Eka kerta

…täällä! Kävin jo aiemmin tutustumassa sivuihin ja vihdoin rohkenin osallistua keskusteluun. Ongelman myöntäminen on ollut itselle melko helppoa, mutta muiden kanssa jakaminen äärimmäisen vaikeaa! Ystäväpiirissäni ei ole ainuttakaan raitista ja kulttuuri on hyvin/liiankin salliva alkoholin suhteen. En ole hakenut vielä apua mistään ja haluankin kokeilla tätä foorumia vertaistukimielessä. Jos tämä riittäisi motivoimaan riittävästi siihen, että pystyisin jättämään alkoholin elämästäni kokonaan pois. Ainakin kovasti näin toivon.

Olen nelikymppinen sinkku. Teen haastavaa ja stressaavaa, mutta samalla palkitsevaa työtä, ulkoilen paljon, ja päällisin puolin kaikki on hyvin. Minulla on ihania ystäviä ja läheiset välit perheeseeni. MUTTA, jostakin syystä alkoholi on alkanut viedä ajatuksiani aivan liikaa. Tunnollisuus on pitänyt huolen siitä, ettei alkoholi ole haitannut työtäni tai aiheuttanut arjen pyörittämiseen ongelmia, vielä. Nuorena tyttönä bailasin paljon ja alkoholia käytin ainoastaan viikonloppuisin. Iän karttuessa baarielämä ei enää kiinnostanut ja sen myötä aloitin kotona tissuttelun silloisen mieheni kanssa. Sinkkuelämän alkaessa sama meno jatkui, mutta yksin. Olen pohtinut asiaa jo useamman vuoden ajan, enkä näe tässä mitään järkeä, mutta “raskaan työviikon” jälkeen on palkittava itsensä kalsarikänneillä, vaikka kuinka viikonlopun jälkeen päätäisi toisin. Ts. viikonloppuillat menevät kännätessä, arki-illat selvin päin. Pakonomaisuus on alkanut ärsyttää ja tuntuu yhä enemmän siltä, että en mahda enää mitään näille kännäilyhaluille. Ihan kuin joku muu jyräisi oman tahdon??

Kaikki ystäväni elävät hektistä ja kunnollista perhe-elämää, ja tapaan heitä liikunnan, kulttuurin tai kahvittelun merkeissä. Kaikki heistä käyttävät alkoholia, mutta varmastikin sivistyneemmin kuin minä. En kehtaa kertoa todellista tilannettani, vaan kaunistelen tarvittaessa… hallinnan menettäminen nolottaa vietävästi! Olen ottanut varovasti puheeksi parin ystäväni kanssa tilanteeni ja huoleni alkoholin suhteen, mutta he ovat väheksyneet asiaa, koska en ehkä ulkoisesti täytä “deekun” tunnusmerkistöä, ts. kulissit ovat kunnossa.

Toivoisin löytäväni täältä kohtalotovereita, jotka tunnistavat samoja asioita, ja osaisivat ehkä antaa vinkkejä kuinka saisin selätettyä tuon “pirun”. Olin vuosi sitten vajaan vuoden juomatta ja olin silloin elämäni kunnossa. Sain olla rehellisesti oma itseni mitään salaamatta. Mutta nyt tuntuu siltä, että elän kaksoielämää, kun jollain tavalla alkoholi on saanut tiukan otteen, josta on yllättävän vaikeaa päästä irti.

Tervetuloa palstalle, Hernekerttu.

Jossain määrin tunnistin itseni tekstissäsi. Minullakin on työasiat kunnossa ja päällisin puolin kaikki hyvin, eroa on lähinnä siinä, että minä olen juonut myös arkisin (=ennen työpäivää). Oma tavoitteeni onkin ensimmäiseksi ja ennen kaikkea lopettaa kokonaan arkitissuttelu, sen jälkeen viikonloppujen kalsarikännit ja lopulta toivottavasti olen jälleen siinä määrin sinut oman yksinäisyyteni kanssa, etten enää tarvitse alkoholia myöskään lähteäkseni “yöelämään” (tiedän, että en jaksa siellä selvinpäin notkua, mutta kukaan ei myöskään tule kotoa hakemaan).

Tuo pakonomaisuus on asia, joka minuakin ahdistaa. Pystyn olemaan juomatta päiväkausia, pari viikkoakin menee helposti, kun olen ympäristössä, jossa ei ole ollut tapanani juoda. Mutta ajatus siitä, että olisin vapaan viikonlopun kotona ilman tuttipulloani… Se on vaikeaa. Vaikka kuinka täyttäisin päivän ja illankin ystäviä tapaamalla tai käymällä leffassa/teatterissa/whatever, niin jossain vaiheessa on kuitenkin pakko palata kotiin.

Eli mitään kikkakolmosia minulla ei ole tarjota, eikä varmaan kenelläkään muullakaan, mutta kiva kun löysit tänne.

Heippa hei ja tervetuloa joukkoomme :smiley: hyvään paikkaan olet löytänyt, täällä viihtyy kyllä ja voi, miten varmasti itsekin pystyt samaistuun moneen tarinaan kun alat ketjuja lueskeleen. Suosittelen siis lämpimästi tutustuun muiden ketjuihin ajan kanssa! Omani löytyy tuolta kanssa, jillan olohuone, ja ensimmäisessä viestissä on linkki myös vanhaan ketjuuni mistä löytyykin ensimmäisenä kirjotus mistä silloin noin vuosi sitten lähdettiin. Siitä saakka tultu vähän kuinka sattuu väliin, mutta nyt olen saanut kahdeksan viikkoa raittiutta pakettiin ja elämä maistuu hyvältä, paremmalta kuin koskaan :slight_smile: samanlaisia elämän alamäkiä ja ylämäkiä, mutta raitis pää antaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia ja mielikin alkaa “vakautuun” kaikinpuolin. Ihanaa olla myös ilman häpeää.

Minulla on suht samanlainen alkoholiongelma kuin sinulla, siis samanlaisia juomisia. Tosin aloin itse lopulta naukkaileen muutamia myös viikolla, mutta noin muuten juomiseni on ollut viikonloppupitoista. Alkuun sellaista “perusjuhlimista” mitä nyt nuoret tekee, mutta ajan kanssa siitä tuli pakkomielle ja siinä missä joku muu pystyi tekeen jotain muutakin, minä tyttö se vaan ryyppäsin… Perjantaina oli PAKKO juoda, aiemmin harrastin baareissa käymistä hyvinkin usein, loppuaikana olen ryypännyt enemmänkin kotona. Joskus “vaan” 4-6 olutta, peruskännit sitten taas monesti laatikollinen puoliksi miehen kanssa ja tosiaan join aina huolellisesti oman osuuteni eli 12 olutta. Se saattoi olla jokaviikkoinen tapa, aikamoinen määrä naisihmiselle… Kun on miehellekin. Siinä sitten joi vaan ja lopulta yleensä sammuin enkä oikein aamulla muistanut mitähän illalla itseasiassa tapahtuikaan. Tosi fiksua koti-illan viettoa :unamused: toisinaan piti lähteä kännipäissään saadun idean pohjalta vielä yömyöhään kiireesti baariin kun 12 kaljaa ei riittänytkään ja meno oli päällä, baarissa en tiedä paljoko meni paitsi että paljon tosiaan meni, ja minä olen vielä todella hyvä säätään jurripäissäni aivan kaikkea mahdollista idioottimaista, joten siinä sitten… Sitä morkkiksen määrää ja krapuloista nyt puhumattakaan. Nehän alkoi kestään helposti 2-3pv, fyysinen siis, henkinen sitten yleensä niin pitkään kunnes perjantaina alkoi jo taas napsaan suu ja siinähän mentiin. Eli pitkälti olin aina kännissä/krapulassa, kun viikollakin otin vielä vähän välissä.

Lopulta erään aivan kamalan illan jälkeen kohta vuosi sitten päätin oikeasti että NYT alkas riittään. Aloin myös pikkuhiljaa pelkään fyysisen/psyykksien terveyteni puolesta, vaikka fyysisellä puolella ei ihme kyllä isoja merkkejä vielä näkynytkään. Henkinen puoli taas on aina ollut vähän hatara vaikka pärjäänkin näennäisesti ihan ok, mutta huoli alkoi olla siitä kuinka paljon juomiseni tilannettani on pahentanut. Lisäksi se morkkisten, tappavien krapuloiden ja peruttujen menojen jne määrä alkoi oikeasti ahdistaan sen verran lujaa, etten enää tiennyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Olen ratkeillut harmi kyllä juomaankin välillä ja nyt sitten taapertanut pisintä raittiutta eteenpäin kun 8 viikkoa pläjähti kasaan. Voin sanoa tämän olleen yksi elämäni parhaimpia päätöksiä ja jälkikäteen ei ole IKINÄ sekuntiakaan tarvinnut katua sitä, etten ole juonut. Vaikeita paikkoja on ollut roppakaupalla, mutta monesta on kiivetty yli sitten tavalla tai toisella. Tapa on vapaa, kunhan se toimii. Pääasia on, ettei ota yhtäkään huikkaa selvään päähän :slight_smile: itseäni auttoi viime retkahdusten jälkeen käppäily a-klinikalle, antabukset mitkä jouduin hakeen sieltä joka viikko, ja lisäksi keskustelukäynnit joita jatkan koko ajan. Eli hoitojatkumo on se juttu, mikä minulle on ollut nyt se ratkaisevin tekijä. En usko, että kertakäynti olisi auttanut ja sitten taas satavarmana tiedän, että viimesimmän retkahduksen jälkeen en takuulla olisi selvinnyt oleen juomatta viikkoa pidempään ilman konkreettista pakkoa, eli antabusta. Nappi naamaan ja sitten oli varmaa etten juo, tai muuten lähtee pahimmillaan henki. Kyllä muuten vitutti :wink: koska en todellakaan ollut kokoaikaa varma haluanko olla juomatta. Jälkeenpäin on ollut hyvin selvää että kyllä halusin, omat voimat ja keinot olivat vaan totaalisen loppu. :confused:

Enpäs muuta osaa sanoa tähän hätään, mutta toivotan sinut tervetulleeksi! Käyhän juttelemassa tiiviisti meidän kanssa, plinkki on yksi erittäin pätevä vertaistuen tapa, mutta suosittelen avoimesti tutustumaan myös muihin saatavilla oleviin apukeinoihin. Ne voi pelottaa, mutta koita löytää rohkeus. Oikeasti niissä ei ole pelättävää, vähän jännitettävää kylläkin, tietenkin :slight_smile:

Terveisin Jilla, kolmenkympin kieppeillä oleva naisihminen. Oma asunto, hyvä työ, mies, koira. Kulissit kohdillaan ja raikkaan, hyvien elämäntapojen maineessa oleva urheilullinen tyyppi monien puolituttujen ja jopa tutumpienkin silmissä :wink:

Kiitos vastauksesta! Voi kun tuo kuulostaa tutulta :slight_smile: Olen miettinyt antabusta, mutta hemmetti, kun lääkärille meneminen on niiiiin vaikeaa! En oikein tiedä kuinka asiaan siellä suhtaudutaan, uskaltaako mennä työterveyslääkärille vai pitäisikö turvautua terveyskeskuksen tai yksityisen lääkärikeskuksen palveluihin? Ehkä vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja varata aika jonnekin. Mullakaan fysiikka ei ole vielä oireillut. Psyykkinen puoli, morkkikset, alakuloisuus ja ärtyneisyys huolestuttavat, kun oikeasti en koe olevani mikään kiukkupussi. Pinna kiristyy pienistäkin asioita ja tottakai siihen auttaa “kalsarikännit”…

Minä en menisi työterveyslääkärille. Jos tarve tulee, niin hakeudun A-klinikalle a-klinikka.fi/yhteystiedot/s … kunnittain

Tosin omissa tk-tiedoissani on jo kymmenen vuoden takainen merkintä alkoholiongelmastani. Onnekseni olen tarvinnut lääkäriä harvemmin kuin kerran vuodessa sen jälkeen, joten en tiedä suhtautuisivatko minuun edelleen itsetuhoisena alkoholistina, jos joutuisin hakemaan apua johonkin muuhun kuin kerran vuodessa-kahdessa toistuvaan poskiontelotulehdukseen. Pitäisikin muuten pyytää potilasrekisteriote ihan uteliaisuuttaan. Ja sossusta myös!

Joo, on siinä omat riskinsä… ehkä ei ole viisasta sotkea tähän työasioita, jos kerran mitään vahinkoa ei työrintamalla ole vielä tapahtunut. En ole täysin selvillä mitä tietoja työnantajalla on oikeus saada.

Suosittelen myös ehdottomasti a-klinikkaa. Siellä on ilmainen hoito ja he ovat paneutuneet juuri näihin juttuihin! Sinne voi kai yleensä mennä aina myös ilman ajanvarausta aamuisin, päivystykseen. En tiedä missäpäin asut, kurkkaa paikkakuntasi klinikan nettisivut ja sieltä aukioloajat ja ohjeet. Sieltä on mahdollista saada myös keskusteluaikoja jatkolle, kun ensin kartoittavat tilanteesi. Suosittelen lämpimästi! Kannattaa ottaa kaikki apu vastaan mitä tarjotaan ja kysyä reippaana itsekin niitä apuja mitä voi olla käytettävissä. Kannattaa myös olla rehellinen sitten sen oman asiansa kanssa. Klinikalta saa myös vaikka antabuksen tueksi alkuun ja se on mahdollista/pakko hakea alkuun viikottain sieltä, mikä on kanssa hyvä tuki. Tulee poikettua siellä, “asia pysyy mielessä”. Jos on vaikeaa olla dokaamatta, suosittelen alkuun tuota lääkettä. Klinikalla katsovat ensin maksa-arvot, sitten saa lääkkeen ja sitten arvoja seurataan. Olen huomannut, että moni terkkarikeskus ei esim aina tee ikävä kyllä näin. Meillä myös antabuksen sai ilmaiseksi.

Kai tuo on nyt sarkasmia ? Et kai sitä oikeasti usko ?

Tuohon tietoon ei voi kuin lainata Henry Fordia:

Whether you think you can, or you think you can’t – you’re right.

Joo, sitäpä juuri. Mutta tuo on ollut toimintamalli, vaikka todella tyhmää onkin. Kai tärkeintä on tajuta homman idioottimaisuus ja tehdä asialle jotain. Siksi olen tänne mukaan tullut :slight_smile:

Kiitos vinkeistä! Tää on mulle täysin uusi juttu ja kaikki info on tarpeen.

Tervetuloa vaan tänne. Meitä on täällä monta muutakin. Ja aika samat jutut kaikilla. Eli vertaistukena tämä paikka voi hyvinkin toimia. Itselleni ainakin nämä kirjoitukset täällä ovat suureksi avuksi.

Olen itse ollut aika samankuuloisessa tilanteessa kuin sinä. Pitkään jatkunut liiallinen käyttö, monet “lopettamisyritykset”… Nyt lopultakin olen päässyt raittiudesta kiinni ja elämä on kääntynyt erittäin hyvään suuntaan.

Mä päätin lopulta, että en enää edes halua yrittääkään “kohtuukäyttöä”. Päätin irrottaa elämäni kokonaan alkoholista. Mulle se ratkaisu oli parasta.

Kuten sinäkin, niin minäkään en ollut vielä juonut itseäni pahaan kuntoon. Arki meni vielä joten kuten. Mutta kalsarikännit, supistunut sosiaalinen elämän, jatkuva huono omatunto jne tuli vuosien varrella liiankin tutuiksi.

Miten sitten päätätkin, niin voimia sille tielle.

Hernekerttu, nyt kun asiasi ovat monella tapaa hyvin, voisitko ajatella alkoholista luopumista AA:n avulla?
Se on vähiten byrokraattinen tapa, ei rekisteröidytä, palaveriin voi mennä etukäteen ilmoittelematta, siellä voi kuunnella, miten toiset ovat päässeet eroon juomisesta. Jos huomaa, että muut keinot ovat parempia, voi vain jättäytyä pois. Ryhmiä toimii joka puolella Suomea, tänäänkin suuri määrä. Googlesta näkee ajat ja paikat, eikä maksa mitään. Naiset ovat jopa perustaneet omia ryhmiään vain naisille.

Hernekerttu !

Haluan varoittaa sinua humppakööreistä .
Sattumaraittiiden perustamat seurakunnat eivät ole harmittomia yhdenillan juttuja .
Jos menet niihin niin varaudu , tapaamisissa on mukana sekalainen seurakunta kuka mitenki päihteissä
sillä kertaa .

Jos haluat apua ongelmaasi niin A-klinikan kautta se lähtee liikkeelle oikealla tavalla .

t… Kanthoona :sunglasses:

Löydät totuuden!

Ei puolinaisia vaan koko totuuden.

Lue lisää aatieto.info/mistaonkysymys.html

Muista aina olevasi alkoholisti jota todennäköisesti mikään inhimillinen voima ei voi auttaa.

Lue lisää ja mene palaveriin, tämä on pelastus:

Moni meistä huudahti: “Mikä ohjesääntö! En pysty suoriutumaan siitä.” Älä lannistu. Kukaan meistä ei ole pystynyt läheskään täydellisesti noudattamaan näitä periaatteita. Emme ole pyhimyksiä. Tärkeintä on, että olemme halukkaita kehittymään hengellisten suuntaviivojen mukaan.
Esittämämme periaatteet ovat oppaita kehityksen tiellä. Me pyrimme pikemmin hengelliseen kehitykseen kuin hengelliseen täydellisyyteen.
Kuvaus alkoholistista, luku epäilijöille sekä omat aikaisemmat ja myöhemmät henkilökohtaiset kokemuksemme tuovat selvästi esiin kolme tärkeätä seikkaa:
1. Olimme alkoholisteja emmekä kyenneet huolehtimaan elämästämme.
2. Mikään inhimillinen voima ei todennäköisesti olisi voinut vapauttaa meitä alkoholismista.
3. Jumala pystyisi siihen ja tahtoisi tehdä sen, jos etsisimme häntä.

Jaaha, Kanttoonakin on herännyt taas vastakampanjaansa.

Onpa mielenkiitoista, että Anon-tunnus on uusi ja vasta rekisteröity, pitäisköhän tutkia mistä dsn-osoitteesta on perustettu?

Hei taas!

Viikko vierähti töissä ja tänään töiden jälkeen ensimmäisenä oli mielessä tietysti “perjantai-pullo”. Tuttu tapa painua töiden jälkeen Alkoon hakemaan viiniä on visusti päässä, mutta onneksi sain sen syrjäytettyä. Kiitos tämän foorumin! Mietin hetken viikko sitten tekemääni päätöstä jättää pullot tästäedes hakematta ja kieltämättä tänne avautuminen toi jonkunlaisen sitoutumisen tunteen tuohon päätökseen. Viinin sijasta kävin ostamassa hyvää ruokaa ja herkkuja. Päätin myös tulla tänne lueskelemaan muiden kokemuksia, että asia pysyy sitten mielessä, eivätkä tekosyyt saa valtaa. Se on muuten jännä juttu, miten sitä huijaa itseään alkoholin himossa. Kaikenlaisia tekosyitä tulee keksittyä, että voi hyvällä omatunnolla vetää ne kalsarikännit: raskas työviikko (kuohari), hieno keli (siideriä), huono keli (punaviini) jne. Nyt huomaa kuinka tässä vuosien varrella tullut todelliseksi tekosyiden mestariksi…

Huomenna keksin sitten jotain kivaa ja selvää tekemistä, ettei jää liikaa aikaa tekosyiden keksimiselle. Sunnuntaina ollaankin sitten voiton puolella, kun maanantaina on työpäivä. Eiköhän tämä viikonloppu suju hyvin ja ilman krapulaa :slight_smile:

Hyvä hyvä hernekettu!

Minulle ainakin eka viikonloppu on haastava, kokemusta on moneltakin kierrokselta :unamused: kaikista vaikeinta on muuten aina sen jälkeen jos on ratkennut juomaan tauon jälkeen. Ei meinaa saada sitä uskoa hommaan taas millään. Ja sillon vasta tekosyitä riittää. No, vaikeaa se on aina. Eka viikonloppu varsinkin, paitsi silloin jos on edellisellä kerralla juodessaan sössinyt oikein tosissaan ja selviää ekasta raittiista viikonlopusta sillain raivolla ja sisulla :wink: sillon se menee helpommin ja haasteet iskee vasta toisena viikonloppuna.

Kuitenkin, kun saat tämän viikonlopun oltua selvinpäin, jatkossa se ainakin minulla helpottaa kyllä. Ensinnäkin se antaa uskoa siihen että se on mahdollista ja toisekseen sitä huomaa miten paljon parempi olo on ollut kun ei juo, viikonloppu on nimittäin huomattavasti antoisampaa aikaa ilman känniä ja krapulaa! Kantsii kokeilla tosiaankin :smiley: sitten kun sen selvittää, on ensi viikonloppuun mennessä jo vähän pidempi aika taas raittiutta takana ja sekin kannustaa kun miettii, että olisiko nyt enää järkeä juoda kun on päässyt näin pitkälle?

Riippuu ihmisestä, mutta minulle eritoten viime sortumisien jälkeen oli TOSI vaikeeta saada itseni taas raittiille tielle. Halua oli tavallaan,mutta tavallaan ei. No minulla oli antabus, mutta senkin kanssa elo oli väliin aika kärvistelyä ja ihan vaan sellasta pakottamista siihen selvinpäin olemiseen. Se kannatti kuitenkin, sitäkin kautta siis voi raittiuden saavuttaa, vaikka ei ihan varmakaan olisi mitenköhän tässäkin käy.

Alussa on pääasia että ei ota tippaakaan selvään päähän ja se miten siinä onnistuu, on sinällään aika sama. Jos se vaatii päällään seisomista, niin sitten seistään päällään. Minulle auttoi tiukassa vitutuksessa ja tilanteessa myös lähteä ajeleen autolla yksin. Kaikki mitä keksii ja mikä toimii on plussaa. On tosi normaalia, että alussa varsinkin juotattaa ja alkoholi pomppailee mieleen millon missäkin tilanteessa. Aivot ovat myös ohjelmoituneet niin, että se alkoholi kuuluu miljoonaan eri tilanteeseen jolloin siis luonnollisesti pullo tulee automaattisesti mieleen melkein sama mitä tekee. Pitää vaan opetella uusia toimintamalleja, niin kyllä se siitä. Pikkuhiljaa kun saa raittiita päiviä, viikkoja ja viikonloppuja alle niin alkaa huomaan, että eihän tää hassumpaa elämää ole näinkään, oikeastaan onkin tosi hauskaa ja pian saattaa ihmetellä, että miksikös sitä on aiemmin edes ylipäätään ryypännyt :smiley: ja minäkin puhun vasta 2kk kokemuksella tällä erää, toki pätkiä ollut aiemminkin, mutta tämä pisin. Tosi pitkä aika minulle, monelle muulle varmaan aika lyhyt aika ja alussahan minäkin menen. Mutta siis jo tässä vaiheessa on tavat ja kaikki alkanut muokkautuun ja ennenkaikkea löytynyt sitä vahvaa uskoa taas siihen, etten todellakaan tarvitse enää juomista mihinkään!

Samoja fiiliksiä löytyy täältäkin. Taukoja on tullut pidettyä, ja se pahin morkkis on just silloin, kun on hyvän tauon jälkeen äkkipikaistuksissaan ja harkitsematta sortunut juopottelemaan. Aamulla idea harmittaa vietävästi ja silloin tulee taas vannottua, ettei ikinä enää. Kummasti illan tullen mieli on taas alkanut muuttua. Tarttee siis juoda jonkun aikaa ja palata vanhoihin tapoihin, ennenkuin löytyy riittävä motivaatio lopettamiseen. Luulisi nyt jo ymmärtävän nuo kuviot, kun ne on käyty varmaan sata kertaa läpi! Ja onhan sitä tullut monet kerrat “päätettyä”, että sallin itselleni yhdet kännit kuukaudessa tms., mutta tällaiset ideat tai rajoittamiset eivät ole koskaan toimineet, kun aina löytyy se joku syy juoda. Ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan. Toisinaan tunnen pientä kateutta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka voivat ottaa pari silloin tällöin, eikä asia sen kummemmin pyöri mielessä. Sama homma on tupakan kanssa. Olen nikotinisti ja tupakan suhteen on kaikki tai ei mitään. Jos olen onnistunut lopettamaan tupakoinnin pidemmäksi aikaa ja tauon jälkeen vedän yhdet savut, niin se on siinä. Seuraava vaihe onkin jo se reilu puoli askia päivässä. Aikoinaan kokeilin rajoittaa tupakanpolttoa puoleen, mutta eihän se onnistunut kuin päivän tai pari. Hetken päästä olin taas tavanomaisessa määrässä. Alkoholin kanssa näyttää olevan sama kuvio, eli kyllä olen riippuvainen myös alkoholista. Kesti tosi kauan ymmärtää näiden riippuvuuksien tietty yhdenkaltaisuus. Aiemmin mainitsemani tekosyyt ne vasta tupakoinnissa tulivatkin esiin! Lopettamisen lykkäämistä lykkäämisen perään kaikenlaisten syiden varjolla.

Oletko miettinyt käydä keskustelemassa jossain, vaikka siellä a-klinikalla? Se ei oikeasti ole paha eikä hävettävä paikka, vaikka itsekin ajattelin ennen niin. Nyt kävisin siellä vaikka joka päivä, sinne on aina niin hyvä fiilis mennä :slight_smile: se voisi auttaa sinua saamaan raittiudesta tiukempaa otetta, kun kävisit ihan vaan juttelemassa. Viimeksi, kun kävin ensikertaa ihan kunnollisella tunnin juttelulla, oikeastaan vasta aloin oivaltamaan jotenkin koko asiaa. Siis sitä, että tässähän on muuten ihan oikeasti ongelma. Ja sellaisen tajuaminen se vasta auttaakin. Jotenkin tuollainen konkreettinen jonnekin paikkaan keskusteleen meneminen on aika hyvästä ainakin minulle, se tuo uskomatonta lisätukea. Ja on ihan eriasia saada hoitosuhdetta jonnekin, kuin yrittää taaperrella yksin eteenpäin, vaikka onhan tämä plinkkikin toki hyvä vertaistukipaikka. Ei kuitenkaan korvaa liveapua!