Minulla 16,5 v. poika. Olen niin paniikissa kun en saa tarvittavaa apua lastensuojelusta. Poika käynyt jo puoli vuotta sitten stopparin katkaisujakson ja kesällä myös intervallit. hetken näytti ihan hyvältä, Mutta nyt aineiden käyttö jatkuu taas. Aikaisemmin käytti kuulemma lääkkeitä ja mitälie nappeja ja kannabista. Nykyään ainakin kannabista. Epäilen kyllä muitakin päihteiä.
Olen pyytänyt paikallisesta lastensuojelusta apua, ja tekivät pojalle 2 viikkoa sitten seulan. Viimeksi seulat olleet 3 kk sitten. Nyt näkyi positiivisena kannabis. Nämä apinat totesivat vain että ensimmäisestä seulasta ei lasketa, että yritä saada seuraavaan kertaan puhdas seula!
Koulusta oli tullut samana päivänä lastensuojelu ilmoitus liikojen poissaolojen vuoksi. Sosiaalit eivät ottaneet minuun mitään yhteyttä!! Jätin soittopyyntöä kyseiselle virkailijalle , lähetin tekstiviestinä, ja soitin lopuksi sosiaalijohtajalle ja sanoin että pojalla tämmöiset asiat mutta minuun päin ei oteta mitään yhteyttä enkä saa virkailijaa kiinni, että huomenna tulee jo kaksi viikkoa.
20 minuutin kuluttua lastensuojeluvirkailija soitti. Olin vihainen miksi ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä vaikka tällaista tapahtuu pojalle?? VALEHTELI suoraan ja pokalla että on yrittänyt minulle soittaa viime viikolla! Ei todella ole, näkyyhän se minun puhelimessa.
Kuulin puheesta että oli aika pihalla koko asiasta ja luki paperista asioita ja pähkäili samalla mitä sanoo. Kysyin suoraan MISTÄ SAAN POJALLE APUA,mitkä on vaihtoehdot,että lapsi tuhoaa nuoret aivonsa ja elämänsä paraikaa?? Niin sanoi että ei ole oikein vaihtoehtoja. että jos ei koti ole vaihtoehto niin sitten nämä laitokset.
Sanoin että minulla pahat mielikuvat noista laitoksista, että eikö niissä just ne aineet pyöri? NIIN HETKEÄKÄÄN EPÄRÖIMÄTTÄ VASTASI ETTÄ NIINHÄN SE ON!
Mikä hemmetin yhteiskunta tämä on??? Mistä apu tällaisille nuorille jos nämä PÄÄTTÄJÄihmiset itsekkin tietävät että ne nuoret jotka laitoksissa on ja niihin menevät, niin käyttävät siellä huumeita ja jotkut joutuu jatkoon psykiatriseen sairaalaan suoraan laitoksesta!
Tää on NIIN sairasta!
Mitä nyt???
Mistä saan apua?
Minne saan lapseni sellaisee paikkaan suojaan ja turvaan että ei saa päihteitä? Ei hän itse niiden käyttöä aio lopettaa omin avuin, se on varma.
Onko kokemuksia? Voinko hakea jonnekin suljetulle paikkaa hänelle, tai johonkin hoitokotiin??
Neuvoja kaivataan…
Saitkin jo neuvoja kipeään tilanteeseesi. Lastensuojelulakihan velvoittaa alaikäisen saamaan apua silloin kun tilanne on kuvaamasi kaltainen. Vaikka hän onkin sitä jo saanut, ei tilanne ole korjautunut ja käyttö jatkuu. Hyvä että olet ollut kovana ja ottanut yhteyttä ylempään tasoon.
Näin ei pitäisi tietenkään olla, mutta resusseja vähennetään jatkuvasti mm.juuri lastensuojelusta ja muista nuoriin kohdistuvista tukitoimista.
Yhtä paljon kuin nuori tarvitse apua ja hoitoa, tarvitsee sitä myös vanhempi, läheinen.
Onko sinulla itselläsi ketään jolle voisit puhua tilanteestanne?
Yksin ei pidä jäädä asioita miettimään. Läheinen uupuu ja alkaa hyvin nopeasti voimaan pahoin, arki muuttuu painajaiseksi. Jos paikkakunnallasi kokoontuu Irti-Huumeista ry:n vertaistukiryhmä, suosittelen. Paikkakuntakohtaiset tiedot löytyvät etusivulta. Voit myös varata keskusteluajan, tai ainakin soittaa Irti_Huumeista Läheis-ja Perhetyökeskukseen.
Näistä paikoista saat itselle tietoa ja tukea, sekä myös vahvistusta vanhempana.
Vanhemmat ovat kuitenkin niitä lapsensa parhaita asiantuntijoita.
Jotkut kunnat tarjoavat myös Nuorisoasemillaan keskusteluapua ja neuvoja vanhemmille.
Kun saa vertaistukea samassa tilassa olevilta tai olleilta, oma olokin helpottuu.
Nuoren huumeidenkäyttö on usein jonkin asteinen kokeilurupeama, mutta se voi olla myös kokeilu joka pahimmillaan riistäytyy käsistä ja sille ei ole kirjoitettu loppupäivämäärää.
Oman kokemukseni kautta tiedän usean nuoren selvinneen kuiville rankakin historian jälkeen.
Niistä harvoin kirjoitellaan täällä Vilpolassa.
Nyt peräänkuuluttaisinkin vertaistukea Marmorikuulalle esim. mikä osoittautui sellaiseksi tekijäksi, joka sai oman nuorenne muuttamaan elämänsuuntaa ja jättämään huumeet. Tai miten paljon omalla avunsaannilla oli/on merkitystä juuri teidän tilanteeseenne.
Hei, ja kiitos vastauksista.
Kerron näin laajalla käsitteellä,kun ensimmäinen vastaaja kysyi paikkakuntaa, että Keski-Suomessa ollaan.
Eilen kun tosiaan tavoitin sen työntekijän ja lupasi tänään soittaa,että saadaan jonkinlaista palaveriaikaa, ja kerrattiin monta kertaa, että soittaa sitten huomenna,ja päästään eteenpäin, niin eipä ole soittoa taaskaan kuulunut.
Mä pelkään kyllä poikani puolesta kovasti. Ja sitä ei lievitä yhtään tieto siitä, että lapsi on todella huumemyönteinen? Kun sanon hänelle että rahaa en anna ja sitä ja tätä, että sä tiedät mikä mun kanta on noihin aineisiin, niin vastaa mulle ihan pokalla että niin säkin tiedät mikä mun kanta on. Se on jotenkin…tulee ihan kädetön olo.
Minulle ehkä ahdistavinta tällä hetkellä tiedonpuute siitä että mihin saan lapseni turvaan? Vai onko tämä sittenkin tietoisuutta siitä, että sellaista paikkaa ei ole?
Stopparin kuukauden jakso oli silloin hyvä. Mutta en usko se enää tekee samanlaisen vaikutuksen, ja kun siellä saa olla kuitenkin suhtsen lyhyen ajan.
Tämä poika oli pienempänä niin ihana…toki on ihana ja rakas vieläkin, mutta tarkoitan että esim nämä kiinnostuksen kohteet, kun tykkäsi istua tuntikaupalla kalalla, rakastaa eläimiä kaikenlaisia ja todella myötätuntoinen aina ollut heikompiaan kohtaan. Niin miksi piti tämmöiset paskat tulla sotkemaan elämä… Tiedän että syy on varmasti minussa, kun itse olen tämmöinen häsläri aiti.En ole alkoholisti enkä huumeidenkäyttäjä enkä rikollinen, mutta olen adhd aikuinen. Jotakin tekisin niin toisin jos saisin jonkun vuoden taaksepäin pikakelauksella ja uusintana…
Tuo syyllisyyden tunne on ihan kamalaa. Itse sain pientä helpotusta vertaisryhmästä kun näin miten erilaisia äitejä siellä oli ja kuitenkin me kaikki olimme samassa tilanteessa. Itsekin syytän itseäni asioista mistä en voinut tietää, miksi muutimme sinne, miksi laitoin siihen kouluun, miksi tein vuorotyötä jne jne lista on loputon ja järjellä tiedän joidenkin syytösten olevan ihan naurettavia ja toiset aiheellisia.
Tuo teidän tilanne kuulostaa niin samalta kun meillä 1,5 vuotta sitten, mekään emme apua saaneet, mutta yritä jaksaa taistella. Ota tosiaan yhteyttä sosiaaliasiamieheen ja vetoa lakiin. Itse olisin silloin halunnut poikani jonnekin laitokseen missä on päihdekuntoutusta.
Tuo ikä on kamala, nuoret kuvittelevat olevan kaiken yläpuolella eikä oikeasti kykene ymmärtämään mitä tekevät elämälleen. Välillä tekisi mieli lukita poika jonnekin mökkiin keskelle metsää ja pitää siellä turvassa…
Minun poikani on nyt 16 v ja päihdepainajainen alkoi jo 13 vuotiaana. Silloin tuli koulun vaihto ja kaveripiiri muuttui. Tunsin niin samoin kuin sinäkin, että olisin halunnut ottaa lapseni ja muuttaa autiolle saarelle, turvaan. Mutta kun se vain ei ollut mahdollista.
Vaikka siihen asti koko lastensuojelu tuntui tosi kaukaiselta (siellähän pidetään huolta kaltoin kohdelluista lapsiraukoista) niin muualtakaan en osannut apua pyytää. Koska poikani alkoi lintsata, näpistellä ja viettää öitä pois kotoa, niin lastensuojeluilmoituksia kertyi lyhyessä ajassa useita.
Niin hirveältä kuin ajatus silloin tuntuikin, niin lopulta jouduin taipumaan huostaanottoon. Omat voimat ja keinot oli siihen mennessä käytetty moneen kertaan. Osasyy pelkooni oli ennakkoluulot lastensuojelulaitoksia kohtaan: kuvittelin mielessäni oman pikkuiseni todella pahojen poikien joukkoon kovaan kouluun. Käsitykseni oli kuitenkin väärä: poika pääsi kivaan kodinomaiseen pienryhmään, jossa muilla ei ole ainakaan vakavaa huumetaustaa. Ja ennen kaikkea, siellä henkilökunnalla on resurssit ja voimavarat. Vahtivat ja valvovat, että koulu tulee kaikesta huolimatta käytyä ja ovat monet kerrat yötä myöten etsineet poikaa kyliltä kotiin. En tiedä olisiko teidän tilanteessanne huostaanotosta apua, mutta tarkoitukseni oli kertoa, ettei sitäkään vaihtoehtoa kannata turhaan kammoksua (kuten itse tein.)
Kunpa olisikin jokin hoito, jolla vielä sen huumemyönteisyyden saisi hoidettua, mutta valitettavasti mikään ei taida auttaa jos käyttäjä ei itse ongelmaansa tiedosta. Niin katkeraa kuin se onkin. Toivotaan siis, että ikä tekisi tehtävänsä ja järki kasvaisi. Voimia.
Hei tauon jälkeen…
mennyt nyt 1,5 kk vissii kun kirjoitin tänne, ja nyt ollaan vihdoin viimein siinä tilanteessa että poika lähtee tällä viikolla perhekotiin.
Mutta liian kauan minun mielestäni kesti ja päihteet sai taas etumatkaa/aikaa ennenkuin ollaan tässä. Neljät positiiviset seulat, ja kiireellinen sijoitus väliaikaiseen nuorisokotiin, koska jäi poliisille kiinni kannabiksen poltosta keskellä kaupunkia. Poika ei ole käynyt koulua ja kämpännyt kavereiden luona pari kuukautta. Nämä kaverit täysi-ikäisiä, jotka käyttää kannabista (ainakin)päivittäin, ja poikani kertonut nyt myös itse käyttäneensä päivittäin viime ajat kannabista.
Ja näille kaikille toimittajille ym.sonnan jauhajille jotka mediassa ja tv:ssä mainostavat tätä ainetta niin hyvänä kun siihen ei jää riippuvaiseksikaan,-Menkää haastattelemaan näitä katkaisulaitoksia ja nuorisokoteja siitä, millaisia vieroitusoireet ovat kannabiksesta!
Tämän kiireellisen sijoituksen jälkeen meni n.viikko, niin poika huusi Kukkaa tuskissaan ja pyöri lattioilla, hikoilua oli monta päivää, unettomuutta ja ärtynyt, aggressiivinen ja todella tuskainen, päässä ei kuulemma muuta pyöri kuin että pitäisi saada pilveä. Sitten vajaan kahden viikon jälkeen karkasi sieltä ja oli pari päivää poissa,-pilveä polttamassa. Vastasi minulle kyllä puhelimeen ja sovittiin aika että hain hänet takaisin sijoituspaikkaan. Nyt luvannut olla siellä siihen asti kun tällä viikolla lähtee kokonaan eri paikkakunnalle perhekotiin. Ensimmäinen päätös tehty 30 päivää, mutta toivon sydämmestäni,ja aion puhua kuin runebergi asian puolesta, että hänet on pidettävä siellä mahdollisimman pitkään… toivon vain aikaa pojalle,päihteetöntä aikaa,että pääsisi ajatuksesta irti,saisi jostain elämänlangasta kiinni johon ei kuuluisi nämä aineet.
Inhoan tätä kannabista…kuinka se pilasi minun lapseni teini-iän,koulun alun,ajatusmaailman elämästä… Tekisi mieli oksentaa kun kuulen jonkun puhuvan siitä positiiviseen sävyyn,sylkeä päin ja että puhuja tuntisi saman tuskan kuin minä tunnen.
(anteeksi kiukkuisuuteni,mutta heräsin taas aamuyöstä tämän asian miettimiseen,väsyttää ja raivostuttaa ja en halua syyttömälle avokillekaan näin aamusta itkuraivota tästä )
)