Mikä siinä on, että repsahtaa aina vaan uudelleen. Vaikka kuinka päättää, että tämä on nyt viimeinen kerta, niin menee muutama viikko ja taas huomaa löytävänsä hyvän syyn juoda; ja tällä kertaa tietenkin hallitusti. Sitten herää muutaman päivän juomaputken jälkeen ja tilanne on täysi katastrofi, joka kerta entistä pahempi. Ja tähän kun lisätään masennuslääkkeiden hallitsematon käyttö ryyppyputken aikana viime kertoina, niin ei voi muuta kuin todeta, ettei elämä taida olla minun lajini. Tietenkin tästä kaikesta kärsii perhe ja työ. Olen todella vihainen itselleni ja en kaipaa sääliä. Olen kokeillut monenlaista apua ja aina epäonnistunut. Aina ei ole ollut näin kehnosti. Vielä noin viisi vuotta sitten join niinkuin perussuomalaisen eli silloin tällöin yhden illan känni ja saunakalja. Viime vuosina homma on karannut täysin käsistä. Kun aloitan, niin putki kestää keskimäärin neljä päivää ja samassa tulee vedettyä rauhoittavia eli aika vaarallista leikkiä. Murrosikäinen poikani ei jaksa tätä touhua enää katsoa ja nelivuotias on ihmeissään örisevästä, sammuvasta, vaahto suussa makaavasta isästä. Työssä on tullut rokulipäiviä ja muutama työkokous pilattua pahan kerran ryypäämällä. Voi sitä häpeän määrää. Viime ryyppykertoina mukaan on tullut autoilu eli viinaa lisää kaupasta autolla, kun ei ilkeä kännissä kävellä. Puoliso on ihme kyllä vielä mukana, mutta suhde vetää viimeisiään. Ja pahinta on se, että en jaksa välittää enää mistään. En jaksa enää olla isä, puoliso, työntekijä, ystävä tai yhtään mitään. Haluan vain turruttaa pääni viinalla ja lääkkeillä. Voisi tietenkin ajatella, että ryyppää sitten, kun ei mikään muu kiinnosta. Mutta kun toisaalta on joku halu kokea elämässä jotain muuta eli ei kai tämä elämä voi mennä näin. On siis joku selittävän tahto jossain syvällä olla parempi ihminen, tukea tarjoava isä ja rakastava puoliso. Ajatukset ovat yhtä ristiä ja riitaa Ja kaiken aikaa suunnaton ahdistus, pettymys ja viha omaa itseä kohtaan. Jälleen kerran olen päättänyt lopettaa eli olen nyt ollut viikon juomatta. Voinko tällä kertaa onnistua ja saada edes hitusen ihmisarvoista elämää takaisin?
Suoraan kysymykseen suora vataus; kyllä voit.
Onnistuminen on mahdollista, ja sitä todennäköisempää mitä lujemmin saat itsesi uskomaan siihen.
Eikä sekään tietysti alkuvaiheessa ole mikään elämän ja kuoleman kysymys.
Sitä ei tarvitse edes koko ajan ajatella -jos vaan onnistuu irrottamaan ajatuksensa päihdeasioista.
Ei se hetki tai päivä kerrallaan mikään huono ajatus ole. Kun lopetin, tiesin ensimmäisten viikkojen ajan tunnin ja minuuttienkin tarkkuudella kauanko viimeisestä ryypystä oli. Ja jokainen tunti oli uusi ennätys.
Jokainen päivä on hiukan kauempana juomisesta ja päihdekeskeisestä ajattelusta, ja toisaalta myös lähempänä jotain ihan muuta. Eli kyllä se helpottaa. Ne alkuvaiheen mieliteot, joo… ei niiden tulolle mitään voi. Mutta kun ne voittaa, niin helkutin hyvältä tuntuu sekin. Voittajana on kiva olla, vaikkei olisi voittanut muita kuin itsensä, ne vanhan urautuneen kaavan mukaiset mielitekonsa.
Usko itseesi, ota jokainen päivä voittona, (tai vaikka jokainen tunti). Kun totut voittamaan, se vaan jonain päivänä on helppoa. Ja yhtäkkiä huomaat että helppoa on ollut jo pitkään.
Voimia sinulle, ja jatka kirjoittelua, ei tästä ainakaan vahinkoa ole. (ellei sitten jossain vaiheessa tunnu siltä että täälläkin päihteistä puhuminen sitoo vanhaan päihteiden ympärillä pyörivään ajatteluun, silloin sit tietysti pitää toimia sen mukaan 
)
Kiitos. Viestisi sai minut suoraan sanottuna itkemään. Lyhyeen tekstiin mahtui paljon isoja asioita ja koin häivähdyksen valosta, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Jotenkin vaikeimmalta tuntuu ajatus siitä, kuinka voin hyvittää pahat tekoni tai tekemättömyyteni läheisille. Kuinka minulla enää olisi oikeutta onnelliseen elämään, kun ansaitsisin julmimman tuomion. Kuinka voin sovittaa tekoni? Vastaus on : etten mitenkään. Tämä lohduttomuus repii mieleni riekaleiksi ja saa minut heittäytymään mustaan aukkoon viinapullo kädessä. Ja onko liian myöhäistä. Täytin kesällä 47. Onko juna jo mennyt?
Ei ole juna mennyt Useamman vuosikymmenen minäkin join, ja suurin piirtein joka päivä.
Ja minä onneton hoksasin vasta pitkästi yli viisikymppisenä että voisin kyllä ajatella asian ihan toisinkin. Ja hyvin ehdin selkiintymään. Viiden vuosi menossa, ja tuntuu jo kovin kaukaiselta asialta se juominen.
Elämä muuttuu, ja muutos on usein ihmeellisempi kuin uskalsi odottaa.
Sitä on tapana " näissä piireissä " kertoa oma kokemus Minulla se on semmoinen, että hain antabus- reseptin. Olin tullut siihen hetkeen ja paikkaan, että olin menettänyt haluni juoda. Halusin elämältä ihan jotain muuta, koin, että olen ansainnut parempaa.
Olin käyttänyt antabusta ennenkin, mutta silloin se oli vähän semmoista leikkimistä… laskin, että nyt kun otan viimeisen ens torstaina, niin sitten voin juoda taas silloin ja silloin…
Rapiat neljä vuotta sitten alkoi raittiuteni. Vuosisadan krapulassa päätin, että nyt loppui tämän eukon läträäminen. Tämän päätöksen tein vain ja ainoastaan oman itseni vuoksi… en mieheni, en lasteni, en työni takia. Vain siksi koska halusin elää ilman viinan tuomaa ahdistusta.
Kävin pari kertaa A- klinikalla, psykoterapian parikin kertaa kolusin läpi, tää foorumi oli erittäin hyvä tuki. Luin paljon alkoholismista.
Sieltä se raittius sitten nosti päänsä ja on kestänyt ja tulee kestämään 
Etsi oma keinosi. Aloita vaikka tutustumalla tän foorumin tarinoihin. Uskoisin, että jotain valaistusta asiaan löytyy täältäkin ja muista; sinulla on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästäsi parempaa, helpompaa ja vapaampaa. Jaksuja sulle !
Ei se juna vielä ole mennyt.
Sinulla on selvä tahto päästä tilanteesta irti ja eteenpäin; silloin ei peliä ole menetetty. Ei lainkaan. Teksteistäsi huokuu välittäminen ja rakkaus perhettä kohtaan. En saa ollenkaan sinusta “luovuttajan” kuvaa. Tien alku voi olla pitkä ja kivinen mutta mahdollista kulkea. Hetki kerrallaan ja jonain aamuna huomaat ettei ensimmäinen ajatus olekaan se miten selvitä tulevasta päivästä. Sinulla on kuitenkin vielä ne tärkeät ihmiset elämässäsi - mitään et ole menettänyt joten taistele sen puolesta.
Itselläni myös viikko juomatta takana; tsempataan toisiamme ja uskotaan ennen kaikkea itseemme! Rauhallista iltaa.
Antabus auttaa pitämään muutaman viikon tauon ryyppäämisen jalossa taidossa. Kuuria kannattaa pitää päällä just niin kauan kuin se harmittaa ettei VOI juoda. Sitten kun tuntuu siltä ettei TARVITSE juoda, voi varovaisesti keventää lääkitystä.
Antabus auttaa ripeästi ja nopeasti raitistelun tielle, mutta itse on loppupelissä tultava puoliväliin vastaan, ja oikeasti aikuistuttava omassa päihteidenkäytössään.
Kysy antabusta lääkäriltä jo huomenna. Koskaan ei ole liian myöhäista, ja yksikin raitis päivä on voitto. Hyvän elämän juna odottaa aina. Tsemppiä!
Hmph enpä minäkään ole enää aikoihin viitsinyt sitä oman juovan aikani surkeutta möyhiä. Mutta nyt tuli sen verran tutun kuuloista sielunmaisemaa, että tehdäänpäs poikkeus sääntöön.
Itse elin ne loppuajat sellaista “elämää”, että menin joka ilta nukkumaan ajatuksilla “tässä maailmassa ei olisi yhtään ihmistä joka jäisi kaipaamaan, jos minulta nyt nirri lähtisi”. Rakkaus oli minulle aivan totaalisen tuntematon asia. Tai en sanoisi tuntematon. Rakastinhan minä moniakin ihmisiä, tai ainakin luulin rakastavani. Mutta se tärkein, eli oma itseni, niin häntä en osannut rakastaa tippaakaan. Koin olevani ulkopuolinen kaikkialla. Häpesin itseäni ja pelkäsin joka ainutta ihmistä niin paljon, että pelkkä tervehtiminen oli minulle koko itsetuntoani järisyttävä kokemus. Muistan silloin raittiuden alkuaikoina kuvanneeni sitä pääni sisällä vallinnutta meininkiä, niin että se oli kuin sellainen loppumaton filminauha joka päässä pyörii. Samat ajatukset ja ne samat jutut toistuvat uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja vielä kerran uudelleen. Ja sitä filmiä on ihan mahdotonta saada poikki. Kaikki se hirvittävä häpeä ja toisaalta syvä tunne omasta arvottomuudesta.
Siinäpä sitten kävi sillä tavalla, että reipas 4 vuotta sitten yhtenä ihan normaalilta tuntuneena iltana tulin tuossa semmoisen pisteeseen, että se paha oloni oli kasvanut riittävän suureksi ja sattui tällainen “sydämen murtuminen” tai “selkärangan katkeaminen”. Ei tarkoituksella ole nuo mitenkään korkealentoisia ja raflaavia käsitteistä, vaan oikeasti vain tuskani oli kasvanut niin suureksi etten enää kestänyt. Silloin siinä 24/7 päälle tunkevassa kurimuksessani en vielä onneani tajunnut. Mutta nykyään tiedän sen, että olen todella onnekkaassa asemassa, että minulle kävi niin kuin kävi. Se että se mikä silloin tuntui kiroukselta, olikin itse asiassa siunaus.
Kun juttuja on kuullut, on ylpeys usein ollut suurimpana kantona kaskessa. Niin minäkin vain muita syytin siitä, että olin nyt näin taaksepäin katsoessa aivan siis periaatteessa hengenvaarallisessa tilassa joka kerta, kun alkoholia käytin. Olin niin tolkuttomassa kunnossa aina ja käyttämäni määrät olivat niin suuria, että niillä juottaisi useammankin aikuisen miehen täyteen känniin. Mutta se ylpeys tosiaan tässä asiassa, se on semmoinen että siitä on vain haittaa itselleen. Tosiasiat kun tunnustaa itselleen, on huomattavasti helpompaa jatkaa matkaa. Minulle juuri niiden tosiasioiden tunnustaminen oli vaikeaa, koska sen alkoholisti sanan tunnustaminen itselleen. Voi herran jestas, että se oli vaikeaa, kun muitahan sitä olisi vain tahtonut tosiaan syyttää. Mutta sen jälkeen kun tuon sanan kanssa ei ole ollut enää mitään vastaanhankaamista ja olen ihan oikeasti asian itselleni tunnustanut, on elo muuttunut paremmaksi. Ja tuntuu vain koko ajan paranevan. Ei tarvitse enää hävetä menneisyyttään tai sitä mikä on.
Hei ja tervetuloa mukaan.
Itsekin vielä viime keväänä kamppailin samojen tuntemusten kanssa. Kaikista hyvistä aikomuksista ja päätöksistä huolimatta join, ja samalla inhosin juomistani. Elämä tuntui vain menevän eteenpäin enemmän tai vähemmän synkissä tunnelmissa, kun kaikki tuntui pyörivän alkoholin ympärillä.
Viime toukokuussa tuli kuitenkin mitta täyteen. Totesin, että en halua enää elää näin. Siitä lähtien on otettu päivä kerrallaan etäisyyttä alkoholiin. Tavallaan helppoa, en halua olla huomenna krapulassa miettien miten päädyin taas tähän. En siis juo tänään. Ei se joka päivä niin helppoa ole ollut, mutta seuraavana päivänä ilman krapulaa ei ole kaduttanut juomattomuus. Neljän ja puolen kuukauden aikana, joka alkuun tuntui mahdottoman pitkältä ajalta, on saanut jo sen verran etäisyyttä alkoholin käyttöön, ettei siihen enää tahdo takaisin.
Toivottavasti sinäkin olet jo löytänyt sen pisteen, että saisit halun juomiseen selätettyä. Juna ei ole meennyt minnekään, jokainen löytää sen raittiuden juuri sopivassa kohtaa elämänkaartaan.
Tsemppiä matkallesi.
Jokke
Kiitos kaikille tuesta. Nyt on menossa viides täysin selvä päivä. Viinanpiru on pysynyt hyvin loitolla, kun tekee kysymyksen itselle seuraavasta aamusta: haluanko herätä tuskaan ja pimeyteen vai valoon ja vapauteen? Eli vaikka mieli tekee juoda, niin huomisen miettiminen on auttanut pysymään vichy-miehenä. Jope Ruonansuun “haikia huominen” hahmo on itse asiassa nerokas.
Sitä vaan olen ihmetellyt, että kun tämä viina aiheuttaa niin paljon välitöntä ja välillistä tuskaa, kuolemia ja kustannuksia, niin miksi sen käytöstä ei saarnata samalla antaumuksella kuin tupakan vaaroista? Kotivideo joulua viettävästä isästä,joka makaa oksennuksessa ja kuset housussa olohuoneen lattialla örisen, kun lapset katsovat tonttulakit päässä vieressä ja äiti itkee keittiön pöydän ääressä, voisi olla ihan napakka tietoisku.
Muutenkin tuo viina on kyllä ihme aine, kun sitä ennen jopa rakasti ja odotti sen naukkailua ja nousuhumaloita. Nyt sitä vihaa, koska se hallitsee elämää, on ottanut isännän roolin. Mikä kauhea määrä erilaista tunnelatausta mokomaan aineeseen. Jos joku on perkeleen juoni, niin viina se varmaankin on.
Tervetuloa kirjoittelemaan kaltaistesi joukkoon!
Minulle apu tuli AA-palaverista. Niissä meitä alkoholisteja käy vertaistuen merkeissä suuri joukko. Viimeksi palaverissa käydessäni uusin tulokas oli ollut jo viikon raittiina, pisimpään mukana olleilla jäsenillä raittiutta oli vuosikymmeniä. Kaikille raittius on kertynyt päivä kerrallaan.
Alkoholismiin ei ole keksitty muuta toipumiskeinoa kuin olla ottamatta ensimmäistä ryyppyä. Siihen sinulla on sama mahdollisuus kuin kenellä tahansa.
Huomenta Aleksi01 ja tervetuloa mukaan. Ensi kättelyssä kumoan tuon väitteesi ettet voisi enää hyvittää tekojasi. Aivan helposti voit. Tekemällä todella kaikkesi raitistumisen eteen. Tietenkään tehtyä ei saa tekemättömäksi - tapahtunut on tapahtunutta. Kuitenkin sain tilanteestasi sellaisen kuvan, että mitään todella dramaattista ei ole vielä tapahtunut ja tulet saamaan junasi taas raiteille.
Olet tajunnut tilanteesi ja löytänyt sen pohjakosketuksen jota tarvitaan heräämiseen. Ja usko pois- monella täällä kirjoittavista se on ollut huomattavasti rajumpi. Sinun tuskaasi ja ahdistuksen tunnettasi millään lailla vähättelemättä.
Kukaan ei ansaitse alkoholismin takia mitään “tuomiota”. Vaan jos on tosimielellä liikenteessä, mahdollisuuden uuteen elämään. Junia tulee ja menee, valitse tällä kertaa se joka vie oikeaan suuntaan.
Tärkeän askeleen olet ottanut tulemalla tänne tukea etsimään. Yllä mainittiin myös ryhmät joihin kannattaisi tutustua. Minä suosittelen omakohtaisten kokemusten perusteella myös kontaktia paikkakuntasi päihdeneuvontaan. Sinun ei tarvitse selviytyä yksin. Tsemppiä - sulla on vielä erittäin hyviä syitä täyskäännökseen. 
Andante sen jo sanoikin, mutta asiahan on juuri niin. Paras ja oikeastaan ainoa tapa hyvittää on nimenomaan raitistua, mutta pitää varoa antamasta läheisilleen tyhjiä lupauksia raitistumisesta jos itse ei ole valmis tekemään kaikkensa sen eteen, koska mikä raastaa sydäntä enemmän kuin, että jos läheiset kerta toisensa jälkeen huomaa ja saa todeta, että taas tuo juva alkoholisti kusetti/valehteli ja käytti hyväkseen jotta sasi asiat vain siihen kuntoon jotta taas voisi juoda. Sehän kyllä ei todellakaan ole mitään tavatonta, että me alkoholistit teemme juuri näin, eli mukamas lopetamme, mutta emme kuitenkaan lopeta, nimimerkki kokemusta on 
.
Itse olen nytten ollut yli vuoden raittiina vuosien ja kymmenien lopettamistrityksien jälkeen.
Onnistuin raitistumaan vasta kun löin kaikki valtit pöytään ja hyväksyin tosiasiat, se tarkoitti sitä, että olin valmis tekemään kaikkeni raitistumisen eteen. Menin jopa AA:han josta aiemmin olin laskenut vain leikkiä ja parjannut vaikkei minulla siitä mitään henkilökohtaista kokemusta ollutkaan, mutta hyväksyttyäni tilanteeni ja myönnettyäni itselleni, että yksin yrittäessäni olin epäonnistunut kymmeniä kertoja, niin otin AA:nkin avukseni ja se todella kannatti, koska sen jälkeen ei ole tarvinnut juoda.
En tyrkytä sinulle AA:ta, mutta se on yksi hyvä vaihtoehto muitten vaihtoehtojen seassa, eli jos huomaat ettet yksin onnistu, niin ole avoin muillekkin vaihtoehdoille ja etsi itsellesi sopivaa apua, A klinikkakin on hyvä ja mitä niitä nyt onkaan. Tee kaikkesi raitistumisen eteen, niin löydät varmasti oman tiesi raittiuteen, asian kanssa kannattaa olla tosissaan.
T. Prossa
Kirjailija Teemu Suominen kertoi aamulla telkassa juotuaan tarpeeksi monta vuotta “juosseensa päin seinää”. Sen jälkeen syntyi halu lopettaa ja panna korkki kiinni. Tärkeänä hän piti, että löytää muuta tekemistä, tosin hän ei maininnut mitään tarkkaa harrastusta tai muuta yksilöityä tekemistä. Hän on ollut raittiina nyt kaksi vuotta. Ohjelman voinee nähdä Yle Areenasta.
Näyttelijä Ritva Oksanen kertoi Arto Nybergin ohjelmassa pari päivää sitten hakeneensa apua alkoholismiiinsa vertaistukiryhmistä
Novosti Ylessä oli sunnuntaina juttua Suomessa toimivasta venäjänkielisestä AA-ryhmästä.
Raitistumiseen on siis monta tapaa, tärkeää on hakea apua, jos itse ei pysty välttämään ekaa huikkaa.
Ryhmässä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Puhutaan luovuttamisesta. Eri ihmiset taitavat käsittää sen eri tavoilla… Minä olen luopunut etenkin ajatuksesta että voisin käyttää viinaa siten että viinankäyttöni olisi samanaikaisesti sekä nautinnollista että hallittua.
Jos juon “nautinnokseni” niin määrän pitää olla rajoittamaton, ja käytännössä siitä alkaa viikon tai kahden putki ja “nautinto” on silkkaa kurjuutta jo samana iltana, muutama tunti aloittamisen jälkeen. Mutta putki jatkuu koska oireita on lääkittävä. Ja kaikkinainen vähäpätöisempien ja tärkeämpien hommien hoitelu on sen aikaa siluvei…
Jos juon “hallitusti” niin se on tiukkapipoista suorittamista, hyvin epämiellyttävää kärvistelyä. Sellaiseen en tietenkään ryhdy turhanpäiten.
Minä olen luovuttanut sen henkisen taistelun ja nöyrtynyt sen tosiasian edessä, että tarvitsen tässä elämässä muiden ihmisten tukea, koska pelkästään yksin en pärjää. Minulle se yksin selviytyminen tarkoitti oman menneisyyteni ja selvittämättömien asioiden pakoonjuoksua. Ja jos niitä juoksee pakoon, eikä käsittele, niin ihminen ei voi tällöin hyvin. Tällöin minun onkin vastavuoroisesti myös annettava ja tehtävä oma osuuteni. Silloin kun tuon taistelun lopettaa, alkaa minun kokemukseni mukaan seuraamaan hitaasti ja ehkä joillakin nopeastikin tapahtuva syvä muutos ihmisen mielessä ja näin myös tunne-elämässä. Ihminen alkaa kasvamaan omaksi itsekseen ja tulemaan toisten ihmisten pariin ja samalle tasolle. Ei enää parempana tai huonompana, kuin muut vaan samalle silmäkorkeudelle.
Henkisen taistelun lopettaminen ei tässä kohtaa tarkoita miksikään kynnysmatoksi tai luuseriksi ryhtymistä. Vaan se tarkoittaa sen päättömän ja loppumattoman suon tarpomisen päättämistä, jossa vain ja ainoastaan itse ja myös lähellä olevat ihmiset kärsii, koska aina vituttaa ja mitenkään ei kykene tulemaan onnelliseksi. Se tarkoittaa tosiasioiden tunnustamista itselleen ja niiden hyväksymistä. Sitä luulee tuosta seuraavan elämänsä tuhoutumisen ja häpeään kuolemisen, mutta näin ajan myötä sen alkaa tajuamaan, että tuosta seuraa itse asiassa uuden ja joka tasolla paremman elämän alku. Kaikki se helvetillinen kielteisyys ja negatiiviset tunteet alkavat korvautua positiivisemmilla tuntemuksilla.
Se vain on se hankala koitinkivi tuo itselleen asian tunnustaminen. Se ei ole helppoa, johtuen esimerkiksi siitä leimautumisen pelosta (joka minulla on ollut vain omien korvieni välissä, ei kukaan muu noin ajattele). Ylpeys on melkoinen vastustaja, joka peitti minulla kaikki ne omat pelkoni, häpeäni, harhaluuloni ja suruni alleen. Rohkea onkin se joka tässä asiassa uskaltaa luovuttaa. Jutut on vaan juttuja ja aina maailmaan puhetta mahtuu, mutta oikeasti kovat jätkät ja muijat tekee, puheiden sijaan. Niillä puheillaanhan vielä “vaiheessa” oleva alkoholistihan juuri peittää alleen sen oman epävarmuutensa ja muun paskan jota sielussaan mukana kuljettaa. Siitä ei seuraa maanmatokseksi muuttumista, vaan vapaus omista henkisistä kahleistaan. Kelpaa itselleen sellaisena kuin on. Ja kun itse vapautuu olemaan oma itsensä, se vapauttaa myös ympärillä olevat ihmiset olemaan omia itsejään. Eikä se ole mitään romanttista diipadaapaa, vaan totta.
Ja kuten pumppis tuolla toisessa ketjussa mainitsee, näiden juttujen siirtäminen käytäntöön siellä “oikeessa elämässä” on sitten vielä ihan oma lukunsa. Tällee virtuaalisesti voi kuka tahansa olla, vaikka kuinka pirun tiedostavaa ja muuta, mutta kyllä se tuolla ulkomaailmassa kuitenkin sitten se totuus punnitaan.
Ei pitäisi neuvoja tyrkyttää, tiedän.
Ja usein olisi parempi että ihminen saisi itse oivaltaa ratkaisut kohdallaan -silloin ne myös omilta tuntuvat, ja ovatpa jollain tavalla perusteltujakin kun ne itse on mietitty ja itselle tärkeillä kriteereillä suuresta joukosta valittu.
Ja silti, en saa pidettyä kaikilta osin suutani kiinni.
Perusteluna en voi vedota muuhun kuin siihen että olen itsekin useamman vuosikymmenen yhteen menoon juopotellut, ollut alkoholisti, siitä parantunut ja ja kaikenlaisessa yhteisöllisessä ja villinvapaassakin sosiaalisessa kanssakäymisessä määrittelemättön porukan muita alkoholisteja, osa-aikaisempia juoppoja ja satunnaisryypiskelijöitä päässyt tuntemaan ja läheltä myös seuraamaan osan parantumista.
Siksi uskallan sen yhden neuvon antaa;
Älä hyvä ihminen luovuta, ellei ihan pakko ole! Kestä ja taistele vaikka puolen tunnin pätkissä, kun juomisenhalu lujimmin ravistelee, niin tee jotain muuta, yritä edes syödä tai nukkua, voimistele jos se mukavalta tuntuu, veisaa virsiä jos se helpottaa, yritä saada ajatuksesi johonkin muuhun kuin päiojteeseen.
Kun noiden pahojen hetkien yli pääset luovuttamatta, tilanne alkaa helpottumaan. Ja jonain päivänä se vaan on niin että koko päihdekysymys on omalla kohdalla herttaisen yhdentekevä, jopa ihmettelet sitä miten sen kanssa tappeleminen saattoikaan niin koville ottaa ja miten se niin tärkeä asia elämässä olikaan.
Usko itseesi ja tulevaisuuteen, vaikka välillä tulisi takapakkiakin. Vaikka kompastuisit, niin älä silloinkaan luovuta, nouse ylös ja jatka matkaa. Maahanjäämällä et pääse minnekään.
Voimia toivotan, ja pidän molempia peukkuja pystyssä jokaiselle tämän palstan raitistujalle.
p.s.
ettei nyt taas näyttäisi ihan raittiusfanaatikon saarnalta, niin pehmennetään hiukan.
Jos niin käy, ettei tunnu lainkaan itselle oikealta olla kokonaan ilman, niin voihan sen tavoitteensa muotoilla toisinkin. Jos jatkuvan juomisen asemasta ottaakin elämänsä 90-prosenttisesti raakana, ilman kemiallista pehmennystä, ja huikka muuttui harvoin otetuksi, kohtuulliseksi ja harkiten käytetyksi silloin kun siitä ei haittaa ole -en minä sellaistakaan elämänmuutosta mitenkään luovuttamiseksi menisi väittämään. Kyllä sekin on voitto!
Sitten taas tullaan siihen, että joskus on helpompaa olla kokonaan ilman kuin ottaa harvemmin… minulle asia taisi olla niin ja siksi valitsinkin päämääräni tämmöiseksi.