Ei sittenkää korvaushoitoon.

Tässä oon tapellu itteni kans, että lähenkö jonottaan korvaushoitoon vai en… Jono ois puoli vuotta. Muutenki tuntuu että en halua sitoa itseeni siihen pitkäksi aikaa. Oon päättäny että lähen mieheni kans yhessä vierotukseen ja jos sen jälkeen pääsis johonki pitkään kuntoutukseen…mahollisimman pitkään ja pois täältä vaikutuksien läheltä. Jos sitä joku päivä sais elämän kuntoon ja pojan takas. Motivaatio on tosi korkea kummallaki meistä, on tätä elämää nähty ja koettu ihan tarpeeksi!
Hyvää syksyä kaikille!

:smiley: Hyvä päätös. Kannattaa ensin kokeilla, pystyykö elämään ilman korvaavaa hoitoa…mulla se oli viimeinen ja ainoa mahdollisuus normaaliin elämään, en pystynyt elämään ilman huumeita. Mutta jos joutuu turvautumaan korvaavaan hoitoon, niin ei se ole vaikeaa, on niin paljon kiinni siitä omasta asennoitumisesta. Jos haluaa tämän k-hoidon avulla päästä kiinni elämään, se onnistuu–ei sido vaan vapauttaa! Tsemppiä vieroitukseen!!! :mrgreen:

Toivotan onnea vieroitukseen, oikeasti! Itse olen 34v. ja jo vähän laskutavasta riippuen käyttänyt aineita 16 vuotta. Itse kokeilin KAIKKI mahdolliset hoitomuodot ja tavat kunnes jäljellä oli enää korvaushoito. Nyt olen ollut korvaushoidossa vajaan vuoden ja en ole kyllä katunut päivääkään. Itsekin kun olin jonossa mietin pääni puhki että aloitanko hoidon vai en. Korvaushoito on nostanut elämänlaatuani ja olen päässyt kentältä pois (joitakin retkahduksia lukuunottamatta).

Jos kaikki ei mene niinkuin pitäisi, ja todella toivon että menee, muista että korvaushoito ei tee susta yhtään sen “huonompaa” ihmista kuin muistakaan. Näin itse ajattelin alussa, häpesin sitä että olin korvaushoidossa.

Tässä vain joitakin ajatuksia mitä tuli mieleen kirjoituksestasi, en oikein itsekään tiedä mikä pointtini oli.

Toivotan todella paljon onnea vieroitukseen ja toivon että sun ei tarvitse mennä korvaushoitoon.

Olin reilu vuosi sitten kuukauden vierotuksessa, kuukauden kuntoutuksessa ja vielä pojan kanssa yhdessä kuntoutuksessa… olin kuivilla yhteensä reilu neljä kuukautta ja sitten päätin “yhdesti” kokeilla, että oliko se niin kivaa ku muistin ja koska mulla oli aivan sairaat henkiset vierotusoireet, vaikka en sitä sillon tiedostanu…Ja tietysti jäin heti seuloissa kiinni ja kuntoutus loppu.

Mietin, että oon todistanu itelleni, että vierotus on mahdollista ja onnistuu, kunhan kuntoutus sen jälkeen on tarpeeksi pitkä. Pidin itteäni terveempänä ku oikeesti vielä silloin olin ja oli pakko jaksaa touhuta pojan kans.
Nyt oon päättäny että meen vierotukseen ja kuntoutukseen, jossa saan tarpeeksi pitkään “vaan olla” ja keskittyä itseeni ja omaan jaksamiseen.

Kyllä mää pystyn tähän! :smiley:

:smiley: Hyvä Lazu, olet näemmä tajunnut pointin ja miten vakava sairaus tää addikti on. Vaikka on yli 6 vuotta ‘raittiutta’(k-hoidossa, siksi sitaatit), niin silti en ole enää koskaan kuin 99.9% varma, etten retkahda…liika itsevarmuus ja just toi itsensä liian toipuneena pitäminen johti mun ekan lopetusyrityksen retkahdukseen. Mä oon pitänyt sellaisena ‘nyrkkisääntönä’ lausahdusta: “yhdet vedot on liikaa, tuhat liian vähän” itselleni sopivana. :wink:

Joopa joo. Alkaa tää tappelu jo riittää pikkuhiljaa!
Oltiin miehen kans ihan tosissaan menossa laitosvierotukseen mutta meille sanottiin että “meillä ei hoideta PARISKUNTIA”, eli se siitä sitten. Päätettiin sitte hakea korvaushoitoon koska siinä on meillä ainakin mahollisuus vierottautua yhessä bupresta… (ihan sama miten se oikeesti kirjotetaan:) Eli nyt jonossa ja meille lupailtiin että kevään aikana päästään alottaan se. Ja meillä on mahollisuus alkaa pikkuhiljaa totuttautua lapsen takas saamiseen, eli vietetään sen kans enemmän aikaa. Toivotaan että parin vuoden päästä me oltais taas lähes normaali perhe:)
Ilmottelen taas että miten tää etenee.
Yritetään tareta tässä pakkasessa…

Mä otin vastaan sen metadonirespan ja vein kiltisti apteekkiin. Sitten ravasin joka vitun päivä aamulla hakees donia, kunnes kyllästyin, avovankilahan se on… sit yritin ihan cold turkeyna… 2 kertaa teholle opetti et ei onnaa… sit ei muuta kuin taas konia 24/7…

Itellä on enään psykologilla käynti ja yhet seulat.
V*ttu 95% varmast pääsen korvaushoitoon.
Pääsee ELÄMÄÄN!
Tä ei ole elämää!!

Mä en edes rupea tappelemaan viekkareiden kanssa. Siis TIEDÄN, et voittaisin ne mut palaisin tähän samaan tilanteeseen taas uudestaan. Tiedän sen. Tunnen itseni.

Ei tällaisesta ‘elämästä’ ( jos sitä siksi voi edes kutsua ) tule mitään.

Taas odotan vaan, et kaverit saa lääkkeensä = et mä saan lääkettä.
V*ttu!

Haluan itelleni joskus työpaikan, muijan, ehkä lapsen kaks.
Mä en tyydy tähän ‘elämään’!
Viellä kun olen järjissäni, ( mitä ihmettelen ) ni alan hoitamaan itseäni kuntoon tuon korvaushoidon kautta.

Mulle vasta kun 4 v avovankilan jälkeen, jota korvaushoidoksi kutsutaan, pystyin poistumaan kaupungista jossa elin ja tekemään työtä… huumekuriiri, no duuni sekin, ainakin sillä kustansi herssit…

Kandee harkita… Mä vieroittauduin metadonista ja heroiinista ja olen liian vanha ja raihnas siihen paskaan takasin.

Olkoon avovankila, mutta mää aion siihen ravaamiseen lähtä. Mää tiiän että siitä on apua tässä meijän tilanteessa. Ei vaan jaksais oottaa sitä soittoa, että tulkaapa tänne alottaan hoito. Varsinkaan nyt, ku hyvä ystävä/kämppis löyty kuolleena ja pitää jaksaa tukea sen avopuolisoa, vaikka itelläki pää leviää… Pakko vaan jaksaa sen voimalla että valoa näkyy tunnelin päässä…toivottavasti hyvää valoa… Tässä kämpässä on sellanen tunnelma että täällä ei kukaan haluais olla.
Ei jaksa oottaa!! :frowning:

:arrow_right: Ei tää ole vankila, tää on se VAPAUS!!! Kerran viikossa haen viikon lääkkeet, jos perustelut ok: mahdollisuus 15 päivän lomaan. Alusta alkaen en ole kokenut k-hoitoa että se rajoittaisi mun elämää mitenkään—päinvastoin nyt mä olen vapaa elämään…Se energia ja ajankäyttö+ rahat mikä meni aiemmin kamaan, sen voin käyttää perheeni kanssa elämiseen ja olemiseen, sen kaikkine plussa puolineen. :smiley:
Junkie: mikä maa, mikä valuutta??? :wink:

Mä olen ollut korvaushoidossa yli viis vuotta ja todellakin tää on se vapaus ei mikään vankila! Mä en olis ikinä päässy “kuiville” ilman hoitoa. Nyt haen lääkkeet kerran viikossa ja ulkomaan matkoja tehty ja lääkkeet saanu aina mukaan yms. pojan sain pitää itselläni ihan vain hoidon ansiosta! Me yritettiin aluksi exän kans yhessä vierottua mut se ei halunnu “naimisiin” hoidon kanssa… no se narkkaa edelleen eikä saa tavata ollenkaan lastansa, ei edes valvotusti.
Tsemppiä teille toivottavasti pian pääsette hoitoon! :slight_smile:

Joo, Skoteissa olivat hippasen tiukkoja… Joka aamu hakemaan kama apteekista ja eka annos paikan päällä… 4 vuoden ja putsien seulojenkin jälkeen… Eikä mulla metadoni toiminut niin, että olisin jaksanut tehdä mitään. Koni sentään aktivoi mut.

Otan osaa ja tsemppiä sulle ‘Lazu’ :slight_smile:

Alexandra on kyllä kirjoittanut ehdottomasti fiksuimmat sekä asiallisimmat foorumin viestit mielestäni,vaik viinan kanssa ite sekoillut. Huumehet ei vielä yllättäneet mieltäni,mut hänen kirjoituksensa kyllä hyvin koskettaneet vain tällaista viinapäätä! Jatka samaan malliin,niin "lapsoset"oivaltavat valita paremman tien tehdä valintoja tässä välillä kovassa meiningissä!!!