Eihän tämäkään ole helppoa!

Kun puoliso joi aktiivisesti, ajattelin, että kaikki helpottuu, kunhan hän vain lakkaisi juomasta. Odotin vain sitä ja uskon ja toivoin jokaisen katkon kohdalla, että se tällä kertaa osuisi ja uppoaisi (toki jossain vaiheessa lakkasin toivomasta).
Nyt raittiutta on kestänyt pitkään.
Olenko onneni kukkuloilla? Se, mikä on todella yllättävää, on se, miten vaikeaa tämäkin on.
Puolison mielestä vaikeus on vain minusta kiinni. Kuulemma kaikki olisi hyvin ellen vain minä olisi niin vaikea. No, tottahan se on, että vuosien juominen, tai siis toisen alkoholiongelman varjossa eläminen, on jättänyt minuun jälkiä, joista on vaikea päästä yli. Vaikka hakisikin ammattiapua. Silti jotain on peruuttamattomasti murtunut - ilo, luottamus, spontaanius. Olen monesta asiasta katkera, pelokas ja varovainen.
Varmasti on myös niin, että minä en uskalla luottaa. Mutta kun tuota puolisoa katselen, näyttää siltä, että myös elämä juomattomana on kauhean vaikeaa.
Ei voi juoda, mutta ei oikein osaa olla juomattakaan. Ei tuo raittiina elelykään näytä häntä onnelliseksi tekevän. Hermot ovat kireällä, makean- ja tupakanhimo valtava, saan koko ajan varoa sanojani. Tuntuu että kävelen miinakentällä. Koko ajan. Sanaa “anteeksi” en kuule koskaan.
Lasten kannalta tämä on tietysti se parempi vaihtoehto, ja tietysti puolison itsensä ja meidän kaikkien. Arki toimii nyt. Raittius voittaa aina vertailussa. Olen vain ollut yllättynyt siitä, että moni vuorovaikutuksen vaikeus ei ollutkaan siitä kiinni. Humalaisen kanssa riiteli vain eri syistä.
Vaikeaa juoda, vaikeaa olla juomatta. Vaikeaa olla itsensä ja muiden kanssa. Siinäkö alkoholismin ydin?
Helpottaako IKINÄ?
Ihmettelee puoliso

Kuulostaa, että miehesi kärsii “kuivasta huikasta”, siis ollaan ilman alkoholia, muttei suinkaan vapauduttu sen vallasta. Onko miehesi saanut hoitoa alkoholismiinsa? Toi huikkahan voi jatkua vaikka vuosia ilman hoitoa tai näin olen lukenut. Kyllähän se on niin, ettei vuosien kärsimyksiä välttämättä poista puolison pitkäkään juomattomuus, voi olla, että jotain on lopullisesti rikki. Ja repsahduksen pelossa eläminen on kamalaa, saa olla varpaillaan koko ajan. Tsemppiä sulle, googlaa toi kuiva huikka, saat lisätietoa, jos termi ei ennestään ollut tuttu :slight_smile:

Alkoholismi on tunne-elämän sairaus. Emotionaalisesti tasapainoisista, kypsistä ihmisistä ei tule alkoholisteja. Siksi pelkkä juomattomuus ei muuta juuri mitään. Kestävä raitistuminen edellyttää alkoholistilta emotionaalisten ongelmiensa myöntämistä ja vahvaa tahtoa kasvaa aikuiseksi, vastuuntuntoiseksi ihmiseksi.

Tuisku, se on varmaan juuri noin kuin sanot. Kaikista ihmisistä ei vain tule alkoholisteja, ja se tosiaan on tunne-elämän sairaus. Mielipahan aiheita ja vastoinkäymisiä on kaikilla. Mutta todellakin, kaikki eivät hoida niitä alkoholilla. Siinä kai on se ero.
Sitä raskaammalta tuo vielä tuntuu. Puoliso kun ei mielestään ole minkäänlaisen terapian tarpeessa, enkä kuulemma lainkaan arvosta sitä, että hän nyt on raittiina. Alkoholismia hänellä kyllä on hoidettu.
Mutta kun minusta tuntuu siltä, että nyt raittiuden myötä vuosien kuonat vasta pääsevät hänessä esiin, kun hän ei voi “hoitaa” tunnetilojaan juomalla! Kaikki tunne-elämän haasteet ryöpsähtävät esiin, kun alkoholi ei enää ole säätelemässä tunnetiloja!
Pahimpina hetkinäni jopa toivon (tosin en oikeasti, ja tunne kestää noin pari sekuntia), että hän joisi lasillisen, niin olisi edes hetken ajan rentoutunut ja mukava! Nythän tilanne on se, että hän ei ole hetkeäkään rento ja mukava. (Tiedän toki, ettei se jäisi lasilliseen, enkä oikeasti toivo sitä. Mutta yritän vain havainnollistaa tilannetta)
Alkoholismista ei myöskään saa kotona puhua. Se on tabu. Sitä ei ole enää olemassakaan, ja jos jotain pahaa on juomavuosien aikana tapahtunut, muistini siinä vain valehtelee (ja kaikkeen on aina selitys). On ihan turha siis yrittää puhua esimerkiksi kuivasta huikasta. Puolisoni vain loukkaantuu: hänkö alkoholisti? Hänhän on raitis!
Tuntuu siltä että tämä tunne-elämän hoito on vasta alkutekijöissään, jos siinäkään. Mistä voimia? Meillä on aika pienet lapset vielä eikä minulla ole voimia lähteä.

Hei Bourbon,
olisiko sinulla mitään mahdollisuutta käydä Al-Anon-ryhmässä? Kuvailemasi tilanne on niin tyypillinen “kuiville” alkoholisteille. Kuivalla tarkoitan sitä, mistä toisetkin ovat jo kertoneet: hän ei ole raitistunut tunne-elämältään, on vain juomatta.
Todellinen raitistuminenkin on läheisille valtava muutos ja haaste ja toisen kuivilla olo vielä suurempi - tiedän sen omasta kokemuksesta. Läheiset ovat silloin todella avun tarpeessa. Al-Anon-ryhmissä olisi niitä, jotka ymmärtävät tämän.

Näinhän se valitettavasti menee. Alkoholi on ollut pakopaikka, ja kun sitä ei enää ole, kaikki mitä humalan tuomaan helpotukseen on paettu, nousee taas pintaan. Toivottavasti miehesi jossakin vaiheessa toteaa, että hän ei halua elää elämäänsä vihaisena, ärtyneenä ja henkisesti etäällä perheestään ja päättää selvittää itselleen, mihin hän on pakopaikkaa tarvinnut. Ehkä sinä voisit sillä välin hakea apua itsellesi, jotta saisit voimia auttaa teitä molempia eteenpäin. Ensimmäinen askel on jo otettu, eikä se ole vähäinen, mutta kuitenkin vasta yksi askel kohti hyvää kumppanuutta ja vanhemmuutta.

Jos on lyöty puukko selkään, niin ei haava sillä parane, että otetaan puukko pois.
Jos juoppo jättää viinan, niin juopon sisään jää tyhjiö. Jos sitä ei täytetä millään, niin on vain ajan kysymys milloin Kuningas alkoholi palaa. Joillain se täyttyy uskoontulolla, toisilla jotenkin muuten. Juoppohullu voi muuttua vaikka urheiluhulluksi. Onko miehelläsi joku tervehenkinen harrastus?

Juoppojen puolisot sitten sairastuvat luottamuspulaan. Pahaa pelkään, että siihen ei ole keksitty muuta lääkettä kuin aika.

Ja tuo on hirmuisen hankala yhtälö. Miehen, jopa juopon logiikka on pohjimmiltaan hirmuisen yksinkertaista. Ongelma = viina, en juo viinaa = ongelma ratkaistu. Ja jos asiat eivät riittävän pikaisesti kuntoudu, niin ongelma oli jossain muualla kuin viinassa.

Meitä miehiä, kuin naisiakin on moneen junaan eikä samat keinot ollenkaan sovi kaikille. Sinuna puhuisin asiasta miehesi kanssa. Jos miehesi ei halua (lue: ei ole valmis) puhumaan alkoholista, niin älkää puhuko alkoholista. Puhukaa vaikka tuosta luottamuspulasta. Sano miehellesi, että sinulta on vasta vedetty puukko selästä, eikä haava ole vielä ehtinyt parantua ja että arpi siihen varmasti tulee jäämään.

Varatkaa aika seurakunnan perheneuvottelukeskukseen. Se on paikka, missä parisuhteita paikataan. Epäilemättä hankalinta tulee olemaan ylipuhua miehesi mukaan, koska ongelmahan on jo ratkaistu. Mut jos hän välittää sinusta, hän lähtee mukaan vaikka seuran vuoksi. Olen kuullut huhun, että joku nainen olisi joskus onnistunut taivuttamaan miehensä mukaan jopa vaateostoksille, mutta se kyllä taitaa olla pelkkä huhu.

Kiitos paljon teille vastanneille viesteistä.
Huomasin kotona, että käyntini tällä keskustelusivustolla ärsyttävät nyt miestä. Hän ei ymmärrä, miksi kokisin tarvetta tällaiseen vertaistukeen: eihän mitään ongelmaa enää ole, kun hän on raittiina juuri nyt! Tai jos on, ne ovat sitten minusta lähtöisin! Hän kokee, että jos käyn tällä sivustolla, muistuttelen häntä jatkuvasti hänen alkoholismistaan ja näen hänet vain alkoholistina. Hän ei ymmärrä tarvettani vertaistukeen (sillä yksi asia, jota hän ei oikein ole suostunut sisäistämään, on juuri se, millaisia haavoja juomisaika on aiheuttanut minulle. On varmasti myös monia tilanteita joita hän ei vain muista eikä usko, jos minä kerron.) En tiedä, tuoko aika parannusta tähän.
No, en sitten ole viitsinyt provosoida häntä ja töissäkään tällä sivustolla ei juuri ehdi vierailla. Eli en ole käynyt sivuilla. Tietääkö kukaan, miten tällä sivustolla voisi käydä niin, että käynnin voi “siivota” koneelta jälkikäteen? Koneelle kun tuntuu jäävän aina jälki.
Muuten: olemme käyneet parisuhdeterapiassa, mutta liian aikaisin: silloin kun alkoholismi oli vielä enemmän voimissaan ja retkahduksia tulossa ja minäkin tolaltani. Siitä ei ollut hyötyä silloin. Lapset olivat myösp ieniä ja pariterapiakäynnit oli vaikea järjestää.
Nyt niihin pääsisi helpommin, lastenkin kasvettua hiukan, ja olen yrittänyt saada miestäni uudestaan, mutta nyt häntä ei kiinnosta: ammattilaiset eivät kuulemma osaa mitään ja mihin pariterapiaa edes tarvitaan, kun hän ei juo? Hänhän (oman tulkintansa mukaan) tekee parhaansa nyt, kun käy AA:ssa, ja enempää ei ole syytä vaatia. Sanoin sitten, että entä jos menisimme pariterapiaan MINUN takiani. Siihen hän äyskäisi, että mene itse terapiaan, jos koet ongelmia. No, sen olen kyllä tehnytkin jo kauan sitten. Haluaisin vain, että meidän vuorovaikutuksemme jotenkin paranisi, ja sitä on vaikea parantaa, jos on ainoa, jota asia vaivaa. Tai vaikea parantaa niin, että asuu saman katon alla, mikä olisi kuitenkin tarkoitus.
Niin, ei se raittiinkaan kanssa oleminen aina ihan helppoa ole. Onneksi en tiennyt sitä juomisaikana. Oli se kuitenkin monin verroin pahempaa, mutta tässäkin on yllättävät haasteensa.

Riippuu selaimesta, miten välimuistin saa tyhjennettyä. Meillä käytössä google crome ja siinä oikealla punaisen ruksin alla on jakoavaimen kuva, jota klikkaamalla avaa valikon, josta löytyy historia ja sitä klikkaamalla saa esiin käydyt sivut, joilla on käyty ja sitä kautta voi poistaa. :smiley: Mulla myös mies kitisee plinkin käytöstä, mutta pienenä kapinana käyn kuitenkin. :mrgreen:

Piki

Taitaa kaikissa selaimissa olla näkymättömyysselaus. Ainakin googlella löytyy jakoavaimen alta kolmas, niin silloin ei jää mitään selaushistoriaa muistiin ensinkään. Mozillassa on siirry yksityinen selaus vastaava. Ja IE:ssä näkyy olevan työkalut-valikossa InPrivate selaus vastaava. :wink: :smiley: Näin ei tarvitse muistaa poistaa sivuhistorioita.

Minullakin on koko ajan auki “turvalliset” sivustot normaalisti auki ja ne joita en välttämättä halua muistiin Privaatteja. :stuck_out_tongue:

Kannattaa tosiaan tarkastella myös itseään eikä vain miestä. Mitä jos nuo jäljet mitä on jääneet sinuun, miehesi ryypätessä, ovat kuitenkin sinun vastuullasi. Kuten et sinäkään voi parantaa miehesi juomista, ei mieskään voi sille mitään jos et kykene antamaan hänelle anteeksi, ja ottamaanvastuuta siitä miten olet itseäsi kohdellut/antanut kohdella vuosien varrella. Se että mies on kärttyinen, mies tekee sitä sun tätä…
no tarkkailetko edelleen miestä, etkö ole päässyt asioiden yli?
Voisi tosiaan olla hyvä käyttää ne terapiamahdollisuudet itseensä, jos mies ei halua tulla. Tämä osoittaa miehellekin että kaikki ei riipu hänestä. Toisen ihmisen onnellisena pitäminen on raskasta, sekä alkoholistin läheiselle jonka ei pitäisi edes olla sairas? Niin miten tällainen vastuu voidaan vielä laittaa toipilaan niskaan. Että mies tekee sinut onnelliseksi? Toinen ei voi tehdä ketään onnelliseksi, sehän koskee sekä alkoholistia että muitakin. Ehkä terapia auttaisi myös selvittämään että onko kyseessä oman elämän ja tilan puute, joka myös laittaa tarkkailemaan toinen toisiaan, kiristämään välejä.
Ja se, että alkoholisti väittää olevansa raitis, ja sinä näet että hän on vaan kuivassa humalassa ja on vain lopettanut juomisen…no, asiahan ei riipu juodun viinan määrästä, vaan jos sinulla on paha olla nyt suhteessa niin mene ihmeessä terapiaan ja selvitä mitä voit tehdä itseäsi auttaaksesi. Jospa sinun vahvistuminen auttaisi miestäkin. Tai ainakin onnellisuus ei enää riipu toisen tekemisistä.

Hei Näinköhän, näin kyllä varmasti myös on.
Kun alkoholistille tolkuttaa, että itse on otettava vastuu omasta elämästä, samahan pätee myös sitten siihen läheiseen.
Olet ihan oikeassa, ja näin on toimittava. Olen varmasti katkeroitunut ja traumatisoitunut enkä tunnu pääsevän kaikesta yli.
Tietysti vähän vaikeuttaa se, että tuo rakas alkoholistimies vieressä on kireä ja äksy. Ole siinä sitten tasapainoinen ja toteuta terapeuttien oppeja, kun toinen jatkuvasti haastaa kärsivällisyyden :slight_smile: no, ei siinä muu auta - ääritilanteessa on kai myönnettävä, että ehkä ainoa oikea tapa toimia on erota. Vaikka olisikin lapsia, ja vaikka se olisi hankalaa.
En kuitenkaan ole ihan siinä pisteessä vielä, joten tarkastelen omaa itseäni vielä kerran. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pitäisikö kokeilla ystävällisempää huhuilua? Se ainakin on varmaa, että alkoholistit eivät koe ystävällisyyttä liian kanssa. Ehkä kokeilenkin sitä.

Kyllä toiselle pitää olla ystävällinen, ihan itsensäkin takia.

Helpottaa se oloa, kun jaksaa pysyä aikuisena. Ja sen verran vieraana, ettei heti ota kaikkea henkilökohtaisesti. Tiedän kokemuksesta.

Mutta samalla se vieraannuttaa. Ja juoppoon kaadettu huomio menee onttoon tolppaan, mustaan aukkoon. Pidä huoli, ettet anna enempää mitä on varaa.

Niin, toiselle pitää olla ystävällinen - ihan itsensäkin takia.
Vaikeata se on välillä siksi, että ei saa aina ystävällisyyttä takaisin.
Mutta Kultakala, luit ihan ajatuksiani,s illä olen itsekin usein ajatellut, että pitäisi onnistua pysymään sen verran etäällä ja vieraana, ettei ota kaikkea henkilökohtaisesti.
Mutta kun toisen tuntee ja toinen on läheinen, totta kai sitä ottaa henkilökohtaisesti kaiken mitä hän sanoo. Olen miettinyt kovasti, miten onnistuisi pysymään sen verran etäällä, ettei loukkaantuisi niin kovasti kaikesta ja antaisi asioiden mennä korvien ohitse.
Vaikeaa se on, vaikeaa. Pitäisi olla vieraantumatta liikaa ja toisaalta vieraantua tarpeeksi.

Pitää olla rohkeus tunnustaa itselleen se seikka, että ei voi hyvin. Se että toinen ei juo, ei ole mikään tae kaiken hyvyydestä. Etäännyttäminen: Se että ottaa vakavasti, mitä toinen sanoo, ja reagoi esimerkiksi toinen loukkaa sanoillaan, niin on vain hyvä jos siihen reagoi: minua ei saa loukata! Sehän on muuten sitä mahdollistamista taas, että ei kohtele toista kuten aikuista eikä anna hänelle vastuuta omista tekemisistään.
Henkilökohtaisesti ottaminen on sitä, että tulee selkeästi loukatuksi mutta painaa villasella toisen sanomiset, ettei toinen saisi esimerkiksi impulssia lähteä juomaan.
Eihän elämä saa olla nuorall tanssia. Ainahan parisuhteessa kannattaa miettiä kaksi kertaa reagoiko asioihin ensimmäisen mielijohteen tullen. Vai ottaako “kypsästi” aiheen puheeksi. Ja kertoo, mitä sallin ja mitä en.

´Näinköhän´ heitti hyvän pointin tuosta mahdollistamisesta. Kun alkoholisti ei joudu ottamaan vastuuta törkeästä käytöksestään, se tietyllä tavalla on mahdollistamista, tai ainakin vastuun siirtämistä käytöstavoista toiselle. Juoppojen vaimot ovat experttejä vastuunkantamisessa. Se, että alkaa kohdella juoppoa kuin syyntakeetonta lasta, ja ottaa loukkaukset vastaan loukkaantumatta on todellinen taitolaji. Vaatii harjoittelua ja harjaantumista. MUTTA alkoholistin kanssa eläessä suurin osa arjesta on sitä, että valitsee kahdesta pahasta pienemmän. Jos toinen vaihtoehto on aloittaa repivä riita, jota pahimmassa tapauksessa lapset seuraavat vierestä, on tuo hymistely ja loukkaantumisesta kieltäytyminen ehdottomasti parempi tapa. Mielestäni näissä tilanteissa on parasta valita se itselle armollisin ja vähiten itseä rikkovin reagointitapa. Jos pystyy olemaan loukkaantumatta - niin siitä vaan. Sopu ja rauha pysyy. Juopolle loukkaantuminen, ja omien rajojen kertominen on tietyllä tavalla täysin turhaa, ajanhaaskausta. Alkoholismi ei kunnioita rajoja, sillä on omat sääntönsä, joille me emme voi mitään. Jos elää suhteessa alkoholismin kanssa, on turha odottaa että elämässä pyörisi normaalisäännöt. Valitettavasti näin. Itselleen voi laittaa rajat, mitä kestää ja mitä ei. Se ei tarkoita sitä, että saisi juopon kunnioittamaan näitä rajoja, mutta se tarkoittaa sitä, että voi poistua paikalta, kun rajoja rikotaan.

“Vanhenin vuosia kuukausissa
mistä sen saatan tietää
Siitä että jo suuttumatta
voin loukkauksia sietää…
Siitä että on mieleni murheet
mun suurempi tunteeni tulta
Että jo kiellän itseltäni
mitä ennen en kieltänyt sulta…”
(Eino Leinoa V-M Loirin esittämänä)

Tätäkin hoilailen aina välillä autolla ajaessa :laughing:
Vaikkei laulun ääneni mikään kaksinen olekaan :open_mouth:

Eihän alkoholistin kanssa voi olla suhteessa, alkoholismi on sairaus. Mitä lapset oppivat kun perheessä voi loukata toista? Minun kokemukseni mukaan kaikki lähtee siitä ensimmäisestä hymistelystä liikkeelle. Alkoholismiin sairastunut ihminen osaa kunnioittaa rajoja, kun alusta asti ne laitetaan. Itse laitan heti luurin kiinni, jos joku soittaa minulle humalassa ja sanon että soita kun olet selvinnyt. Jokainen minua kokeillut on oppinut kerrasta.
Juoppo tai ei. Jos asuisin juopon kanssa, muuttaisin samana päivänä pois jos alkaa temppuilu. Sinne jää vaikka isoäidin perintö, en jää hakemaan mitään. Voihan sitä muuttaa takaisin jos temppuilu loppuu. En edes menisi kimppaan alkkiksen kanssa, koska todennäköisessti se ensimmäinen temppu tulee jo seurustelun ajoilla, milloin alkkis kokeilee voinko esim soittaa humalassa tai tulla käymään humalassa, tai pummata rahaa. Tai jättää sovittu aika väliin ja soittaa humalassa. Fiksu ihminen ei tietenkään ota turpaan. On turha tapella silloin, kun toinen on sekaisin. Mutta sellaista sopua ei ole, että minä olen vaiti ja minua loukataaan jotta sopu säilyy. Se ei ole sopu, se on vain ajan kysymys. Normaalisäännöissä on opetteleminen jos on elänyt lapsesta asti saman pirun ympärillä pyörien. Kuinka alkoholistikaan voi parantua, jos kaikki elämäntapa vain tukee hänen oikutteluaan. Joissain tapauksissa pidetään jopa omaa erillistä vuorokausirytmiä muusta maailmasta poiketen, jotta alkoholisti saisi elintilaa tavoilleen.

Edustat ihan tervettä ajattelutapaa, Näinköhän. Hyvä kun olet löytänyt itsellesi linjat, joissa pysyt.

En silti ole kanssasi samaa mieltä rajojen asettelusta. Sinä olet asettanut itsellesi selkeät, toimivat rajat, ja se on ihan oikein. Toiselle ihmiselle et niitä pysty tekemään. Jokainen rakentaa omat rajansa. Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus, sillä on ihan omat sääntönsä. Humalaiselle sääntöjen saneleminen on jo senkin vuoksi vaikeaa, että he eivät oikein muista mitään :smiley:

Suurin osa parisuhteista toimivat niin, että kun asiat mättävät, niistä keskustellaan. Alkoholistin kanssa asiat eivät vaan näin toimi, se on surullista, mutta tosiasia. Aina voi toki itse lähteä pois, ja päättää mitä on itse valmis kestämään ja kokemaan. Mutta alkoholistia eivät läheiset pysty muuttamaan, heillä on omat sääntönsä ja lakinsa, jotka se Kuningas Alkoholi sanelee. Paras olisi tietysti pysyä erossa heistä, ja tuskin meistä kukaan on tietoisesti mennyt yhteen juopon kanssa. Juovan ihmisen kylläkin, mutta alkoholistin kanssa aika harva ihminen lyöttäytyy yhteen. Tämä sairaus paljastaa karvansa usein vasta monen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen, ja pahenee vähitellen. Siitä onkin jo sitten vaikeampi lähteä. Riiteleminen alkoholistin kanssa on täysin turhaa myöskin, pahimmassa tapauksessa siinä voi käydä huonosti niin itselle kuin lapsillekin. Yleensä joka talossa on kuitenkin ovi, mistä pääsee ulos, silloin kun ahdistaa liikaa.

Kyllä mulle tulee tästä mieleen se vitsi että koirani on niin fiksu että kun vaan sanon että “tule tänne” tai “jää sinne” niin se jää sinne.
En usko, että meitä olisi tällä palstalla niin monta jos alkoholisoituneeseen ihmiseen voisi saada normaalin keskusteluyhteyden. Mä ainakin poden ikävääni kun en millään ymmärrä, mitä tapahtui, miksi kaikki oli niin kummallista, toisaalta niin ja toisaalta näin, päivästä riippuen.

Millä lailla se vaikuttaa minun älykkyysosamäärääni jos toinen sekoilee ja heiluttelee nyrkkejään?

Mun mielestä kyse on tottumuksesta. Ehkä se fiksuus karisee siinä vaiheessa kun kaikkea yksinkertaisesti vaan tapahtuu ja itse ei voi mitään, muuta kuin tietenkin lähteä pois. Tarpeeksi kun on tottunut niin ei erota itseään siitä mitä ympärillä on, luulee tulleensa osaksi sitä, ehkä aiheuttavansakin jotain. “Tottumus on toinen luonto” ikävä kyllä, ja voi kestää vuosia löytää sen takaa sen oman oikean luonteensa.
Tsemppiä kaikille itseään ja omia rajojaan etsiville!