Ei nykyään niin usein, mutta...

… aina ihan turpa täynnä.

Oon siis tarkoituksella koittanut viime aikoina vähentää juomistani. Juomakerrat ovat vähentyneet, mutta humalatilat käyneet sitäkin voimakkaammiksi. En ole koskaan sylkenyt tuoppiin ja aina se juoma on maistunut enemmän tai vähemmän. Aikasemmin otin ihan vaan “biletysmielessä”, mutta sitten siitä muodostui paremminkin tapa, eikä välttämättä aina ees ole niin älyttömän hauskaa, sitä vaan ottaa jotenkin tottumuksesta. Itsekseen ryypiskelyä en harrasta, vaan se liittyy vain sosiaalisiin tilanteisiin. Toinen vanhemmistani on alkoholisti ja kovaa vauhtia hautaan menossa. Mielestäni kyse ei ole siitä, että en pystyisi olemaan juomatta. Ilmeisesti en vaan halua edes sitä kokonaan lopettaa.

Olen huomannut, että kun alan ottamaan, ei jarrua meinaa löytyä. En siis välttämättä juo useita päiviä, yksikin ilta saattaa riittää. Olen melkeinpä joka kerta tolkuttomassa humalassa. Muisti on mennyt vahvasti. Tulee säädettyä kaikkea tyhmää ja seuraavana päivänä on järkyttävä morkkis ja itseinho. Morkkis tulee, vaikkei olisi mitään erityisesti tyhmäillytkään. Humalassa musta ilmenee välillä piirteitä, joita en selvinpäin itsestäni tunnista; esim. riidanhakuisuus. Saati sitten että kävisi keneenkään käsiksi. Inhoan väkivaltaa! On tullut esim. läppäistyä tyyppiä jota en edes tunne. Tästäkin kuulin sitten ystävältäni jälkikäteen, itselläni kun ei ollut muistikuvaa…

Ihmissuhteisiinkin juomiseni on vaikuttanut. Perheenjäsenet ja pari läheistä ystävääni ilmaisivat huolestumisensa juomisestani. Kaverit sanoivat että kattoivat kauhulla vierestä mun touhuja eivätkä oikein tiennyt mitä tehdä. Oon hyvilläni, että ne sai sen kuitenkin sanottua mulle ääneen ja ystäviä ollaan edelleen. :slight_smile:

Sitten vielä yksi asia mikä painaa mieltä. Mulla oli sellanen miesjuttu tässä, kesti melkein pari vuotta. Kauheeta säätöä se oli ja ei sillein mikään vakava suhde, vaan paremminkin “hauskanpitosuhde”, mutta minä perhana menin ihastumaan. No, se juttuhan päättyi sitten känniriitaan, kun se oli tosi ilkeä. Ja minä en sitten suostunut enää vastaamaan sille puhelimeenkaan. Kuinka yllättävää et päättyi noin… :smiley: Minä mietin sitä vieläkin päivittäin ja tulee “ikäväkohtauksia”. Mutta varmaan parempi näin, me kun ei sen kans muuta juuri tehty kun tissuteltiin, että itse asiassa senkin takia mun juomiseni on vähän vähentynyt. Ei ihan oikeesti jaksa mitään ylimäärästä säätöä! Eikä se mielipahaankaan juominen oo koskaan mikään kovin hyvä vaihtoehto…

Tämmösiä ajatuksia tässä tällä hetkellä. Kiitos jos joku jaksoi lukea tän ja mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille! :slight_smile:

Olen siis uusi täällä. Tänään liityin. Antakkee armoo! :smiley: Tavoitteenani siis vähentäminen.

Moi!

Sulla on tosiaan aika alkoholistinen tapa juoda. Tuttua monelle täällä. Siksi varmaan hyvä idea yrittää ruveta vähentämään, kun se vielä on suhteellisen helppoa. Jos jatkat samalla tavalla, niin määrät todennäköisesti lisääntyvät vuosi vuodelta ja homma käy hankalammaksi. Tsemppiä yrityksellesi! :slight_smile:

Kiitos syystuulet! :slight_smile: Olisko sulla jotain käytännön neuvoja/apua? Mikä sulla on esimerkiksi auttanut? Kaikki neuvot ja jutut otetaan avosylin vastaan! :slight_smile:

Niin, ja tosiaankin mun tapani juoda on alkoholistinen. Se tässä pelottaakin. Välillä menee pari päivää ryypiskellessä, toisinaan taas ei. Kauhulla muistelen yhtä kesälomaani, kun ryyppäsin lomastani varmaan 2/3 enkä kotikaupungistani poistunut… :open_mouth: Ihme, ettei mulle ole koskaan tapahtunut mitään järin pahaa, kun oon sitten humalaspäissään sellanen säätäjä. Täytyy koputtaa puuta.

Enpä rupea tässä mitään neuvoja jakelemaan, kun itsekin rämmin eteenpäin kompastellen… :slight_smile: Mutta kannattaa lukea näitä kirjoituksia täällä & Lopettajissa. Varmasti löydät monia hyviä, toimivia vinkkejä vähentämiseen.

Ja pieni tarkennus edelliseen viestiini. Tarkoitin alkoholistisella juomatavalla siis sitä, että vaikka joisi harvoinkin, niin kertakulutuksen määrät ovat suuria ja muisti menee. Silloin ollaan selkeästi vaaravyöhykkeellä.

Olet kuitenkin tehnyt hienon päätöksen, kun aloitit vähentämisen. Toivon että onnistut!

Niin, kyllä sillä vaaravyöhykkeellä ollaan.

Kiitos paljon ja onnistumista toivon myös sinulle! :slight_smile:

“Olen huomannut, että kun alan ottamaan, ei jarrua meinaa löytyä”

Itelläni on ihan sama! En voi ottaa “vaan yhtä olskaa”, koska sen jälkeen niitä
tulee se 10 lisää…Muisti on myös mennyt tosi usein, mulla menee vielä tosi
helposti filmi poikki.
Päivä kerrallaan eteenpäin, itte en ees mieti, että “nyt oon KOKO viikon juomatta!”.
Tuostahan ei tulis yhtään mitään. Päivä kerrallaan.
Jos tykkäät lukea nii suosittelen kirjaa “Hyväksy itsesi - uskalla elää” Wayne w. Dyer.
Herättää paljon uusia ajatuksia :slight_smile:

Kiitos kirja-suosituksesta! Kävin jo netissä kattomassa ja voipi olla että pistän tilaukseen. :slight_smile: Kerron sulle sit arvioni jos luen sen! :wink:

En ole itsekään tehnyt mitään aikatavoitteita, että “nyt olen kuukauden juuomatta”. En oikein osaa sanoa että miksi. Mutta nimenomaan mun ongelma on siinä kertajuomisessa, sen määrissä ja seurauksissa. Sitä kuuluisaa yhtä on niin helvetin vaikea ottaa! Ja mulla myös menee muisti jo ihan pienistäkin määristä. Hälyttävää!!

Mukavaa viikonloppua sulle! :slight_smile:

Niin ja vielä! Aikasemmin join vielä useamminkin kuin nyt. Tuntuu että kaikki vapaapäivät kului kavereiden kanssa baareissa. Tai sen yhen miehen, joka on nyt jo historiaa. Ja jos ei baareissa, niin sitten lähinnä vaan kotona sohvalla mätääntyen. Olen onneksi päässyt siitä vähemmälle. Ja siinä paljon auttoi se, että löysin itselleni harrastuksen; liityin kuntosaliin ja aloin käymään tanssimassa. :slight_smile:

Kuulostaa todella tutulta. Juomatapani ovat jotakuinkin samantyyppiset. En kauheasti harrasta putkia koska tiedän, että en kestä sitä oloa mikä seuraa kolmen päivän dokailun jälkeen. Yhdenkin jälkeen olen usein todella paskana, makaan vain punkassani ja rouskutan bentsoja. Silloin, kun kuitenkin juon, niin sekoilulla ei ole oikeastaan mitään rajaa. Väkivaltainen en kuitenkaan ole koskaan.

Kerroit, että toinen vanhemmistasi on juomassa itseään hautaan. Isäni kuoli tuossa reilut 1,5 vuotta sitten onnettomuudessa, johon liittyi vahvasti alkoholi. Hän siis oli alkoholisti, työkykyinen sellainen. Sitä touhua tuli seurattua joku kuusi vuotta ja se olikin sitten kerrasta poikki. En halua pelotella, mutta kun koet noin lähimmäisesi tilanteen, niin ajattelin kertoa omista kokemuksistani päihdeongelmaisen lapsena. Älä missään nimessä kuitenkaan syyllistä itseäsi asiasta, kuten itse tein. Niin karulta kuin se kuulostaakin, sinä et mahda asialle paljoakaan.

Koitahan pärjäillä. Tässä yritän vähennellä itsekin ja toivon, että voitaisiin raportoida toisillemme vapaasti miten homma etenee.

Kiitos Seeker kannustavista sanoista! :slight_smile: Tuli tippa linssiin.

Mullakin isä on se alkoholisti, äitillä ei juomisen kanssa ole mitään ongelmaa. Kuulostaa kamalalta se mitä kerroit omasta isästäsi. :frowning: Kyllähän tuollaset asiat kulkee lopun elämän mukana. On aivan totta, että ei itseään pidä syyllistää ja että asialle ei voi vaan tehdä mitään. Kyllä mäkin aikani yritin, mutta sitten luovutin, kun kulutin siinä itseänikin loppuun. Yksi elämähän täällä vaan jokaisella on, pitäis osata olla sillein terveellä tavalla itsekäskin! Kyllä silti mietin, että mitäs sitten kun se kuolee, ja minä en oo sen kanssa juuri missään tekemisissä enkä edes käy sitä katsomassa. Sitten se kuolee yksinäisenä. Ja se ajatus tekee mut toisinaan tosi surulliseks. Että pitäskö sittenkin ennen kuin on liian myöhäistä… Kamala on oikeesti viinan piru; isän veli kuoli joitain vuosia sitten viinan takia, eikä edes se saanut isääni hiljentämään.

Mielellään kuulisin miten sulla sujuu! :slight_smile: Kuinkas vietät viikonloppua? Mulla menee tämä viikonloppu töissä. Huh! :smiley:

Ei voi olla totta… Minunkin isäni veli kuoli alkoholismiin noin seitsemän vuotta sitten. Hänkin muistaakseni tapaturmaisesti, mutta kuitenkin viinalla oli vahva osuus. Onko näitä samanlaisia tarinoita oikeasti Suomi täynnä vai sattuiko nyt vain kohdilleen kaksi näin identtistä tapausta? Uskomatonta.

Tässä kuuntelen musaa, lueskelen ja juon kivennäisvettä. Niin ja surffaan uutissivuilla. Niihin olen koukussa myös, mutta se lienee näistä riippuvuuksistani terveellisin. En käynyt eilen kävelyllä, joten tänään voisi senkin tehdä. Sosiaalinen kanssakäyminen on todella vähissä, mutta tavallaan tämä on puhdistavaakin. Olen vähän tällainen askeetti luonteeltani muutenkin eli en kaipaa kauheasti mitään ympärilleni. Tosi vauhdikasta ja tapahtumarikasta siis tämä elämä tällä hetkellä.

Pakko sanoa vielä, että täältä sitä on löytänyt todella samantyyppisiä ihmisiä, joilla on vieläpä hyvin samankaltainen lähiympäristö. Enkä ole ollut täällä kuin vasta vajaan viikon. Olen todella äimänä.

Ja kyllä, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että vain yksi elämä täällä eletään ja pikkuisen itsekäs pitää olla, ettei muiden takia satuta itseään. On ihan tervettä ja luonnollista myös olla huolissaan isästään. Melkein tekisi mieli sanoa, että mitä kauemmin joku ihminen on poissa elämästä, sitä vähemmän siitä välittää, mutta sinun varmasti kannattaisi ennemmin punnita vaihtoehtoja vielä, kun isäsi on elossa. Mitään sen kummempaa neuvoa en osaa antaa, koska tiedän miten vaikea tilanteesi on ja kuten sanoin, en pystynyt itsekään isääni auttamaan, vaikka kerran työnsin sen nenän eteen kartan ajo-ohjeineen lähimmälle a-klinikalle. Se oli varmaankin epätoivoisin vaihe koko hommassa, ei niinkään kuolema.

Vieläkin näen unta välillä isästäni. Viimeksi toissayönä. En ihan tarkalleen muista mitä siinä näin, mutta tavalliseen tapaani olin hänelle jotenkin vihainen. En haluaisi kantaa kaunaa ja anteeksi olen mielestäni antanut, mutta tuollaistakin välillä tulee. Vaikeita juttuja, jotka eivät varmasti ihan heti lähde mielestä, vaikka miten niitä päässään pyörittelisi. Parempi varmaan keskittyä ennemmin oman elämän kuntoon laittamiseen, niin varmasti silloin näkee menneisyydenkin kirkkaammin. Jos ei ole sinut itsensä kanssa, varmasti se tuottaa vaikeuksia myös muiden kanssa toimeen tulemisessa. Olivatpa ne muut täällä maan päällä tai tuolla alla.

Sori, kun tätä tekstiä tulee näin pätkissä. Äsken oli vain niin paljon sulattelemista tuossa edellisessä viestissäsi, että ottaa aikansa ajatusten kokoon laittamisessa. Menenpä sinne lenkille, niin ehkä tämä kallo siitä selkenisi.

Tuli vähän taukoa täällä käymisessä, sattuneesta syystä…

Seeker: Melkoinen sattuma tosiaan, että on noin samankaltaiset tarinat! Huh. Kyllä tänne Suomeen varmasti paljon vastaavia tarinoita mahtuu, onhan tää kuitenkin “tuhansien murheellisten laulujen maa”. :wink:

Mun tuli tässä tavalleni uskollisesti mokattua, itse asiassa muutaman päivän sisällä kahdesti. Viikonloppu oli aivan kummallinen ja oon päästäni ihan pyörällä. Se mies, joka mut aikasemmin löi ihan maahan ja josta tässä oon kovasti yrittänyt päästä eroon, teki perjantaina paluun. Siis ihan kirjaimellisesti. Ei olla oltu tekemisissä, enkä oo vastannut sille puhelimeen jne., niin sehän sitten perjantaina päätti ilmestyä tohon mun parvekkeelle. Kännissä kuin käki, tietenkin! Mä olin käymässä jo nukkumaan, kun olin menossa su töihin. No, siinähän sitten yks asia johti toiseen ja vietettiin kaks seuraavaa yötä yhdessä. Lauantaina tuli sitten itekin otettua muutamia ja tulin taas ihan vähästä aika känniin. Draamaltahan ei tietenkään säästytty, kun sain hepulit ihan pienestä asiasta ja aloin itkeä vollottaa. En tainnu enää itekkään loppujen lopuks tietää mille itkin, mutta ei sille meinannu loppua tulla, kun hanat oli auennu… Huhhuh! Mulla näköjään vaan vieläkin on sille ihmiselle heikko kohta. Näköjään en pysty hengaamaan sen kanssa, mutta en näköjään pysty olemaan täysin ilmankaan. Nyt tunnen itteni taas heikoksi ja säälittäväks reppanaks, kun menin siihen noin sortumaan. Se siis on aikasemmin kohdellu mua ihan kusipäisesti. Jatkosta ei taas mitään tietoa, mutta ei tää näinkään kyllä voi jatkua jos mikään ei muutu. Se hajottaa mut taas, kävi miten kävi.

No sitten maanantaina tuli vedettyyä ihan kauheet kännit ja oltua jatkoilla. Voi jestas sitä juomisen määrää. Mokailtua tuli taas enkä ole käytöksestäni erityisen hyvilläni!! Hyi. Vapaapäivillä siis olin kuitenkin. Nyt ei oo eritysen häävi olo, voin kertoa.

Sori tää avautuminen! Mites sulla Seeker on sujunut? Toivottavasti paremmin kun täällä päässä. Kädetkin tärisee kun kirjotan tätä. Josko sitä koittas lähteä vähän kävelylle, jos se vähän selkeyttäis ajatuksia.

Oon näköjään vähän päivistä sekasin. :smiley: Olin siis menossa lauantaina töihin. Tällänen korjaus, vaikka enpä tiedä onko tolla nyt niin merkitystä. :sunglasses:

Nyt on kyllä oikeesti aika inhottava olo. Ahistaa.

Joo-o. Nyt ei enää yllätä mikään. On nämä meidän päihdeongelmaisten elämät niin samankaltaisia, ettei mitään rajaa. Itsekin nimittäin näin keskiviikkona ex-tyttöystävääni. Suoraan sanottuna juotiin ja naitiin. Seuraavana päivänä sitten kumpikin morkkisteltiin hieman sitä mitä tuli tehtyä edellisenä yönä. En ole tainnut päästä hänestä yli vieläkään, vaikka luottamuspula ihmiseen on ilmeinen. En halua keksiä mitään tekosyitä, mutta yksinäisyys on ollut kova siitä lähtien, kun lopetin juomisen. Halusin kai lohtua häneltä ja sitähän sitten sainkin mitä tilasin. En silti suhtaudu asiaan niin vakavasti, että olisin missään tapauksessa palaamassa hänen kanssaan yhteen, vaikka tärkeä ihminen hän on minulle vieläkin.

Ikävä kuulla, että olosi on ollut noin kurja. Millähän nämä meidän elämät saataisiin oikeasti kuntoon? Onko se hirveä klisee siitä todella totta, että päihdeongelman voittamiseen auttaa ainoastaan uskoontulo. En haluaisi asian olevan niin, mutta en keksi mitään ratkaisuakaan tähän. Olo on aika epätoivoinen tällä hetkellä.

Samankaltaista tuntuu tämä “säätäminen” olevan sielläkin päässä. Ja tokkopa tässä ainoita ollaan.

Mulla tämä tapaus ei ole ex, vaan meillä on ollu parin vuoden ajan sellanen “hauskanpitosuhde”, tiedäthän… Siinä on vaan sellanen ongelma et se ihminen ajaa mut hulluuden partaalle. Tuntuu kun siinä ihmisessä olis kaks täysin eri persoonaa. Välillä tehään kivoja juttuja, nähdään ja ollaan enemmänkin tekemisissä, seuraavassa hetkessä se “lyö luukut kiinni.” Toisinaan se osaa olla ihan inhimillinen ja seuraavassa hetkessä se on tosi häijy ja loukkaa, humalassa useimmiten. Pakkohan mun on siitä jotenkin kuitenkin tykätä, kun sorrun siihen kerta toisensa jälkeen. Ja kyllä, yksinäinen olo on ollut mullakin. Vaikka kavereita ja ystäviä mulla on riittävästi, niin se yksinäisyys on erilaista. Oli oikeestaan aika inhottavaakin huomata, miten hyvältä tuntu pitkästä aikaa olla sen lähellä ja miten sitä olinkin kaivannu. En oikeestaan nää tässä muuta ratkaisua, kun että ottasin siihen ihan täydellisen “eron”, mutta eipä tunnu sekään onnistuvan… Huoh.

Jotenkin toi uskoontulo tuntuu tosi kaukaselta vaihtoehdolta. En vaan nää sellastakaan tapahtuvan. Pitää koittaa jotain muuta ratkaisua siis.

Mitkä sulla on ollu nyt fiilikset? Toivottavasti hyvät. Mulla on nyt vähän valoisampi fiilis, kun muutama päivä sitten. Ehkä tässä on siis “alkushokista” selviydytty! :smiley: Vapaa viikonloppu olis edessä. Oottelen kaveria kahville. Ajattelin että koittasin laittaa tätä murjua kuntoon ja käydä tanssimassa, siellä salilla siis. :wink: Nyt sit koputetaan puuta, että näin tää vloppu tulee oikeesti menemäänkin! Hyvää viikonloppua! :slight_smile: