vaimoni on saannut tarpeeksi monta olutta juotua. Kun se on selvinpäin,
keroo minulle miten pahoillaan on ja miten kovasti itse haluaisi eroon ongelmasta. Kuuleman mukaan rakastaa minua suunnattoman paljon eikä voisi elää ilman minua, (näin silloin kun tulee töistä ja on selvinpäin). Siitä pari tuntia ja noin 6 puolen litran tölkin jälkeen, en enää tunnista häntä samaksi ihmiseksi. Olen hänelle pelkkä arvoton paskaläjä vailla oikeutta elää ja olla olemassa.
Olen hänelle pelkkä taakka, teen aivan kaiken väärin, teen sitten mitä vaan tai millä tavalla tahansa.
Saan kuulla miten huonosti hoidan kaiken. Maksan tällä hetkellä asumiset, autot, omat ruoat (hän ei koskaan syö kotona mitään), ja kaikki muut menot yksin. Hänen palkkansa menee melkeinpä lyhentämättömänä tupakkaan ja viinaan.
Vaimoni on ollut jo kaksi kertaa katkaisuhoidossa mutta molemmilla kerroilla palaa samoihin vanhoihin tapoihin melko nopeasti kotiutumisen jälkeen.
Kaikki yhteinen tekeminen jää taka-alalle ja tarkoitan KAIKKI.
En enää itse ota pisaraakaan. En oo yli kahteen vuoteen ottanut edes yhtä ainuttakaan olutta.
En tiedä mitä tehdä. Rakastan häntä järkyttävän paljon ja toivoisin että hän voisi parantua ja että saisin viettää hänen kanssa lopun elämäni (näillä näkymin saattaa lyhentyä hieman tämän ongelman ansiosta).
Olen lukuisia kertoja yrittänyt puhua hänen kanssa mutta luonnollisesti en tietenkään tee muuta kun arvostelen ja vinoilen hänen mielestä. Olen myös huolissani hänen terveydestä koska lähipiirissäni on ollut muutama alkoholisti joka sittemmin on menehtynyt maksan petettyä joten tiedän jonkin verran ongelmasta.
Olisiko kenelläkään jotain tietoa tai ajatuksia miten voisin ratkaista tilanteen. Koen riitojemme perusteella olevani syyllinen siihen että vaimoni juo enkä enää kestä sitä syyllisyden tunnetta.
Vielä lopuksi jotta ei jäisi kenellekkään epäselväksi, vaimoni vaikuttaisi ihan oikeasti rakastavan minua selvinpäin mutta se ihminen joka kuoriutuu hänestä kännipäissään ei voi sietää olemassaoloania millään tavalla.
Olen epätoivoinen ja elämä ei tunnu elämisen arvoiselta tällä tavalla.
